Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

MyrskyklaaniJokiklaani Tuuliklaani Varjoklaani ⇔ Tähtiklaani Erakot ja kotikisut 

Varjoklaanilaisten tarinat

Puhe "näiden" sisään.

Ajattelu *näiden* tai 'näiden' sisään

Pisteet ja pilkut!

Ja mieluusti puhe aina seuraavalle riville :) Esim. EI näin:

"Hei", maukaisin. "Hei", päällikkö vastasi.

Vaan näin:

"Hei", maukaisin.

"Hei", päällikkö vastasi.

Näin tarinoita on helpompi lukea, ja saatpahan lisää pituuttakin tarinaan ;) Lisää ohjeita kirjoittamiseen löydät Muuta --> Oikeinkirjoitus ja muita vinkkejä tarinoihin liittyen.

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Myrskytassu

10.11.2017 16:56
"Jos vielä jatkat tuommoista karkailua sinua ei nimitetä oppilaaksi koskaan", emoni Kaikusade toruu. Olen karannut jo kolme kertaa tämän päivän aikana.
"Anteeksi, mutta pitäisikö minun olla leirissä kokoajan, kuin pentu", sanon. "Tahdon olla hyödyksi, en halua että muut tekevät eteeni kaiken."
"Mutta pentuhan sinä olet", ärsyttävän kimeä ääni, joka kuuluu siskolleni toruu.
"Minusta tulee takuulla soturi ennen sinua", hän jatkaa. Alan sähistä uhkaavasti ja isken kynteni hänen nahkaan. Täpläpentu säikähtää ja alkaa inistä:
"Au au lopeta! Tuo sattuu!" Emoni ryntää heti väliin.
"Ei toisten kumppuun saa käydä", hän toruu. Samalla Täpläpentu tuon selän takaa näyttää minulle kieltä. Ennenkun ehdin tehdä mitään ulkoa kuuluu huudahdus.
"Tulkoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkiven juureen!"
Ponnahdan ulos pesästä, sisko perässäni. Kun koko klaani on kerääntynyt Ruohotähti jatkaa. "Haluan nimittää kaksi pentua tänään oppilaiksi."
Tajuan tämän tarkoittavan minua ja siskoani. Turkkiani alkaa kihelmöidä.
"Näin aikaisin, hehön ovat vasta viisi ja puoli kuuta", emoni hämmästyy. Ruohotähti ei ole kuulevinaan. "Myrskypentu, Täpläpentu astukaa eteen."
Loikkaan suurkiven eteen. Siskoni astelee rauhallisemmin. Hän "poseeraa" vieressäni. Olen huomannut Täpläpennun käyttäytyvän eritavalla kolleja kohtaan kuin naaraita. *Kuka hän luulee olevansa?*
"Myrskypentu, olet täyttänyt melkein kuusi kuuta ja nyt on aikasi tulla oppilaaksi", päällikkö sanoo ja katsoo minuun. Virnistän hänelle niin että tuo tirskahtaa naurusta.
"Mestariksesi annan Haukkataivaan", Ruohotähti ilmoittaa. Haukkataivas astelee luokseni suurin askelin. Hän katsoo minua lempeästi.
"Opetan sinulle kaiken minkä tiedän", hän sanoo. Kehrään. Käännän kasvoni ja näytän kieltä siskolleni, koska minut nimitettiin ensiksi.
"Haukkataivas, olet oppinut Hiekarakuonolta, kun hän oli vielä soturi, uskollisuutta ja myötätuntoa. Toivon että välität nämä taidot oppilaallesi. Myrskypentu, tästä lähtien sinut tunnetaan Myrskytassuna ennen kun saat soturinimesi." Nyt päällikkö katsoo siskooni. "Täpläpentu, olet myös elönyt klaanissa pian kuusi kuuta ja on aikasi tulla oppilaaksi. Tästä lähtien, ennen kun saat soturinimesi sinut tunnetaan Täplätassuna. Synkkätaival on valmis ottamaan sinut oppilaakseen." Synkkätaivalkin astuu lavalle. Siskoni ja minä kosketamme mestareidemme nimiä.
"Myrskytassu, Täplätassu!" Klaani huutaa. *Tämä on ensi askel soturiuteen!*

"Mitä teemme nyt?" Kysyn mestariltani. Tuo katsoo metsää kohti.
"Esittelen sinulle metsän", tuo vastaa. "Haluaisiko siskosi ja Synkkätaival tulla mukaan?" *Ei! Ei siskoani!* En halua häntä sotkemaan kaikkea.
"Voimmeko mennä kahdestaan?" Kysyn. Haukkataivas naurahtaa.
"Jos niin haluat", hän sanoo. Lähdemme metsää kohti. Kävelemme hetken kunnes näen tutun paikan. Oma salapaikkani, se kivenkolo.
"Mitä katsot?" Haukkataivas kysyy. Ravistan päätäni. "En mitään", vastaan. Jatkamme matkaa.

"Tämä on Myrskyklaanin reviirin raja", tuo kertoo saavuttuamme oudon hajuiseen paikkaan. Näen liikettä toisella puolella. Sieltä on tulossa Myrskyklaanilainen partio... Ei! Siellä on yksi ruskea mustahäntäinen kissa. Tuo taluttaa pahasti haavoittunutta valkoista kissaa. Noiden perässä astelee harmaa kissa, jolla on vihainen ilme kasvoillaan.
"Mitäköhän tuolla on tapahtunut?" Kysyn mestariltani. Tuo heilauttaa häntäänsä. "En tiedä", tuo vastaa. Seuraavaksi saavumme jokiklaanin rajalle. Mestarini näyttää kuinka merkitä rajat, ja teen perässä.

Nimi: Zare

10.11.2017 16:18
____________________________________________________
Myrskypentu// 7kp

Nimi: Myrskypentu

07.11.2017 16:21
"Et taida haluta maitoa vai mitä?" Emoni kysyy. Pudistan päätäni. "En halua! Voinko hakea tuoresaalista?" Kysyn. Emoni miettii.
"Voit, muista tulla heti tänne syömään", tuo sanoo. Kehrään ja menen pentutarhasta. *Niin varmaan!*
Katson tuoresaaliskasaa. Mietin mitä pitäisi ottaa. Valitsen lopulta pulskan hiiren. Vetäisen sen irti kasasta, samalla koko kasa kaatuu päälleni. Huomaan saaliiiden levinneen ympäriinsä.
"Ei olisi tarvinnut ottaa alimmaista hiirtä kasasta", kuuluu ääni takaatani. Kierähdän ympäri. Se on ruohotähti.
"Anteeksi", sanon, vaikka en tarkoita sitä. Tuo hymähtää. "Ei mitään, voitkin pinota ne uudelleen."
Katson saaliita. Ennen kun ehdin sanoa mitään Ruohotähti lähtee. *Näitä minä en raivaa!* Pudotan hiireni ja lähden leirin sisäänkäyntiä kohti. Sen kohdalla käännyn vielä ja varmistan ettei kukaan seuraa minua. Tämän jälkeen loikkaanulos metsään. Hengitän syvään. *Metsä!* Käyn täällä vähän vliä. Minulla on oma piilopaikkakin. Menen lumihangen läpi pieneen kiven koloon. Olen laittanut lattialle ruohoa jotta kolo tuntuisi mukavalta. Kehrään. Raavin kivisille seinille kynnenviillot. Raapaisen joka kerta kuin käyn täällä viillot. Tuon tänne myös aina kaikkea tärkeää. Nyt täällä on vain suuri käpy, mäyrän hammas ja lepakonsiipi. Ne kaikki olen kerännyt. Ne ovat minun aarteitani.

Palaan leiriin. Sujahdan nopeasti pentutarhaan. Siellä onkin emoni vastassa.
"Missä sinä olet ollut?", hän kysyy. Katson maahan ja yritän keksiä tekosyyytä.
"Nyt menet nukkumaan", tuo ehtii sanoa //Sori lyhyt

Nimi: Zare

20.09.2017 17:55
____________________________________________________________

Nimi: Zare

20.09.2017 17:55
Ginger/Varjotassu// 10kp, muista pistää nimi-kenttään kissasi nimi, ei nettinimeä ;3

Nimi: Ginger

02.09.2017 10:49
Heräsin kun aamupartio lähti leiristä. Aurinko oli tuskin noussut ja ilma oli kosteaa yöllisen sateen jäljiltä. Kuulin Emoni Ruusujalan kevyen kuorsauksen takanani.

*Onneksi hän nukkuu vielä* Ajattelin.

Nousin istumaan ja karistelin sammalen rippeet turkistani. Suin ohuen turkkini ripeästi ja tassuttelin hiljakseen pentutarhan poikki, kun olin jo melkein ulkona.
Takaani emoni kysyi:"Minne matka Varjopentu?"
"Käyn vain aukiolla ja tuon jotain tullessani tuoresaaliskasasta sinulle." Vastasin.
"Käyhän se, mutta älä häiritse muita he nukkuvat vielä." Emoni sanoi ja nousi sukimaan tummanruskeaa turkkiaan.
Kävelin reippaasti tuoresaaliskasalle ja valikoin sieltä liskon emolleni.

"Mitäs sinä tuolla liskolla?" Kysyi Vuokkopuro.
"Vien sen emolleni." Naukaisin vastaukseksi.
"No, menehän sitten hän varmasti jo odottaa sinua." Vanha naaras kehotti.

Vietyäni liskon emolleni istuuduin pentutarhan sisäänkäynnin läheisyyteen. Soturien pesästä tuli ulos Jääsielu. Hän venytteli antoisasti, suki turkkiaan ja katsahti minuun sinisillä silmillään ja näytti siltä kun olisi yhtäkkiä muistanut jotain. Sitten hän loikki päällikönpesälle ja pujahti sisään.
*Pidin hänestä ja toivoin häntä mestarikseni.*
Aamupartio palasi leiriin ja Ruohotähti kutsui klaanin koolle.
"Varjopentu tule tänne eteen" Ruohotähti maukui.
Vilkaisin innoissani emoani ja hän nyökkäsi aavistuksen. Tassuttelin Ruohotähden eteen, hän oli paljon suurempi kun minä.
*Tosin niinhän kaikki olivat.* ajattelin.
"Varjopentu, olet nyt kuuden kuun ikäinen ja on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä lähtien, siihen asti että saat soturinimesi sinut tunnetaan Varjotassuna. Jääsielu, olet uskollinen ja taitava soturi odotan että siirrät nämä taidot Varjotassulle. Ruohotähti maukui ja katsoi mustavalkoiseen naaraaseen.
Kävelin hänen luokseen ja kosketin hänen kuonoaan kuonollani.

Nimi: Zare

28.08.2017 18:12
__________________________________________________

Nimi: Zare

28.08.2017 18:12
Servaalitassu// 17kp

Nimi: Servaalitassu

10.08.2017 14:25
Routamyrsky asteli varautuneena kohti puuta, jossa roikuimme. Koivarjo katsoi tilannetta jännittyneenä. Hämytassu oli painautunut turkkiini kiinni ja tärisi. Nuolaisin hänen korvaansa ja käännyin katsomaan Routamyrskyä. Mestarini loikkasi puunrunkoa kohti ja lähti kiipeämään ylöspäin.
”Routamyrsky keksii kyllä jotain”, sanoin Hämytassulle. Kolli ei reagoinut mitenkään. Tönäisin veljeäni hieman huolissani. Tämä hätkähti hieman, muttei nostanut katsettaan minuun.
*Ehkä on parempi antaa hänen olla rauhassa*, ajattelin ja silitin häntä hännälläni. Sade ei näyttänyt loppuvan milloinkaan, vaan vain voimistuvan. Myrskytuuli heilutti puun oksia voimakkaasti ja asia, jossa roikuimme, heilui myös tuulen mukana.
”Näetkö miten pussi on kiinni oksassa?” Kuulin Koivarjon huutavan sateen yli. Katsoin ylös ja yritin nähdä sateen läpi oksan. En erottanut mitään yksityiskohtia ja turhautuneena mau’uin:
”En näe sitä kunnolla.” En kuullut vastasiko Koivarjo mitään,, mutta näin Routamyrskyn lähestyvän oksaa, jossa olimme kiinni.

Samassa kuului koirien kovaäänistä haukuntaa. Koivarjon karvat nousivat pystyyn ja Routamyrsky painautui puunrunkoa vasten. Koivarjo juoksi kohti lähintä puuta ja kiipesi sen runkoa pitkin oksalle. Hetken päästä kolme litimärkää koiraa juoksi aukiolle. Koirat pysähtyivät oksamme alle ja alkoivat ulvoa. Hämytassu katsoi allemme kauhuissaan. Painauduin tiukasti veljeni turkkiin kiinni.
”Pysykää rauhallisina”, kuulin Routamyrskyn huutavan. Koirien ulvonta täytti korvani ja yritin olla välittämättä siitä. Koirat lopettivat haukkumisen ja kääntyivät takaisin tulosuuntaansa. Koivarjo antoi karvojensa laskeutua.
”Meidän pitää saada teidät nopeasti pois sieltä ennen kuin koirat palaavat”, Routamyrsky sanoi nopeasti ja hivuttautui lähemmäs oksan loppuosaa, josta roikuimme.
”Entä jos koirat tulevat takaisin ja syövät meidät?” Kuulin Hämytassun kuiskaavan hiljaa. Veljeni epävarmuus oli minulle uutta. Hän on yleensä rohkea ja luottaa itseensä ja muihin, mutta nyt kolli on avuton ukkosta vastaan ja pelkää kuollakseen koiria.
”Ei meille mitään tapahdu, Routamyrsky ja Koivarjo auttavat meitä ja pääsemme takaisin leiriin.” Sanoin Hämytassulle rauhoittavasti.
*Toivottavasti*, ajattelin. Routamyrsky oli nyt yläpuolellamme ja katsoi oksaa.
”Tässä on todella voimakas kaksijalkojen haju, he ovat laittaneet tämän luultavasti tänään aiemmin”, Routamyrsky huusi jälleen sateen yli Koivarjolle. Isämme katsoi meihin päin ajatuksissaan.
”Koirat tulevat takaisin”, Koivarjo huusi varoituksena. Hämytassu painoi päänsä turkkiini ja nosti karvansa pystyyn. Routamyrsky kyyristyi ja alkoi kaivertaa puun oksassa olevaa narua. Alkoi jälleen kuulua koirien villiintynyttä haukuntaa. Sateen yli kuului myös outoa örinää.
”Kaksijalkoja!” Koivarjo huusi jälleen ja jännitti lihaksensa puun oksalla. Routamyrskystä huokui pelkotuoksua, mutta hän yritti silti saada narua poikki. Koirat juoksivat allemme ja näin kaksijalkojen seuraavan heitä.
”Routamyrsky, kiipeä ylemmäs!” Koivarjo naukui ja nuorempi soturi teki niin. Yhtäkkiä yksi kolmesta kaksijaloista ärähti jotain ja koirat lopettivat haukkumisen. Toinen kaksijalka tuli lähemmäs meitä ja kurkotti kätensä pussia kohti. Sähisin ja huidoin tassuani pussin seinää vasten. Kaksijalka veti kätensä takaisin ja örisi jotakin toisille. Hämytassu tärisi vieressäni ja soturit arvioivat tilannetta kauhuissaan. Pisin kaksijaloista asteli meitä kohti ja ojensi kätensä oksaa kohti jokin kiiltävä esine sormissaan. Se huitaisi sillä narua ja se katkesi. Samassa putosimme toisen kaksijalan käsiin. Sähisin hurjasti ja aloin rimpuilla.
”Apua!” Hämytassu huusi. En nähnyt Koivarjoa tai Routamyrskyä tai kuullut heidän vastaavan mitään. Kaksijalka otti pussin läpi tiukan otteen niskastani. Lopetin kiemurtelemisen ja jännitin itseni. Hämytassu seurasi tilannetta viereltäni kauhuissaan. Koirat liikkuivat turhautuneina maassa kaksijalkojen vierellä. Kaksijalat örisivät jotakin toisilleen ja yksi lähti kävelemään suuntaan, josta he olivat tulleet. Muut seurasivat hänen perässään. Emme pystyneet pakenemaan kaksijalan käsistä minnekään, vaan jouduimme menemään kaksijalkojen mukana. Meitä vietiin kohti kaksijalkojen pesää.
”Pysytään rauhallisina ja odotetaan, että Koivarjo ja Routamyrsky pelastavat meidät”, sanoin Hämytassulle yrittäen peitellä pelkoani. Hämytassu nyökkäsi hieman ja katseli ympärilleen jännittyneenä.

Nimi: Zare

01.08.2017 22:11
_______________________________________________

Nimi: Zare

01.08.2017 21:51
Servaalitassu// 20kp, 20kp
Yötassu// 25kp, 30kp

Nimi: Servaalitassu

26.07.2017 21:33
Klaaniimme oli juuri nimitetty kaksi uutta oppilasta: Yötassu ja Liskotassu. Katsoin kun sisarukset kävelivät takaisin emonsa luokse kokouksen jälkeen ja huomasin heidän vierellään olevan kolmas sisarus. Häntä ei oltu nimitetty oppilaaksi, mutta en tiennyt miksi. Minua ei oikeastaan edes kiinnostanut.
”Servaalitassu!” Kuulin Hämytassun äänen takaatani. Käännyin ja hymyilin veljelleni. ”Tahtoisitko lähteä partioon minun, Koivarjon ja Routamyrskyn kanssa?” Hän jatkoi. Mietin hetken.
*Ainakaan Pimeävarjo ei ole mukana*, ajattelin helpottuneena. Minusta tuntui, että mestarini ei oikein pitänyt minusta, mutta en antanut sen vaivata mieltäni.
”Vaikka”, vastasin ja astelin kohti leirin suuaukkoa. Koivarjo ja Routamyrsky odottivat meitä.
”Menemme tarkistamaan alueemme kaksijalkojen pesän lähistöltä”, Routamyrsky sanoi ja lähdimme ulos leiristä. Seurasin joukkoa viimeisenä. Huomasin oravan juoksevan nopeasti puuhun vierellämme. Heilautin häntääni ja nuuhkaisin ilmaa. Riistan tuoksu oli melko voimakas jo leirin ulkopuolella.
*Onneksi on viherlehden aika*, ajattelin kiitollisena. Ilma oli lämmin ja hieman hiostava. Taivaalla oli muutamia pilviä ja aurinko paistoi kirkkaasti. Hymähdin hieman ja kiristin tahtiani.

Olimme puolivälissä matkaa kaksijalkojen pesälle. Yhtäkkiä kuului voimakasta jyrinää. Niskakarvani nousivat hieman vasten tahtoani ja pyrin pysymään rauhallisena.
*Onko juuri partion aikana pakko alkaa ukkostamaan*, ajattelin turhautuneena ja tunsin sadepisaroita nenälläni. Hämytassu oli vierelläni painautunut matalaksi. Hän oli pennusta asti pelännyt ukkosta.
”Ei ole mitään hätää, olemme kohta kaksijalkalalla ja sitten voimme lähteä takaisin leiriin”, sanoin rauhoittavasti veljelleni ja hipaisin hänen kylkeään hännälläni. Routamyrsky ja Koivarjo jatkoivat matkaa sateesta huolimatta. Tönäisin hieman Hämytassua ja jatkoimme matkaa. Veljeni käveli tiukasti minussa kiinni ja hypähti joka kerta, kun taivaalta kuului jyrinää. Katsoin häntä huolestuneena.
”Pärjäätkö?” Kysyin hiljaa. Kolli nyökkäsi hieman katsomatta minuun. Routamyrsky ja Koivarjo kulkivat hieman edellämme. Koivarjo vilkuili taakseen vähän väliä. Isämme näytti myös huolestuneelta. Routamyrsky käveli eteenpäin katsomatta kertaakaan taakseen. Ymmärsin kyllä, ettei kollilla ollut syytä huolehtia toisten oppilaista tai pennuista, mutta hän vaikutti silti todella välinpitämättömältä. Minua ärsytti soturia enemmän myös se, että turkkini oli aivan mutainen sateen ja hiekkapolun takia. Sadepisarat roiskuttivat vatsaani mutaa kun ne osuivat maahan. Minulla ei ollut aikaa puhdistaa itseäni, joten minun täytyi sietää suurta likaisuuden tunnetta.

Samassa salama syöksyi taivaalta suoraan vieressämme olevaa mäntyä. Hämytassu säikähti pahemman kerran ja loikkasi sivuun polulta. Mänty kuitenkin kallistui kohti Hämytassun suuntaa.
”Älä mene sinne!” Huusin, mutta kolli ei kuullut minua sateen takia. Syöksyin kohti veljeäni ja tönäisin häntä eteenpäin.
”Mennään tuonnepäin”, sanoin kovaa ja lähdin johdattamaan meitä. Olimme menettäneet näkyvyyden Koivarjosta ja Routamyrskystä, mutta nyt turvallisuutemme oli tärkeämpi. Hämytassu juoksi vierelläni kohti tiheää kuusta. Samassa tunsin astuvani jonkin oudon asian päälle. Jokin hämähäkinseitin tapainen, mutta paksumpi asia nousi maasta ja nappasi minut ja Hämytassun mukanaan ilmaan. Roikuimme ilmassa jonkin tapaisessa pussissa, jossa oli reikiä.
”Mikä tämä on?” Hämytassu kysyi hätäisesti ja alkoi rimpuilla. Vilkuilin ympärilleni, mutta en ymmärtänyt mitä oli meneillään. Tunsin tyyneyteni katoavan ja aloin täristä hieman todettuani olevamme kaksi hännänmittaa korkealla ilmassa. Olin ilmeisesti saanut kammon korkeista paikoista sen puusta putoamisen jälkeen. Hämytassu huomasi tärinäni ja lopetti kiemurtelemisen. Hän painautui minuun kiinni.
”Apua!” Hän huusi kovaa. Sateen ropina peitti enää melkein kokonaan, mutten tahtonut olla negatiivinen. Yhdyin Hämytassun avunhuutoihin. Tunsin ääneni heikentyvän huudettuani tovin kosteassa ilmassa. Salama välähti taivaalla ja Hämytassu säpsähti.
”..tassu!” Kuulin juuri ja juuri jonkun huutavan ukkosen yli. Katsoin Hämytassua silmiin ja sanoin:
”Huudetaan yhtä aikaa.” Kolli nyökkäsi ja laski kolmesta alaspäin. Vedin syvään henkeä.
”Apua!” Huusimme lujaa yhteen ääneen puoliksi rääkyen. En kuullut vastausta. Suljin silmäni ja yritin miettiä mitä voisimme tehdä.
”Miten te sinne jouduitte?” Kuului järkyttynyt huudahdus. Huomasin Koivarjon ja Routamyrskyn allamme. He olivat kuulleet huutomme ja löytäneet meidät.
”En tiedä. Yhtäkkiä tämä asia nousi ilmaan ja nappasi meidät mukaansa”, Hämytassu vastasi ääni väristen. Koivarjo ja Routamyrsky katsoivat toisiinsa. En osannut tulkita heidän ilmeitään, mutta he vaikuttivat huolestuneilta.
//Jäivät siis kaksijalkojen ansaan ja joutuvat kaksijalkojen kynsiin hetkeksi. Jatkan myöhemmin ^^//

Nimi: Yötassu

20.07.2017 01:32
Kidekuu palasi nopeasti hampaissaan orava. Irvistin pienesti, mutta nousin ylös ja kävelin hänen luokseen.
"Mitä?" naaras naukui kysyvällä äänensävyllä.
"Emo on aina sanonut, että oravista saa suun täyteen karvoja eikä niitä saa pois", vastasin, mutta en oikeastaan välittänyt, sillä minulla oli niin kova nälkä. Katselin oranssinruskeaa saalista ja tökkäsin sitä tassullani.
"Yötassu, voisitko syödä syödä sen, etkä vain tökkiä sitä", Kidekuu huomautti. Punastuin hieman ja haukkasin oravaa. Se oli yllättävän hyvää, melkolailla lämmintäkin vielä. Luut tulivat jotenkin tielle, mutta se ei haitannut paljoakaan. Viimeisteltyäni oravan nostin katseeni Kidekuuhun nuollessani samalla verta huulistani.
"Mitä minun nyt pitäisi tehdä sille?" kysyin ja katsoin Kidekuuta pää kallellani. Mitä emo oli sanonut syömisestä? Että piti kiittää Tähtiklaania tai jotain. Oikeasti? Miten kuolleet kissat auttoivat Kidekuuta metsästämään oravan. Mitä se heitä hyödyttäisi, että kiittäisin heitä ruuastani?
"Hautaat sen maahan", Kidekuu naukui. Nyökkäsin. Joo, se kävikin järkeen. Hautaa raadot maanalle, kiitä niistä kuolleita. Joo aivan varmasti.

Vähän matkan päässä metsä harveni ja paljasti leveän, puuttoman ja kasvittoman polun. Sen kummallakin puolella kasvoi puita, mutta polulta ne olivat kadonneet kuin taikuudesta. Värähdin hieman.
"Tuo tuossa on pieni ukkospolku. Sen päässä on kaksijalkojen pesä. Meidän on parempi pysyä piilossa ja liikkua hiljaa, ei sillä, että kaksijaloilla olisi hyvää kuuloa tai ylipäätään muita aisteja, mutta olisi ikävää joutua napatuksi", Kidekuu sanoi. Nyökkäsin. Kaksijalat saivat kauhun väreet liikkumaan selkäpiissäni, mutta silti uteliaisuuteni sai vallan.
"Voimmeko mennä katsomaan kaksijalkojen pesää ja miltä se näyttää?" kysyin ja kuulostin jopa innostuneen jännittyneeltä, vaikka olisin halunnut lähteä hyvin kauas ukkospolusta ja kaksijalkojen pesästä. Kidekuu heilautti korviaan.
"Jos sinä sitä haluat", hän vastasi. En halunnut, olin melkein kauhuissani, mutta sitten olin innostunut ja periaatteessa kiinnostunut. Kidekuu lähti kulkemaan polun viertä hiljaa. Yritin liikkua samallailla kuin hän, astua pehmeästi joka askeleella, mutta se ei ollut kovin helppoa. Oikeastaan epäonnistuin surkeasti. Kuitenkin pääsimme nopeasti kaksijalkojen pesälle. Se oli punainen ja puinen. Miten kaksijalat saivat puun punaiseksi? En halunnut täysin tietää.
"Onko se autio?" kysyin. Mestarini pudisti päätään.
"Ei. Siellä asuu kaksijalka ja ainakin kaksi kotikisua. Parempi, etteivät ne löydä meitä", hän vastasi tarkkailen pesää ja reikiä sen seinissä. Miksi kukaan haluaisi asua reikäisessä pesässä?
"Kotikisuja? Pelkäätkö sinä kotikisuja?" kysyin tahtomattanikin hieman halveksivan ja huvittuneen äänensävyn sekoituksella. Kidekuu mulkaisi minua kuin olisin ollut ketunraato.
"Vaikka ne ovatkin kotikisuja ei tarkoita, etteivätkö ne osaisi tapella. Jäisimme alakynteen, varsinkin kun sinä et osaa taistella melkein yhtään", hän murahti. Laskin katseeni maahan hieman häpeissäni.
"Anteeksi", mumisin. Kidekuu hymähti ja kääntyi kävelemään syvemmälle metsään. Seurasin häntä helpottuneena siitä, että pääsin pois karmivan kaksijalkojen pesän luota.

Tarkkailin metsää samalla, kun kävelimme eteenpäin. Näin ainakin kuusisataa hämähäkkiä ja paljon hämähäkin seittiä. Parempi pitää paikka mielessä, jos joku joskus kysyisi, mistä sitä löytäisi. Metsässä ei ollut paljoa muuta kuin kuusia ja mäntyjä, jotka kohosivat korkealla yläpuolillamme.
"Minne me olemme menossa?" kysyin hetken kuluttua Kidekuulta. Hän käänsi katseensa minuun ja hymyili.
"Näytän sinulle kaksijalkojen viherlehtipaikan. Se on osa reviiriämme. Sen lähellä on yleensä paljon riistaa, kuten oravia, sillä lähellä on tammia. Kaksijalat käyvät siellä silloin tällöin eli jos ne ovat siellä, älä mene näkyville. Varsinkaan, jos heillä on mukana koiria", naaras selitti. Miksi reviirimme oli täynnä kaksijalkojen alueita? Miksi kukaan viitsisi tuhlata aikaa koirien kanssa, nehän vain purivat ja haukkuivat, ainakin emon mukaan.
"Oravat ovat hyviä", sanoin. Mestarini hymähti.
"Kaksijalkojen viherlehtipaikka on myös meidän ja Myrskyklaanin rajan lähellä. Kun menemme sinne, haistat myös Myrskyklaanin hajun", hän jatkoi. Silmäni alkoivat kiiltää innostuksesta.
"Oliko se mätä haju lähellä pientä ukkospolkua Jokiklaani?" kysyin. Kidekuu loi minuun varoittavan silmäyksen, mutta vastasi:
"Kyllä. He saavat ruokansa kalastamalla, joten heidän hajunsa on erilainen. Ei silti ole ystävällistä haukkua sitä mädäksi hajuksi. Heidän hajunsa muistuttaa jonkun verran märkää turkkia ja kalaa". Nyökkäsin tiedolle, mutta en silti pyytäisi anteeksi tai mitään. Olivatkohan Jokiklaanin kissat normaaleja kissoja. Mutta miksi he haluaisivat elää soisella ja aina märällä reviirillä sekä kalastaa, se oli kissan luonnon vastaista. Kala haiseekin pahalle, eihän sellainen voi olla yhtä hyvää kuin kunnon hiiri tai orava. Tuhahdin, mutta seurasin mestariani pidemmälle metsän synkkään syvyyteen. Yritin pitää aistini kunnossa ja haistella poikkeuksia metsässä, mutta en haistanut mitään, paitsi puita, märän maan homeista hajua ja Kidekuun, joka kulki edelläni väistäen matalia puiden oksia.

Kun saavuimme kaksijalkojen viherlehtipaikalle, siellä oli kaksijalka. Kidekuu käski hyvin nopeasti minun olla hiljaa ja kumartui matalaksi. Minun ei tarvinnut, sillä ne vähäiset kasvit edessämme peittivät minut hyvin. Kerrankin pienemmästä koostani oli hyötyä. Naaras viittoi hännällään minua seuraamaan häntä takaisin metsään. Aloin liikkumaan hitaasti hiipimään hänen perässään, kunnes huomasin aivan lähellämme rymyävän kaksijalan ja jäädyin täysin paikoilleni. Kidekuu jatkoi matkaansa hieman pidemmälle ennen kuin huomasi, että olin pysähtynyt. Sydämeni hakkasi täysillä ja kynteni liukuivat esiin tahtomattanikin.
"Miksi sinä pysä... Juokse!!" hän aloitti, ennen kuin huusi minulle käskyn ja ilomielin noudatin sitä. Ampaisin juoksuun Kidekuun perään. Kaksijalat varmaan kuulivat meidät, sillä kuulin takaamme ryskettä. Se ei kuulostanut luonnolliselta. Oliko mikään noissa hirviöissä? Yritin juosta nopeampaa ja nopeampaa väistellen tielleni tulevia puita. En edes tiennyt missä päin reviiriämme olimme. Haistoin oudon hajun lähelläni, sekä kissoja. En antanut sille paljoakaan ajatusta. Minun olisi päästävä piiloon ja... Hetkinen, mihin ihmeeseen Kidekuu oli kadonnut. Melkein pysähdyin paikoilleni tajutessani, että päättömästi paetessani olin hukannut mestarini. Mihin ihmeeseen olin paennut. Olin varma, että olin silti reviirillämme. Olin silti erittäin peloissani kaksijalkojen takia ja jatkoin ravaamistani metsässä, kuulostellen samalla parhaan kykyni mukaan, oliko lähistöllä kaksijalkoja, tosin ne olisi helppo kuulla. Olisin mielelläni jatkanut juoksua, mutta hidastamiseni mukana hyytävä pelko kylmäsi sisintäni ja hengitykseni oli lähinnä huohotusta. Jalkani alkoivat selvästi väsyneet ja tarvitsin piilopaikan. Sysäsin itseni yhden tiheäoksaisen kuusen alle. Yritin kiivetä puuta, mutta en jaksanut. Kynteni lipsuivat rungosta, kun yritin jotenkin saada itseäni ensimmäiselle oksalle. Pinnistettyäni pääsin ensimmäiselle oksalle ja jäin makaamaan ja huohottamaan voimattomana siihen. Pelko loimusi rinnassani ja pieninkin räsähdys sai minut nostamaan pääni ja tuijottamaan suuntaan, josta ääni kuului.

Kidekuu löysi minut hetken kuluttua. Tai no, hän pääsi lähelle. Hän huuteli nimeäni samalla kuin tutki lähistöäni, joten hyppäsin alas oksalta ja kiirehdin hänen luokseen. Olin äärettömän helpottunut, että löysin hänet, enkä joutunut jäämään metsään yksin yöksi. Hän tarkisti, että olin kunnossa, ja sitten sanoi, että meidän pitäisi lähteä takaisin leiriin. Nyökkäsin pienesti, mutta tärisin liikaa pystyäkseni jatkamaan matkaani kovin nopeasti. Kidekuu kuitenkin auttoi, hän antoi tukea ja kulki sopivalla vauhdilla takaisin leiriin.

//Joo. En tiiä mitä sanoo tästä. Mun piti jatkaa tätä vielä, mutta päätinki taas mennä nukkuu

Nimi: Yötassu

18.07.2017 01:58
"Yöpentu ja Liskopentu, tulkaa tänne eteen", Ruohotähti maukui. Vilkaisin kellanvaaleaa veljeäni innoissaan. Hän hymyili aivan yhtä jännittyneenä takaisin ja kietoi häntänsä nopeasti omaani. Kävelimme päällikön eteen.
"Yöpentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä siihen päivään asti kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Yötassuna. Kidekuu, olet vahva ja luotettava soturi ja olen varma, että pystyt kouluttamaan tämän oppilaan ja siirrät taitosi hänelle!" Ruohotähti naukui ja käänsi katseensa oranssihtavaan naaraaseen, jonka hän nimesi mestarikseni. Kävelin nopeasti Kidekuun luokse ja kurotin koskettamaan hänen kuonoaan leveä hymy naamallani.
"Yötassu! Yötassu!" klaani hurrasi. Sitten Ruohotähti nimesi Liskopennun Liskotassuksi ja antoi hänelle mestariksi Metsäsielun, mustan kollin.
"Liskotassu! Liskotassu!" huusimme hänenkin nimeään. Piikkipentu huusi nimiämme, vaikkakin hieman vaisusti. Ymmärsin sen kyllä, mutta silti se ärsytti. Miksei hän voinut olla iloinen meidän puolestamme? Huokaisin ja lähdin kävelemään Piikkipentua kohti. Liskotassu kiirehti perääni.

"Yötassu, Liskotassu! ...Onnea oppilaaksi pääsystä. Olen iloinen teidän puolestanne", hän onnitteli ja yritti hymyillä aidosti. Ja aivasti muutamaan kertaan.
"Et vaikuta siltä", vastasin hieman kärkkäästi. Emomme käveli luoksemme kauempaa ja antoi minulle vihaisen mulkaisun.
"Yötassu, älä syytä veljeäsi siitä. Teistä kahdesta tuli oppilaita, mutta hänestä ei", hän sanoi tiukasti ja katsoi meitä molempia vaativasti. "Mutta olen iloinen teidän puolestanne", hän jatkoi hymyn noustessa hänen kasvoilleen. Hän nuolaisi meidän molempien päitä.
"Emo, olen jo oppilas. Tuo on noloa", Liskotassu vastusti. Minä käänsin katseeni Piikkipentuun ja näytin hänelle kieltä. Emomme tietenkin huomasi sen ja katsoi minua vaativasti, kuin sanoen 'Pyydä anteeksi!'.
"En minä voi sille mitään, että Piikkipentu oli niin ampiaisaivoinen, että lähtee ulos ja vielä pois leiristä keskellä kaatosadetta! Ihan kuin se ei olisi ollut arvattavissa, että hän tulisi kipeäksi! Tämä on hänen syynsä ja hänen on turha kiukutella siitä minulle!" sähisin. Liskotassu nyökkäsi pienesti. Piikkipentu mulkaisi meitä molempia ja näytti siltä kuin alkaisi itkemään. Tuhahdin.
"Minun ja Liskotassun pitää mennä etsimään mestarimme ja tekemään oppilaiden asioita, sillä aikaa kun Piikkipentu kiukuttelee omalle typeryydelleen", ärähdin ja nyökkäsin Liskotassulle, joka keskeytti turkkinsa pesun ja nousi ylös, loi halveksuvan katseen pikkuveljeensä ja seurasi minua kohti mestareitamme, jotka aamuisessa auringossa olivat keskustelemassa.

"Oletteko te valmiita lähtemään kiertämään reviiriä?" Kidekuu kysyi ja hymyili meille. Kaikki suuttumus ja ärtymys katosi nopeasti noiden sanojen myötä ja olin taas täynnä intoa ja kärsimättömyyttä.
"Joo!" Liskotassu huudahti leveästi hymyillen. Minunkin silmäni kiilsivät innosta. Kidekuu hymyili.
"Liskotassu, sinun on parempi syödä nyt, ennen kuin lähdemme", Metsäsielu kehotti. Liskotassu nyökkäsi ja kiiruhti hakemaan itselleen hiireä.
"Etkö sinä aio hakea itsellesi syötävää? Me olemme poissa hyvinkin mahdollisesti koko päivän", Kidekuu kysyi. Pudistin päätäni ja hyppelin leirin suuaukolle. Naaras naurahti hieman ja seurasi perässäni ulos kosteaan metsään. Hengitin raikasta metsäilmaa sisääni mahdollisimman paljon.

"Eli siis mitä kautta kuljemme rajat ja alueet läpi? Menemmekö ensin Myrskyklaanin vai Jokiklaanin rajan? Aiotko opettaa metsästystä tai taistelua tänään? Miten pitkään rajojen läpikäynti kestää?" kyselin samalla, kun kävelimme metsää pitkin. Kidekuu huokaisi ylidramaattisesti.
"Kuljemme Jokiklaanin kautta ensin. Saatamme metsästää jossain kohtaa, mutta emme vielä pitkään aikaan. Läpikäynnin aika vaihtelee, mutta kuitenkin se kestää kauan, kuten jo sanoin, luultavasti melkein koko päivän. Reviirimme ei ole pieni, sen pitää ruokkia kymmeniä kissoja, myös lehtikadon aikaan", Kidekuu vastasi kaikkiin kysymyksiini rauhallisesti. Hymyilin hieman.
"Mutta meidän on parempi pitää hiljaista profiilia kaksijalkojen alueiden lähellä, kissoja on kadonnut niillä alueille", hän jatkoi taas, mutta paljon vakavemmin.
"Kaappaavatko kaksijalat kissoja?" kysyin hieman epävarmasti. Oranssi kissa katsahti alaspäin minuun ja nyökkäsi hieman.
"Mutta... mutta miksi? Mitä ne haluavat meistä?" mumisin hiljaa järkyttyneenä. Kidekuu pudisti päätään.
"En minä tiedä. Mutta älä huoli, me olemme varovaisia emmekä jätä merkkejä itsestämme niille, joten meillä ei ole mitään hätää. Olemme myös nopeampia kuin ne kaksijalat ja pystymme kiipeämään puihin. Olemme täysin turvassa" hän jatkoi ja hänen äänensä muuttui lempeämmäksi. Nyökkäsin, mutta silti kammo kaksijalkoja kohtaan levisi sisälläni. Ne olivat kammottavia otuksia.

"Eli tuossa on rajamme Jokiklaanin kanssa. Tuo on kaksijalkojen viherlehtipaikka, tähän aikaan siellä vilisee kaksijalkoja. Meidänkin reviirillämme on samantyyppinen alue, jossa kaksijalat ravaavat kaiken aikaa. Nykyään kannattaa vältellä näitä alueita, mutta lehtisateen ja lehtikadon aikana siellä ei ole oikein ketään. Kaksijalat eivät pidä kylmästä", Kidekuu kertoi. Nyökkäsin. Se oli kiinnostavaa.
"Voimmeko me metsästää nyt? Minun on nälkä", kysyin, kun mahani murisi hieman. Kidekuu vilkaisi minua.
"Minähän sanoin leirissä, että sinun pitäisi syödä", hän hymähti ja käänty katsomaan minua.
"Mutta kun minulla on nälkä. Ja haluan oppia metsästämään", vastustin. Naaras huokaisi ja katsahti ympärillemme. Hän alkoi haistella ympäristöä.
"Minä käyn metsästämässä jotain ruuaksi, odota sinä tässä", hän sanoi ja loi minuun tiukan katseen käskien minun jäädä odottamaan.
"Mutta kun..", yritin vastustaa, mutta Kidekuu keskeytti minut:
"Minun pitäisi opettaa sinua, ja todennäköisesti et edes onnistuisi nappaamaan mitään, mikä veisi vain aikaa. Minä nappaan jotain, sillä tiedän miten metsästää. Meillä on vielä paljon kierrettävää". Nyökkäsin vaisusti ja istahdin maahan pesemään takkuuntunutta turkkiani.

//Jätän tän nyt tähän, koska haluun mennä nukkumaan. Toivottavasti tää on ihan ok. Yön ja Liskon emo suosii Piikkiä eniten ja on yleensä sen puolella kaikessa. Piikki siis häipy leiristä kun oli kaatosade ja tuli kipeeks, joten siks sitä ei nimitetty.

Nimi: Servaalitassu

10.07.2017 14:41
Oli kulunut neljäsosa kuuta siitä, kun minä ja Pimeävarjo putosimme haukan hyökkäyksen takia puusta. Pimeävarjo oli päässyt pari auringonhuippua sitten jatkamaan soturin tehtäviään. Makoilin tylsistyneenä parantajan pesässä. Taivutin lonkkaani ja totesin, ettei siihen särkenyt juuri ollenkaan.
”Värelehti?”, maukaisin kohti pesän syventymää, jossa sijaitsi naaraan yrtit. Kilpikonnakuvioinen parantaja työnsi päänsä pois varjoista ja katsoi minua kysyvä ilme kasvoillaan.
”Minusta tuntuu, että olen valmis jatkamaan soturikoulutustani”, sanoin ja venytin takajalkaani. Värelehti asteli luokseni ja katsoi lonkkaani. Hän tunnusteli sitä ja lopulta totesi:
”Hyvä on, mutta jos siitä alkaa uudelleen särkeä, tule heti takaisin tänne.” Katsoin parantajaa ja nyökkäsin. Lähtiessäni pesästä, kiitin naarasta vielä kerran ja pujahdin ulos.

Aukiolle astuessani paikansin Hämytassun leirin laitamilla yksin sukimassa turkkiaan. Kipitin hänen taakseen. Loikkasin hänen niskaansa ja painoin hänet maata vasten. Yllättynyt kolli ei ehtinyt tehdä vastarintaa vaan makasi maassa alistuneena. Kun hän tajusi, että hyökkääjä olin minä, hänen kasvoilleen levisi helpottunut ilme ja hän kiemurteli pois otteestani.
”Pääsitkö lopultakin pois parantajan pesästä?” Hän kysyi innoissaan. Nyökkäsin ja nuuhkaisin ilmaa.
”Turkkini tulee tuoksumaan yrteiltä varmaan seuraavan kuun”, naukaisin hiljaa ja aloin sukimaan turkkiani. Veljeni päätti auttaa minua ja istuimme vierekkäin maassa. Huomasin, että joku katsoi meitä. Vilkaisin Hämytassun yli ja näin Unikkotassun. Naaraan silmät olivat lukittautuneet Hämytassuun.
”Onko sinulla ketään läheistä oppilasta?” Kysyin veljeltäni. Hän nosti katseensa turkistani ja sanoi varmasti:
”Sinä.” Läimäisin häntä leikkimielisesti korvalle ja vastasin:
”Luonnollisesti, mutta joku muu?” Kolli mietti hetken aikaa.
”Ei oikeastaan ketään kenen kanssa tulisin todella hyvin toimeen”, hän vastasi lopulta. Nyökkäsin.
*Hän ei selvästikään ajatellut Unikkotassusta mitenkään erikoisesti*, ajattelin ja vilkaisin naaraaseen uudelleen. Unikkotassu oli juuri nousemassa ja lähti kohti oppilaiden pesää. Huomasin oppilaiden pesästä pujahtavan ulos Harmaatassun, joka melkein törmäsi Unikkotassuun. Käänsin kasvoni heti pois kollin suunnasta, kun katseemme kohtasivat. Tunsin harmaan oppilaan tuijotuksen niskassani, mutten välittänyt siitä.
”Kysytäänkö Pimeävarjolta ja Koivarjolta, jos meillä voisi olla yhteinen harjoittelutuokio?” Hämytassu ehdotti. Nyökkäsin hyväksyvästi ja nousin ylös. Etsin katseellani mestariani, mutta häntä ei näkynyt aukiolla.
”Menen kysymään missä he ovat”, veljeni sanoi ennen kuin tassuteli sotureiden pesälle.

”Ei noin, vihollisesi tietää minne aiot hyökätä jos katsot tiiviisti sitä kohtaa”, kuulin Koivarjon sanovan Hämytassulle. En ehtinyt katsoa hänen suuntaansa, koska samassa Pimeävarjo loikkasi päälleni ja painoi minut helposti maahan. Nostin hieman huultani ja väläytin hampaitani kollille.
”Keskity omaan taisteluusi”, hän murahti ja nousi päältäni.
”Eiköhän ole aika antaa heidän taistella toisiaan vastaan?”, Koivarjo sanoi ja Pimeävarjo nyökkäsi. Mestarit astuivat sivummalle. Hämytassu oli aukion toisella reunalla ja minä toisella. Lähdimme kiertämään kehää lihakset jännittyneinä. Hämytassun häntä heilui puolelta toiselle.
*Minun kannattaa varmaankin hyökätä hänen lapaansa päin*, ajattelin ja valmistauduin iskuun. Ennen kuin ehdin hyökätä, kolli lensi suoraan minua kohti. Väistin hänet juuri ja juuri, mutta kolli oli taas jaloillaan ja ponnisti uudelleen minua kohti. Tällä kertaa hän osui ja jäin hänen kookkaan kehonsa alle. Ilma pakeni keuhkoistani ja rentoutin lihakseni. Hämytassu selväsi säikähti ja nousi päältäni. Samassa loikkasin veljeni selkään ja hän alkoi rimpuilla. Pidin tiukasti kiinni ja läimäisin hänen kylkeään. Kolli heittäytyi selälleen ja jäin toistamiseen hänen alleen. Tällä kertaa hän ei noussut päältäni, vaikka veltostuin. En saanut kunnolla henkeä, joten raapaisin hänen selkäänsä. Hämytassu pomppasi pois ja nousin hitaasti istumaan.
”Erinomaista Hämytassu”, Koivarjo sanoi tyytyväisenä. En tahtonut katsoa mestariani, joten ryhdyin puhdistamaan turkkiani.
”Seuraavalla kerralla sinun kannattaa miettiä useampia taisteluvaihtoehtoja”, Pimeävarjo sanoi lopulta. Nyökkäsin hieman ja nousin ylös.
”Voisimme metsästää hieman, sillä tuoresaaliskasa näytti melko tyhjältä”, Koivarjo ehdotti ja nuuhkaisi ilmaa.

Saalistettuamme jonkin aikaa palasimme leiriin. Hämytassu oli saanut oravan ja mustarastaan. Kannoin hampaissani saamaani hiirtä.
*Olen jäljessä soturikoulutuksessani*, ajattelin. Olin päästänyt oravan pakoon astuessani oksan päälle ja Pimeävarjo oli nähnyt sen. Hän oli ollut sen jälkeen huonolla tuulella. Kipitin leirin sisäänkäynnistä aukiolle ja laskin hiiren tuoresaaliskasaan. Nappasin kasasta pienen sisiliskon ja astelin oppilaiden pesän eteen. Harmaatassu ja Kidetassu juttelivat parin hännänmitan päässä minusta. Hämytassu tuli luokseni sammakko hampaissaan ja ryhtyi syömään sitä. Söin sisiliskoni nopeasti ja menin oppilaiden pesään. Käperryin makuualuselleni ja nukahdin.

Nimi: Zare

03.07.2017 18:50
___________________________________________________

Nimi: Zare

03.07.2017 18:48
Servaalitassu// 20kp, 32kp, 27kp

Nimi: Servaalitassu

24.06.2017 22:28
Avasin silmäni ja sähähdin kissan seisovaa hahmoa kohti.
”Varoisit vähän”, sihisin Kidetassulle, joka oli juuri astunut häntäni päälle. Kolli säpsähti ja mutisi:
”Anteeksi.” Tämä ei selvästi pitänyt minun määräilystäni, koska olen nuorempi kuin hän. En kuitenkaan anna kenenkään astua vain päälleni ja jatkaa matkaansa. Kidetassu tassutteli ulos pesästä häntä ärsyyntyneenä vispaten puolelta toiselle. Nousin istumaan ja aloin nuolla turkkiani siistiksi.
”Servaalitassu?” Hämytassu mumisi puoliksi hereillä. Käänsin katseeni veljeeni ja nuolaisin hänen korvaansa vastaukseksi. Hämytassu kampesi itsensä ylös ja alkoi laiskasti siistiä itseään.


Puhdistettuani turkkini astelin ulos aukiolle ja hain tuoresaaliskasasta itselleni pienen hiiren.
”Syö nopeasti, jotta pääsemme harjoituksiin”, kuulin takaatani äänen haukattuani palan hiirestä. Yskäisin vähän melkein tukehduttuani palaan ja nyökkäsin pikaisesti Pimeävarjolle.
*Hän on jo aamusta yhtä vihainen kuin vanha mäyrä*, ajattelin nyreästi ja söin hiiren loppuun. Etsin mestarini ja kipitin hänen luokseen.


Katsoin tarkkaan, kun Pimeävarjo jahtasi oravaa puuhun saakka. Korkealla oksistossa hän sai viimein puraistua sen niskat poikki. Hän lähti laskeutumaan runkoa pitkin orava suussaan ja loikkasi maahan.
”Yritä paikantaa itsellesi orava ja jahtaa se puuhun. Siten opit puuhun kiipeämistä nopeasti ja saalistamista”, Pimeävarjo sanoi ja hautasi oravan. Kohotin nenäni ilmaan ja hengitin syvään.
*Kottarainen, hiiri*, ajattelin tunnistaessani eri saaliseläinten tuoksuja. Haistoin pian oravan ja lähdin jäljittämään matalana tuoksun sijaintia. Muutaman hännämitan päässä minusta istui orava korkean männyn vierellä. Orava jyrsi pähkinää. Jännitin lihakseni ja ponnistin nopeasti oravaa kohti. Orava huomasi minut nopeasti ja hyppäsi puun rungolle. Lähdin kipuamaan sen perässä. Minulla oli vaikeuksia saada otetta puun rungosta, koska kynteni olivat lyhyet.
*Hiirenpapanat*, sähähdin mielessäni ja jatkoin sinnikkäästi kipuamista. Orava oli hännänmitan minun yläpuolellani.
”Lopeta jahtaaminen”, kuului huuto puun juurelta. Pysähdyin ja katsoin alas. Olin melkein männyn latvassa ja Pimeävarjo näytti kerrankin pieneltä maan kamaralla. Nielaisin.
”Miten pääsen alas?” Mietin ääneen ja yritin muistella miten soturi oli laskeutunut puusta aiemmin. Lähdin todella hitaasti hivuttautumaan alas kynnet tiukasti puussa kiinni. Ketunmitan laskeuduttuani pysähdyin ja siirryin paksulle oksalle.
”En pysty laskeutumaan alas”, sanoin.
”Sanoitko jotain?” Kuului Pimeävarjon huuto.
”En pääse alas”, puoliksi huusin ja puoliksi sähisin. En vain pystynyt laskeutumaan alas lyhyiden kynsieni takia ja minua hieman karmaisi ajatus pudota alas. Mestarini ryhtyi kiipeämään mäntyä ylöspäin tiukka ilme kasvoillaan. Päästyään luokseni hän ei sanonut mitään ja tarttui niskastani kiinni. Normaalisti en antaisi kenenkään paitsi emoni ottaa minua niskasta kiinni, mutta muuten en varmasti pääsisi alas. Kolli lähti laskeutumaan hitaasti alas. Roikuin hänen hampaistaan, jotka olivat pureutuneet tiukasti niskanahkaani. Yhtäkkiä kuului linnun kimeä ääni. Kotka lensi meitä kohti kynnet ojossa. Pimeävarjo loikkasi nopeasti meidän vieressä olevaa oksaa kohti. Hän sai etutassuillaan kiinni oksasta, mutta muuten roikuimme ilmassa. Hänen otteensa ei tuntunut kestävän ja hän sanoi pikaisesti turkkini seasta:
”Valmistaudu raskaaseen pudotukseen.” Kotka oli kaartanut puun ympäri ja syöksyi meitä kohti uudelleen. Samassa Pimeävarjon ote lipesi. Olimme päässeet vasta korkean männyn puoliväliin ja männyssä ei enää ollut kissoja kestäviä oksia. Kotka oli syöksynyt peräämme ja tarttui minua lonkasta. Sähähdin hurjasti ja soturin ote irtosi vahingossa niskastani. Rimpuilin kotkan otteessa ja sivalsin sitä rintaan. Kotka rääkäisi ja päästi irti minusta. Kuulin tömähdyksen ja ulvaisun. Minulla ei ollut aikaa ajatella ja yritin kääntyä jaloilleni. En ehtinyt kääntyi ympäri ajoissa ja putosin maahan kyljelleni. Päästin vaimean inahduksen, kun ilma karkasi keuhkoistani. Pimeävarjo makasi liikkumattomana muutaman ketunmitan päässä. Lonkkaani kirveli enkä saanut kerättyä voimiani noustakseni. Tärisin hiljaa paikallani ja kuuntelin, kuinka meitä lähestyi kahden kissan askeleet.
”Juokse takaisin leiriin ja kerro Värelehdelle, että valmistautuu potilaisiin”, kuulin kuinka Vaahteraloimu sanoi jollekin. Arvelin kissan olevan Tuiketassu, joka oli soturin oppilas. Vaahteraloimu loikkasi nopeasti Pimeävarjon luokse.
”Pystytkö nousemaan ylös?” Kolli naukaisi ja tönäisi hieman maassa makaavaa Pimeävarjoa. Mestarini nousi hitaasti ylös ja lähti sanaakaan sanomatta astelemaan kohti leiriä. Hän kuitenkin sähähti laskettuaan painoa vasemmalle etujalalleen. Suljin silmäni, koska kipuaalto lävisti kehoni. Säpsähdin, kun tunsin jonkun tarttuvan minua jälleen niskasta. Vaahteraloimu oli tullut luokseni ja kantoi minua hampaissaan kohti Pimeävarjoa. Hän antoi soturin ottaa tukea kollin kyljestä. Hetken aikaa matkattuamme Kekälekukka juoksi meitä kohti. Sanaakaan vaihtamatta Pimeävarjo vaihtoi tuenantajaa ja nojasi Kekälekukkaan. Matkamme sujui nopeammin ja olimme viimein leirin suuaukolla. Toinen kipuaalto valtasi kehoni. Inisin surkeasti ja tärisin. Räväytin silmäni auki, mutta siinä samassa menetin tajuni.


Avasin hitaasti silmäni. Olin parantajan pesässä ja vähän matkan päässä makasi Pimeävarjo. Yritin nousta istumaan, mutta lonkkaani vihlaisi ja sihahdin.
”Älä yritä nousta ylös. Lonkassasi on viilto ja se on myös revähtänyt. Saatte kiittää Tähtiklaania, ettette murtaneet mitään”, naaras sanoi huokaisten. Olin vaiti ja katsoin mestariani. Tunsin pienen syyllisyyden pistoksen, koska haavoittumisemme oli suurimmaksi osaksi minun syytäni.
”Kauanko minun pitää olla täällä?” Kysyin hiljaa.
”Ainakin viisi päivää, riippuu kuitenkin kuinka hitaasti lonkkasi paranee. Ei hätää, Pimeävarjon tarvitsee olla täällä vain muutaman päivän”, naaras sanoi myötätuntoisesti kuin lukien ajatukseni. Nyökkäsin ja laskin pääni tassujeni päälle. Tuttu tuoksu leijui luokseni ja näin Hämytassun kurkistavan pesään.
”Saanko tulla?” Hän kysyi Kekälekukalta.
”Saat, mutta puhukaa hiljaa, jotta Pimeävarjo saa levättyä”, naaras vastasi. Hämytassu nyökkäsi ja kipitti luokseni. Kolli nuolaisi korvaani ja istui vierelleni. Hän katsoi minua huolissaan.
”Ei hätää, paranen pian”, sanoin vaimeasti.
”Mitä sinulle tapahtui? Kukaan ei vielä oikeastaan tiedä mitä teille tapahtui, koska sinä menetit tajusi ja Pimeävarjo oli liian uupunut sanoakseen mitään”, veljeni kysyi uteliaana.
”Jahtasin oravaa puuhun, mutten saanut sitä kiinni. Lähdin laskeutumaan alas puusta, mutta..” Aloitin ja epäröin hieman. Jatkoin vastahakoisesti:
”En kuitenkaan päässyt omin voimin alas vaan Pimeävarjon piti tulla hakemaan minua. Roikuin hänen hampaissaan, kun laskeuduimme. Hetken päästä kuitenkin kotka hyökkäsi kimppuumme ja putosimme puusta.” En pystynyt tulkitsemaan Hämytassun ilmettä.
”Onneksi olet kunnossa”, hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja nuolaisi poskeani. Kurotin kollia kohti ja puskin tämän rintaa.
”Tässä. Syö nämä”, kuulin parantajan tulevan luoksemme ja sanovan. Kekälekukka pudotti eteeni pari unikonsiementä ja jotakin yrttiä. Nyökkäsin ja nuolaisin siemenet ja yrtin suuhuni. Lehti maistui kitkerältä, mutten valittanut.
”Hämytassu, sinun olisi parasta jättää Servaalitassu lepäämään rauhassa. Voit tulla myöhemmin tai huomenna uudelleen.” Naaras sanoi. Veljeni nyökkäsi ja asteli kohti pesän uloskäyntiä.
”Tulen käymään uudelleen”, Hämytassu sanoi ennen kuin pujahti ulos pesästä. Silmäluomeni alkoivat tuntua raskaammilta ja avasin suuni suureen haukotukseen. Samassa pesän sisään asteli Aurinkohehku. Naaras oli selvästi huolissaan Pimeävarjosta. En kuullut mitä hän sanoi Kekälekukalle, koska olin todella väsynyt. Ei mennyt kauaa, kunnes olin täysin unessa.

Nimi: Servaalitassu

18.06.2017 19:25
Kirkas aamuaurinko valaisi pesän. Raotin silmiäni ja haukottelin. Hämytassu nukkui vielä sikeästi vierelläni ja nuolaisin nopeasti hänen lapaansa. Nousin ylös ja taivutin itseni venytykseen. Vilkaisin ympärilleni ja totesin kaikkien muidenkin oppilaiden nukkuvan vielä. Suin turkkini puhtaaksi ja haukottelin vielä toistamiseen.
”Sinunkin kannattaa alkaa heräillä, jollet halua nukkua auringonhuippuun asti toisena päivänäsi oppilaana”, naukaisin ja tökkäsin veljeäni. Hän murahti puoliunessa ja ei tehnyt elettäkään noustakseen ylös. Päätin antaa hänen nukkua vielä ja astuin ulos pesästä.

Aukion reunalla Routamyrsky ja Kidekuu vaihtoivat kieliä. Muita sotureita ei ollut leirissä. Astelin heitä kohti ja kysyin:
”Tiedättekö missä Pimeävarjo on?” Kidekuu nosti katseensa Routamyrskyn turkista ja katsoi aivan kuin olisi arvioinut minua. Heilautin hermostuneesti korviani peittääkseni hämmentyneen olemukseni.
*Miksi hänellä olisi mitään syytä arvostella minua*, ajattelin tuohtuneena. Lopulta naaras käänsi katseensa takaisin Routamyrskyyn ja sanoi:
”Hän on soturien pesässä. Hänellä oli eilen vahtivuoro, joten hän ei varmaan nouse ennen auringonhuippua.” Naaraan äänensävystä paistoi selvästi ärtymys. Mulkaisin ja käännyin ympäri.
”Kiitos paljon tiedosta”, nälväisin takaisin ja otin suunnakseni leirin suuaukon.
*Voisin yrittää saalistaa jotakin leirin läheisyydestä*, ajattelin ja pujahdin ulos leiristä.

Nuuhkaisin ilmaa uudelleen. Olin seurannut sammakon tuoksua, mutta se oli mystisesti kadonnut. Vilkuilin ympärilleni muiden kissojen varalta, jos joku olisi napannut sen ja haudannut maahan. Ketään ei kuitenkaan näkynyt.
”Jos minulle olisi eilen opetettu metsästystaitoja, tämäkin sujuisi helpommin”, mutisin ja poljin maata. Yhtäkkiä kuului oksan rasahdus. Käännyin ympäri äänen suuntaan, mutten nähnyt ketään. Nuuhkaisin ilmaa, mutten haistanut tunkeilijoita.
*Olen tuulen yläpuolella*, ajattelin nopeasti ja laskeuduin matalaksi. Hiivin kohti pusikkoa. Jännitin lihakseni ja ponnistin kömpelösti. Puskan takana oli kissa ja ennen kuin ehdin tehdä mitään väistöliikettä, lensin suoraan kissan kylkeen. Kolli päästi hätääntyneen sähähdyksen ja kiepahti ympäri ja painoi minut maahan. Tummanharmaa turkki peitti näkyvyyteni ja sieraimeni valtasi lämmin, tuttu tuoksu.
”Hämytassu, se olen minä”, mumisin kollin alta. Tämä ei varmaan kuullut ääntäni ja näykkäisi lapaani. Rääkäisin ja läimäisin veljeäni kynnettömällä käpälällä. Hämytassu horjahti päältäni ja nousin ylös vältellen astumista vasemmalle etujalallani. Suuren kollin silmät kirkastuivat ja hän sanoi:
”Olisit sanonut, että se olit sinä, Servaalitassu! Anteeksi, että puraisin sinua. Luulin sinun olevan tunkeilija” Katsoin kollia vihaisesti silmiin. En niinkään ollut Hämytassulle vihainen, vaan omalle hölmöydelleni.
”Ei se mitään”, mutisin ja käännyin kohti leiriä. Kipu säteili kohdasta, josta Hämytassu oli puraissut. Irvistin hieman, mutta jatkoin matkaani.
”Tarvitsetko tukea?” Hämytassun huolestunut ja pahoillaan oleva ääni kuului. Pudistin päätäni ja naukaisin:
”Pärjään kyllä, voit jatkaa sitä, mitä olit tehnyt aiemminkin” Minua ei huvittanut kysyä, mitä kolli oli tehnyt puskan takana joten kipitin takaisin leiriin. En välittänyt jomottavasta kivusta ja istahdin oppilaiden pesän vierelle. Nuolaisin lapaani ja totesin, ettei siinä ollut verta vuotavaa haavaa.

Hetken paikoillaan istuttuani Pimeävarjo tuli luokseni. Hänellä oli tuima ilme ja hän sanoi ärtyneesti:
”Missä olet ollut?” Luimistin korviani.
”Olin leirin ulkopuolella saalistamassa”, vastasin närkästyneesti. Kollin häntä vispasi puolelta toiselle.
”Kerro aina jollekin minne menet! Nyt menemme taisteluharjoituksiin ja älä yhtään yritä luistaa niistä”, mestarini melkein sähähti. En ollut varma oliko hän ollut huolissaan vai vain pettynyt oppilaansa tekoihin. En jaksanut välittää seikasta enempää, vaan nousin ylös ja seurasin mestariani ulos leiristä. Pimeävarjo juoksi kohti harjoitteluaukiota. Hän vaikutti närkästyneeltä, joten olin vaiti. Yritin pysyä hänen tahdissaan, mutta jalkaani särki vieläkin hieman. Matkassa ei mennyt kauaa ja mestarini asteli aukion keskelle.
”Noniin, hyökkää minua kohti, niin näen mistä meidän kannattaisi aloittaa”, kolli sanoi ja minä nyökkäsin vastaukseksi. Pudottauduin matalaksi ja kävelin kohti suurikokoista soturia. Pimeävarjo istui täysin rentona paikallaan.
*Hän ei selvästi odota minulta paljoa*, ajattelin harmistuneena. Tuijotin hänen lapojaan.
*Hän on ainakin kaksi kertaa suurempi kuin minä ja paljon voimakkaampi. Miten voin muka hyökätä hänen kimppuun?* Päätin hyökätä hänen rintaansa kohti. Jännitin takajalkani ja ponnistin. Syöksyin suoraan kollia kohti, mutta tämä väisti hyökkäykseni nopeasti ja läimäisi minut maahan. Sähähdin raivoissani, kun tämä painoi minut maahan.
”Mietit aivan liian pitkään ja katseesi kertoi minne aioit hyökätä. Yritä uudelleen”, Pimeävarjo sanoi tiukasti ja nosti tassunsa pois päältäni. Nousin nopeasti ylös ja ravistin itseäni. Mulkoilin soturia ja jännitin jalkani. Ponnistin nopeasti ja syöksyin kiinni kollin kylkeen. Tarraudun häneen kiinni ja aloin potkimaan häntä takajaloillani. Kolli säpsähti vain hieman ja heittäytyi kyljelleen. Jäin jälleen kerran kollin alle. Aloin melkein sähistä, kunnes keksin jotakin. Annoin lihakseni rentoutua ja valahdin täysin veltoksi. Pimeävarjo nousi nopeasti ylös.
”Servaalitassu?” Tämä sanoi ja hänen äänestään kuului hieman huoli. Samassa nousin ylös nopeasti ja heittäydyin takaisin mestarini kimppuun. Huidoin hurjasti tassujani ja pyörimme hetken aikaa yhtenä karvapallona aukiolla. Lopulta otteeni heltyi ja lensin maahan. Pimeävarjo ponnisti ylleni ja painoi voimakkaalla tassullaan rintaani.
”Se oli jo parempi yritys, mutta sinulla on kuitenkin vielä pitkä matka, kunnes pystyt taistella kuin soturi” ,hän naukaisi yläpuoleltani. Katsoin suoraan hänen vihreisiin silmiin. Kolli mulkaisi minua ja sanoi:
”Sinuna kunnioittaisin mestariasi ja hänen antamiaan ohjeita” Pimeävarjo nosti tassunsa päältäni ja nuolaisi rintaansa. Nousin ylös ja aloin siistimään itseäni, koska turkkini oli täynnä tomua ja sammalpalloja. Päätin jättää kollin kommentin huomioimatta.
”Ennen kuin menet syömään tuoresaalista, hae klaanivanhimmille uudet makuualuset” Pimeävarjo lisäsi vielä, enne kuin hän lähti takaisin leiriä kohti.
*Miksi hän sanoi sen aivan kuin se olisi rangaistus*, mietin vihaisena.

Sain vaihdettua klaanivanhimpien makuualustat ilman suurempia ongelmia. Astuin ulos heidän pesästään aukiolle. Minulla oli kova nälkä, koska en ollut syönyt mitään auringonhuipun jälkeen. Astelin kohti tuoresaaliskasaa ja nappasin itselleni paksun oravan. Tunsin niskassani jonkun katseen. Käännyin ympäri orava suussani ja näin Harmaatassun katsovan minua silmiin. Kolli käänsi katseensa kohti tassujaan, kunnes pujahti nolostuneena oppilaiden pesään.
”Hän ei koskaan yritä puhua minulle, tuijottaa vain sivusta”, mutisin orava suussani itsekseni. Näin Hämytassun leirin laidalla syömässä päästäistä. Kipitin veljeni luokse ja aloin syömään oravaa. Kumpikaan meistä ei sanonut sanaakaan. Syötyäni oravan totesin, että aurinko oli jo laskemassa puiden taakse.
”Mitä teit pienen kamppailumme jälkeen?” Hämytassu kysyi.
”Minulla oli taisteluharjoitukset Pimeävarjon kanssa ja kävin myös..” Lopetin lauseeni kesken, koska en ollut varma tahtoisinko kertoa Hämytassulle rangaistuksen omaisesta tehtävästä vaihtaa klaanivanhimpien makuualuset.
”Ja kävit myös?” Kolli kysyi mielenkiinnolla. Vilkaisin maahan ja sanoin:
”Kävin myös vaihtamassa klaanivanhimpien makuualuset” Hämytassun ilme kirkastui.
”Kuulitko heiltä mitään tarinoita suurista sotureista?” Hän kysyi innokkaasti. Hämmennyin. En ollut edes ajatellut, että klaanivanhimpien pesässä käyminen voisi olla jollekin mielenkiintoista.
*Ehkä minun pitäisi nähdä asia uudessa valossa*, ajattelin.
”No, Piikkipaatsamavirta kertoi todella vanhan kertomuksen siitä miten eräs kissa auttoi Taivasklaanin uudelleenrakentamisessa ja Hierakkakuono kertoi eräästä taistelusta Myrskyklaanin kanssa, jossa hän kynsi suuren soturin melkein turkittomaksi”, sanoin.
”Mennään oppilaiden pesään niin voit kertoa lisää mukavammalla paikalla”, hän naukui innokkaasti ja loikki kohti oppilaiden pesää. Katsoin hänen peräänsä hymyillen ja lähdin myös kohti pesää.

”.. heti sen jälkeen Varjoklaani perääntyi, mutta Myrskyklaani oli saanut raskaan varoituksen.” Lopetin tarinani. Hämytassu oli nukahtanut jo ja haukotus karkasi suustani. Muutama oppilas oli vielä ulkona, mutta kuuhuipun hetki lähestyi. Päätin itsekin ruveta lepäämään, koska huomenna olisi varmasti taas rankka päivä soturioppilaankoulutusta.

//Toivottavasti ei haittaa, että kuvaan Pimeävarjon tiukkana mestarina ^^’//

Nimi: Servaalitassu

16.06.2017 23:53
Astelin ulos pentutarhasta Hämypentu vierelläni. Veljeni loikki ympäriinsä kunnes naaraan kärsinyt naukaisu kuului.
”Tähtiklaanin tähden Hämypentu, sain juuri turkkisi suittua!”. Sysikorva otti tiukan otteen Hämypennusta ja yritti vielä nopeasti saada kollin turkin siistiksi. Katsoin vierestä ja huokaisin.
*Miksi hänen täytyy käyttäytyä kuin järjetön varis?* ajattelin ja astelin isäni Koivarjon viereen. Ruohotähti oli kutsunut klaanin koolle klaanikokoukseen. Minä ja Hämypentu olimme vihdoin kuusi kuuta vanhoja ja meistä oli aika tulla oppilaita. Kohotin hieman kuonoani ja katselin ympärilleni. Vesitassu ja Harmaatassu kuiskivat toisilleen katsoessaan Hämypentua. Mulkaisin heitä ja nuolaisin pikaisesti rintaani. Hämypentu kipitti vierelleni ja istui alas.
”On aika nimittää kaksi uutta oppilasta. Hämypentu ja Servaalipentu ovat saavuttaneet kuuden kuun iän, ja he ovat valmiit soturioppilaan koulutukseen”, Ruohotähti lausui. Täytyin tyytyväisyyden tunteesta ja Hämypentu vieressäni nosteli tassujaan kärsimättömästi ilmaan.
”Tästä päivästä aina siihen päivään, jona hän on ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Hämytassuksi. Sinun mestarisi tulee olemaan Koivarjo. Uskon, että Koivarjo välittää kaiken tietämänsä sinulle”, kolli sanoi ja heilautti häntäänsä kutsuakseen soturin eteen.
”Koivarjo, olet valmis ottamaan ensimmäisen oppilaasi. Olet saanut erinomaista koulutusta Routamyrskyltä, ja olet osoittanut olevasi armollinen ja nokkela. Odotan, että siirrät kaiken tälle nuorelle oppilaalle”, päällikkö sanoi ja he koskettivat toistensa neniä. Veljeni melkein kompastui omiin käpäliinsä, mutta pysyi pystyssä. Ruohotähti lausui samat virkkeet toistamiseen ja määräsi mestarikseni Pimeävarjon. Katsoin kollia suoraan silmiin ja kurotin koskettaakseni soturin nenää.
”Hämytassu, Servaalitassu!” Klaani kajautti ilmoille. Ruohotähti päätti kokouksen ja useat tulivat luoksemme onnittelemaan meitä. Sysikorva asteli meitä kohti.
”Hienosti meni”, naaras sanoi ja nuolaisi kummankin päälakea. Käännyin ympäri kohti oppilaiden pesää ennen kuin Koivarjo asteli paikalle.
*Hämytassu luulee varmasti saavansa helpotusta koulutuksesta vain, koska isä on hänen mestarinsa*, ajattelin turhautuneena.
Pimeävarjo hölkkäsi luokseni ja naukui:
”Etsi itsellesi sopiva paikka oppilaiden pesästä ja etsi sitten minut niin voimme lähteä rajakierrokselle.” Nyökkäsin kollille pikaisesti ja jatkoin matkaani oppilaiden pesään. Harmaatassu seurasi minua katseellaan koko matkan, kunnes käännyin ja kohtasin hänen katseensa.
”Onko sinulla jotakin asiaa?”, maukaisin ärtyneesti. Kolli värähti ja pudisti päätään. Pyöräytin silmiäni ja otin suunnakseni sammalmättään, joka oli oppilaiden pesän takana. Otin hampaisiini sammalta ja kipitin oppilaiden pesään. Pesä oli melko pieni ja valitsin itselleni paikan pesän suuaukon läheltä. Hämytassu astui sisään suu täynnä sammalta. Kolli vilkaisi minuun ja laski sammaleet vierelleni. Katsoin vaitonaisena, kun hän teki itselleen pedin.
”Mitä Pimeävarjo tekee kanssasi ensiksi?” Veljeni uteli lopetettuaan sammaleen asettelun.
”Hän näyttää minulle reviirimme rajat”, naukaisin peitellen innostustani.
”Minä pääsenkin metsästyspartioon”, Hämytassu sanoi rintaansa pörhistäen. Hymyilin hieman ja vilkaisin ulos pesästä.
”Jos haluat ehtiä partion mukaan, sinuna menisin ulos”, sanoin nähtyäni partion leirin suuaukon luona. Kollin silmät kirkastuivat ja hän vilahti ulos. Astelin hänen jälkeensä ulos ja etsin katseellani Pimeävarjoa. Mestarini istui varjossa muiden sotureiden kanssa. Kipitin häntä kohti. Kokenut soturi nousi ylös ja otti suunnakseen leirin sisäänkäynnin.
”Lähtekäämme matkaan”, hän sanoi ja pujahti ulos. Juoksin kollin perään. Pimeävarjo lähti johdattamaan minua rämeen poikki kohti tiheää kuusimetsää. Nuuhkin ilmaa ja haistoin useita erilaisia riistan tuoksuja.
”Yritä pysyä perässä”, kolli tuhahti usean ketunmitan päästä. Vilkaisin uhmakkaasti mestariini, mutta tämä oli jo jatkanut matkaa. Hölkkäsin mestarini kiinni ja tämä alkoi kertoa mitä missäkin suunnalla on.
Kaksijalan pesällä käytyämme lähestyimme pientä ukkospolkua. Kitkerä haju valtasi sieraimeni.
”Hirviöt kulkevat tätä pitkin. Ne harvoin kuitenkin poikkeavat ukkospolulta.” Mestarini selitti. Lähestyin polkua ja kosketin kovaa pintaa käpälälläni. Samassa maa alkoi täristä ja nenäni edestä kiisi kovaa vauhtia isokokoinen hirviö. Hypähdin taaksepäin ja nostin karvani pystyyn. Sydämeni hakkasi kiivaasti ja käännyin kohti Pimeävarjo. Kollilla oli huvittunut virne naamallaan.
”Muista olla ensi kerralla varovaisempi. Tuo hirviö oli onneksi pieni ja meni normaalia hitaammin”, hän naukui.
*Tuoko meni tavallista hitaammin? Siilitkin varmaan lentävät huomenna*, ajattelin ja tasasin hengitykseni.
”Olisit voinut sanoa, että hirviöitä kulkee useasti”, murahdin hieman häpeissäni. Mestarini kääntyi nopeasti minua kohti ja sanoi:
”Kuuntelisit asiani loppuun asti, niin olisit saanut tietää.” Kolli oli oikeassa. Olin mennyt suoraan ukkospolun viereen omaa hölmöyttäni. Katsoin nyreästi tassuihini.
”Pahoittelut”, mumisin. Pimeävarjo huokaisi ja kääntyi kohti järveä.
”Jatketaan matkaa, jotta ehdimme takaisin leiriin ennen pimeää”, hän sanoa ja kääntyi ympäri. Nyökkäsin pikaisesti ja lähdin kollin perään.
Pitkän päivän jälkeen saavuimme takaisin leiriin. Minulla oli suden nälkä, koska olin syönyt viimeksi ennen auringonhuippua.
”Voit mennä valitsemaan itsellesi jotain syötävää tuoresaaliskasasta”, Pimeävarjo naukaisi ennen kuin jolkutti matkoihinsa. Valitsin kasasta pienen myyrän ja asetuin oppilaiden pesän viereen syömään. Aurinko oli alkanut jo laskea ja useat kissat olivat jo pesissään lepäämässä. Hotkin myyrän nopeasti suihini ja pujahdin sisään oppilaiden pesään. Hämytassu makasi omalla vuoteellaan ja käperryin hänen viereensä. Aamuinen huonotuulisuuteni oli poissa ja tökkäisin veljeäni.
”Saitko yhtään saalista?”, kysyin hiljaa.
”Vesimyyrän ja sammakon”, Hämytassu vastasi puoliunessa ja käpertyi tiiviimmäksi keräksi. Hymyilin hieman ja käperryin samanlaiselle kerälle kuin veljeni ja annoin itseni vajota uneen.

Nimi: Zare

05.11.2016 16:23
______________________________________________

Nimi: Zare

05.11.2016 16:16
Kipinäsydän// 36kp

Nimi: Kipinäsydän

24.10.2016 17:57
"Söisit nyt edes! Olet pelkkää luuta ja nahkaa", Savuisku tökki minua, mutta lasittunut katseeni ei värähtänytkään.
"Uskomatonta, että olit kerran soturi, jota kunnioitin pelastajanani!" Savuisku tuhahti ja häipyi omalle paikalleen klaaninvanhimpien pesässä, jonne myös minä olin muuttanut, kauanko aikaa sitten? En muistanut, eikä sillä ollut mitään merkitystä. Millään ei ollut. Näykkäisin haluttomasti mautonta riistanpalaa, jonka vanha naaras oli laskenut eteeni.
*Kuivaa*, oli ainut ajatukseni, mutta jo se riitti laukaisemaan muiston.

"Kuivaa tassusi", Taivaltuuli maukui. Hinkkasin märkiä tassujani voimakkaasti kuivaan sammaleeseen, joka imi suurimman kosteuden pois.
"Huomaatko? Tassut kannattaa aina pestä hyvin, kun on käsitellyt hiirensappea", mestarini ohjeisti lempeällä tavallaan. Nuuhkaisin pestyjä tassujani ja huomasin Taivaltuulen olleen oikeassa; hiirensapen haju oli kadonnut.
"Tule, Kipinätassu, niin opetan sinulle, miten voit käyttää häntääsi hyödyksi taistelussa", mestarini kutsui ja niin loikin tämän perään syvemmälle metsään, jonka jokainen puu huojui uhkaavasti tuulessa. Korppi lensi taivaalla ja raakkui hiljaa pilvien ajelehtiessa harmaana massana kaukana sen yläpuolella. Maassa oli hitusen lunta, mutta pakkasen takia se ei ollut niin märkää kuin mitä se olisi voinut olla.
"Muutin mieleni. Haistatko jotain?" Taivaltuuli maukaisi pysähdyttyään niin äkkinäisesti, että lähestulkoon törmäsin häneen. Nostin kuuliaisesti vaaleanpunaisen kuononi ilmaan ja vedin sisääni kuivaa ilmaa.
"Haistan väljähtäneen ketunhajun ja oravan", ilmoitin ylpeänä kehittyneistä taidoistani. Taivaltuuli näytti tyytyväiseltä.
"Hienoa. Luuletko, että pystyisit jäljittämään ja nappaamaan sen oravan?" mestarini kysyi ystävällisesti. Juuri tuosta hänessä pidin eniten; hän ei koskaan pakottanut minua tekemään mitään, mitä ajattelin liian vaikeaksi.
"Taatusti pystyn", mau'uin itsevarmasti. Taivaltuuli saisi olla ylpeä minusta! Lähdin seuraamaan hajujälkeä tavoitteenani viedä klaaninvanhimmille pulska orava ateriaksi. Hiivin vatsa maata laahaten kohti korkeaa mäntyä, jonka luokse oravan haju tuntui johtavan. Tuoksu voimistui voimistumistaan ja katosi sitten. Kiersin männyn monta kertaa, mutta haju oli tyystin kadonnut. Istahdin pettyneenä kylmälle kivelle ja odotin saarnaa virheistäni lähestyvältä Taivaltuulelta.
"Älä sure, Kipinätassu. Se meni ihan hyvin", mestarini maukui yllättäen, "Joskus sitä menettää yhden saaliin, mutta se ei tarkoita, että olisit huono metsästäjä. Ei saa jäädä murehtimaan mennyttä mahdollisuutta vaan pitää jatkaa eteenpäin ja napata seuraava saalis ja sitä seuraava ja sitä seuraava, kunnes lopulta olet onnistunutkin unohtamaan epäonnistumisen ja ajattelet tapahtunutta ainoastaan opetuksena, etkä virheenä." Taivaltuulen rohkaiseva selostus valoi minuun uutta puhtia.
"Ja nyt, käydään läpi, mitä olisit voinut tehdä vielä paremmin."

"Tervehdys Kipinäsydän! Haluaisitko tulla käymään ulkona? Siellä on oikein kaunis päivä." Eteeni ilmestynyt raidallinen kolli keskeytti muistoni aivan liian kovalla äänellään. Tarkensin katseeni vaivalloisesti kissan kasvoihin, mutta en aluksi saanut päähäni hänen nimeään.
"Routamyrsky sanoi, että suki turkkisi jo tänään aamulla, mutta tulin silti käymään. Tiedätkö, tänään sattui hassu juttu. Setriviiksi ja Liitomieli olivat kanssani partiossa, mutta juuri kun olimme merkkaamassa rajaa, Kidetassu hyökkäsi pensaasta Setriviiksen kimppuun. Hän sanoi jäljittäneensä riistaa ja kuulleensa rapinaa ja hyökännyt. Hän oli tosi nolona, mutta olihan se huvittava tilanne, eikö vain?" En ymmärtänyt kissan puheesta juuri sanaakaan, enkä jaksanut edes yrittää. Miksi olisin? Kullankeltainen kolli oli tarinansa aikana asettunut makaamaan viereeni ja nojasi hellästi kylkeeni. Vaahteraloimu! Sehän kollin nimi oli! Yritin pinnistää muistiani, joka hämärästi viestitti minulle, että olimme olleet joskus läheisiä. Vai olimmeko? En ollut uskaltanut luottaa mieleeni enää moneen kuuhun. Vaahteraloimu nousi hetken päästä ylös vierestäni ja vei mukanaan suloisen lämmön, joka oli hohkannut hänen turkistaan omalle, laihalle, riutuneelle kyljelleni.
"Olet tervetullut ulos aterioimaan, jos haluat", kolli tarjosi ääni väristen, kuin lause olisi satuttanut. Sitten lihaksikas kissa vielä kumartui korvani vireen kuiskaamaan:
"Minun silmissäni olet aina kaunis." Sitten hän lähti. Jokin tuossa kollissa sai jonkin kumman tuntemuksen heräämään sisimmässäni ja jäin tuijottamaan hänen peräänsä hämmentyneenä.
*Nähdään Vaahteraloimu*, ajattelin turtana ja nukahdin.

Epäilisin, että oli saman päivän ilta, kun heräsin, vaikka ei sillä niin hirveästi väliä ollut. Ajattelin jo nukahtaa uudestaan, kun keskustelu klaaninvanhimpien pesän ulkopuolella kiinnitti huomioni.
"Miten hän voi?" naaraskissan ääni kysyi.
"Voi Täpläkaste, kunpa tietäisinkin!" Vaahteraloimun epätoivoinen ääni parahti, "Hän laihtuu päivä päivältä, ei puhu kenellekään ja tuijottaa vain apaattisena eteensä."
"Kauanko luulet, että tuota vielä kestää? Tai siis, ei kai hän jää tuollaiseksi ikuisesti?" Täpläkaste maukui varovasti. Vaahteraloimu huokaisi raskaasti.
"En tiedä. Joskus minusta tuntuu, että hän reagoi sanoihini, mutta oikeastaan en ole edes varma, kuuleeko hän enää mitään. Ensimmäisen kuun aikana ajattelin, että alakuloisuus katoaisi. Että se oli vain normaalia läheisen kuoleman aiheuttamaa surua, mutta enää en ole varma. En enää näin pitkän ajan jälkeen", Vaahteraloimu maukui ääni tummana huolesta, "Kunpa Taivaltuuli ei olisi kuollut. Silloin Kipinäsydän olisi vielä oma itsensä." Taivaltuulen nimen mainitseminen tuntui nostavan möykyn kurkkuuni ja nostatti tunneaallon, jollaista en ollut pitkään aikaan kokenut. Ilo, suru, katkeruus, kaipuu, rakkaus ja monet tunteet, joita en osannut nimetä lähestulkoon salpasivat henkeni, mutta en silti kyennyt sulkemaan korviani seinämän toisella puolella käytävältä keskustelulta.
"Ja kunpa olisin osannut näyttää tunteeni paremmin hänelle silloin. Minun olisi pitänyt osoittaa rakkauteni hänelle vielä, kun se oli mahdollista", Vaahteraloimu jatkoi katumuksen musertamalla äänellä.
"Älä syytä itseäsi. Tunnen Kipinäsydämen ja voin sanoa, että hän todella rakasti sinua ja rakastaa varmasti vieläkin jossain tuon masentuneen kuoren alla. Onko Värelehti sanonut mitään hänen tilastaan?" Täpläkaste naukui.
"Vain sen, että hänen tilansa on huonontunut sen jälkeen, kun Ruohotähti päätti siirtää hänet klaaninvanhimpien pesään." Puheen äänet vaimenivat. Ilmeisesti Vaahteraloimu ja Täpläkaste siirtyivät kauemmas. Nieleskelin kamalaa tunteiden sekamelskaa alas, mutta en onnistunut. Miksi tänään kaikki tuntui niin oudolta? Väritkin vaikuttivat jotenkin terävämmiltä kuin eilen, vai kuvittelinko vain?

Oli jo varmasti aamuyö, kun viimein sain nukahdettua, mutta tunteet eivät jättäneet minua rauhaan unissanikaan.
"Anna rakkauden ohjata sydäntäsi, äläkä anna tilaa... vihalle", Taivaltuulen sanat kaikuivat mielessäni, kun näin ensimmäisen kunnollisen uneni moneen kuuhun. Unessa kertautuivat kaikki ihanat muistoni Taivaltuulesta. Taivaltuuli koskettamassa neniä kanssani oppilasseremoniassani, me yhdessä metsällä, taistelussa, vaihtamassa kieliä ja puhumassa muuten vain. Ja se rakastava, ylpeyttä pursuava ilme, kun sain soturinimeni.
"Anna rakkauden ohjata sydäntäsi, äläkä anna tilaa vihalle." Tuo virke toistui kaikissa kohtauksissa tuoden mieleeni Vaahteraloimun surullisen ilmeen viime näkemiseltämme.
"Pitäkää toisistanne huolta." Taivaltuulen viimeiset sanat jäivät päähäni kaikumaan, kun heräsin.
*Minun täytyy lopettaa tämä. Minun täytyy parantua itseni, läheisteni, klaanini ja Taivaltuulen takia*, päätin voimalla, jollaista en ollut eläissäni tuntenut. Avasin silmäni, nousin istumaan heikkojen lihasteni avulla ja silmäilin pesää. Klaaninvanhimmat nukkuivat, eikä ulkoa kuulunut ääntäkään, joten oli ilmeisesti vielä aikaista. Lähdin verkkaisesti kohti oviaukkoa, josta tulvi sisään utuista valoa. Työnsin pääni ulos ja jouduin siristelemään valoon tottumattomia silmiäni tovin aamuauringossa.
"Täältä tullaan", kuiskasin itselleni ja astuin kokonaan ulos. Hetken raikasta ilmaa haisteltuani suuntasin tuoresaaliskasalle, jos vaikka siellä olisi eilisiä tähteitä jäljellä. Ilokseni sainkin huomata pienen varpusen jääneen aivan pohjalle. Se hampaissani käännähdin etsimään itselleni ateriapaikkaa, mutta sen etsiskely jäi, kun huomasin Vaahteraloimun seisovan parin ketunmitan päässä tuijottamassa minua. Laskin varovasti riistaeläimen maahan ja karaisin kurkkuani.
"Huomenta Vaahteraloimu, haluaisitko aterioida kanssani?" raakuin käyttämättömällä äänelläni, mutta kolli ei vastannut vaan ryntäsi luokseni ja alkoi nuolla minua sellaisella vimmalla, että olin kaatua. Vastasin kollin nuolaisuihin ja tajusin, kuinka paljon olinkaan kaivannut tätä. Miten olin saattanut menettää itseni sillä tavoin ja antanut muiden kärsiä takiani? Hetken päästä raidallinen soturi irtaantui minusta, kietoi häntänsä oman luisevan häntäni ympärille ja maukui ääni hieman väristen:
"Minä rakastan sinua." Vastasin kolli intensiiviseen katseeseen ja painoin kuononi hänen kuonoonsa.
"Minäkin rakastan sinua", mau'uin koko sydämestäni. Naurahdus karkasi suustani.
"Mikä nyt huvittaa?" Vaahteraloimu kysyi.
"Ei mikään. Olen vain niin onnellinen", vastasin totuudenmukaisesti ja nuolaisin kollin poskea.
"Minäkin olen onnellinen, että sain sinut takaisin", Vaahteraloimu kehräsi, "Jos vielä haluat aterioida, niin olisin iloinen saadessani liittyä seuraasi."
"Tietysti haluan. Kuolen nälkään", kehräsin ja astelin Vaahteraloimu rinnallani syrjemmälle syömään elämäni parasta varpusta.

Nimi: Zare

25.08.2016 17:37
__________________________________________________________

Nimi: Zare

20.07.2016 22:38
Jääsielu// 14kp
Nokkostassu// 31kp
Kipinäsydän// 23kp

 

©2017 Metsäketo - suntuubi.com