Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

MyrskyklaaniJokiklaani Tuuliklaani Varjoklaani ⇔ Tähtiklaani Erakot ja kotikisut

 

Tuuliklaanilaisten tarinat

 

 
 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kekäletassu

13.05.2018 21:17
Kävellessäni leirin kuivissa olotiloissa katselin ympärilleni, jos sattuisin näkemään Kettulammen.
Onnekseni näin mestarin kävelemässä minua päin. Ryhdistäydyin heti mestarin tullessa paikalle ja yritin näyttää mahdollisimman isolta ruskean kirjavan naaraan edessä.
"Tervehdys Kekäletassu."
Naaras aloitti pehmeästi.
"Toivon että olet mahdollisimman pirteä, sillä ensimmäisenä lähdemme katsomaan klaanimme rajat."
Kettulampi maukui ja lähti liikkeelle. Lähdin itse ripeästi kävellen naaraan perään.
Ulos leiristä päästyämme katsoin ympärilleni. Reviiri näytti valtavalta sieltä katsottuna.
Näin isot kukkulat... ison lammen ja sen ympärillä olevat klaanien alueet ensimmäistä kertaa.
Siristin silmiäni katsellessani kaukana olevaa lampea, en malttanut odottaa että saisin tietää missä on mikäkin klaani ja missä rajat menisivät. Halusin tietää kaiken...
"Hmm... käydäänpä ensimmäisenä Myrskyklaanin välinen raja läpi."
Kuulin Kettulammen lämpimän nau'unnan. Katsahdin tähän nopeasti, hieman epävarmana.
"Myrskyklaanin rajat ovat täälläpäin."
Kettulampi maukui ja lähti liikkeelle. Lähdin tämän perään sitten, kun olin saanut tarpeeksi tuijottaa lampea. Hetken kun kävelimme, kuulin viereltäni lempeän äänen:
"Olet kovin hiljainen... kaikki hyvin?"
Kettulampi katsoi minua silmiin meripihkasävyisillä silmillään.
"On! Eihän tässä mitään erikoista..."
Aloitin epäröiden... pitäisikö kertoa Kettulammelle miten Hopeapuro kohtelee minua niin kylmästi. En tunne mestariani niinkään hyvin... joko hän ei ymmärtäisi tai ei uskoisi minua... tai jopa välittäisi! En edes tiennyt oliko Hopeapuro syynä alakuloisuuteeni.
"Jännittää vain vähän..."
Maukaisin nopeasti.
Kettulampi hymyili.
"Ei tarvitse jännittää... olet oppilas, harjoittelet soturiksi. Minä pidän huolen siitä että opit kaiken mitä oppilaan tarvitsee opetella, jotta olet valmis olemaan soturi."
Kettulampi maukui lempeällä äänensävyllä.
En kääntänyt katsettani mestariini, mutta tunsin tämän katseen... jotenkin.
"Olemme täällä."
kettulampi maukui kun hän käveli eteenpäin.
Nostin katseeni ylös jokeen, joka katkaisi tasaisen maan kahdeksi.
"Myrskyklaanin raja alkaa tästä."
Kettulampi maukui, katsellen joen toiselle puolelle, tähyillen.
"Kun tätä jokea seuraa tuonne, päätyy kuulammelle."
Kettulampi selitti. Nyökkäsin lyhyesti, tuijottaen suuntaan.. missä Kettulampi kertoi kuulammen olevan.
"Kuulammelle pääse matkaamaan silloin.. jos nimitetään päälliköksi, ja parantajat kokoontuvat siellä myös."
Kettulampi maukui.
"Noh! Jatketaanko matkaa?"
Kettulampi kysyi.
"Sopii."
Vastasin, kääntyen toiseen suuntaan Kettulammen perään... kun tämä lähti liikkeelle.


Nimi: Zare

13.05.2018 18:09
_____________________________________________________________

Nimi: Pajutaivas

12.05.2018 16:35
Kannoin hampaissani lihavaa jänistä, joka oli pöhkönä keskittynyt juomaan eikä ollut huomannut hiippailemistani.
Kuiva ruoho kahisi mustien tassujeni alla ja se jopa kutitti hiukan. Lähestyin pikkuhiljaa leiriä, mutta pysähdyin laskemaan painavan jäniksen maahan, sillä sitä oli raskasta kantaa. Muistelin mielessäni Liekkitassua, jonka luokse en ollut mennyt, vaikka niin oli sovittu. Se tuntui ilkeältä, mutta sen tekeminen olisi silti ollut väärin. Huokaisin raskaasti, nostin jäniksen ja vaihdoin suuntaa. Lämmin tuuli poltti mustaa turkkiani tuoden Liekkitassun yhä paremmin mieleen. Kiihdytin vauhtiani, vaikka se tuntui haastavalta raskaan jäniksen kanssa. Pian Myrskyklaanin raja oli suoraan keltaisten silmieni edessä. Hiivin hitaasti Myrskyklaanin reviirille, laskin jäniksen ja peräännyin äkisti. Tämän täytyi olla oikein. Katselin nopeasti ympärilleni, ettei vaan kukaan katselisi tekemisiäni jossain piilossa. Sitten hiivin takaisin vihollisklaanin reviirille ja aloin piirtää hiekkaan kuvaa, joka näyttäisi kenelle jänis oli tarkoitus antaa. Piirsin parhaani mukaan liekkejä pullean jäniksen ympärille, ja minusta ne olivat aika hienot. Sitten kastoin tassuni vielä viileässä vedessä ja painoin etutassuni kuvan liekkien viereen. Pyörin siinä vielä hetken, jotta hajuni pinttyisi siihen tarkkaan. Ihan sama vaikka jäisin kiinni, kunhan hän olisi iloinen. Hän.. Siis Liekkitassu.

//Hehee, täällä taas! :33

Nimi: Zare

01.05.2018 22:45
____________________________________________________________
Kekäletassu // 14kp
Savuturkki// 5kp

Nimi: Savuturkki

29.04.2018 05:40
Olin johtamassa rajapartiota Jokiklaanin rajan luona, kun heidän oma rajapartionsa tuli tervehtimään.
”Savuturkki”, Seittinenä tervehti minua. Mietin, mitä asiaa tällä saattoi olla.
”Seittinenä”, vastasin nyökäten jokiklaanilaisen partiota johtamaa kissa.
”Haluaisin tiedustella klaaninne kissankatoamistilannetta. Ovatko kaksijalat vierailleet teidän reviirillä?” kohteliaaseen sävyyn esitetty kysymys tuli ilmi. Korvani heilahtivat kysymyksestä. Tietysti olimme samassa tilanteessa kaikki, mutta mitä tulisin antamaan toiselle klaanille.
”Mitä se teille kuuluu?” Lukkisydän kysyi arvostelevasti. Katsahdin kissaa.
”Kyllä me heille voimme vastata, klaanit ovat samassa tilanteessa, Lukkisydän”, sanoin tälle. Kääntäen sitten huomioni Jokiklaaniin.
”Muutama kissa on kateissa, kadonneet lähiaikoina. Mikä Jokiklaanin tilanne on?” vastasin jättäen mainitsematta nimiä. Varapäällikön menetys ei kuulunut toiselle klaanille, joten helpointa oli pysyä vain yleistyneesti. Nyt odotin Seittinenän omaa kertomusta.
”Jokiklaanista muutama klaanilainen on kadonnut ihan tämän neljäsosakuun sisällä”, Seittinenä vastasi vakaasti. Hänkin kertoi vain yleispiirteet.
”Kaipaamme heitä kovasti”, tämä lopetti asiansa. Nyökkäsin yhteismielin. Pitäen tunteet kurissa.
”Voimme vain toivoa parasta heidän suhteen.”
Partiot katselivat hetken toisiaan, kunnes Seittinenä huiskautti häntäänsä.
”Me jatkamme. Riistaonnea Tuuliklaanille”, kolli toivotti kohteliaasti ennen kuin jatkoi matkaansa. Samalla pääsimme itsekin jatkamaan matkaa. Lisäksi antamaan muistutuksen Lukkisydämmelle, että klaanit olivat samoissa ongelmissa.

Nimi: Kekäletassu

23.04.2018 21:31
"Hopeapuro!"
Pajutassun kimeän rohkea naukaisu kaikuii pitkin pentutarhan seiniä.
"Ei sinun kiljua tarvitse..."
Ärähdin luimien, häntä viskaten ilmassa.
"Tulkaa peremmälle vain."
Kuulin oudon pehmeän äänen pentutarhan varjoista. Pari askelta otettuani tunnistin Hopeapuron hopeanvaalean tiikeriraitaisen turkin, ja sinivihreät kirkkaat silmät. Aloin mulkoilla ympärilleni, muistaen niitä vanhoja aikoja pentutarhassa.
"Voi minun Pajupentuani..."
Hopeapuro kehräsi, hänen katseessaan leimahti valo ylpeydestä. Tunsin kylmien väreiden härnäävän niskassani, en ollut naaraan kehräävän pitkään aikaan. Tajusin hetken päästä... että Hopeapuro ei edes katsonut minua kohti. Hänen katseensa oli kiinni Pajutassussa.
"En ole enää Pajupentu, Hopeapuro... olen Pajutassu! Minusta tulee yksi Tuuliklaanin parhaimmista sotureista!"
Pajutassu maukui ylpeänä.
"Toivotaan niin."
Hopeapuro vastasi, katse kiertäen Pajutassun punertavaa hahmoa ihaillen.

"Enkä.. minä ole ainut joka sai oppilasnimensä Hopeapuro... Kekäletassukin sai."
Yllätyin Pajutassun mainistevan minut. Odottiko Pajutassu oikeasti Hopeapuron piittaavan pätkääkään minusta?
"N..niin."
Hopeapuro vastasi lyhyesti, katsoen minua syvästi silmiin.
Hopeapuron katse poltti silmiäni, en tiennyt miksi.. mutta siltä se tuntui. Käänsin katseeni muualle pää ja häntä roikkuen, kiinni maassa.
"Ryhdistäydy nyt vähän Kekäletassu."
Pajutassu kuiskasi.
"Ei ole syytä yrittää saada Hopeapuroa pitämään minusta, hän vihaa minua jo tarpeeksi paljon todistakseen sen olevan mahdotonta."
Kuiskasin takaisin.
"Voidaanhan me silti yrittää. Kekäletassu... kiltti!"
Käänsin katseeni Hopeapuroon vielä kerran... vain nähdäkseni ilmeettömät kylmän sinivihreät silmät, tuijottavan alas suoraan oranssiin silmiini.
"Ei.. menen odottamaan Kettulampea."
Ärähdin, kääntyen terävästi ympäri ja alkaen tallustelemaan kohti pentutarhan uloskäyntiä.

"Kekäletassu!"
Kuulin takaani Pajutassun kimeän huudon... mutta en reagoinut tämän huutoon mitenkään. Ripeästi kävellen tuijotin alas alakuloisena. Pajutassun ei tarvitsisi kuluttaa aikaansa saadakseen Hopeapuron pitämään minusta. Hopeapurohan kun on todistanut vihaavan minua, ja pitänyt huolta siitä että minä vihaan häntä. En edes itse tiennyt syytä emoni vihaan... joka raivostutti minua vielä enemmän.
Tämän pitäisi loppua... minun pitäisi tehdä asialle jotain. Hopeapuron viha luultavasti jatkuisi koko elämäni... mitä jos naaraan viha kasvaisi, ja suuren vihan mukana Hopeapuro yrittäisi päästä minusta eroon jollain tavalla? Pajutassu ei antaisi hänen tehdä niin.. eihän?

Ravistelin päätäni... minun pitäisi päästä eroon näistä ajatuksista ennenkuin ne ajaisivat minut hulluksi. Kysymyksiä pyöri pääni sisällä, joka sai minut hoipertelemaan eteenpäin.
Tämän pitäisi loppua. Minun pitäisi tehdä jotain ennenkuin on liian myöhäistä.

//kaikki mitä ehdin kirjottaa tälläkertaa ^^

Nimi: Zare

22.04.2018 20:09
____________________________________________________________
Kekäletassu // 7kp
Savuturkki// 6kp
Vaahterakasvo// 32kp

Nimi: Vaahterakasvo

19.04.2018 20:37
Aamuni oli alkanut erittäin hyvin, sillä viime yönä olin saanut nukkuttua kuin pieni pentu emon lähellä. Kiitos hyvien unieni oloni oli virkeä ja tuntui kuin kaikki olisi tänään mahdollista. Tulisi siis hyvä päivä, ja onnekseni myös ilma näytti suosivan minua tänään. Taivas oli puhdas pilvistä ja aurinko nousi koko ajan korkeammalle taivaalle. Myös kaikki lumi oli alkanut sulaa kunnolla, eikä sitä ollut enää kuin muutamia suurempia läiskiä.
Astelin ripeästi Surusydämen ja Lehmusmielen jäljessä samalla, kun Lukkisydän jäi hieman jälkeen saalistamaan haistamaamme hiirtä. Hiiret eivät olleet reviirillämme kovin yleisiä jäniksiin verrattuna, mutta hiirenkorvan aika sai pienempiäkin riistaeläimiä uskaltautumaan ankaralle, tuuliselle nummellemme.
Olimme juuri kiertäneet rajat eteläiseltä puolelta reviiriämme, emmekä olleet havainneet siellä mitään normaalista poikkeavaa, ja nyt palasimme kohti leiriä. Leiriin ei ollut enää pitkä matka, sillä lumien sulattua nummella oli paljon nopeampaa liikkua. Piti silti olla varovainen liukkauden takia; lumen alta oli paljastunut oikeastaan vain ruskeaa maata ja litistyneitä viime viherlehden kasveja.
”Niin mukava ilma!” Lukkisydän mumisi pirteästi hampaidensa välistä ilmestyessään taakseni. Hajusta päätellen kolli oli onnistunut nappaamaan kyseisen hiiren, jota oli lähtenyt jäljittämään hetki sitten. Vilkaisin lapani yli varmistukseksi, ja kohtasin valkomustaturkkisen kollin – jonka turkki oli oikeastaan ruskeamusta, kiitos tämän hetkisen mutaisen maastomme -, joka kantoi hampaissaan rusehtavan väristä riistaeläintä.
”Sanoppa muuta”, kehräsin häntääni heilauttaen. ”Suosittelen muuten peseytymään heti, kun pääsemme leiriin. Näytät oikealta ahman sukulaiselta.”
”Liukastuin hieman äsken, siksi”, Lukkisydän tuhahti huvittuneena, eikä häntä tuntunut kummemmin haittaavan likainen turkki. Ei sen toisaalta pitäisikään, turkin sai aina pestyä.
Nyökkäsin hymyillen, ja jatkoimme matkaa kahden muun soturin vanavedessä.

Pientä polkua pitkin saavuimme leirin sisäänkäynnille, joka sijaitsi reviirimme ainoiden matalien puiden ja pensaiden suojassa syvässä montussa. Sisäänkäynti oli kahden suuren siirtolohkareen väliin jäävä tila.
”Kiitos seurasta”, Lehmusmieli maukaisi nyökäten, ennen kuin lähti etsimään varapäällikköä partioraporttia varten. Hyvästelin muut partion jäsenet nopealla viiksen väräytyksellä ja suuntasin aukion laidalta keskemmälle aukiota. Katselin ympärilleni mitään tai ketään enempää etsimättäni, mutta yllätyksekseni huomasin sivummalla veljeni ja Varpustassun juttelemassa keskenään. Tammiviilto oli kahlinnut Varpustassun otteeseensa niin, että Varputassun kuono oli ruskean, mustakuvioisen kollin turkissa kiinni. Huomasin veljeni katseessa jotain, mikä sai minut erittäin ärtyneeksi – loukkaantuneeksi. He irrottautuivat toisistaan, mutta jatkoivat hyväntuulista keskusteluaan. Mitä oli meneillään? Jäykästi astellen menin hieman lähemmäs ja naukaisin kireästi:
”Tammiviilto?”
Nopeasti sain molempien kissojen huomion, kun Tammiviilto ensin käänsi päänsä terävästi minua kohti. Varsputassun katse seurasi perässä korvat vaimeasti luimussa. Yritin hillitä häntäni piiskautumista, mutta oloni oli hyvin tuohtunut, ja se teki siitä lähes mahdotonta.
”Olimme menossa syömään”, Varpustassu sanoi katsoen minua oudolla tavalla, joka sai minut levottomaksi. Vilkaisin naarasta pettyneen vihaisena, mutta siristin silmiäni Tammiviillolle.
”Se voi odottaa”, vastasin ärtyneenä, enkä ollut tällä hetkellä yhtään kiinnostunut mistään näiden kahden keskeisestä ruokailuhetkestä. Tai mistään muustakaan.
”Olen pahoillani, muistin juuri, että taisin luvata mennä metsälle hänen kanssaan”, Tammiviilto kertoi pää painuksissa, ja väläytti Varpustassulle katseen. Varpustassu ei näyttänyt uskovan sitä hetkeäkään ja naaraan kasvoille nousi pieni ärtymys.
”Etkä luvannut”, naaras napautti. ”Mutta olkoot. Niin, ja kiitos kysymästä, en tahdo juuri mukaan.”
Tämän häntä heilahti äkäisesti ennen kuin tämä käänsi selkänsä jättäen Tammiviillon kanssani. Veljeni katsoikin Varpustassun perään hieman haikeasti, ja kun naaras oli tarpeeksi kaukana kysyin terävästi:
”Mitä sinä oikein teet?”
”Miten niin? Enkö minä saisi jutella Varpustassulle?” Tammiviilto kysyi hieman turhautuneen kuuloisena. Pitikö hän minua täysin tyhmänä? Tärähtänyt oravakin huomaisi, ettei hänen aikeensa olleet täysin puhtaita.
”Tiedät itsekin, että tuossa oli mukana jotain ihan muuta”, murisin hampaideni välistä yrittäen yhä hillitä äänenvoimakkuuttani. Tammiviilto painoi päätään kiusaatuneena, kun kaksi soturia kulki ohitsemme kiinnittämättä meihin kuitenkaan suurempaa huomiota.
”Älä viitsi, Vaahterakasvo, olet ihan vainoharhainen”, veljeni mutisi nyt. ”Tiedän kuinka paljon sinä pidät hänestä.”
”Nimenomaan! Siksi en ymmärräkään miksi teet minulle näin”, äyskäisin kovempaa. Minua ärsytti enemmän kuin pystyin edes myöntämään. Silmänräpäyksessä hyvä päiväni oli muuttunut, kiitos heidän.
”Minä lupaan sinulle, veli. Meidän välillämme ei ole yhtään mitään muuta kuin ystävyyttä”, Tammiviilto lausui katsoen minua silmiini. Halusin uskoa häntä enemmän kuin mitään – niin paljon välitin Varpustassusta, heistä molemmista. Tammiviillon veljenä kuitenkin tiesin, milloin hän ei puhunut totta ja tämä oli juuri yksi sellaisista.
”Huomaan, kun sinä valehtelet, Tammiviilto”, kähisin. ”Tässä asiassa lupauksesi ei merkitse minulle mitään.” Sen sanottuani käännyin ympäri sinne suuntaan mistä olin tullutkin. Poistuin leiristä häntä ilmaa viiltäen myrskyn myrskyessä sisälläni.

Olin kuljeskellut ympäri reviiriämme jo pidemmän aikaa, ja olin saanut itseni rauhoittumaan. Koko tämän ajan päässäni ei ollut pyörinyt kukaan muu kuin Varpustassu – ja Tammiviilto. En ollut enää niin vihainen, vaan sisimpäni oli täyttänyt sen sijaan loukkaantuminen, pettyneisyys ja surkeus. Olin kovin varma siitä, että Tammiviillon ja Varpustassun välillä oli jotain, vaikka se oli juuri sellainen asia, joka oli suoraan painajaisistani. Tiesin, että Tammiviilto oli kiinnostunut Varpustassusta, mutta mitä jos Varsputassukin piti Tammiviillosta enemmän kuin ystävänä? Silloin minulla ei kai olisi muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä asia… Pelkkä kyseisen asian ajatteleminen sai minua vajoamaan syvemmälle epätoivoon. Minä todella pidin Varpustassusta, oli vaikeaa kuvitella hänestä luopumista. Ja sillä aikaa kun painajaiseni koskivat Tammiviillon ja Varpustassun suhdetta, parhaimmat uneni koin yhdessä Varpustassun kanssa, joissa hän nojasi minuun auringon laskiessa. Sain kertoa hänelle kaikki tunteeni häntä kohtaan. Ja mikä sydäntä lämmittävintä, Varpustassu kertoi kauniiden silmiensä tuikkiessa tuntevansa sitä kaikkea samaa minua kohtaan.
Painoin päätäni alemmas korvieni ollessa luimussa, ja kävelin eteenpäin masentuneesti. Pahus, ajattelin huokaisten mielessäni.
Sitten kuulin läheltäni taistelun ääniä, ja arvelin joidenkin olevan harjoittelemassa harjoitusaukiolla, joka oli aivan lähelläni. Astelin hiukan eteenpäin ja näkökenttälleni avautui loskainen aukio, jonka sekaan harmaavalkoinen kissa oli heittäytynyt. Hienoa, ajattelin heti tunnistaessani Varpustassun kellahtaneena maahan. Vähän kauempana hänestä seisoi Yrttijalka, joka oli jo huomannut minut ja kysyit, mitä tein täällä.
”Osuin vahingossa paikalle”, vastasin pienesti vaivaantuneena, kun Varpustassu oli avannut silmänsä.
”Loistavaa, ehkäpä sinä saat Varpustassuun hieman tolkkua. Hän on unessa kuin mäyrävanhus”, Yrttijalka kertoi hyvillään silmät välkähtäen. Säpsähdin hämmentyneenä.
”Mitä?” kysyin siristäen silmiäni, mutta turhaan. Soturi loikki matkoihinsa ennen kuin ehdin sanoa sanaa edes loppuun. Katsoin hänen peräänsä mahdollisimman pitkään, mutta lopulta käännyin katsomaan Varpustassua, joka kyyhötti yhä loskan seassa. Hengähdin huomaamattomasti syvään.
”Tuota…” aloitin hankalasti.
”En tarvitse sinua avuksi”, Varpustassu ilmoitti ankarasti tahtomatta kuulemaan mitä minulla oli sanottavana. Luimistin korviani pienesti.
”En minä sitä…” yritin jälleen, mutta Varpustassu käski minua lähtemään ennen kuin ehdin kertoa. Räpäytin silmiäni vaikeana, ja lähdin astelemaan naarasta varovasti lähemmäs. Minun olisi kerrottava hänelle tai saattaisin menettää hänet Tammiviillolle. Minun tosiaan pitäisi tehdä se nyt.
”Varpustassu, minä olen pahoillani”, sanoin samalla, kun Varpustassu nousi kyyryyn nostaen niskakarvansa pystyyn. ”Se vain, Tammiviilto liehitteli sinua ja te-”
Samassa naaras loikkasi kimppuuni kaataen minut selälleni märälle maalle. Se sai minut todella pettyneeksi, mutten yrittänyt rimpuila pois Varpustassun alta. Hän painoi minun kurkkuani tassullaan ja katsoi minua raivostuneesti.
”Me mitä?” hän rääkäisi.
”Anna olla!” kähähdin silmät epätoivoisena kiiluen. ”Minä tahdon vain…” yritin jatkaa yhtä epätoivoisena, kunnes tulin jälleen naaraan keskeyttämäksi tämän paljastaessaan hampaansa varoittavasti.
”Sinä olet naurettava, ja mustasukkainen kuin pentu”, Varpustassu sihisi. Hän laukoi minua lauseillaan, jotka satuttivat minua enemmän kuin hän tiesikään. Nielaisin tukahtuneesti ja vajosin hetkeksi mietteisiini. Hänen on saatava tietää juuri nyt mitä minä tunnen. Vain sitten hän voi ymmärtää minua.
Rohkaisin itseäni mielessäni, kunnes oikean hetken tullen painoin kuononi Varpustassun kuonoa vasten. Pidin kuonoani siinä hetken, ja vetäisin päätäni sitten kauemmas. Tarkkailin Varpustassun ilmettä ja reaktiota vakaana. Ensimmäisenä naaras siristi silmiään, ja sanoi sitten tyhjästi:
”Minä en ymmärrä.” Hän nousi päältäni luimistaen korviansa viistompaan.
”Ymmärrät sinä”, vastasin hiljaa katsoen Varpustassua kevyesti silmiin. Naaras pudisti voimakkaasti päätään.
”Jos se on tällaista, en tahdo tätä. Olet vain ystäväni, niin sen pitääkin olla… En halua sotkea mitään…”, harmaavalkoinen naaras vastasi ääni väristen. Tämän vastaus iski minua kasvoille… Ei, se iski minua sydämeen kuin piikki ja tunsin katseeni lasittuvan paikoilleen. Tyhjä tuntemus alkoi ottaa minusta vallan sisäisesti ja ulkoisesti hiljalleen.
”Etkö sinä pidä minusta?” kysyin yrittäen kaikkeni, ettei ääneni särkyisi. Katsoin häntä yhä lasittunein silmin, kasvot peruslukemilla, mutta tiesin, että minusta huomasin paremmin kuin kenestäkään mitä tunsin.
”Olet minulle paras kissa koko klaanissa”, Varpustassu väisti vastaamatta suoraan kysymykseeni hiljaa, ”Siksi en ole valmis… siihen mitä sinä tahdot.” En tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Olin ontto sisältäni, ja tuskin pystyin enää puhumaan.
”Tahdon vain, että kerrot tuntevasi samoin.”
”Juuri sitä minä tarkoitan. Olen… pahoillani”, naaras sanoi, ääni pienesti värähtäen. En sanonut enää mitään, jäin vain katsomaan kuinka hän kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan nummea kohti. Yhä kaueammas minusta.
Olin aina ajatellut, että tarinat särkyneistä sydämistä oli liioiteltuja tai jotenkin väärästi ilmaistuja, mutta juuri nyt ymmärsin niiden perän. Tämä tuntui tismalleen siltä, että sydämeni olisi pieninä palasina rinnassani. Menetin Varpustassun ja se sattui niin kovasti. En voinut kuvailla oloani millään tavalla, sillä ainoa mitä todella tunsin oli tyhjyys.
Pahinta oli, etten tiennyt pääsisinkö siitä koskaan yli.

Nimi: Savuturkki

16.04.2018 23:29
Lehtikato oli poistumassa ja hiirenkorvan aika saapumassa, mutta rajapartiot ja metsästyspartiot olivat jatkuvassa valmiudessa. Kaksijalat aiheuttivat yhä ongelmia eikä riistan kiinni saaminen ollut vielä parantunut paljoa lehtikadosta. Suurin ongelma kuitenkaan ei ollut enää riistan puute, vaan kaksijalkojen häiritsevä liikkuminen reviirillä. Riista saatavuus saattoi kasvaa vähitellen hiirenkorvan ajan edetessä pidemmälle, mutta se ei auttanut, jos ei saanut mitään kiinni.

Rajapartiossa kulkiessa saatoimme joutua välttämään kaksijalkoja pidemmän kautta. Reviirillämme ei ollut montaa suojaisaa paikkaa taikka ruoho kasvanut tarpeeksi piilottaaksemme meitä. Nyt olin yhdessä auringonhuipun rajapartiossa ja jouduimme kiertämään yhtä kaksijalkaa. Onneksemme se ei huomannut meitä ja saatoimme livahtaa pois tämän ulottuvilta, jonka jälkeen pääsimme leirille turvallisesti. Olin menossa makuusijalleni lepäämään, kun huomasin Tammiviillon. Rintani tuntui pysähtyvän hetkeksi, kun katsoin kollia. Tämä ei ollut vielä huomannut minua enkä tajunnut kääntää katsettani ennen kuin tämän silmät kohtasivat omani. Hengitykseni oli hieman epätasainen, mutta otin syvään henkeä ja jatkoin, mitä olin tekemässä. Pääsin makuusijalleni eikä Tammiviilto tullut keskustelemaan minulleni. Osa minusta olisi kaivannut hänen ääntää tulevan kuulustelemaan, miksi olin käyttäytynyt niin. Joka hetki hänen seurassaan tuntui vievän ajatukseni muualle. En miettinyt epäonnistumisiani taikka huonoja puolia itsessäni. Saatoin olla vapaa negatiivisista ajatuksista kollin seurassa. Olin alkanut ajatellan sen johtuvan yhdennäköisyydestä Vaahterakasvon kanssa. Saatoin olla avoin puheissani tämän kanssa, jos siihen sattui aikaa. Tämä tiesi tuskani ja osasi puhua paremman puolen itsestäni esille. Ehkä näin Tammiviillon veljensä korvaajana, kun tarvitsin lohtua, mutta siinä tuntui olevan jotain muutakin syvempää ja haavoittuvaisempaa. En osannut kuvaillani, mitä tunsin Tammiviillon seurassa taikka mitä haluasin häneltä. Tunne oli niin käsittämätön, etten osannut kuvailla sitä. Se vahvistui päivä päivältä enkä osannut tuoda sitä esille kenekään kanssa.

Nimi: Kekäletassu

15.04.2018 22:24
Oli ensimmäinen päiväni oppilaana. Olin hieman hermostunut, sillä minulla ei ollut hajuakaan mitä minun olisi pitänyt tehdä. Istuin pehmeällä maalla kärsimättömästi häntää heilutellen, samalla kun heittelin katsettani ympäri leiriä. En ollut saanut nukuttua viimme yönä melkein ollenkaan, sillä ajatukset tulevaisuudesta olivat pyörineet mielessäni.
"Kekäletassu!"
Kuulin kovan kiljahduksen noin parin ketunmitan päästä, ja säpsähdin niin, että olisin voinut ponkaista ylös ja huitaista tulijaa kuonoon... jos olisin ollut vielä epävarmempi kissasta. Tulija oli Pajutassu, hänenhän tunnisti jo äänensävystä.
"Mitä sinä täällä varjoissa istuskelet? Täällähän on paljon muuta tekemistä kuin varjoissa istuminen!"
"Istuskelen vain... tulee vähän liian kuuma auringossa."
"Älä istuskele täällä kuin mikäkin variksen raato! Nouse nyt ja tule vaikka minun kanssani Hopeapuroa katsomaan, ennenkuin mestarimme laittavat meidät töihin."
*Hopeapuroa katsomaan? Kuka nyt häntä katsomaan haluaisi mennä?*
"istun mielummin täällä-"
"Pajutassu!"
Säpsähdin niskakarvat nousten automaattisesti, kun kuulin äkäisen äänensävyn. Hopeapurohan se tietenkin oli, tunsin äänen jo liiankin hyvin.
"Vau... hän taisi jo tietää että olen tulossa. Tuletko sinä?"
Pysyin hetken hiljaa, tuijottaen suuntaan mistä Hopeapuron kireä karjaisu oli tullut.
"Kekäletassu?"
"Eh? V..voinhan minä."
"Mahtavaa! Vipinää koipiin sitten, ethän halua nähdä Hopeapuroa taas kireänä?"
"Koskakohan hän ei ole ollut kireä?" murahdin katsoen maahan, nousten häntä kiinni maassa.
Katsahdin taakseni toivoen mestarini tulevan mahdollisimman pian, ettei minun tarvisi nähdä Hopeapuron kylmää katsetta uudelleen.

Nimi: Zare

11.04.2018 15:37
_____________________________________________________________

Nimi: Zare

11.04.2018 15:37
Vaahterakasvo// 15kp
Liekkitassu// 6kp
Varpustassu// 29kp

Nimi: Varpustassu

10.04.2018 23:24
Haukottelin leveästi, hiirenkorvan aikaa lupailevan auringon säteiden tanssahdellessa harmaavalkealla turkillani. Venyttelin niskaani tyytyväisenä, ja katselin oppilaitten pesään, jossa minun lisäkseni nukkui enää Kuutamotassu. Hetken unta karisteltuani nousin, ja tassuttelin ulos viileään aamuilmaan.
Lihaksiani särki edellispäiväinen taisteluharjoitus - Yrttijalka tuntui yrittävän kaikkensa saadakseen minulle hieman lisää lihasmassaa. Aloin saavuttaa toki aikuisen soturin mittojani, enää en kasvaisi paljon, mutta lihasta minuun tuskin saisi. Lapani ja jalkani olivat jäntevät ja kiinteät, ja voimaa oli ikään kuin piilossa, mutta ymmärsin kyllä, että näytin mestarini silmään hintelältä.
“Huomenta!” kajahti iloinen naukaisu viereltäni, ja käännyin katsomaan tulijaa korvat hörössä. Tammiviilto virnisti leppoisasti ja läpsäytti minua hännällään.
“Unikeko”, kolli irvaili vilkaisten ympärilleen leirissä.
“Jos sinä olisit eilen illalla myöhällä harjoitellut Yrttijalan kanssa taistelua Myrskyklaanin sotureita vastaan - nukkuisit vielä ensi kuussakin”, napautin, tönäisten ystävääni kuonolla rintakehään.
“Äläpäs hypi nenilleni, oppilas”, Tammiviilto vastasi kehräten, laskien leukansa pääni päälle ja vangitsi näin kuononi hautautuneeksi hänen turkkiinsa.
“Suuren soturin ego kärsii”, mutisin tukahtuneesti, ja kehräsin itsekin kovaäänisesti. Pidin Tammiviillosta kovasti, vaikka toinen oli suurisuinen ja välillä yhtä höntti kuin kottarainen. Toinen vapautti naamani turkistaan ja naurahti. Katsoin suurempaa soturia yläviistoon ja hymyilin leveästi, ja Tammiviilto pukkasi nenällään otsaani.
“Oletko jo syönyt?” kysyin soturilta. Minulla oli nälkä, ja toki olisi kiva saada seuraa.
“Itse asiassa e-”
“-Tammiviilto?”
Luimistin korviani äänensävylle. Tammiviilto käänsi terävästi päätään kohti veljeään, jonka kireä ääni keskeytti keskustelumme.
“Olimme menossa syömään”, naukaisin väliin ja katsoin kollia aavistuksen loukkaantuneena. Inhosin keskeyttämistä.
“Se voi odottaa”, Vaahterakasvo vastasi tylysti, ja hänen silmissään välkehti jokin, jota en tunnustanut.
“Olen pahoillani, muistin juuri että taisin luvata mennä metsälle hänen kanssaan”, Tammiviilto sanahti sitten, pää painuksissa ja vilkaisi minuun anteeksipyytävästi.
“Etkä luvannut”, napautin ja heilautin häntääni äkäisesti. “Mutta olkoot. Niin, ja kiitos kysymästä, en tahdo juuri mukaan”, murahdin sitten, kääntäen selkäni veljeksille. Kuulin takaani matalaa puhetta, jonka sävy oli terävä, ja mietin, että mikä Vaahterakasvoon oli oikein mennyt. Toinen oli kuin ampiaisen pistämä mäyrä - ei ollenkaan se ystävä, minä häntä pidin. Tiesin, että tässä oli jotain suurempaa tekeillä. Olinko tehnyt Vaahterakasvolle jotain väärää?

Paha tuuleni karisi, ja päätin silkasta turhautumisesta olla syömättä. Tassuttelin etukäpäläänsä nuolevan Yrttijalan luokse, korvat luimussa, lavan lihakset kiukusta väreillen.
“No mutta sinäpä olet aurinkoinen”, soturi naukui, laskien tassunsa maahan.
“Enkä ole”, murahdin suu mutrussa.
Yrttijalka tuhahti huvittuneena.
“Nuoret veljekset aiheuttavat harmaita karvoja, hm?” mestarini kysyi, päätään kallistaen.
“Mitä? Hm. Ehkä.”
“He selvästi pitävät sinua kuin silmäteräänsä, mutta ovathan he täysiä puupäitä toisinaan.”
Nyrpistin kuonoani. “En tarvitse henkivartijoita”, puuskahdin hiljaa, vetäen päätäni lapojen väliin.
“Vaahterakasvo on selvästi toista mieltä”, Yrttijalka sanahti, ja nousi tassuilleen. Kurtisti kulmiani.
“Mitä tarkoitat?”
“Harjoitukset odottavat.”
Seurasin mestariani vaitonaisena, miettien hänen outoa puhettaan. Olinhan minä ystävä molempien kanssa - mutta olinko heille tosiaan vain pikku penikka josta pitää huolta? Tahdoin olla tasavertainen soturi, en mikään rääpäle.
“Koska minusta oikein tulee soturi?” kysyin tuimana, katse Yrttijalan hännänpäässä.
“Riippuu sinusta itsestäsi, mutta ei siihen pitäisi mennä kauan. Minä puhun piakkoin Sadetähden kanssa.”
Murahdin vastaukseksi. Olin toki iloinen, mutta olin yhä pahalla tuulella veljesten vuoksi.
“Ehkä pieni taisteluharjoitus olisi paikallaan, niin karisee tuo turhanpäiväinen murjotus”, vanhempi kolli totesi sitten, vilkaisten lapansa yli. Katsoin häntä ja nyökkäsin pienesti. Miten vain.

Rysähdin märälle hangelle lapa edellä, ja veri kuohahti korvissani. Tunsin kuononselkäni rutistuvan ylähuulen rullautuessa kulmahampaiden päältä.
“Mitä te täällä teette?”
Nostin pääni loskasta. Toista poskea pitkin valui vettä, korvassa kihelmöi sulava sohjo ja ohimoilla tykytti ärsyynnys. Olin ottanut osumaa mennen tullen, enkä ollut edes horjuttanut Yrttijalkaa kertaakaan. Nyt turhautuminen otti oikein kuristavan yliotteen, kun näin ylimääräisen silmäparin, joka tuijotti mietteliäänä.
“Osuin vahingossa paikalle”, Vaahterakasvo sanahti korvaansa taittaen.
“Loistavaa, ehkäpä sinä saat Varpustassuun hieman tolkkua. Hän on unessa kuin mäyrävanhus.”
“Mitä?” soturi kysyi silmät kaveten, mutta Yrttijalka oli jo loikkinut matkoihinsa.
Vaahterakasvo katseli hänen peräänsä, ja kääntyi sitten hetken paikallaan seisottuaan katsomaan minua, silmissään kummallinen katse.
“Tuota…”
“En tarvitse sinua avuksi.”
“En minä sitä…”
“Mene jo!”
Kolli luimisti korviaan, ja asteli varovasti lähemmäs. Nousin maasta kyyryyn, nostaen niskakarvat pystyyn.
“Varpustassu, minä olen pahoillani. Se vain, Tammiviilto liehitteli sinua ja te-”
Kollin sanat katkesivat, kun loikkasin tämän kimppuun. Tassuni hakeutuivat tämän kurkulle, ja kollin hiekanvärinen selkäturkki kastui läpimäräksi sohjoon painoni alla.
“Me mitä?” rääkäisin. Painoin tassullani Vaahterakasvon kurkkua, en kovaa, mutta tosissani. Silmissäni paloi raivo. Syytökset olivat täysin epäreiluja ja naurettavia.
“Anna olla!” kolli kähisi silmät epätoivoisena.
“Minä tahdon vain…”
Työnsin naamani kiinni Vaahterakasvon kuonoon, ja paljastin taas hampaani.
“Sinä olet naurettava, ja mustasukkainen kuin pentu”, sihisin hiljaa. Vaahterakasvon ilme muuttui tutkimattomaksi, kun hän yritti vajota maan sisään. Tassuni, joka lepäsi kollin omaani verrattuna jykevällä rintakehällä, tunsi sykkeen, joka tuntui oudon pinnalliselta. Vilkaisin, painoinko käpälälläni väärää kohtaa, että haittaisin hänen hengitystään, kun yllättäen tunsin pehmeän kuonon omaani vasten, ja silmäteräni vetäytyivät viiruiksi.
Vaahterakasvo nykäisi päätään taaemmas, jäi tarkkailemaan ilmettäni. Siristin vihreitä sielunpeilejäni.
“Minä en ymmärrä.” Toteamus oli tyhjä. Nousin pois Vaahterakasvon päältä, ja luimistin korviani tiukemmin niskaa vasten.
“Ymmärrät sinä”, kolli vastasi vaimeasti. Pudistin päätäni pelokkaasti. Tajusin kyllä, mutta en ymmärtänyt. En tiennyt, tunsinko mitään, vai oliko tunteet niin suuria, ettei niille ollut nimeä.
“Jos se on tällaista, en tahdo tätä. Olet vain ystäväni, niin sen pitääkin olla… En halua sotkea mitään…”, vastasin vain, ääni väristen. Vaahterakasvon silmät olivat lasittuneet.
“Etkö sinä pidä minusta?” hän kysyi ontosti.
“Olet minulle paras kissa koko klaanissa”, sanoin hiljaa.
“Siksi en ole valmis… siihen mitä sinä tahdot.”
“Tahdon vain, että kerrot tuntevasi samoin.”
“Juuri sitä minä tarkoitan. Olen… pahoillani.”
Räpytin silmiäni, koska niitä kirveli, ja käännyin pinkomaan kohti nummea. Kylmä viima sai silmäni vuotamaan - ainakin niin minä uskottelin, ja pysähdyin vasta reviirin rajalla. Koko totuus valkeni minulle nyt. Vaahterakasvo oli rakastunut minuun. Minuun. Rakastunut. Asia oli iso. Pelottava. Vieras.
“Mitä minä teen?” kuiskasin pilviselle taivaalle. Sohjo suli poskilleni ja turkkiini.
Pystyin vain kuvitella, miltä soturista tuntui. Miten ikinä pystyisin kohtaamaan hänet? Ei soturi uskoisi, että oli minulle tärkeä, hän vihaisi minua.
Kylmä ilma kuivasi turkkiani terävänä ja hiljaisena. Aurinko tuli esiin jossain vaiheessa, lämmitti turkkiani ja sulatti lunta kulottuneiden korsien päältä. Hiirenkorva koittaisi, mutta tuntui, että sydämeeni saapui lehtikato pitkäksi aikaa.

Nimi: Liekkitassu

05.04.2018 20:51
Kokoontuminen oli ollut melko samanlainen kuin edellinenkin. Kun palasimme leiriin olin rättiväsynyt. Nukahdin heti kun pääsin vuoteelleni. Näin mahtavaa unta, jossa olin päällikkö. Sitten Vaahterakasvo tuli herättämään minut.
"Menemme aamupartioon", tämä kertoi.
"Mahtavaa", murahdin mutta seurasin kuitenkin Vaahterakasvoa leirin reunalle. Väsymys ei ollut vähentynyt nukkumalla. Leirin reunalla sain huomata että partioon osallistui meidän lisäksemme Aamusammal, Savuturkki ja Kivitassu. Partiota johti Hirvitaival.
"Miksi partiossa pitää olla näin monta kissaa?" kysyin.
"Kaksijalkojen vuoksi", Aamusammal maukui pyöritellen silmiään.
"Ahaa." Olisi minun se pitänyt tajuta. Kaksijalat olivat kaapanneet kissoja klaaneista ja siksi partiossa piti olla erityisen varovainen. Minun harjoitukseni olivat sentään edenneet hyvin. Painostavan uhan alla keskityin tavallista paremmin harjoituksiin jotta voisin suojella klaaniani.
"Minne muuten menemme?" kysyin.
"Myrskyklaanin rajalle", Hirvitaival vastasi. Olin ajatuksissani. Olin huolissani kaikista järven ympärillä asuvista kissoista. Koskaan ei voinut tietää kuka kaapattaisiin seuraavaksi. Sille pitäisi tehdä loppu.
"Liekkitassu!" Hirvitaipaleen ääni tunkeutui ajatuksiini.
"Oletko sinä partiossa vai nukkumassa?" tämä kysyi.
"Partiossa", vastasin nolona. Sen jälkeen yritin keskittyä enemmän.

Nimi: Vaahterakasvo

05.04.2018 18:22
Taivas kohosi yläpuolellani uhkaavannäköisenä - se oli tummanharmaan pilvipeitteen peittämänä, eikä Hopeahännästä tai Kuusta näkynyt vilaustakaan. Sen sijaan vettä satoi ankarasti leirin aukiolle. Jo usemman päivän sadejakso oli saanut lumen sulamaan aukiolta, ja nyt tilalla oli ruskea, mutainen maa. Olimme epäilemättä menossa kohti Hiirenkorvan aikaa – sateen määrästä päätellen, mutta pakkastakaan saattoi olla enää öisin, jos silloinkaan. Kaikki olivat innoissaan uuden ajan alkamisesta, mutta tämä sade ja märkyys sai kissat toisaalta nyrpeiksi ja valittaviksi. En itsekään nauttinut olostani tässä istuskellessani, kun turkkini oli painautunut täysin nahkaani vasten. Yöpartioivuoroina - kuten juuri nyt - toivoin, että omistaisin jokiklaanilaisten kaltaisen vettähylkivän turkin, ja jos totta puhuttaisiin, heitä saattoi jopa kadehtia tällaisina aikoina.
Luimistin korviani inhosta, kun ajattelin, ettei turkkini voisi olla tästä enää paljoa märempi. Odotin vain sitä hetkeä, että aamuvartiolaisen vuoro tulisi ja pääsisin pesään kuivattelemaan. Uskoin tällä hetkellä olevan Kuunhuippu, sillä olin istunut tässä vasta muutamia hetkiä, joten menisi vielä pitkä tovi ennen kuin odottamani tapahtuisi.
En minä kuitenkaan niin paljoa sadetta vihannut, että alkaisin valittamaan. Se nimittäin kylmyydestään ja märkyydestään huolimatta tuntui omalla tavallaan raikkaalta ja puhtaalta, ja sen jälkeen oli kevyt olo – ellei märkää turkkia laskettaisi. Lisäksi nautin yövartioista, jolloin sai ajatella omat ajatuksensa rauhassa ja levätä omassa rauhassa. Päästää irti mieltäpainavista asioista ja antaa niiden kadota yön hiljaisuuteen. Miettiä tulevaisuutta ja omia tavoitteita. Siitä minä todella pidin.

Sade oli lakanut, kun huomasin, että pesissä alkoi näkyä liikettä. Sotureita työntyi pesistä ulos - ensimmäisenä Jokitaival, jonka joka aamuinen tehtävä oli järjestää päivän partiot valmiiksi. Myös muutamia oppilaita ilmestyi aukiolle valmistautumaan aikaisiin koulutustuokioihinsa. Liekkitassun koulutustuoki olisi vasta auringonhuipun aikaan, jotta ehtisin nukkua sitä ennen.
Tunnistin minua kohti saapuvan mustan naaraan heti Kuupuroksi, joka olisi luultavammin seuraava vartiovuorossa, joita järjestimme nykyään kuunhuipusta auringonlaskuun, sillä kaksijalat alkoivat olla todellinen vaara.
”Tulinpas yhtäkkiä kiitolliseksi, siitä, että olen vartiossa vasta sinun jälkeen”, naaras maukaisi huvittuneesti mittailen katseellaan märkää turkkiani. Hymähdin väsyneesti.
”Hauskaa”, vastasin sarkastisesti, mutta hymyilin Kuupurolle. ”Minä menen nyt nukkumaan.”
”Toivottavasti saat nukuttua hyvin”, Kuupuro huikkasi perääni, kun lähdin hänen seurastaan. Heilautin häntääni kiitokseksi ja kipitin reippaasti sotureiden pesää kohti. Palasin halusta päästä pesemään turkkini ja nukkumaan pesän suojaan.
Ennen kuin ehdin sisään, kuulin nimeäni huudettavan. Tiesin äänen heti kuuluvan Jokitaipaleelle. Pyörähdin ympäri ja astelin varapäällikön luo kysyvästi viiksiä väräyttäen.
”Tarvitsetko partioon lähtijöitä?” aavistelin. Jokitaival nyökkäsi aavistuksen pahoillaan ja sanoi: ”Sitä juuri. Tiedän kyllä, että olit juuri yövartioissa, mutta aamupartioon tarvitaan vielä yksi osallistuja. Se lähtee ihan pian. Voisitko mitenkään mennä?”
”Totta kai. Voin nukkua hetken partion jälkeen, jos vain siirrän Liekkitassun koulutustuokion myöhemmäksi”, vastasin ymmärtäväisesti.
”Tai voisit ottaa Liekkitassun mukaasi”, Jokitaival ehdotti, ”Keksit varmasti jotain opetettavaa partion aikana.”
”Hyvä idea”, myönsin nyökäten hyväksyen ehdotuksen ja kysyin vielä keitä partioon oli osallistumassa. Sain vastaukseksi, että Hirvitaival johti partiota ja mukana olevia olisi Aamusammal, Savuturkki ja Kivitassu. Sekä nyt lisäksi minä ja Liekkitassu. Normaalisti nelihenkinen partio olisi riittänyt, mutta sattuneista syista oli turvallisempaa järjestää partiota isommalla ryhmällä. Lopuksi Jokitaival kiitti minua ja jatkoi sitten partioiden jakamista.
Minun pitäisi varmaankin käydä herättämässä Liekkitassu, ajattelin. Olin sanonut hänelle eilen, että tänään hän voisi nukkua pidempään yövartioni takia, joten en uskonut hänen olevan vielä hereillä.
Nopeasti kävin unisen Liekkitassun matkaani oppilaiden pesältä ja kaarsimme sitten suoraan uloskäynnille, jossa muut partion jäsenet olivat jo odottamassa. Tervehdin kaikkia hymyillen ja hipaisin vielä Savuturkin lapaa hännälläni iloisena.
”Pitkästä aikaa samassa partiossa?”
”Näköjään”, Savuturkki maukaisi takaisin hymyillen.
Hirvitaipaleen merkistä lähdimme poistumaan leiristä ja viimeisenä ollessani Kuupuro virnisti minulle vielä ilkikurisesti. Pyöräytin tälle olevinaan silmiäni, sillä tiesin mitä hän tarkoitti. Oli oikea unelmien täyttymys lähteä partioon yön valvomisen jälkeen ja vieläpä märällä turkilla, mutta ei sille mitään voinut.

//Savu, Liekki? c:

Nimi: Zare

05.04.2018 12:18
__________________________________________________
Vaahterakasvo// 10kp
Savuturkki// 6kp

Nimi: Savuturkki

01.04.2018 20:42
Katselin oppilaiden makuupaikkoja lähellä, missä soturit viettivät yönsä. Oloni ei ollut oikein hyvä eikä muiden seura houkuttanut. Oloni oli ollut samanlainen aina siitä lähtien, kun Tammiviilto oli seisonut päälläni vahingossa. Siinä olisi voinut käydä pahemmin, mutta olimme onnekkaas välttyneet vahingoilta. Tammiviilto asia ei tuntunut vaivaavan, kun tämä jatkoi tavalliseen tahtiinsa klaanissa tehtäviään. Olinko vain pelästynyt, kuinka lähellä lähtöni Tähtiklaaniin oli vai oliko kyse jostain muusta? Mutta jos kyse oli jostain muusta, mikä se mahdollisesti saattoi olla? En ehtinyt ajatella asiaa enemmän, kun muita sotureita tuli paikalle rajapartiosta. Se muistutti, etten ollut ehtinyt syödä vielä mitään, mutten ollut käynyt metsästämässäkään. Ehkä joku oppilaista olisi innostunut lähtemään kanssani. Poistuin muiden soturien luota ja lähdin etsimään, jos joku oppilaista olisi kiinnostunut lähtemään kanssa. Ketään ei ollut kuitenkaan innostunut lähtemään. Suurin osa heistä oli joko mestareidensa kanssa tai vielä metsästyspartion matkassa eikä heitä kiinnostaisi sen jälkeen lähteä kanssa. Päätin lähteä sitten leirin ulkopuolelle. En kuitenkaan poistunut liian kauas leiristä. Vain saadakseni muuta ajateltavaa edes hetkeksi.

Päivä lähestyi auringonhuipun hetkeä. Aamuinen metsästyspartio oli jo palannut enkä itse saanut itseäni lähtemään metsästämään. Nyt Sadetähti kutsui klaania koolle. Varmasti ilmoittaakseen, ketkä lähtsivät kokoontumiseen illalla. Viime kokoontumisten aiheesta tietäen kaksijalat olivat varmasti esillä. Kissoja oli kadonnut eikä sitä tulisi ottaa missään nimessä kevyesti. Kokouksen päätyttyä minun oli lähdettävä partioon. Vaikka olin yksi lähtijöistä kokootumiseen, oli minun vielä tehtävä osuuteni partiossa. Ajatukseni harhailivat koko rajapartion matkan enkä tiennyt edelleenkään, miksi asiat olivat niin.

Partion jälkeen pääsin syömään emoni kanssa. Jaon hänen kanssaan tämän nappaamaan riistan. Se oli herkullista, mutta ajatukseni harhailivat yhä. Emoni huomasin tämän hetkessä. Kuka vain olisi arvailut sitä, jos vastapuoli ei vastaisi tämän puheassa toiselle. En pitänyt asiaa vakavana eikä emoni halunnut kaivella asiaa paljon. Hän tahtoi, mikä olisi minulle parasta. Olin nykyisin avoin emolleni, mutta nyt en voinut. En itsekään tiennyt, mikä minua vaivasi.

Nimi: Vaahterakasvo

31.03.2018 13:03
“Joten? Aiotko kenties kertoa minulle jossain vaiheessa mitä sinun ja Varpustassun välillä on?” Tammiviilto sutkautti kovaan ääneen. Hätäisesti läimäisin häntä kynnettömällä tassulla tämän kuonolle, ja tunsin kuinka poskeni alkoivat punoittaa nolostuksesta.
”Et yhtään kovempaa voisi puhua, hiirenaivo”, mumisin nolostuneena, kun kaksi soturia kulki ohitsemme kohti tuoresaaliskasaa. Tammiviilto virnisti ilkikurisesti ja istahti viereeni aukion laidalle. Pyyhkäisin tassullani korvantaustojani vaivaantuneena, mutta Tammiviilto sen kuin jatkoi:
”Kaikki sen näkevät, veli-kulta, olet täysin lumoissasi siihen naaraaseen.”
”Kaikki? Ketkä kaikki?” pälyilin ympärilleni pelästyneenä. En voinut kieltää sitä ettenkö pitäisi Varpustassusta enempää kuin kaverina, mutten halunnut sentään kaikkien tietävän siitä. Varsinkaan Varpustassun! Mitä hän minusta ajattelisi? Naaras kyllä tietää, että hän on minulle tärkeä ja, että olemme hyviä ystäviä, mutta… Hiirenpapanat sentään, sehän olisi varsinainen kaaos.
”Olet oikea pelkuri, Vaahterakasvo! Et uskalla kertoa Varpustassulle, että rakastat häntä”, Tammiviilto nauraa kätkätti. Vilkaisin veljeäni murhaavasti.
”Enkö minä äsken juuri sanonut, että voisit olla hiljempaa!” tuhahdin. ”Ja mitä sinä olet minun pelkuruudestani puhumaan? Itse et uskalla myöntää edes itsellesi, että haluaisit Savuturkin olevan sinulle enemmän kuin ystävä!”
”E-enkä haluaisi!” Tammiviilto sävähti sopertaen, vältellen yllättäen katsettani. Pyöräytin silmiäni. Hän se aina oli niin mahtava ja suuri Tammiviilto, mutta onnekseni ja hänen epäonneksensa osasin iskeä takaisin samalla mitalla.
”Taasko veljekset on täällä kinastelemassa?” tuttu ääni kujeili tassujen askelten soinnussa. Käänsin katsettani ja näin Varpustassun lähestyvät meitä solakin askelin. Naaraan ilme oli yllättäen kiusoitteleva.
”Ei tässä mitään sen kummempaa”, Tammiviilto aloitti. ”Puhuimme vain si-”
”Sienistä! Aivan, sienistä. Tammiviilto kertoi, että on maistanut sellaista joskus, eikä olisi kuulemma kannattanut. Maku jäi suuhun päiviksi!” keskeytin sukkelaan, ja loin Tammiviillolle nopean pidä-kuonosi-kiinni katseen. Varpustassu kurtisti kulmiaan kummastuneesti vuoroin veljeäni, vuoroin minua. Nyökkäilin pienesti ja yritin pitää poskeni viileinä.
”Okei, en aio edes kysyä”, Varpustassu mumahti siristäen silmiään. Huokaisin mielessäni helpottuneena.
”Oliko sinulla jotain asiaa?” vaihdoin aihetta ennen kuin Tammiviilto ehtisi ottaa asiaa uudestaan esille.
”Eipä juurikaan, näin vain teidät ja ajattelin spontaanisti tulla tervehtimään”, naaras hymyili selvästi unohtaneena äskeisen.
”Aivan”, hymyilin takaisin ja siirsin katseeni veljeeni. ”Eikös sinun pitänyt mennä partioon?” körähdin pienesti kohottaen kulmiani. Tammiviilto katsoi minua hetken, ja kun painostin häntä katseellani, hän nyökkäsi.
”Joo, kyllä, pitäähän minun”, tummakuvioinen kolli sanoi nousten seisomaan. ”Nähdään myöhemmin.”
”Hyvää partiota”, Varpustassu huikkasi perään.
”Meidän pitäisi varmaan alkaa valmistautumaan kokoontumiseen”, Varpustassu jatkoi minulle, kun Tammiviilto oli jo kauempana.
”Jep, kuljetaanko yhdessä?” kysyin viiksiäni väräyttäen. Harmaavalkoinen nyökkäsi vihreät silmät välkähtäen. Tiesin, ettei minun olisi tarvinnut edes kysyä, mutta halusin jollain tapaa päästä tietoisemmaksi Varpustassun tunteista, tai tulisi muuten hulluksi tämän tietämättömyyden takia. Vaatisi se sitten tyhmiä kysymyksiä, tekoja tai sanoja.

Nimi: Zare

26.03.2018 19:01
__________________________________________________
Savuturkki// 8kp

Nimi: Savuturkki

19.03.2018 11:32
Olin rajapartiossa Unituulen, Kuupuron ja Raudustassun kanssa. Kiersimme hieman varovaisemmin Jokiklaanin läheisen rajan, kun näimme kaksijalan liikkuvan pesänsä lähellä. Liika varovaisuus ei ollut yliarvostettua, kun viimeisen kuun tapahtumat lisäsi mukaan. Muuta erikoista ei koko matkalla tapahtunut, joten pääsimme palaamaan leirille melko nopeasti.

Päivä kulki muuten hiljalleen, kunnes Tammiviilto kutsui minut mukaansa metsästämään parin muun kissan kanssa. Olin saanut vietettyä aikaa hänen ja tämän veljen Vaahterakasvon kanssa siten, että pystyin kutsumaan meitä ystäviksi. Vaahterakasvo oli kiireinen oppilaan koulutuksessa ja vietti aikaa muiden kissojen kanssa. Tammiviilto oli hyvä korvaamaan veljensä paikan, kun tarvitsin jonkun rinnalleni eikä emoni tai Vaahterakasvolla ollut aikaa. Kuutamonkatsetta en halunnut vaivata ongelmillani, vaikka pysyimme vielä väleissä. Tammiviilto ei ehkä tiennyt veljensä tavoin, mistä yllättävät mielialan syöksyt johtuvat, mutta kyselimisen sijaa tämä perääntyi aiheesta ja haki muiden seuraa keskusteluun. En juuri koskaan ollut virallisesti yksin Tammiviillon kanssa. Tämä vietti aikaa monien muiden kanssa. Itse vain satuin kaipaamaan seuraa ja liittyin tällöin seuraan kollin seurueeseen.

Metsästys ei sujunut kenenkään osalta hyvin. Hajaannuimme hieman kauemmas toisistamme ja olin saanut juuri jäniksen selvän hajujäljen nenääni. Otin mukavan metsästysasentoni ja aloin valmistautua juoksuun. Lähestyin nopein askelin jänistä, joka rupesi pinkomaan pois kynsieni alta. Kun silmänräpäyksessä jänis oli tulossa selkä minua kohti, en ehtinyt reagoida lainkaan siihen. Avatessani silmiäni tunsin jonkun seisovan päälläni. Ensin näin vain riistan veltoksi menevän kehon, mutta muutamaa hetkeä myöhemmin tunnistin tutun kasvot. Tammiviilto seisoi päälläni jänis suussaan roikkuen ennen kuin otti askeleen taakse päin.
"Oletko kunnossa? En yhtään huomannut sinua, kun jänis lähti liikkeelle", kollin selvästi huolestunut ääni kuului tämän pudotettuaan jäniksen maahan.
"Tähtiklaanin kiitos jänis oli se joka sai iskusi minun sijaan. Minä jo luulin sen käyvän päälleni", yritin vitsailla tilanteelle. Tilanne rauhoittui hetken päästä, mutten saanut mielestäni Tammiviillon katsetta, joka tällä oli seisoessaan päälläni. Purin hammasta nolostuneena, kun tajusin, miten oli vitsaillut tilanteelle. Se ei ollut nolostumisen paikka, koska kolli olisi voinut helposti tappaa minut, jos tämä ei olisi osunut jänikseen. Muutaman pään pudistamisen jälkeen jatkoin metsästystä vielä hetken, mutten saanut napatuksi mitään. Tammiviilto oli toisen kissan lisäksi ainoa tuoda mitään klaaniin, kun palasimme leirille.

//pientä tuuppausta tammen ja savun välil. toivottavst ei ihan kamala x_x

Nimi: Camo

18.03.2018 14:34
Vaahterakasvo// 25kp
Pajutaivas// 5kp
Savuturkki// 7kp

Nimi: Savuturkki

12.03.2018 12:09
Yritin parhaani mukaan nauttia joka päivästäni soturina, vaikka menneisyyden muistot eivät siitä aina helppoa tehneet. Saatoin purra hampaitani yhteen ja hymyillä muille, mutta avauduin tilaisuuden tullen emolleni. Tavallisesti hain vain hänen seuraa, mutta tämä tunsi minut sitä paremmin. Jopa Vaahterakasvo tiesi tilanteen paremmin kuin muut. Kuutamonkatse taas oli helpottunut, etten ollut luovuttanut täysin itseni kanssa. Nyt olin metsästämässä partion kanssa eikä se mennyt oikein hyvin. Minun oli välteltävä luotettavaa paikkaa saada riistaa klaanille eikä siksi että olisin halunnut haastaa metsästystaitojani enemmän, vaan kaksijalkojen aktiivisuus häiritsi liikaa metsästystä. Ei olisi enää pitkä aika hiirenkorvan aikaan, mutta ensin olisi selvittävä lehtikadon lopusta.

Metsästys ei ollut mennyt kovin hyvin muillakaan partion jäsenillä. Saimme sentään jotain tyhjien suiden sijaan. Ajatukseni harhaantuivat hetkeksi. Puraisin huuliani kevyesti, jonka jälkeen lähdin etsimään emoani. Tämä oli keskustelemassa muiden soturien ja sisareni kanssa. Sisareni oli viimeisin kissa, jonka lähellä tahtoisin olla. Menin sivummalle nuolemaan turkkiani. Ei minulla olisi kiire emon luokse. Tämä ansaitsi elää omaa elämäänsä ja minun olisi opittava selviämään negatiivisista ajatuksistani lopulta yksin. Emoni ei olisi joka tilanteessa vierelläni, jolloin minun olisi kestettävä kaikki yksin. Vatsani kurnaisi pienesti ja muistin, etten ollut syönyt vielä mitään koko päivänä. Ajatuksissani lähdin hakemaan pientä lintua, mikä näin olevan vielä tuoresaaliskasassa. Se riittäisi tällä kertaa. Olin ottamassa lintua suuhuni, kun löin pääni yhteen toisen kissan kanssa. Se oli yksi oppilaista. Annoin tämän ottaa ensin, minkä jälkeen nappasin oman osani. Kävelin sivummalle syömään ja totesin linnun todella olleen pieni, kun vatsaani kurnasi yhä, mutta olin syönyt jo oman osani riistasta. Huokaisin hieman syvään ja painoin ajatukseni sivuun. Huomenna söisin hieman enemmän, mutta nyt tämä saisi riittää.

Nimi: Pajutaivas

09.03.2018 14:37
Tuijotin Myrskyklaanilaista silmät pyöreinä. "Si-sinun pitäisi kai mennä omalle puolellesi rajaa" takeltelin. Olin yksin metsästämässä, enkä ollut varautunut tällaiseen.
"Anteeksi, näin linnun tässä rajalla enkä tajunnut ylittäneeni rajaa" Kolli, jonka tunnistin Liekkitassuksi, naukui.
Pyöräytin silmiäni "Niin teidän tapaista" jupisin. "No, menehän siitä" sanoin yllättävän lempeästi.
"Selvä, mutta.." Liekkitassu mutisi ja jatkoi sitten selkeämmällä äänellä "Saisinko saalistaa sen linnun?"
"Mitä?!" Huudahdin pilkkaavasti "Onko Myrskyklaani todella noin epätoivoinen, että pyytää lupaa saalistaa toisen klaanin reviirillä?"
Kolli tuijotti minua hetken anova, säälittävä katse silmillään. "Ei, vaan minä." Hän myönsi lopulta.
Tuhahdin. "Niin, ja minä olen hiiri. Voitko nyt lähteä?" Tunsin jo pienen murinan nousevan kurkustani.
"Älä kiihdy. Minä menen." Liekkitassu sanoi tuijottaen minuun aavistuksen surullisena.
"Tuota.. Liekkitassu, eikös se ole nimesi?" Sanoin ajattelematta mitään. Verenpunainen kolli nyökkäsi nopeasti, perääntyen samalla omalle puolelle rajaa.
"Nähtäisiinkö joskus?" Ehdotin. Kun tajusin mitä olin sanonut oppilaalle, kaduin ihan hirveästi.
"No.." Liekkitassu aloitti hiljaa. Katselin vuoroin muualle ja vuoroin Liekkitassuun. En voinut enää perua sanojani, joten päätin odottaa kollin vastausta.

//Sori ihan KAUHEEN lyhyt mut halusin et Kipinä päättää ite mitä Liekki vastaa tohon... Sori!!

Nimi: Vaahterakasvo

06.03.2018 17:54
”Liekkitassu, tule käymään täällä!”
Oppilaan turkki leimuaa liekinvärisenä, kun hän juoksahtaa aurinkoisen aukion halki luokseni. Katsoessani häntä huomasin, miten paljon hän oli kasvanut oppilaskoulutuksensa aikana. Ei hänestä minua isompaa tulisi, mutta lihaksia hänelle oli selvästi alkanut muodostua.
”Mitä me teemme tänään?” Liekkitassu kysyi siniset silmät säihkyen.
”Sinä menet tänään harjoittelemaan Kaurisjalan ja hänen oppilaansa Pähkinätassun kanssa. En tiedä tarkkaan mitä teidän on tarkoitus tehdä, mutta luulisin sen liittyvän jollain tapaa taistelemiseen”, kerroin selvästi, ”He tulevat hetken päästä leirin uloskäynnille, joten sinun on parempi mennä sinne jo odottamaan.”
”Hyvä on. Harjoittelemmeko huomenna kuitenkin yhdessä?”
”Harjoitellaan. Nähdään huomenna aamulla ennen auringonnousua harjoitteluaukiolla.”
Sen jälkeen oppilaani hyvästeli minut ja lähti tapaamispaikalle, josta he yhdessä lähtisivät päivän harjoituksiin.
Ajattelin itse käydä tervehtimässä Juolavirtaa ja Hiiritassua pitkästä aikaa. Kuulemani mukaan parantajakaksikolla oli pitänyt kiirettä lähipäivinä nuhatapauksien ja klaaninvanhimpien ansiosta. Päätin samalla viedä heille jotain mahantäytteeksi.
”Juolavirta, Hiiritassu, toin teille syömistä”, huhuilin hampaideni välistä, kun roikotin laihaa jänistä leuoissani. Laskin sen parantajan pesän lattialle kunnes olin tarpeeksi syvällä pesässä.
”Hauska nähdä, Vaahterakasvo”, Juolavirta maukaisi ilmestyessään esiin yrttivarastostaan. Hiiritassu tuli hänen perässään uupuneen näköisenä.
”Samoin. Ei tämä jänis koollaan hetkauta, mutta luulen sen riittävän teille kahdelle”, tuumasin ja osoitin kuonollani edessäni olevaa eläintä. Hiiritassun katse kirkastui ja hän laskeutui aterioimaan mahalleen. Juolavirta kiitti ja laskeutui oppilaansa tavoin syömään.
”Teillä on tainnut olla paljon kiireitä?” kysäisin istahtaessani. Kiersin häntäni tassujeni ympärille, jotta anturani lämpeäisivät hieman. Hiiritassu pureskeli suunsa tyhjäksi ja myönsi;
”Niin on. Minusta tuntuu etten ole nukkunut moneen yöhön.”
”Hiiritassu on oikeassa. Lisäksi meiltä on loppunut tärkeitä yrttejä, eikä niitä löydä mistään ennen lumien sulamista”, Juolavirta huokaisi, ”Meidän pitäisi hakea niitä toiselta klaanilta, mutta ei meillä ole aikaa.”
Myötätunnonpalo kasvoi kasvamistaan sisälläni vain katsoessani tätä rättiväsynyttä kaksikkoa. Korjasin ryhtiäni arvokkaasti ja korvani kohosivat teräviksi kohti yläoksistoa.
”Voin pyytää Sadetähdeltä lupaa lähteä hakemaan kyseisiä yrttejä Jokiklaanista. En usko, että Myrskyklaanin alueelle kannattaa tunkeutua, mutta Jokiklaanilta liikenisi meille varmasti osa yrteistä”, ehdotin silmiäni räpsäytellen. Juolavirta kohotti katseensa jäniksestä ja katsoi minua huojentuneena.
”Se olisi todellakin tarpeen, mutta vain, jos Sadetähti antaa luvan ja häneltä liikenee antaa sinut minun käyttööni päiväksi”, parantaja sanoi vakavana. Nyökkäsin syvään ja poistuin vikkelästi pesästä jättäen naaraat nauttimaan ateriastaan. Suuntasin suoraan päällikön pesälle, joka sijaitsi Korkeakiven takana sijaitsevan pensaan ja kyseisen kiven muodostamassa onkalossa.
”Sadetähti, saako tulla sisään?”
”Sisään vain.”
Työnnyin kevein askelin lämpimään pesään. Sadetähti istui ylväästi sammalleista ja linnun höyhenistä tehdyllä pedillään.
”Mitä asia koskee, Vaahterakasvo?” päällikkö kysyi uteliaspilke silmäkulmassaan. Kumarsin pienesti ennen kuin uskaltauduin istumaan pesän lattialle.
”Juolavirralta ja Hiiritassulta on loppunut tärkeitä yrttejä ja niitä tarvitsisi hakea lisää Jokiklaanilta”, ilmoitin katsoen Sadetähteä tämän sinisiin silmiin. Hänen ilmeensä pysyi peruslukemilla, vaikka olin juuri kertonut, että toimenpide vaatisi menemistä toisen klaanin alueelle.
”Olet näemmä vapaaehtoinen lähtemään. Toisaalta oppilaasi koulutusta ei voi jättää päiväksikään, tarvitsemme lisää sotureita”, Sadetähti maukui. Päällikön mielipidettä arvostavasti nyökkäsin, mutta sanoin;
”Liekkitassu on tänään harjoittelemassa Kaurisjalan ja Pähkinätassun kanssa. Minulla ei ole mitään esteitä lähtemiseen.”
”Hyvä on sitten. Haluan sinun kuitenkin ottavan jonkun mukaasi”, naaras nyökkäsi hyväksyvästi, mutta esitti vielä vaatimuksensa, ”Onko sinulla jokin ehdotus?”
Mietin hetken itsekseni Sadetähden vaativan katseen alla, mutten tuntenut minkäänlaista painostusta tai epävarmuutta itsessäni. Olin täysin varma päätöksestäni lähteä ja olin sitäkin varmempi tehtävän onnistumisesta.
”Varpustassu”, päätin varmana. Sadetähti hätkähti ja siristi epäilevästi silmiään.
”Varpustassu on vasta oppilas. Enpä tiedä… Eikö toinen soturi olisi varmempi?”
”Uskokaa pois, Sadetähti, Varpustassun minä tarvitsen mukaani.”
Arvioivan katseen jälkeen päällikkö nyökkäsi aavistuksen verran.
”Sinä ja Varpustassu lähdette Jokiklaanin reviirille heti, kun olette käyneet Juolavirran luona varmistamassa tarpeilla olevat yrtit ja määrän. Muistakaa olla varovaisia.”

Tuuli tuntui laantuvan mitä alemmas Tuuliklaanin reviiriltä pääsimme, mutta sen sijaan pakkanen kyllä jatkoi nousuaan mitä enemmän aikaa kului. Olimme päässeet jo lähes Kaksijalkalan paikkeille ripeän tahdin ansiosta. Aurinko oli hiljalleen alkanut laskea, eikä se suonut enää yhtäkään lämmittävää sädettä, joten turkki oli pidettävä pörheänä kokoaikaisesti. Kiitin Tähtiklaania mielessäni paksusta turkistani ja vilkaisin sivusilmällä vierelläni kulkevaa Varpustassua, joka ei tuntunut saavan suojaa ohuelta harmaalta turkiltaan. Jokin sisälläni käski minua painautumaan häntä vasten, mutta pakotin itseni olemaan tekemättä sitä, sillä nyt ei olisi oikea aika rueta vatvomaan tunteitani Varpustassua kohtaan.
Ajatukseni Varpustassusta unohtuivat, kun saavuimme Kaksijalkalan läheisyyteen. Viittasin Varpustassulle menemään matalaksi, kun huomasin aidan toisella puolella istuvan koiran. Nuuhkaisin ilmaa varovaisesti ja onneksemme olimme tuulen alapuolella eikä koira haistaisi meitä, jos pitäisimme kiirettä.
”Jatketaan”, kuiskasin hiljaa ja lähdin johdattamaan meitä matalana Kaksijalkalan ohi. Naaras seurasi minua tassunjäljissäni yhtä hiljaa, ja nopeasti pääsimmekin Kaksijalkalan ohi huomaamattomasti. Seuraavaksi -edessä oli Hevospaikan ylittäminen - olisi liian vaarallista kiertää ukkospolun kautta.
”Näkyykö niitä hevosia?” Varpustassu kysyi hiljaa kyyristellessämme korkean lumikasan takana. Hetken aikaa katsottuani Hevospaikkaa, en huomannut yhtäkään hevosta. Tähtiklaani kiitos, ajattelin.
”Ei näy mitään. Luulen, että on turvallista ylittää se”, vastasin, ”Haluatko, että menen ensin?”
”Minä menen. Vahdi selustaani”, Varpustassu tarjoutui ja astui edelleni lumikasan juurelle. Hän kurkisti kerran aidan toiselle puolelle, ja sitten hän pinkaisi vauhtiin. Nousin seuraamaan hänen menoaan tarkkaavaisena. Naaras ponkaisi ensin aidan päälle ja laskeutui sulavasti sen toiselle puolelle. Sitten hän lähti kiitämään kohti aukion toisella puolella olevaa aitaa. Kuin ilmassa kulkeva viima hän saavutti aidan ja loikkasi sen yli. Huomasin hänen jäävän aidan taakse odottamaan minua. Vedin syvään henkeä ja valmistauduin lähtemään vauhtiin. Astelin ketterästi aidan läheisyyteen ja yhdellä loikalla loikkasin sen yli. Jännitin takajalkani ja syöksähdin vauhtiin. Aukio ei ollut onneksi hautautunut lumen peittoon, mikä teki juoksemista paljon helpompaa.
Yhtäkkiä ollessani noin puolessa välin matkaa kuulin kuinka takaani alkoi kuului terävää haukkumista. Koira! Automaattisesti yritin kääntyä katsomaan millainen vastus minulla olisi vastassani, mutta Varpustassun kiljaisu sai minut jatkamaan matkaani entistä nopeammin: ”Vaahterakasvo, juokse! Se on valtava!”
Kaiken voimani suuntasin jalkoihini ja siihen, että ne kiidättäisivät minut turvaan tuolta verenhimoiselta viholliselta. Matkaa tuntui olevan ikuisuuden verran. Minusta tuntui etten pääsisi yhtään lähemmäs aitaa – turvaa. Suljin silmäni ja keskityin yhä enemmän juoksemiseen.
”Hyppää!”
Räväytin silmäni auki, ponkaisin ilmaan ja tartuin kynsilläni aitaan. Vetäisin itseni aidan yli, ja koira jäi haukkumaan ja hyppimään aitaa vasten. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa rinnassani saaden minut tuntemaan pahoinvoivalta. Huomaamattani olimme Varpustassun kanssa painautuneet toistemme turkkeihin.
Kun hengitykseni alkoi tasaantumaan, hylkäsin Varpustassun lämpimän kehon, ja nousin istumaan.
”Onneksi olet kunnossa”, Varpustassu huokaisi aidosti helpottuneena.
”Niin… Kiitos”, sopersin. Naaras näytti hämmentyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Hetken hengittelin vain syvään ja rauhoitun tapahtuneesta.
Juuri ennen kuin olimme jatkamassa matkaa, Varpustassu pysäytti minut hännän hipaisullaan, ja katsoi minua vihreillä silmillään.
”Mistä sinä kiitit minua?” naaras kysyi hämmennyksen palautuessa kasvoilleen.
”Siitä, että olet vierelläni.”

”Kiitos paljon, Esikkolampi. Myrskyklaani on kiitollinen avustanne”, kumarsin Jokiklaanin parantajalle, joka oli juuri ojentanut minulle kurkkuyrtin lehtiä ja leskenlehtiä – mitä Juolavirta oli pyytänytkin. Melkein heti ylitettyämme Jokiklaanin rajan, partio oli sattunut paikalle, ja kerrottuamme asiamme, he olivat johdattaneet meidät leiriinsä Esikkolammen puheille.
”Kerro terveisiä Juolavirralle ja Hiiritassulle”, parantaja hymyili lempeästi ja pujahti takaisin pesäänsä.
”Teidän olisi nyt parasta palata takaisin reviirillenne”, vieressäni seisova mustavalkoinen suuri kolli painosti, ”Partioni saattaa teidät rajalle.”
”Se sopii, Taivastähti. Vielä kerran, paljon kiitoksia”, Varpustassu maukaisi vuorostaan syvä kunnioituksen väre äänessään. Päällikkö nyökkäsi takaisin ja Jokiklaanin kolmehenkinen partio lähti johdattamaan meitä takaisin sieltä mistä olimme tullutkin.

Nimi: Zare

05.03.2018 16:38
__________________________________
Vaahterakasvo// 27kp
Liekkitassu// 7kp

 

©2018 Metsäketo - suntuubi.com