Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

MyrskyklaaniJokiklaani Tuuliklaani Varjoklaani Tähtiklaani Erakot ja kotikisut 

 

Jokiklaanilaisten tarinat

Tänne kaikki Jokiklaaniin kuuluvien kissojen tarinat.

Jokiklaanin kuulumiset

Parantajilla: Hunajapentu (valkoyskä)

Uhat: Valkoyskän tarttuminen

Lähestyvät nimitykset: ~

Huomioitavaa: Sahramiloiste etsii oppilasta, muttei ole vielä löytänyt sopivaa ehdokasta pentujen joukosta.

 

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Zare

05.05.2019 16:48
___________________________________________________________________________ ___________
____________________________________________________________ __________________________
Kp:t lisätty uusille sivuille. Älkää kirjoittako enää tänne tarinoita.
_____________________________________________________________ _________________________
______________________________________________ ________________________________________

Nimi: Zare

05.05.2019 16:48
Taivalrusko// 40kp

Nimi: Taivalrusko

23.04.2019 19:55
Suuni avautui leveään haukotukseen kaartaessani selkääni makoisaan venytykseen. Nouseva aamuaurinko oli omiaan tekemään oloni raukeaksi, mutta aamupartio ei katsoisi hyvällä puolinukuksissa olevaa kissaa. Sitä paitsi Ahventassu nauraisi minut piloille, jos olisin partiossa väsyneemmän oloinen kuin hän – olinhan eilen illalla vannottanut oppilastani lepäämään hyvin, jotta hän ei hortoilisi aamupartion aikana epähuomiossa muiden klaanien reviireille. Nuorella naaraalla vaikutti olevan sen verran kipakka luonne, ettei hän taatusti jättäisi välistä mahdollisuutta hieman piikitellä mestarilleen.
Totta puhuen olin yllättynyt siitä, että Takiaistähti yleensäkään antoi Ahventassun juuri minulle oppilaaksi. En kuitenkaan ollut erityisen rauhallisena tai pitkäjänteisenä tunnettu soturi, joten äkkipikainen oppilas oli luonteelleni tulenarka yhdistelmä. Ehkä päällikkö halusi testata, otinko yhä riidanhaastosta yhtä hanakasti kiinni kuin oppilaana. Saisin olla varovainen Ahventassun kanssa, etten saisi häntä pahalle tuulelle ja aiheuttaisi oikein kunnollista sanakahakkaa välillemme.
Ensimmäiset päivät mestarina olivat kuitenkin sujuneet ongelmitta, ja Ahventassu vaikutti hyvinkin motivoituneelta oppilaalta. Hän ei edes kommentoinut mitenkään sitä, kun ilmoitin aamupartioon osallistumisesta myöhään eilen illalla taisteluharjoitusten jälkeen. Kunhan en päätyisi ärsyttämään häntä millään tavalla, muodostuisi hänen oppilasajastaan varmasti oikein rattoisa.
Olin melkein ehtinyt oppilaiden pesälle asti, kun tummanruskea naaraskissa pujahti sieltä aukiolle. Ahventassu ravisteli nopeasti turkkiaan, katseli sitten ympärilleen ja hoksasi minut. Hymähdin hieman huvittuneeseen ja ylpeäänkin sävyyn. Eipä minun ilmeisesti tarvinnutkaan oppilastani herätellä.
”Huomenta, Taivalrusko”, Ahventassu maukui kipitettyään luokseni. ”Lähdemmekö pian?”
”Järvimieli ja Simpukkapuro ovat jo sisäänkäynnillä odottelemassa”, maukaisin vilkaisten kahden naarassoturin suuntaan. ”Pakkastassu puuttuu vielä. Oliko hän hereillä?”
”En ainakaan hoksannut häntä pesässä”, Ahventassu naukaisi kohauttaen hieman lapojaan.
”Ehkä Järvimieli tai Simpukkapuro tietää, missä hän on”, totesin viitaten oppilasta seuraamaan. ”Mennään nyt joka tapauksessa odottamaan heidän luokseen.”

”Pakkastassuko?” Järvimieli huokaisi kulmat koholla. ”Eikö hän ollut oppilaiden pesässä?”
”Saattoi ollakin, en katsonut kovin tarkkaan”, Ahventassu maukaisi. ”En ole varma.”
”Ihme hänen kanssaan”, puuttuvan oppilaan emo mumisi nousten jaloilleen. ”Hän on varmaan klaaninvanhimpien luona. Käyn hakemassa hänet.”
”Klaaninvanhimpien?” Ahventassu ihmetteli. ”Tähän aikaan?”
Järvimieli oli jo lähtenyt klaaninvanhimpien pesälle päin, jättäen oppilaan ihmettelyn ilman vastausta. Ei kulunut kauaakaan, kun naaras jo palasi Pakkastassu perässään.
”Olen sanonut ainakin tuhannesti, ettei näin aikaisin saa mennä häiritsemään vanhempia”, Järvimielen motkotus kantautui aukionkin halki korviimme. ”Ei Repohäntäkään jaksa kohta kertoa tarinoita, kun herätät hänet näin aikaisin. Ja aamupartioon mentäessä tullaan odottamaan sisäänkäynnille, ei pyöritä ympäri leiriä ja pistetä muita odottamaan.”
Pakkastassu kulki pää hieman laskettuna, korvat luimussa ja selvästi nolostuneena. ”Luuletko, että Repohäntä suuttui?” klaanimme nuorin oppilas kysyi. ”Kieltäytyyköhän hän nyt kertomasta minulle tarinoita?”
”On sinun onnesi, että molemmat vanhimmistamme ovat lempeyden perikuvia”, Järvimieli maukui huokaisten hieman. ”Mutta saat kyllä varmasti kuulla Lampiturkilta kunniasi, jos et anna heidän nukkua rauhassa.” Naaras kosketti vielä pikaisesti tyttärensä lapaa hännällään kuin merkiksi, ettei hän ollut vihainen tälle, ja käänsi sitten huomionsa meihin.
”Noin, nyt olemme kaikki koolla”, soturi totesi huiskauttaen häntäänsä. ”Lähdetään, jotta ehdimme vielä takaisinkin ennen auringonhuippua.”

Yksi hiirenkorvan lempipiirteistäni oli se, ettei aamupartionkaan aikaan ollut enää pimeää. Oli paljon helpompaa pysyä valppaana, kun näki kunnolla eikä ollut alituiseen sellainen olo, että olisi pitänyt olla nukkumassa. Sitä paitsi myös yöllä oli valoisaa. Kyseisellä verukkeella olin saanut Nopsaraidan suostumaan yölliseen retkeen, vaikka kumppanini olikin ollut ensin hieman epäilevä ehdottomaani aikaa kohtaan. Nyt pitäisi vain hommata sopiva yö ilman seuraavan aamun velvollisuuksia, niin saisin viettää kumppanini kanssa rauhassa yön kahden. Ehkäpä menisimme käymään sillalla katsomassa putouksia tai sitten vain lähtisimme lähemmäs nummia, aukeammille maille.
”Kerrohan, Ahventassu, mitä täytyy muistaa näin aamun hiljaisina hetkinä?” kysyin taivuttaen päätäni hieman oppilaani suuntaan samalla, kun partio jatkoi kulkuaan. ”Etenkin, jos olet metsästämässä?”
”Metsä on hiljaisempi kuin päivällä”, oppilaani maukui melkein heti. ”Mikä tarkoittaa sitä, että myös oma äänesi kantaa paremmin ja kauemmas. Metsästäessä täytyy olla erityisen varovainen ja hiljainen.”
”Hyvä”, hyrähdin. ”Tämä pätee erityisesti lehtikadon aikaan. Nyt hiirenkorvan aikaan päivä tuntuu saapuvan aikaisemmin valon ansiosta, ja se saa myös metsään palanneet linnut heräilemään. Ne alkavat laulaa kohtalaisen aikaisin, mutta silti on hyvä olla varovainen askeliensa kanssa.”
Ahventassu nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi, ja kuljimme jonkin matkaa hiljaisuudessa, tarkkaillen vain ympäristöämme parhaamme mukaan. Aikeenamme oli käydä kaksijalkojen sillalla ja palata sitten leiriin joen rantaa pitkin. Aurinkohuipun partio saisi sitten tarkastaa toisen puolen reviiristä.

”Hei Taivalrusko, voimmeko kalastaa paluumatkalla?” Ahventassu kysyi rikkoen hiljaisuuden, kun olimme jo melkein sillan luona. ”Haluaisin kokeilla sitä, vaikka ihan vain lyhyestikin.”
”Eiköhän tuo onnistu, jos jaksat”, maukaisin tyytyväisenä oppilaani innokkuudesta oppimaan. ”Vesi on vielä sen verran kylmää, että voimme kokeilla kalastusta mahdollisimman lähellä leiriä. Et olisi ensimmäinen oppilas, joka tippuisi jokeen ensimmäisellä kalastustunnillaan.”
Ahventassu vilkaisi minua hieman äkäisesti, mutta vastasin vain pienellä virneellä.
”Älä viitsi, olin minäkin useammin kuin kerran uppeluksissa ensimmäisinä kertoinani.”
Toteamus tuntui hieman rentouttavan oppilasta, sillä ainakin hän nyt ymmärsi, etten todellakaan aliarvioinut hänen taitojaan heti alkuun. Oli vain väistämätön tosiasia, että kohtalaisen monen oppilaan kalastustunnit olivat muuttuneet uintitunneiksi lievän varomattomuuden vuoksi.
”Taivalrusko ja Ahventassu, käyttekö merkitsemässä sillan tolpat?” Järvimieli kysyi päästyämme lähemmäs rotkoa. ”Minä ja Pakkastassu voimme käydä tuossa hieman kauempana, jos Simpukkapuro käy toisessa suunnassa?”
”Sopii hyvin”, maukaisin huiskauttaen rennosti häntääni. Rotko rajana oli siitä ongelmallinen, että sen merkitseminen oli vaikeaa. Toisaalta sitä ei olisi oikeastaan edes tarvinnut merkitä – rotko oli jo sellaisenaan selkeä raja, joten sillan merkitseminen olisi riittänyt. Täällä pyörivien erakkojen takia Takiaistähti oli kuitenkin katsonut parhaaksi, että rajasta tehtiin niin selkeä kuin suinkin.
”Tulehan”, kehotin Ahventassua lähtien sillalle päin. ”Ja pysy turvallisen välimatkan päässä reunasta.”
Raavimme voimakkaat tuoksumerkit sillan molempiin tolppiin ja palasimme sitten Simpukkapuron luokse. Naaras oli saanut oman merkkinsä tehtyä ja istahtanut odottamaan meitä muita. Järvimieli oli vielä hieman kauempana Pakkastassun kanssa, ja kuuntelin puolella korvalla naaraan juttelua tyttärelleen katsellessani ympärilleni. Vaikka olimme olleet täällä jo kuita, tuntui metsä silti yhä hieman vieraalta. Oli kummallista ajatella, ettei Ahventassun ikäluokka enää tiennyt, millaista oli asua järvellä. He eivät tienneet kokoontumissaaresta tai siitä, etteivät klaanit ole aina olleet kaikki rajanaapureita keskenään, eivätkä he koskaan tulisi näkemään järveä auringonlaskun aikaan. Toisaalta oli vain hyvä, etteivät he olleet joutuneet kokemaan samaa menetystä kuin me.
”Järvimieli!” Simpukkapuro äkkiä hengähti, ja säpsähdin hereille ajatuksistani. ”Pakkastassu!”
Nopsaraidan emo oli jo noussut ylös ja pinkaissut ohitsemme kohti rotkon reunaa, ja pian huomasinkin syyn. Pakkastassu keikkui aivan rotkon reunalla, pysytellen vain takajalkojensa voimalla maan pinnalla. Oppilaan etutassut olivat lipsahtaneet pois tukevalta maalta, ja näytti olevan kiinni vain sekunneista, kun naaras tipahtaisi rotkon syvyyksiin.
Hätäinen äännähdys pääsi sekä Järvimielen että Pakkastassun suusta, kun oppilaan takajalat lipesivät. En ehtinyt liikahtakaan, kun pelottavaksi muodostuneen tilanteen pelasti Simpukkapuro; naaras oli ehtinyt reunalle ja iski hampaansa Pakkastassun häntään, kiskaisten hänet voimalla taaksepäin takaisin tukevalle maalle. Tilanne oli ohi silmänräpäyksessä, ja säikähdyksestä tärisevä Pakkastassu lysähti vatsalleen maahan silmät suurina. Tasoitin säikähdyksestä pystyyn nousseet niskakarvani, ja uskaltauduin rentouttamaan lapani. Nopea vilkaisu Ahventassuun päin kertoi, että myös äkkipikainen naaras oli säikähtänyt tilannetta.
”Rakas!” Järvimieli hengähti kiiruhtaen tyttärensä luokse. ”Oletko kunnossa? Mikä idea oli lähteä reunalle keikkumaan heti, kun käänsin selkäni? Ilman Simpukkapuroa olisit pudonnut!”
”Anteeksi!” Pakkastassu uikahti. ”Minä luulin, että reuna olisi kestänyt painoni. Olen oikeasti pahoillani!”
”Sinähän tässä vaarassa olit”, Järvimieli mumisi sukien rauhoittavasti tyttärensä kasvoja. ”Älä enää ikinä tee mitään tuollaista. Kyllähän sinä kuulit, kun Taivalrusko käski Ahventassuakin pysymään turvallisen välimatkan päässä reunasta.”
”No mutta minä halusin vain kurkata”, Pakkastassu mumisi. Hänen ilmeestään kuitenkin näki, ettei hän varmasti enää lähtisi kurkkimaan rotkon reunan yli.
”Simpukkapuro, Tähtiklaanin kiitos sinä huomasit hänet”, Järvimieli huokaisi. ”Käänsin tuskin silmänräpäykseksi selkäni, en olisi ikinä uskonut, että hän häipyisi omille teilleen niin nopeasti. En tiedä, miten kiittäisin sinua.”
”Ei ole tarvettakaan”, Simpukkapuro hyrähti rauhoittelevasti. ”Eiköhän Pakkastassukin tällä kertaa oppinut kuuntelemaan sinua.”
Järvimieli nyökkäsi pienesti, ja huomasin hänen silmiensä kiiltävän. Naaras oli selkeästi säikähtänyt tosissaan, eikä syyttä – tilanne oli ollut vaarallinen, ja Pakkastassu oli sentään hänen ainoa tyttärensä. Tulimielen ja Käpypennun menetyksien jälkeen olisi varmasti ollut kova isku, jos naaras olisi menettänyt jäljellä olevan tyttärensäkin.
”Ja tuo on syy, miksi vanhempia täytyy kuunnella”, maukaisin vaisusti Ahventassulle. ”Tähtiklaanin kiitos Pakkastassu on kunnossa. Toivotaan, että hän otti opikseen tästä kerrasta.”

Nimi: Zare

21.04.2019 22:33
______________________________________________________________

Nimi: Zare

16.04.2019 19:22
Omenatäplä// 6kp, 5kp
Lumilieska// 7kp

Nimi: Omenatäplä

12.04.2019 14:45
Aamupartio oli ohitse ilman suurempia ongelmia. Nyt saisin nuolla turkkini puhtaaksi, koska maa oli märkä sulaneesta lumesta ja saapuneesta hiirenkorvan ajasta. Tämä oli yleensä aika, kun keskustelisin jonkun kanssa tai seuraisin parantajan touhuamista, mutta olin joutunut pysymään poissa Sahramiloisteen pesästä, koska Hunajapentu oli saapunut tämän luokse vähintään valkoyskän kanssa. Olisi rukoiltava Tähtiklaanilta, että Hunajapentu selviäisi mahdollisimman vähällä ja parantaja ehtisi ajoissa yrteillä väliin.

Olin viimeistelemässä turkkini puhdistuta, kun päivän keskustelukimppani ilmestyi vierelleni.
"Nyt, kun olisiko sinulla aikaa keskustella, mitä pennut ovat riehuneet sen jälkeen, kun lähdit aamullapartioon vai tapahtuiko jotain partiossa", kolli aloitti selvästi innostuneena keskustelemaan. Hymähdin hymyilen leveästi, kun kollin vatsa kurni erittäin äänekkäästi.
"Jos aloittaisimme täyttämällä vatsasi, ennen kuin puhumme sammakot joesta", ehdotin kollille. Itselläni ei juuri sillä hetkellä ollut nälkä. Pari oppilasta, jotka olivat juuri viimeistelleet omat ruokailunsa antoivat loput nälkäiselle tummanharmaalle keskustelijalle. Kun Sumusilmä oli viimein viimeistellut loputtoman vatsansa täyttämisen, Järvimieli oli tullut luokseni. Keskustelimme lähes koko päivän, kunnes Sumusilmän piti lähteä tekemään jotain, mutta oli selvästi haluton lähtemään tekemään, mitä hänen piti tehdä.
"Hän on yksi suurisuu sinun lisäksesi", Järvimieli sanoi sarkastisesti. En ymmärtänyt tätä heti, joten katsoin tätä ällistyneenä. Sitten järkeni viimein kertoi, mitä Järvimieli yritti sanoa ja nauroimme yhdessä hyvän tovin.
"Puhunko todella niin paljon?" kysyin vähän epäilevästi ja Järvimieli nyökkäsi ennen kuin oli ehtinyt viimeistellä lauseeni. Puhuimme vielä jotain ja viimeistelimme sen hymyillen ennen kuin poistuisimme omille teillemme.

Nimi: Lumilieska

30.03.2019 18:22
"Emo?" Kirkaspentu katsoi minua kysyvänä, sinivihreät silmät suurena kuin kaksi kuuta. "Miksi Hunajapentu on Sahramiloisteen kanssa?"
Pudistin päätäni ja katsoin tytärtäni lempeästi. "Hunajapennulla on vain vähän huono olo. Hän tulee kyllä takaisin." *Eikö niin?*
Minun teki mieli kaapata jäljellä - ei, terveenä - olevat pentuni vierelleni ja olla päästämättä enää irti, mutta se ei olisi ollut kovin viisasta.
Nousin ylös huokaisten ja kävelin parantajan pesälle. Sahramiloiste tuli juuri kiireellä ulos ja tunsin niskakarvojeni nousevan säikähdyksestä. "Onko Hunajapennulla kaikki hyvin?"
"Et voi mennä sisään", naaras huikkasi ohimennen ja kiisi Takiaistähden pesään. Huolestuin pojastani ja mietin, miksi Sahramiloisteella oli niin kiire ettei hän kerennyt vastata minulle. Pörhistin turkkini äkillistä tuulenpuuskaa vasten ja haravoin katseellani leiriä. Näin Suosoinnun ja loikin tämän luokse. Halusin hetken harhautuksen Hunajapennusta.
"Suosointu?" Naukaisin varapäällikölle saadakseni tämän huomion. "Voisinko mennä johonkin partioon?"
Kolli ymmärsi selvästi huoleni, mutta ennen kun hän ehti vastata, Sahramiloiste tuli luokseni. Sydämeni hyppäsi kurkkuun.
"Lumilieska, haluaisitko tulla kanssani keräämään kissanminttua?" Sahramiloiste sanoi hiukan kireällä äänellä. "Se alkaa olla lopussa." Avasin suuni kysyäkseni Hunajapennusta, mutta parantaja keskeytti minut. "Voimme jutella matkalla."
Nielin kyyneleeni ja nyökkäsin. Vaalea naaras johdatti minut leirin suuaukon läpi.

"No, mikä Hunajapennulla on?" Tivasin heti kun olimme päässeet leirin ulkopuolelle. Sahramiloiste näytti harkitsevan hetken sanojaan. "Valkoyskä, mahdollisesti viheryskä." Ennen kun kerkesin panikoida, Sahramiloiste vaihtoi nokkelasti puheenaihetta. "Helläpentu on viettänyt kanssani paljon aikaa parantajan pesässä." Hänen äänestään kuulsi merkitys.
"Niin?" En aivan ymmärtänyt. Olin kyllä joskus huomannut Helläpennun kertovan Kirkaspennulle kehäkukan käytöstä, mutta ajattelin vain että se oli ollut jokin leikki.
//En nyt jaksa pidempää, sori tosi huono xD

Nimi: Omenatäplä

28.03.2019 22:34
"Omenatäplä", Suosointu kutsui minua, kun astelin pois soturien pesän luota, kun olin saanut aamiaiseni naposteltua suuni. Kipiti nimieni kuultua pikimmiten varapäällikön luokse.
"Niin?" kysy odottaen tehtäviäni päiväksi tai muita mahdollisia pyyntöjä. Kolli katsoi minua lempeästi silmiin miettiväisenä.
"Haluaisitko johtaa aamupartiota, kenties?" Suosointu kysy minulta. Nyökkäsin innostuneena, koska saisin öisen väsymyksen ajattua pois kehostani. Odotin sitten Suosoinnun jatkavan puhettaan kertoen soturit, joita lähtisin hakemaan partioon mukaani.
Nyökkäsin kiitollisena tämän ohjeista ja kiittää vielä suullisesti ennenkun lähdin etsimään kyseisiä sotureita, jotka tulisivat partioon mukaani. Löysin Tuhkaviiksen ensimmäisenä. Hän ei ollut vielä ehtinyt kauas soturien pesästä. Vaihdoimme muutaman sanasen ennen kuin toi esille aamupartio vuoron. Kolli lähti hakemaan viimeistä partion jäsentä, kun itse etsisin vielä Varjolehden. Katsoin pikaisesti soturien pesään. Naarasta ei näkynyt makuupedillään, joten käännyin takaisin aukion suuntaan etsiäkseni hänet. Matkalla tapasin tummanharmaan kollin, jonka sain vasta vähän aikaa sitten nimityksen yhteydessä olevan nimeltään Sumusilmän. Kolli olisi loistavaa juttuseuraa, mutta ikävä kyllä en voinut jäädä keskustelmaan hänen kanssaan, vaan minun olisi löydettävä Varjolehti.
"Etsitkö jotain?" Sumusilmän ääni kantautui korviini. Käännyin kollia kohti ja nyökkäsin tälle.
"Oletko nähnyt Varjolehteä? Minulla ei ole paljon aikaa hukattavaksi ja minun olisi kysyttävä häntä aamupartioon", vastasin kollille painostaen, ettei minulla ollut paljoa aikaa.
"Hän käveli vähän aikaa sitten leirin uloskäynnille", kolli neuvoi. Kiitin tätä ja kiiruhdin sanottuun suuntaan. Vähemmittä puheitta aamupartio oli koossa pian enkä lopujen lopuksi ollut hukannut paljoa aikaa itseässäni Varjolehteä. Tämä oli keskustelussa muiden partion jäsenten kanssa. Nyt olisi enää vain kysy lähtisi naaras partion mukaan, jotta saisimme aamupartion liikkeelle.
//Toivottavasti en liikaa autohitannut ketää. jatkoa?//

Nimi: Zare

27.03.2019 17:56
______________________________________________________________________

Nimi: Zare

27.03.2019 17:56
Suosointu// 11kp
Nopsaraita// 35kp

Nimi: Nopsaraita

25.03.2019 16:55
//suoraa jatkoa Taipaleen edelliselle tarinalle//

Käänsin katseeni maahan Taivalruskon pehmeänhiljaisen sanahduksen jälkeen. Yleensä äänekkäänä kissana hiljennyin nyt omiin ajatuksiini, kielien aiheen vakavuudesta.
Niin, perheen perustaminen. Kyllähän sama ajatus oli käynyt minunkin mielessä pari kertaa, mutta jotenkin en oikein osannut vielä suhtautua siihen kunnolla. En ehkä kokenut itseäni vielä täysin valmiiksi tai kypsäksi emoksi, minkä vuoksi pelkäsin ottaa vastuuta pienten kissojen elämästä saatikka kasvattamisesta.
Nostin katseeni, kohdistaen sen pentutarhaan. Toisaalta aate minusta siellä, huolehtimassa rasittavan ihanista, yliaktiivisista karvapalloista sai hymähdyksen nousemaan kurkustani. Mutta olin samaa mieltä kumppanini lausahduksesta, pentujen aika olisi sitten joskus. Kun olisimme riittävän järkeviä sotureita.
Kohtasin jälleen Taivalruskon katseen.
”Jos totta puhutaan, olen itsekin miettinyt samaa”, sanoin. Varovainen sävy ei ollut kadonnut äänestäni, mutta puhuin nyt pehmeämmin. ”Ja minäkin haluan pentuja sinun kanssasi. Mutta kuten sanoit, sitten joskus. En itse koe olevani valmis vanhemmaksi, enkä siksi pystyisi vielä olemaan se rakastava, huolehtiva ja vastuullinen emo, joka haluan olla, kun aika koittaa. Haluan, että meidän pikkuisilla olisi paras mahdollinen alku, eikä tämänhetkinen tilanne minun tai ehkä meidänkään osalta ole vielä sellainen.”
Katsoin kolliin huolehtivaisesti mutta aavistuksen pahoittelevasti. Pelkäsin sisimmässäni, että olisin sanoillani loukannut kumppaniani, ja että hän suuttuisi minulle. Eihän me oltu koskaan aiemmin puhuttu tästä asiasta edes leikkimielellä. Siksi se lyhyt hiljainen hetki, joka meidän kahden välillä vallitsi, tuntui korvieni välissä ikuisuudelta.
Taivalruskon katse oli kuitenkin täynnä pehmeää ymmärtäväisyyttä.
”Ei sinun tarvitse minulle perustella tuntemuksiasi”, kolli sanoi. Hymyilin kumppanilleni pienesti, ikään kuin kiitoksena. ”Minä ymmärrän, ja olenkin täysin samaa mieltä kanssasi. Pentujen aika koittaa ajallaan, kun ollaan molemmat valmiita siihen.”
”Sitten kun elämä on riittävän tasaista ja tylsää”, lisäsin lempeän vitsikkäästi, saaden Taivalruskon hymähtämään. Sitten siirryin kumppanini viereen, aivan toisen turkkia vasten. Kurkustani nousi hiljaista kehräystä. ”Olen iloinen ja kiitollinen, että meillä on näin terve suhde. Että me ymmärretään toisiamme eikä odoteta vastapuolelta mitään.”
Taivalruskokin alkoi kehräämään, ja lipaisi kielellään korvallistani lempeästi.
”Pitäähän tällaista aarretta vaalia”, kolli totesi pehmeästi. Olin kuitenkin kuulevani Taivalruskolle tavanomaisen, hilpeän äänensävyn kissan sanojen takaa, mikä huvitti minua.
Katsahdin toista jälleen silmiin.
”Samat sanat, hupsu”, vastasin, ennen kuin painoin pääni suuremman kissan kaulaa vasten. Istuimme hetkisen täydessä hiljaisuudessa, kuunnellen toistemme kehräämistä ja leirin muiden kissojen ääniä. Kukaan ei tullut häiritsemään meidän kahdenkeskistä hetkeä. Sain nauttia Taivalruskon tutusta tuoksusta ja läheisyydestä kaikessa rauhassa.

”Tiedätkö, meidän pitäisi ihan kaksistaan viettää jossain vaiheessa aikaa, ihan vain ajan viettämisen iloksi”, sanoin sitten. Taivalrusko käänsi katseensa minuun. ”Lähteä vaikkapa kiertämään reviiriä ja etsimään sen kätkettyjä aarteita.”
”Ehdottomasti”, Taivalrusko sanahti lähes entisellä äänensävyllään. ”Mihin aikaan päivästä se tapahtuisi? Katsos yöaikaan lähtemisessä olisi perinteen makua, tiedäthän.”
Täytyihän minun naurahtaa kollin lausahdukselle. Lempeän hiljainen hetkemme taisi olla ja mennä.
”En tiedä sinusta, mutta itse ainakin yritän parantaa tapojani”, sanoin huvittuneesti virnistäen. ”Sitä paitsi päiväsaikaan meillä olisi enemmän valoa eikä hommamme vaikuttaisi lainkaan niin hämärätouhulle.”
”Et voi väittää ettekö haluaisi lähteä yöaikaan”, Taivalrusko kiusoitteli. ”Sitä paitsi pian on viherlehden aika. Valoa riittää yölläkin meidän silmille oikein sopivasti.”
”En myönnä mitään”, sanoin näyttäen kollille kieltäni, ja pukaten tätä etutassullani lapaan. Kumpikin nauroimme lyhyen hetken, ennen kuin sanoin: ”Se on sitten sovittu.”
Taivalrusko nyökkäsi.
”Onko sinulla aikeita päättää Muurahaistassun koulutus piakkoin?” harmaakuvioinen kolli kysyi, vaihtaen puheenaihetta.
”Ei ainakaan kovin lähiaikoina”, vastasin. Etsin oppilastani muutaman silmänräpäyksen ajan leiristä, ja bongasinkin tämän Poltetassun, Sihutassun ja Marmoritassun luota. ”Ajattelin kysyä Kuuralumolta neuvoa valmiin oppilaan tunnistamisessa, etten vahingossa arvioi Muurahaistassua liian löysällä tassulla.”
”Suunnitelmasi kuulostaa aivan siltä, että myönnät kerrankin olevasi avun tarpeessa”, Taivalrusko sanoi virnistäen. Kollin lause oli alkanut vakuuttuneen ylpeällä äänensävyllä, mutta loppua kohden hänen äänensä oli muuttunut kiusoittelevaksi.
Puhahdin ja pyöräytin silmiäni kissalle. Ja minä kun olin jo ehtinyt luulemaan, että hän olisi vihdoin myöntänyt minun olevan hyvä mestari.
”Minä sentään kehtaan pyytää neuvoa”, vastasin huvittuneena.
”Mitäs tuo nyt meinasi?” Taivalrusko kysyi toinen silmäkulma kohonneena.
”Ei mitään, kunhan piikittelin”, vastasin naurahtaen. ”Voisin nyt lähteä kertomaan Muurahaistassulle, mitä minulla on häntä varten suunniteltuna tänään. Sitten etsin Kuuralumon tassuihini.”
”Hyvä, minun ateriani alkoikin jo kylmetä”, kumppanini sanoi ylidramaattisesti.
”Se oli jo valmiiksi kylmä, senkin hiirenavoinen katti”, sanoin, luoden humoristisen katseen Taivalruskon riistaan ja sitten takaisin häneen.
”Hiirenaivoinen mikä hiirenaivoinen”, kolli vastasi virnistäen. ”Tykkäät kuitenkin.”
”Niin tykkäänkin”, hyrähdin. ”Oikeastaan rakastan.”
”Niin minäkin sinua.”

Myöhemmin päivällä, kun Muurahaistassu oli lähetetty itsenäisesti partioon, Heinämarja asteli luokseni sotureiden pesän edustalla.
”Mistäs päin tulossa?” kysyin tuttavallisesti sisarukseltani.
”Kävin Hiirikuonon luona hakemassa yrttiä nuhaani”, naaras sanoi, välittömästi niiskauttaen nenäänsä parhaana yrityksenä pitää valuva räkä sieraimissaan. ”Te olitte muuten Taivalruskon kanssa aika suloisia aiemmin, mitä minä ja Hierakkakasvo näimme ohimennen.”
Naurahdin. ”Ohimennenkö vain? Kuitenkin jäitte katselemaan pidemmäksikin aikaa”, totesin huvittuneeseen sävyyn. Jotenkin odotin Heinämarjan vastaavan haasteeseeni jotenkin. Kun sisko ei kuitenkaan sanonut juuta eikä jaata, katseli vain merkitsevällä ilmeellä minua, totesin: ”Mutta hauska kuulla. Arpiselkä ja jonkin puoleinen korsto ovatkin synonyymejä suloiselle.”
”En minä sitä”, vaalealaikkuinen naaras hyrähti. ”Vaan sinä ja Taivalrusko todella vaikutitte välittävän toisistanne. Minun pelkoni epätasaisesta suhteesta taitavat olla aiheettomia.”
”Pelot mistä?” kysyin nauraen hetkisen, puistellen päätäni. Heinämarja virnisti. ”Ei hätää, kyllä minä osaan huolehtia itsestäni henkisellä tasolla. Sitä paitsi, voiko tällaisista torveltajilta kuin minä ja Taivalrusko oikeastaan odottaa muutakaan kuin epätasaista suhdetta?”
”Totta”, sisko sanoi, nauraen vuorostaan muutaman silmänräpäyksen ajan. Kumpikin tiesimme, että lausahdukseni oli tarkoitettu vitsillä. Ei minun ja Taivalruskon kumppanuus oikeasti epätasainen ollut.
”No, mutta onkos sinulla ketään mielitiettyä? En ole siltä saralta kuullut sinulta mitään”, kysyin. Heinämarjan ilme vakavoitui hieman, ja naaras katseli ympärilleen kuin varmistaen, ettei salakuuntelijoita ollut. Hänen vastauksensa oli kuitenkin paljon tylsempi kuin mitä hänen kehonkielensä antoi ymmärtää.
”Ei ole, ja miksi pitäisi olla. En tunne vetoa ketään klaanin tämänhetkisiä kolleja kohtaan”, sisko vastasi. Nostin toista silmäkulmaani, selvästi tyytymättömänä naaraan vastaukseen. Heinämarja jatkoi, madaltaen ääntään hieman: ”Tai no, olin oppilaana ehkä vähäsen ihastunut Mustahäntään, mutta kaksijalkojen kaappauksen jälkeen se tunne haihtui.”
”Ja Mustahäntähän oli ja on edelleen varattu”, vastasin, toinen silmäkulma edelleen koholla. Tällä kertaa tosin epäuskosta.
”Nii-in.”
”No entäpä muista klaaneista sitten?” tiedustelin seuraavaksi tuttavallisempaan sävyyn. Heinämarja naurahti.
”Ehdottomasti ei. En minä nyt niin tyhmä ole”, hän vastasi. ”Minä olen oikein tyytyväinen, että minulla on Hierakkakasvon kaltainen ystävä. Ja tulen onnelliseksi, kun näen sinun ja Taivalruskon onnellisuuden toistenne seurassa. Kuten tänään.”
Minun suuriin korviini tuo kuulosti tekosyiden tekosyyltä parisuhteettomuudelle, mutta en halunnut kiusata siskoani enempää.
”Kyllä sinäkin löydät vielä jonkun rinnalleni”, totesin vain. Heinämarja hymähti, hienoista etäisyyttä katseessaan.
”Niin, ehkäpä”, naaras sanahti.

//eek toivottavasti tämä on ok Zare xcx//

Nimi: Suosointu

19.03.2019 19:20
Katson hämärää viileää aukiota. Olen ensimmäinen pesästä noussut, joten vapautin yövartiossa olevan Kuuralumon tehtävistään.
“Oli jo aikakin”, kolli virkkoi ja haukotteli. Hän painui pää väsymyksestä alhaalla takaisin sotureiden pesään. Otan tuoresaaliskasasta hiiren ja jään odottamaan muiden nousua. Yksi kerrallaan sotureita ja oppilaita nousee vuoteistaan ottamaan tuoresaaliskasaa. Aamuauringon noustessa olisi aika lähettää aamupartio matkaan.
“Omenatäplä”, kutsun täplikästä naarasja joka kipittää iloisena eteeni.
“Niin?” Naaras kysyy odottaen tehtävää. Katson häntä lempeästi silmiin, ja samalla mietin keitä muita partioon lähtisi.
“Haluaisitko johtaa aamupartiota, kenties?” Kysyn, ja naaras nyökkää innoissaan. “Tuhkaviiksi ja marmoritäplä tulevat mukaasi. Kysy myös Varjolehteä jos hänellä on aikaa.”
Omenatäplä nyökkää ja kiittää ennenkun lähtee etsimään kyseisiä sotureita. Naaras on tunnollinen joka ei kieltäydy tehtävistä tai riko soturilakia yleensä, sen kuvan minä hänestä olen saanut. Siispä hän on myös luotettava johtamaan partiota vaikka nuori soturi onkin. Minun ei edes tarvitse vilkaista tuoresaaliskasaa tietämättä että se tarvitsee täydennystä. 'Siispä nopeita kalastajia!' Tähän on oiva pari Nopsaraita sekä Taivalrusko, sillä Nopsaraita on etevä nappaamaan saaliita maastakäsin, ja Taivalrusko taas kalastamaan. Muurahaistassukin saisi oivaa koulutusta.
“Nopsaraita, Taivalrusko”, kutsun sotureita, jotka pian lampsivatkin jo eteeni. “Teidän kahden pitäisi mennä saalistamaan, onnistuuko se?”
“Tottahan toki”, Taivalrusko ilmoittaa ja sitä korostaa Nopsaraidan nyökkäys. 'Loistavaa!'
“Ottakaa Muurahaistassukin mukaan”, ilmoitan, ja ennenkun he ehtivät kääntyä lisään: “Ja pitäkää hauskaa.”
Kehräisen heidän peräänsä. On mukavaa nähdä kun kaksi nuorta paria, ja ehkä jossain vaiheessa jokiklaaniin saadaan pikku tassujakin lisää. Kaksikko huitaisee minulle hännällä heipat ja lähtevät metsälle. Heillä kuitenkin saattaa kestää pitenpään, koska oppilaan koulutus vie aikaa joten lähetän vielä toisenkin metsästyspartion matkaan.
“Suoraita, Mustahäntä ja Lapmihenki”, kutsun sotureita. “Tuoresaaliskasa on vajaa, pystyttekö hoitamaan sen?”
“Tottakai”, Suoraita ilmoittaa. “Meillä ei mene kauaa.”
“Ja tuomme niin paljon saalista että sillä ruokkii koko klaanin”, Mustahäntä ilmoittaa. Hymyilen kollille.
“Siihen luotankin”, ilmoitan. “Menkäähän nyt.”
Aamupartio palaa juuri kierrokseltaan. Soturit näyttävät hiemn väsähtäneiltä, joten he menevät suoraan tuoresaaliskasalle. 'He syövät varmaan viimeisetkin palat siitä.' Onneksi pennuille sekä klaanin vanhimmille on jo viety osansa. Sitäpaitsi jommn kumman metsästyspartion pitäisi tulla pian tuoreen ruuan kanssa. Voisin sitten itsekkin lähteä auringonhuipun partioon, mutta sillä välin on keksittävä jotakin muuta.

Nimi: Zare

07.03.2019 16:13
____________________________________________

Nimi: Zare

05.03.2019 18:43
Omenatäplä// 0kp, 5kp
Tuhkaviiksi// 9kp
Lumilieska// 12kp

Vastaus:

Omena// +20kp
Tuhka// +10kp

Nimi: Omenatäplä

04.03.2019 10:46
Tuuli puhalsi turkkiani vasten Tuuliklaanin suunnalta. Se tuntui raikastavalta, mutta samalla teki mieleni mennä juoksentelemaan lämmitelläkseni itseäni. Tuntui kuin koko kehoni olisi jäätynyt paikoilleen, jos yritin seisoa paikoillani, joten tuntui mukavammalta olla liikkeellä.
"Onko sinunlla sammakoita perässäsi, kun noin vilkkaasti liikut?" Suoraita kysyi huvittuneesti. Hymyilin ja kävelin enoni viereen.
"Ainakaan en seiso paikallani kuin jäätynyt riista", vastasin huvittuneesti.
"Ah... Minut on päihitetty. Salaisuuteni paljastui", enoni mumisi ja kaatui leikkisästi maahan. Purskahdin pieneen nauruun.
"Selvä. Mutta älä ala käyttäytymään kuin pilalle hemmoteltu pentu", kehräsin vähän vakavemmin.
"Ainoa piloille hemmoteltu pentu täällä olet sinä", tämä vastasi ottaen otteen korvastani. Nauroin jo lähes hallitsemattomasti.
"Hyvä on. Sinä voitit tämän erän, mutta ensi kerralla voitto on varmasti minun", sanoin yrittäen työntää enoani pois luotani. Ainoastaan enoni ottaen erittäin ylevän asennon ja näyttäen kuin olisi juuri päihittänyt harhailevan kettun aivan yksin.

Nimi: Lumilieska

26.02.2019 15:04
Haukottelin ja nousin istumaan pentutarhassa. Kokosin hetken ajatuksiani unen jäljiltä, ennen kuin tajusin, että Hunajapentu yski.
"Emo", tämä sai kakistettua ulos. "Minulla on kurkussa jotain."
"Ei hätää, Hunajapentu." Silittelin kellertävän kollin päätä hännälläni ja nousin seisomaan. "Minä haen Sahramiloisteen. Pysythän aivan paikallasi?"
Pentu nyökkäsi ja asettui vatsalleen laskien päänsä etukäpäliensä päälle.
Sujahdin ulos pentutarhasta ja otin suunnan kohti Sahramiloisteen pesää. Matkalla Helläpentu tuli luokseni valittaen. "Kirkaspentu töni minua yöllä!"
"Rauhoitu, Helläpentu", kehräsin. "Hän varmaan pyöri taas unissaan. Voit nukkua ensi yönä kauempana hänestä."
Jatkoin matkaani ja sujahdin sisään parantajan pesään. "Sahramiloiste?"
Parantaja kääntyi minua kohden, pudottaen yrttinsä jalkoihinsa. "Mikä hätänä, Lumilieska?"
Viitoin hännälläni häntä seuraamaan. Kävellessämme takaisin kohti pentutarhaa selitin naaraalle, että Hunajapennulla oli yskä, ja hän valitti jotain olevan kurkussaan.
"Sinulla ei varmastikaan ole syytä huoleen", Sahramiloiste maukui astuessaan edelläni pentutarhaan.
"Hunajapentu?" Mau'uin pojalleni, joka nosti päätänsä. "Hei, Sahramiloiste." Kollin ääni kuulosti väsyneeltä, ja hänen katseensa harhaili. Asetuin raidallisen pennun viereen lämmittääkseni häntä.
"Kuinka kauan tämä on jatkunut?" Sahramiloiste kyyristyi pennun viereen ja painoi korvansa tämän rintaan.
"Se alkoi tänä aamuna", Hunajapentu piipitti.
Sahramiloiste nyökkäsi ja nousi ylös. "Palaan pian."

Palatessaan Sahramiloisteella oli mukanaan yksi lehti. "Tämä on kissanminttua", hän selitti Hunajapennulle. "Sen pitäisi auttaa pahaan oloosi. Jos emollesi sopii, voisit tulla minun seurakseni täksi yöksi, ihan vain varmuuden vuoksi", naaras lisäsi vilkaisten minuun. Tuijotin häntä silmät suurina. Tiesin kyllä, mihin kissanminttua käytettiin. *Valkoyskä.*
"S-sopii", änkytin. "Älä huoli, Hunajapentu. Ei se ole mitään vakavaa."
Kollipentu nyökkäsi ja irvisti niellessään kissanmintun. Parantaja otti tätä hellästi kiinni niskavilloista ja pujahti ulos pentutarhasta Hunajapentu mukanaan.

Kävelin hetken päästä aukiolle ja näin Tuhkaviiksen. Tassutin hänen luokseen ja painoin pääni vasten kollin lapaa.
"Mikä hätänä?" Kumppanini kysyi yllättyneenä.
"Hunajapennulla on valkoyskä", vastasin hiljaa.

Nimi: Varjolehti

26.02.2019 15:04
Haukottelin ja nousin istumaan pentutarhassa. Kokosin hetken ajatuksiani unen jäljiltä, ennen kuin tajusin, että Hunajapentu yski.
"Emo", tämä sai kakistettua ulos. "Minulla on kurkussa jotain."
"Ei hätää, Hunajapentu." Silittelin kellertävän kollin päätä hännälläni ja nousin seisomaan. "Minä haen Sahramiloisteen. Pysythän aivan paikallasi?"
Pentu nyökkäsi ja asettui vatsalleen laskien päänsä etukäpäliensä päälle.
Sujahdin ulos pentutarhasta ja otin suunnan kohti Sahramiloisteen pesää. Matkalla Helläpentu tuli luokseni valittaen. "Kirkaspentu töni minua yöllä!"
"Rauhoitu, Helläpentu", kehräsin. "Hän varmaan pyöri taas unissaan. Voit nukkua ensi yönä kauempana hänestä."
Jatkoin matkaani ja sujahdin sisään parantajan pesään. "Sahramiloiste?"
Parantaja kääntyi minua kohden, pudottaen yrttinsä jalkoihinsa. "Mikä hätänä, Lumilieska?"
Viitoin hännälläni häntä seuraamaan. Kävellessämme takaisin kohti pentutarhaa selitin naaraalle, että Hunajapennulla oli yskä, ja hän valitti jotain olevan kurkussaan.
"Sinulla ei varmastikaan ole syytä huoleen", Sahramiloiste maukui astuessaan edelläni pentutarhaan.
"Hunajapentu?" Mau'uin pojalleni, joka nosti päätänsä. "Hei, Sahramiloiste." Kollin ääni kuulosti väsyneeltä, ja hänen katseensa harhaili. Asetuin raidallisen pennun viereen lämmittääkseni häntä.
"Kuinka kauan tämä on jatkunut?" Sahramiloiste kyyristyi pennun viereen ja painoi korvansa tämän rintaan.
"Se alkoi tänä aamuna", Hunajapentu piipitti.
Sahramiloiste nyökkäsi ja nousi ylös. "Palaan pian."

Palatessaan Sahramiloisteella oli mukanaan yksi lehti. "Tämä on kissanminttua", hän selitti Hunajapennulle. "Sen pitäisi auttaa pahaan oloosi. Jos emollesi sopii, voisit tulla minun seurakseni täksi yöksi, ihan vain varmuuden vuoksi", naaras lisäsi vilkaisten minuun. Tuijotin häntä silmät suurina. Tiesin kyllä, mihin kissanminttua käytettiin. *Valkoyskä.*
"S-sopii", änkytin. "Älä huoli, Hunajapentu. Ei se ole mitään vakavaa."
Kollipentu nyökkäsi ja irvisti niellessään kissanmintun. Parantaja otti tätä hellästi kiinni niskavilloista ja pujahti ulos pentutarhasta Hunajapentu mukanaan.

Kävelin hetken päästä aukiolle ja näin Tuhkaviiksen. Tassutin hänen luokseen ja painoin pääni vasten kollin lapaa.
"Mikä hätänä?" Kumppanini kysyi yllättyneenä.
"Hunajapennulla on valkoyskä", vastasin hiljaa.

Nimi: Tuhkaviiksi

26.02.2019 08:06
Rauhaisan onnellinen tunne sisälläni oli hyvin vahva, vahvempi kuin koskaan ennen, kun katsoin vieressäni nukkuvaa kumppaniani, ja hänen mahansa vieressä tuhisevia pentuja. Aivan niin. Minun ja Lumilieskan pennut syntyivät jo useampia päiviä sitten aivan yllättäen, mutta onneksemme kaikki sujui loppujen lopuksi hyvin. Saimme kolme tervettä pentua, yhden kollin ja kaksi naarasta. Hunajankeltainen kolli kantoi nimeä Hunajapentu, punaisenoranssi naaras sai nimekseen Helläpentu ja kilpikonnakuvioisen naaraan nimeksi päätettiin Kirkaspentu. Jokainen heistä oli todella kaunis – tai komea Hunajapennun tapauksessa – ja heistä erotti jo näinkin pian omanlaisia luonteenpiirteitä. Helläpentu oli kaikista rauhallisin, kun taas Kirkaspentu tuskin pysyi petillä edes nukkuessaan. Hunajapentu sen sijaan oli hyvin hiljainen ja viihtyi enemminkin omissa oloissaan.
”Isi?” Helläpentu mumisi uneliaasti, eikä meinannut saada silmiään auki, kun hän yritti katsoa minua lapansa yli. Loin pennulleni lempeän katseen, sillä tiesin mitä asiaa hänellä oli.
”Vielä ei ole aamu”, sanoin rauhallisesti kuiskaten, ”Nuku nyt. Sahramiloiste tulee käymään aamulla, sinun on parempi olla silloin täysin vireissäsi, jotta voit keskittyä kaikkeen mitä hän sinulle kertoo.”
”Okei, isi”, pienokainen vastasi ja käpertyi uudelleen siskonsa ja veljensä väliin pienen pienelle kerälle. Hymähdin hiljaa, kun huomasin Helläpennun kyljen alkavan kohoilemaan tasaiseen tahtiin. Katsahdin vielä Lumilieskaan, joka oli jo täysin sikeässä unessa. Emona oleminen vaati selvästi suuren osan hänen energiastaan. Nuolaisin hänen päälakeaan muutamaan kertaan, ennen kuin laskin pääni tassujeni päälle ja annoin levon vallata mieleni.

”Huomenta Nopsaraita ja Muurahaistassu”, tervehdin astellessani heidän ohitsensa lähellä tuoresaaliskasaa. Naaraat nyökkäsivät tervehdyksensä.
”Muuten, Tuhkaviiksi, sopisiko yhteisharjoituksen tänään?” Nopsaraita kiirehti kysymään ennen kuin ehdin kauemmas. ”Muurahaistassulle tekisi hyvää saada taistella vanhempaa oppilasta vastaan.”
”Toki”, vastasin nyökäten, ”Meidän oli muutenkin tarkoitus kerrata tänään erilaisia taisteluliikkeitä, eikä ylimääräiset harjoitukset ole Marmoritassullekaan pahitteeksi.”
”Hienoa. Nähdään tunnin päästä harjoitusaukiolla?”
”Sopii”, myönnyin ja jatkoin sitten matkaani kohti sotureiden pesää.

Nimi: Omenatäplä

15.02.2019 19:05
Olin juuri lähtenyt rajapartioon parin oppilaan ja soturin seurassa. Matka kulki rauhallisesti, mutta vilkaasti. Vaikka maassa oli yhä runsaasti lunta ja ilma tuntui kylmältä, oli polullemme muodostunut hieman jäiset olosuhteet. Ei varmaa olisi enää kauan kuin ilmat alkaisivat lämmitä, mutta sitä odotellassa olisi hoidettava soturin tehtäviäni. En malttanut odottaa, kun viherlehden aika koittoisi.

Partio sujuu ilman suuria ongelmia ja pääsimme leirille suhteellisen hyvässä ajassa. Nyt saisin hetken keskustella enoni kanssa ennen kuin tämä poistuisi kokeilemaan onnea vapaiden naaraiden kanssa. En tiedä, mistä johtuen, mutta epäilin sen olevan vain ohi menevää huumoria, koska oli selvää, ettei enoni yrittänyt tosissaan. Muuten hänellä olisi varmasti ollut jo joku rinnallaan. Ehkä se oli hänen tapansa härnätä myös minua, mutta en ottanut sitä mitään irti. Olisin varmasti enemmän järkyttynyt, jos hän olisi yrittänyt peitellä asiaa ja yllättäen esitellyt pentujaan, mutta ainoa yllätys tällä hetkellä olivat uudet pennut, jotka olivat vastaikää syntyneet klaaniin, josta suurin osa oli iloisia.

//laitan tietovieraskirjaa yhden ncp-hahmon tiedot, jonka olen ajatellut Omenan kumppaniksi

Nimi: Zare

05.02.2019 16:37
________________________________________________

Nimi: Zare

05.02.2019 16:36
Suosointu// 15kp
Omenatäplä// 7kp
Lumilieska// 21kp

Vastaus:

Suo// +10kp
Omena// +10kp

Nimi: Lumilieska

03.02.2019 10:05
Heräsin keskellä yötä ulvahtaen kivusta. Vatsaani koski kuin rotta olisi jyrsinyt sitä sisältäpäin. Tuhkaviiksen uninen pää nousi sotureiden joukosta.
"Lumilieska?" Kolli sanoi hiljaa huomatessaan ilmeeni. "Onko kaikki hyvin?"
"Vatsaani koskee", valitin hiljaisesti, etten herättäisi ketään.
Harmaa kolli nousi varovasti seisomaan ja asteli luokseni. "Sahramiloisteen luokse, siitä", hän totesi tönien minua kohti soturien pesän suuaukkoa.
Tassutin kuuliaisesti parantajan luokse kumppanini vanavedessäni.
"Mitä nyt?" hiekanruskea naaras nosti päätänsä hetken herättelyn jälkeen.
"Minulla koskee vatsaan", vastasin vinkaisten kivusta. Sahramiloiste oli hetkessä jaloillaan. "Käy tuohon", hän käski näyttäen hännällään osmankäämistä punottua petiä. Asetuin petiin kuuliaisesti, Tuhkaviiksen istuutuessa viereeni.
"Käänny kyljellesi", parantaja komensi. Toteltuani hän laski tassunsa vatsani päälle. Kuulin ulkoa kuinka Suosointu järjesteli partioita. Sahramiloiste siirteli tassuansa päälläni, painaen välillä kevyesti. Kuulin hänen henkäisevän. Tuhkaviiksi jännittyi vierelläni. "Mitä nyt? Mikä hänellä on?"
"Hyviä uutisia", naaras henkäisi hymyillen. "Lumilieska odottaa pentuja!"
Nousin istumaan katsoen Tuhkaviikseä. "Pentuja?" Kuiskasin hiljaa. Sahramiloiste katsoi minua. "Olet tehnyt töitä viimeiseen saakka. Pennut voivat syntyä hetkenä minä hyvänsä. Sinun pitäisi mennä pentutarhaan."
Nyökkäsin edelleen sanattomana. Sitten totuus alkoi hiljalleen upota mieleeni. *Minä odotan Tuhkaviiksen pentuja!*
Nousin seisomaan, ja Tuhkaviiksi nuolaisi korvaani. "Niistä tulee klaanin kauneimmat pennut."
Hymyilin ja sallin tummanharmaan kollin saattaa minut ulos parantajan pesästä. Varjolehti huomasi meidät ja kiirehti luoksemme. "Onko kaikki hyvin?"
"Paremmin kun hyvin", Tuhkaviiksi kehräsi. "Lumilieska odottaa pentuja!"
"Mutta sehän on mahtavaa!" Emoni silmät loistivat kilpaa auringon kanssa. "Milloin niiden on tarkoitus syntyä?"
"Sahramiloiste sanoi että milloin hyvänsä", vastasin emolleni.
"Noh, hus hus siitä lepäämään", Varjolehti alkoi lempeästi tuuppia minua pentutarhaa kohti. "Pian et sitä paljoa saa", hän lisäsi pilke silmäkulmassa.
Kehräsin ja tassutin pentutarhaan, jossa Pakkaspentu hyppäsi minua vasten saaden minut horjahtamaan. "Lumilieska!" Pennun silmät olivat suurina ilosta. "Tulitko leikkimään kanssani?"
"E-en", sain kakistettua ulos. Pentu säikäytti minut.
"Mitä sitten teet täällä?" Lampiturkki kysyi lempeästi.
"Minä odotan pentuja", vastasin kehräten.
"Vai pentuja? Sehän on ihanaa!" Järvimieli viittoili minulle hännällään. "Tule tähän minun pesääni lepäämään, käyn etsimässä jonkun oppilaan tekemään sinulle oman."
"Mut-"
"Ei muttia!" Naaras pyyhälsi ulos pesästä.
"Ei olisi tarvinnut", mutisin hakiessani pedillä mukavaa asentoa.
Lampiturkki kehräsi. "Et saa hänen päätään käännettyä. Kun Järvimieli päättää jotain, hänen päätöksensä pysyy."

Pian, kuten Järvimieli oli luvannut, Uikkutassu saapui pesään.
"Järvimieli kertoi että sinä odotat pentuja", nuori naaras kehräsi. "Ihanaa!"
"Kiitos", hymyilin ja väistyin, jotta Uikkutassu pääsisi työhön. Päätin käydä hakemassa jotain tuoresaaliskasasta, ja ajatuksiini lipui se, etten ollut vähään aikaan ollut oma itseni. Olin alkanut syödä enemmän ja tunsin itseni koko ajan väsyneeksi. Olin luullut sen olevan vain sairauden syytä, mutta pennut selittivät kaiken.
Nappasin tuoresaaliskasasta ahvenen ja vetäydyin leirin nurkkaan sitä syömään. Lieskalumi tuli viereeni.
"Hei", siskoni maukui. "Kuulin uutiset. Onneksi olkoon."
"Kiitos", mumisin suu täynnä ahventa.

Seuraavana päivänä heräsin ja tajusin, että olin nukkunut lähes aurinkohuippuun. Tajusin myös, etten ollut herännyt aurinkoon, vaan siihen, että vatsaani kivisti hurjasti. Vääntelehdin kivusta, mutta tiesin kyllä, mitä tämä oli. Pentutarha oli tyhjä, eikä minulla ollut energiaa huutaa. Paniikki alkoi nousta sisälläni. Ulvaisin kuitenkin kivusta, ja Lampimieli kiiruhti katsomaan, mikä minulla oli hätänä.
"Minä haen Sahramiloisteen", tämä henkäisi huomatessaan minut.
Pian parantaja saapuikin.
"Hae Tuhkaviiksi", tämä komensi Lampimieltä. Naaras totteli ja juoksi pois.
Sahramiloiste asettui viereeni. "Noniin, Lumilieska."

Aurinko oli jo laskenut kun huohotin kolme karvapalloa vierelläni. Tuhkaviiksi oli pääni vierellä nuollen korviani rauhoittavasti.
"He ovat ihania", henkäisin.
"Tämä voisi olla Hunajapentu", Osoitin aivan Hunajalaikun näköistä kollia.
"Kirkaspentu", Tuhkaviiksi kosketti hännällään kilpikonnakuvioista naarasta.
"Ja Helläpentu." Katsoin punaoranssia tabbykuvioista naarasta.

Nimi: Omenatäplä

01.02.2019 19:59
Kokoontuminen oli mennyt, miten kukin olisi voinut kuvilla. Pääaiheena tauti, joka oli riehunut klaaneissa oli nyt poistunut ja klaanit saattoivat palata normaaliin elämän kulkuun. Ilonpisteinä uudet nimitykset sotureihin ja oppilaisiin. Nyt olimme palaamassa takaisin leirille, jossa saatoin ajatella vain yhtä asiaa nukkumista. Elämäni ei ollut muuttunut paljoa oppilasajoista paitsi tietysti nyt asiat oli otettava vähän vakavemmin enkä voisi koska vain rynniä pentutarhaan taikka klaaninvanhempien luokse. Vietin suurimman osan ajastani jutellen enolleni Suoraidalle ja Toivotuulen kanssa. Tietysti vaihdoin kieliä myös toisten kissojen kanssa, mutta tästä kaksikosta oli tullut rutiinin omainen keskusteluparini.

Aamu saapui uusien partioiden kera. Tällä kertaa olin päässyt metsästyspartioon Lampihengen johdolla Hierakkikasvon ja Uikkutassun kanssa. Kun olimme poistuneet leiristä sovimme, että Hierakkikasvo ottaisi Uikkutassun ja kävisivät katsomassa, jos järvestä saisi jotain. Sillä välin Lampihenki ja minä kiertäisimme leirin toisella puolella katsomassa olisi siellä riistaa. Asian sovittuamme lähdimme erillemme ja näkisimme taas auringonhuipun jälkeen tai viimeistään kun alkaisi hämärtää. Klaani tulisi kuitenkin tarvitsemaan riittävästi ruokaa, jos joki olisi päässyt jäätymään kokonaan umpeen.

Ei ollut vielä alkanut hämärtää, kun kuljimme Lampihengen kanssa kohti kohtauspaikkaa. Molemmilla meistä oli jotain kantamista leiriin ja saisimme ainakin hieman ruokittua klaania. Hierakkikasvo ja Uikkutassu olivat jo odottamassa meitä omien saaliidein kanssa. Molemmat olivat nappanneet hyvän näköisiä kaloja, joten joessa olisi vielä auki, joltain osin, mutta koskaan ei voinut olla täysin varma. Palasimme sitten leirille, jossa jaoin enoni ja Toivotuulen kanssa riistan, joka juuri ja juuri riitti täyttämään meidän kolmen tarpeet. Itse olisi toivonut siinä olevan hieman enemmän, mutta saisi luvan kelvata tältä osin.

Nimi: Suosointu

01.02.2019 17:22
“Onko partiot tulleet jo takaisin?” Takiaistähti kysyy. Nyökkään ja katson päällikön pesästä aukiolle. Klaani odottaa aukiolla kokoontumiseen lähtiöitä. Katson taas Täkiaistähteen joka nousee seisomaan. Kuljen hänen perässään ulos pesästä. Päällikkö astelee leirin sisäänkäynnille luetellen kissoja:
“Sahramiloiste, Simpukkapuro, Tuhkaviiksi, Lehmusmyrsky, Omenatäplä, Marmoritassu, Sihutassu ja Muurahaistassu, lähdemme kokoontumiseen”, hän ilmoittaa. “Toivetuuli luotan leirin sinun vastuullesi.”
Toivetuuli nyökkää kunnioittavasti ja kipittää kohti tuoresaaliskasaa. Menen päällikön vierelle ja varmistan että kaikki ovat matkassa mukana. Täkiaistähti antaa hännällä merkin lähteä matkaan. Kuljemme kohti nelipuuta. Tämä on ensimmäinen kokoontuminen pitkään aikaan, se johtuu sairaudesta. Ainakin Jokiklaanin osalta se on ohi. Pääsemme kokoontumispaikalle miltein samaan aikaan kuin Varjoklaanikin. Päälliköt nyökkäävät toisilleen ja sitten hyppäävät kivelle, josta heidän olisi tarkoitus puhua. Varmistan vielä nopealla katseella että kaikki ovat mukana. Tuhkaviiksi kertaa juuri oppilaiden kanssa sääntöjä kokoontumista koskien. Menen tervehtimään Varjoklaanin varapäällikköä Piiskaviimaa. Oranssinruskealaikukas kolli tervehtii minua hännän heilautuksella.
“Yö on kirkas, eikö vain?” Tervehdin tätä pienellä kysymyksellä.
“Aivan, kiva nähdä välillä muitakin klaaneja”, Piiskaviima sanoo. Nyökkään. Pian myös Myrskyklaani ja Tuuliklaanikin saapuvat määlliköineen, ja kun päälliköt ovat paikoillaan kokoontuminen voi alkaa. Takiaistähti nostaa häntänsä aloittaakseen ja tulee aivan hiljaista.
“Jokiklaani voi nyt hyvin, tauti on kadonnut keskuudestamme”, hän kertoo. “Menetimme myös toki monia. Suremme kovin Utukuonoa, Viistotassua, Puolitassua, Käpypentua ja Lehtikynttä, mutta onneksi olemme taas voimissamme. Tässä on uusimmat soturimme, Tuhkaviiksi ja Lumilieska, mutta valitettavasti Lumilieska on leirissä. Olemme myös saaneet uusia oppilaita kuten Marmoritassu ja Muurahaistassu”, klaani hurrasi kissojen nimiä. “Mutta Jokiklaani on taas voimissaan ja tauti on kadonnut keskuudestamme.”
Myöntäviä vastauksia kuului klaanien joukosta. Sitten Tavitähti, Myrskyklaanin päällikkö sai oman puheenvuoron:
“Huonot uutiset ensin, tauti vei meiltä monia. Hyvät uutiset sentään on se, että se on nyt kadonnut ja olemme saaneet uusia sotureita ja oppilaita”, myrskyklaanin päällikkö alkoi luetella uusien sotureiden ja oppilaiden nimiä, ja kaikki alkoivat hurrata heille. “Ja kuten jo sanoin, klaanimme ei ole enää taudin vallassa. Riistaa ollaan saatu hyvin, ja Myrskyklaani on taas voimissaan!”
Tavitähti lopetta astuen taakseppäin askeleen muiden päälliköiden joukkoon. Hän kurotti katseensa Varjotähteen nyökkäsi tälle merkiksi että on hänen vuoro. Varjoklaanin päällikkö astui eteen.
“Varjoklaani menetti liian monia arvokkaita sotureitamme, mutta saimme myös paljon lisää. Olemme taas yhtä voimakas, ehkä jopa voimakkaampi klaani kuin ennen. Tämä sairaus saattoi jopa vahvistaa meitä, mutta mekin olemme päässeet sen yli”, Varjotähti ilmoitti uljaasti. “Ja miksen minäkin kertoisi uusien sotureiden ja oppilaidemme nimiä...”
“Tuuliklaanista on lähtenyt se kamala sairaus, ja olemme taas kunnossa. Klaanimme on saanut paljon riistaa ja voi hyvin. Tottakai mekin menetimme tovereitamme, enkä ole siitä yhtään iloinen. Mekin olemme, muiden tavoin, saaneet uusia sotureita ja oppilaita”, Jokitähti alkoi luetella uusien klaanitovereidensa nimiä, joille muiden tavoin hurrattiin. “Tuuliklaanilla on ollut hyvä pyyntionni. Muuten olemme nyt puhuneet. Onko muille vielä jotain sanottavaa?”
Jokitähti vilkaisi muita päälliköitä, jotka pudistivat päätään.
“Siinä tapauksessa olemme kai valmiita lähtemään”, Tuuliklaanin kolli loikkasi alas kiveltä. “Jokiklaani, lähdetään.”
Muutkin päälliköt loikkasivat kiveltä kerätäkseen omia joukkojaan. Itse varmistan katseellani taas kerran että kaikki ovat koolla. Sen jälkeen nyökkään Takiaistähdelle, joka taas antaa lähtemiskäskyn.

//saatto olla hieman töksähtävä

Nimi: Zare

26.01.2019 21:05
_________________________________________

 

©2019 Metsäketo - suntuubi.com