Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Zare

16.12.2017 19:18
__________________________________________________

Nimi: Zare

16.12.2017 19:16
Savutassu// 8kp, 7kp
Pajutassu// 6kp, 6kp
Vaahteratassu// 23kp, 12kp

Nimi: Savutassu

16.12.2017 15:14
Palasin rajapartiosta leirille, kun parahdus kuului pentutarhan suunnalta. Pian kaikki oli yhtä karvapalloa. Oppilaat leirissä oli kutsuttu koolle ja kerrottu että Hallalaikun pentu Vinhapentu oli kadonnut. Tämä olisi löydettävä välittömästi. Sana levitettiin myös metsästyspartiolle, joka oli vielä liikkeellä. Jokainen silmäpari tarvittaisiin pennun löytämiseksi. Leirin jokainen tassunaskel haisteltiin ja tarkastettiin. Olin Pajutassun kanssa lähellä pentutarhaa, mutta tarpeeksi kaukana, ettei pennun olisi kuvitellut lähtevän tässä säässä omilleen kauas.

"Hei! Täällä on tuore hajujälki", Pajutassu sanoi selkeästi ennen kuin lähti seuraamaan sitä. Seurasin tätä perässä. Haistelin lunta jaloissa. Siitä erottui pennun haju selvästi, mihin sekoittui pian pienen pelonhaju. Olin törmätä Pajutassuun. Haju levisi pienelle alueelle. Pentu oli selvästi leikkinyt siinä, mutta alkanut pelätä. Luminen maisema kadotti leirin juuri ja juuri näkyvistä, mutta olimme silti hyvin lähellä sitä. Kuulin yllättäen pientä vikinää ja kerroin siitä Pajutassulle. Tämä nyökkäsi ja ehkä sanoikin jotain, mutta keskityin vain pennun löytämiseen.

Osuimme Pajutassun kanssa yhtä aikaa koloon, mikä oli selvästi vastaikää kaivettu niin kuin muuttikin pienet kolot lumessa. Tämä oli kuitenkin tarpeeksi suuri pennulle ottaa suojaa kylmenevältä ilmalta. Vaihdoimme äänettömästi katseita ja kurotin koloon. Nostin sieltä silmänräpäytystä myöhemmin Vinhapennun. Pajutassu pyyhki lumen pois tämän päältä. Tunsin, kuinka kylmä pennun keho tuntui.
"Kiireesti leiriin", Pajutassu sanoi. Nyökkäsin myönteisesti ja otin pennusta tukevan otteen. Pajutassu piti pennun hereillä ja rauhallisena, kun tämä avasi silmänsä. Kun saavuimme leiriin, emme jääneet juttelemaan, vaan etsimme ensimmäisenä Juolavirtaa. Ensimmäisenä paikalle saapui kuitenkin Hallalaikku ja tämän perässä Vaahteratassu. Soturi ilmoittivat muille pennun löytymisestä ja Juolavirta kiiruhti tarkistamaan pennun kuntoa.

//Pajutassu? Voit jatkaa, jos haluat. Vaahtera sano, että sille tulis vain pieni vilustuminen, mutta muuten kunnossa

Nimi: Vaahteratassu

16.12.2017 12:29
Puskin lumen saalistamani hiiren päälle, jotta se ei kerkeisi mennä pilalle sillä aikaa, kun yrittäisin saalistaa vielä jotain muuta ennen leiriin palaamista. Katselin ympärilleni. Mutamielen pitäisi olla tässä jossain lähistöllä, samoin kuin Pähkinätassu. Naaras oli tullut mukaan metsästysharjoituksiimme, kun hänen oma mestarinsa oli määrätty aamupartion johtoon.
Lähdin uuden tuoksun perään, mutta se oli muutaman hetken vanha tuoksu, joten en ollut varma voisinko löytää tätä oravaa enää. Mitähän orava ylipäätään teki Tuuliklaanin alueella, joka oli suurimmaksi osaksi pelkkää nummea – lukuun ottamatta yhtä metsäpilkkua, ajattelin nenä väristen.
”Vaahteratassu! Meidän täytyy palata leiriin!” kuulin nuorekkaan oppilaan äänen takaani. ”Mutamieli palasi jo edeltä, koska leirissä on kuulemma sattunut jotain.” Korvani nousivat pystyyn ja katsahdin tummajuovaiseen naaraaseen, Pähkinätassuun.
”Onko sinulla saaliisi mukana?” kysyin. Pähkinätassu pudisti päätään, koska ei ollut kuulemma onnistunut saamaan mitään. Kerroin hakevani ensin omat saaliini, ja hän voisi mennä jo edeltäni. Kun Pähkinätassu kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan leiriä kohti, etsin kohdan jonne hiiren hautasin. Kaivoin sen nopeasti esiin ja nappasin leukoihini. Otin suunnakseni minne Pähkinätassu oli kadonnut ja kiihdytin itseni juoksuun.

Kun saavuimme Pähkinätassun kanssa leiriin, siellä oli täysi hälinä päällä. Vilkuilin ympärilleni hämilläni samalla, kun vein hiiren tuoresaaliskasaan. Pähkinätassu seurasi koko ajan perässäni ja katsoin tätä kysyvästi, mutta hän näytti tietävän ihan yhtä vähän kuin minäkin. Huomasin Tammitassun oppilaiden pesällä ja viitoin Pähkinätassua seuraamaan minua.
”Mitä on tapahtunut?” kysyin heti saatuani Tammitassun huomion. Minua tummempi oppilas näytti vakaalta niin kuin aina, mutta hän sanoi: ”Hallalaikun pentu Vinhapentu hävinnyt.” Kuulin Pähkinätassun henkäisevän.
”Miten niin hävinnyt? Mitä tarkoitat?” tämä kysyi ikään kuin paniikin vallassa. Veljeni näytti hieman turhautuneelta, kun Pähkinätassu kysyi tuollaista.
”Hävinnyt. Kadonnut. Miten sinä sen nyt ymmärrät parhaiten. Vinhapentu ei ole pentutarhassa, eikä varmaan koko leirissäkään”, Tammitassu selvensi. ”Häntä on etsimässä partio, suurin osa oppilaista käskettiin tarkistamaan koko leiri siltä varalta, että pentu on löytänyt kivan piilon.”
”Vaahteratassu”, mestarini vaativa ääni kutsui. ”Mene sinä Hallalaikun luo pentutarhaan ja yritä pitää hänet rauhallisena. Lämpökatse on parantajanpesällä, joten hän ei voi pitää seuraa.” Sen jälkeen hän käski veljeni ja Tammitassun mukaansa ja he katosivat leirin uloskäyntiin. Kiiruhdin pentutarhalle ja työnnyin pesään.
”Kuka siellä? Löytyikö Vinhapentu? Onko hän kunnossa?” pelokas ääni kajahti pesässä ja kuulin naaraan nousevan jaloilleen. Silmäni tottuivat nopeasti pimeään ja erotin Hallalaikun pedillään seisomassa.
”Vaahteratassu tässä, tulin pitämään sinulle seuraa”, sanoin lempeästi selvästi pelokkaalle kuningattarelle. Tämä huokaisi raskaasti ja lysähti pedilleen. Istahdin tämän eteen ja kiepautin häntäni tassujeni ympärille.
”Ei tässä ole mitään hätää. Vinhapentu löytyy kyllä, eikä hänelle käy kuinkaan”, yritin lohduttaa, mutta kuningatar vain parahti vastaukseksi. Luimistin korvani pienesti. Halusin auttaa, mutten tiennyt miten saisin hänet rauhoittumaan.
”Kuuntelehan nyt, tarkoitan mitä sanon. Pentuasi on etsimässä koko klaani ja sen parhaat soturit, mukaan lukien sinun kumppanisi Lehmusmieli. Hänet löydetään kyllä vahingoittumattomana.” Hallalaikku kohotti hiljalleen päätään ja nyyhkäisi, mutta nyökkäsi aavistuksen verran.
”Olet oikeassa, hän on vahva pentu. Hänelle ei käy kuinkaan, kunnes hänet löydetään”, naaraan ääni vapisi. Hymyilin pienesti ja nyökkäsin.

//Haluisko joku jatkaa siitä, kun Vinhapentu löydetään leirin ulkopuolelta? Savutassu, Pajutassu,joku? Ajattelin että se löytyy siis kunnossa, mutta se sais sit vaan pienen flunssan c:

Nimi: Vaahteratassu

14.12.2017 19:24
Päivä oli jälleen hyvin synkkä ja kylmä, mutta tällä kertaa lunta ei tuntunut satavan. Tuuli sen sijaan oli entistäkin kylmempi ja toivoin ajatuksissani, että hiirenkorvan aika saapuisi nopeasti. Istuin aukiolla yhdessä veljeni Tammitassun kanssa oppilaiden pesän läheisyydessä ja tarkkailin vasta heränneen klaanin touhuja. Partio, johon kuului Lampisilmä, Kettulampi, Pajutassu ja Lehmusmieli, valmistelivat lähtöä lähellä leirin uloskäyntiä. Pajutassu oli klaanimme uusin oppilas, hänet oli nimitetty edellisenä päivänä ja oli jo innoissaan menossa ensimmäiseen oikeaan partioonsa. Yksi klaanimme kuningattarista oli tullut ulos jaloittelemaan, luultavasti sen takia, kun pennut vielä nukkuivat tyytyväisinä. Muutamat oppilaat söivät viimeisiä jämiä tuoresaaliskasasta, jotta jaksaisivat tämän päivän koulutuksen mestariensa johdolla. Loput oppilaista olivat vielä joko nukkumassa tai lähteneet jo mestariensa kanssa päivän tehtäviin. Huomasin myös, että päällikkömme Sirpaletähti vaihtoi sanasia varapäällikkömme Sadeputouksen kanssa.
”Mitä sinulla ja Nopsajalalla oli tarkoituksena tehdä tänään harjoituksissa?” kysyin turkkiaan pesevältä Tammitassulta. Joka kerta kun katsoin häntä, minua huvitti se, miten samalta veljeni kanssa näytin. Olimme täysin saman kokoisia – yhtä pitkäjalkaisia. Lisäksi meillä molemmilla oli meripihkanväriset silmät. Kaikista hämmentävin yhtäläisyys oli kuitenkin raitojemme lähes identinen yhtäläisyys. Sanoisin, että meidät erotti toisistamme vain siitä, että pohjavärini oli paljon vaaleampi kuin Tammitassun. Sekä luonteesta, mietin. Kun minä olin avoin ja kohtelias, Tammitassu oli hieman sulkeutunut muiden ympärillä eikä luottanut helposti kehenkään. En voinut kuitenkaan kieltää yhtäläisyyksiä luonteessammekaan, mutta oli mukavempaa ajatella, että erosimme toisistamme edes jotenkin luonteen kautta. Sillä vaikka kuinka rakastinkin veljeäni, halusin olla minä, yksin minä ja Tammitassu on vain Tammitassu, minun veljeni. Joskus pentuna minusta aina välillä tuntui, että meitä pidettiin samana kissana, joka ei minusta ollut yhtään mukavaa.
”Aiomme harjoitella taistelemista vaikeammalla tasolla. Hänen mielestä olen kehittynyt nopeasti, joten on kuulemma hyvä jo edetä”, Tammitassu sanoi pienoinen pilkahdus kehuskelua äänessään. ”Jos joskus tarvitset suojelua, kutsu minut.” Tönäisin tätä lapaan leikkisästi.
”En minä sinua tarvitse itseni suojelemiseen, osaan ihan hyvin itsekin taistella. Oletko itse varma, että saat edes vanhaa jänistä kiinni?” kiusasin takaisin, mikä ei ollut yhtään tapaistani, ainakaan muiden, kuin perheenjäsenten seurassa.
Tammitassu virnisti ja piiskasi hännällään selkääni: ”Usko pois, se on kehityksen alla. Uskomatonta miten olemme ihan eri tasoisia metsästyksessä ja taistelussa.”
”No jaa, emme me niin eri tasoisia ole. Me vain opimme eri tahtiin”, korjasin hänen lausettaan. Tammitassu kohautti lapojaan myöntymisen merkiksi.
”Minun täytyy kuitenkin nyt mennä, lupasin Mutamielelle, että lähtisin Juolavirran mukaan etsimään joitain yrttejä, joita hän kipeästi tarvitsisi. Joitain joita pitää kaivaa kaiken tämän lumen alta”, kerroin jo noustessani ylös. ”Mutta se on ihan kivaa vaihtelua, ehkä opinkin jotain yrteistä. Ei siitä ainakaan mitään haittaa ole, vai mitä?” Sen jälkeen kipitin parantajan pesälle. Pesä oli vanha ketunkolo, mutta se ei oikeastaan ollut kuulunut ketulle pitkään, pitkään aikaan. Pesässä oli erikoinen tuoksu, minkä arvelin johtuvan yrttivarastosta, joka sijaitsi syvemmällä kolossa.
”Juolavirta? Vaahteratassu täällä.”
”Tiedän, haistoin sinut. Oletko valmis?” naaras tuli esiin jostakin syvemmältä kolosta. Kerroin olevani ja poistuimme minun johdollani kolosta takaisin lumiseen leirimaisemaan. Poistuimme leiristä tällä kertaa Juolavirran johdolla, koska hän tiesi mistä päin reviiriämme tätä yrttiä löytyisi. Lähdimme kohti kaksijalkalaa, mutta siitä viistoon. Mieleni teki rikkoa minun ja Juolavirran välillä vallitseva hiljaisuus, mutta ajattelin, että parantaja tahtoi suunnistaa rauhassa ilman oppilaan häirintää. Yllätyksekseni Juolavirta tuntui kuitenkin lukevan ajatukseni, kun hän maukaisi: ”Haluat kysyä minulta jotain. Vai mitä?”
”Niin, tai no, jos häiritsen niin ei sillä ole väliä”, nyökkäsin kunnioittavasti korvat pystyssä. Kuulin Juolalehden naurahtavan pienesti. En tiennyt oliko sen tarkoitus olla sarkastinen vai oikeasti huvittunut.
”Et sinä minua mitään häiritse. Kysy pois vaan”, raidallinen valko-siniharmaa naaras sanoi. Astelimme yhä tasaisella vauhdilla, eikä minulla ollut mitään vaikeutta pysyä Juolavirran perässä. Oikeastaan päinvastoin, olin pidempi jalkainen kuin tuo naaras, joten minun oli helpompaa kulkea paksussa lumihangessa.
”Mitä yrttiä me etsimmekään?” kysyin miettelijäästi, sillä olin todella yrittänyt muistaa kyseisen yrtin nimen.
”Raunioyrttiä. Tai oikeastaan sen juurta. Eikä meidän tarvitse etsiä sitä, koska tiedän tasan tarkkaan paikan missä sitä kasvaa. Meidän täytyy vain kaivaa saadaksemme sen juurta maan alta.”
”Ymmärrän. Mihin sitä käytetään?” jatkoin kyselyitäni, kun kerran hän oli onnistunut totaalisesti herättämään mielenkiintoni.
”Murtumien ja pahojen haavojen parantumiseen. Minulla on sitä varastossani hyvin vähän, enkä usko sen riittävän koko lehtikadon ajaksi. Alkaa olla kuitenkin liukasta, joten murtumien saaminen on mahdollista”, Juolavirta kertoi tarkasti. Mielenkiintoni tuntui heräävän yhä vain enemmän, enkä osannut päättää minkä kysymyksen kysyisin seuraavaksi. En ollut koskaan tuntenut haluavani parantajaksi, koska tahdoin tulla päälliköksi jonain päivänä. En uskonut parantajantehtävän olevan kuitenkaan yhtään vähemmän tärkeä, sillä parantajat kirjaimellisesti pelastivat muiden kissojen henkiä taidoillaan. Se oli minusta kunnioitettavaa.
”Miksi päätit tulla parantajaksi?” kallistin päätäni ja katsoin tämän suuntaan. Juolavirta hymyili.
”Olen pennusta asti viihtynyt parantajanpesässä. Vietin paljon aikaa silloisen parantajan Aamulehden kanssa. Ja kun sain tietää, että minusta ei voi tulla soturia kuitenkaan”, hän naukaisi ja vilkaisi töpöhäntäänsä kohti. ”Ajattelin, että halusin olla klaanille hyödyksi jollakin tavalla, joten päätin, että ryhdyn parantajaksi. Aamulehti oli tietenkin heti asian puolesta, sillä hän tiesi, että olin oikeasti kiinnostunut yrteistä sun muista. Niimpä minusta tuli parantaja.”
Kuuntelin kuuliaisesti hänen tarinaansa ja olin jopa pahoillani hänen puolestaan. ”Haittaako sinua vielä joskus, että et voinut kouluttautua soturiksi?”
”Voi nuorukainen, ei yhtään. Soturiksi kouluttautuminen on sinun kaltaisillesi innokkaille oppilaille. Näin jälkeenpäin ajateltuna, en minä olisi edes ollut kunnon soturiainesta. Kaipa näin siis oli tarkoitus käydä”, Juolavirta naurahti huvittuneena. Nyökkäsin innostuneena.
”Haluan vielä jonain päivänä päälliköksi”, paljastin tälle viisaalle parantajanaaraalle. Juolavirta katsahti minuun vakavasti ja tarkkaili minua, ennen kuin sanoi:
”Uskon, että sinusta tulee päällikkö, kun on sen aika. Olet yhtä innokas, mutta oppivainen kuin isäsi. Muistan, kun hän oli vielä sinun ikäisesi. Hänkin haaveili päällikkyydestä, mutta rakastuttuaan emoosi Kirkaskasvoon, hänen ajatusmaailmansa muuttui. Ja kuten sanoin omastakin kohtalostani, uskon, että juuri niin piti isäsi kohdalla käydäkin.”
”Mutta minä näen, että sinun kohdallasi se toteutuu. Sinun täytyy vain olla kärsivällinen.”

Päivä oli melkein jo lopussaan. Löysimme raunioyrtin juuria takarajaltamme, lumen ja maanpinnan kaivamisen jälkeen ja palasimme juuri leiriin hampaisaamme mustia juuria ja kipitimme aukion halki parantajan kololle, ja pujahdimme sisään. Jätin yrtit Juolavirran pyynnöstä pesän nurkkaan, josta hän kuljettaisi ne varastoonsa. Hän kiitti minua seurasta ja minä kiitin takaisin. Sen jälkeen menin omaan pesääni ja omalle pedilleni. Olin todellakin iloinen, että Mutamieli oli luvannut minut Juolavirran avuksi täksi päiväksi. Se, että olin oppinut yrteistä yhtä sun toista, saati kuullut mielenkiintoisia tarinoita, oli yksi parhaista koulutuspäivistä. Jos niin voi edes sanoa, sillä eihän yrttituntemus oppilaan koulutukseen kuulunut. Halusin kuitenkin itse osata yhtä sun toista, jotta voisin jonain päivänä olla mahtava päällikkö Tuuliklaanille.

Nimi: Pajutassu

14.12.2017 15:18
(Jatkoa edellisestä)

*Ehkä jos metsästäisin Tammitassulle, hän ei olisi enää niin vihainen* Katselin järveä masentuneena, kunnes yllättäen suutuin. *Hänhän itse oli niin tyly!* Häntäni huiski hullunlailla, kun ajattelinkin asiaa. *Ei ole minun vikani, että hän oli tyly!* Kävelin edestakaisin suutuksissani edestakaisin järven rannalla. Huomasin Myrskyklaanin rajalla partion, mutten piitannut heistä. *On minulla tärkeämpääkin tekemistä* Seurasin silti katseellani Myrskyklaanilaisia. He merkitsivät hajumerkkinsä mutteivät huomanneet minua. Käännyin heistä poispäin vaikka oisin mieluiten jäänyt vielä katselemaan. *Millaista olisi olla Myrskyklaanilainen?* Työnsin sellaiset ajatukset pois mielestäni. Olin syntynyt Tuuliklaanissa ja aioin myös elää siellä. *Ehkä*

Takaisin leiriin saavuttuani - mukanani jänis ja kaksi hiirtä - etsin katseellani Tammitassua. Löysin hänet oppilaiden pesän edestä juttelemassa Vaahteratassun kanssa. Päätin antaa heidän olla ja vein saaliini tuoresaaliskasalle. Kerrankin siitä erotti selvän kasan. Istahdin sivuun ja mietin mitä tekisin. Kettulampi oli sanonut, ettei ehtisi tänään opettaa minua, eikä partioitakaan ollut vapaana. *Toisaalta voinhan minä kysyä* Etsin leiristä jotain jolta kysyä ja äkkäsin Kettulammen syömässä töyhtöhyyppää Kuutamonkatseen kanssa. Pingoin heitä kohti mielissäni siitä että Kettulampi oli leirissä. Juoksin katsoen vain kahta soturia, enkä huomannut liukasta kohtaa käpälieni alla. Liukastuin ja mätkähdin takajalkani päälle. "Auuh!" Parkaisin ja yritin nousta seisomaan. "Ei hätää pikkuinen." Erotin Kettulammen äänen. "Parasta kantaa hänet" Kuutamonkatse ehdotti. Ennen kuin Kettulampi ehti vastata, ähkäisin "Ei tarvitse, minä pärjään" Huomasin silmieni painuvan kiinni ja olin vajota uneen. Ennen nukahtamistani kuulin vielä vaimean äänen "Shh, älä rasita itseäsi"

(Tuossa noin, saatan jatkaa vielä.)

Nimi: Pajutassu

13.12.2017 16:18
"Nähdään myöhemmin"

Nyökkäsin Tammitassulle hyväntuulisesti ja käännyin kohti oppilaiden pesää.
"Tammitassussa taitaa olla jotain erityistä" kuulen takaani. Käännyn ja huomaan Kettulammen kehräävät edessäni.
"Ai hei, no tuota, ei nyt niinkään. Me ollaan vaan kavereita" takeltelen hiukan ärsyyntyneenä.
"Hei kuule, ei siinä mitään pahaa ole, jos tykkäät hänestä"
Vastasin nyökkäyksellä ja käännyin takaisin menosuuntaani. *Onko mitään pahempaa kuin se että kiusataan tuollaisesta asiasta?* Huokaisen. Pesälle saavuttuani tajusin, etten tehnyt siellä mitään. Käännyn ärsyyntyneenä kohti leirin uloskäyntiä. Päätin lähteä metsästämään, jos mitään muutakaan ei ollut. Huomasin Tammitassun tulevan partioineen leiriin.
"Hei Tammitassu" Tervehdin häntä niin iloisena että voisin poksahtaa.
"Hei vaan" Tammitassu tervehti vakavana. Iloni laantui, mutta päädyin pelastaa tilanteen.
"Onko jotain käynyt?" Kysyn huolestuneena. En halunnut olla tyly takaisin, vaikka mieleni ehkä tekikin.
"Ei" Tammitassu vastaa entistä tylymmin.
"Ei olisi kiinnostanutkaan!!" Huudan hänen peräänsä.
Tammitassu katsoi minuun loukkaantuneen oloisena muttei sanonut mitään. *Mitä minä olen tehnyt!*

Kuljin järven rantaa pitkin häntä maata laahaten. *Hän ei enää koskaan puhu minulle* Lunta oli satanut aika vähän ja maa oli aavistuksen jäässä. Järvi ei kuitenkaan ollut jäätynyt kuin rannasta.

(Jatkan myöhemmin, mutta älä Zare arvio tätä vielä c:)

Nimi: Savutassu

12.12.2017 20:30
Valmistauduin lähtemään iltapartiooni. Seurasin muiden touhua, kun odotin partioni kokoontuvan. Joku partio kokoontui lähelleni, mutta siihen ei kuulunut ketään, kenen piti lähteä partiossa, mihin kuuluin.
"Hei karvapallo", ääni kuiskasi korvaani, mistä säikähdin. Katsoin taakseni ja näin siskoni. Tämä ei juuri puhunut minulle, mutta se ei haitannut. Nyt meidän oli vain oltava kunnolla partiossa.
"Hei", vastasin pienoisesti, etten olisi epäkohtelias häntä kohtaan.
"Näitkö Pajutassua? Hänet nimitettiin tänään", tämä kysyi. Nimi muistui mieleen siitä, kun olin kävellyt muiden oppilaiden luokse. Nämä juttelivat uuden oppilaan kanssa.
"Kyllä. On mukavaa saada lisää oppilaita seuraamme", vastasin tälle.
"Meillä oli mukavampi olla, jos te oppilaat valmistuisitte sotureiksi", sisareni sanoi tympääntyneenä ja käveli pois luotani. Sisareni ei ollut mukavin mahdollinen, mutta olin selviytynyt pentuajan hänen ollessa tuore soturi, joten selviytyisin myös oppilasaikani.

Pääsin syömään hieman lintua rajapartion jälkeen, mistä painuin pedilleni. Yö kului hiljaa, mutta tunsin vähän levottomuutta, miksi en nukkunut kunnolla. Heräsin ennen muita. Päätin siistiä turkkini kunnolla. Sain myös venytellä kunnolla ennen kuin päivä alkaisi kunnolla. Ponkaisin sitten katsomaan, jos emoni olisi hereillä, jotta saisin jutella tämän kanssa. Joitain sotureita oli hereillä, mutta näin emoni nukkuvan pedillään. Lähdin kulkemaan takaisin muiden oppilaiden luo. Kun saavuin muiden luokse, huomasin varapäällikön jakavan soturien kesken luultavasti partioista. Tunsin jalkojeni olevan yhä väsynyt eilisestä ja ajatus partiosta väsytti yhä enemmän. Soturit sitten tulivat hakemaan aamupartioon kuuluvat ja kertomaan muille heidän partiot. Kuutamonkatse tuli luokseni hiukan pettyneen näköisenä.
"Tänään minulla ei ole aikaa opettaa sinulle mitään. Olen aamupartiossa ja sinä toisessa partiossa. Lisäksi olet auringonhuipun jälkeen metsästyspartiossa enkä tahdo väsyttää sinua liikaa", naaras sanoi hiukan pettyneenä. Petyin itsekin. Olin vasta päässyt alkuun metsästämisessä enkä saisi paljoa harjoitusta muihin taitoihin. Jollen kykenisi metsästämään kunnolla, olisin hyödyttömin koko klaanissa.
"Entä huomenna? Haluan todella oppia tekniikan saada jäniksen kiinni", sanoin hiukan turhautuneena. Katsoin Kuutamonkatsetta, jonka hymyili hieman.
"Yritän järjestää aikaa siihen", tämä sanoi ennen kuin poistui partioonsa. Etsin samassa oman partioni, jotta saisin päivän alkuunsa.

Nimi: Zare

12.12.2017 13:39
____________________________________________________

Nimi: Zare

12.12.2017 13:39
Savutassu// 13kp
Vaahteratassu// 18kp
Pajutassu// 10kp

Nimi: Pajutassu

11.12.2017 19:19
Oli nimityksistäni edeltävä ilta ja olin raatanut koko päivän. Olin nyt rajapartiossa, joka oli päiväni toinen. Huokaisin tuskasta. Partioon kuului kokonaisuudessaan kuusi kissaa. Minä, Raudustassu, Tammitassu Kettulampi, Lampisilmä sekä Juolavirta. *On outoa, kun partiossa on näin monta henkilöä* pohdin. Kohautin lapojani *Ehkä se on normaalia*. Katsahdin ympärilleni ja huomasin olevani lähellä kuulampea. "Miksi minä tänne päädyin?" Mutisen ärsyyntyneenä. Olin kääntymässä ympäri, kun huomasin Myrskyklaanin rajalla liikettä. *Tuskin tuo nyt mitään kummoista on*. Jäin kuitenkin vielä hetkeksi katsomaan rajan suuntaan, kunnes käännyin takaisin päin. Jäljitin lähes heti partion ja lähdin juoksemaan kohti hajujälkeä. Kettulampi yllätti minut kysymällä "Missä olet ollut? Koko partio on etsinyt sinua kaikkialta"
"A-anteeksi" mutisin häpeissäni.
Kettulampi ei vastannut vaan kääntyi muuhun partioon päin. "Ajattelin jos metsästäisimme vielä klaaneille ennen kuin palaamme" naukaisi Lampisilmä.
Tukahdutin tuskanhuutoni.
"Otetaan kisa kuka saa ensimmäisen saaliin!" Raudustassu ehdotti
"Joo!" Naukaisin. Oloni tuntui kohentuvan heti kun juoksin muiden oppilaiden perään.
"Minäpä löydän suurimman jäniksen kuin te yhteensä!" Tammitassu ylpeili.
"Älä lupaa mitään mitä et voi luvata" Juolavirta muistutti
Hymyilimme toisillemme Tammitassun kanssa. Tunsin kuinka käpäläni kihelmöivät jännityksestä. *Outoa, en edes jännitä mitään* Unohdin ihmetykseni kun huomasin jäniksen tuoksun. Hiivin aluksi hiljaa vainua kohti. Meillä ei ollut tänään metsästysharjoituksia, joten tiesin etten voisi välttämättä onnistua. Pian huomasin jäniksen etsivän ilmeisesti ruokaa. Ilman pohdintaa juoksin jäniksen kimppuun ja huomasin osuvani siihen. Jänis potki takajaloillaan päästäkseen irti. Tajusin että minun kannattaisi käyttää aika hyväksi, joten puraisin jäniksen niskaa varmasti mutta aavistuksen epäröiden. Tunsin kuinka jänis valahti veltoksi tassujeni alla. "Mahtavaa!" Kehräsi Kettulampi.
"Kiitos" vastasin hiukan ujona.
"Voimme palata leiriin" Juolavirta maukui.

-Sori kun lyhyt!-

Nimi: Vaahteratassu

09.12.2017 17:17
Harjoitellutuokiomme Raudustassun kanssa oli ohi, ja olin ymmärtänyt Raudustassulta – minua aavistuksen vanhemmalta oppilaalta – muutamia asioita, jotka auttoivat minua keskittämään painoani ja hyödyntämään kehoani taistelussa. Aikoisin näyttää Mutamielelle seuraavissa harjoituksissa. Harjoitusten jälkeen Raudustassu oli lähtenyt takaisin leiriin, mutta minä sen sijaan yritin saalistaa vielä jotain, koska minusta ei tuntunut siltä, että voisin nukkua vielä vähään aikaan. Olin aikaisemmin Mutamielen kanssa jo oppinut miltä muutama yleisin riistaeläin tuoksui, joten toivoin saavani edes jotain pientä leiriin vietäväksi.
Olin jo vainunnut nuoren jäniksen, jota tällä hetkellä jäljitin lumen peittämällä nummella. Seurasin sen hajujälkeä tarkasti matalana kulkien, melkoisen varmana, että saisin sen pian näkökenttääni. Ilma oli muuttunut entistäkin pimeämmäksi, sillä päivä alkoi olla lopussaan. Aistini olivat tarkkana kokoaikaisesti ja pian huomasinkin jäniksen kaivavan lunta vähän matkan päässä. Pysähydin äkisti ja laskeuduin tassujeni päälle maahan. Huokaisin helpottuneena, ettei se huomannut minua. Onnekseni olin myös tuulen alapuolella, eikä se voinut haistaa minua. Tarkastelin jänistä aavistuksen lumoutuneena sen puhtaan valkoisesta turkista. Sen korvat liikkuivat kiivaasti kuunnellen, joka herätti minut saalistusviettiini. Se ei saisi päästä karkuun, ajattelin päättäväisesti. Takajalkoja jännittäen heilautin perääni ja ponkaisin jänistä kohti. Kerkesin upottaa kynteni sen turkkiin ennen kuin jänis ymmärsi lähteä karkuun. Valkoturkkinen otus potki allani, kun purin sen niskaa. Hetken päästä jänis valahti veltoksi otteessani. Murahdin tyytyväisenä lähtien samalla kuljettamaan saalista leiriä kohti.

Saavuin leiriin nopeammin kuin olin kuvitellut, ja entistäkin tyytyväisempänä vein saalistamani jäniksen tuoresaaliskasaan. Kahden riistan tuoresaaliskasa, tuhahdin sarkastisesti mielessäni. Väsymys oli sisäisesti vallannut minut, joten ajattelin, että menisin nukkumaan. Jaksaisin ainakin luultavasti herätä aikaisin aamulla aamupartioon, johon olin Mutamielen kanssa lupautunut. Juuri ennen kuin olin pujahtamassa pesään, huomasin kuinka Kuutamonkatse ja Savutassu palasivat leiriin kahden linnun kanssa. Hymyilin, sillä oli lohdullista ajatella, että saimme riistaa edes jonkin verran lehtikadon aikaan nähden. Muistaessani väsymyksen menin pesään ja asetuin omalle pedilleni mukavasti. Tammitassu makasi kerällä vieressäni kylki tasaisesti kohoillen. Nuolaisin tämän niskaa pari kertaa ja laskin pääni tämän lavalle rentoutuneena. Kiersin häntäni tassujeni päälle ja hengähdin syvään. Tunsin jokaisen lihakseni rentoutuvan yksitellen, kunnes kadotin itseni unien syövereihin.

Tunsin jonkun liikahtavan vierelläni ja se sai minut puoliksi hereille. Raotin silmiäni uneliaasti ja ehdin nähdä kuinka Tammitassun häntä katosi pesän ulkopuolelle. Nousin hetken päästä itsekin ylös istumaan ja venyttelin etujalkojani. Haukottelin hieman väsyneenä, mutta siitä huolimatta jaloille nousten ohjasin itseni ulos oppilaiden pesästä. Katselin ympäri aukiota Tammitassua etsien. Hän oli mennyt leirin uloskäynnille, jossa seisoi hänen lisäkseen Kuutassu. Hekin ovat aamupartiossa, ajattelin ilahtuneena. Siistin turkkini jälleen nopeasti ja mielessäni käväisi ajatus siitä, milloin ikinä jaksaisin pestä turkkini huolellisesti pitkän kaavan mukaan. Kipitin kahden muun oppilaan luokse ja sanoin: ”Taidamme olla samassa aamupartiossa.”
Kuutassu maukaisi tervehdykseksi ja kertoi kuinka sai viimeinkin viikolta tuntuneen vapaapäivän jälkeen osallistua koulutukseensa ja partioihin. Kerroin olevani iloinen hänen puolestaan, johon Tammitassu vain myötäili mukana. Ei mennyt hetkeäkään keskustelustamme, kun kaksi klaanimme kokeneimmista sotureista tuli luoksemme. Toinen heistä oli veljeni mestari, Nopsajalka.
”Ollaankos sitä valmiita aamun partioon?” Lampisilmä – toinen sotureista kysyi. Nyökkäsimme yhteen ääneen, mutta vaaleanharmaan kollin katse pysähtyi minuun. ”Sinä taidat olla väärässä partiossa, Vaahteratassu. Toinen partio lähtee kyllä ihan tuota pikaa.”
Kallistin päätäni hölmistyneenä, kunnes tajusin, ettei Mutamieltä ollut tässä ryhmässä, vaikka hänen oli määränä olla. ”Mistä lähtien aamupartioita on lähtenyt kaksi?”, kysyin korvat väristen.
”Se oli Sirpaletähden määräys”, Nopsajalka puuttui keskusteluun lapojaan kohauttaen. Räpäytin silmiäni ymmäryksen merkiksi ja annoin tämän partion lähteä leiristä, jättäen minut seisomaan yhä hämmännyksen valtaamana. Täytyisi siis odottaa oman partioni kokoontumista.

Nimi: Savutassu

09.12.2017 15:33
Vähän aikaa kului viime harjoituksista. Valkea karva vilisti silmieni edestä. Syöksyessä kynteni osuivat tyhjään, josta kylmä lumi tunkeutui kasvoilleni osuessani maahan. Jänis oli päässyt pakoon liiankin helposti. Kuutamonkatseen katse osui silmiini, kun ravistelin lumen päältäni. Mestarini ei näyttänyt tyytyväiseltä, mutten pystynyt kertomaan, oliko tämä pettynyt minuun.
"Tekniikkasi vain kaipaa kovempaa käsittelyä", tämä sanoi, kun pääsin kuuloetäisyydelle.
"Tai hitaimman riistan, mitä on tarjoilla enkä varmasti saisi sitäkään kiinni", vastasi pettyneesti. Naaras hymyili ja naurahti hieman. Tämä varmasti kuvitteli minut siinä tilanteessa. Naurahdin itsekin hiljaa, kun mietin, mitä tulin sanoneeksi.
"Etsitään jotain vähän sinun taidoillesi sopivampaa. Koska eivät jänikset ole ainoa riista reviirillämme, muuten nääntyisimme nälkään", Kuutamonkatse maukui heilauttaen häntäänsä kutsuvasti. Tämä käveli kohti lähemmäs rajaa, mikä jakoi meidät myrskyklaanista. Haistelin ilmaa tarkkaavaisesti jos saisin jotain esille. Haistoin rajapartion selkeät merkit. Partion kulusta ei ollut kauan eikä myrskyklaanin merkit olleet paljoa heikompia. Harmaa häntä ruskeilla raidoilla pysäytti minut äkisti. Katsoin Kuutamankatsetta. Tämä tarkkaili jotain. Haistelin ja yritin erottaa, mitä Kuutamonkatse näki tai haistoi. Pieni lintu oli reviirien rajalla. Tuuli puhalsi hetkellisesti meidän eduksemme. Oli oltava nopea ennen kuin tuulen suunta vaihtuisi taas. Otin asentoa, mitä Kuutamonkatse tarkkaili, kun valmistauduin ottamaan linnun kiinni. Tasoitin hengitystäni ja syöksyin lintua kohti. Olin ketunmitan päässä, kun tämä lähti lentoon. Hypähdin ilmaan toivoen vauhdin riittävän. Huitaisin kynsiä käyttäen kohtaa, missä näin saaliini viimeksi. Jokin tarttui tassuuni ja kun pääsin maahan tasalle. Näin linnun kynsissäni. Olin viimein saanut ensimmäisen saaliini. Varmistin, että lintu oli mennyttä ja kiitin tähtiklaania, kuten Kuutamonkatse neuvoi.
"Tuntuu kaiken arvoiselta, kun viimein nappaa ensimmäisen saaliinsa, eikö?" Kuutamonkatseen ääni kantautui takaani. Otin linnun suuhuni ja hymyilin tälle.
"Palataan leirille. Ehkä nappaamme vielä jotain matkalla, mutta tämä on riittävästi nyt", naaras sanoi. Olin ylpeä itsestäni. Sain edes jotain klaanille.

Ennen leiriin saapumista Kuutamonkatse ehti napata omaa lintuani hieman isomman. Leirille saapuessamme Kuutamankatse neuvoi minua katsomaan, tarvitsiko ketään parantajan pesässä tai muualla ruokailla ennen kuin antaisi minun olla. Klaaninvanhemmat olivat tyytyväisiä jo muiden oppilaiden saaliista. Kävin sitten parantajan pesällä.
"Heillä täällä on teillekin hieman", sanoin Juolavirralle ja Hiiritassulle. Nämä antoivat kiitoksensa, mutta kehottivat minua antamaan sen Kuutassulle. Nyökkäsin näiden neuvolle ja menin Kuutassun luokse.
"Tässä hieman riistaa", sanoin tälle, kun annoin lintuni hänelle. Musta naaras otti lintuni lähemmäs.
"Kiitos. Olikin jo hieman nälkä, vaikka olen joutunut lepoon vilustumiseni vuoksi", Kuutassu sanoi vähän närkästyneenä, mutta toiveikkaana päästessä pian pois. Poistuin tämän jälkeen muiden oppilaiden joukkoon, jotka olivat oppilaiden pesällä. Ennen kuin ehdin paikalle. Tunsin pienen piston vatsastani. En ollut ehtinyt mennä hakemaan mitään koko päivänä, mutta ajattelin syöväni, kun pääsisin iltapartiosta. Nyt minua kiinnosti enemmän, mistä toiset keskustelivat oppilaiden pesässä. Ehkä joku oli kuullut klaaninvanhempien hurjan tarinan tai oli sattunut jotain päivän aikana, kuka oikeastaan tiesi, jollen pääsisi kuulemaan, mistä oli kyse.

Nimi: Zare

08.12.2017 18:03
____________________________________________________

Nimi: Zare

08.12.2017 18:02
Savutassu// 23kp, 21kp
Vaahteratassu// 27kp, 27kp

Nimi: Savutassu

06.12.2017 22:01
Nuolin turkkiani viime yön jäljiltä. Olin nukkunut koko yön syvästi väsymyksen vuoksi eikä päivät tuli helpottumaan. Olisi vielä opeteltava metsästämään ja löytämään rytmi, jolla jaksaisi koko päivän väsyttämättä koko kehoa. Tänä aamuna olin onnekas eikä Kuutamonkatse hakenut minua aamupartioon, mutta meni itse sen mukana. Rajojen vartiointi oli kova harjoitus jo yksinään. Vaikka en ollut aamupartiossa, auringonhuipun aikoihin lähtevään rajapartioon. Nyt kävin huolehtimassa toisen oppilaan kanssa kuningattaria. Keskityin oppimaan vanhemmalta oppilaalta, mistä saisin kaiken, mitä kuningattarien tai klaaninvanhempien auttaminen vaatisi. Vaihdoimme muutaman kuningattaren pedin, josta siirryimme jakamaan saalista, mitä metsästyspartio oli tuonut eilen illalla. Ennen kuin ehdimme jakaa kaikille oman osuutensa metsästyspartio palasi tuoreemmalla saaliilla. Se tarkoitti myös rajapartion saapuvan hetkeä myöhemmin, josta minun oli olla valmis lähtemään välittömästi partiota varten. Mukana oli sotureita, mistä sain hieman epämukavan olon. En ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta tunsin jännitystä soturien joukossa. Purin kevyesti alahuultani, koska en tuntenut oloani mukavaksi eikä kukaan kertonut, mistä oli kyse. He vain supisivat keskenään ennen kuin ryhmää johtava sanoi, että lähtisimme liikkeelle. Yritin kysellä asiasta, mutta sain vastaukseksi, ettei se ollut tärkeää eikä minun pitäisi murehtia asiasta.

Palatessamme leirille tuuli onnistui puhaltamaan suoraan kasvoilleni. Kylmä väre kulki kehoni lävitse, mikä pakotti minut pysähtymään hetkeksi ja ravistelemaan tunteen ohi. Otin pari juoksuaskelta ottaakseni partion kiinni. Leirissä Kuutamonkatse ei halunnut viedä minua harjoittelemaan metsästystä. Sen sijaan Kuutamonkatse kehotti minua muistelemaan ja oppimaan soturilain kunnolla. Olin vain kuullut siitä pentuna, mutten ajatellut sitä tärkeänä. Nyt oli mahdollisuuteni oppia klaanien ydin. Soturilaki määräisi elämän kulun,mikä kertoi taito olla uskollinen klaanille. Koin parhaaksi tavaksi oppi nämä asiat klaaninvanhemmilta, vaikka näillä oli tapana alkaa tarinoida menneistä tapahtumista, mikä oli soveliasta ja mitä nähtiin petoksena klaania kohtaan.

Seuraavana parina päivänä opettelin ja kuuntelin klaaninvanhempia, kun kävin tekemässä tehtävänäni oppilaana näiden luona. Joskus en vain ehtinyt käydä klaaninvanhempien luona, kun minut oli määrätty rajapartioon tai Kuutamonkatse sai minut vedetty sivuun omilta partiovuoroiltaan. Päivät olivat raskaita, jos jouduin tekemään rajapartion ja metsästysharjoittelut samana päivänä. Kehityin kyllä, mutten tarpeeksi saadakseni vielä mitään kiinni. Saatoin jo raapaista jotain hiirtä, mutta nopeiden jänisten kanssa en ehtinyt edes saamaan kunnollista asemaa käydäkseni kimppuun. Kuutamonkatse selitti, että jänisten kiinni saanti oli vähimmäisvaatimus ennen kuin saisin kuulla taisteluharjoituksista. Saisin tyytyä puolustusliikkeisiin, jos saisin ensin kiinni edes jotain. Sekin vaatisi vielä jonkin verran harjoitusta ennen kuin edes helpointa saalista, mitä reviirillämme saattoi saada kiinni. Nyt olin ensimmäisessä metsästyspartiossa enkä saanut mitään käpäliini. Tunsin pettymystä. Halusin uskoa, ettei se johtunut taidoistani, vaan lehtikadon huonosta riistan saannista. Palautin itseni kuitenkin maan tasalle. Etsin vain tekosyytä huonoon metsästystaitooni. En ollut oppilas vielä pitkään eikä koulutukseni ollut kovin menestyksekästä. Kuutamonkatse oli jatkuvasti partioissa tai liian väsynyt päiväntehtävistään hoitaakseen koulutustani. Sen sijaan sain Kuutamonkatseelta välillä tehtävän hoitaa joitain asioita sekä kertoa, mitä olin oppinut eri soturilain kohdista. Hän ei tavallisesti kommentoinut vastauksia kuin välillä, että keskustelisin klaaninvanhempien kanssa vähän tarkemmin. Klaaninvanhempien tarinat eivät selventäneet asioita, joten kävin hoitamassa kuningattaria tänään. Ehkä he pystyisivät kertomaan hieman tarkemmin haluamastani asiasta.

"Hei, tulisitko hetkeksi tänne?" tuttu ääni kuiskaisi pesän ulkopuolelta, kun kuuntelin Hallalaikun selitystä soturilain kolmannesta kohdasta. Asian piti olla itsestään selvyys, mutta Kuutamonkatse jatkoi sanomistaan, että keskustelisin asiasta vähän syvemmin.
"Kiitos Hallalaikku", kiitin naarasta ennen kuin poistuin pesästä. Siellä minua odotti emoni.
"Mitä nuorin pentuni pärjää?" tämä kysyi puskien minua kevyesti. Kehräsin tyytyväisyydestä nähdä emoni. Jos minulta olisi kysytty, en olisi ikinä lopettanut olemasta pentu. Emoni loi niin turvallisen ja luotettavan ilmapiirin ympärilleen. Vaikken tuntenut isääni hyvin, emoni antoi hyvän kuvan hänestä. Isäni oli menehtynyt vielä minun ollessa liian nuori ymmärtääkseni kunnolla, kuka isäni oikein oli, mutta emoni oli aina pysynyt hymyilevä ja rinnallani. Toivoin tämän jatkuvan aina Tähtiklaaniin asti.
"Olen päässyt jo hieman rytmiin, mutta se on raskasta", vastasin tälle. Emoni vain hymyili takaisin ja nuolaisi poskeani.
"Pärjäät mainiosti. Jokainen kehittyy omaan tahtiinsa, kun vain löydät rytmin uskon sinun kehittyvän loistavasti", tämä maukui. Kävelimme hetken vieretysten vaihtaen muutaman sanan ennen kuin liityin muiden oppilaiden kanssa ruokailemaan ja vaihdoimme kieliä ennen kuin liityin iltapartioon, joka oli toinen partio, mihin liityin päivän aikana. Partio sujui ilman suuria ongelmia, mutta tunsin kaatuvani maahan ennen kuin saavuimme edes leiriin. Väsymys todelle kehooni, mutta kehotin jatkamaan, jotta pääsisi makaamaan omaan petiini muiden kanssa, missä olisi lämmintä.

Nimi: Vaahteratassu

06.12.2017 13:44
Kirpeä pakkastuuli puhalsi oksien välistä oppilaiden pesään ja sai samalla aikaan ujelluksen. Kohotin pääni pediltä ja katselin ympärilleni. Olin muutaman päivän aikana tutustunut jokaiseen klaanimme oppilaaseen. Heidän nimensä olivat Aamutassu, Kuutassu, Kivitassu, Piikkitassu, Pähkinätassu ja Raudustassu sekä Savutassu. Heidän lisäksi minä ja veljeni Tammtiassu asutimme oppilaiden pesää. Pesä alkoi käydä pieneksi, koska meitä oppilaita oli niin monta. Ainakin meidän oli lämmin nukkua, jos ei muuta. Olin kuitenkin huomannut, ettei Sirpaletähti ollut kovin tyytyväinen siitä, että monen soturin aika meni osaksi meidän kouluttamiseen, eikä rajojen partioisimiseen ja metsästykseen. Ajattelin sen kuitenkin johtuvan stressistä, mikä oli varmasti normaalia klaaninen päälliköille - varsinkin lehtikadon aikaan.
Kukaan muu oppilaista ei ollut pesässä, joten päätin itsekin nousta ja poistua ulos pesästä. Oppilaiden pesän ulkopuolella venyttelin solmuisilta tuntuvat jäseneni auki nopein venytyksin. Sen jälkeen pesin turkkini järjestelmällisesti ja tunsin oloni heti virkeämmäksi. En ollut varma johtuiko se venyttelystä ja peseytymisestä vai tästä pakkasen täyttämästä ilmasta. Tänä päivänä tuskin näkyisi auringon pilkahdustakaan, sillä taivas oli vaaleanharmaiden pilvien täyttämä, jotka tupruttivat suuria lumihiutaleita. Rehellisesti minua ei kuitenkaan haitannut olisi sitten millainen ilma tahansa. Olin niin motivoitunut koulutukseeni, ettei minua pysäyttäisi minkäänlainen sääilmiö. Kiitos Mutamielen opetuksen, olin mielestäni jo melkoisen hyvä metsästäjä. Vielä oli tietenkin paljon parantamisen varaa, mutta se ei tarkoittanut ettenkö olisi ylpeä itsestäni. Olin heti ensimmäisen metsästysharjoitukseni jälkeen mennyt Varpusmyrskyn puheille ja kertonut mitä olin oppinut ja kertonut myös Mutamielen kehuista. Tammitassu sen sijaan ei ollut ainakaan vielä osoittautunut yhtä taitavaksi juoksemisessa tai metsästyksessä, mutta hän oli selvästi minua parempi käyttämään jämäkkää kehoaan taisteluharjoituksissa. Hymähdin itsekseni herättääkseni itseni ajatusteni syövereistä.
Mutamieli oli kertonut eilen, että pitäisimme tämän päivän harjoitukset järven rannalla, jossa hän odottaisi minua vähän jälkeen auringonnousun. Luultavasti minun pitäisi lähteä jo menemään paikalle. Otin suunnakseni uloskäynnin, mutta ääni takanani keskeytti asekeleeni: ”Mennäänkö yhtä matkaa? Jos siis olet menossa harjoituksiin. Minun pitäisi tavata mestarini nummiaukiolla.”
Jo hajusta tunnistin hänet pesätoverikseni, Aamutassuksi, mutta käänsin vielä katseeni ja nyökkäsin. Kauniin ruskeanvärisen naaraan vihreät silmät hohtivat, kuin hiirenkorvan ajan vaaleanvihreät puiden uudet hiirenkorvat.
”Mennään vain. Minä tapaan Mutamielen järven rannalla, mutta voimme kulkea ainakin puolet matkasta yhdessä”, sanoin ystävällisesti Aamutassun kipittäessä vierelleni. Annoin hänen työntyä ensimmäisenä ulos leiristä ja seurasin hänen perässään. Yön ankara lumisade oli peittänyt alleen pienetkin polun jäljet, joten jouduimme kahlaamaan paksussa lumihangessa. Vaikka oli kulunut vasta noin viikko siitä, kun olin saanut oppilasnimeni, huomasin jo nyt, että lihakseni olivat kasvaneet. Ne auttoivat lumihangessa kulkemista.
”No, Vaahteratassu, mitä olet pitänyt oppilaana olemisesta?” Aamutassu rikkoi hiljaisuuden, jos sitä siksi pystyi kutsua lumen narskunnan takia. Pidin katseeni edessäpäin ja sanoin: ”Olen. Se on vielä parempaa, kuin mitä olin kuvitellut. En tosin malta odottaa, että pääsen soturiksi.”
Naaras naurahti pienesti ja kertoi olevansa samanlainen aloittaessaan oppilaskoulutuksensa. Tajusin hänen olevan minua aika paljonkin vanhempi, mikä sai minut kysymään seuraavasti.
”Milloin mestarisi aikoo pitää sinulle loppuseurannan? Tarkoitan, että olet jo ollut jonkin aikaa oppilaana. Et voi olla enää kaukana soturinimestäsi.”
”Aivan. Tihkutuuli kertoi, että pitää loppuseurannan parin päivän sisään. Riippuen siitä, miten pärjään tänään”, Aamutassu sanoi vakavasti, mutta intoa äänessään. Hipaisin tämän lapaa hännälläni rohkaisevasti.
”Hyvin sinulla tulee menemään. Pian huomaatkin nukkuvasi jo sotureiden pesässä”, kannustin, ”Mutta tiemme taitavat nyt erota. Onnea koulutukseen, Aamutassu.” Tämä sanoi kiitokset ja lähti loikkimaan toiseen suuntaan. Jatkoin matkaani suoraan ripein askelin.

Syöksähdin Mutamieltä kohti. Kolli väisti rivakasti vasemmalle, minkä seurauksena iskin tassullani ilmaa. Ennen kuin ehdin vetäytyä, ruskea välähdys kaatoi minut kumoon ja kaaduin kyljelleni lumiseen maahan. Mutamieli nousi päältäni ja astui kauemmas. Nousin takaisin jaloilleni ja ravistin lumihippusia turkistani. Otin askeleen eteenpäin ja mietin hetken miten onnistuisin päihittämään hänet. Mieleeni ei tullut yhtäkään onnistuvaa srategiaa, joten päätin kokeilla iskua lonkalta. Nopeasti painoa siirtäen takajaloille loikkasin eteenpäin. En ollut varma aikoisiko Mutamieli käyttää samaa väistöliikettä kuin äsken, mutta laskin sen varaan ja maahan tullessani tähtäsin iskuni vasemmalle. Mestarini arvasi liikkeeni, ja väisti tällä kertaa takaviistoon oikealle. Iskuni meni jälleen huti ja ennen kuin ehdin ajatellakkaan, olin jälleen kumossa.
”Olet ennalta-arvattava. Tiedän tasan tarkkaan mihin aiot iskeä, koska ilmeesi ja kehonkielesi kertoo sen”, Mutamieli murahti. ”Tämä kuulostaa tyhmältä, mutta käytä mielikuvitustasi. Tärkeintä on yllättää vihollisesi, jotta pääset parempaan asemaan.” Nousin seisomaan ja nuolaisin pörhistynyttä rinnustani.
”Tiedän. Sopisiko, jos jatkaisin harjoittelua toisen oppilaan kanssa myöhemmin? Luulen, että minun pitää hieman pohtia tätä ennalta-arvaus juttua”, ehdotin kysyvästi. Tiesin, että Mutamieli piti itsenäisyydestä, ja siitä, että kohentaisin taitojani muunakin aikana.
”Se voisi olla hyvä idea. Hyvä on. Mennään kuitenkin ensin leiriin syömään, jotta saat energiaa. Harjoitukset olivat nimittäin aika rankat, äläkä yritä kieltää sitä”, mestarini sanoi leikkimielisesti.
”En, en. Mutta kyllä minulta silti energiaa vielä löytyy”, maukaisin kiusaten ja lähdimme kulkemaan leiriä kohti.

Palattuamme leiriin marssin suoraan tuoresaaliskasalle vain huomatakseni, että se ammotti lähes tyhjyyttään. Jäljellä oli vain kaksi pientä päästäistä ja riutunut jänis. Toivoin vain, että muutama kissa olisi jo syönyt päivällisensä. Valtsin toisen päästäisistä ja vein sen oppilaiden pesän edustalle syötäväksi.
Oli pakko myöntää, ettei päästäinen juurikaan tehnyt minua kylläiseksi, mutta se saisi luvan riittää tälle päivälle. Ehkä ehtisin vielä myöhemmin tänään metsästysreissulle. Hautasin päästäisen jäänteet syvälle maahan ja palasin aukiolle etsien katseellani ketä vain oppilasta. Huomasin parantajan pesältä tulevan mustaturkkisen Kuutassun ja kiirehdin hänen luokseen.
”Hei! Haluaisitko lähteä kanssani taisteluharjoituksiin? Lupasin mestarilleni harjoittelevani vielä tänään toisen oppilaan kanssa”, kysyin ja panin merkille, että Kuutassu näytti väsyneeltä.
”Anteeksi, mutta Juolavirta käski minun levätä tänään. Olen saanut pienimuotoisen flunssan”, hän vinkaisi.
”Voi ei, toivottavasti paranet pian. Mene sinä vain lepäämään”, sanoin myötämielisesti ja kosketin kuonollani hänen lapaansa. Kuutassu laahusti suoraan oppilaiden pesälle. En nähnyt muita oppilaita aukiolla, enkä uskonut kenekään muun olevan oppilaiden pesässäkään. Ehkä törmäisin johonkin oppilaaseen ulkona, ajattelin ja lähdin uloskäyntiä kohti. Juuri kun olin astumassa ulos, sisään työntyi solakan kokoinen maan väriin sulautuva kolli jänis hampaissaan.
”Raudustassu! Lähdetkö kanssani taisteluharjoituksiin? Ymmärrän kyllä, jos sinulla on muuta tekemistä tai olet väsynyt.”
Kolli näytti miettivän hetken, mutta vastasi sitten ilokseni myöntyvästi ja sanoi vain vievänsä ensin jäniksen tuoresaaliskasaan. Odotin häntä leirin ulkopuolella ja kun hän palasi, lähdimme yhdessä nummiaukiota kohti.

Nimi: Vaahteratassu

05.12.2017 23:27
//Hups joo tosiaan, jotenkin ihan ajatuksissani Camon kirjoitin tuohon nimi-kohtaan c://

Vaihdoimme kieliä veljeni sekä Kirkaskasvon ja Varpusmyrskyn kanssa aukiolla. Tammitassu ja minä jaoimme keskenämme melko suurta jänistä, joka oli tarkoitus jakaa vielä ainakin kahden oppilaan kanssa, koska lehtikadon aikaan riistaa oli todellisuudessa hyvin vähän, eikä kukaan saanut täyttää vatsaansa yksin, vaan kaikille täyttyi riittää tasapuolisesti. Onneksi se kävi minulle paremmin kuin hyvin, sillä en ollut itsekästä tyyppiä. Olin valmis antamaan jopa oman osuuteni toiselle, jos sellainen tarve tulisi.
”Ihan epäreilua, että pääsit jo kiertämään rajat”, Tammitassu nurisi hännänpää vipattaen. Irvistin hieman leikkisästi, mutta kohautin lapojani ja sanoin: ”Pääset kiertämään ne huomenna. Ja usko pois, joudun kiertämään ne vielä useamman kerran oppiakseni reviirin kunnolla.” Tammitassu näytti aluksi hieman vastahakoiselta, mutta hän päätyi tyytymään tähän ja jatkoi syömistä. Katsahdin taivaalle ja huomasin auringon olevan jo laskemaisillaan. Tänään oli ollut kaunis päivä. Kirkas ja valoisa, mutta kylmä.
”Kun pääsette harjoittelemaan metsästystä, muistakaa mitä olen neuvonut”, isä muistutti nielaistuaan. ”Tiedän, että teillä molemmilla on jo nyt taitoja, joten opitte nopeasti.” Tammitassu nyökkäsi, muttei sanonut mitään. Kallistin päätäni.
”Mutta jokainen ei ole yhtä hyvä metsästämisessä, silloinhan on mahdollista olla hyvä jossain muussa? Vai mitä, emo?” ääneni oli kyseliäs räpäyttäessäni silmiä Kirkaskasvolle.
”Aivan, mutta samaan aikaan voi olla hyvä useammassa asiassa. Jokaisella on kuitenkin jonkin heikkous. Jokin asia, jossa ei ole niin hyvä, eikä siitä tarvitse murehtia”, hän kertoi lempeästi. Hymyilin ja huomasin Tammitassunkin ilmeen piristyvän. Söimme viimeiset suupalaset, jonka jälkeen vanhempamme lähtivät hautaamaan yhteisen oravansa raatoa. Tammitassu lähti käymään vielä mestarinsa luona ja minä sen sijaan lähdin kuljettamaan puoliksi syötyä jänistä oppilaidenpesälle. Jätin raadon ulkopuolelle ja kurkistin pesän sisään. Pesässä oli vain yksi tummanharmaa kolli. Muistin hänen nimeksi Kivitassu, hänet oli nimitetty muutama viikko ennen minua.
”Hei Kivitassu. Oletko jo syönyt? Tämä jäniksen puolikas pitäisi jakaa toisen oppilaan kanssa.”
”Minulla onkin jo nälkä! Kiitos. Vienkö minä loput jollekin, joka ei ole vielä syönyt?” Kivitassu kiitti aidosti ja lisäsi perään vielä kysymyksen. Pudistin päätäni ja sanoin, että voisin etsiä vielä jonkun, joka ei ollut syönyt. Kivitassu kävi perässäni ulkona napatakseen osan jäniksen lihaa ja palasi sisälle syömään sen. Ennen kuin ehdin liikahtaakkaan viimeisen lihapalan kanssa minnekään, näin Savutassun hopeanvalkoisen turkin vilahtavan silmäkulmassani. Hän katseli tuoresaaliskasaa, joka ammotti lähes tyhyyttään, sillä lähes kaikki olivat jo syöneet.
”Hei, voit saada loput minun osuudestani”, kehotin ääntä korottaen, jotta naaras kuulisi. Hän katsahti minun suuntaaan.
"Kiitos. Todella ystävällistä. Oletko varma, että sait syödäksesi?" Savutassu kysyi epävarmasti pieni riemukas vivahde äänessään. Laskin lihanpalan maahan ja Savutassu nosti sen omiin hampaisiinsa.
”Jaoin sen jo parin muun kanssa. Se oli herkullinen jänis, ainakin minun ja Tammitassun mielestä”, hymyilin vastatessani ja mietin sekunnin ajan mahtoiko hän edes tietää kenestä puhuin. Ilman lisäkysymyksiä naaras kuitenkin hymyili vilpittömästi takaisin ja asettui aloilleen syömään. Toivotin nopeasti vielä hyvät yöt ja työnnyin oppilaidenpesään. Huomasin siistin, koskemattoman pedin lähellä Kivitassua, jonka ajattelin olevan minulle. Muutaman kerran pedillä ympäri pyörähtäen asetuin kerälle turkkia pörhistäen. Väsymys otti minussa vallan samoin tein. Vielä kaukaisesti hetken päästä tunsin, kuinka veljeni käpertyi viereiselle pedille niin, että hänen kehonsa hohki lämpöä minua kohti. Se sai minut entistäkin unealiaammaksi ja vaivuin uneen.

Aikaisin aamulla olin Mutamielen käskystä auttanut klaaninvanhimpiamme vaihtamalla heidän makuusammaleet, joita muut oppilaat olivat varastoineet pienen pensaan alle lehtikadon varalle. Hiirenvirnanjalka oli valittanut kolotuksesta, joten ihka ensimmäistä kertaa pääsin käymään parantajanpesässä, mutta Juolavirran ollessa kiireinen ja Hiiritassu oli tuolloin etsimässä jotain yrttejä, parantaja oli päätynyt antamaan minulle kolotuksen kipua lievittävää yrttiä – jonka nimeä en millään muista – ja viemään tätä itse vanhimmalle.
Muuten aamuni ollut tähän asti vapaa, kunnes Mutamieli tuli hakemaan minua oppilaidenpesältä metsästysharjoituksiin.
”Haluan sinun keskittyvän nyt kunnolla. Katsohan”, mestarini sanoi painottavasti sanaa ’kunnolla’, mutta se ei ollut onglema minulle. Hän asetteli jalkansa symmetrisesti, laskeutui hieman alemmas ja katsoi minua ’ymmärrätkö?’-ilmeellä. Nyökkäsin varmasti ja aloin ottaa saalistusasentoa. Siirsin toista takajalkaani hieman eteenpäin, kun toinen oli taempana. Laskin vatsaani lähemmäs lumista maata.
”Hienoa, Vaahteratassu”, Mutamieli kehui ja naurahti perään, ”mutta laske kuitenkin häntäsi alas, saalis näkisi sinut heti, jos pidät häntääsi pystyssä kuin puuta.” Vilkaisin takamustani ja nolona huomasin häntäni sojottavan pystyssä Mutamielen kuvailemalla tavalla. Ravistin turkkiani nolouden peittämiseksi ja kokeilin uudelleen. Mutamieli sanoi sen olevan parempi.
”Vaikka vasta aloitimme, voisimme kokeilla metsästystä jo konkreettisesti. Ei haittaa, vaikka et onnistu. Haluan vain nähdä kuinka asentosi toimii käytännössä”, mudan värinen soturi sanoi. Nyökkäsin innoissani.
”Yritä nyt ensin saada vainu jostakin, joka ei sulaudu metsän ja lehtikadon aikaan. Yritä saada vainu riistaeläimestä.”
Suljin silmäni ja keskitin hajuaistini käyttöön ja tunsin kuinka monien eri hajujen sinfonia tulvahti kuonooni. Aluksi minusta tuntui, että en haistanut mitään normaalista poikkeavaa, mutta juuri kun olin aikeissa luovuttaa pieni, mutta voimakas tuoksu saavutti nenäni.
”Haistan sen! Haistan sen! En tosin ole ihan varma mikä se on. Päästäinen?” ehdotin varovaisesti. Mutamieli katsoi minua tyytyväisenä ja korjasi: ”Melkein. Se on hiiri, mutta hiirellä ja päästäisellä on todella samanlaiset tuoksut. Hyvä. Nyt, osaatko sanoa mistä päin se tulee?”
Yritin vielä paikantaa tuoksun suuntaa, mutta se tuntui lähes mahdottomalta hommalta. Kuin etsisi neliapilaa kolmiapiloiden joukosta. Mutamieli huomasi sanomattani, etten tiennyt.
”Se tulee idästä päin, se on ihan lähellä, koska tuoksu on aika voimakas. Tule”, hän kertoi. Ihailin taitoa paikantaa tuoksu niin nopeasti, pystyisinköhän koskaan siihen? Mutamieli laskeutui puun taakse kyyryyn ja viittoi minua hännällään tulemaan viereen. Sitten kehonkielellä hän kertoi, että hiiri oli edessä olevan puun juurella. Huomasin sen. Aistini virittäytyivät ja keskittyivät kuin itsestään hiireen ja sen saalistamiseen. Laskeuduin aikaisemmin harjoittelemaamme asentoon ja muistin laskea myös häntäni alas. Otin hitaan askeleen eteenpäin, mutta askeleen raskaudesta johtuen lumi narahti allani ja hiiri syöksähti odottamatta karkuun. Vaistoni käskivät juosta, joten juoksin. Kuin ihmeen voimin jalkani liikkuivat edestakaisin odottamattoman nopeasti. Loikkasin ilmaan ja paiskasin hiiren kynsilläni ilmaan. Hiri lensi maahan pökerryksissä, jolloin iskin siihen vielä toisen kerran kuolettavasti. Mutamieli kipitti takaatani. Hän katsoi hiirtä edessäni hämmästyneenä.
”Olet nopea, Vaahteratassu, todella nopea. Sinusta saadaan vielä hyvä metsästäjä… Ja sitäkin parempi juoksija, kunhan hiotaan taktiikkaa vielä”, mestarini yllätti minut sanoillaan. Isä oli ollut oikeassa! Hän sanoi, että olisin hyvä metsästämisessä. Olin pienempänä hieman vihannut pitkiä jalkojani, mutta ne osottautuivatkin hyväksi asiaksi. Ehkä Tammitassukin olisi hyvä metsästämisessä! Innostuin todella paljon, enkä olisi malttanut olla asiallinen.
”Jatketaan vielä taktiikkaa vähän aikaan, palataan sitten leiriin. Minulla on iltapartio johdettavanani.”

Nimi: Savutassu

05.12.2017 18:15
Keskityin tunnistamaan leirimme ympäröivät merkit, jotka olivat pienen lumenpeitossa. Partiossa oli myös toinen oppilas, joka opetteli samoja asioita. Olin kuullut tämän nimeksi Vaahteratassu tämän nimityksessä oppilaaksi. Hän ei ollut paljoa minua nuorempi, mutta minut oli nimitetty parin päivää ennen häntä. Tönäisin tätä lapaan, jotta sain tämän huomion hetkeksi. Juttelimme hieman, kunnes saavuimme ensimmäiselle rajalle. Haistelin ilmaa. Toisen klaanin tuoksu oli selvä.
"Tuolla on Myrskyklaani. Pistäkää haju mieleenne ja voisitko kertoa onko partio käynyt täällä?" Mutamielen ääni kantautui korviini. Nuuhkaisin ilmaa uudestaan. Haju oli melko tuore. Partio oli saattanut kulkea hetkeä aikaisemmin siitä.
"Melko tuore", Vaahteratassu vastasi ennen minua. Nyökkäsin osoittaen olevani yhtä mieltä tämän kanssa.
"Hyvä. Pystyttekö erottamaan muita hajuja?" Kuutamonkatse nyökkäsi ja kysyi vuorostaan katsoen Mutamieltä. Erotin jokin muun tuoksun, mutta se sekoittui liian paljon Myrskyklaanin rajamerkkien hajuun enkä erottanut sitä.
"Siinä on toinen tuoksi, mutten erota sitä kunnolla", vastasin hetken pähkäilyn jälkeen. Vaahteratassu pysyi tälle kertaa hiljaa ja katsoi Mutamieltä. Jatkoimme matkaa jättäen raja merkkimme ennen kuin Yrttijalka tuli minun ja Vaahteratassun viereen.
"Se oli erään erakon haju ja totta. Et olisi erottanut sitä pian ennen kuin kehität aistejasi. Se klaani on tunnettu pitkään erakkojen ja kotikissojen täyttämänä klaanina, vaikka muissakin niitä on. Heitä ei silti pidä ottaa kevyesti", tämä sanoi vakavasti. Pidin katseeni vakavana Yrttijalkaa ennen kuin tämä siirtyi partion etupäähän.
"Tämä järvi erottaa meidät Varjoklaanista. Ette luultavasti pysty haistamaan heitä. Turha murehti, kun pääsette mukaan kokoontumiseen olen varma, että erotatte heidät muiden klaanien joukosta", Mutamieli maukui meille molemmille. Kuutamonkatse oli kertonut näitä asioita minulle aiemmin, mutta tunsin pientä mukavuutta saada kuulla ne uudelleen.
Lumi narskui, kun astelimme lähemmäs seuraavaa rajaa. Muutaman ketunpituuden jälkeen kaksijalkojen pesät alkoi erottua lumisesta maisemasta. Haistelin ilmaa. Erotin kaksijalkojen pesän tuoksun lähestyvän myös jokin riistan haju erottui. Se muistutti jänistä, mitä olin syönyt eilen muiden oppilaiden kanssa.
"Savutassu, kävelisitkö hetken vierelläni", Kuutamonkatse pyysi edeltäni. Kiristin askeliani, mutta kylmä lumi alkoi väsyttää minua pienesti.
"Käydään harjoittelemassa metsästämistä, kun olet levännyt tämän jälkeen", mestarini ehdotti ripein sanoin. Nyökkäsin ja vastasin vielä pienesti tämän ehdotukseen. Mestari nyökkäsi tyytyväisesti. Tiesin väsyväni aamupartiosta, mutta tahdoin kovasti päästä aloittamaan metsästysharjoitukset.
"Olemme viimein täällä. Edessämme on kaksijalkojen pesä. Pysykää poissa siellä", Mutamieli sanoi.
"Siellä on jokin kalamainen haju", Vaahteratassu mainitsi.
"Hyvä. Se on Jokiklaani. Taitavia kalastajia, jonka vuoksi ovat lehtikadon riistan vähyys ei heissä näy ellei heidän jokensa jäädy umpeen. Myös taitavia vedessä taistelijoita, joten pysykää mieluiten kuivalla maalla oman etuuden ylläpitäen", Yrttijalka maukui vihjaten haluavansa jatkaa matkaa tarkistamaan klaanimme pisimmän rajan. Muutamaa sanaa vaihdettiin vielä ennen kuin jatkoimme matkaa.
Palatessamme leirille väsymys otti vallan ja kävelin Vaahteratassun perässä oppilaiden pesälle. Keräsin oman peti takaisin kokoon ja otin mukavan asennon. Minun oli saatava mahdollisimman paljon voimiani takaisin jaksaakseni metsästysharjoitukset Kuutamonkatseen kanssa. Olin osittain hereillä ja unessa olevassa tilassa ennen kuin kuulin Kuutamonkatseen äänen. Nuolin ja puhdistin turkkini ja venyttelin väsymyksen kehostani. Tunsin yhä aamuisen partion jaloissani, mutta kehotin itseäni jatkamaan saadakseni harjoitella Kuutamonkatseen kanssa. Oli jo pitkälle auringonhuipun jälkeen ja näimme metsästyspartion paluun. Heillä ei ollut paljoa, mutta sillä saisi klaanin vatsan hiljenemään. Kun pääsimme riistan jäljille, Kuutamonkatse näytti mallia ja seurasin perässä. Nälkä alkoi painaa mieltäni, mutta minun oli keskityttävä täysillä. Kuutamonkatse sanoi, etten saisi muruakaan ennen kuin palaisimme leirille eikä se tapahtuisi ennen kuin harjoitukset olivat ohi.
Pääsimme leiriin vain karvat suussamme, mutta se ei ollut kaukana, etten olisi saanut jänistä kiinni. Mutta se ei tarkoittanut, olisin lähelläkään samaan mitään kynsiini. Klaaninvanhimmat olivat jo syömässä metsästyspartion tuomia saaliita. Etsin, olisiko saaliskasassa mitään vatsan täytteeksi.
"Hei, voit saada loput minun osuudestani", ääni kehotti. Katsoin oppilaiden pesän suuntaan, missä Vaahteratassu piteli herkullisen näköistä palaa.
"Kiitos. Todella ystävällistä. Oletko varma, että sait syödäksesi?" kysyin kuitenkin riemuitessani riistanpalasta. Vaahteratassu laski palan maahan, mistä otin sen omaan suuhuni kannettavaksi.
"Jaoin sen jo parin muun kanssa. Se oli herkullinen jänis", tämä vastasi hymyillen. Hymyilin takaisin, kunnes pysähdyin lähelle oppilaiden pesää ruokailemaan. Vaahteratassu puhui totta. Se oli herkullista, vaikka mikä vain olisi maistunut herkulliselta harjoitteluni jälkeen. Vaahteratassu oli mennyt jo muualle, kun viimeistelin ruokailuni. Vaihdoin kieli Raudustassun ja Pähkinätassun kanssa näiden syötyä, jotka olivat itsekin palanneet harjoittelemasta omien mestariensa kanssa. Kävin sitten juttelemassa hetken klaaninvanhempien kanssa ennen kuin väsymykseni alkoi voittaa minut. Kävelin silmät puoliunessa oppilaiden pesälle ja törmäsin emooni, joka jäi seisomaan eteeni.
"Ollaanpa sitä unisia ja törmäillään muihin", emoni kiusoitteli ja nuolaisi sitten päätäni. Hymyilin unisena enkä tajunnut juurikaan, mitä emoni jutteli ennen kuin tajusin kävelleeni pedilleni saakka. Verryttelin ja mukauduin petiini. Kylmä tuuli puhalsi yhä hieman pesään, mutta useiden muiden oppilaiden kanssa loimme lämpimän ympyrän pesään, johon nukahdin nopeasti.

Nimi: Zare

05.12.2017 16:12
____________________________________________

Nimi: Zare

05.12.2017 15:58
Savutassu// 7kp
Camo// 25kp, kirjoitathan vastedes hahmosi nimen nimi-kohtaan ;3

Nimi: Camo

05.12.2017 12:53
Usva peitti aukiota niin tiheästi, että klaanien – Jokiklaanin ja Myrskyklaanin sekä oman klaanini Tuuliklaanin – jäseniä oli vaikea nähdä. Jouduin siristämään silmiäni, jos halusin nähdä edes etummaiset kissaryhmittymät. Hajusta päätellen Varjoklaani ei ollut saapunut vielä paikalle. Vilkaisin ylös nähdäkseni joko oli kokouksen alkamisen aika, mutta silmäni erottivat vain himmeän kuunmuodon.
Yhtäkkiä kuulin kissojen mouruamisen ääniä ja töminää edestäpäin. Saatoin haistaa, että vihdoin nuo varjoja edustava klaani oli tullut joukkoomme. Vilkaisin vielä kerran vieressäni istuvaa kissaa, joka nyökkäsi minulle rohkaisevasti. Nousin tassujeni varaan ja ponkaisin kepeästi suuren kivenlohkareen päälle. Kivi tuntui viileältä anturoideni alla. Istuunnuin kolmen muun kissan viereen huomatakseni, että usva oli alkanut hälventyä. Kohensin ryhtiäni.
”Tuuliklaani saa aloittaa”, suurehko oranssinvalkoisen kirjava kissa sanoi. Hän oli yksi kissoista, jotka istuivat kanssani Suurlohkareella. En nähnyt hänen ilmettään, mutta aistin, että kolli oli kiinnostunut asioista, mitä minulla oli kerrottavana.
”Kiitos, Kajotähti”, maukaisisin kunnioittavasti ja nousin seisomaan, jotta ääneni kuuluisi paremmin jokaiselle aukiolla olevalle kissalle.
”Tuuliklaanin uusi varapäällikkö on Kuulehti. Olen valinnut hänet hänen uskollisuudestaan ja rohkeudestaan, sekä taidoistaan”, sanoin ja pidin taukoa. ”Ja minä olen Tuuliklaanin uusi päällikkö, Vaahteratähti.”

Säpsähdin hereille kuin säikähtäen ja silmieni heräiltyä erotin edessäni valkoharmaan kissan ja tämän vieressä pienemmän minua aavistuksen vaaleamman pennun.
”Vaahterapentu, nimitysseremonia alkaa tuota pikaa. Tammipennun turkki on jo siistitty”, valkoharmaan, siron kissan ääni oli hieman toruva, mutta lempeä. Hän oli minun emoni, Kirkaskasvo. Nousin istumaan hieman tokkuraisesti, mutta samassa olin jo yhtä pirteä itseni niin kuin aina. Kirkaskasvo puhdisti ja siisti turkkini nopeasti erittäin moitteettomaan kuntoon. Pörhistin rintaani mahtavana.
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä aukiolle kokoukseen!” Sirpaletähden tiukka huuto, oikeastaan komennus kuului ulkoa. Kipitin emoni ja veljeni perässä ulos pentutarhasta ja huomasin suurimman osan kissoista olevan jo koolla. Kirkaskasvo työntäisi minua jatkamaan eteenpäin, kun tämä itse jäi pentutarhan liepeille ystävänsä kanssa. Yhtään epäröimättä astelin Tammipentu vierelläni suuren kiven eteen, jonka päällä kullankeltaisen värinen kissa istui. Tämän ilme oli hyvin tiukka, mutta samalla hän näytti olevan mielissään.
”Olemme saapuneet nimittämään kaksi uutta oppilasta joukkoomme. He ovat täyttäneet kuusi kuuta ja ovat valmiita oppilaan koulutukseen.”
”Tammipentu ja Vaahterapentu, tästä päivästä aina siihen päivään saakka, jona he ansaitsevat soturinimensä, kutsuttakoon näitä oppilaita Tammitassuksi ja Vaahteratassuksi”, kivellä istuva päällikkömme naukui ja siirsi katseensa klaanista veljeeni. ”Tammitassu, mestarisi tulee olemaan Nopsajalka. Toivon, että Nopsajalka siirtää kaiken tietonsa sinulle.” Tuon sanottuaan muiden joukosta erkaantui harmaaturkkinen naaras, joka käveli nopein, kevein askelin Tammitassun – uuden oppilaansa luo. Käänsin katseeni takaisin Sirpaletähteen.
”Vaahteratassu, mestarisi tulee olemaan Mutamieli. Toivon, että Mutamieli siirtää kaiken Läikkäturkilta oppimansa tiedon ja taidon sinulle.” Mutamieli! Olen kuullut hänestä isältäni, ajattelin, hän on kuulemma todella hyvä metsästämään.
Kosketin Mutamielen kuonoa omallani ja sen jälkeen muut klaanimme jäsenet alkoivat hurrata minun ja veljeni uusia oppilasnimiä. Tästä alkaisi tieni mahtavaksi päälliköksi, ajattelin huomatessani isäni Varpusmyrskyn katseen. Hän aina sanoi, että tietää minusta tulevan jonain päivänä Tuuliklaanin päällikkö. En tiennyt sanoiko hän niin vain isällisistä syistä vai tarkoittiko hän sitä todella, mutta sen tiesin, että aikoisin tehdä kaikkeni päälikkyyden eteen.

Sirpaletähti oli käskenyt Mutamieltä viemään minut heti seuraavan partion mukaan rajojen kiertoon, jotta oppisin mahdollisimman nopeasti reviirimme rajat. Tammitassu sen sijaan sai tutustua aluksi rauhassa leiriin, mutta huomen aamulla hänelläkin olisi rajojen kiertäminen edessä.
Mestarini sanoi minulle aikaisemmin, että partio lähtisi ihan pian, joten olin suoraan kävellyt leirin uloskäynnille. Meni hetki, ennen kuin yksi sotureista – jonka tunnistin Yrttijalaksi, isäni yhdeksi parhaimmaksi ystäväksi – saapui seuraani.
”Noniin, Vaahteratassu, jännittääkö sinua?” Yrttijalka kysäisi ilkikurisesti hymyillen istuutuessaan viereeni uloskäynnin eteen. Katsoin häntä uteliaasti suurilla meripihkasilmilläni.
”Ei, ei yhtään setä. Olen ainoastaan utelias”, kerroin. Kutsuin Yrttijalkaa aina sedäksi, koska hän on ollut suuri osa tätä lyhyttä elämääni, ja isä oli kehottanut kutsumaan häntä sedäksi, jos en muistaisi hänen nimeään.
”Se on hyvä kuulla. Hienoa, että saamme kaltaisesi innokkaan oppilaan joukkoomme”, hän hymyili. Hymyilin takaisin kiitollisena.
Joukkoomme liittyi vielä kaksi naarasta, jotka esittäytyivät Kuutamonkatseeksi ja tämän oppilaaksi Savutassuksi sekä minun mestarini Mutamieli, jonka jälkeen poistuimme leiristä peräkkäin ja lähdin seuraamaan sotureiden johtamaa partiota heidän vanavedessään. Kävellessäni pistin merkille tärkeitä maamerkkejä, joista tunnistaisin jatkossa leirimme lähistön. Korvani erottivat hiljaista keskustelua edestäni ja tajusin keskustelun kumpuavan Yrttijalasta ja Mutamielestä. Tahtomattani aloin erottaa sanoja ja pieniä lauseita, kuten ”Sirpaletähti ei ymmärrä…”, ”vaara” ja ”tapahtua”. Olin hieman hämilläni, sillä he tuntuivat keskustelevan Sirpaletähdestä – meidän päälliköstämme hieman negatiiviseen sävyyn. Ehkä jotain oli tapahtunut? Jos näin oli, ehkä saisin tietää… Ajatukseni keskeytyivät, kun hopeanvalkoinen Savutassu tönäisi lapaani. Katsahdin häneen kysyvästi.
”Laitoin sinulle aikaisemmin tänään jo pedin valmiiksi, kun kuulin, että liityt heti mukaamme partioon”, Savutassu sanoi ystävällisesti. ”Luulen, että olet melkoisen väsynyt ensimmäisen rajapartion jälkeen, joten on kiva mennä suoraan nukkumaan ruoan jälkeen.”
”Kiitos paljon, Savutassu. Olisin minä sen itsekin jaksanut, mutta oikeasti, kiitos”, kehräsin mielissäni naarasoppilaan avuliaisuudesta.

Palattuamme leiriin olin täysin rättiväsynyt. Jalkani painoivat kuin puupölkyt tai ainakin siltä minusta tuntui ja silmäluomeni tahtoivat mennä koko ajan kiinni. Ajatus valmiista pedistä kuitenkin piristi hieman mieltäni. Yritin etsiä aukiolta veljeni näköistä hahmoa, mutta en nähnyt häntä.
Minua väsytti niin paljon, että ajatuskin syömisestä tuntui raskaalta. Päätin siis ottaa ensin pienet unet, jonka jälkeen heräisin syömään ja haastelemaan päivän partiosta veljeni, emoni ja isäni kanssa.

//Miksu? Voit kirjottaa siitä partiosta vähän yksityiskohtaisemmin, jos haluat :)//

Nimi: Savutassu

04.12.2017 22:15
Oli vasta varhainen kylmä aamu. Lehtikadon kylmä tuuli puhalsi kasvoilla, mikä sai minut hetkessä hereille. Moni muu oli myös hereillä ja valmiita poistumaan pesästä. Katsahdin ympärilleni. Turkkini oli sotkussa samoin petini. Huokaisin mielessäni samalla nuolien turkkini kuntoon. En ollut odottavani joutuvani oppilaiden pesää. Aika, jolloin ihailin sotureita, kulki silmieni ohitse. Nyt minun oli kuitenkin kiiruhdettava, kun kuulin Kuutamonkatseen äänen etsivän minua. Nuolaisin vielä kerran tassuani ja sivalsin siten korvien takaa. Ponnistin itseni kohti pesän suuaukkoa pikaisen verryttelyn jälkeen, kun kuulin minua kutsuttavan toistamiseen.
"Oli jo korkea aika ilmestyä. Aloin miettiä, olisiko mäyrä mahtanut kaapata sinut", mestarini maukui hieman karkeana. Hymyilin tälle.
"Ja sinä olit ollut iloinen siitä?" kysyin humoristisesti. Kuutamonkatseen suussa käväisi pieni hymy.
"Ei nyt sentään, mutta vitsailut sikseen. Olet aamupartiossa muutaman muun kanssa minun lisäkseni enkä tahdo että emme ehdi ajoissa minun oppilaani takia", Kuutamonkatse maukui asiallisesti, jonka jälkeen tämä kääntyi kohti leirin suuaukkoa. Seurasin tiukoin askelin tämän perässä. Pääsisin oppimaan klaanimme reviirin, joka oli viime päällikön kuoleman jälkeen noussut melko kireäksi asiaksi. Olin aistinut emossa jotain, kun Sirpaletähti oli nimetty päälliköksi ja tämä oli hakenut Tähtiklaanilta yhdeksän henkeä. Olin yrittänyt kysellä emoltani silloin asiasta, mutta tämä oli vastahakoinen keskustelemaan siitä. Tämä oli vain sanonut, ettei minun kannattaisi alkaa kyseenalaistamaan mitään ennen kuin olisin soturi. Silloin hän oli sanonut, että olisin tarpeeksi vanha ymmärtämään asiat paremmin, mutta nyt minun tulisi keskittyä olemaan oppilas.
"Olemmeko kaikki tässä? Hyvä. Sitten lähdetään", ääni keskeytti ajatukseni. Tarkastelin rajapartio ja seurasin vikkelin askelin perässä.

//Camo.Jos haluat, voit liittää Vaahteran mukaan.ja jatkaa tarinaa

Nimi: Zare

12.01.2017 14:39
_______________________________________________________

Nimi: Zare

12.01.2017 14:38
Lukkitassu// 22kp

 

©2018 Metsäketo - suntuubi.com