Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Liekkitassu

21.02.2018 19:33
"Savuturkki! Savuturkki!" klaani huusi. Vetäydyin sivummalle, mestarini Vaahterakasvon viereen.
"Mitä teemme huomenna? kysyin mestariltani.
"Menemme metsästämään" Vaahterakasvo vastasi.

Vaahterakasvo huokaisi.
"Olen sanonut ainakin neljä kertaa että et voi lähteä ajamaan saalistasi takaa heti kun huomaat sen", hän sanoi
"Sinun pitää odottaa että se tulee lähemmäksi tai mennä itse lähemmäksi. Tuliko selväksi?" Vaahterakasvo kysyi.
"Kyllä", vastasin. Sitten tosissaan yritin mutta en saanut yhtään saalista aurinkohuippuun mennessä.
"Mennään leiriin" Vaahterakasvo sanoi.
"Mitä teemme iltapäivällä?" kysyin.
"Pidämme taisteluharjoitukset" mestarini vastasi.

"Hyökkää kimppuuni" Vaahterakasvo käski. loikkasin ja löin mestariani selkään.
"Liekkitassu! Kynnet sisällä!" Vaahterakasvo huusi
"Anteeksi", sanoin kun näin että Vaahterakasvon selästä vuoti verta. Ei paljoa, mutta sen verran että sen huomasi karvojen välistä.
"Ei se mitään", Vaahterakasvo sanoi.
"Jatketaan" hän sanoi.
Kahdeksantoista epäonnistuneen yrityksen jälkeen minun onnistui hyökätä kelvollisesti Vaahterakasvon kimppuun.
"Hyvä. Nyt sinä puolustaudut ja minä hyökkään", Vaahterakasvo päätti. Vaahterakasvo loikkasi selkääni ja läimi sitä. Hän lopetti hetken päästä.
"Liekkitassu, puolustaudu! Jos olisin ollut oikea vihollinen, olisit kuollut", Vaahterakasvo sanoi. Sitten hän hyökkäsi kimppuuni uudestaan. Tällä kertaa yritin torjua hänet käpälillläni, mutta hän väisti torjunnat helposti. En onnistunut suojautumaan hyväksyttävästi Vaahterakasvon hyökkäyksiltä koko iltapäivän aikana. Sitten tuli ilta ja Vaahterakasvo vei minut takaisin leiriin.
"Miten harjoitukset menivät" Varpustassu kysyi.
"Huonosti", minä murahdin.
"Miten niin huonosti?" Varpustassu kysyi.
"Siten niin, että minä olen huono!" huusin.
"Liekkitassu, rauhoitu. Et sinä ole huono. Tämä oli vasta ensimmäinen kertasi saalistus- ja taisteluharjoituksissa. Kyllä sinä tulet vielä paremmaksi, Liekkitassu", Vaahterakasvo sanoi. Toivoin hartaasti että Vaahterakasvo olisi oikeassa.
// Ekasta tarinasta tuli vähän lyhyt. Yritän jatkossa tehdä pidempiä.

Nimi: Savutassu/-turkki

21.02.2018 16:07
Metsästysretki Tammiviillon kanssa sujui hyvin. Emme ehkä saaneet paljoa, mutta tunsin oloni paremmaksi joka hetkellä. Tunteenpurkaukset olivat vieneet minut aivan rajalle saakka ja nyt saattoi poistua sieltä Vaahterakasvon sanojen ansiosta. Jättämättä huomioon emoni ja mestarini tukea. Emoni kertoi, joka keskustelullamme, että isäni olisi ylpeä minusta, koska saatoin kerätä rohkeuteni kertoakseni ongelmasta välttämisen sijaan. Tulevat nimitykset eivät alistaneet minua viimeiseen nurkkaan, vaan pysyin muiden lähellä, mutta pidin silti pienen etäisyyden. Tietysti se aina vihlaisi, kun uusi soturi tai oppilas nimitettiin, koska se kertoi minun jäävän aina vain jälkeen. Kolmelle soturille tekemäni lupaus tulisi pitämään tassunsa lujasti maassa. Yrittäisin vielä ja enkä antaisi itseni vajota maahan.

Heräsin aikaisin seuraavana aamuna, kun Liekkipentu oli nimitetty Liekkitassuksi. Muut oppilaat nukkuivat vielä, kun poistui sivummalle puhdistamaan turkkiani. Olisin aamupartiossa ja minun olisi sen jälkeen oltava valmis Kuutamonkatseen taisteluharjoituksiin. Edistyin, vaikka se oli hidasta ja kylmää. Maistoin yhä kylmän lumen suussani enemmän kuin otteeni mestarissani.
"Hei, valmista?" yksi sotureista kysyi. Tämä kuului samaan aamupartioon ja nyökkäsin vikkelästi. Seurasin tätä sitten perässä muiden luokse. Jouduimme vielä odottaa yhtä partion jäsentä, mutta liikkeelle päästyämme kirimme menetetyn ajan kiinni jättämättä yhtään rajamerkkiä tarkastamasta. Muut puhuivat hieman keskenään, mutta en osallistunut heidän keskusteluunsa. Pyörin omissa ajatuksissani yhä, mutta keskityin keskitykseni positiivisiin asioihin.

Leiriin palattua Kuutamonkatse nappasi minut mukaansa. Harjoittelimme koko päivän väistö- ja hyökkäysliikkeitä, kunnes Kuutamonkatse sai tarpeeksi ja näki minun väsyvän lähes kokonaan.
"Riittää tältä päivältä. Huomenna menemme metsästämään", kolli selitti minulle vikkelästi ennen kuin lähdimme takaisin leiriin. Jokainen lihaskehossa huusi lepoa ja vatsani taas riistaa. En ollut ehtinyt syödä vielä mitään koko päivän, kun olin keskittynyt tekemään parhaani.
"Jollakulla on nälkä. Jaetaanko jänis kanssani, kun palataan leiriin. Ehkä emosi kanssa myös. Tämähän vain oli vilustunut eikö? Hän varmasti tahtoisi keskustella kanssani", mestarini ehdotti selvästi kuulleen vatsani mouruamisen. Luimistin nolostuneena korvani taakse päin, mutta nyökkäsin suostuvasti tälle. Onnekas eikä ollut sairastunut viheryskään vain vilustunut.

Emoni tuli meitä vastaan, kun olimme muutaman askeleen leirissä. Mestarini ehdotti tälle riistan jakamista kolmisin. Emoni suostui hymyilen mestarini ehdotukseen ja lähti hakemaan tuoresaaliskasasta meille kolmelle sopivan pienen jäniksen. Syötyä osuutemme pari oppilasta kävivät hakemassa jäniksen jakaen lopun keskenään. Aloin sitten nuolla turkkiani, kun emoni ja mestarini vaihtoivat kieliä keskenään. Nämä keskustelivat jostain, mutta en pitänyt tärkeänä kuunnella heidän keskustelua. Katselin sen sijaa leirissä olevia muita kissoja. Silmäni seurasivat luonnollisesti Vaahterakasvoa, joka vietti aikaansa muiden kanssa. Annoin kiitokseni tälle. Etääntymiseni oli täysin sulkenut ystäväni pois, mutta tämä oli livahtanut raosta auttaakseen minut ylös itsesäälistä. Tämä veli Tammiviilto vaikutti yhtä mukavalta, vaikka karvan verran etäisemmältä. Nautin metsästysretkistä molempien veljesten kanssa. Tammiviilto ei ehkä tiennyt totuutta kuin Vaahterakasvo, mutta yhdennäköisyys sai minut rauhoittumaan, koska veljekset eivät toisistaan paljoa eronneet kuin turkin tummuudesta.
"Savutassu?" emoni kysy ääni keskeytti silmieni harhailun leirissä.
"Niin", vastasin hieman epävarmasti, sillä en tiennyt, mistä oli kyse. Emoni katsoi Kuutamonkatsetta ja sitten takaisin minuun. Odotin emoni sanovan jotain, mutta sen sijaan.
"Keskustelimme tässä hieman koulutuksesi edistymisestä", Kuutamonkatse aloitti puhumaan emoni sijaan ja jatkoi: "Emosi uskoo, että minun olisi hyvä tehdä loppuarviointi sinulle. Olet saanut tassusi takaisin oikealle tielle eikä nimitystä soturiksi voi pian pitkittää. Olin vain epävarma samoista asioista, joista varmasti itsekin tiedät, mutta puhuttua emosi kanssa. Olen varma, että olet valmis huomenna siihen."
Katsoin tätä silmät suurena. Kuulinko varmasti oikein? Kuutamonkatse tahtoi suorittaa loppuarvioinnin, mutta se tehtäisiin vain, jos mestari näkisi oppilaansa valmiiksi tulemaan soturiksi. Yritin sanoa jotain, mutta olin yhä jumissa mestarini yllätyksestä.
"Mutta ilman enemmän kertomatta, ole valmis huomenna. Tarvitset voimia siihen", Kuutamonkatse sanoi vielä ennen kuin jätti minut ja emoni kaksin. Olin yhä shokissa. Pystyin tuskin hengittämään. Se tuntui liian paljon unelta kuin todellisuudelta.
"No pikku pentuni. Mene keräämän voimiasi. Tarvitset niitä huomenna, jos tahdot näyttää taitosi, mitkä tekevät sinusta vielä Tuuliklaanin soturin", emoni sanoi painostaen viimeistä sanaa. Keskityin tasaantunuttakaan hengitykseni ja nyökkäsin sitten emolleni.

Seuraava päivä tuli nopeasti eikä minulla ollut aikaa haaskata. Minun olisi näytettävä taitoni Kuutamonkatseelle, joka käveli minun luokseni parin muun soturin ja oppilaan kanssa. Saatoin vain tehdä sen, mitä Kuutamonkatse saneli minulle. Tunsin kuin olisin pidättänyt hengitystäni ja valmis kaatumaan maahan, koska en hengittänyt tarpeeksi. En tiennyt, miten selviydyin eikä Kuutamonkatse kertonut minulle paljoa. Loppuarvioinnin päätyttyä jäin muiden oppilaiden seuraan. Nämä olivat innoissaan puolestani ja olivat varmoja, että minut nimitettäisiin illalla. Tahdoin itsekin riemuita, mutta näin vain virheitä, mitä enemmän mietin menestystäni. Olin huolissani, jos en ollutkaan valmis. Entä jos Kuutamonkatse nyt näkisi jotain, mikä estäisi soturiksi pääsyn? Aloin panikoida sisäisesti enkä voinut osallistua muiden keskusteluun matkalla leiriin tai leirissä. Odotus oli yhtä tuskaa. Kuutamonkatseen oli pakko tietää, että pitäminen minut pimennossa ei auttanut minua. Tämä oli oppinut harjoittaessaan minua avautumiseni jälkeen kertomaan positiivia asioita lähes välittömästi. Nyt tämä oli vain nyökännyt eikä selitellyt paljoa, miten menettelin saatoin vain odottaa, että Sadetähti kutsuisi klaanin koolle. Sitä ei tapahtunut. Ilta saapui ja kissat alkoivat mennä nukkumaan eikä kokousta pidetty. Epätoivo sai vallan. En sittenkään ollut sopiva soturiksi. Astelin pedilleni ja painauduin mahdollisimman pieneksi.

Aamu alkoi vilkkaasti seuraavana päivänä, mutta innostukseni oli täysin kadonnut. Tunsin pettymystä ja epätoivoa. En koskaan nousisi soturiksi, jos Kuutamonkatse ei minua sen arvoiseksi eilen nähnyt. Metsästyspartion jälkeen hautauduin omiin ajatuksiin syrjässä. Kävin kuitenkin levottomaksi, kunnes huomasin tutun hahmon lähestyvän. Olin luulla kollia ensin Vaahterakasvoksi, mutta hetkessä tajusin tämän olevan Tammiviilto. Tervehdimme toisiamme, kun Tammiviilto jatkoi matkaa. Tekemään luultavasti omia askareitaan. Tassujani kihelmöi. Tekemisen puute ja pettymys saivat minut levottomaksi. Ehkä saisin Vaahterakasvotsta ystävän metsästysretkelle. Tämä vaikutti kuitenkin kiireiseltä, kun viimein löysin kollin ja jätin tämän rauhaan. Hetkeä myöhemmin törmäsin kirjaimellisesti Tammiviiltoon. Olin täysin huolimaton ja kävellyt soturia päin. Pahoittelin välittömästi tapahtunut.
"Ei kehenkään sattunut. Ei tarvitse panikoida", kolli vastasi kuitenkin rauhallisesti. Pahoittelin jälleen. Katsoin kollia ja sitten tämän veljeä sivusilmällä. He olivat liian mukavia minua kohtaan, vaikka eroa heissä oli.
"Etsin vain jotakuta metsästysretkelle, mutta muilla on selvästi jo puuhaa", sanoin vielä ennen kuin aioin lähteä kyselemättä kollilta tahtoisi tämä mahdollisesti lähteä.
"Jos soturia mukaan kaipaa, voin tulla mukaasi. Uskon, että Pajutaivas ehkä liittyisi seuraamme", tämä ehdotti ennen kuin oli poistunut kuuloetäisyydeltä. Tahdoin kieltäytyä, mutta sen sijaan nyökkäsin suostuvasti kollin ehdotukseen. Kolmisin saisimme jotain tuoduksi leiriin ja saisin itse muuta ajateltavaa.

Ilta lähestyi jälleen vääjäämättä, kunnes Sadetähti kutsui leirin koolle. En odottanut paljoa, mutta menin kuitenkin muiden sekaan kuuntelemaan. Yllätyin kuitenkin täysin, mihin kokous keskittyi. Päällikkö kutsui minua eteenpäin. Oliko tämä todellista? Enhän vain lyönyt päätäni sulkeutaessani nappamaan jänistä, mikä oli päässyt pakoon aiemmin tänään.
”Minä Sadetähti, Tuuliklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla soturiksi.”
”Savutassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania – jopa henkesi uhalla?” Sadetähti kysyi painostavasti. Hetki tuntui mahdottomalta ja kestävän ikuisuuden ennen kuin sain suuni auki.
”Lupaan”, lausui epäuskoisena edelleen, mitä tapahtui nyt olisi todellista.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Savutassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Savuturkkina. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja periksiantamuutta, ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi!”
Katsoin päällikköä silmät mahdollisimman auki. Tahdoin herätä välittömästi, jos tämä todella olisi unta. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan päinvastoin. Klaanin huutaessa uutta nimeäni se iski hetki hetkeltä todellisemmalta. Olin saanut soturinimen enkä ollut enää oppilas. Silmäni etsivät Kuutamonkatseen ja emoni. Molemmat nyökkäsivät ja tulivat onnittelemaan. Olin lähellä murtua itkuun kesken onnitteluiden. Katsoin mestarini silmiin, joka onnitteli minua ensin ennen kuin pahoitteli viivästystä. Naurahdin pienesti ja hymyilin tälle. Olin vain kiitollinen, että taitoni riittivät sittenkin soturiksi.

Nimi: Liekkipentu/Liekkitassu

21.02.2018 10:50
"Milloin ne alkavat?" Liekkipentu kysyi.
"Aivan pian", Kielolumi vastasi. Liekkipentu odotti malttamattomana oppilasnimitystään.*Kenestäköhän tulee mestarini?* Liekkipentu mietti. Sitten Kaurisjalka, Tammiviilto ja Mutamieli palasivat metsästämästä.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenenvä Suurkiven alle klaanikokoukseen" Sadetähti huusi. Äkkiä Liekkipentua alkoi jännittää hirmuisesti.*Entä jos teen jotain väärin? Entä jos kosketan neniä väärässä kohdassa? Entä jos puhun vaikka minun ei pitäisi?*
"Hyvin se menee" Kielolumi rauhoitteli. Liekkipentu tuli hieman luottavaisemmaksi.
"Astu eteen, Liekkipentu" Sadetähti käski. Liekkipentu astui eteen vapisevin jaloin.
"Tästä päivästä siihen päivään jolloin saat soturinimesi asti, sinua kutsutaan Liekkitassuksi. Mestariksesi tulee Vaahterakasvo. Vaahterakasvo, välitä kaikki taitosi Liekkitassulle." Sadetähti sanoi. Vaahterakasvo nyökkäsi. Sitten hän katsoi Liekkitassua odottavasti.Äkkiä Liekkitassu hätääntyi.*Mitä minun piti tehdä? Mitä minun piti tehdä?*
"Kosketa neniä kanssani" Vaahterakasvo käski. Liekkitassu kosketti neniä uuden mestarinsa kanssa.
"Liekkitassu! Liekkitassu" Tuuliklaani hurrasi. Liekkitassun pään täytti yksi ainoa ajatus. *Nyt olen oppilas!*

"Herätys!" Liekkitassu heräsi säpsähtäen. Vaahterakasvo katsoi Liekkitassua.
"Et ole enää pentu, joten et voi nukkua niin pitkään kuin haluat", Vaahterakasvo sanoi.
"Minne menemme" Liekkitassu kysyi mestariltaan.
"Näytän sinulle reviiriä" Vaahterakasvo kertoi.
Vaahterakasvo vei Liekkitassun ulos leiristä nummelle. Kaksikko lähti kävelemään nummilla.
"Tuollapäin on Myrskyklaanin reviiri" Vaahterakasvo sanoi osoittaen hännällään kohti metsää.
"Miksi kukaan kissa haluaisi elää metsässä?" Liekkitassu kysyi.
"Myrskyklaani on omituinen" Vaahterakasvo vastasi. Sitten hän vei Liekkitassun toiseen suuntaan.
"Tässä on hevospaikka", Vaahterakasvo kertoi.
"Ja tuollapäin on Jokiklaanin reviiri" Hän sanoi osoittaen hännällään reviiriä nummien takana.
"Mennään nyt takaisin leiriin" Vaahterakasvo sanoi. Liekkitassu seurasi Vaahterakasvoa leiriin ja meni sitten oppilaiden pesään nukkumaan.

Nimi: Vaahterakasvo

20.02.2018 20:04
Makasin lumisella aukiolla auringon heijastaessa aukiolle vaaleanoransseja säteitään ja luoden joihinkin kohtiin pimeitä varjoja. Aurinko oli ensimmäistä kertaa alkanut lämmittää aavistuksen verran turkkia, mistä saattoi aavistaa hiirenkorvanajan lähestyvän.
”Myönnä nyt, Kettulampi, sinä kompastuit omiin jalkoihisi ja siksi jänis pääsi sinulta karkuun!” Tammiviilto naukaisi naurahtaen luoden punertavalle naaraalle ilkikurisen katseen. Kettulampi virnisti.
”En, koska niin ei tapahtunut”, naaras väitti huvittuneena yrittäen saada katseellaan muita sotureita puolelleen. Lehmusmieli ja Kielolumi naurahtivat kuuluvasti, mutta myös Kaurisjalka, Yrttijalka ja Unituuli hymyilivät maireasti kahden soturin käymästä kinastelusta.
”Sanoisin ettei tuo ole mitään verrattuna Unituulen saalistamisyritykseen”, Yrttijalka kehräsi, ”Hän ei huomannut maassa olevaa jäätä ja liukastui kuin kömpelö mäyrä!” Ryhmä puhkesi jälleen nauramaan hulvattomasti. Ei tällaisena kauniina päivänä lähes kukaan pystynyt olemaan huonolla tuulella. Aurinkoinen, lämmittävä sää sai jokaisen pirteäksi.
”Miten Varpustassun koulutus suhuu muuten, Yrttijalka?” Lehmusmieli kysäisi, kun sai hengityksensä tasaantumaan nauramisen jälkeen. Tummanharmaa kolli näytti olevan mielissään, kun ystävä oli ottanut asian puheeksi.
”Todella hyvin. Tietenkin hänellä on vielä paljon oppimista, mutta Varpustassu on nopea oppimaan”, Yrttijalka maukaisi ylpeästi ja jatkoi, ”Mitenkäs Kivitassun kanssa sujuu?”
”Hyvin myös, täytyy kyllä sanoa, ettei metsästys onnistu häneltä taistelun tavoin, mutta eiköhän se opita ajan myötä.”
Yrttijalka nyökytteli vastaukseksi, kunnes Unituuli puhkesi puhumaan: ”Olemme Tihkutuulen kanssa miettineet Aamutassun ja Kuutassun loppuarviointia. He ovat valmiita sotureiksi.”
”Sehän on hieno juttu! Milloin olette ajatelleet pitää arvioinnit?” kysyin ensimmäisenä onnittelun jälkeen.
”Ajattelimme huomista. Tänään heillä on nimittäin klaanienvanhiempien hoitovuoro”, Unituuli kertoi. Nyökkäsin hyvilläni. Oli aina yhtä mahtavaa saada klaaniimme uusia sotureita.

Aurinko oli jo alkanut laskemaan hiljalleen. Se loi syvemmän oransseja vivahteita leirimme ylle ja sai sen näyttämään uskomattoman kauniilta. Nuolaisin aukiolla istuskellessani rinnustani pari kertaa tasoittaen pöyhöttävää turkkiani. Olin käynyt aikaisemmin partiossa ja nyt minulla ei oikeastaan ollut mitään varsinaista tekemistä.
”Vaahterakasvo!” kuulin käskyltä kuulostavan huudon ja kohotin katseeni turkistani, ja näin kauempana seisovan entisen mestarini Mutamielen. Pinkaisin itseni ylös ja kipitin mudanvärisen kollin luo.
”Niin?” kysyin kallistaen päätäni tervehdittyäni kollia terävällä hännänheilautuksella.
”Voisitko mennä Pajutaivaan kanssa vielä metsästämään? Juolavirralle ja Hiiritassulle ei riittänyt tuoresaalista”, Mutamieli kysyi ja selitti tilanteen.
”Tietenkin. Missä Pajutaivas on?”
”Hän taisi mennä jo leirin ulkopuolelle odottamaan”, entinen mestarini sanoi viitaten kivikkoiseen ylämäkeen joka oli täynnä suuria lumisia pensaita. Niiden välissä kulki kapea väylä, joka johti ulos leiristä. Nyökkäsin kiitokseni.
Ulkopuolella Pajutaivas tosiaankin odotteli polulla istuen. Hän kuuli tuloni, kun tämän mustat korvat kääntyivät äänen lähteen suuntaan.
”Lähettikö Mutamieli sinut seurakseni?” naaras kysyi empimättä ja nousi jaloillensa seisomaan.
”Joo, oletko valmis lähtemään?”
Pajutaivas nyökkäsi ja lähdimme kipittämään kauemmas leiristä auringon laskiessa yhä lähemmäs maankamaraa. Pysyimme valppaina ja hiljaa jo leirin läheisyydessä, koska tällaisena ilmana ei olisi mahdotonta, että tuoresaalis tai pari olisi vahingossa tullut näin lähelle leiriä.
Lopulta en kuitenkaan voinut olla peittämättä uteliaisuuttani erääseen tätä naarasta ja veljeäni koskevaan asiaan.
”Pajutaivas, saanko kysyä jotain?” maukaisin kysyvästi. Hän katsahti minuun keltaisilla silmillään tunnistamaton tunne niissä leimahtaen, mutta hän nyökkäsi.
”Mitä sinun ja veljeni välillä oikein on?”
Saatoin kuulostaa hitusen verran syyttävältä, vaikkei tarkoitukseni todellakaan ollut olla ilkeä tai mustasukkainen. Olin vain muutamia auringonnousuja sitten huomannut, että he viettivät enemmän aikaa yhdessä kuin yleensä.
”Minun ja Tammiviillon?” Pajutaivas naukaisi epäuskoisena, ”Ei todellakaan mitään sellaista. Olemme hyviä ystäviä, siinä kaikki.” Kuulin pienen harmistuneen huokaisun, kun hän lopetti lauseensa. En kuitenkaan viitsinyt sanoa, että mitään, etten varmasti vahingossakaan ärsyttäisi tätä suorasukkaista naarasta. Parasta vain, että keskittyisimme saamaan saalista paranatajillemme.


Seuraavan auringonlaskun aikaan oli Unituulen ja Tihkutuulen oppilaiden soturinimitykset, niin kuin he olivat eilen lupailleet. Soturit olivat kertoneet Aamutassun ja Kuutassun selviytyneen hienosti loppuarvioinnista.
”Minä Sadetähti, Tuuliklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa näihin kahteen oppilaaseen. He ovat molemmat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla soturiksi.”
”Aamutassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania – jopa henkesi uhalla?” Sadetähti kysyi painostavasti, kun Aamutassu oli nimensä kuultuaan astunut eteenpäin siskonsa Kuutassun viereltä. Naaras nyökkäsi vakaasti ja sanoi:
”Lupaan.”
Päällikkö jatkoi: ”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Aamutassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Aamusammaleena. Tähtiklaani kunnioittaa sydämellisyyttäsi ja uskollisuuttasi, ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi!”
Hymyilin naaraan uudelle, hienolle soturinimelle. Aamusammal oli selvästikin saanut nimensä kauniista vihreitä silmistään.
Oli Kuutassun vuoro astua eteen, kun Aamusammal oli peruuttanut taaksepäin.
”Kuutassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?”
”Lupaan.”
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi”, päällikkö puhui, ”Kuutassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kuupurona – Tähtiklaani kunnioittaa aloitekykyäsi ja urheuttasi, ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi!”
”Aamusammal! Kuupuro! Aamusammal! Kuupuro!”
Kaksi nuorta soturia jäi kissamassan alle iloisten onnittelujen kummutessa meistä jokaisesta.

Nimi: Zare

13.02.2018 21:34
_________________________________________________

Nimi: Zare

13.02.2018 15:05
Savutassu// 21kp

Nimi: Savutassu

07.02.2018 19:59
Vaahterakasvo oli rohkaisut minua itse kertomaan, mistä tämä kaikki johtui. Tiesin, että se olisi oikein, mutta saisinko ääneni kuuluviin. Olin kuitenkin suostunut kollin ehdotukseen. Mestarin olisi kuultava se omalta oppilaaltaan, miksi tämä oli kuin maahan haudattu kuollut kettu.

”Minä jo aloin luulla ettet vain pitänyt minusta”, Kuutamonkatse huokaisi helpottuneena, mutta jatkoin heti, ”Sinussa ei ole mitään vikaa, Savutassu. Ensimmäinen taistelusi käytiin aivan liian pian ja se on aiheuttanut sinulle traumoja omasta osaamisestasi. Luulen, että sinun on vain päästävä siitä yli. Kuvittelet olevasi huono sen takia, että minä pelastin sinut taistelussa, mutta totuus on se, että et ole ainut joka on jähmettynyt ja kadottanut sen myötä taistelutaitonsa.”
Mestarini sanoi, kun olin lopettanut selittämästä kaikkea alusta loppuun. Kohotin katsettani häkeltyneenä mestariani silmiin. Oliko tämä tosissaan?
”Enkö?” onnistuin viimein saamaan äänen irti kurkustani. Kuutamonkatse pudisti lempeästi päätään. Tunsin itseni typeräksi, joka hetki aina vain enemmän.
”Lupaathan siis yrittää uudelleen, Savutassu?” Vaahterakasvo toisti aiemman kysymyksensä, minkä olin välttänyt vastaamista silloin.
”Lupaan”, vastasin, kun olin miettinyt asiaa hetken. Ehkä olin vain lannistanut omat taitoni, koska olin niin traumatisoitunut taistelusta enkä antanut itseni nousta, vaikka yritin aiemmin. Aiemmin kukaan ei edes tiennyt, miksi sulkeuduin muilta niin hiljaa. Vaahterakasvo katsoi minua ja sitten Kuutamonkatsetta nyökäten hymyillen. Tämä oli varmasti kiitollinen avautumisestani, mutta nyt alkaisi todellinen haaste. Uudelleen yrittäminen. Nouseminen takaisin samalle tasolle kuin ennen. Vaahterakasvo kertoi, että toivoin meidän menevän jatkossakin yhdessä metsälle. Nyökkäsin tälle myönteisesti ennen kuin tämä poistui jättäen minut kahden Kuutamonkatseen kanssa.
"Nyt, kun tiedän, mitä tämä kaikki johtui. Miltä kuulostaisi harjoitukset heti huomisaamusta? Olet varmasti jo väsynyt tästä. Ei ole helppoa myöntää virheitään. Tein itsekin nuorena niitä. Ehkä kadun niistä jotain, mutta nyt opetan sinulle, miten saat voimaa jatkaa juuri tällaisista kokemuksista", Kuutamonkatse aloitti Vaahterakasvon poistuessa kuuloetäisyydeltä. Otin syvään henkeä ennen kuin nyökkäsin mestarilleni. Se oli totta. Olin väsynyt enkä ollut tehnyt muuta kuin aamupartion ja metsästystä Vaahterakasvon kanssa. Ehkä se johtui, kun paineet olivat kadonneet harteiltani jossain määrin. Vain kolme kissaa tiesi, mitä olin käynyt viime aikoina läpi eikä sen tarvinnut tulla klaanin tietoisuuteen. Se ei uhannut suuresti klaania tai soturilakia. Viheryskän vaara oli sitäkin suurempi vaara. Nyt kuitenkin tahdoin syödä jotain, koska en ollut syönyt paljoa eilen enkä ollut myöskään saanut mahdollisuutta ottaa muruakaan tänään vielä.
"Miten pikku pentuni jaksaa?" emoni tuttu ja lempeä ääni kysyi sivulta. Katsoin tätä.
"Ehkä hieman paremmin. Ajattelin vain käydä syömään jotain", vastasin pienesti. Emoni kehräsi minua vasten. Selvästi yrittäen parantaa oloani.
"Itselläni kurnii hieman. Syödäänkö yhdessä?" emoni ehdotti piristävästi ja painautui sitten minua vasten. Nyökkäsin myönteisesti.

Seuraavana aamuna kaikki tuntui unelta. Jokainen sana, mikä olin sanonut eilen. Kuin en olisi sanonut niistä ainuttakaan, tiesin kuitenkin sen olleet todellista. Nyt Kuutamonkatse oli hakemassa minua. Etenisimme rauhassa emmekä kiiruhtaisi. Jokainen nousi soturiksi aikanaan. Toiset nousivat aikaisemmin toiset paljon myöhemmin. Nyt minun olisi nousta kuopasta, minkä olin kaivanut. Se saattoi tuntua mahdottomalta, mutta nyt mestarini tiesi, mitä kävin läpi jokaisella yritykselläni. Tämä tuki ja panosti enemmän kuin aiemmin. Edistyin parempaan, mutta vaatisin vielä aikaa ennen kuin nousisin soturien tasolle. Kuutamonkatse kertoi, että näki minussa sen saman vanhan kipinän, joka oli minussa ennen taisteluun lähtöä. En todella ollut niin huono kuin olin nähnyt omissa silmissäni. Olin vain kieltänyt asian tahtomattani. Nousu olisi kuitenkin vaativa eikä missään nimessä helppo. Välttelimme taisteluharjoituksia puhumista. Kuutamonkatse varmasti näki epävarmuuden kasvoiltani. Saatoin saada metsästystaitoni entiselle tasolleen, mutta taistelutahtoani. Jos olisi minusta ollut kiinni, en olisi harjoitellut taistelua enää lainkaan. Se oli kuitenkin yksi kriittisistä asioista soturilla. Soturien oli pyrittävä ruokkimaan, mutta myös suojelemaan klaani lisäksi opettamaan uusille oppilaille omat taitonsa parhaan mukaan. En yltäisi siihen, jos jättäisin yhden asian elämästä kummittelemaan ikuisesti silmäkulmaani, mutta samalla en voinut päästää siitä irti. Kaivamani kuoppa tulisi aikanaan täytettyä, mutta siitä jäisi selvä jälki. Oli hyvä aloittaa muutama päivä rauhallisesti.

"Tämä riittää tältä päivää", Kuutamonkatse sanoi, kun olin napannut vielä yhden pikkuisen linnun. Tämä kertoi edistymiseni. Kehujen kuuleminen oli ollut niin ihanaa, että täysin melkein jäin kuulematta, mitä kolli sanoi seuraavaksi.
"Jos se ei vaivaa liikaa, huomenna voisimme kokeilla muuta. Olet selvästi edistynyt metsästyksessä Vaahterakasvon kanssa, vaikkei hän vienyt kuin sinut kerran", tämä aloitti varoen ja kehuen jälleen metsästystaitojeni edistymistä. Tiesin, mitä tämä haki tällä. Hän halusi taisteluharjoituksia. Sitä mitä välttelin, mutta tiesin kohtaavani.
"Yritetään", vastasin sitten nyökäten tälle. Olin erittäin epävarma tämän ajatuksesta. Nyt otimme nappaamamme linnut ja lähdimme viemään niitä leiriin. Aloin matkalla hermoilla jälleen mestarini ehdotusta, mutta minun olisi yritettävä. Leiriin päästyämme vein oman osani parantajan pesälle, missä parantajalla ja tämän oppilaalla oli tassut täynnä töitä viheryskän vuoksi. Emoni oli hieman kuumeinen edellisenä iltana ja nyt tullut parantajan pesälle. Jätettyäni linnun poistuin pesästä sulavasti, vaikka olisin halunnut käydä puhumassa emoni kanssa. Tämä ei varmaan sairastuisi viheryskään, jos parantajat saivat vain hoidettua kaikki kuntoon. Valkoyskä oli heikompi ja emoni oli yleensä terve, mutta en voinut tietää, jos tämä salaisi heikompaa terveyttää, mikä tekisi hänestä herkemmän sairastumaan viheryskään. Halusin ajatukseni pois tästä kaikesta. *Vaahterakasvo sanoi, että voi käydä metsästämässä hänen kanssa*, ajattelin, kun mietin ajatuksia harhauttavaa tekemistä. Etsin leiristä Vaahterakasvoa. Ehkä Tammiviilto tietäisi, missä tämän veli mahtaisi olla. Löysin Tammiviillon hetkessä läheltä soturien makuusijoja.
"Hei... Tammiviilto..." aloitin varovasti, koska tämä näytti keskustelevan toisen soturin kanssa, mutta keskittyi sitten kuultuaan minut ja tervehti minua.
"Sattuisitko tietämään, missä veljesi on? Vaahterakasvo sanoi, että voisimme käydä metsästämässä ja ajattelin", ehdin sanoa ennen kuin jäin odottamaan kollin vastausta.
"Hänellä oli jotain muuta tekemistä, mutta jos tarvitset metsästysseuraa", kolli vastasi ja ehdotti sitten itseään. Myönnyin kollin ehdotukseen. Tärkeintä olisi saada ajatukseni muualle kuin emooni tai huomiseen taisteluharjoitukseen.

//toivottavasti toi oli kelpoinen. seuraavas tarinas ehkä tarkemmin metsästyksestä ja loppukoulutuksia kuutamonkatseen kanssa. sen jälkeen ehkä nimitys

Nimi: Zare

06.02.2018 16:56
____________________________________________________________

Nimi: Zare

06.02.2018 16:12
Pajutaivas// 14kp, 9kp
Savutassu// 26kp, 12kp, 28kp
Vaahterakasvo// 29kp, 33kp, 16kp

Nimi: Vaahterakasvo

06.02.2018 15:34
"Muistatko, kun hyökkäsimme Myrskyklaaniin?"
Nyökkäsin vakavana ja odotin naaraan jatkavan ja kertovan, mistä oli kyse. Höristin korviani kuulaisena valmiina kuulemaan Savutassun ahdinkoa.
"Kaikki taistelivat kuin heidän henkensä riippuisi siitä, mutta min.. minä vain ajauduin niiden kissojen eteen ja Kuuta.. Kuutamonkatseen piti tulla lähes heti pelastamaan minut. En.. en tehnyt mitään. Silloin tajusin, etten saanut edes metsästettyä klaanille mitään. En tehnyt mitään. En mer.. merkinnyt mitään", Savutassu naukui eksyneesti. Katsoin naarasta hetken aikaa ja, kun olin juuri vastaamassa, Savutassu keskeytti aikeeni:
"Ei.. ei minusta soturiksi. Kuutamonkatse ei i.. ikinä saa minusta soturia. Ei minun taidoillani. Nytkin hän lähetti sinut hoitamaan minut, koska ei kykene hoitamaan omaa oppilastaan..."
"Savutassu.”
"Jos vielä yrittäisi, onnistut varmasti. Voit pyytä apua, jos kaipaat sitä. Kuutamonkatse vain oli huolissaan sinusta. Lupaathan vielä yrittää?" vakuutin ja poimin nappaamani linnun suuhuni. Savutassu ei katsonut minua, mutta hän näytti ajattelevan asiaa eri kannalta. Odotin hänen vastaustaan kärsivällisesti, mutta vastauksen sijaan naaras kysyi tietäen: ”Sinä aiot puhua tästä Kuutamonkatseelle?”
Nyökkäsin syvään. Minun täytyisi kertoa, että Kuutamonkatse tietäisi mitä tehdä hänen kanssaan. Ja, että Savutassu itse tietäisi mitä tehdä. Hänen olisi päästävä yli itseinhostaan.
"Voin.. voinko tulla mukaasi? En tahdo kertoa sitä monelle, mutta sinä, emo ja Kuutamonkatse saatte tietää. En vain tahdo... En tahdo koko klaanin tietävän asiaa", hän kysyi vielä perustellen ja poimi hiiren suuhunsa. Tämä katsoi minua silmiin ja ymmärsin mitä hän tarkoitti. Olin jopa yllättynyt, mutta samalla ylpeä siitä, että hän vihdoin uskaltaisi kertoa siitä mestarilleen. Olin myös otettu siitä, että hän oli avautunut minulle. Minä ainakin aikoisin pitää hänen salaisuutensa.
Nyökkäsin vielä kerran ja loin häneen katseen, jolla yritin antaa hänelle rohkeutta. Lähdimme vierekkäin leiriä kohti valmiina kertomaan Kuutamokatseelle Savutassun tilanteesta.

”Ja niin… Olen tuntenut itseni merkityksettömäksi sen päivän tapahtumien jälkeen”, Savutassu lopetti kertomuksensa ääni kadoten loppua kohden. Silitin tämän lapaa hännälläni rohkaisevasti ja nostin katseeni Kuutamonkatseeseen, joka oli kuunellut Savutassun asian oikein tarkkana. Olin kehottanut Savutassua kertomaan itse mistä oli kyse, ja pienen epäröinnin jälkeen hän oli siihen pystynyt.
”Minä jo aloin luulla ettet vain pitänyt minusta”, Kuutamonkatse huokaisi helpottuneena, mutta jatkoin heti, ”Sinussa ei ole mitään vikaa, Savutassu. Ensimmäinen taistelusi käytiin aivan liian pian ja se on aiheuttanut sinulle traumoja omasta osaamisestasi. Luulen, että sinun on vain päästävä siitä yli. Kuvittelet olevasi huono sen takia, että minä pelastin sinut taistelussa, mutta totuus on se, että et ole ainut joka on jähmettynyt ja kadottanut sen myötä taistelutaitonsa.”
Savutassukin kohottautui katsomaan mestariaan suoraan silmiin aavistuksen häkeltyneenä.
”Enkö?” hän onnistui sanomaan. Kuutamonkatse pudisti lempeästi päätään.
”Lupaathan siis yrittää uudelleen, Savutassu?” kysyin silmät pilkahtaen.
”Lupaan”, naaras vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen. Katsoin ensin Savutassua ja sitten Kuutamonkatsetta ja nyökkäsin tälle varmasti hymyillen. Kiitin Savutassua vielä tämän seurasta ja kerroin, että toivoin meidän menevän jatkossakin yhdessä metsälle. Naaras oli vain nyökännyt ja jäänyt sitten kahden mestarinsa kanssa.
Olin todella hyvällä tuulella – kiitos siitä kuului kokonaan Savutassulle. Astelin kohti oppilaiden pesää, sillä halusin juuri nyt löytää yhden tietyn ystäväni, jonka kanssa en ollut hetkeen viettänyt aikaa.
”Sinähän näytät oikein säteilevän”, takaani kuului ilkikurinen kehräys, joka sai minut kääntymään ympäri. Jo ennen kuin ehdin kääntyä, tunnistin puhujan olevan Varpustassu.
”On ollut hyvä päivä”, vastasin kertomatta tarkempaa syytä, mutten paljastanut mitään epäilyttävää. ”Oikeastaan minä olinkin juuri etsimässä sinua.”
”Minua?” Varpustassu naukaisi. ”Olenko jäänyt jostain paitsi? Unohdinko lähteä partioon?” Naurahdin pienesti ja läpäisin häntä kynnettömällä tassullani lapaan.
”Ei mitään sellaista”, sanoin, ”Ajattelin vain, että… Tuota noin.” Sanani takeltelivat ärsyttävästi, enkä tiennyt mistä se johtui. Varpustassu katsoi minua kummastuneesti.
”Niin? Sylkäise ulos nyt vain.”
”Ajattelin, että haluaisitko lähteä kanssani metsälle”, paljastin pienoinen epävarmuuden häivähdys äänessäni. Minä tein sen, ajattelin hätääntyneenä päässäni. Minä pyysin Varpustassua metsälle!
”Tuoko sinun oli niin vaikea sanoa? Voi Tähtiklaani sentään”, Varpustassu pyöräytti muka silmiään, mutta aistin hänessä aurinkoisuutta.
”Niin, niin”, päivittelin nolostuneena, ”No, mitä sanot?”
”Tietenkin haluan, senkin hiirenaivo”, naaras virnisti ja helpottuneisuuden aalto pyyhkäisi ylitseni.
”Mennään sitten”, naukaisin peittääkseni tämän oudon tunteen, joka valtasi minut hiljalleen.

Nimi: Savutassu

05.02.2018 23:32
Rajapartiosta palattuani Kuutamonkatse oli kertonut muutoksista harjoituksissa. Hän itse ei tulisi osallistumaan siihen. Juuri niin kuin olin ajatellut. Nyt edes mestarini ei uskonut voivansa hoitamaa koulutustani. Tämä oli vain sanonut, että soturi tulisi hakemaan minua, kun olisi aika.

”Savutassu, oletko valmis?” tuttu ääni kysyi, kun olin hukuttautunut omiin ajatuksiini. Se oli Vaahterakasvo. Mitä hän täällä teki? Ei kai hän ollut soturi, joka hoitaisi Kuutamonkatseen tehtävän tänään. Nyökkäsin pienesti ja kävelin Vaahterakasvon ohi. En tiennyt, mitä tehdä sitten. Kuutamonkatse oli maininnut, että Vaahterakasvo määräisi, mitä tekisimme? Olisiko se metsästystä? Entä taisteluharjoitusta? Jos tekisimme taisteluharjoituksia, en voinut olla muistamatta huonoa menestystäni taistelussa Myrskyklaania vastaan. *Kuin kuollut kettu*, ajattelin säälittävästi.
”Mennäänkö kävelylle ensin? Voitaisiin yrittää metsästää jotain samalla”, Vaahterakasvo lopulta sanoi, mikä tuntui ikuisuuden kestävältä ehdotukselta.
”Ihan miten vain”, sanoin vältellen Vaahterakasvon katsetta. En tahtonut katsoa kollia silmiin, koska tunsin kuin silmäni olisivat kertoneet täsmälleen, mitä ajattelisin. Lähdimme kävelemään lähes vieretysten ulos leiristä paitsi, että kävelin hieman taempana. Olimme molemmat hiljaa, mikä kehitti välillemme kiusallisen jännitteen.

”Hiirenpapanat, olin ihan varma, että täältä löytyisi jotain saalistettavaa”, Vaahterakasvo tuhahti, kun olimme seuloneet suojaisimman kohdan nummelta läpikotaisin löytämättä yhtäkään tuoretta vainua tuoresaaliista. Tunnelma oli yhä kiusallisen jännittynyt, koska olin alkanut mietti, että miksi juuri Vaahterakasvo hoitaisi Kuutamonkatseen tehtävän, kun hänellä oli muitakin tehtäviä hoidettavana.
”Luulisin, että lähempänä kaksijalkalaa voisi olla jotain”, miukaisin kuitenkin hiljaa, kun muistin kaksijalkojen tekemiset. Katse Vaahterakasvolta ensin oli hämmentynyt, mutta tämä ei kyseenalaistanut ehdotusta. Tämä vain nyökkäsi ja antoi minut johdattaa kohti kaksijalkalaa.

Vaahterankasvo kävi ensimmäisenä metsästysasemaan ja sai nopeasti napattua linnun suuhunsa. Se oli hyväksi klaanille. Edes sen, jonka meistä pitikin kyetä tuomaan jotain, sai sen näyttämään niin helpolta kuin pentukin olisi saanut jotain.
”Mistä tiesit, että täällä olisi saalista?” kolli kysyi innoissaan, kun laski linnun maahan. Mietin hetken ennen kuin vastaisin. Tämä oli paikka, mistä edes itse sain napattua tavallisesti jotain, mistä en ollut puhunut muille klaanissa.
”Olen nähnyt aikaisemmin kaksijalkojen heittävän joitain siemeniä tänne maahan. Linnut ja jotkut jyrsijät syövät niitä hyvinä päivinä”, vastasin hiljaa. Mitä väliä sillä oli, miten tiesin tästä, jos klaani sai jotain syödäkseen.
”Hyvin huomattu! Tuosta tiedosta olisi hyötyä koko klaanille. Oletko kertonut jollekin?” Vaahterakasvo kehui ja kysyin lopuksi asian, mikä vaikeuttaisi tilannetta. Pudistin päätäni. En jaksanut valehdella. Emoni oli aina sitä vastaan eikä auttaisi minua tässä asiassa.
”Ajattelin, ettei sillä ole mitään väliä”, sanoi vielä ennen kuin Vaahterakasvo vastaisi.
”Täältä saa yllättävän paljon saalista tällaisina kauniina päivinä, kun eläimet uskaltautuvat esiin pesistään. Tulemme syömään paljon paremmin, kiitos sinun!” Vaahterakasvo kehuskeli metsästyspaikkaani. *Osasin sentään tehdä jotain*, ajattelin hieman myönteisemmin ennen kuin Vaahterakasvo kehotti asian kertomista klaanille.
”Yritä sinä nyt”, Vaahterakasvo pyysi vähän käskevään sävyyn, mutta hymyili ystävällisesti. Uskalsin viimein katsoa kollia silmiin ja aloin sitten etsiä tuoreen saaliin hajua ilmasta. Pienen hetken päästä löysin hiiren. Vähemmän taitoja vaativamman saalis, mutta sai riittäisi klaanille. Aloin ottaa sopivaa asentoa, että saisin napattua jyrsijän, mutta Vaahterakasvo keskeytti minut. Ennen kuin sain liikautettua lihastakaan.
”Älä pyri liian täydelliseen asentoon. Asennon pitää olla sinulle itsellesi luonnollinen, silloin saat myös todennäköisemmin saaliin kiinni”, kolli kuiskasi. Mieleeni muistui kaikki Kuutamonkatseen kerrat, kun tämä oli yrittänyt opettaa minulle metsästystä eikä ollut onnistunut siinä. Pyrin hieman mukavampaan asentoon, mutten tiennyt, olisiko tämä paras asento saadakseni jotain kiinni. Seurasin Vaahterakasvoa kuin Kuutamonkatsetta. Se kirpaisi mieltäni. Pyyhkäisin se mielestäni ajatellakseni, että nyt minun olisi keskityttävä tuohon hiireen.
Kynnet edellä ja parilla terävällä liikkeellä sain harmaanotuksen hengiltä. Kiitin tähtiklaania sen hengestä ennen kuin tajusin, että olin saanut todella jotain tassuihini.
”Hienoa työtä! Oliko parempi noin kuten neuvoin?” Vaahterakasvo kysyi ennen kuin otin hiiren suuhuni.
”Oli. Kiitos”, naukaisin tälle sanomatta, että Kuutamonkatse opetti samalla tavoin ja muistutti täsmälleen samoista asioista. Nyt olin vain viimein onnistunut siinä. Kolli nyökkäsi minulle ja antoi sitten merkin, että lähtisimme takaisin leiriin.

”Savutassu. Saisinko kertoa sinulle jotain?” Vaahterakasvo tiedusteli kysyvästi lähestyessämme leiriä yhä enemmän. Pelästyin täysin tämän puhetta, mutta mumisin myönteisesti tälle. Jännite, mikä oli alkanut lähdettyämme leiristä alkoi purkautua enkä tuntenut oloani mukavaksi.
”Niin, tuota, mehän olimme samaan aikaan oppilaita, kuten tiedät? Ja sitten minusta ja Tammiviillosta tuli sotureita ja niin…”, tämä takelteli. Selvästi miettien, mitä sanoisin minulle. Tunsin, kuinka rinnassani lyönti jäi väliin, kun mietin, mihin kolli pyrki tällä. Oliko emoni sittenkin puhunut ja Vaahterakasvo lähetetty puhumaan minulle, koska olimme hänen oppilas aikana olleet ystäviä.
”Sanon nyt tämän ihan suoraan. Tarkoitukseni ei todellakaan ole loukata sinua, mutta haluan vain tietää, että oletko luovuttanut soturiksi pääsemisessä sen takia, koska minusta ja Tammiviillosta tuli sotureita jo aikaa sitten, mutta sinä olet yhä oppilas? Ja nyt kun Pajutaivaskin nimitettiin, vaikka hän on sinua nuorempi?” tämä tokaisi hieman tökerösti. Nyt en voinut peitellä hätkähdystäni. Henkäisin syvään. Ajatukseni jumittuivat. Siitä tässä oli kyse. En tahtonut puhua siitä. Eikä riittänyt, että emoni tiesi jo kuin epätoivoiseksi olin mennyt. Ei muiden sitä tarvinnut tietää. Saati en tahtonut luopua ajatuksesta tulla soturiksi, vaikka se tuntui mahdottomalta.

Lähestyimme leiriä yhä enemmän, kun Vaahterakasvo astui eteeni.
”Savutassu, voit luottaa minuun. Johtui se sitten tuosta mitä juuri sanoin tai mistä tahansa, en minä aio pilkata sinua. Haluan ainoastaan vain auttaa!” Vaahterakasvo yritti todella saada minut puhumaan. Tuntui sanat olisivat jääneet suuhuni. En tiennyt edes mistä aloittaisin tai että puhuisinko lainkaan entiselle läheiselle ystävälleni. Tämän katse tuntui kovalta ja tiesin, etten voisi palata leiriin sanomatta mitään kollille.
"Muistatko, kun hyökkäsimme Myrskyklaaniin?" aloitin päättäen aloittaa täsmälleen sieltä, mistä se kaikki alkoi. Kolli nyökkäsi odottaen minun jatkavan.
"Kaikki taistelivat kuin heidän henkensä riippuisi siitä, mutta min.. minä vain ajauduin niiden kissojen eteen ja Kuuta.. Kuutamonkatseen piti tulla lähes heti pelastamaan minut. En.. en tehnyt mitään. Silloin tajusin, etten saanut edes metsästettyä klaanille mitään. En tehnyt mitään. En mer.. merkinnyt mitään", lausuin sanat pidätellen samanlaista tunteenpurkausta kuin oli emoni kanssa käynyt. Vaahterakatse katsoi minua hetken ja oli aikeissa ehkä sanoa jotain, mutta jatkoi vielä vähän.
"Ei.. ei minusta soturiksi. Kuutamonkatse ei i.. ikinä saa minusta soturia. Ei minun taidoillani. Nytkin hän lähetti sinut hoitamaan minut, koska ei kykene hoitamaan omaa oppilastaan..." sain viimeiset sanat ennen kuin painoin pääni tassuihini. *Siinä. Sanoin sen. Sanoin sen jollekin muulle kuin emolle*, ajatukseni virisivät päässä kuin olisin odottanut saavani armoiskun Vaahterakasvolta.
"Savutassu", tämä aloitti hetken tauolla. Tämä puhui varoen kuin olisi voinut satuttaa minua sanoillaan. Vaahterakasvon sanat muistuttivat emoni sanoja, mutta rohkeampia. Vaahterakasvo ei ehkä ollut emoni tai hyvin läheinen ystävä enää, mutta kukaan ei ollut läheinen kanssa. Olin itse sulkenut heidät pois Vaahterakasvon ja Tammiviillon nimityksien jälkeen, kun koulutukseni tuntui huononevan. Lopulta tunsin vain, kuinka se kaikki oli alkanut tavallisesta kateellisuudesta kahta veljestä kohtaan. Tunsin itseni niin typeräksi. Vaahterakasvo oli selvästi avomielinen tilanteesta ja osasi puhua minut pois tassujeni välistä.
"Jos vielä yrittäisi, onnistut varmasti. Voit pyytä apua, jos kaipaat sitä. Kuutamonkatse vain oli huolissaan sinusta. Lupaathan vielä yrittää?" Vaahterakasvo kysyi ennen kuin poimi linnun maasta. En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt vastata kollille.
"Sinä aiot puhua tästä Kuutamonkatseelle?" sanoin kysyvästi välttäen kollin vastauksen. Tämä nyökkäsi tyynesti, mutta odotti minun vastaustani.
"Voin.. voinko tulla mukaasi? En tahdo kertoa sitä monelle, mutta sinä, emo ja Kuutamonkatse saatte tietää. En vain tahdo... En tahdo koko klaanin tietävän asiaa", sanoin Vaahterakatseelle. Katsoin tätä silmiin hetki, kun olin poiminut maahan pudottamani hiiren.

//en ollut täysin varma itsekään, mitkä sanat saisi Savun tuntemaan toisin, joten toivottavasti toi olisi hyvä, kun kerran vaahteran luonne on myöteinen ja avomielisempi, mikä todella auttaa savua tässä tilantees

Nimi: Vaahterakasvo

05.02.2018 21:31
Raotin silmiäni. Mietin hetken mikä minut oli herättänyt, kunnes tunsin jonkun jalan painavan minua selkään. Vilkaisin ylitseni Tammiviiltoa, joka oli valtautunut puoliksi pedilleni. Tahtomattani kömmin ylös uneliaasti ja venyttelin takajalkojani taakse päin. Suuni avautui valtavaan haukotukseen.
Peseydyin nopeasti, mutta huolellisesti ja juuri kun olin astumassa pesästä ulos, Kettulampi maukaisi vielä puoliksi unessa: ”Voisitko käydä sanomassa Pajutaivaalle, että hän voi tulla nyt nukkumaan?”
Olin aivan unohtanut eilen illalla nimitetyn Pajutaivaan. Naaras oli varmasti väsynyt ja valmis tulemaan tänne lämpimämpään nukkumaan. Nyökkäsin Kettulammelle ja poistuin pesästä. Kukaan ei tainnut olla vielä hereillä. Suuntasin katseeni leirin uloskäynnille, jossa musta naaras istui kankeana. Ilmassa oli kirpeyden tuntu, josta tiesin, että yö oli ollut hyvin kylmä. Lähdin kipittämään Pajutaivasta kohti, joka oli jo leimannut katseensa minuun.
”Voit puhua, Pajutaivas”, naukaisin ja Pajutaivaan katse muuttui erittäin väsyneeksi, mutta siitä paistoi suunnaton ylpeys. ”Voit mennä pedilleni, se on varmaan vielä lämmin.”
”Kiitos, Vaahterakasvo”, naaras sanoi pidemmittä puheitta ja paineli sotureiden pesää kohti. Katsoin tuoreen soturin perään kunnes näin hänen asettuvan yhdelle pedeistä. Seuraavaksi astelin tuoresaaliskasalle, josta nostin hampaisiini riutuneen hiiren. Se saisi riittää siihen saakka, kunnes leiriin tuotaisiin lisää saalista.
Kannoin hiiren aukion laidalle. Laskeuduin aterioimaan hiirtäni samalla, kun huomasin, että sotureiden pesällä näkyi liikettä. Muutamia sotureita tuli ulos pesästä valmistautumaan aamupartioon. Seurasin heidän tekemisiään sivusilmällä, kun ajatukseni pyörivät milloin missäkin.
”Vaahterakasvo?” Sävähdin yllättyneenä, kun harmaa kolli oli ilmestynyt viereeni.
”Kuutamonkatse”, tervehdin säikähdyksen jäljiltä jäykästi ja heilautin häntääni ystävällisesti. Kuutamonkatse istahti viereeni.
”Tarvitsisin hieman apua”, hänen äänensä oli huolestunut, mikä ei ollut tälle itsevarmalle kollille tyypillistä. Väräytin korviani ja nousin istumaan hänen viereensä. Katsoin tätä suurilla silmilläni.
”Mitä nyt?”
”Kyse on oppilaastani Savutassusta”, Kuutamonkatse paljasti, ”Olen huolissani hänen koulutuksestaan. En tiedä mikä häntä vaivaa, enkä ole saanut selville sitä hänen emoltaankaan.”
”Miksi olisit huolissasi hänen koulutuksestaan?” kallistin päätäni hämmentyneenä, sillä en yhtään ymmärtänyt mitä kolli ajoi takaa. Kuutamonkatse oli hetken hiljaa ja etsi varmasti oikeita sanoja.
”Tuntuu kuin hän olisi luovuttanut koulutuksensa suhteen. Hänen emonsa sanoi vain, että Savutassu tarvitsee enemmän tukea. Mutta minusta tuntuu niin turhalta, kun en tiedä mikä häntä oikeasti vaivaa, siksi en myöskään oikein osaa auttaa”, minua vanhempi kolli sanoi ja loi minuun katseen. Nyökkäsin ymmärtäväisenä.
”Haluat, että viettäisin tänään aikaa hänen kanssaan.”
”Niin, voisit tehdä hänen kanssaan joitain harjoituksia ja puhua hänelle. Olen huomannut miten onnistuit Riikkitassun kanssa”, Kuutamonkatse hymyili pienesti.
”Tietenkin auttaisin sinua, mutta minun kuuluisi kouluttaa vielä tänään Riikkitassua. Lukkisydän on vielä parantajan pesässä”, sanoin pahoittelevasti.
”Voisin huolehtia hänen koulutuksestaan tänään, jos sinä viettäisit tämän päivän Savutassun kanssa”, Kuutamonkatse pyysi. Katsoin hetken häntä syvälle silmiin ja aistin kuinka tosissaan hän oli tämän asian kanssa.
”Hyvä on. En kuitenkaan lupaa mitään, kaikki on kiinni hänestä itsestään loppujen lopuksi”, myönnyin. Kuutamonkatse nyökkäsi kiitollisena. Hän puski toverillisesti poskeani, ennen kuin poistui seurastani.
Söin hiiren nopeasti loppuun ja kävin hautaamassa sen leirin ulkopuolelle. Palatessani oli melkein törmätä Riikkitassuun.
”Huomenta, Vaahterakasvo!” hän naukaisi pirteänä.
”Hyvää huomenta”, hymyilin, ”Kuulitko jo Kuutamonkatseelta uutiset?”
Kolli nyökkäsi ja sanoi: ”Kuulin. Olisi ollut kivaa, jos olisit päässyt mukaan. Mutta ainakin Tammiviilto tulee ja aion tällä kertaa voittaa hänet!”
En voinut estää naurahdusta, joka kumpusi syvältä sisimmästäni. Riikkitassu oli todellakin muuttunut.
”Älä unohda sitten kertoa miten kävi!” huudahdin hänen peräänsä.
Jatkoin matkaani etsien katseellani Savutassua aukiolta, mutten nähnyt harmaata naarasta missään. Ehkä hän on vielä pesässä, ajattelin ja suuntasin kyseistä pesää kohti. Ennen kuin ehdin pesällä huomasin klaaninvanhimpien pesällä harmaavalkoisen naaraan, jonka tunnistaisin missä vain. Varpustassu. En ollut ehtinyt vaihtaa sanastakaan naaraan kanssa pariin päivään ja oloni oli haikea siitä hyvästä. En tiennyt miksi, mutta hänen seurassaan oli eritavalla mukava olla.
Minun teki mieli pyytää häntä metsälle, mutta jostain syystä tuntui, etten uskaltanut. Pudistin kärsimättömänä päätäni ja kurkistin sisään oppilaiden pesään. Etsimäni oppilas istui pedillään ja katseli tassujaan. Säälin pistos käväisi sydämessäni.
”Savutassu, oletko valmis?”
Naaras kohotti epävarman katseensa ja nyökkäsi pienesti. Hänen ilmeensä kertoi, että Kuutamonkatse oli ennättänyt kertoa hänelle muutoksesta. Astuin pois Savutassun tieltä, kun tämä pujahti ulos oppilaiden pesästä. Odotin hänen sanovan jotain, mutta sen sijaan hän pysyi vain hiljaa ikään kuin odottaisi minulta jotain käskyä. En ollut kovin varma mitä minun pitäisi sanoa. Hän oli ollut ihan hyvä ystäväni, kun olin ollut oppilas, mutta tuskin olimme jutelleet sen jälkeen, kun minusta tuli soturi.
”Mennäänkö kävelylle ensin? Voitaisiin yrittää metsästää jotain samalla”, päädyin sanomaan ja yritin katsoa Savutassua tämän meripihkaisiin silmiin.
”Ihan miten vain”, naaras sanoi vältellessään katsettani. Lähdimme kävelemään lähes vieretysten ulos leiristä paitsi, että Savutassu käveli hieman taempana. Olimme molemmat hiljaa, mikä kehitti välillemme kiusallisen jännitteen.

”Hiiren papanat, olin ihan varma, että täältä löytyisi jotain saalistettavaa”, tuhahdin, kun olimme seuloneet suojaisimman kohdan nummelta läpikotaisin löytämättä yhtäkään tuoretta vainua tuoresaaliista. Annoin häntäni viuhtoa ilmaa närkästyneenä.
”Luulisin, että lähempänä kaksijalkalaa voisi olla jotain”, Savutassu miukaisi hiljaa. Katsahdin häneen hämmentyneenä. Miksi hän niin luuli? Ei jukaan järkevä menisi lähellekään kaksijalkalaa. Päätin kuitenkin olla lyttäämättä naaraan mielipidettä, sillä tämänhän piti olla hänen itsetuntoaan nostattava päivä.
Nyökkäsin hänelle ja annoin hänen johtaa meitä kohti kaksijalkalaa.

Asetuin kyyryyn pienen pensaan suojaan ja pidin silmäni tiukasti hieman kauempana olevassa maata nokkivassa linnussa. Jännitin takajalkani valmiiksi ja laskin häntäni kehoni jatkoksi. Astuin pienen askeleen eteenpäin ja lopulta syöksähdin kohti valkoharmaata eläintä. Se pyrähti nopeasti lentoon, mutta olin sitäkin nopeampi – kiitos pitkien jalkojeni – ja loikkasin sen perässä ilmaan niin, että hampaani tavoittivat sen pehmeän höyhenpeitteen. Puraisin leukani yhteen ja kuulin linnun niskojen rasahtavan. Laskeuduin sulavasti maahan lintu hampaissani.
”Mistä tiesit, että täällä olisi saalista?” kysyin innoissani, kun laskin linnun suustani. Savutassu vaihteli painoaan tassulta toiselle vaivaantuneena.
”Olen nähnyt aikaisemmin kaksijalkojen heittävän joitain siemeniä tänne maahan. Linnut ja jotkut jyrsijät syövät niitä hyvinä päivinä.” Hänen äänensä oli yhä hiljainen.
”Hyvin huomattu! Tuosta tiedosta olisi hyötyä koko klaanille. Oletko kertonut jollekin?” kehuin ja kysyin lopuksi. Savutassu pudisti päätään.
”Ajattelin, ettei sillä ole mitään väliä”, naaras sanoi.
”Täältä saa yllättävän paljon saalista tällaisina kauniina päivinä, kun eläimet uskaltautuvat esiin pesistään. Tulemme syömään paljon paremmin, kiitos sinun!”
Savutassun ilme kirkastui aavistuksen verran ja hän nyökkäsi pienesti. Kehotin häntä vielä kertomaan klaanille, kun palaisimme leiriin.
”Yritä sinä nyt”, pyysin vähän käskevään sävyyn, mutta hymyilin tälle ystävällisesti. Tällä kertaa Savutassu uskaltautui katsomaan minua silmiin ja lähti etsimään tuoresaaliin hajua. Seurasin tätä kevyin ja hiljaisin askelin. Ei mennyt pitkään, kun hänen kuononsa oli löytänyt hiiren. Naaras asettui saalistusasentoon ja arvioin hänen asentoaan katseellani.
”Odota”, sanoin hiljaa, ennen kuin hän ehti hyökätä hiirtä kohti. Astelin lähemmäs häntä.
”Älä pyri liian täydeliseen asentoon. Asennon pitää olla sinulle itsellesi luonnollinen, silloin saat myös todennäköisemmin saaliin kiinni”, kuiskasin. Savutassu näytti mietteliäältä – myös loukkaantuneelta huomautuksesta -, mutta päätyi ottamaan mukavemman asennon. Nyökyttelin päätäni hyväksyvästi. Annoin hännälläni merkin tehdä loput niin kuin Kuutamonkatse oli hänelle opettanut.
Hienoinen lumi pöllähti hänen allaan ponnistaessaan eteenpäin. Kynnet ojossa Savutassu loikkasi kohti harmaaturkkista olentoa ja sai sen käpäliinsä. Parilla terävällä iskulla hiiri oli maassa pökertyneenä valmiina viimeiseen iskuun.
Savutassu kohotti leukaansa hiiri hampaissaan silmät kiiltäen.
”Hienoa työtä! Oliko parempi noin kuten neuvoin?” kysäisin.
”Oli. Kiitos”, Savutassu naukaisi. Nyökkäsin iloisesti ja väräytin korvaana merkiksi, että lähtisimme takaisin leiriin.

”Savutassu. Saisinko kertoa sinulle jotain?” tiedustelin kysyvästi lähestyessämme leiriä yhä enemmän. Naaraan ilme muuttui pelästyneeksi ja hän mumisi myöntyvän vastauksen.
”Niin, tuota, mehän olimme samaan aikaan oppilaita, kuten tiedät? Ja sitten minusta ja Tammiviillosta tuli sotureita ja niin…”, takeltelin osaamatta pukea ajatuksiani sanoiksi.
”Sanon nyt tämän ihan suoraan. Tarkoitukseni ei todellakaan ole loukata sinua, mutta haluan vain tietää, että oletko luovuttanut soturiksi pääsemisessä sen takia, koska minusta ja Tammiviillosta tuli sotureita jo aikaa sitten, mutta sinä olet yhä oppilas? Ja nyt kun Pajutaivaskin nimitettiin, vaikka hän on sinua nuorempi?” tokaisin hieman tökerösti, mutten tiennyt miten muutenkaan olisin saanut asiani sanottua. Savutassu hätkähti huomattavasti ja henkäisi. Pitkään hetkeen hän ei vastannut, saati sanonut yhtään mitään ja olimme melkein leirissä, joten kiristin vauhtiani ja pysäytin hänet astumalla tämän eteen.
”Savutassu, voit luottaa minuun. Johtui se sitten tuosta mitä juuri sanoin tai mistä tahansa, en minä aio pilkata sinua. Haluan ainoastaan vain auttaa!”

//Miksu? c: Voit muuttaa joitakin kohtia, jos en osannut ilmentää Savua oikein!

Nimi: Savutassu

02.02.2018 18:16
Sadetähden sanat tuntuivat kaukaiselta kaiulta ajatuksieni keskeltä. Halusin olla iloinen Pajutassulle, mutta jokin veti minut aina takaisen pimeyteen. Kuulin klaanin huutavan uuden soturin nimeä. Pajutaivas, se oli täydellinen nimi hänelle. Yritin parhaani mukaan yhtä klaanin huutoon, mutta tuskin kukaan sitä huomaisi. Muut alkoivat onnitella tätä, mutta itse tyydyin nyökkäykseen. Peitellen pettymyksen itseeni. En saisi pihaustakaan irti suustani. Minun pitäisi olla onnellinen, että klaanissamme saattoi olla niin lahjakkaita ja voimakkaita kissoja suojelemassa sitä. Mutta miten todellisuudessa voisi, kun itse suoriuduin yhtä hyvin kuin kuollut kettu.
"Tänne ja heti", tiukka naukaisu kuului ennen kuin joku vetäisi korvastani. Sähähdin pelästyneenä. Vastassani oli emoni tiukka katse. Tämä oli selvästi tyytymätön johonkin.
"Nyt pentuni ala maukua, mikä sinua vaivaa? Tiedän, että petyit taitoihisi vain vähän aikaa sitten, mutta sen ei pitäisi ajaa sinua maan alle kuin pelokasta jänistä, joka juuri aisti jotain hieman epätavallista", emoni suu tulvi syyttävään, mutta huolestuneesti. Huokaisin tuskallisesti ja istuin tämän eteen.
"En vain pysty mihinkään", aloitin vuodatukseni. En kestänyt enää. Emoni saisi tietää kaiken, mitä ajattelin juuri nyt.
"Kuutamonkatse ei saa minusta soturia. Olen yhtä hyödyllinen kuin kuollut kettu. Isänikin varmasti tahtoisi minun jatkavan, mutta miksi edes yrittää? Vain jos siilit alkavat lentää kykenen koskaan etenemään soturiksi", sanoi itkun partaalla ja vetäisin syvään henkeä ennen kuin jatkoi itseni syyttämistä monista asioista. Olin täysin unohtanut, olivatko jotkin niistä edes omaa syytäni, mutta sillä ei ollut nyt väliä. Olin alkanut harkita klaanista lähtöä, vaikka se raapaisi emoni sydämen kahtia. Partioissa olin miettinyt, että karkaisin yöllä mennäkseni järvelle hukuttamaan itseni. En kuitenkaan päässyt kahta lausetta pidemmälle sanoissani, kun puheeni oli muuttunut päättömäksi muminaksi ja niiskutteluksi. Onneksi olimme syrjässä muista, joten kukaan ulkopuolinen ei kuulut purkaustani emolle, vaikka viimeisin selvin sana, mikä minusta oli päässyt, kun haukkui itsenä kuolleeksi ketuksi. Viimein kun sain vedettyä viimeiset epämääräiset sanat suustani. Tunsin jonkun painuvan kehoni vasten. Emoni painoi kehonsa ja kiersi häntänsä kehoni ympärille.
"Kaikki järjestyy pikku pentuni", tämä aloitti pehmeästi kuin puhuisi pennulle. Ainakin käyttäydyin sen mukaisesti. Painoin pääni kiinni emoni turkkiin hukuttaen kyyneleeni.
"Ei hätää. Itke kipu pois. Emo on tässä. Hengitä sisään ja ulos", tämä lausui hiljalleen. Rauhoituin lopulta, etten enää itkenyt hallitsemattomasti. Katsoin emonia silmiin, joka oli siirtynyt hieman irti minusta.
"Olen aina täällä, että voit puhua minulle. En voi muuttaa, mitä ajatellet itsestäsi, mutta tahdon sinun ymmärtävän, ettet ole yksin etkä koskaan tule olemaankaan", emoni sanoi tyynesti kuin pennulle. Tämä sanoi vielä jotain ennen kuin poistui kohti luotani. Jäin yksin hetkeksi. Emoni sanat lohduttivat, mutta olisivatko ne tarpeeksi. Viimeksi asia ei ollut näin, mutta emoni ei tiennyt vielä aivan kaikkea. Nyt hän tiesi ja itse tiesin voivani puhua hänelle. Tämä ei ollut vihainen tai surullinen. Hän puhui niin kuin aina silloin kun pelästyin turhaan pentuna. Oli kuitenkin myöhä ja väsymys painoi entistä kovemmin. Nuolin parhaani mukaan turkkini siistiksi, ettei kukaan muu saisi tietää tunteenpurkauksestani.

Aamu valkeni uuteen päivään. Nukuin levottomasti. Kuutamonkatse ei vaikuttavan tietävän, mistä olin kertonut emolleni vähän aikaa sitten eikä emoni ei tavallisesti ollut sellainen. Hän ei kertonut koskaan yksityisiä asioitani muille. Tai niin olin ymmärtänyt. Se selviäisi, jos Kuutamonkatse toisi asiaan koskaan esille. Kuutamonkatse kutsui minua. Ravistin lopun väsymyksen kehostani, mutta tunsin sen olevan yhä raskas. Hivuttelin mestarini luokse.
"Olet aamupartiossa ja halusin vain kertoa, että kun pääse takaisin leiriin tahtoisi viedä sinut vielä harjoittelemaan", tämä sanoi normaaliin tyyliinsä. Olin täysin unohtanut aamupartion. Nyökkäsin pienesti välttäen tämän katsetta. Liikuin sitten lähemmäs leirin uloskäyntiä, minne aamupartio alkoi kokoontua.

//ajattelin, että jos Kuutamonkatse pyytäisi Vaahteraa tai Pajua avuksi, koska Savu vaikuttaa luovuttaneen. Alunperin sehän ajateltiin että Vaahtera tulee ja saa selville asian, mutta jos tahtoo muuttaa käy mulle. Savu olis yhä sekasi emolle puhumisesta ja tää voi tapahtua pari tai enemmän päivää Pajun nimityksen jälkeen.

Nimi: Vaahterakasvo

02.02.2018 16:38
“Yritä uudelleen”, Tammiviilto sanahti jälleen kannustuksen maahan kellahtaneelle ruskeankirjavalle oppilaalle. Hän nousi päättäväisenä ylös, mutta vierestä seuraessani saatoin huomata väsymyksen nuoren kollin silmissä. Kolli hyökkäsi veljeäni päin – väisti Tammiviillon iskun ja ponnisti vihollisensa ruskeamustaa kylkeä kohti. Hetken ajan ajattelin Riikkitassun onnistuneen, mutta Tammiviilto oli jälleen onnistunut kamplaamaan oppilaan lumiselle maalle. Tammiviilto vilkaisi minuun harmistuneena sillä aikaa kun Riikkitassu kampesi itseään pystyyn. Hän hädin tuskin uskalsi katsoa meitä silmiin. Astuin oppilaan viereen ja istahdin siihen silittäen tämän selkää hännälläni.
”Älä masennu. Jokainen oppii eri tahtia nämä asia”, kehräsin lohduttavasti. Riikkitassu kohotti pettymyksen sumentamat siniset silmänsä minuun ja huokaisi:
”Mutta minä opin kaikista hitaiten… Olen huonompi kuin muut.”
Väräytin korvaani veljelleni merkiksi lähteä takaisin leiriin, sillä olimme harjoitelleet aamusta asti näinkin pitkälle päivää ja uskoin, että leirissä saatettaisiin kaivata apua. Tammiviilto nyökkäsi minulle ja lähti hölkkäämään leiriä kohti.
”Kuules, en ollut itsekään kummoinen taistelija sinun ikäisenä”, myönsin ja toivoin sen piristävän oppilasta, ”Tammiviilto oli minua paljon parempi – ja on vieläkin, mutta kovalla harjoituksella minä olen oppinut olemaan hyvä vastus.”
”Et varmasti ollut yhtä surkea kuin minä”, Riikkitassu jatkoi epätoivoisena tassujaan tuijottaen.
”Tietäisitpä vain”, naurahdin, mutta Riikkitassu vain kyyhötti hiljaa eikä tuntunut uskovan sanojani. Vedin syvään henkeä. Tunsin sääliä tätä oppilasta kohtaan. Hän uskoi itsestään pelkkää huonoa, eikä se auttaisi kehittymisessä yhtään. Päinvastoin.
”Katso minua silmiin, Riikkitassu”, pyysin painokkaasti ja yllätyksekseni kolli teki niin.
”Taidot eivät kartu itsestään. Joillakin on tietenkin luonnollisia lahjoja, jotka tekevät oppimisen heille helpommaksi, mutta se, ettei omista luonnollisiakykyjä, ei tee kenestäkään yhtään sen huonompaa. Kun harjoittelet tosissasi ja kovaa, sinusta tulee aivan yhtä hyvä – jopa parempi. Se riippuu vain sinusta itsestäsi.”
”Kukaan ei myöskään ole hyvä kaikessa. Jokaisella on heikkouksia ja jopa vara parantaa, mutta aina on yritettävä parhaansa.”
Riikkitassun katse oli muuttunut äskeisestä pettyneisyydestä, kun hän katsoi minua syvälle silmiin hämmentyneen näköisenä. Oppilas näytti huomattavasti varmemmalta, josta tiesin kollin ymmärtäneen mitä tarkoitin. Lopulta hän nyökkäsi syvään ja naukaisi pontevasti: ”Lupaan tehdä kovemmin töitä! Lukkisydän ja sinä olette vielä ylpeitä minusta!”
Lämmön tuntu paisui sisälläni, kun Riikkitassu oli viimein päässyt suurimmaksi osin yli epävarmuudestaan. Oppilas kiitti minua innoissaan ja lähti juoksemaan leiriä kohti häntä korkealla. Katselin tämän perään kehräyksen kummutessa syvältä kurkustani. Kun hän oli mennyt, käänsin katseeni harmaalle taivaalle.
Juuri tuollaista voimaa me tarvitsimme näinä vaikeina aikoina.

Palasin leiriin yhden rastaan kanssa, jonka olin onnistunut saamaan lähellä Tuuliklaanin leiriä. Laskin sen lähes tyhjänä ammottavaan tuoresaaliskasaan. Katselin ympärilleni ketään tiettyä etsimättä. Huomasin kuitenkin yksinään istuskelevan Pajutassun oppilaiden pesän lähellä, joten päätin pistäytyä hänen luonaan ennen kuin kävisin näyttämässä Juolavirralle aavistuksen pakottavia anturoitani.
”Joko koulutuksesi on ohi tältä päivältä?” kysyin saapuessani siron, mustan naaraan luo. Hän näytti yllättyneeltä – pelästyneeltä - seurastani, mutta se katosi nopeasti tyyneyden alle.
”Kyllä, tältä päivältä ja muiltakin”, hän ylpeili pienesti, ”Minusta tulee tänään soturi.”
”Sehän on hienoa!” onnittelin viiksiäni väräyttäen. En ollut oikeastaan ehtinyt seurata Pajutassun koulutusta hetkeen, mutta Kettulampi oli valmasti arvioinut hänen olevan valmis soturiksi. Naaras nyökkäsi ylpeänä.
”Myrskyklaani oli aika kantaaottamaton viime öisessä kokoontumisessa”, maukaisin tulevalle soturille mielipiteellisen, hieman testaavan lauseen.
”Ehkä näin on parempi”, Pajutassu vastasi tyynesti. Annoin katseeni kulkea aukiota pitkin.
”Totta”, kohautin lapojani, ”Tuntuu vaan hassulta, että Myrskyklaani otti sen vastaan niin hyvin.”
”Niin..”, oppilas mutisi mikä sai minut vähän huvittuneeksi.
"Ei sinun tarvitse olla samaa mieltä, Pajutassu”, kerroin ja naaraan ilme värähti, ”Se on minun mielipiteeni.” Hänen pitäisi oppia ilmaisemaan oma mielipiteensä. Se oli tärkeä taito, sillä toisten myötäileminen ei johtaisi mihinkään tietyissä tilanteissa. Sitten näin Juolavirran pujahtavan pesäänsä, joten heilautin Pajutassulle häntääni ja lähdin parantajan pesälle. Työnnyin sisään pesään, jossa ei nähnyt mitään, mutta nenäni osasi kertoa kaiken tarvittavan.
”Vaahterakasvo? Sinäkö?” Juolavirran lempeä ääni naukaisi.
”Kyllä, minä täällä”, ilmiannoin itseni, ”Anturoitani on tänään pakottanut vähän. Osaatko auttaa?” Silmäni olivat jo tottuneet pimeään, sillä erotin Juolavirran solakan kehon ääriviivat vähän kauempana edessäni.
”Annas kun katson”, hän sanoi ja pyysi minua nostamaan etutassuani. Koukistin etujalkaani niin, että parantaja pystyi näkemään tummat anturani. Kokeiltuaan anturoita kuonollaan Juolavirta antoi luvan laskea tassun maahan.
”Ne ovat vähän paleltuneet, muttei mitään vakavaa. Sen pitäisi mennä yössä ohi, jos pidät ne allasi lämpimässä. Voit saada illalla unikonsiemeniä, jos kipu häiritsee nukkumistasi”, Juolavirta naukaisi ystävällisesti ja palasi sitten takaisin syvemmälle pesään. Kehräsin kuuluvasti ja poistuin pesästä. Näin Sadetähden hyppäävän Korkeakivelle ja samassa hän kuulutti klaanin koolle. Jäin parantajan pesän ulkopuolelle. Myös Juolavirta tuli ulos pesästä ja tämä istahtikin viereeni.
”Tänään on päivä, jona jälleen yksi koulutuksensa päättäneistä oppilaista nimitettään soturiksi, mutta pidämme Pajutassun nimitykset illalla”, päällikkö naukui juhallisesti, mutta hänen äänen sävynsä muuttui yllättäen kireämmäksi:
"Nyt kuitenkin ilmoitan erään asian, joka on varsin tärkeä koko klaanille. Klaanissamme on viheryskää. Siksi jokainen pitää huolen siitä, että heikoimmat saavat ensin tuoresaalista. Lisäksi kukaan ei hankkiudu ongelmiin muiden klaanien kanssa, edes rajaongelmissa.”
Viheryskä ei koskaan tiennyt hyvää. Emoni viheryskä oli äitynyt erittäin vakavaksi ja kuollut. Meillä ei olisi kuitenkaan varaa menettää enää yhtään kissaa. Seuraavaksi vieressäni oleva Juolavirta puhkesi puhumaan kuuluvalla äänellä.
"Jos kuka tahansa löytää mitä tahansa yrttejä, tuokoon minulle välittömästi."
"Pitäkää siis nämä asiat mielessä. Kokous on päättynyt.”
Juolavirta kääntyi ja meni takaisin pesäänsä. Olin tunnistanut parantajan äänessä levottomuutta enkä mahtanut olla miettimättä mikä tällä kertaa oli menossa pieleen?

”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Korkeakiven juurelle klaanikokoukseen!” Sadetähden tuttu ääni kantautui korviini sotureiden pesään, ja nuolaisin nopeasti pari kertaa rinnustaani, jonka karva oli sotkuinen päiväunieni ansiosta. Aavistelin, että oli Pajutassun soturinimitysten vuoro. Ulos tullessani lähes jokainen oli jo kerääntynyt kuuntelemaan Sadetähteä. Etsin nopeasti katseellani Mutamielen, jonka näin eturivissä yhdessä Kettulammen kanssa. Olisin halunnut hänen luokseen, mutta en viitsinyt tunkeutua muiden eteen enää. Jäin siis seuraamaan kokousta taempaa.
”Tuuliklaani”, päällikkömme hymyili, ”Olemme jälleen nimittämässä uutta soturia vahvaan klaaniimme. Pajutassu, astu eteen.” Onnistuin nähdä kuinka musta naaras asteli varmoin askelin eteenpäin erottuen muista. Hymyilin mielessäni.
”Minä, Sadetähti, Tuuliklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla täysivaltaiseksi soturiksi”, Sadetähti puhui juhlavasti kierrättäen katsettaan ympäri leiriä ja pysäyttäen sen sitten Pajutassuun.
”Pajutassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa klaania, jopa henkesi uhalla?”
”Lupaan.”
Näin Savutassun istuvan kauimmaisessa nurkassa pettyneen näköisenä, mutta siitä huolimatta tiesin naaraan olevan ylpeä klaanitoverinsa puolesta. Olin kuullut, ettei hän kehittynyt tasaiseen tahtiin, mutta en ollut varma oliko hänen alakuloisuudessaan pelkästään siitä kyse.
”-Annan sinulle soturinimesi”, Sadetähden nauünta keskeytti ajatukseni ja sai kiinnittämään huomioni uudelleen Korekakivelle.
”Pajutassu, tästä hetkestä elämäsi loppuun saakka sinua kutsutaan Pajutaivaana. Tuuliklaani kunnioittaa kekseliäisyyttäsi ja uskollisuuttasi, ja hyväksyy sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi!”
”Pajutaivas! Pajutaivas!” kissat huusivat hänen nimeään. Yhdyin huutoihin, kunnes oppilaat ja soturit lähestyivät tuoretta soturia onnitellakseen häntä henkilökohtaisesti. Hämmästyksekseni huomasin Tammiviillon ensimmäisten joukossa. Olin nähnyt heidät oppilasaikoina muutaman kerran yhdessä, mutten tiennyt heidän olevan niin hyviä ystäviä. Tai ehkä veljeni oli vain ystävällinen, ajattelin.
Pahimman ruuhkan mentyä kävin naukaisemassa Pajutaivaalle onnitteluni.
Koska oli ilta, kissat alkoivat laskeutua pedeilleen tovereidensa kanssa, mutta minua ei jostakin syystä väsyttänyt yhtään. Päivän aikainen harmaus oli tiessään ja nyt taivaan tummalla taustalla paistoi kirkas kuunsirppi. Myös hopeapolku erottui tänä iltana hyvin, mikä sai minut tuntemaan itseni lohdulliselta. Ensimmäistä kertaa Kirkaskasvon kuoleman jälkeen taivas oli kirkas, joka salli minun nähdä emoni muiden urheiden Tähtiklaanin sotureiden riveissä.

Nimi: Pajutaivas

02.02.2018 13:48
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Korkeakiven juureen klaanikokoukseen!"
Oli viimein ilta, ja tiesin mitä oli tulossa. Katselin kissoja, jotka jokainen vuorollaan istahti kuono kohti päällikköä.
"Tuuliklaani" Päällikkö aloitti hymyillen. "Olemme jälleen nimittämässä uutta soturia vahvaan klaaniini. Pajutassu, astu eteen." Olin jotenkin hämilläni, vaikka tiesin että hän tulisi sanomaan noin.
"Minä, Sadetähti, Tuuliklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla täysivaltaiseksi soturiksi.” Päällikkö naukui.
”Pajutassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa klaania, jopa henkesi uhalla?” Sadetähti kysyi lempeä katse silmillään.
”Lupaan”, vastasin ääni aavistuksen väristen. Vilkaisin sivusilmällä Kettulampea, joka istui ylpeänä eturivissä.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi”, päällikkö jatkoi ”Pajutassu, tästä hetkestä elämäsi loppuun saakka sinua kutsutaan Pajutaivaana. Tuuliklaani kunnioittaa kekseliäisyyttäsi ja uskollisuuttasi, ja hyväksymme sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi!” Sadetähti ilmoitti.
“Pajutaivas, Pajutaivas!" Klaani riemuitsi. Luimistin korviani, sillä meteli kuumotti korviani.
"Onnea!" Tammiviilto kajautti vierelläni. Kuutamotassu, Varpustassu sekä muut oppilaat naukuivat myös onnittelunsa, lukuunottamatta Savutassua, joka vain nyökkäsi ja siirtyi sivuun. Savutassu vaikutti mukavalta, ja päätin, että aioin vielä tutustua häneen. Lisäksi Vaahterakasvo onnitteli muiden soturien kanssa, ja minusta tuntui, että pian jokainen neljästä klaanista olisi ympärilläni. Onnekseni pian onnittelut päättyivät, ja pääsin kissavyörystä pois. Olin nyt soturi, ja Tammiviilto olisi ainakin jonkin aikaa paras ystäväni. En olisi soturi muiden keskellä. Yllättäen minua alkoi mietityttää, miten muut oppilaat eivät olleet vielä sotureita. Pohdin Savutassua, joka ei ollut sanonut sanaakaan onnitteluja. *Oliko hän kateellinen?* pudistin päätäni hämilläni ja etsin katseellani Kettulampea. Huomasin hänet tassuttelemassa minua kohti. "Hei Kettulampi." Naukaisin asiallisesti. "Hei vaan, Pajutaivas" Kettulampi kehräsi. "Sadetähti sanoi, että sinun pitäisi syödä, jonka jälkeen vartioit tapojen mukaisesti yhden yön leiriä. Nyökkäsin. En ollut edes muistanut asiaa. Kettulampi naukui vielä jotain, mutten kuunnellut, vaan syöksyin tuoresaaliskasaa kohti. Löysin itselleni laihan peipon, ja vaikka kasassa oli pulska jäniskin, muistin Sadetähden käskyn. Nappasin hampaitteni väliin jäniksenkin, ja raahasin sen parantajan pesään. "Juolavirta, Hiiritassu?" Mumisin suu täynnä riistaa. "Toin teille jäniksen"
"Mmmh! Ihana tuoksu!" Hiiritassu myhäili. Hän kiitti ja vei riistan peremmälle. Peruutin pois pesästä, ja söin peipon mielissäni. Syötyäni huomasin klaanin jo menneen nukkumaan. Olin kai niin keskittynyt syömään, etten huomannut aukion hiljenemistä. Kiiruhdin leirin uloskäynnille. Ja tuijotin välillä leiriä, välillä reviiriä. Tähyilin taivaalle. Oli kirkas tähtiyö, ja vain muutama pilven riekale leijaili taivaalla. Kuu loisti kirkkaana, ja olin iloinen siitä, että asuimme Nummella, jossa ei ollut puita tiellä. Olin tyytyväinen elämääni näin.

//Sanoin, että kirjoittaisin pidempiä tarinoita, kun Paju on soturi, mutta aika ei nyt riitä xc

Nimi: Savutassu

01.02.2018 22:01
Makoilin omassa rauhassani. En kaivanut muita, miksi edes olisivat. Kaikki oppilaat olivat minua taitavampia enkä ikinä yltäisi taidoillani Kuutamonkatseen vaatimuksiin. Henkisten haavojen repiminen keskeytyi Sadetähden kutsuun. Tämä ilmoitti ketkä lähtisivät kokoontumiseen. Viimeksi olin ollut enemmän innoissani, kun olin päässyt kuulemaan klaanien välisten kokoontumisen, mutta nyt se tarkoitti myös myrskyklaanin kohtaamista.

Ilta saapui ja lähdimme kokoontumiseen. Ylittäessämme järveä päästäksemme saarelle Unituuli seurasin meidän oppilaiden jälkeen. Lähestyessämme aukiota kaikkien klaanien tuoksut alkoivat erottua ilmasta. Pientä keskustelu kuului aukiolta, joka hiljeni suuressa määrin, kun tulomme oli huomattu. Katseeni osui myrskyklaanilaisiin, joiden ilme kertoi vihasta ja halvennuksesta. Painoi katseeni maahan ja rukoilin tähtiklaanilta, ettei tämän tarvitse keskeyttää kokoontumista. Keskeytyneet kokoontumiset olivat aina huono enne, mitä olin kuullut klaaninvanhemmilta. Toisaalta he rakastivat väritellä tarinoitaan voidakseen pelotella pentuja ja oppilaita viihdyttääkseen itseään. Pysyttelin muiden oppilaiden lähellä. Vaahterakasvo liittyi hetken päästä seuraamme. Oloni oli hieman turvallisempi kuin hetki sitten, koska mitä enemmän saisin pysyttyä oman klaani vierellä pysyisimme turvassa mahdollisilta välikohtauksilta. Aloin mietti, että osoitin vain heikkouttani ajatellessani pysyväni paremmassa turvassa muiden lähellä. Ajatukset keskeytyivät, kun kuulin Vaahterakasvon mainitsevan jotain Sadetähdestä ja myrskyklaanista, mutta Ruohotähden ääni keskeytti kaikki keskustelut aukiolla.
”Varjoklaanilla on mennyt hyvin ottaen huomioon lehtikadon ajan, riistaa on riittänyt tarpeeksi”, Ruohotähti aloitti asioilla, mitkä olivat hyvää heidän klaanilleen ennen kuin jatkoi:
”Meillä on kuitenkin myös huonoja uutisia liittyen kahteen klaanimme jäseneen. Myrskyraita ja Susitassu ovat kadonneet.”
Aukio täyttyi hetkessä supinasta, mitä näille olisi voinut käydä.
”Toivomme kovasti, että Varjoklaanille tulee heti ilmoitus, jos näistä kahdesta on minkäänlaisia näköhavaintoja. Kaksijalkoja on liikkunut lähellä Varjoklaanin reviiriä, tai jopa sen sisäpuolella. Emme ole varmoja liittyvätkö he Myrskyraidan ja Susitassu katoamiseen, mutta emme ole jättäneet sitä pois laskuista” , Ruohotähti sanoi vielä ennen kuin piti hetken hiljaisuuden antaen katseensa kiertää aukiolla, kunnes jatkoi:
”Varjoklaani on saanut kaksi uutta oppilasta, Kotkatassun ja Kielotassun, joista Kotkatassu on täällä tänään paikalla.”
Onnitteluhuudot täyttivät aukion varjoklaanilaisten olevan lujimmat. Ruohotähti astui sivuun antaen seuraavalle päällikölle puheenvuoron. Jokiklaanin päällikkö myös kertoi klaaninsa voivan hyvin, vaikka kaksijalkojen vuoksi piti olla varovaisempi. Nyt kuitenkin koitti hetki, mikä sai minua pidättämään henkeäni hieman ennen kuin rauhoitin itseni.
”Olen Tuuliklaanin uusi päällikkö Sadetähti ja uusi varapäällikkö on Jokitaival”, Sadetähti aloitti alustavasti. Tämän katse kiersi aukion läpi ennen kuin jatkoi:
”Tuuliklaanilla on paljon kerrottavaa kuun tapahtumista ja aloitankin ensimmäisenä pyytämällä Myrskyklaanilta anteeksi. Viime kokoontumisessa edeltäjäni Sirpaletähti mainitsi reviirillemme levittäytyvistä kaksijaloista ja halusi reviiriä Myrskyklaanilta.”
Päällikön silmät katsoivat Myrskyklaanin päällikön suuntaan ennen kuin jatkoi:
”Sen seurauksena hyökkäsimme Myrskyklaaniin tavoitteenamme saada lisää reviiriä.”
Halveksuvat kommentit ja katseet suuntautuivat meihin. Olin täysin valmis siihen, että jännityksen kupla puhkeaisi ja joutuisimme lähtemään nopeasti kokoontumisesta.
”Me tuuliklaanilaiset olemme täysin sisäistäneet tekemämme virheen – myös Sirpaletähti, joka tunnetaan nykyään Sirpalesydämenä, ja virheensä takia tämä jätti klaaninjohdon minulle ja lähti Tuuliklaanista”, Sadetähti jatkoi tasaisesti huomiosta huolimatta ja jatkoi vakaana, mutta katuvasti:
”Ymmärrämme kuitenkin, ettei anteeksipyyntö korvaa tekojamme, vaikka hävisimmekin taistelun, sillä taistelun seurauksena surmansa saivat kaksi myrskyklaanilaista, joista toinen oli Myrskyklaanin päällikkö Kajotähti.”
”Sen johdosta minä, Tähtiklaanin hyväksymä uusi Tuuliklaanin päällikkö, Sadetähti, pahoittelen tapahtunutta koko Tuuliklaanin ja Sirpaletähden puolesta Myrskyklaanille”, Sadetähti sanoi vielä pahoittelevasti tapahtumaa, vaikkei sitä saisi tekemättömäksi. Aukion tunnelman tunsi tiivistyvän ja hälinä suureni ennen kuin Sadetähti vaihtoi nopeasti puheenaihetta:
”Tuuliklaanilla on mennyt hyvin ja kahdesta entisestä oppilaastamme, Tammitassusta ja Vaahteratassusta kohosi sotureita, ja heidät tunnetaan nykyään Tammiviiltona ja Vaahterakasvona.”
Lausui pienet onnittelut itsekseni heille, mutta tahdoin välittömästi kadota, kun silmäni osui myrskyklaanilaisiin. Uudet nimitykset tuuliklaanilta jäivät lähes huomiotta Tuuli-ja Myrskyklaanin välisen asian vuoksin. Nyt olisi viimeisen päällikön vuoro. Myrskyklaanin päällikkö saisi osoittaa halvennuksen ja pettymyksen tuuliklaanilaisiin.
”Kuten Sadetähti sanoi, Tuuliklaanin käpäliin kuoli kaksi klaanimme jäsentä sekä yksi saamiinsa haavoihin. Joutsenaalto, Kanjonikorsi sekä entinen päällikkömme Kajotähti ovat siirtyneet Tähtiklaanin riveihin”, tämä aloitti painostavasti ja jatkoi:
”Minä olen Myrskyklaanin uusi päällikkö, Vinhatähti ja Tähtiklaani on hyväksynyt minut päälliköksi yhdeksällä hengellä. Uusi varapäällikkö on Säröpolte.”
Tunsin maan katoavan tassujeni alta. Oloni ei ollut lainkaan turvallinen enkä taidoillani ollut muuta kuin harjoitusriista, millä pennut leikkivät. Vinhatähti kertoi myös kohtaamisista kaksijalkojen kanssa, joita seurasi kuluneen kuun nimitykset ja uudet pennut, jotka olivat syntyneet klaanille. Onnittelut olivat paremmat ja rohkeammat kuin hetkeä aikaisemman tunnelmasi olisi ajatellut tulevan. Viimein päälliköiden puheenvuorot olivat ohi ja meille muilla oli nyt mahdollisuus jutella muiden klaanien kanssa ennen lähtöä omiin leireihin. Emme kuitenkaan jääneet juttelemaan paljoa, kun Sadetähti otti kaikki tuuliklaanilaisten huomion, jotta voisimme lähteä mahdollisimman nopeasti. Moni ei varmasti tahtonut jutella klaanimme kanssa, kun olimme pyytäneet anteeksi edellisen päällikön tekoja ja häpäisseet itsemme julkisella anteeksipyynnöllä.

Seuraava päivä kului itselleni tavalliseen tapaan. Koulutukseni ei edennyt. Olin keskustelemassa emoni kanssa, kun Sadetähti kutsui klaanin koolle. Tämä puhui muutamista asioista, mutta viimeiset lauseet saivat kylmän väreen kulkemaan kehoni lävitse.
"Nyt kuitenkin ilmoitan erään asian, joka on varsin tärkeä koko klaanille. Klaanissamme on viheryskää", Sadetähti maukui painostavasti ja jatkoi:
"Siksi jokainen oppilas sekä soturi pitää huolen siitä, että heikoimmat saavat ensin tuoresaalista. Lisäksi kukaan ei saa hankkiutua ongelmiin muiden klaanien kanssa, edes rajaongelmissa"
Painostaen viimeistä lausettaan tarkasti. Ehkä tämä oli huolissaan, että muut klaanit eivät olisi sopuisia kanssamme. Edes Jokiklaani ei ollut ottanut ilmoitusta hyökkäyksestämme Myrskyklaaniin iloisesti. Eikä anteeksipyynnöstä saanut takeita rauhaan.
"Jos kuka tahansa löytää mitä tahansa yrttejä, tuokoon minulle välittömästi", Juolavirta huusi parantajanpesän ulkopuolelta ennen kuin Sadetähti lopetti kokouksen. Sain kylmiä väreitä, koska isäni oli menehtynyt valkoyskään. Olin liian nuori muistamaan paljon hänestä, mutta emo kertoi hänestä paljon, kun isäni lakkasi käymässä katsomassa minua ennen kuin emoni lopulta kertoi, mitä hänelle oli käynyt. Olin menossa keskustelemaan emoni kanssa, mutta tämä otettiin muihin tehtäviin ennen kuin ehdin aukaista suutani.
"Hei voisimme lähteä metsästämään hieman", mestarini tuttu ääni kuului takaani. Hengitin syvään ja käännyin tätä kohti yrittäen näyttää tyytyväiseltä ehdotukseen. Sisimmässäni olisin vain halunnut jäädä emoni luokse, mutta minun olisi kuunneltava mestariani. Varsinkin nyt kun leirissä olisi viheryskä eikä lehtikadon aikaan ollut muutenkaan paljon syömistä, vaikka kaikki metsästämiseen kykenevät olisivat kykeneviä tekemään tehtävänsä. Päiväni kului siitä yrittäen maistaa muutakin kuin lumen suussani, kun syöksyin iskemään hampaani saaliiseen. Saimme lopulta molemmat jotain leiriin tuotavaksi, vaikkei se ollut juuri mitään ja olimme kuluttaneet siihen koko päivän. Olin hädin tuskin vienyt riistaani klaaninvanhemmille, kun aloin miettiä, että Sadetähti kutsuisi pian klaanin koolle, jos aikoi nimittää Pajutassun tänä iltana soturiksi. Se jättäisi minut edelleen vain mitättömäksi oppilaaksi.

Nimi: Pajutassu

30.01.2018 16:12
//En kirjoita tälläkään kerralla kokoontumista, sillä en koe sitä tarpeelliseks, tai sit en vaa jaksa c':

"Ehkä näin on parempi" Naukaisin tyynesti.
"Totta." Vanhempi kolli vastasi "Tuntuu vaan hassulta, että Myrskyklaani otti sen vastaan niin hyvin"
"Niin.." Mutisin, enkä ollut varma olinko samaa mieltä asiasta.
"Ei sinun tarvitse olla samaa mieltä, Pajutassu." Vaahterakasvo naukaisi kuin olisi lukenut ajatukseni. "Se on minun mielipiteeni" hän jatkoi.
Nyökkäsin vastaukseksi, mutta Vaahterakasvo oli jo mennyt. "Jaa" naukaisin.
"Hei! Pajutassu!" Käännyin ympäri ja näin Tammiviillon ryntäävän luokseni. *Meillä ei ole asiaa toisillemme!*
"Ai hei. Mitä asiaa?" Kysäisin tyynesti. "Ei meillä ole ollut asiaa toisillemme siitä asti, kun sinulla on ollut sinun 'soturitehtäviäsi'"
"Tule, mennään ulos leiristä" Tammiviilto naukui huomiomatta tylyyttäni. Hän viittasi hännällään merkin seurata, joten lähdin kävelemään ulos leiristä. Menimme pienen lumikasan taakse, joka sijaitsi leirimme takana järvestä päin. "Mitä asiaa?" Toistin ärsyyntyneenä. Käpäläni upposivat syvään lumeen, ja tunsin märän sulan turkissani. Häntäni oli kuin jäätynyt, ja jos en olisi täällä, pyytäisin parhaillaan yrttejä estämään tulevan nuhan, joka kutitti nenääni arvelluttavasti.
"Anteeksi, kun en ole puhunut sinulle sitten.." Tammiviilto aloitti "ikuisuuteen?.."
En vastannut mitään. Katsoin vain tyynesti hänen silmiinsä. Ne anoivat armoa, mutta en tiennyt miten reagoida.
"Tiedän, että olen ollut tyly ja epäkohtelias joissain määrin, mutta olet oppilas, ja minä soturi, joten.."
"Nytkö minä olen vain oppilas?" Huudahdin väliin. "Minusta tulee pian soturi, ja jos olen silloin sinulle pelkkä soturi muiden keskellä.." Ääneni vaipui kuiskaukseen "luulin sinua ystäväkseni." Tunsin Tammiviillon lämpimän henkäyksen. "Olemmeko enää ystäviä?" Päästin ajatukseni ilmaan. Tammiviilto oli ollut aina minulle tärkeä, ja loukkaannuin mielestäni syystäkin.
"Jos ei muuta, niin sinä olet minun ystäväni" Tammiviilto naukaisi rauhallisesti. "Et sinä ole 'pelkkä' oppilas. Ja kun olet soturi, et ole soturi muiden keskellä. Et koskaan. Olet minun ystäväni."
Katsoin pitkään hänen silmiinsä. Ne olivat ymmärtäväiset, ystävälliset ja rauhalliset.
"Tiedätkö.. Minä taidan uskoa sinua. Minulla on.. Ollut ikävä seuraasi. Muut oppilaat tuntuvat niin läheisiltä keskenään, etten tiedä kehtaanko olla heidän kanssaan. Kun sinusta tuli soturi, ajattelin, että nyt et enää halua olla ystäväni. Et jutellut minulle" huokaisin välissä "Mutta ei se enää haittaa. Ei enää"
Tammitassu silitti minua hännällään. "Yksi, tai kaksi asiaa vielä." Hän naukaisi. "En halua sitten olla enempää kuin ystävät, jos sopii?" Tammiviilto katsoi minuun odottavasti pää kallellaan.
"En minäkään." Nau'uin. Muistin yllättäen ihan oppilasaikojen alut. Olin ihan ihastunut Tammiviiltoon. Kehräsin miettiessäni sitä.
"Mitä?" Tammiviilto hämmästeli.
"Mietin vain.. Yhtä asiaa, jota sinun ei tarvitse koskaan tietää" naukaisin lempeästi. Tammiviilto nyökkäsi.
"Sitten vielä.."
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Korkeakiven juureen klaanikokoukseen!" Vaimea huudahdus kuului leirin sisäpuolelta. *Minun nimitysmenoni!*
"Mennään!" Naukaisin ja pinkaisin vauhtiin. Ängin leiriin sisään, puhdistin itseni ja kävin istumaan. *Olisiko isäni minusta nyt ylpeä?* *Entä emoni? Katseleeko hän minua nyt?* pohdin. Tajusin että Sadetähti oli jo aloittanut.
"Mutta pidämme Pajutassun nimitykset illalla." Päällikkö naukui. Muutama pää kääntyi minuun päin, mutta koitin olla huomioimatta niitä.
"Nyt kuitenkin ilmoitan erään asian, joka on varsin tärkeä koko klaanille." "Klaanissamme on viheryskää" Sadetähti maukui painostavasti. Kauhun hengähdyksiä kuului lähes kaikilta, minut lukuun ottaen.
"Siksi jokainen -oppilas sekä soturi- pitää huolen siitä, että heikoimmat saavat ensin tuoresaalista. Lisäksi kukaan ei hankkiudu ongelmiin muiden klaanien kanssa, edes rajaongelmissa" päällikkö käski.
"Jos kuka tahansa löytää mitä tahansa yrttejä, tuokoon minulle välittömästi." Juolavirta huusi parantajanpesän ulkopuolelta.
"Pitäkää siis nämä asiat mielessä. Kokous on päättynyt" päällikkö lopetti.

//Kirjoitan sittenkin myöhemmin Pajun nimitykset, tajusin just huomisen äikän kokeen joten aika ei riitä xc

Nimi: Zare

30.01.2018 12:49
___________________________________
Vaahterakasvo// 32kp

Nimi: Vaahterakasvo

28.01.2018 20:04
“Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Korkeakivelle klaanikokoukseen!” Sadetähden ääni kajahti aukiolla. Käänsin korvat pystyssä katseeni Korkeakivelle, jossa valkoruskeanvärinen päällikkömme seisoi arvokkaasti.
”Hän taitaa ilmoittaa kokoontumiseen lähtijät”, vierelläni makaava Tammiviilto naukaisi. Tiesin hänen olevan oikeassa. Tänä yönä olisi kokoontuminen Saarella, jonne jokainen klaani kokoontuisi jälleen kertomaan kuulumisia. Se tarkoitti myös kertomista Tuuliklaanin ja Myrskyklaanin välisestä taistelusta, ajattelin.
”Mennään lähemmäs kuuntelemaan”, sanoin nousten jaloilleni. Asetuimme muutaman muun soturin viereen, josta oli suora näköyhteys kivellä seisovaan Sadetähteen.
”Kuten tiedätte, tänä yönä on kokoontuminen ja on aika ilmoittaa mukaan lähtijät”, päällikkö ilmoitti tavanomaisesti. ”Minä, Jokitaival ja Juolavirta lähdemme kaikki.”
”Unituuli, Nopsajalka ja Vaahterakasvo edustaa sotureitamme tällä kertaa. Oppilaista otan mukaan Pajutassun, Savutassun, Varpustassun, Kuutamotassun ja Pähkinätassun.”
Katsahdin veljeeni, joka näytti aavistuksen verran pettyneeltä, koska ei päässyt tälläkään kertaa kokoontumiseen. Tämä oli jo toinen kertani ja olisin voinut antaa paikkani Tammiviillolle, mutta halusin liikaakin päästä itse kuulemaan mitä klaaneilla oli kerrottavana. Ja eteenkin halusin olla ottamassa selvää Tuuliklaanin ja Myrskyklaanin väleistä.
”Jos ei ole kysyttävää, klaani kokous on päättynyt”, Sadetähti maukaisi vakaasti meitä kysyvästi katsellen.
”Meidänhän kannattaa olla ärsyttämättä myrskyklaanilaisia?” päästin ilmoille tahtomattani kysymyksen vilkaisten nopeasti Nopsajalkaa – yhtä klaanimme kiivaimmista sotureista – ja katsoen sitten päällikköämme. Aukio hiljeni hetkeksi, eikä Sadetähtikään sanonut mitään, mutta huomasin hänen vilkaisevan myöskin Nopsajalkaa.
”Olet oikeassa, Vaahterakasvo”, päällikkö sanahti nopeasti, ”Tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaikka kuinka toivoisi. Tiedämme tehneemme virheen, mutta en ole varma antaako Myrskyklaani tekoamme anteeksi samalla ajattelutavalla. Turhien kohtausten takia on tärkeää, että annamme myrskyklaanilaisille aikaa toipua.” Kissat nyökyttelivät yhteisymmärryksessä muutamaa soturia lukuun ottamatta, mutta tiesin heidänkin olevan uskollisia päällikölleen, joten en uskonut heidän tekevän mitään tyhmää. Toivoin olevani oikeassa heidän suhteensa.
”Vaahterakasvo!” kuulin isäni äänen tulevan oikealta puoleltani ja käännyin Varpusmyrskyn puoleen. Tämän katse oli muuttunut muutaman päivän aikana aina vain eloisammaksi, ja oletin hänen pikkuhiljaa pääsevän yli emon kuolemasta. Olin itsekin alkanut päästä Kirkaskasvon kuolemasta yli, sillä tiesin hänen elävän sydämissämme ja seuraavan meitä Tähtiklaanista. Kipu sydämessä oli sammunut, ja sen tilalle oli tullut vain lisää päättäväisyyttä. Tietenkin kaipasin häntä, mutta hänen poissaolonsa ei enää rajoittanut jaksamistani.
”Niin isä?” kallistin päätäni, kun Varpusmyrsky seisoi edessäni.
”Lukkisydän on pari päivää parantajanpesässä kovan nuhan takia, eikä hän pysty kouluttaa sillä aikaa oppilastaan Riikkitassua”, Varpusmyrsky sanoi silmät välkkyen. Nyökkäsin merkiksi jatkaa.
”Hän haluaisi, että Riikkitassun koulutus ei pysähtyisi, joten ehdotin sinua ja Tammiviiltoa kouluttamaan tämän pari päivää Riikkitassua. Sopiiko se?”
Kysyvä ilmeeni oli muuttunut hämmentyneeksi, mutta siitä ei voinut olla huomaamatta paistavaa intoa.
”Tietenkin sopii, etsin Riikkitassun tassuihini ja ilmoitan muutoksesta. Kiitos isä”, ilmoitin ja kiitin isääni luottamuksesta minua ja veljeäni kohtaan. Emme olleet olleet edes kovin kauaa sotureina, mutta Varpusmyrsky luotti meihin Lukkisydämen kanssa tarpeeksi antaakseen Riikkitassun koulutuksen hetkellisesti meille. Kipitin kohti oppilaiden pesää, ja kurkistin lumen peittämään oksastoon, jossa yhdellä pedeistä erotin ruskeankirjavan kollioppilaan.
”Riikkitassu, tulisitko käymään ulkona?” pyysin ja jäin odottamaan ulkopuolelle. Hetkeäkään odottamatta pienikokoinen kolli ilmestyi esiin aavistuksen pelokkaan näköisenä.
”Tiedät varmaan, että mestarisi Lukkisydän on parantajan pesässä pari päivää, yhden päivän korkeintaan”, katsoin tähän kysyvästi. Hän nyökkäsi varovaisesti.
”Lukkisydän haluaa, että minä ja Tammiviilto jatkamme koulutustasi. Käykö se sinulle?”
”Käy, kai.”
”Hyvä. Aloitamme heti huomenna auringonnousun aikaan.”

Loikkasin Nopsajalan perässä kaatuneelle puunrungolle, joka oli tiemme Saarelle. Unituuli jäi toiselle puolelle katsomaan, että jokainen oppilas pääsisi turvallisesti järven yli. Sädetähti käveli edellämme Jokitaipaleen ja Juolavirran kanssa ja saatoin kuulla heidän puhuvan jostain, mutta en erottanut mistä. Tutkin Saaren ympäristöä tarkkaavaisena. Ilmassa haisi voimakkaasti myrskyklaanilaisten, varjoklaanilaisten ja jokiklaanilaisten haju, mikä tarkoitti, että olimme viimeisiä.
Mentyämme syvemmälle metsään haju vain voimistui, kunnes saavuimme aukion laidalle. Aukio oli täynnä puhelevia klaanien kissoja. Saapumisemme keskeytti kuitenkin suurimman osan keskusteluista. Puheen tilalle kissojen kasvoille muotoutui kysyviä, hämmentyneitä ja utelijaita katseita, jotka kohdistuvat Sadetähteen, joka lähti astelemaan muiden päälliköiden luo Suurtammen juurelle. Jokitaival seurasi kuuliaisesti päällikkönsä perässä. Joidenkin kissojen naamalta näkyi myös viha ja halveksunta, joiden tajusin olevan myrskyklaanilaisia.
Hiljalleen puheensorina palasi aukiolle, mutta se pysyi hiljaisempana. Pujottauduin aukiolla olevien kissojen sekaan etsien katseellani paikkaa, jonne istua. Huomasin huomioni herättävän harmaavalkoisen kissan istuvan hieman kauempana yhdessä mustan ja hopeanvalkoisen kissan kanssa. Mietin hetken pitäisikö mennä tutustumaan muiden kissojen kanssa, vai tyytyä näiden minulle tuttujen ystävieni seuraan. Valitsin tietoisesti jälkimmäisen vaihtoehdon ja kipitin solakasti pienikokoisen harmaavalkoisen naaraan viereen.
”Voinko istua tähän?” kysyin saaden naaraan kääntämään vihreän katseensa minuun. Myös kaksi muuta katsahtivat minuun, ja he nyökkäsivätkin jo hyväksyvästi.
”Tietysti”, Varpustassu hymähti ja siirtyi lähemmäs toisella puolella istuvaa Savutassua tehden minulle tilaa. Istahdin tämän viereen kieräyttäen häntäni tassujeni ympärille.
”Luuletko, että kaikki menee hyvin?” Varpustassu kysyi hiljaa osoittaen kysymyksen vain minulle, mutta tämä silmäili muiden klaanien kissoja sen sijaan, että olisi katsonut minua.
”Toivottavasti. Jos Sadetähti saa myrskyklaanilaiset vakuuttuneeksi, uskon, että säilymme suurimmilta välikohtauksilta.” Varpustassu nyökkäsi ymmärtävästi ja tuntui kuin olisi ollut sanomassa jotain, mutta Ruohotähden kuuluva ääni keskeytti jokaisen keskustelun mitä aukiolla oli meneillään.
”Varjoklaanilla on mennyt hyvin ottaen huomioon lehtikadon ajan, riistaa on riittänyt tarpeeksi”, Ruohotähti aloitti, mutta saatoin huomata välähdyksen huolta hänen silmissään. ”Meillä on kuitenkin myös huonoja uutisia liittyen kahteen klaanimme jäseneen. Myrskyraita ja Susitassu ovat kadonneet.”
Hiljainen supina täytti jälleen aukion. Kadonnut?
”Toivomme kovasti, että Varjoklaanille tulee heti ilmoitus, jos näistä kahdesta on minkäänlaisia näköhavaintoja. Kaksijalkoja on liikkunut lähellä Varjoklaanin reviiriä, tai jopa sen sisäpuolella. Emme ole varmoja liittyvätkö he Myrskyraidan ja Susitassu katoamiseen, mutta emme ole jättäneet sitä pois laskuista.”
Ruohotähti piti hetken hiljaisuuden antaen katseensa kiertää aukiolla, kunnes jatkoi:
”Varjoklaani on saanut kaksi uutta oppilasta, Kotkatassun ja Kielotassun, joista Kotkatassu on täällä tänään paikalla.”
Onnitteluhuutoja kumpusi joukostamme uusien oppilaiden kunniaksi kaikilta klaanin jäseniltä, mutta kovinta ääntä lähti itse varjoklaanilaisilta. Ruohotähti asteli taakse päin antaen tilaa Jokiklaanin päällikölle Taivastähdelle. Seuraavan päällikön myötä aukio hiljeni jälleen kuunnellakseen Jokiklaanin uutisia. Hän kertoi, että Jokiklaanilla on mennyt muuten hyvin, mutta reviirillä on joutunut olemaan varovaisempi, sillä hevospaikan lähellä kaksijalat ovat olleet yhä vilkkaampia.
”Olemme kuitenkin välttäneet kohtaamiset kaksijalkojen kanssa tähän asti, eikä kukaan ole loukkaantunut.”
Taivastähti palasi paikalleen ja seuraavaksi eteen astui Sadetähti. Hänen ilmeensä oli tyyni ja arvokas, mutta arvelin hänen olevan kuitenkin jännittynyt.
”Olen Tuuliklaanin uusi päällikkö Sadetähti ja uusi varapäällikkö on Jokitaival”, tämä aloitti alustavasti. Hän antoi katseensa kiertää ennen kuin jatkoi.
”Tuuliklaanilla on paljon kerrottavaa kuun tapahtumista ja aloitankin ensimmäisenä pyytämällä Myrskyklaanilta anteeksi. Viime kokoontumisessa edeltäjäni Sirpaletähti mainitsi reviirillemme levittäytyvistä kaksijaloista ja halusi reviiriä Myrskyklaanilta”, Sadetähti jatkoi tasaiseen sävyyn puhuen ja katsoen Myrskyklaanin päällikköä, ”Sen seurauksena hyökkäsimme Myrskyklaaniin tavoitteenamme saada lisää reviiriä.” Odotin kuplan puhkeavan ja samoin tein niin kävikin. Epäuskon tuulahdus pyyhkäisi kissojen yli ja sai aikaan halveksuvia kommentteja ja katseita.
”Me tuuliklaanilaiset olemme täysin sisäistäneet tekemämme virheen – myös Sirpaletähti, joka tunnetaan nykyään Sirpalesydämenä, ja virheensä takia tämä jätti klaaninjohdon minulle ja lähti Tuuliklaanista.”
”Ymmärrämme kuitenkin, ettei anteeksipyyntö korvaa tekojamme, vaikka hävisimmekin taistelun, sillä taistelun seurauksena surmansa saivat kaksi myrskyklaanilaista, joista toinen oli Myrskyklaanin päällikkö Kajotähti”, Sadetähden ääni pysyi yhä vakaana, mutta hänen äänestään huokui todellinen katumus, ”Sen johdosta minä, Tähtiklaanin hyväksymä uusi Tuuliklaanin päällikkö, Sadetähti, pahoittelen tapahtunutta koko Tuuliklaanin ja Sirpaletähden puolesta Myrskyklaanille.”
Ennen kuin aukiolle ehti puhjeta suurempaa hälinää, Sadetähti vaihtoi nopeasti seuraavaan aiheeseen:
”Tuuliklaanilla on mennyt hyvin ja kahdesta entisestä oppilaastamme, Tammitassusta ja Vaahteratassusta kohosi sotureita, ja heidät tunnetaan nykyään Tammiviiltona ja Vaahterakasvona.”
Tuskin kuulin onnitteluita edellisen paljastuksen jälkeen koskien Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin välistä taistelua, mutta muutama Tuuliklaanilainen huudahti minun ja veljeni nimeä.
Varpustassu tönäisi minut hellästi lapaan katsoen minua lempeästi onnitellen. Räpäytin tälle kiitollisena silmiäni ja käänsin jälleen katseeni Suurtammen oksalle, jossa nyt Myrskyklaanin uusi päällikkö oli tullut eteenpäin.
”Kuten Sadetähti sanoi, Tuuliklaanin käpäliin kuoli kaksi klaanimme jäsentä sekä yksi saamiinsa haavoihin”, kissa naukui painostavasti. ”Joutsenaalto, Kanjonikorsi sekä entinen päällikkömme Kajotähti ovat siirtyneet Tähtiklaanin riveihin.” ”Minä olen Myrskyklaanin uusi päällikkö, Vinhatähti ja Tähtiklaani on hyväksynyt minut päälliköksi yhdeksällä hengellä. Uusi varapäällikkö on Säröpolte.”

//En ollut varma miten Vinhatähti reagoi, joten jätin sen kerrottavaksi myrskyklaanilaisille :D Jatkoa siis?

Nimi: Zare

28.01.2018 17:21
________________________________
Vaahterakasvo// 17kp
Pajutassu// 7kp, 8kp

Nimi: Pajutassu

28.01.2018 13:10
"Juolavirta?" Kysyin varovasti.
"Hän ei ole täällä, mutta minä olen. Mitä asiaa, Pajutassu?" Hiiritassu vastasi pesästä. Astuin sisään ja nenääni pisteli yrttien tuoksu. "Ei minulla nyt mitään tärkeää ole.." Mumisin ärsyyntyneenä siitä, että Juolavirta ei ollut paikalla.
"Selvä, jos sinulla oli tärkeää asiaa Juolavirralle, voin sanoa hänelle, että haluat jutella." Hiiritassu naukaisi ymmärtäväisesti.
"Kiitos" nyökkäsin oppilaalle "ja anteeksi, etten voi kysyä sinulta neuvoa" lisäsin tajutessani, että olin saattanut loukata Hiiritassua.
"Ei se oikeasti haittaa" Hän naukui ja kääntyi jälleen hommiinsa. Lähdin pesästä ja etsin katseellani Kettulampea. Näin Vaahterakasvon juttelevan Tammiviillon kanssa ja yritin olla kiinnittämättä huomiota heihin. Pelkäsin hiukan Vaahterakasvoa, sillä emme harjoitelleet kuin kerran yhdessä, ja sekin oli taisteluharjoitus, ja tietenkin olin hävinnyt. Tammiviillon kanssa emme ole jutelleet enää sen jälkeen kun hänestä tuli soturi. Päästin pitkän huokauksen. Huomasin Kettulammen tulevan partiosta vakavan näköisenä. Kiiruhdin hänen luokseen. "Mikä hätänä?" Kysyin huolestuneena.
"Myrskyklaani on kuulemma löytänyt Tuuliklaanin hajua ihan leirin vierestä, ja he uhkasivat, että jos tämä jatkuu, me saamme nähdä Myrskyklaanilaisten voiman." Sanoessaan sanan 'voiman' hänen suustaan kuului pilkallinen sävy. Hätkähdin heti. *Mitä jos he tunnistavat tuoksuni kokoontumisessa?!* "Mokomat kaninaivot!" Varpustassu naukaisi takaani "Kuka nyt olisi niin tyhmä että menisi sinne aivottomien leirin viereen?" Hän tiuskaisi.
"En tiedä, mutta sen tiedän että.." Lauseeni jäi kesken, kun Varpustassu pinkaisi Kettulammen perään. Huokaisin jälleen. Katsoin Kettulampeen ja Sadetähteen, kun he menivät Korkeakiven taakse keskustelemaan. Hetkeä myöhemmin Kettulampi tassutteli luokseni ja naukui;
"On loppuarviointisi aika"
Jähmetyin paikalleni "Nytkö jo!?" Takeltelin.
Kettulampi vilkaisi minuun virne huulillaan "Niin, ethän sinä olekaan kuin 13 kuuta vanha!"
Hämmästyin mutta en voinut olla kehräämättä "Et sinäkään niin nuorelta enää näytä!" Kiusasin.
Kettulampi läpsäisi minua hellästi korvaan, ja pyysi sitten seuraamaan leiristä ulos. Seurasin häntä pystyssä mestariani, ja olin todella iloinen. Kettulampi ei enää arkaillut, ja minä olisin pian soturi! "Mene Hevospaikalle päin, minä sitten seuraamaan sinua" Kettulampi määräsi.
"Selvä on, pomo" Naukaisin siinä toivossa että se olisi Kettulammestakin hauskaa. Onnekseni hän hymyili ja miltei kehräsi.

//Kirjoitan enskerral Pajun nimitykset, jus nyt en ehi. Pyrin myös tekemään pidempiä tarinoita kun Paju on soturi :3

Nimi: Pajutassu

26.01.2018 18:35
Olin jälleen yksikseni metsästämässä, ja päässäni pyöri ajatukset unesta, jonka olin nähnyt Kuulammella. Astelin varmasti eteenpäin, ja jos totta puhutaan, en seurannut yhtään, minne olin menossa. Tunsin narskuvan lumen tassujeni alla, mutta sää oli selvästi lämpimämpi kuin ennen. Maa oli aavistuksen jäässä, mutta vettä ja lunta oli sitä enemmän. Tuijottelin käpäliini, kun pohdin untani. Mitä se myrskyklaanilainen teki siellä rajalla? Entä ne pennut? Kenen ne olivat? Pudistin päätäni hämilläni. Ehkä se oli vain.. Vain joku paha uni.. Tiesin että en ollut oikeasti sitä mieltä, mutta uskottelin itselleni niin. Tajusin, että olin pysähtynyt Myrskyklaanin rajalle. *Taas täällä!* Heilautin turhautuneena häntääni. *Miksi olen aina täällä?* Samassa mieleeni juolahti uni, jonka olin nähnyt Kuulammella. Siinä oli paljon myrskyklaanilaisia! Ehkä se oli varoitus siitä, että Myrskyklaani hyökkäisi kostoksi Tuuliklaaniin! Mutta ne pennut.. Hämmennyin jälleen, mutta en jäänyt pohtimaan sitä. Tehtäväni oli saalistaa, enkä ollut saanut koko päivänä mitään.

Oli yö, ja olin edelleen saalistamassa. Olin käynyt leirissä kertomassa, että viipyisin pidempään. Kettulampi oli vastannut edelleen hiukan ujosti, että voisin olla niin kauan kuin haluisin, kunhan jaksan harjoitella huomenna. Olin nyökännyt, mutta en ole varma siitä, jaksaisinko huomenna juuri mitään, mutta en halunnut palata leiriin. Inhottava viima puhalsi naamaani, ja se sai minut pörhistämään karvojani. Vilkuilin ympärilleni. Minulla oli määränpää, joka ei saanut paljastua muille, ei kenellekään, ei ikinä. Hyppäsin joen yli, vaikka sitä peittikin pieni jääkerros. En kuitenkaan ollut mikään hiirenaivoinen pentu, joten en astunut jään päälle. Sydämeni tykytti. Olin tekemässä asiaa, mitä en haluaisi tehdä, mutta en halunnut olla tekemättäkään. Suuntasin syvemmälle aluskasvillisuuteen ja huomasin heti lumessa eron. Se oli sulempaa kuin nummilla, mutta liukkaampaa ja jäisempää. Saavuin aivan notkon viereen, ja tiesin olevani vaarassa. Halusin silti tehdä sen. Astuin vielä pari askelta eteenpäin kunnes kuulin äänen 'Ei vielä, pikkuiseni, ei vielä' Peruutin askeleen ja vilkuilin ympärilleni. Emoni oli kieltänyt minua. Minä tottelin. Käännyin nopeasti takaisin nummia kohti, ja pidin huolen, ettei minua nähty. Emoni ääni pyöri päässäni. Hän oli oikeassa. Olin tavallinen oppilas, ja vaikka tunsin kummallista kiintymystä Myrskyklaania kohtaan, ei se tarkoita, että minun pitäisi rikkoa soturilakia. Silti minua häiritsi emoni sanoissa jokin.. 'Ei vielä, pikkuiseni..' Pysähdyin ja kuiskasin katsellessani samalla kirkkaita tähtiä. "Ei vielä".

Nimi: Vaahterakasvo

26.01.2018 13:19
Nousin varhain aamulla sotureiden pesästä viileään ilmaan peseytymään, sillä halusin olla täysin virkeä ensimmäisessä johtamassani tehtävässä. Minä nimittäin johtaisin tämän aamun aamupartion kulkua Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin välistä rajaa pitkin aina rantaviivan puoliväliin asti. Olin eilen valinnut mukaani Mutamielen – minua kouluttaneen soturin -, Häivesiipen, Nopsajalan ja Varpustassun. Tai jos tarkkoja oltaisiin, Varpustassu oli itse valinnut itsensä mukaan, koska hänen tämän päiväinen koulutuksensa olisi vasta auringonhuipun aikaan. Muistelin eilistä keskustelua isäni ja Tammiviillon kanssa, kun olin kertonut, että olin valinnut partiooni kaikki yhtä osapuolta lukuunottamatta. Yllättäen Varpustassu olikin kuullut keskustelumme, johon hän sitten liittyi sanomalla ”Koska sinulta sitten puuttuu yksi jäsen, ilmoitan itse itseni sinun partioosi”.
Pudistelin päätäni itsekseni samalla kun nuolaisin kerta toisensa jälkeen ruskeanmustaa rintaani siistien töyhöttävät tupsut. Viimein kun sain turkkini ojentoon, Nopsajalka työntyi ulos sotureiden pesästä turkki siistinä ja nyökkäsin tälle tervehdykset.
”Mutamieli ja Häivesiipi ovat peseytymässä, heidän pitäisi tulla kohta”, Nopsajalka sanoi heilauttaen häntäänsä pesää kohti.
”Toivottavasti rajalla ei tule ongelmia myrskyklaanilaisten kanssa”, naukaisin, ”Olemme olleet tähänkin asti aika varovaisia heidän kanssaan.” Nopsajalka tuhahti hyvinkin selvästi, joka sai nostamaan katseeni tämän aavistuksen uhkaavasti pilkahtaviin silmiin.
”Minun mielestäni heidän olisi syytä alkaa jo kohdella meitä kuin muitakin klaaneja”, naaras murisi pienesti.
”Mutta syyhän on meidän: hyökkäsimme Myrskyklaanin reviirille ja tapoimme kaksi heistä. En odottaisikaan luottavaista kohtelua.” Odotin varovaisena Nopsajalan vastausta, mutta onnekseni hän ei enää sanonut mitään, vaan pysyi vaiti. Sillä en olisi halunnut lytätä minua vanhemman soturin näkökulmaa omallani. Samassa Häivesiipi astui esiin Mutamieli perässään. Häivesiipi ja Nopsajalka lähtivät edellä kävelemään uloskäynnille, kun jäimme Mutamielen kanssa vielä paikoillemme. Minun ei tarvinnut sanoa mitään, kun entinen mestarini jo hymyili minulle rohkaisevasti ikään kuin olisi lukenut ajatukseni. Nyökkäsin kiitollisena ja lähdimme kahden muun soturin perään.
Vasta nyt huomasin, että Varpustassu oli jo istumassa uloskäynnillä. Hän istui ihan isänsä Hirvitaipaleen vieressä ja juttelivat oletettavasti toisilleen. Olimme Mutamielen kanssa kirineet jo Häivesiiven ja Nopsajalan vierelle, kun yritin maukaista arvokkaasti yövartiossa olleelle soturille:
”Huomenta Hirvitaival. Huomenta Varpustassu.” Siirsin katseeni harmaavalkoiseen oppilaaseen sanoessani hänen nimensä. Hirvitaival nyökkäsi, mutta Varpustassu tervehti minua ystävällisesti takaisin.
”Olemme siis valmiit?” varmistin jokaiselta yhteisesti, johon kaikki nyökkäsivät myöntyvästi, jonka jälkeen lähdin johdattamaan ihka ensimmäistä partiotani kohti Myrskyklaanin rajaa.

”Häivesiipi, merkkaa tuo puu tuolla”, pyysin tummanharmasta naarta nyökäyttämällä tarkoittamaani puuta kohti, ”Nopsajalalle nuo pensaat tuolla kauempana.”
”Etkö aio kertoa minulle mitä tehdä?” Mutamieli asteli vierelleni huvittuneen näköisenä. Väräytin korviani.
”On outoa sanoa sinulle mitä tehdä, kun vasta hetken aikaa sitten se oli täysin toisin päin”, myönsin. Mutamieli naurahti ja tökkäsi hännällään kylkeäni.
”Älä nyt ota tehtävääsi liian tosissaan, Vaahterakasvo”, Mutamieli ohjeisti.
”Mutamieli on oikeassa. Olet ollut tähän asti ihan jännittynyt ja hiljainen, vaikka olemme samoja klaanitovereitasi kuin oppilaana ollessasi”, Mutamielen toisella puolella asteleva Varputassu sanoi. En jostain syystä ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin. Ei minun tarvinnut esittää mitään, sillä soturit olivat kirjaimellisesti nähneet koko kasvuni soturiksi asti ja tunsivat minut lähes yhtä hyvin kuin minä itse itseni. Varpustassun seurassa taas olin aina tuntenut itseni kotoisaksi.
”Taisin ymmärtää. No, Mutamieli mene Nopsajalan mukaan ja merkatkaa kohta lähellä joen laskukohtaa”, sanoin varmempana. Entinen mestarini lähti suuntaan, jonne olin Nopsajalan lähettänyt. Häivesiipi palasi takaisin minun ja Varpustassun luo, mutta lähetin hänet tarkistamaan vanhan ketunkolon siltä varalta, että sinne on eksynyt jokin punaturkkinen.
Kuljimme Varpustassun kanssa vierekkäin, mutta sen verran kaukana toisistamme, että turkkimme ei olleet missään kosketuksessa. Haistelimme maastoa tarkkaavaisina ja merkkasimme tasaisin välin puita esimerkiksi hieromalla turkkejamme niiden runkoon.
”Miten sinun koulutuksesi on sujunut?” kysyin ennen kuin hiljaisuus venyi liian kiusalliseksi.
”Hyvinhän se, Yrttijalka on hyvä mestari”, Varpustassu sanoi selvästikin sitä tarkoittaen. Nyökkäsin olevani samaa mieltä:
”Niin on.” ”Lyön vetoa, että olet pian soturi ja sitten voit määräillä meitä muita kuin olisimme alaisiasi.”
Varpustassu virnisti leikin merkiksi ja sanoi ilkikurisesti, ”Minä voin määräillä sinua jo nyt.”
”Etkä voi.”
”Voinpas. Käsken sinua saalistamaan minulle syötävää!”
Katsahdin häneen oletko-tosissasi-ilmeellä, mutta tahtomattani päädyin naurahtamaan naaraalle. Hetken jatkettuamme matkaa naurahdellen, Mutamieli, Häivesiipi ja Nopsajalka palasivat luoksemme. Nyt lähtisimme järvelle päin, jonka jälkeen saalistaisimme jotain leiriin vietäväksi.

//Tänäänkin näköjään sen verran kiire, etten kerkee tästä tän pidempää tehdä v.v

Nimi: Zare

23.01.2018 09:37
___________________________________
Pajutassu// 11kp, 6kp
Savutassu// 6kp

Nimi: Pajutassu

22.01.2018 21:48
Silmäni rävähtivät auki, ja tunsin pimeyden. Tunsin, kuinka putosin pitkään, pitkään alas, mutten pelännyt. Samassa tunsin maan käpälieni alla, ja huomasin olevani pystyssä pienen putouksen vierellä. Vilkuilin tuskissani ympärilleni. *Missä kaikki ovat?* Huomasin liikettä pensaissa, ja näin mustan, pitkän turkin vilahtavan vieressäni. "Hei, Pajutassu" Kissa oli hypännyt pois piilostaan, ja katsoi minuun lempeni silmin. "Emo?" Kysyin varovasti. Kissa kehräsi mielissään.
"Sinä tunnistit" hän naukui makeasti.
"Emo!" Huusin ja pompin ilosta, pyörin ja jankkasin 'Emo, emo, emo!'
"Rauhoitu, rakkaani" Emoni nuolaisi korvieni välistä, ja se jos mikä sai minut pysähtymään.
"Hetkinen, olet siis.." Naukaisin hädissäni. "siis.. Kuollut?"
"Niin, mutta nyt varjelen sinua täältä, kultaseni" hän nuolaisi minua jälleen, tällä kertaa rivakammin.
"Minulla on sinulle viesti" Emoni naukui vakavana "Toisinsanoen merkki"
Olin hämilläni, mutta nyökkäsin pienesti. "Liittyykö se klaaniini?" Halusin olla varma, että klaanini olisi turvassa.
"Hiukan, mutta eniten se koskee sinua. Katso nyt, mutta älä kerro näkemästäsi kellekkään"
Nyökkäsin. Katsoin emoni näyttämään suuntaan ja hämmennyin totaalisesti.
Näin minut Myrskyklaanin rajalla. Siellä oli joku toinenkin, en erottanut kuka,mutta Myrskyklaanista hän oli. Samassa kuva vaihtui kolmeen suloiseen pentuun, jotka kiemurtelivat vatsani vierellä. Kuva vaihtui jälleen. Näin vihaisia katseita, jotka ympäröivät minut kuin Kotka pennun. Samassa kaikki katosi ja pimeni.
"Mi-Mitä tuo.." Emoni vaimensi minut hännällään. "Shh, pikkuiseni"

 

©2018 Metsäketo - suntuubi.com