Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani Jokiklaani Tuuliklaani Varjoklaani  Tähtiklaani Erakot ja kotikisut 

 

Varjoklaanilaisten tarinat

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Varjotähti

10.11.2018 22:29
"Varjotähti" Vaahterapilkku maukui saapuessamme leiriin.
"Niin" vastasin huolestuneesti tiesin ettei tytäreni tulisi puheilleni ihan suotta syyttä.
"Tiedän että sinulla on töitä emo mutta Aamupennulla ei ole kaikki hyvin" Hän maukui.
*ai niin se Alessan pentu* minulla välähti. Olin unohtanut koko karvapallon.
Seurasin Vaahterapilkkua sinne missä pentutarha sijaitsee. Pieni luunvalkea nyytti makasi kippuralla sammalpedillä Tiikeriliekkiä vasten.
"Tiikeriliekki tiedän että olet kiintynyt pentuunne mutta mene auttamaan muita sotureita jos lapaasi aristaa vielä voit mennä Virtatassun kanssa keräämään sammalia. " Ojensin entistä oppilastani joka korviaan luimistellen lähti.
*kolleja pentutarhassa, nyt olen kaiken nähnyt* ajattelin.
"Emo olit aika töykeä" Vaahterapilkku huomautti.
"Ja leirikö valmistuu itsekseen pöhkö, hän tietää sen vallan mainiosti että kaikkien apua tarvitaan jotta leirin tuoma suoja on mahdollisimman nopeasti kasattu ja valmiina puollustamaan meitä ulkopuolisilta. Keskitytääs nyt siihen pentuun" naukaisin hellästi.
"Niin, hän on ollut vähän kuumeinen koko aamun ja minusta vain tuntuu ettei hän ole ihan kunnossa" Vaahterapilkku maukui varovasti.
Kosketin hellästi kuonollani häntä ja hän oli selkeästi kuumeessa vaikken mikään parantaja olekkaan.
"Oletko näyttänyt häntä Laventelikasvolle?" Kysyin.
"Laventelikasvo lähti aikaisin aamusta jo keräämään yrttejä joita partiot oli nähnyt." Tyttäreni vastasi päätään pudistellen.
"Lupaa näyttää Aamua hänelle heti kun hän palaa" vannotin hänet.
Alessa tappaa minut tuonpuoleisessa jos tapan hänen pennun, Aamun on selvittävä tästä. Katsoin pientä viattoman näköistä pentua kipuuralle kiertnyttä.
"Näytän hänelle Aamupennun heti kun hän palaa" Vaahterapilkku maukaisi ja kumarsi kiitokseksi, kehräsin viattomasti ja nuolaisin tyttäreni päälakea.
Pujahdin ulos pentutarhasta aukiolle ja mielessäni pyöri vain Aamupentu. Miten olin pystynyt unohtamaan pikkupennun?

Nimi: Varjotähti

04.11.2018 21:06
Venyttelin antoisasti lähettäessäni Vuolastassun metsälle harjoituskentältä. Tulisin kaipaamaan tätä. Tiesin että Vuolastassu olisi viimeinen oppilaani. Tottakai luotan sotureihini oppilaiden koulutuksessa siittä ei ole kyse, mutta kaipaisin tätä suuresti. Minulla on omat vastuuni ja työni klaanin puolesta, Vuolastassun nimityksen jälkeen se ei enään olisi mestarina toimiminen. Olen kiitollinen kuitenkin että olen saanut toimia mestarina monille hienoille sotureille. Ikuisuusliekki, Tiikeriliekki, Kotkankatse, Tuhkaviiru ja Vuolaspurokin pian.
He jakaisivat oppini eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Katsellessani ympärilleni uudella reviirillämme näin silmän kantamiin jänkää ja sen takana kohoavan metsän varjot, ukkospolun katku kantautui tänne hennosti ja korkokivet kohosivat takanani jylhinä muistuttaen matkasta jonka taitoimme.
Klaanini pärjäsi hyvin täällä. Paremmin kun kuihin. Vanhat reviirit kuihtuivat ja matkakaan tänne ei ollut sotureitani lihottanut lehtikatoa varten.
Siittä puheenollen lehtikato oli selkeästi tuloillaan, maata ja kasveja peitti hiljainen huurre kerros auringonnoustessa.
Illalla olisi kokoontuminen, ensimmäinen jossa olisin päällikkönä. Vuolastassun nimittäisin seuraavana aurigonnousuna, en voisi pakottaa häntä valvomaan koko yötä vielä kokoontumisen jälkeen.
Katsahdin suolle päin ja totesin että minun on jo aika palata leiriin ennenkun minua aletaan kaivata.
Loikin halki jänkän ja tulin tukeville puoli lahoille parruille, jotenkin pidin tästä paikasta reviirillämme. Aurinko loisti matalalla lämmittäen enään tuskin paljoa. Lämpö oli ehkä juuri ja juuri yli pakkasen. Kirpeä keskipäiväinen ilma kutkutti kirsuani ja kylmyys tunkeutui lyhyen turkkini läpi.
Kiihdytin taas keinuvaan juoksuun ja hidastin vasta leirin lähettyvillä. Ulkomuuri oli jo pystyssä tukevana ja vihollisille uhkaavan piikikkäänä kiitos piikkipensaan ja karhuvatukka punoksen. Pujahdin sisään leiriin vaivatta tunnelista ja ravistelin turkkiani hiukan. Katselin kiinnostuneena ympäri aukiota. Kaikupentu leikki innoissaan Hohkapennun kanssa. Minua osin harmitti etten pystyisi toimimaan mestarina Kaikupennulle mielestäni hänessä on potenttiaalia ja hän vaikuttaa oppivan nopeasti.
Minun tosiaan täytyisi kysellä heidän vanhemmiltaan onko heillä toiveita mestareiden suhteen, sitten pitäisi keksiä Vuolaalle ja liekille soturinimet siinä minulle riittäisi puuhaa loppu illaksi.
"Piiskaviima" kutsuin varapäällikköäni ja suuntasin pesälleni. Olimme kaivaneet sen muutaman soturin avustuksella suuren kuusen juurakkoon. Mukavan viileä pesäkolo oli mielestäni ideaalissa paikassa ja pääsin puhumaan klaanille käyevästi vain kiipeämällä yhdelle havuttomalle kuusen haaralle.
Pujahdin kuusenoksien ali ja suuren kuusen alle. Piiskaviima seurasi vanavedessä.
"Tänä yönä on kokoontuminen" pohdin.
"Ketkä haluat mukaasi" hän kysyi.
"Laventelikasvon ja Hallatuulen ainakin" mietin.
"Mites oppilaista, kävisikö Sädetassu, Aurinkotassu ja Ruostetassu?" Hän ehdotti.
"Luet ajatuksiani mutta haluan ottaa mukaan myös Vuolastassun, tämä on hänen viimeinen kokoontuminen oppilaana ja minä lähden joten oppilaani seuraa luonnollisesti mukana" maukaisin.
"Sitten muutama muukin soturi vielä" Piiskaviima muistutti.
"Hunajakynsi, Pihkaviiru ja Tiikeriliekki" ehdotin.
"Kuulostaa hyvälle, entä minä" Kolli maukui mietteliäänä.
"Leiriin jää monta hyvää ja taitavaa soturia haluan sinut mukaan kokoukseen, eikä kukaan nyt kesken kokouksen toisen leiriin hyökkäisi" mietin ääneen.
"Totta,käyn ilmottamassa lähtijöille ja lähden sitten metsälle Jääruusun, Aurinkotassun, Pakkashuurun, Viistoraidan ja Kaamosturkin kanssa. " Piiskaviima maukuu ja nyökkää nopeasti hyväksi ja lähtee pesästäni.
"Vuolastassulla on jotain asiaa" hän huikkaa suulta lähtiessään.
"Tule sisään vaan" maukaisen siskolleni.
"Hei Varjotähti" hän aloittaa varovasti ja kumartaa hiukan.
"No mitä sinulla on sydämellä pikkuinen?" Kysyn oppilaaltani arvaten että hänellä on jotain mielessään.
"Mietin soturinimeäni, saisinko itse päättää sen" hän lopulta uskaltautui sanomaan.
"Toki jos sinulla on jo jokin mielessä." Maukaisin ja viitoin häntä jatkamaan.
"Tiedäthän että olin hyvin läheinen Leikopuron kanssa" hän maukui sekalaisin tuntein.
Nyökkään hiljaa ja sipaisen muutaman neulasen hänen turkista hännälläni.
"Ja nyt koko klaani tuntuu unohtaneen kaiken sen hyvän mitä hän on tehnyt elämänsä aikana klaanille. Siksi toivon soturinimekseni Vuolaspuroa" hän lausui.
"Tuo on kauniisti ajateltu pikkusisko. Oletko ihan varma kuitenkin että haluat hänen nimensä?" Varmistin.
"Olen miettinyt tätä pitkään" hän maukui hiljaa.
"Tottakai se sopii. Veljelläsi on arviointi huomisaamusta joten pidetään seremonia illasta?" Ehdotin ja nuolaisin rohkaisevasti oppilastani korville.
"Sopii" hän hihkaisi ja pinkaisi ulos pesästäni.
Minulla on outo tunne ettemme olleet ollut yksin äskeisessä keskustelussa mutta eihän pesässäni ketään muuta nyt ole. Ilmassakin leijui vain valju varjoklaanin haju minun,vuolaan,piiskan ja aurinkotassun lisäksi.
Pudistin päätäni ja ajattelin ajatelleeni varnasti omiani.

----

Suuntasin tunneleille jotka johtivat ukkospolun ali, nämä oli partio löytänyt kiertäessään rajoja ja en todellakaan haaskaisi sotureitani ylittämällä ukkospolun joka kerta kokoontumiseen tämä olisi pajon parempi reitti. Jäinen pinta raksui tunnelin pohjalla kissojeni tassutellessa sen yli.
Kaikii aistini oli viritettynä kun astuin ensimmäisenä ulos tunnelista tuuliklaanin reviirille. Ilmassa leijui vahvana tuoksu tuuliklaanista ja huomasin että moni muukin nyrpisti nenäänsä löyhkälle. Pudistin päätäni tuntiessani myös myrskyklaanin löyhkän tänne asti. Luulivatko ne sammakonaivot tosiaan että minua kiinnostaisi lähettää kissani heidän mädille reviireille kun omamme oli ylivoimaisesti suurimmat. Niitäkin tosin täytyisi laajentaa vähän ennen lehtikatoa, ei muiden klaanien suuntaan mutta Tiikeriliekin tiedistelupartion mukaan taakseppäin nelipuu-tunneli suunnassa elelisi vain muutama erakko jotka soturini häätäisi nopeasti. Emme tarvitse kun kunnon partion säikyttämään ne karvapallot tiehensä sitten reviirimme ruokkisi toivottavasti meidät koko lehtikadon ajan.
Viitoin klaanini ympärilleni vielä ennenkun lähtisin kokoontumisaukealle tunnelilta.
"Kaikki pitävät kuononsa ummessa reviirimme hyvistä taistelu puolista meille ja suo alueiden tarkasta sijainnista en halua että kukaan klaanin ulkopuolinen saa tietää minkälainen maasto heillä on ukkospolun tällä puolen tarkalleen vastassa. Mukava harva jänkä ja kuusimetsä riittäköön heille tiedoksi." Mau'uin hiljaa ja katsoin merkitsevästi oppilaisiin joilla oli tapana ollut puhua sivu suunsa.
Kaikki nyökyttelivät ymmärtäväisenä joten viitoin heitä järjestäytymään ja siloitin karvani. Johdin meidät hyvää vauhtia aukiolle.
Jokiklaani ja Tuuliklaani olivat jo paikalla. Kisssani hajaantuivat muiden kissojen sekaan tervehtimään vanhoja ystäviään.
"Iltaa" tervehdin Takiaistähteä ja Suosointua saapuessani heidän luokseen puhujankiven luo.
"Iltaa Varjotähti" Takiaistähti maukui ja hymyili.
" erikoista kun emme enään ole rajanaapureita" Takiaistähti jatkoi.
"Älä muuta virko" naukaisin. Olin niin tottunut törmäämään Suosointuun tai Takiaistähteen partiossa että tuntui ihan oudolta kun näkisi heitä enään vaan kokoontumisissa.
"Katsos myrskyklaanikin saapuu" Sadetähti maukui hiukan erikoinen sävy puheessaan.
"Viimein tänne jäätyy pystyyn" Jokitaival tuhahti ja pörhisti turkkiaan.
Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen kiipesin puhujankivelle.
"Varjoklaani on sopeutunut hyvin uusiin reviireihin ja saanut itselleen tarpeeksi suuren reviirin ruokkiakseen meidät koko lehtikadon ajankin." Ilmoitin esiksi.
Vendin syvään henkeä ja jatkoin.
"Olemme saaneet klaaniimme uuden jäsenen Aamupennun ja hän on Vaahterapilkkun hovissa pentutarhassa. " kerroin uutiset Alessan pennusta.
"Riistaa riittää uusilla reviireillä, klaanini on toipunut vaelluksesta ja tähtiklaani on siunannut meitä monella tapaa viime aikoina. Laventelikasvokin on löytänyt tarvitsemansa yritit." Lopetin ja annoin paikkani Takiaistähdelle.






Nimi: Zare

31.10.2018 16:59
_______________________________________________________

Nimi: Zare

31.10.2018 16:59
Varjotähti// 14kp, 5kp
Hunajakynsi// 14kp
Vuolastassu// 39kp
Sädetassu// 32kp
Karpalotassu// 20kp
Saniaistassu// 8kp

Nimi: Saniaistassu

29.10.2018 18:53
”Tämä on nyt meidän kotimme”, emoni puhui hiljaa vierelläni. Silmäilin ympäristöäni reagoimatta. Varjotähti ja kokeneimmat soturit olivat päättäneet, että olisi kaikista järkevintä rakentaa leiri tänne kuusimetsään, jossa suojanamme olisi myös puita, ja saisimme helposti leirin rakennustarvikkeita. Lisäksi kuusimetsä muistutti meitä entisestä kodistamme, joten jokaisen olisi varmasti helpompi sopeutua uuteen ympäristöön. Minulle kaikista tärkeintä oli, että voisimme alkaa pitkästä aikaa elämään tavallista klaanielämää ilman lähipäivien mukaista yhteistyötä muiden klaanien kanssa. Halusin kaiken palaavan normaaliksi mahdollisimman nopeasti.
”Tomusydän ja Tuhkaviiru, ottakaa oppilaanne mukaan ja yrittäkää metsästää jotakin saalista illaksi!” varapäällikkö pyysi korottaen ääntään parin ketunmitan päässä olevilta sotureilta. Soturit nyökkäsivät ymmärryksen merkiksi, ja toinen heistä viittoi minulle häntäänsä. Väräytin korvaani.
”Minun täytyy mennä”, sanahdin nopeasti jäämättä kuulemaan emoni vastausta. Myös Aurinkotassu – serkkuni – seurasi askelissani mestareidemme luo. Astelimme takaisin siihen suuntaan, josta olimme tulleetkin. Ennen kuin ehdimme kolmea ketunmittaa kauemmaksi, tuttu tuoksu valtasi sieraimeni ja huudahdus pysäytti saalistuspartiomme:
”Odottakaa! Minä tulen myös mukaan, jotta meidän sinisilmäiset soturimme eivät päästä saalista pälkähästä.”
Vilkaisin taakseni, ja vaaleaturkkinen kolli osui silmiini. Hän kipitti meitä kohti rivakasti ja saapui seuraamme tuossa tuokiossa. Tuhkaviiru nyökkäsi pieni virne huulillaan.
”Puhu vain omasta puolestasi, vihersilmä”, mestarini pilkkasi takaisin ilkikurinen vivahdus äänessään. Piiskautin häntääni kärsimättömästi ilmaan, ja viimeinkin Tomusydän murahti merkiksi jatkaa matkaan pitäen aistit valppaina riistan vuoksi.

Sen höyhenet kiilsivät oranssissa auringonvalossa. Se oli yllättävän värikäs linnuksi – sen päässä oli punaista, höyhenissä ja pyrstössä lisäksi myös keltaista. Se oli hyvin syönyt, pullea tilhi, joka nokki maahan pudonneita pihlajanmarjoja.
Tarvittiin vain yksi ponkaisu, ja tilhi olisi minun. Lipaisin huuliani keskittyneesti, ja jännitin takajalkani tukeviksi, vahvoiksi. Pitäen katseen tiukasti saalissa, ponnistin eteenpäin voimakkaasti. Hampaani pureutuivat höyhenien läpi lihaan, ja veren maku tulvahti suuhuni. Ei mennyt hetkeäkään, kun tilhen pieni sydän oli pysähtynyt. Nousin jaloilleni seisomaan, ja laskin linnun hampaistani tyytyväisenä. Haistelin ilmaa, ja tiesin, että muut olivat menossa jo leiriä kohti. Ravistin turkiltani pari pudonnutta lehteä ennen kuin poimin saaliin takaisin suuhuni ja lähdin hölkkäämään muita kohti.

Nimi: Karpalotassu

29.10.2018 09:01
"Etkö sinä luota minuun?" Kysyin mestariltani illan hämärtyessä.

Taivalsimme kohti koti. Suuren ukkospolun meteli hälveni jo kaukana takana.

"Oletko sen arvoinen, oletko käyttäytynyt niin että voin luottaa sinuun?" Harmaahäntä kysyi.

"Et" veljeni tokaisi piikikkäästi ilmestyessään vierelleni.

"Kuka sinulta nyt mitään kysyi!" Huudahdin.

"Ei kukaan, minä sentään osaan pysyä erossa kotikisuista joten kuono umpeen vaan pikkusisko" Huuhkajatassu ilmoitti ylimielisesti.

"Minä en sentäs tongi tarpeidentekopaikkaa" sihahdin muistuttaen veljeni siittä mitä pienenä teki.

Hän vain tuhahti ja pinkaisi Vuolastassun luo.

"Mene sinä vain ihannoimasi Vuolastassun luo pikku Huuhaatassu" jupisin hiljaa.

"Käyttäytykäähän nyt kun muutkin klaanit on kuulemassa vielä" isoemoni huomautti lempeästi.

"Tottakai Varjotähti" Huuhkajatassu maukui

*nehän jäi nelipuulle ei ne kuule mitään*

"Niin sitä pitää, kohta ollaan perillä"hän huikkasi hymyillen.

"Raja tulee menemään tässä ukkospolussa" Harmaahäntä maukui selkeästi ja katsoi minua merkitsevästi.

Katsoin tassuihini ja nyökkäsin vaisusti vastaukseksi.

*en taida päästä kokoontumiseen näkemään korretassua* ajattelin haikeana.

Mukava tuuliklaanin naaras oli ollut minulle hyvä ystävä taon lauman luona.

Hiljaisena joukkona Varjotähti johti meidät soiden ja jänkien lävitse tiheään kuusimetsään. Sammalet polkuanturoiden alla tuntuivat ihanilta kovan ja kuuman ukkospolun jälkeen. Illan kylmyys oli laskeutunut auringon painuttua mailleen. Kuu pilkotti havujen välistä suurena hopeisena vain kynnenverran puuttui, pian se olisi täysi. Hopeahäntä loisti kirkkaana ikään kuin iloiten klaanien löydettyä omat maansa kaksijalan takaa.

"Olemme pian perillä" Piiskaviima maukui joukon hänniltä.

"Hunajakynsi näytä tietä"isoemoni käski. Katsoin miten vain hänen silmänsä silloin tällöin heijastivat kuun ja tähtien valoa, muuten pieni kissa oli näkymätön pimeydessä varjojen kätkiessä hänet täydellisesti.

Nyt ajatellen Varjotähti on hyvin stereotypinen Varjoklaanilainen, tumma turkki joka sopii täydellisesti varjoiseen metsään, kuolettavan taitava taustelija joka suostuu syömään vaikka rottia tarpeen tullen.

Minäkin olin tummaturkkinen mutta en osaa läheskään yhtä hyvin taistella saati sulautua varjoihin. Ehkä opin joku päivä?

"Olemme perillä " Hunajakynsi ilmoitti.

Katsahdin epäilevänä hiekka aukiota. Aukion reunoilla kasvoi epämääräisiä puskia karhunvatukkaa siellä täällä kasvoi kituvia puskia.

"Meillä riittää tassut täynnä töitä ainakin seuraavaan kokoontumiseen saakka." Harmaahäntä naurahti katsoen leiriämme.

"Jaksaako joku hakea sammalia kuningattarille ja vanhimmille?" Piiskaviima kysyi kissojen kerääntyessä karhunvatukkojen alle.

"Me lähdemme Karpalotassun kanssa" Harmaahäntä ilmoitti.

"Minä voin tulla mukaan" Vuolastassu maukui.

*no just, mitä tähtiklaanin nimeen olen tehnyt ansaitakseni tämän*ajattelin, partioon vuolaan ja Harmaahännän kanssa.

"Minä ja Liekkitassu voisimme lähteä toisena partiona?" Metsäsielu ehdotti.

"Liityn seuraanne mielelläni" Pimeävarjo maukui ja kampesi itseään jaloilleen.

"Top tykkänään herraseni, sinä pysyt leirissä kunnes minä toisin sanon" Laventelikasvo huudahti Pimeävarjolle.

"Vain kohtalaisesti ainakin kunnossa olevat kissat saavat lähteä" Varjotähti maukaisi kuuluvasti ja katsoi murhaavasti kumppaniaan.

Pimeävarjo pyöritteli silmiään ja pudisti päätään.

"Muut voitte alkaa asettautua" Varjotähti jatkoi.

"Mennään" Harmaahäntä maukui ja pian vuolastassu ilmestyi rinnallemme kevein askelin.

Katsoin naarasta hetken epäillen, Huomasin vasta nyt että hän oli täysin arpien peitossa. Vanhin oppilas katsoi minua nenänvartta pitkin. Kastanjatassu oli häneen säälivän katseen ja mulkaisi minua ennen kuin seurasi siskoaan Liekkitassun perään.

Olisin halunnut vain jäädä leiriin, jalkojani painoi jo koko päivän vaelluksen jäljiltä. Katsoin kaihoten leiriä joka jäi hiljalleen taaksemme kadotessamme metsään.

"Pian olemme takaisin" Harmaahäntä lohdutti.



Nimi: Sädetassu

23.10.2018 00:37
Sädetassu on metsästyspartiossa Karpalotassun, Tomusydämmen ja Harmaahännän kanssa. He yrittävät saada jotain riistaa kun kaikki ovat aika väsyneitä. Partio pääsee kuusimetsään jossa neulaset pistelevät hieman Sädetassun polkuanturoita, mutta hän ei jaksa välittää siitä. Tomusydän, joka on partion johdossa pysähtyy ja katselee hieman ympärilleen.
“Jäädään tähän, täällä näyttää olevat jonkin verran riistaa”, hän ilmoittaa muille. Harmaahäntä heilauttaa häntäänsä merkiksi että on ymmärtänyt asian ja tutkiskelee ympäristöä riistan toivossa.
“Sädettassu, katsotaanpa vielä se sinun vaanimisasento”, Tomusydän ilmoittaa ja istahtaa maahan. 'Minun saalistusasennossani ei ole mitään vikaa! Tiedät sen kyllä, Tomusydän.' Sädettassu ajattelee ärsyyntynesti.
“Emmekö me voisi vain saalistaa”, hän kysyy mestariltaan joka pudistaa päätään ja nousee. Tomunruskea kolli kiertää täplikästä naarasta ympäri samalla väläyttäen hänelle terävän katseen.
“Matkan takia meillä on jäänyt harjoittelu vähiin”, Tomusydän sanoo. “Parasta tarkistaa asentosi heti nyt, että osaat sen ennen kun sinusta tulee soturi.”
Sädetassu huokaa ja vilkaisee Karpalotassua. Pakko kai se on myöntää, että vanhemman oppilaan vaanimisasento oli tarkemmin tehty kuin Sädetassun. Pesätoveri laskeutuu vaivatta matalaksi, ja kun hetki on koittanut hän loikkaan hiiren päälle korkealta yläilmoista. Sen jälkeen tummanharmaa naaras nostaa ylpeästi saaliinsa hampaisiin ja kehrää. Sädetassu huokaa ja katsoo taas Tomusydämmeen.
“Hyvä on, mutta tehdään tämä nopeasti. Haluan metsästääkkin vielä tänään”, hän sanoo ja laskeutuu alemmaksi saalistusasentoon. Tomunruskea kolli silmäilee ja arvioi Sädetassua.
“Pystytkö pitämään häntää hieman vielä alenpana?” Hän kysyy oppilaaltaan, joka laskee häntäänsä hieman alemmaksi.
“Näinkö?” Sädetassu kysyy ja Tomusydän nyökkää. “Nyt voit näyttää kun nappaat jotain.”
Täplikkäästä naaraasta on kivaa kun pääsee nyt saalistamaan. Piiskaviima oli valinnut hänet partioon varmaan sen takia, koska Sädetassu oli Varjoklaanista ehkä vähiten väsynein kissa. Tietenkin Riekotassu, hänen veljensäkkin oli vielä hyvin pystyssä. Silti hänet laitettiin katsomaan klaanin vanhimmilta punkkeja. Sädetassun onneksi hän havaitsee oravan mussuttamassa käpyä pahaa aavistamatta. Naaras hiipii sitä kohti. Sädetassu ei ole sellainen kissa joka yrittää muistaaa joka ikisen säännön ja tavan saalistuksessa, hän vain antaa mennä. Tälläkertaa kuitenkin naaras muistaa olla oravan ja lähimmän puun välissä, ettei saalis pääsisi kiipeämään siihen. Sädettassun turkki maastoutuu hyvin tähän maaperään, joten hän pääsee aika lähelle oravaan ennen kun hän hyppää. Orava kuitenkin ehtii naaraan alta kun Sädetassu tömähtää maahan ja säntää kohti puuta. Kevyt oppilas kuitenkin lähtee heti alas tultuaan sen perään, ja vaikka orava ehti kiivetä vähän matkaa puuhun täplikäs oppilas saa sen kiinni. Sädetassu painaa oravaa kynsillä niin kauan kunnes se ei enää hengitä. Iloisena saaliistaan naaras poimii sen hampaisiin ja katsoo muita.
“Hyvin napattu”, Karpalotassu kehuu. Sädetassu kehrää vastaukseksi toiselle oppilaalle.
“Sinä nappasit tuon hiiren niin ettei se ehtinyt tajuta mitään”, täplikäs oppilas hymyilee. “Tyhmä hiiri!”
“Muistakaa kunnioittaa saalista”, Harmaahäntä tulee paikalle hiiri suussaan. “Se kuoli jotta me saisimme ruokaa.”
Samalla Tomusydän tulee varpunen suussaan paikalle. Hän näyttää tyytyväiseltä kun kaikilla on jotain riistaa.
“Hienoa”, hän kehrää. “Tässä ei ehkä ole tarpeeksi, mutta ei pidetä klaania enenpää nälissään.”
Kaikki nyökkäävät myöntyvästi ja lähtevät kävelemään kohti sitä paikkaa, missä Varjoklaani nyt oleilee. Leirissä- tai jossain Sädetassu pudottaa oravansa tuoresaaliskasaan Karpalotassun perässä.
“Nam... Minulla alkaa olla nälkä”, Karpalotassu sanoo lipoen huuliaan. “Kun pentutarhalle ja klaaninvanhimmille on annettu ruokaa, me saamme ottaa eikö vain?”
“Niin kai luulisin, sillä me olimme tässä ensimmäisessä metsästyspartiossa ja kyllä varmaan saadaan lisää riistaa pian”, Sädetassu pohtii, ja kaksikko vilkaisevat toisiinsa hymyillen.
“Vihdoinkin tuoresaalista”, Riekotassu marssii Sädetassun luo vesi kielellä. “Kun olemme syöneet meidän pitää mennä tutkimaan yhtä paikkaa jonka löysin. Sen jälkeen voimme nimittää pennuista meidän oppilaat ja opettaa heille taistelua!”
Sädetassu vilkaisi vieressään olevaa Karpalotassua, joka vain pyöräytti silmiä. Riekotassu on pidetty kiireisenä viime päivien aikana, joten hän ja Sädetassu eivät ole ehtineet tehdä suurenpia seikkailuretkiä ja leikkejä, joita he toivoivat.
“Ethän sinä syö ennenkun olet vienyt riistaa pentutarhalle”, Hunajakynsi saapuu paikalle, johon Riekotassu tuhahtaa. Sädetassun veli kuitenkin ottaa oravan pienestä tuoresaaliskasasta ja kävelee kohti pentutarhaa. Sädetassu huokaa ja katsoo veljensä perään. Hän ei tykkää nähdä Riekotassua tuollaisessa mielentilassa. Hunajakynsi huomaa Sädetassun ilmeen ja tuhahtaa:
“En minä häntä ylityöllistä, mutta hänen on opittava siihen ettei ole enää mikään pikku pentu jolla ei ole vastuuta!”
“Joo joo, olisin vain toivonut ettämeillä olisi hieman aikaa tänään olla kahdestaan”, mutisen.
“Ymmärrän kyllä kuinka läheisiä te olette toisillenne, mutta uusille reviireille asettuminen vaatii kaikilta enemmän työtä, myös sinulta ja veljeltäsi”, kolli sanoo. 'Olinko kuulevani tuossa hieman myötätuntoa? Ja pah, en minä niin säälittävä ole!' Sädettassu mietti, mutta tajusi että vaikutti juuri sellaiselta.
“Ja minä en syö tuota tuoresaalista, koska en ole ansainnut sitä”, Hohkapentu tuhahtaa pentutarhan suulta. Sädetassu kääntää päänsä sinne suuntaan, jossa kilpikonnakuvioinen pentu katsoo Riekotassua ja Sammaltassua itsepäisesti.
“Ja miksihän et?” Sammaltassu kysäisee hämmästyneenä pennulta.
“Eihän Riekotassukaan saanut syödä ennenkun toi riistaa meille! Minä olen sitä mieltä, että olen tarpeeksi vanha metsästämään omat riistani ja vaikka koko klaanille”, pentu inttää, joka saa Sädetassun huvittumaan niin että hänen viiksensä värisevät. Kaikupentu ilmestuu pentutarhasta Hohkapennun rinnalle.
“Juuri niin, me vaadimme sitä”, hän ilmoittaa. Kotkankatse ilmestyy heidän taakseen ja huoskauttaa etukäpälällään pentujen selkää niin että kaksikko säikähtää.
“Höpö höpö, odotatte kunnes teistä tulee oppilaita”, hän sanoo ja pennut tekevät pettyneen ilmeen. “Älkää yhtään näyttäkö tuota naamaa, tai muuten mäytä hyökkääteidän kimppuunne”, hän sanoo ja leikillä murisee pennuille, kuin olisi itse mäyra. Pennut kiljaisevat leikillä ja juoksevat pakoon niin että Kotkankatse lähtee takaa-ajoon. Sammaltassu jää katsomaan heidät peräänsä ja sitten ojentaan oravan kuningattarille. Sädetassu pitää siitä kun katselee leirissä ympäriinsä, että näkee paloja erillaisista hauskoista tilanteista, kuten esimerkiksi kun hän kääntää päänsä toisaalle hän näkee Aurinkotassun vaihtavan kieliä jonkun toisen oppilaan kanssa. Aurinkotassu on myös ahkeroinut kuulemma pitkään tänään pesien rakentamisessa että varmasti väsyttää.
“Sädetassu, jaetaanko tämä hiiri?” Vieläkin täplikkään naaraan vieressä istuva Karpalotassu kysyy, johon Sädetassu nyökkää vastaukseksi.

Sädetassu halusi näyttää hyvältä itse päällikkö Varjotähden, joka on myös hänen isoäitinsä, ja mestarinsa Tomusydämmen edessä. Siispä hän päätti ilmoittautua että lähtee yksin metsästämään, joten siinä sitä mennään. Sädetassu kävelee etsien riistaa aika kaukana juuri perustetusta leiristä. Itse hän ei enää hirveästi tykkää rasittaa käpäliään, mutta hän halusi todistaa ettei matkan takia ole jäänyt jälkeen mistään. Myös siksi että klaanitoverit olivat nälkiintyneitä ja tarvitsivat tuoresaalista. Hänen onneksi lähistöllä oli hiiri, jonka Sädetassu huomasi. Hän lähti hiipimään innoissaan saalista kohti. Hän loikkasi sitä kohti ja sai sen tapetuksi. Hän tuskin ehti ulvaista voiton riemusta kun jo outo haju tunkeutui hänen nenäänsä. Se oli kissan haju, muttei minkään klaanikissan. Vaistomaisesti Sädetassu pudottaa saaliinsa ja köyristää selkänsä niskakarvat pystyssä sähisten. Pian esiin astelee kaksi kissaa, toinen punaruskea suuri kolli jolla on meripihkan väriset silmät. Toinen on vaaleanharmaa jonka selässä on mustia pilkkuja, pienenpi kuin punaruskea. Kolleja kummatkin.
“Mitä te täällä teette? Lähtekää Varjoklaanin reviiriltä välittömästi”, Sädetassu sähisee vihaisesti.
“Tai mitä?” Kysyy ivallisesti punainen kolli.
“Tai saatte kynnestä!” Sädetassu sähisee puollustavasti, ja kun kollit alkavat nauraa hän loikkaa toisen heistä päälle. Punaruskea kolli painaa hänet heti maata vasten ja naurahtaa:
“Ja tälläisenkö penikan maat nämä ovat”, hän sanoo ja painaa Sädetassua vielä kovemmin kohti maata. Herken aikaa kestää, kunnes tapahtuu jotain odottamatonta. Pimeudestä loikkaa suuri liharsikas musta kolli valkoisella vatsalla suoraan Sädetassua pitelevän kollin kimppuun. Kun täplikäs naaras pääsee jaloilleen hän saa todistaa hurjan tappelun, kun kaksi kissaa tappelevat toisiaan vastaan.
“Juokse nyt!” Sähähtää salaperäinen musta kolli Sädetassulle. Sädetassu sävähtää ja katsoo epäluuloisena kollia. “NYT!”
Loppujan lopuksi naaras pinkaisee juoksuun, ja paniikissa ei tajua että juoksee suoraan pois Varjoklaanin reviiriltä.

Kaikkialla minne Sädetassu katsoo on vain hylättyjä kaksijalan pesiä. Hän tuntuu olevan hukassa. Sädetassu ei edes pysty seuraamaan omaa hajujälkeään takaisin, koska ympärillä olevat uudet tuoksut sekoittavat naaraan nenän. Sädetassu pinkaisee hylättyyn kaksijalan pesään, sillä hän tuntee pari sadepisaraa turkissaan. Sade yltyy rankkasateeksi, ja niinpä naaras on loukussa. Pieni koti-ikävän kyynel vierähtää hänen poskeltaan kun hän nuolee punaruskealta kollilta saaneita arpia. Hän ei voisi nyt vain juosta turvaan parantajanpesälle, hänen täytyy selvitä yksin.
“Hei”, kuuluu ääni hänen seläntakaatansa, joka saa naaraan kääntymään. Puhuja on se salaperäinen kolli joka oli auttanut häntä tänään. “Taisit joutua aika moiseen liemeen?”
“Kuka sinä olet?” On vuorostaan Sädetassun vuoro kysyä.
“Nimeni on Leoko, hauska tutustua”, kolli sanoo ja tulee lähemmäksi. “Mikä mahtaa olla sinun nimesi?”
“Olen Sädetassu”, naaras kertoo ja katsoo tassuihinsa. “Tuota... Kiitos että tulit auttamaan minua tänään. Ilman sinua hän olisi liitskannut minut!”
“Eipä mitään, Sädetassu”, naurahtaa Leoko. “Minua mietityttää vielä yksi asia: Mitä teet nyt täällä: Eikö sinun kuuluisi mennä takaisin kotiisi?”
“Minä... Minä tuota vähän niinkuin eksyin”, Sädetassu kertoo, ja Leoko naurahtaa uudestaan.
“Taidanpa joutua auttamaan sinua vielä kerran”, hän ilmoittaa. “Minä nimittäin tiedän reitin sinne, mitä kutsut Varjoklaanin reviiriksi.”
“Niinkö?” Sädetassu katsoo häntä silmät säkenöiden. Leoko nyökkää.
“Sitä ennen meidän pitää syödä ja nukkua, en jaksa enää mennä tänään mihinkään. Vien sinut heti aamulla, jooko?” Sädetassu nyökkää kollille pilke silmäkulmassaan.
“Joo, ja nyt saat kertoa mistä opit ne siistit taisteluliikkeet?” Hän sanoo innoissaan.
“Sitten sinun on taisteltava minua vastaan”, kolli sanoo ja menee leikisti aisteluasentoon.
“Selvä on”, Sädetassu naurahtaa.

//Tönkkö ja varmaan sata kirjotusvirhettä mut joo. Jatkan ens tarinassa

Nimi: Varjotähti

20.10.2018 22:17
"Varjotähti" Vaahterapilkku maukui saapuessamme leiriin.
"Niin" vastasin huolestuneesti tiesin ettei tytäreni tulisi puheilleni ihan suotta syyttä.
"Tiedän että sinulla on töitä emo mutta Aamupennulla ei ole kaikki hyvin" Hän maukui.
*ai niin se Alessan pentu* minulla välähti. Olin unohtanut koko karvapallon.
Seurasin Vaahterapilkkua sinne missä pentutarha tulisi sijaitsemaan. Pieni luunvalkea nyytti makasi kippuralla sammalpedillä Tiikeriliekkiä vasten.
"Tiikeriliekki tiedän että olet kiintynyt pentuunne mutta mene auttamaan muita sotureita jos lapaasi aristaa vielä voit mennä Virtatassun kanssa keräämään sammalia. " Ojensin entistä oppilastani joka korvis luimistellen lähti.
*kolleja pentutarhassa, nyt olen kaiken nähnyt* ajattelin.
"Emo olit aika töykeä" Vaahterapilkku huomautti.
"Ja leirikö valmistuu itsekseen pöhkö, hän tietää sen vallan mainiosti että kaikkien apua tarvitaan jotta leirin tuoma suoja on mahdollisimman nopeasti kasattu ja valmiina puollustamaan meitä ulkopuolisilta. Keskitytääs nyt siihen pentuun" naukaisin hellästi.
"Niin, hän on ollut vähän kuumeinen koko aamun ja minusta vain tuntuu ettei hän ole ihan kunnossa" Vaahterapilkku maukui varovasti.
Kosketin hellästi kuonollani häntä ja hän oli selkeästi kuumeessa vaikken mikään parantaja olekkaan.
"Oletko näyttänyt häntä Laventelikasvolle?" Kysyin.
"Laventelikasvo lähti aikaisin aamusta jo keräämään yrttejä joita partiot oli nähnyt." Tyttäreni vastasi päätään pudistellen.
"Lupaa näyttää Aamua hänelle heti kun hän palaa" vannotin hänet.
Alessa tappaa minut tuonpuoleisessa jos tapan hänen pennun, Aamun on selvittävä

Nimi: Vuolastassu

20.10.2018 22:01
"En jaksa enään" huusin.
"Ylös!" Kallaliljan käsky kajahti.
"En pysty" sihahdin
"Ylös minä käskin" hän murahtaa.
"En pääse" toistan
"En valinnut tänne laiskuria tai luovuttajaa. Ylös kun käsken" hän vastasi samalla mitalla.
Väännän itseni jaloilleni. Lihaksiani polttaa ja tassuni tärisevät huomattavasti. Puren hammasta ja seison vaivoi kramppaavien lihaksien takia.
Huomaan kuinka Kallalilja hyökkää sivuvasemmalta. Iskun osuessa lavoilleni lahoan maahan rojahtaen. Yritän nousta uudestaan mutta en pysty enään. Tassuni ei tottele minua enään.
Katson anovasti Kallaliljaa.
" ylös" hän toteaa ja kääntyy uuteen iskuun.
"Ei hän pääse enään Kalla, hän lahoaa kohta kokonaan." Musta kissa laitamilta maukuu
"Ylös" hän huutaa minulle.
"En Tiikeritähden nimeen pääse ylös!" Huudan itkien.
"Ylös rääpäle" hän murisee.
Itken ja huudan samaan aikaan. Koitan nousta tassuilleni mutta vapisen vain kun laskenkin painoa yhdellekkin tassulleni.
Huohotin soisella haisevalla maalla verta tihkuen. Hetken tasattua hengitystäni kampean itseni istualteen.
"Hyvä" Kallalilja maukui.
"Voit mennä näemme taas huomisiltana, tule aikaisin meillä on paljon tehtävää" hän jatkoi.

Hengitin syvään ja heräsin leiristämme. Olimme viimein saaneet suuren vaelluksen päätettyä. Muutama auringonlasku sitten olimme saapuneet kokoontumisaukealle ja toissapäivänä auringon huipun jälkeen uuteen leiriimme. Tassuni oli verellä piikkiherneiden ja oksien punomisen jäljiltä mutta suurimmassa osassa leiriä oli jo seinät aluillaan. Pentutarha oli lähes valmis. Ainut pesä jota ei oltu vielä edes aloitettu oli Varjotähden pesä. Hän vaati että muiden pesät rakennettaisiin ensin. Tälle päivälle hän oli sentäs luvannut minulle yhden rajapartion leirin kunnostuksen lisäksi. Suurin osa sotureista, klaaninvanhimmista, kuningattarista ja oppilaista rakensi leiriä. Kourallinen oli hankkimassa riistaa ja rajoja ei oltu vielä tnä aamuna kierretty. Varjotähden mukaan kaikilla olisi tassut täynnä töitä leirien kanssa eikä kukaan toistensa kimppuun nyt hyökkäisi.
Sen vähän mitä olin reviiristämme nähnyt olin hyvin tyytyväinen. Soita ja jänkää riitti ja ne olivat tarpeeksi tiheän ja korkean kasvillisuuden peittämiä että saisimme suojaa niistä metsästäessä. Liljaaskeleen oli partionsa kanssa eilen löytänyt korkokivien luota yhden erakon ja olivat sopineet että pieni ukkospolku on rajamme sillä puolen, emmehän me tahtoisi ongelmia rajanaapureiden kanssa joten parempi näin. Ei erakko varmaan kovin tyytyväinen ollut kun viiden klaanikissan ryhmä tuli ilmoittamaan että pienen ukkospolun tälle puolen ei ole asiaa. Samaisen ukkospolun viereltä oli löytynyt heidän mukaan oivallinen harjoituspaikka, Varjotähti oli ensin ollut vastahakoinen kun alue on niin reunalla reviiriä mutta eihän se pahemmin haittaa?
Raahasin piikkipensaan oksaa kohti sotureiden pesää, Tomusydän istui siellä punomassa piikkiherneitä ja oksia seinämäksi karhunvatukan kanssa.
"Vuolastassu, tuo se tänne" hän huikkasi.
"Selvä" maukaisin ja tassuttelin Leikopuron entisen mestarin luokse.
*miltäköhän Leikopuron petos hänestä tuntui?* mietin katsellessani hänen vanhaa mestariaan. Siskontyttäreni petos tuntui värältä jotenkin. Miten joku kissa voisi sokaistua vallasta niin pahasti? Päätin mietiskellä myöhemmin Leikopurolla varmaan oli omat syynsä.
"Kiitos, jaksaisitko kaivaa tuon kuolleen pienen puskan ylös tuosta keskeltä pesää?" Hän kysyi.
"Toki" maukaisin iloisena että saisin tehdä muutakin kun raahata oksia ja piikkihernettä metsästä leiriin.
Katsahdin puskaan, se oli todella pieni, hyvä jos minun kokoiseni ja inhottavasti keskellä pesää. Tämä olisi hyvä paikka leirille, kunhan vähän muokkaisi aluetta. Erinnäisiä ylös kaivettavia kasveja riitti.
Aloin kaivamaan puskan juurelta, kuopan syventyessä niin syväksi että sain kurkottaa tassujani kunnolla yltääkseni pohjalle ilman että laskeudun itse kuoppaan, laskin etutassuni kuopan pohjalle ja nappasin kuivasta rungosta kiinni hampaillani ja kiskaisin kasvin juurineen ylös.
"Haluatkos punoa tämänkin seinään" mumisin hampaitteni välistä kohottaen pensaan hänen nähtäväksi
"Tänne se on ehkä liian paksu vieppä se Harmaahännälle hän punoo sisäänkäynnin puoleosta seinää, siittä pitää tulla muita seiniä paksumpi." Tomusydän mietiskeli ääneen.
Heilautin korviani merkiksi että olin kuullut ja kipitin aukiolle, Kaikupentu pujahti ulos pentutarhasta samassa.
"Katso emo! Katso! Maassa on jotain jännää!" Pikkuinen huudahti ihmeissään roudasta joka oli laskeutunut ohueksi peitteeksi leirin ylle.
Oli aikainen aamu lehtisateen keskivaiheilla. Myrskyklaanin puitten lehdet olivat pudonneet suurimmaksi osaksi, maa oli ennen auringonnousua routainen ja kirpeän heleä pakkanen koetteli jo öisin.
Oli hyvä että olimme saapuneet ennen lehtisateen loppua ja lehtikadon aikaa. Nyt vielä maan kaivaminen ja sammaleen keräys onnistui kun kaikki ei ollut jäässä. Aamusella tottakai pieni huurrekerros, mutta ei se paljoa haitannut.
"Vuolastassu, mitä sinä tuolla puskalla teet?" Varjotähti ihmetteli pujahtaessaan ulos Laventelikasvon pesästä.
Laskin kuihtuneen puskan hampaistani.
"Vien Harmaahännälle joka rakentaa sisäänkäyntiä" vastasin ja karistelin kuivia lehtiä ja hiekkaa turkistani.
"Hyvä hyvä, tule vaikka kanssani rajapartioon kuhan saat tuon vietyä. " Mestarini ehdotti.
"Sopii!" Huikkasin jo viedessäni puskaa Harmaahännälle.
"Vuolastassu, sinähän näytät ihan piksetyltä ja mitä ihmettä raahaat minulle siinä?" Kolli naurahti saapuessani.
"Tomusydämen lahjoitus sisäänkäyntiin" nauroin.
"Ja ha ihankos oikeasti?" Hän maukui
"Ei, kaivoin sen ylös soturien pesästä vitsiniekka mutta se kyllä on sisäänkäynnin taikka muurin rakennukseen" naukaisin.
"Annahan se ja jouda jo, Varjotähti odottaa sinua jo!" Harmaahäntä maukui
Kiirin leirin halki suuren tammen luo jossa Varjotähti jo odottikin minua Hallatuulen, Pakkashuurun ja Unikkovirran kanssa.
"Mennään jo!" Hoputin, tämä olisi ensimmäinen partioni uusilla reviireillä. Hypin innostuksesta ja tahdoin lähteä jo matkaan.
"Odotamme vielä Varpukynttä ja Virtatassua." Varjotähti hymähti.
"Meitähän on monta" Unikkovirta huomautti.
"Muistatko parrut jotka kulkee suon laitta?" Varjotähti kysyi häneltä.
"Kyllä" hän maukui
"Siellä majailee joku hylätty noin puolivuotias ketunnpoika Tiikeriliekin partion mukaan" varjotähti kertoi.
"Miksi meillä on oppilaita kettupartiossa?" Hallatuuli kuiskasi Varjotähdelle.
"Kuulin tuon" maukaisin loukkaantuneena
"Vuolastassu on vanhempi ja taitavampi kun osa nuorimmista sotureista ja en todellakaan ole lähettämässä kesken taistelun soturia viestin viejäksi" Varjotähti selitti hiljaa.
Hallatuuli heilautti korviaan. Virtatassu loikki innoissaan luoksemme.
"Hei!" Tervehdin nuorempaa oppilasta iloisena.
"Vuolastassu, siittä onkin aikaa kun viimeksi olimme partiossa" kaunis raidallinen naaras maukuu hymyillen.
"Älä muuta virko, muistatko kun työnsimme silloin Liekkitassun suohon" nauroin.
"Ai niin, ja Varpukynsi yritti moittia meitä mutta repesi nauruun Liekkitassun kanssa" Virtatassu maukui.
Muistelin lämmöllä huolettomia hiirenkorvan loppupuolen päiviä. Silloin ennen viherlehden kuumuutta ja riista katoa, kaksijalkojen ongelmia suurta taistelua tai paloa. Niitä aikoja kun Leikopuro oli pentutarhassa viattomana nuorena kuningattarena, kun Varjotähti oli vielä varapäällikkö ja me olimme klaanin nuorimpia oppilaita veljeni kanssa.
"Sieltä Varpukynsi tuleekin, lähdetääs" Varjotähti maukuu hyväntuulisena.
"Pahoittelut että kesti, jäin kielestäni kiinni Hunajakynnen kanssa" Kirjava naaras selitti
"Kirjaimellisestikko?" Piikittelin vitsikkäästi.
"Kuules nuori neiti" hän nauroi ja antoi minulle ympäri korvia
"Ole sinua vanhempi arvon varjoklaaninsoturi Varpukynsi" huomautin hymyhuulin.
"Noniin, lähdetääs" Pakkashuuru hoputti.
"Lähdetään lähdetään" vastasin.
Varjotähti otti johdon ja johdatti meitä minulle tuntematonta polkua viistosti kohti korkokiviä, luulisin. Tiheä kasvuinen kuusimetsä kohosi molemmilla puolillamme ja lehtikadon mätä sienien haju leijui ilmassa. Pehmeä sammal painui tassujen alla. Hiljalleen alkoi maasto vaihtua vetiseen jänkään. Pehmeät, pienet korsikasvit taittuivat sivuun edetessämme. Maa muuttui märemmäksi koko ajan. Olin märkä kylkiäni myöten.
"Olemme perillä" Hallatuuli kuiskasi ja tunnistin voimistuneen ketun löyhkän.
# hiljaa# Varjotähti viittoi.
Painauduin matalaksi muiden esimerkkiä seuraten.
#eteenpäin# Varjotähti viittoi hännällään
Hiivimme hiljaa korsien keskellä kohti kettua.
#hajaantukaa# tuttu viittomis merkki viitottiin ja lähdin kiertämään hitaasti kettua muitten perässä. Loppujen lopuksi olimme asettuneet täydelliseksi ringiksi ketun ympärille.
*tämä on liian helppoa* ajattelin. Seitsemän soturia puolivuotiasta ruipeloa kettua vastaan ei tämä paha ole.
Tarkkailin koko ajan Varjotähteä joka oli vierelläni.
Viimein Varjotähden varmaan tuhannennen kerran tarkistettuaan ettei kettuja olisi enempää kun yksi hän nosti häntänsä ja kiersi sitä nopeasti.
Paljastin kynteni ja syöksyin salamana ketun kimppuun, kaikki Haavekynnen, Varjotähden ja Kallaliljan opit ikuisuuksia hiotut taistelu liikkeet virtasivat muistiini. Hallatuulen ja Pakkashuurun hyökkäillessä vuorotellen sen vasemmalta ja oikealta puolelta päätin käyttää yhtä Kallaliljalta oppimaani liikettä mutta Varpukynnen hypätessä sen niskaan päätinkin tehdä jotain tyhmänrohkeaa.
Harppasin taakseppäin ja syöksyin sitten matalana maata viistäen kohti kettua. Ketun yrittäessä purra Varpukynttä tassusta viilisin sen kurkun auki häikäilemättä. Kauhustunut kiilto ketun silmissä näkyi sekunnin ja sen luunvalkoiset hampaat kalahtivat yhteen sen lyhistyessä päälleni. Tahmainen veri pulppusi haavasta ja muistutti Kallaliljan rakkaasta harjoituspaikasta, tahmeasta mönjäisestä joesta.
Kova kallo pamahti päähäni ja menetin tajuni hetkeksi, huomasin seisovani taas tähdettömällä maalla.
"Selvisit hyvin" Kallalilja onnitteli.
"Hyvää työtä" Vuokkolisko
"Kuollut on" Virtatassu ilmoitti tökkiessään ketun jalkaa kynnellään.
"Selvisimme varmaan ennätysajassa tästä"Pakkashuuru kehräsi
"Saiko kukaan pahemmin naarmuja?" Varpukynsi kysyi.
"Ei olen ihan kunnossa verinen mutta ehjä" vastasin kammeten itseni ylös ketunraadon alta.
"Kunnossa, pieni haava takajalassa sen kynsistä mutta kunnossa" Hallatuuli imoitti.
"Ei naarmuja" Virtatassu murahti tyytymättömänä siihen että Varpukynsi oli käskenyt tämän odottaa sivulla ja vain hakea apua jos sitä tarvittaisiin.
"Olen kunnossa" Varjotähti maukui
"Kaikki hyvin" Pakkashuuru kuittasi.
"Ehjänä" Unikkovirta maukui.
"Tuota ei varmaan kannata syödä" meitin ääneen pohtien tuoresaaliskasaa
"Ei" Varjotähti naurahti.
"Sitten tätyy hankkia muualta tuoresaalista" Virtatassu hymähti.
"Saanko mennä metsälle?" Kysyin mestariltani.
"No jos haluat skipata nimitysseremoniasi niin en vastaankaan laita" Varjotähti maukui mietiskellen.
"Sitten en taida mennä" naurahdin.
"Mennään, meillä on vielä rajat kierrettäväbä ennen kun pääsemme leiriin" Unikkovirta muistutti.
Varjotähti otti johdon ja kuljimme suon laitta ukkospolulle. Korkea heinä huojui hirviön kiitäessä ohitsemme. Sen suuret tassut ahmivat ukkospolkua.
Kirpeä ilma sai nenäni valumaan hiukan. Aamuiset vatsanpuruni taitavat olla tiessään jo.

Nimi: Hunajakynsi

07.10.2018 22:03
Tassuttelin Piiskaviiman ja Pimeävarjon kanssa tiheään kasvavalle jängälle. Soinen maa tuntui kotoisalta tassujen alla. Hilla täplitti maata harvakseltaan, soiset heinikköiset kasvit tuntuivat pehmeältä kaiken hiekan ja ukkospolun jälkeen. Maasto oli soisempaa kun kotopuolessa mutta ei niin vetistä että kissa sinne uppoaisi. Kohtalaisen korkea kasvillisuus peittäisi hyvin metsästävät kissat ja soinen maasto hankaloittaisi vastustajien taistelua. Tälläista maata ei varmasti muualla olisi joten se olisi meidän ehdoton etu taistelussa.
Toisaalta saamme kulkea tassut kosteina koko ajan. Eipä jokiklaanikaan siihen vielä ole kuollut. Sammakoita, liskoja ja lintuja olk riittämiin täällä yksittäisiä peurojakin tuli vastaan kuivemmalla puolen reviiriä. Olimme taivaltaneet halki jängän ja saavuimme sammaleiseen kuusimetsään. Suuret havupuut varjostivat koko metsän täysin kesken päivänkin.
"Varjotähti rakastaisi tätä paikkaa." Pimeävarjo maukui haltioissaan.
"Tämä reviiri on kun luotu varjoklaanille" Piiskaviima huomautti
" vain leiri ja harjoituspaikka puuttuu" huomautan.
"Eiköhän ne löydy" Piiskaviima maukui.
Kun tilauksesta saavumme pian aukealle jonka reunoilla ja keskellä kasvaa piikkihernettä ja karhunvatukkaa. Sorainen suurirakeinen pohja takaisi kuivan leirin.
"Tämähän menee kuin unelmissa" Pimeävarjo naurahti.
"Tänne olisi helppo muovata leiri" Piiskaviima toteaa.
"Tämä on myös kaukana muista klaaneista joten yllätyshyökkäys leiriin saakka on todella epätodennäköistä" huomautin.
"Hyvä pointti Hunajakynsi" Pimeävarjo maukui.
"Kuten sanottu olemme aika kaukana mitä jos katsotaan mitä löytyy lähempää korkokiviä?" Piiskaviima ehdotti.
Yhdymme varapäällikön kantaan ja seuraamme häntä halki metsän takaisin jängälle. Matkalla korkokiviä kohti löysimme joen reunustalta selkeää suota ja taas lisää jänkää. Maa alkoi kohota tassujemme alla varoen.
Jänkä muuttui hiekkapohjaksi ja ruostuneet teräksiset aidat sojottivat maasta reunustaen hajanaisesti aluetta.
"Viimeinenkin toiveemme näyttää toteutuneen" Pimeävarjo maukui haltioissaan.
"Lähdetään takaisin vaikka ukkospolun vartta" Piiskaviima ehdotti
Seurasimme ukkospolkua nelipuun tuntumaan ja käännyimme sen ylitettyämme nelipuun suuntaan.

---
"Sotureideni kertoman mukaan ehdotan ukkospolkua varjoklaanin rajaksi muiden klaanien kanssa. " Varjotähti ehdotti kuuluvalla äänellä.
"Ukkospolun takana on maita jotka koostuu kuusimetsästä ja soista sekä jängästä" klaanini on tottunut sellaiseen maastoon, Myrskyklaani tarvitsee lehtimetsän, Jokiklaani jokensa ja Tuuliklaani avarat nummensa. Mitään niistä ei löyty ukkospolun takaa. Myöskään sen tältä puolen ei löydy meille kuusimetsää saati soita" Hän jatkoi.
"Ei olisi meille järkeä pyytää enempää maita kun joutuisimme niille päästäksemme ylittämään ukkospolun" Piiskaviima huomautti.
"Minusta se kuulostaa reilulle jaolle. Meidän ja Varjoklaanin välillä ukkospolku. Meidän ja jokiklaanin väkillä joki. Tuuliklaanin kanssa raja suorana viivana sillalta ukkospolulle. " Myrskyklaanin päällikkö maukui.
"Meidän ja Tuuliklaanin väillä rotko" Takiaistähti lisäsi.
"Alue pöllöpuulta kokoontumisaukealle meidän mutta samalla tavalla käytettävissä kun rantakaistale vanhoilla reviireillä" Sadetähti lisäsi.
"Kuulostaa reilulta" Suosointu myötäili.
"Nyt voinemme kai lähteä kukin omille maillemme" Varjotähti kysyi.
"Odotetaanko aamuun?" Sadetähti ehdotti.
"Ei ole vielä niin myöhä, minä vien ainakin kissani jo reviirillemme auringonnoususta alkaen reviiri jako päteköön siihen asti voinemme elää sovussa" Varjotähti maukui.
Takiaistähti nyökkäsi hyväksyvästi Varjotähden päätökselle.
"Näemme sitten varmaan seuraavan kerran kokoontumisessa" Vinhatähti arveli.
"Siihen sakna siis, tähtiklaanin kulkekoon kanssanne" Varjotähti hyvästeli päälliköt ja viittoi Piiskaviima kokoamaan klaanin.
"Varjoklaanin kissat, valmistautukaa. Lähdemme reviirillemme jotta pääsemme päättämään pitkän taivalluksemme." Varjotähden ääni kaikui illan laskeutuessa.
Viimeisen kerran lähdimme kohti kotia. Uutta kotiamme.

//tynkä...

Nimi: Varjotähti

07.10.2018 21:18
"Hienosti napattu Saniaistassu" kehuin nuorta oppilasta joka oli napannut jäätävän kokoisen linnun.
Saniaistassu kuittasi kehut nyökkäyksellä ja vei saaliin klaaninvanhemmille.
Olimme juuri leiriytyneet ensimmäisen yön ajaksi. Lähdimme auringonnoustessa mutta koska suurin osa oli loukkaantuneena emme edenneet kovin nopeasti. Tahdoin perille mahdollisimman nopeasti mutta en halunnut riskeerata enään yhdenkään kissan henkeä, olimme menettäneet jo aivan tarpeeksi. Olin pyytänyt Laventelikasvoa tarkistamaan kaikki joilla oli vakavempia vammoja ja kertomaan pystyisivätkö he jatkamaan matkaa auringin noustessa.
Ilta hämärsi jo ja taivas punersi kaksijalan taakse pilvettömällä hopeahännällä. Hiljakseltaan tuuli hyväili klaaneja ja haavat humisivat jossain lähistöllä. Kierähdin kerälle varjoklaanin kissojen sekaan.

-------------

"Miksi se sattuu" Vuolastassu maukui taivaltaessamme pellon laitta.
"Koska sillä on väliä. Koska surun jälkeen tulee muistot, ja jokainen niistä koskettaa vuorollaan" mietin.
"Milloin sinusta tuli viisas" Hän pohti.
"Silloin kun kaikki kaatui" vastasin epämääräisesti.
"Onko väärin jos suren emoa?" Oppilaani kysyi
"Onko väärin surra kissaa joka rakasti sinua enemmän kun itseään?" Esitin.
Hetken syvä hiljaisuus laskeutui yllemme, vain askeleet hiekalla kuuluivat sitten kysymys halkoi hiljaisuuden.
"Rakastatko sinä Leikopuroa?"
Mietin hetken, olin niin kovasti yrittänyt työntää Leikopuron pois mielestäni. Olin yrittänyt unohtaa hänet, vakuuttaa ettei se ollut minun vikani. Raskaat muistot pennustani vyöryivät ylleni. Vaikken aina sitä sanokkaan silti rakastan kaikkia pentujani.
"Voiko se olla väärin?" Kysyin hiljaa laskien katseeni maahan.
"Oliko väärin rakastaa Sysiraitaa?" Siskoni vastasi.
"Olisimmeko tässä tilanteessa ilman häntä?" Pohdin.
Mietin mitä kaikkea meillä ei olisi ilman häntä, Vaahterapilkku pentuineen, Leikopuron pennut, olisinko vielä saanut pentuja? olisinko minä rakastunut Pimeävarjoon? Olisinko löytänyt Tiikeriliekkiä metsästä? Olisiko Ruostetassu tai Kielosydän ikinä syntynyt? Olisiko Jääsielu kuollut jos hän ei olisi lähtenyt Roihumielen kanssa partioon? Olisinko minä päällikkönä ilman häntä?
Siihen vastauksen tietäisi yksin tähtiklaani.
"Siinä vasta kysymys" Hän henkäisi.
"Teidän keskusteluthan on syvällisiä" Liekkitassu naurahti liittyen seuraamme.
"Niin me naaraat olemmekin teitä kolleja sen verran aivokapasiteetiltamme laajempia että pystymme tämän tasoiseen keskusteluun" Vuolastassu kiusaa vieljeään.
"Mokomakin narttu" hän tuhahti siskolleen
Jättäydyin taaemmalle katsellen kun kaksi niin samanlaista, kaksi niin voimakasta ja erillaista kissaa kävelivät vieretysten välillään aivan erityinen side. Sisarusten side on eri asia olla sisatuksia vanhemmasta pentueesta mutta minä pilasin oman ja siskoni mahdollisuuden tuollaiseen jo aikoja sitten.
"Ajattelet taas Leikotassua" Jääruusu maukuu
Nyökkäsin vain ja katsahdin kuvankaunista naarasta silmiin ja räpäytin niitä kiitollisena tarvitsin vain pienen muistutuksen että vielä ei olisi aika surra.
"Miten luetkaan minua kun avointa kirjaa?" Hymähdin.
"Ei se niin vaikeaa ollut arvata, katselet sisarustesi perään." Naaras maukui.
"Kaipaatko ikinä sisaruksiasi?" Kysyin.
"Vaikea kaivata sitä mitä ei muista. Toivon että olisin oppinut tuntemaan heidät ennen liittymistäni tähtiklaaniin." Jääruusu vastaa.
"Vaeltavatkohan he kanssamme?" Pohdin.
"Vaelsivathan he viimeksikin" Pimeävarjo maukui ilmestyessään vierelleni.
Hymyilin kumppanilleni varoen.
"Varjotähti katso" Piiskaviima huikkasi.
Pujottelin kissajoukon johtoon. Edessämme siinsi suuret kiviröykkiöt ja niiden takana jänkää. Nummet oikealla huojuivat viljoista joita ei oltu niitetty. Henkäisin haltioissani. Katsoin ukkospolun takana aukeavaa soista tiheikköä.
*täydellistä* ajattelin.

-----

".... ja Hunajakynsi" ilmoitin lähtijät klaanistani. Kullankeltainen kolli nosti päänsä hämmästyneenä.
Katselin tuota kolli miettien.

Nimi: Zare

03.10.2018 16:10
__________________________________________________________

Nimi: Zare

03.10.2018 16:10
Vuolastassu// 12kp
Saniaistassu// 8kp
Kotkankatse// 31kp

Nimi: Kotkankatse

02.10.2018 13:42
Aikaa tuntui kuluneen ikuisuus siittä, kun olin herännyt Taon tukikohdasta metsäpalon jälkeen. Vesiturkki ja Kyyhkypentu olivat nukkuneet vierelläni ja pitäneet huolen siittä, että olin pysynyt lämpimänä. Sain pian herättyäni kuulla, että olin vaipunut koomaan pelastettuani Kiitotassun palavasta metsästä. Onnekseni naaras oli säilynyt ilman vakavempia vammoja. Minä taas... Viimeinen hyppy palavan tukin ylitse oli aiheuttanut jalkaani ikävän palovamman. Parantajat uskovat, että se tulee tuntumaan ilkeältä vielä muutamia päiviä ja että se tulee arpeutamaan niin, ettei siihen kasva enää karvaa. Muuten jalastani pitäisi tulla kuin uusi. Pian herättyäni monet tuttuni tulivat kysymään vointiani ja kertomaan uutiset. En aluksi halunnut uskoa sitä, että metsäpalo oli vienyt niin monen tutuksi tulleen klaanitoverin hengen ja vielä sen lisäksi tuhonnut klaanien reviirit kokonaan. Kuullessani Ruohotähden kuolleen, olivat kaikki muistot päälliköstä riipineet sydäntäni. Valkea kolli oli uskonut minusta olevan soturiksi. Hän oli testaannut minua ja voitettuaan kantanut minut klaaniin. Olinko ikinä kiittänt soturi aikanani tästä mahdollisuudesta, saatika pyytänyt anteeksi kaikkea sanomaani. Nyt se oli kuitenkin myöhäistä. Varjosyd... Varjotähden vierraillessa luonani sain kuulla mitä kaikkea Taon tukikohtaan saavuttuamme oli tapahtunut ja kuinka hän oli joutunut nimittämään jo kolme varapäällikköä. Viimeisimpänä niistä oli ollut Vesiturkin isä, Piiskaviima. Kolli oli uskollinen ja vahvamielinen soturi jota klaani juuri nyt tarvitsikin. Olin tiennyt alusta asti, että Varjotähdestä tulisi hyvä päällikkö. Hän oli ulospäin vahva ja arvokas naaras, jonka taistelutaidoista tiedettiin myös muissa klaaneissa. Hän klaanimme johdossa herätti arvostusta ja ehkä myös vähän pelkoa vihollisissa, mikä oli hyvä. Mutta kovan kuoren alla hänellä oli emon sydän. ästä kaikesta oli kuitenkin kulunut jo useita päiviä, ja nt jalkani oli kävely kunnossa ja hyvä niin, sillä tänään lähtisimme kohti uutta kotia. Oli upeaa, että olimme näin pian löytäneet mahdollisen paikan asustaa, mutta valitettavasti matka oli pitkä. Toisin sanoen, oli aika jättää jäähyväiset perheelleni Taossa.

Oli aikainen lehtisateen aamu kun nousin ylös pediltäni Vesiturkin ja Kyhkypennun viereltä. Aurinko ei ollut kerenyt vielä edes nousta, kun astelin lähdin etsimään veljeäni ja muita Taon johtohahmoja. Kulkiessani pitkin tukikohdan hiljaisia käytäviä, satuin törmäämään Reikaan, naaraaseen, joka oli toiminut Taon lähettiläänä. Tämä osasi kertoa, että Lordi Lune ja emoni olivat juuri menneet ulos takapihalle. Pyysin tätä etsimään muut johtohahmot ja kertomaan heille, että odotin heitä takapihalla.

"Emo, Lordi Lune", tervehdin kaksikkoa kun astelin lehtisateen lehtien tättämään takapihan puutarhaan.
"Keith pyydän, sano vain Jack. Tuo nimi kuulostaa todella oudolta kun sinä sanot sen", Jack naurahti. Istuin alas heidän vierelleen. Tuttu lohduttava tuoksu leijui sieraimiini nojautuessani emoni turkkia vasten, niin kuin olin aina pentunakin tehnyt.
"Klaanit lähtevät tänään kohti uusia reviireitä", kerroin. Tietenkin molemmat tiesivät tämän jo, mutta en keksinyt mitään muutakaan miten aloittaisin.
"Niin... sinne taitaa olla aika pitkä matka", Jack totesi haikeana ja otti askeleen lähemmäs meitä. Istuimme siinä hetken kaikki kolme hiiren hiljaa, kunnes hiljaisuuden rikkoi Koin ääni.
"Keith, Reika kertoi että sinulla oli asiaa", Koi naukaisi. Mukanaan kollilla oli isäni Jeti ja pikkusiskoni Mary, joka oli ilmeisesti onnistunut hiippailemaan pois pentujensa luota. Nyökkäsin tälle pienesti ja odotin, että he olivat kerenneet rinnallemma ennen kuin aloitin.
"Lähden tänään klaanini kanssa, ja halusin jättää teille hyvästit ennen sitä", kerroin hiljaa.
"Aivan...", Koi sanoi löytämättä sanoja jatkaa.
"Oletko varma että haluat lähteä?", isäni kysyi. Hänen äänensä ei ollut epäilevä, vaan siinä oli haikeutta, sillä hän tiesi vastauksen yhtä hyvin mitä me kaikki. Yritin hymyillä pienesti tälle.
"Klaanini tarvitsee minua, he ovat myös perhettäi, enkä voi hylätä heitä tällaisina aikoina... Uskon, että tämä tulee olemaan viimeinen kerta kun näemme ja haluan vain kertoa teille että olette kaikki minulle suunnattoman tärkeitä... Koi, vaikka en olekkaan tuntenut sinua kauaa, olet opettanut minulle paljon, näyttänyt miten hyvä päällikkö miettii asiat läpi usealta kannalta ennen päätöksen tekoa. Olet mös ollut loistava setä. Kiitos kaikesta ja pyydän, pidä huoli itsestäsi", kiitin mustavalkeaa kollia, joka nyökkäsi pieni hymy kasvoillaan.
"Ilman sinua ja muita klaanikissoja olisimme olleet pulassa. Olen onnekas kun voin kutsua noin urheaa ja jääräpäistä kollia veljen pojakseni", tämä sanoi.
"Isä... On totta, että välimme eivät aikoinamme olleet ihanteelliset, mutta jos näin ei olisi ollut, en ehkä olisi ikinä kasvanut kissaksi, joka olen nyt. Kiitän sinua siittä ja pyydän, ettet syytä itseäsi mistään. OLen kiitollinen siittä, että sain sinut isäkseni", kerroin ja yriti pidätellä kyyneleitäni. Jeti tärisi hieman ja naurahti hiljaa.
"Minä taas olen pahoillani siittä, että olin niin ankara sinua kohtaa, mutta se on helpotus jos siittä oli mitään apua.... Halusin vain sanoa, että olen ylpeä sinusta poikani. Lupaa minulle, että vaikka mitä vaikeuksia kohtaat elämässäsi, et anna periksi. Taistele, ei väliä voititko vai hävisitkö, kunhan selviät. Pyydän, lupaa se minulle", Jeti pyysi.
"Lupaan isä, olet rakas", lupasin, jolloin tunteet lopulta nousivat pintaan meillä molemmilla. Halasimme isäni kanssa ja hän pikaisesti nuolaisi päälakeani. Seuraavaksi käännyin sisarusteni puoleen.
"Jack, Mary... Pennusta pitäen olemme olleet erottamattomia. Olimme aina yhdessä, oli kyseessä millainen seikkailu hyväänsä. Asiat toki muuttuivat kun lähdin, mutta ei ole ikinä ollut päivää, milloin en olisi muistellut teitä lämmöllä. Te uskoitte minuun aina ja ilman teitä, en olisi ikinä uskaltanut ottaa sitä ensimmäistä askelta ulos ovesta silloin huurteisena aamuna. Sille ei löydy sanoja, miten paljon teitä rakastan ja kuinka olen teille kiitollinen. Jack, sinusta tulee loistava johtaja Taolle, uskon niin. Ja Mary, sinä olet opettanut minulle myös niin paljon. Tiedän, että tulet olemaan loistava emo ja neuvonantaja. Pitäkää huolta toisistanne, isoveljenne luottaa siihen", Sanoin kyneleiden valuessa silmäkulmistani. Mary itki lohduttomasti ja painautui rintaani vasten. Pystyin tuntemaan turkkini läpi tämän lämpimät kyyneleet.
"Voit luottaa meihin. Äläkä itsekkään aiheuta kauheasti ongelmia klaanissa Keith", Jack naukaisi ja suuren kokonsa ansiosta miltein peitti minut ja Maryn halatessaan meitä. Sisarusteni lämpö oli lohduttava. Pystyin haistamaan heidän turkeistaan pinttyneen ihmisteni talon hajun. Kaikki muistot tuosta ensimmäisestä kodista tulvivat mieleeni. Olisimpa voinut jättää hyvästit myös ihmisilleni, he kuitenkin pitivät minusta ja perheestäni hyvää huolta. En olisi halunnut päästää irti sisaruksistani, mutta lopulta irrottauduimme toisistamme ja käännyin itkuisin silmin kohti emoani. Hänen lämpimän kultainen turkkinsa ja säteilevät kasvonsa eivät olleet muuttuneet yhtään siittä päivästä, kun olin ensimmäisen kerran jättänyt hänelle jäähyväiset.
"Emo, minä...", aloitin, mutta en saanut mitään sanoja ulos ilman, ettei ääneni olisi katkennut itkun takia. Pian tunsin tutut pehmeät tassut ympärilläni.
"hyss pikkuinen... Ei sinun tarvitse sanoa mitään", hän snoi lempeästi ja alkoi hiljaa laulaa sitä samaa laulua, minkä hän oli meille pentuina laulanut joka ilta.
"Mua muistathan, vaikka tiemme erkanee. Mua muistathan, jo kuivaa kyyneleet. Mä vaikken ole vierelläs, sä sdämmeeni jäät, ja laulun siivin luokses tuun sä vaikket mua nää~", hiljainen ja kaunis sävelmä soi ja pian yhdyin emoni lauluun.
"Mua muistathan, joudun jälleen lähtemään. Mua muistathan, kun ilta alkaa hämärtää. Sulle laulut kauneimmat mä aina omistan. Kunnes syliin sut taas saan... Mua muistathan~", jos klaanissa olin ikinä tuntenut oloni yksinäiseksi, tai koti ikävä iski, hyräilin hiljaa itsekseni tätä laulua. Jotenkin nuo sanat sopivat naurettavan hyvin tähän hetkeen.
"Olen niin ylpeä sinusta pikkuiseni, pyydän, älä ikinä unohda mistä tulet ja vaikka mitä tapahtuisi, muista että me olemme aina tukenasi", Emoni kehräsi hiljaa.
"Minulle tulee kauhea ikävä, rakastan sinua", sain sanottua nojautuessani emoni rintaa vasten, jouduin tosin kyyristymään tehdessäni niin, olinhan nkyisin häntä pidempi.
"Niin minullekki. Rakastan sinua poikani, älä ikinä unohda sitä", emoni naukui ääni vapisten.

Oli miltein lähdön aika ja klaanikissat alkoivat kokoontua. Olin itsekkin ollut matkalla kertomaan Varjotähdelle Kiitotassun päätöksestä jäädä Taon luokse asustamaan. Hän ei halunnut hidastaa klaania ja jonkun piti jäädä kertomaan mahdollisesti selvinneille klaanikissoille, minne muut olivat menneet. Sitä paitsi hän syntyi järvellä ja halusi tulla myös haudatuksi sinne kun aika koittaa. Matkalla Varjotähden luokse Ollie kuitenkin pysäytti minut.
"Keith, voisitko tulla pikaisesti käymään pentuhuoneessa?", Siskoni kumppani kysyi. En tiennt mistä oli kyse, mutta nyökkäsin ja seurasin tätä tukikohdan käytävältä avautuvaan huoneeseen, missä emot kasvattivat pentujaan ja missä orvot pikkuiset asustivat. Ollie johdatti minut pienen avonaisen kaapin luokse, missä Mary makoili tyynyn päällä viisi pientä karvapalloa vierellään. Pennut olivat vasta korkeintaan viikon vanhoja, eivätkä niiden silmät olleet vielä avautuneet. Ollie kosketti neniä Maryn kanssa ja kääntyi sitten minua kohti.
"Keith. Saanen esitellä siskon pentusi. Harmaa naaras on Ovall, kilpikonnakuvioinen Fael ja kirjava Puma. Sitten on kaksi poikaamme. Punertava laikullinen on Kulo ja sitten",Ollie sanoi kunnes piti pienen tauon viimeisen ruskean ja raidallisen pennun kohdalla.
"Vanhin poikamme Eagle", Mary viittoi hännälään.
"Mary halusi nimetä vanhimman poikamme mukaasi. Uskomme, että hänestä kasvaa vielä yhtä vahva kuin sedästään", Ollie kertoi. Olin hyvin yllättynyt, mutta myös otettu siittä, että he halusivat nimetä poikansa mukaani. HYmyilin täynä lämpöä ja kumarruin pikkuisen puoleen.
"Eagle, ole kiltti emollesi ja sisaruksillesi. Kasva viisaksi äläkä tee samoja virheitä kuin minä. Puolusta perhettäsi ja rakkaitasi kaikin voimin ja elä elämäsi niin, ettet kadu lopussa mitään", kuiskasin ruskealle karvapallolle joka hakotteli syvään. Noustessani ylös Ollie piteli jotain punaista suussaan.
"Jotain muistoksi meistä", Mary viittoi. Hymyilin tälle kiitoksena ja kumaruin niin, että Ollie sai pudotettua vanhan pantani kaulaani. Olin irrottanut sen lähtiessäni ihmisteni kodista. Pystin haistamaan siinä vanhan tutun tuoksun. Toki klaanikissat saattaisivat katsoa minua kummissaan, mutta aion ottaa pannan mukaani ja kantaa sitä matkan ajan ylpeästi. Voisin sitten uusilla reviireillä piilottaa sen nukkumapaikkani viereen. Pian saatuani pannan paikoilleen, kuulin Piiskaviiman kutsun. Oli aika. Loin viimeisen katseen siskooni ja tämän perheeseen, ennen kuin astelin ulos huoneesta ja kiiruhdin oman klaanini luokse. Taon lauman jäsenet olivat tulleet toivottamaan meille hyvää matkaa johtohahmojensa kanssa. Setäni, vanhempani ja veljeni istuivat kaikki rappusilla katselemassa kun lopulta lähdimme matkaan. Loin vielä kerran pikaisen katseen perheeseeni lämmin hymy kasvoillani ja äänettä lausuin heille kiitokseni. Sen jälkeen astelin ulos tukikohdan ovesta lehtisateiseen päivään yhdessä muiden klaanikissojen kanssa. Tiedossa olisi pitkä matka, eikä ikinä voisi tietää, mitä se tuo tullessaan.


//Lopultakin sain kirjoitettua Keithillä, sori ku tässä kesti näin kauan. Toivottavasti kellaan ei oo ongelmia tarinan tapahtumien kanssa.

Nimi: Saniaistassu

01.10.2018 10:35
Venyttelin selkääni taivuttamalla selkärankaani käyrälle, jonka jälkeen haukottelin valkoiset, terävät hampaani paljastaen. Käänsin tassuni niin, että näin hiertyneet anturani. Kahden päivän matkustaminen suurelle vuorelle oli kuluttanut melkein jokaisen anturani rikki, ja nyt niille astuminen teki hieman kipeää. Laskin tassuni alas ja ryhdyin pesemään turkkiani nopeatempoiseen tahtiin, jotta olisin valmis matkaa jatkettaessa. Ympärilläni muutkin kissat olivat jo hereillä tai viimeistään alkoivat heräillä ja ryhtyivät tekemään aamutoimiaan. Ketunmitan päästä minusta istui Aamutoive ja Pakkashuuru, jotka keskustelivat keskenään hiljaisella äänellä, mutten pystynyt erottamaan yhtäkään sanaa, vaikka höristin korvani niin hyvin kuin voin. Vanhempieni takanaan seisoi Hallatuuli – minun tätini – ja hänen pentunsa Aurinkotassu – serkkuni -, sekä lähes heidän vierellään isoisäni Roihuaskel, ja hänen sisaruksensa Vuonohelmi, Räntäturkki ja Veistosjalka. Kaikki näyttivät nopeasti vilkaistuna hyvin levänneiltä.
Lopetin turkkini pesemisen korvantaustoihin ja nousin jaloilleni seisomaan. Annoin katseeni kulkea ympärilläni olevissa kissoissa, jotka kuuluivat niin Joki-, Tuuli-, Myrsky- ja Varjoklaaniin. Huomasin kuitenkin jokaisen klaanin päälliköiden seisovan erillään muista, hieman muita korkeammalla ja tiesin heti, että heillä oli jotakin ilmoitettavaa. Samassa Myrskyklaanin päällikkö Vinhatähti ulvaisi kokouskutsun. Kissat keskeyttivät puuhansa ja riensivät joko lähemmäs päälliköitä tai jäivät paikoilleen odottamaan. Vilkaisin vanhempieni suuntaan, jolloin emoni viittoi minua tulemaan heidän seuraansa. Kipitin nopein askelin heidän luokseen ja istahdin seuraamaan päälliköiden asiaa.
”Tähtiklaani on antanut meille merkin”, Vinhatähti aloitti pontevalla äänellä, toivonkipinä silmissään. Valkoinen, oranssitäpläinen kolli antoi katseellaan puheenvuoron Sadetähdelle, Tuuliklaanin päällikölle.
”Tähtiklaani kertoi, että olemme löytäneet paikan asua”, Sadetähti sanoi ja viittoi sitten hännällään takanaan aukeavalle alueelle, ”Täällä esi-isämme ovat asuneet ennen muuttamista järvelle.”
Valtavan hämmentyneisyyden, huojentuneisuuden, pelon, toivon ja innokkuuden sekoittama äännähdyksen tulva kumpusi joukostamme. Korvani kohosivat pystyyn, ja adrenaali alkoi virrata suonissani aiheuttaen minulle jännityksenväristyksiä.
”Seuraavaksi lähdemme etenemään aluetta kohti”, Varjotähti kertoi, ”Etsimme sopivan paikan, jossa annamme sitten uudet ohjeet päälliköiden kesken.”
”Valmistautukaa lähtöön hetimiten!”

Nimi: Vuolastassu

20.09.2018 22:20
"Vuolastassu sinulla on lupa tehdä virheitä mutta ei samoja virheitä uudelleen" Kallalilja maukui selkeästi
"Sinun täytyy hyväksyä se että ne asiat mitä tulemme opettamaan ovat vaikeampia kun ne mitä entinen mestarisi opetti sinulle, ja kilpailu siittä ketä opetamme on kovaa joten älä pidä tätä itsestään selvyytenä." Hän jatkoi
"Sinut voidaan korvata koska vain" Vanilijakynsi huomautti. Tiesin että ei hän minua korvaisi sen mukaan mitä Tiikeritähti oli kertonut.
"Tulet kokemaan kipua jos et opi väistämään, mutta maan päällä et saa ikinä mainita siittä. Onko pelisäännöt selvät?" Kallalilja varmisti.
"On" vastasin pää kumarassa.
Haavekynsi oli "kadonnut" palon aikana joten nuori kolli, Kallalilja otti koulutukseni vastuulleen. Tiesin että Haavekynsi oli murhattu täällä sillä hän oli kertonut minulle ettei tämä olisi oikein minulle että hän koulutti minua. En aikonut siittä silti mennä huutelemaan tai kertoa Kallaliljalle siittä.
"Hyvä ettei erimielisyyksiä ole, nyt säännöt on selvät joten aloitetaan. Katsotaan vaikka aluksi mitä kaikkea mestarisi ei opettanut sinulle." Hän maukui ylimielisesti.

-----

Lopen väsyneenä heräsin heinäpellon katveesta. Tökin Harmaahännän vierestäni hereille ja venyttelin makeasti.
"Ei vielä ole aika herätä senkin karvapallo" hän mutisi.
"Ylös nyt, olet sen verta kunnossa että lähdetään metsälle. Minulla on sudennälkä" ilmoitin ja pujottelin kissojen läpi siskoni luo.
"Lähdemme Harmaahännän ja Liljaaaskelen kanssa metsälle" kuiskasin.
Siskoni kuittasi korvien heilautuksella ja käpertyi uudelleen kerälle pimeävarjoa vasten. Hymähdin mielessäni siskolleni, mokoma unikeko.
Haettuani Liljaaskeleen suuntasimme pellolle. Eilen sieltä oli löytynyt hirmuisesti hiiriä ja rottia, joten toivoimme saavamme ihan kunnolla saalista.
Aurinko värjäsi taivasta purpouraan orannssein sävyttein. Muut klaanit uinui vielä. Halusin lähteä aikaisin tänään ja edetä mahdollisimman pitkälle jotta pääsisimme kotiin eroon muista klaaneista. Se oli nähty miten ne sekottavat kissojen mieliä. Meidän on tarkoitus elää erilleen, neljänä klaanina ei yhtenä. Karpalotassukin oli heilahtanut johonkin kotikisun kuvotukseen vietettyään liikaa aikaa taolaisten kanssa. Sentään Kastanjatassu oli järjissään.
Olimme hajaantuneet etsimään riistaa. Taivaan purppuran sävyn vaihduttua oranssiin olimme koonneet jo keon saalista. Minä sain kymmenisen hiirtä ja muut suunnilleen saman verran. Tällä määrällä ruokkisimme klaanin ainakin hetkeksi. Pelto oli ihan täynnä hiiriä, saalistus ei ollut ollut näin helppoa aikoihin! Saapuessamme muitten luo oli suurinosa klaanista jo hereillä. Katseeni kiinnittyi ystävääni Karpalotassuun joka raahusti surkeana Isänsä vierellä kohti Harmaahäntää. Vein omat saaliini kuningattarille ja klaaninvanhimmille. Liljaaskel vei hänen ja Harmaahännän saaliit sotureille ja oppilaille. Piiskaviima ja Jääruusu palasivat pian jäljessämme tuoden lisää riistaa, nyt kaikille riitti osansa. Valmistauduimme lähtöön.

---
Illan hämärtyessä tassujani särki vietävästi. Olin ollut jokseenkin hereillä pari päivää enkä jaksaisi Kallaliljaa tänä yönä, haluan nukkua. Olimme saapuneet risteykseen tänään. Olin rätti väsynyt mutta kukaan ei ollut vielä käynyt saalistamassa joten etsin Varjotähteä käpäliini.
"Kuules nuori neiti, sinä nukahdat pian tassuillesi" hän ilmootti ennenkun avasin edes suutani.
"Mutta klaani ei saa ruokaa jos nukun" naurahdin.
"Minä menen metsälle, ja sinä menet nukkumaan!" Hän ilmoitti.
"Selvä sisko.." huokaisin ja etsin Liljaaskelta, kävisin nukkumaan hänen lähettyvilleen jos vaikka aamulla lähtisimme taas metsälle.


// mini,jatkoa joku?

Nimi: Huuhkajanhuuto

20.09.2018 21:55
Olin päättänyt kertoa päätöksestäni Varjotähdelle. Klaani elämä ei ollut sitä mitä olin odottanut. Kaikki suru ja haikeus, elämä täällä ei ollut ruusuin tanssia. Kukaan ei hyväksynyt minua klaaniin, ei sen komin Varjotähti tai sisarukseni. Tai siis sisarukseni olivat iloisia että olin elossa mutta heistä oli kiusallista näyttäytyä seurassani tai puhua minulle,tiesin että heillä oli mennyt pitkään löytää paikkansa klaanista mutta en ollut valmis heidän varautuneisuuteensa. Klaani oli tuntunut täydelliselle vaihtoehdolle karkotuksen jälkeen mutta tämä ei ollut kotini. Jäisin kaksijalkaan, elämä kotikisuna olisi varmasti helpompaa. Liekkitassukaan ei halunnut enään olla kanssani tekemisissä, kuulema näyttäisi huonolta jos liikkuisi erakon seurassa.
"Varjotähti" maukaisin saapuessani päällikön luo.
"Huuhkajanhuuto" hän vastasi yllättyneenä.
"Minusta tuntuu ettei taivallus ole minua varten, jään kaksijalkaan lähtiessänne" myönsin ja painoin pääni.
"Tämä taitaa johtua meistä." Naaras arvaa ja räpäyttää silmiään hievahtamatta.
"Elämä klaanissa ei ollut sitä mitä oletin eikä vala jonka vannoin jotain mitä voisin pitää. En ymmärtänyt että olen niin erillainen kuin klaanikissat. Luotin että ystävyys kestää mitä vain." Myönsin
"Ei elämä hymyile nyt kieltämättä, elämme vaikeita aikoja ehkä paras näin Kairo. Kunnioitan kykyäsi ymmärtää ettei yhteinen polku aina ole sitä mitä ajattelee ja hyväksyn päätöksesi." Varjotähti maukui.
"Kiitos"
"Nyt sinun on kuitenkin poistuttava joukostamme, haluatko hyvästellä sisaresi?" Leikopuro maukui.
"Ei tarvitse he selviävät kyllä, polkumme eroavat tässä" maukaisin mietittyäni. En pystyisi kohtaamaan sisaruksiani tämän jälkeen. En ole ikinä kyennyt hyvästeihin.
"Selvä, saatan sinut vähän matkaa" Leikopuro lupautui.
Hymyilin vaisusti naaraalle joka pomppasi tassuilleen. Varapäällikkömme katsoi lähtöämme ihmeissään.Seurasin naarasta.
"Eikö sinua pelota lähteä klaanista?" Hän kysyi.
"Ei. Todennäköisesti tulen selviämään paremmin ilman sitä" naurahdin.
"Saapi nähä, Laventelikasvo ennusti kuolemasi jo aikoja sitten. Hän sai enteen jossa väärä kissa lähtee joukostamme ryhdyttyään siihen mihin ei kuuluisi." Leikopuro maukui pahaenteisesti
Hän johdatti minut läpi kaksijalan kunnes saavuimme suuren vanhan talon luokse.
"Täällä asuu eräs erakko joka odottaa sinua" hän maukui hunajaisesti ja jätti minut porstuaan kadotessaan takaisin kaksijalkaan. Pujahdin sisään kissanluukusta innokaana.

Hiljainen tuuli narisutti kissanluukua. Homeen tuoksu oli vahva. Epävarmuus hiipi niveliini. Kuulin askeleita. Ne tulivat kohti. Viereinen ovi avautui. Hitaasti se työntyi auki. Pitkä varjo lankesi lattiaan saapujasta. Himmeä auringonvalo siivilöityi pölylle. Suuri ruskea kolli pujahti huoneesta. Hänen kasvonsa oli kovia nähneet. Suuret arvet halkoi hänen kasvoja. Vanha kolli oli aavemmaisen näköinen.
"Kuka olet ja mitä haluat?" Hän kysyi.
Katsoin pölystä kissaa. Hänen korvat olivat repaleiset. Viikset harmaantuneet. yhtäkkiä minua alkoi karmia tilanne. Peräännyin. Tunsin kissanluukun olevan lukossa. Se toimi näköjään vain yhteen suuntaan. Harkitsin pakenemista hänen ohi. Pölyisen vanhuksen turkin alla näkyi silti vahvat lihakset. Jännitin lihakseni epävarmana. Nielaisin. Räpäytin silmiäni.
"Leikopuro toi minut tänne" kerroin.
Kissa hymyili maireasti. Hänen keltaiset hampaat paljastuivat.
"Ai. olet siis maksu, sehän käy" hän hykersi.
"Mitä" ihmettelin.
*mihin tähtiklaanin nimessä leiko minut toi*
"Taidat erehtyä kissasta" totesin vetäen terävästi henkeä.
"Enpä usko" hän vastasi maireasti hymyillen.
Kylmähiki kohosi ja hengitykseni tiheni. Nyt pelkäsin kollia. Hänen hymynsä oli kavala.
"Kuka olet?" Henkäisin.
"Olen Kiuruveen poeka Vesa. Kissanne melkein tappoi meikäläiset. Nykyään toimin palkkasoturina." Kissa maukui hyytävällä äänellä
"Olet, olet kissoja suuresta taistelusta!" Ymmärsin. Sydämmeni jätti lyönnin välistä. Varjotähteä olisi varoitettava. Leikopuro aikoisi murhauttaa jonkun. Ei, ainoan kissan joka oli hänen tiellään varapäälliköksi.
"Ei!" Huusin.
"Etpä sinä asialle vanajana paljoa mahda" Vesa tuumi kohauttaen olkiaan.
Luita ja ytimiäni kylmi tuo kajahtava nauru. Turkkini nousi pystyyn. Tähän en ollut varautunut.

///jätän tän nyt vaan tähän, mulla ei tosiaan riitä aika enään kuudelle? Hahmolle joten time to kill one of them.
Huuhkaja ei pääse tähtiklaaniin ja juu kiitokset sille rakas hahmo on mutta ei aika enään riitä ja sile ei ollut suunnitelmia ihmeemmin joten luovun siittä siksi..

Nimi: Zare

20.09.2018 20:00
______________________________________________

Nimi: Zare

20.09.2018 20:00
Saniaistassu// 11kp
Karpalotassu// 39kp
Hunajakynsi// 9kp
Sädetassu// 18kp

Nimi: Sädetassu

20.09.2018 13:34
Minusta ja Riekotassusta on tullut oppilaita, ja tietenkin meidän siskoistammekin. Tosin huno puoli tässä on se, että heti kun pääsimme oppilaiksi metsä paloi. Noh eikai voi mitään. Tällähetkellä olen tutkimassa Riekotassun kanssa ympäristöä, ja tietenkin luvatta. Ajattelimme vain niin, että olisimme hyödyksi jos jotkut katsoisivat paikat. Astun kosteille sammalille hiiren hiljaa veljeni vierellä. Me olemme kyyristyneet matalaksi, koska muut kissat eivät ole kauhean kaukana.
“Katso, mitä tuolla on”, kysyn veljeltäni kun näen edessä jotain punaista.
“Hys! Jos et ole hiljaa me jäämme kiinni”, Riekotassu sanoo. Pyöräytän silmiäni.
“Ollaan tehty tätä niinkun sata kertaa aikaisemmin, ja ei olla jääty kiinni silloinkaan”, ilmoitan.
“Niin, paitsi melkein jokaisella kerralla”, veljeni huomauttaa. “Mennään nyt katsomaan mitä tuolla sitten on.”
Kuljimme hiiren hiljaa ja matalalla niin kauan kunnes olemme saaneet tarpeeksi välimatkaa muihin kissoihin. Sitten ripeytämme tahtia kohti punaista juttua. Kun saavumme perille huomaan ikäväkseni että se onkin pelkkä kaksijalan pesän katto. Huokaan ja vilkaisen Riekotassua. Veljeni ei näytä yhtä tylsistyneeltä, vain hänen katseensa on jähmettynyt johonkin. Seuraan hänen katsettaan ja kauhukseni huomaan kaksijalan pesän pihalla koiran. Koira ei tosin ole vielä huomannut meitä.
“Se ei näe meitä”, kuiskaan Riekotassulle. Veljeni nyökkää ja samaan aikaan käännähdämme ympäri. En ole varma oliko se onni vain ei, koska heti eteemme ilmestyy Tomusydän. Hänen katseensa on kaikkea muuta kuin lempeä. Tunnen hänen katseensa polttavan turkkiani.
“Ei voi olla totta! Päätimme tehdä vain pienen levähdystauon ja te kaksi päätitte jo livahtaa omille teille”, hän sanoo ja vilkuilee meitä vuorotellen. “Eikö teillä kulje järki päässä.”
“Me vain ajateltiin tutkia ympäristöjä vaarojen varalta, kun näköjään kukaan teistä muista ei pysty siihen”, Riekotassu tiuskii. Käännän katseeni häneen.
“Mitä sinä teet”, sähisen hänelle hiljaa. “Joudumme vielä enemmän vaikeuksiin.”
“Riekotassu, ympäristön tutkiminen ei ole sinun vastuulla. Sitäpaitsi emme tee sitä, kun kyseessä on vain pieni levähdystauko. Voin olla varma, että te kumpikin saatte tästä sopivan rangaistuksen, ja nyt seuratkaa minua”, Tomusydän ilmoittaa.

“Päätit siis tehdä retken veljesi kanssa”, Karpalotassu sanoo minulle kun kävelemme kissojen mukana. Nyökkään pienesti katsoen eteen. En tiedä halusiko hän kysellä jotain, koska minulla ei olisi vastausta.
“Hän taitaa olla aika jääräpäinen”, vieressäni kävelevä oppilastoveri rikkoi hiljaisuuden, joka oli hyvä asia.
“Joo, mutta hän on myös tosi kiva”, selitän. “Kyllä siihen tottuu.”
“Mutta eikö sinua välillä kyllästytä joutua pulaan veljesi tempauksilta?” Kysymys yllättää minut hieman. Minun ei tarvitse edes sen enempää miettiä vastausta. Ei hän ole aina syypää.
“Kyllä minäkin olen yhtä lailla mukana niissä”, ilmoita vieläkin ystävällisellä äänellä. “Tämän takia me kai olemme sukua.”
Tosin on totta, että monet ideat keksii myös hän.

Kävellessäni eteenpäin Tomusydän vierelläni, koska rangaistukseksi minä saan olla hänen tarkkailun alla ainenkin tämän päivän. Huokaan ja painan pääni matalalle. Kuitenkin kuulen jostain vinkaisun, niinkuin pennun vinkaisun. Käännän nopeasti pääni äänen suuntaan. Näen kaksi pentua kaatuneen maahan vähän matkan päässä. Vaikka tiedän etten saisi liikkua Tomusydämmen luolta, minun oli pakko katsoa onko pennuilla kaikki hyvin, vieläpä kun ne näyttivät olevan Varjoklaanista.
“Onko teillä kaikki hyvin?” Kysyn ja samalla tunnistan Hohkapennun ja Kaikupennun. Pennut kömpivät ylös maasta ja nyökkäävät.
“Joo”, ilmoitti kilpikonnakuvioinen pentu. “Kaaduin vain Kaikupennun päälle vahingossa ja nyt jäimme jälkeen emoista.”
Nyökkään ja vilkaisen Tomusydäntä, joka katsoo minua haastavalla katseella. Tämä on taas niitä hetkiä jolloin hän haluaa nähdä miten toimin. Katson taas peltuihin rauhoittavasti.
“No eiväthän he kauhean kaukana voi olla”, sanon määrätietoisesti, vaikka suuressa väkijoukossa saattaa eksyä helposti. Pitää silti tehdä jotain, koska Tomusydän katsoo. Ei sillä ettenkö muutenkin auttaisi pentuja hädässä. Auttaisin vaikka hän ei olisi tässä, mutta nyt oli eri tilanne. Minun piti osoittaa vastuuta Tomusydämmelle.
“Lähdetään etsimään heitä”, ilmoitan ja alan taluttamaan pentuja hännästä.
“Etkö sinä ollutkin se Sädetassu?” Kaikupentu kysäisee yllättäen. Katson ja nyökkään hänelle.
“Ja minä olen hänen mestarinsa Tomusydän”, Tomusydän esittäytyy ennokoiden seuraavan kysymyksen. Nyökkään mestarilleni ja sen jälkeen vilkaisen eteenpäin näkyisikö jo kuningattaria.
“Miltä tuntuu olla oppilas?” Hohkapentu kysyy seuraavan kysymyksen. Mietin vastausta hetken, kunnes päätän vastata.
“Erillaista, mutta tavallaan kivempaa. Saa ottaa enemmän vastuuta omista asioistaan”, vastaan lopulta, ja Tomusydän luo minuun piikittävän katseen. Sanoinko jotain väärää?
“Kyllä, mutta sinä olet ottanut vähän liikaakin vastuuta viimepäivinä”, hän ilmoittaa kivisellä äänellä. Naurahdan pienen “heh” naurun siihen, mutta selvästikkin mestarini mielestä se ei sovi tilanteeseen. Hän sivaltaa minua hännällä takaraivoon.
“Tiedätkö ketkä tulevat meidän mestareiksi?” Kysyy Kaikupentu, johon pudistan päätäni.
“Isoemoni päättää sen”, sanon tarkoittaen Varjotähteä. Tämän jälkeen hetken päästä Metsäsielu ryntää meitä kohti.
“Onneksi löysin teidät, muutkin kuningattaret ovat olleet teistä erittäin huolestuneita”, hän sanoo helpottuneen oloisena. “Mihin te jäitte?”
“Anteeksi, me kaaduimme. Sitten Sädetassu ja Tomusydän auttoivat meitä”, Hohkapentu ilmoitti. Metsäsielu katsoo meitä kiitollisena.
“Kiitoksia teille, en tiedä mihin he olisivat joutuneet”, kuningatar sanoo. Kehrään iloisena.
“Itse asiassa Sädetassu heitä auttoi, olin vain tilanteessa mukana”, Tomusydämmen yllättävät kehut laittoivat minut katsomaan häntä haltioissani silmiin. “Siispä rangaistuksesi päättyy, mutta älä anna sen toistua, ymmärrätkö?”
“Joo joo”, sanon iloisena. Olin saanut kehuja mestariltani, jolta ei niitä yleensä saa.

Nimi: Hunajakynsi

16.09.2018 20:06
"Ihan sama minulle kuule tule takaisin kun haluat siihen saakka saat kuule tehdä ihan mitä lystää! Ei voisi vähempää kiinnostaa tulevaisuutesi soturina" huusin Riekotassulle.
"Mahtavaa nyt voitkin keskittyä mahtavaan oppilaaseesi Ruostetassuun!" Hän vastasi samalla mitalla.
"En kuuntele tuollaista puhetta sinulta hetkeäkään! Ole hyvä ja häivy silmistäni!" Ärähdin mittani tullessa täyteen.
"Ei tarvitse kahdesti käskeä Humalakynsi" Riekotassu tuikkasi.
*nyt kuules nulikka riittää, en ole tippaakaan humalassa!*
Pikimusta kolli marssi tiehensä häntä pystyssä mielenosoituksellisesti ja korvat luimussa. Pudistin päätäni, hän saisi tulla taisin kun haluaisi minua ei kiinnosta kouluttaa oppilasta joka käyttäytyy kun mikäkin riiviö. Jotakin kunnioitusta nyt mestaria kohtaan pitää löytyä.
"Anna olla, hän on aina ollut tuommoinen" Varpukynsi maukaisi.
"Olen lopen kyllästynyt hänen touhuihinsa" tuhahdin.
"Mitä jos kysyisit neuvoa Varjosyd- tarkoitan Varjotähdeltä? Vuolastassukaan ei ollut helpoin koulittava ja hän on koulinut jopa erakosta lähemmäs täydellisen taistelijan" Naaras ehdotti
"Taidan turvautua Kekälekukan vanhaan oppiin että mestari on valmis opettamaan mutta vain jos oppilas on valmis oppimaan siten minäkin löysin motivaationi harjoitteluun kun ystävät pääsivät sotureiksi" Mietin ääneen.
"Nimityksemme taisi olla kolaus?" Hän arvasi
"Kieltämättä" vastasin.
"Meitä harmitti kun ette päässeet sotureiksi kanssamme, olimme nuorempia ja erakkotaustaisia kissoja joten muutenkaan meihin ei luotettu se että ystävämme katsoi mietä vähän kieroon ei helpottanut." Varpukynsi paljasti.
"Mietin aina olisiko Kielosydän lähtenyt klaaneista jos meidätkin olisi nimitetty" totesin ääneen.
"Taisit pitää hänestä?" Tämä kysyi varoen.
"Niin, mutta hänen sydämmensä kuului tois'saalle." Huokaisin.
"Pääseekö siittä ikinä yli? Kun kissa rakastuu toiseen?" Naaras pohti.
"Ei, kun sydän rakastuu se ei lakkaa rakastamasta. Rakkaus vain muuttuu ja lopulta rakastaa jotakuta toista enemmän. Niin minulle kävi" myönnän hiljaa.
Hiljaisuus laskeutui sanomani jälkeen, katselin kaunista kirjavaa naarasta varoen.
"Kai meillä kaikilla on toivoa huomisesta" Varpukynsi viimein kuiskasi.
"Huominen on kaukana ja ehkä siihen asti selviäminen on arvoitus. Eletään jokainen hetki kuten viimeinen niin emme voi ainakaan katua" Mietin ääneen.


//tynkä...

Nimi: Karpalotassu

15.09.2018 00:43
Katselin Ruostetassua hänen vanhempiensa vierellä.
Vaahterapilkku ja Tiikeriliekki näyttivät onnellisilta. Heidän ainut pentunsa oli selvinnyt palosta. Erityisesti Tiikeriliekki näytti pakahtua ilosta, hänen vanhempi tyttärensä Kielosydän oli myös näyttäytynyt eilen illalla, nykyään hän oli lokin lauman kissa nimeltä Warui. Tietysti heitä kirpaisi nähdä tyttärensä tietäen ettei hän tulisi palaamaan heidän luokseen mutta olivat onnellisia kun hän oli hengissä. Voikun minullakin olisi sellainen tuuri. Loikkatassu oli kuulema menehtynyt roihuille, emo oli palannut eilen Huuhkajatassun kanssa. Loikkatassusta ei ollut kuulunut mitään ja oli jo neljäs aamu palosta. Varjotähti oli murheen murtama menetettyään varapäällikkönsä. Kekälekukkallakin oli vaikeaa.
En tiennyt mitä ajatella kun varapäällikkö oli menehtynyt niin pian. Klaanissa kiersi huhu ettei se olisi ollut vain onnettomuus. Uusi varapäällikkö oli Leikopuro, Sädetassun emo. Pidin kovasti tuosta kirjavasta hiukan nuoremmasta naaraasta. Hänen siskonsa oli salaperäisesti kadonnut. Kukaan ei tiennyt missä Huurretassu oli ja hänen mestari oli huolissaan oppilaastaan.
"Riekotassuuu!" Kuulin Hunajakynnen huudon kun tämän oppilas taiteili talon katto parrujen päällä.
"Juu juu, tulen alas ja olen varovainen eikä tämä ikinä toistu" Riekotassu maukui pyöritellen silmiään. Kätevästi hän liukui alas pylvästä pitkin ja laskeutui vähän matkan päähän mestaristaan.
"Älä ikinä enään anna minun löytää sinua pahan teosta! Isoemosi ei olisi tyytyväinen sinuun. Sinun jos jonkun Riekotassu täytyisi käyttäytyä, olet päällikön tyttären poika ja varapäällikön pentu, sinun oletetaan osaavan käyttäytyä. Et kuule tietäisi millaisen turkkipöllyn saisit jos Varjotähti olisi mestarisi.." Hunajakynsi paasasi ja Riekotassu näytti ajattelevan jo seuraavaa kujettaan.
"Juu juu ei tule toistumaan ja olen hyvin pahoillani blaa blaa blaa" Riekotassu maukui hyvin epäillyttävään sävyyn.
"Ja sait juuri kuun nakin nyppiä punkit klaaninvanhimmista!" Hunajakynsi tiuskaisi oppilaalleen kyllästyneenä hänen kujeisiinsa.
"Ei, en varmastu nypi" Riekotassu tuhahti.
"Kyllä nypit, käyttäytyisit edes puoliksi niin hyvin kun Ruostetassu niin saisit olla vapaammin häntä ei sentäs tarvitse vahtia yötä päivää" Hunajakynsi vastasi napakasti.
"Hmph" Riekotassu tuhahti ja kierähti kannoillaan.
Säntäsin oppilaan perään.
"Mm, Rieko klaaninvanhimmat ovat tuossa suunnassa" huomautin hiljaa minua nuoremmalle oppilaalle.
"Kuules söpöläinen tiedän sen hyvin. Jos suonet etsin siskoni ja lähdemme tutkimaan tätä kaksijalan louhkoa." Kolli maukui maireasti.
"Aa, mmm hän on kuuntelemassa Kiitotassun tarinaa neljästä suuresta klaanista" maukaisin varovasti
"En tarkoita Virtatassua, tarkoitan Sädetassua" Riekotassu selitti muka isona.
"Sädetassu on kuuntelemassa tarinaa" toistin.
"Kuule menehän nyt tiehesi nuppunen osaan kyllä löytää siskoni" Riekotassu maukui esittäen vanhempaa kun olikaan.
Kohautin olkiani ja pujahdin takaisin vanhempieni luokse.
"Mitäs Riekotassu?" Emoni maukuu
"Ei mitään, turhautui kun Hunajakynsi käski etsiä punkkeja"selitin.
Varjotähti pujahtu oppilaansa kanssa taon majapaikalle. Heillä oli mukanaan sammalia. Kaksikko suuntasi kuningattarien ja klaaninvanhimmpien luokse.
"Emo, miksi Varjotähti tuo sammalia?" Ihmettelin.
"Miksei hän toisi niitä?" Jääruusu esitti.
"Koska hän on päällikkönämme, soturitkaan ei tuo yleensä sammalia klaaninvanhemmille" mietin ääneen
"Joku viisas joskus sanoi että se joka on joukossanne suurin hänen on muita palveltava" emoni maukui.
"Mutta varjotähti on pienin varmaan kaikista täyskasvuisita kissoista mitä olen kuunnaan nähnyt" Ihmettelin.
"Suurilla sanoilla on suuret merkitykset, lausahdus tarkoitti että se joka on klaanimme suurimman johtajan. Eli päällikkömme on tehtävä on suurin kaikista, sotureiden kuuluu saalistaa ja suojella klaania, oppilaat harjoittelevat sotureiksi ja kantavat kortensa kekoon, kuningattaret kasvattavat pennut ja klaaninvanhimmat ovat palvelleet ikänsä klaania ja on heidän aika jakaa tietoaan. Päällikön tehtävänä on viimekädessä päättää kaikesta ja pitää pakka kasassa niin että kaikki toimii." Jääruusu maukui.
"Mutta miten se liittyy siihen että Varjotähti tuo sammalia?" Toistin saamatta selvää emoni selityksestä
"Toisin sanoin Varjotähti tekee sen koska hän välittää meistä ja koska nämä himputin oljet pistelee inhottavasti, suurin osa on repaleina joko turkistaan tai sielustaan, hänen täytyy kantaa päänsä ja keskittyy tärkeimpään" Harmaahäntä maukui takaani.
"Aa" vastasin yllättyneenä mestarini saapumisesta.
"Olet oikeassa siinä ettei Varjotähti yleensä tuo sammalia ja juuri siksi sinä saatkin hakea niitä lisää, susikaijun makuusijalle ei riittänyt tarpeeksi vuolastassun ja varjotähden tuomista sammalista." Harmaahäntä käski.
"Selvä" maukaisin innoissani.
Suuntasin häntä iloisesti puolelta toiselle keinuen ulos taon suojapaikasta. Katselin kaunista aurinkoa joka porotti edelleen armotta taivaalta, hentoinen tuulen hiven toi tuoksua jokiklaanin märästä maasta, sadetta luvassa. Innostuin entisestään uutisesta sateesta, kuihin ei ollut satanut pisaraakaan ja vaikkei nytkään paljon tulisi satamaan kun tuoksu ilmassa oli niin hento. Ilmassa leijui myös savun haju mutta sekin alkoi valjeta hiljalleen. Tassuttelin läheiseen puistoon, sen laitamilla virtaavan puron luo. Sitä reunustavilla kivillä kasvoi maltaittain sammalta. Viilsin paloja kuivista mättäistä. Taivutin kynteni niin ulos kun vain sain sen ja viilsin tarkasti juuren viereltä jättäen multaisen juuren kiveen kiinni. Palat nostin siistiin pinoon törmälle. Paloista tuli pala palalta suurempia ja vähemmän repaleisia, taito palautui mieleeni hiljalleen.
"Kuka sinä olet?" Tuttu ääni kysyi takaani.
Sydämmeni oli hypätä kurkkuun kun kuulin kollin lähestyvän minua. Harmahtava kotikisu, Ixio nimeltään sirpaleisinen silmineen. Ihailin silmin komeaa kollia jonka jäntevät lihakset ja selkeät poskipäät näyttivät laskevan auringon aikaan paremmalta kun yleensä.
"Sanoin jo että olen sinulle kiellettyä riistaa, naaraita riittää näillä seuduin" takertelin suustani tietäen että Varjotähtk nirhaa minut jos jään kiinni.
"minun silmät kysyy ja sinun keho, vastaa en silloin sanojas usko lain villi ruususein" hän lasketteli leikkiä häntä hipsuttaen selkääni.
"Vastuussa olen vain siittä minkä sanon" lausahdan.
"Luen välistää rivien" hän kuittaa.
Katsoin häntä ja tiesin ihastuneeni väärään kissaan vaikkei se ollut kesktänyt silmänräpäystä pitempään silti tiesin sen olevan väärin.
Hän kiersi häntänsä kaulalleni ja sydämmeni löi tiheästi jännityksestä. Tiesin rajan olevan nyt ylitrtty. Olimme kielletyn lähellä. Katseeni kävi hänen silmissään vaikka ei olisi saanut.
"Olemme lähdössä huomenna" kuiskasin.
"Luulin että ihastuit minuun enemmän kun siihen ruosteiseen tassun rohjoon" kolli esitti viattoman puhtaasti.
*Hän on Ruostetassu ja harvinaisen komea oppilas!* ajattelin mutten hennonut sanoa sitä ääneen tuntiessani hänen viiksiensä koskettavan omiani. Suljin silmäni ja vedin terävästi henkeä yritteän koota itseni. Tämä oli liikaa.
"Sydämmeni kuuluu tähtiklaanille" henkäisin hiljaa
Hän naurahti hiljaa ja sipaisi kuonollaan poskeani. Tämä teki minut hulluksi, ajattelin en tiedä kauanko kestäisi että tämä särkyy. En tiedä mutten aijo jättää mahdollisuutta kokeilla.
"Sydämmesi kuuluu minulle, eikös Honey?" Kolli kysyy.
Avasin hennosti silmiäni ja havahduin vasta siihen miten lähekkäin olimme, katsoin suoraan kollin kauniin kuultavan sinisiin silmiin. Liike silmäkulmassani herätti minut.
"Sen minäkin tahdon kuulla Karpalotassu" kuului vakaa, tuomitseva ja pettybeen välinpitämätön ääni takaani. Minua pienempi pikimusta kissa siroineen ja arvokkaineen piirteineen, Varjotähti istui häntä tassujen yli kierrettynä nelisen ketunmitan päässä.
*miten en ollut kuullut hänen tuloaan?!*
"Ei" voihkaisin.
Varjotähden ilme oli säälimätön vilpittömän armoton. Hän viittoi hännällään yksinkertaisen merkin silloin Pihkaviiru, Harmaahäntä, Piiskaviima, Tuhkaviiru ja Tiikeriliekki nousivat hänen takanaan seisomaan ja tyynesti kävelivät luokseni. Pihkaviiru ja Tuhkaviiru asettuivat vierelleni ja Piiskaviima taakseni. Varjotähti nyökkäsi Tiikeriliekille ja Harmaahännälle. Hän johdatti meidät vähän matkan päähän eräälle kujalle. Silloin Pihkaviirun kärsivällisyys loppui totaalisesti.
"Mitä tähtiklaanin nimeen sinun päässäsi pyöri nuori neitiseni! Aj että jos saisin päättää repisin sinut riekaleiksi ja levittäisin palasesi täältä järvelle saakka! Et kuules tiedäkkään miten vihainen olen!" Hän sihisi aivan liian lähellä naamaani.
"Elles ollos ilkeä ja puhu ilmsn sylkeä" vikisin.
"Ei pieni läheisyys sinua äsken haitannut" Piiskaviima huomautti
"Ette te tiedä kaikkea, ette nähneet -" yritin.
"Pimeä metsä soikoon näin ihan tarpeeksi" isäni kuisasi.
Tilanne oli kamala, jos isäni olisi edes huutanut olisi se ollut parempi mutta silloin koko kaksijalka raikaisi.
"Et sinä ymmärrä" sihahdin.
"No en todellakaan ymmärrä!" Hän sihahtti.
"Mutt, äp-tjäk" yritin.
"Piiskaviima käytkö hakemassa ne saaliit sekä Karpalon sammalet ja ilmoittamassa Tiikeriliekkille ja Harmaahännälle että he voivat lopettaa" Varjotähti maukui varapäällikölleen kun isäni sihisi jotain.
Tunsin kovan painavan iskun jysähtävän suoraan kasvoihini
"Ettäs kehtaat olla kuuntelematta isääsi kuules pimeän metsän pentu!" Pihkaviiru manasi.
Kyyneleet kohosivat silmiini, isäni piti minua hirviönä.
"En ikinä enään halua sinun edes puhuvan kenellekkään klaanin ulkopuolisille! En ikinä! Ja uskallakkin poistua edes sekunniksi minun, Harmaahännän tai veljesi seurasta niin teen sinusta variksenruokaa!" Hän uhosi.
Olin painauntuneena vasten tiilimuuria kulmaan perääntyneenä pienenä myttynä.
"Et ole enään pentu nouse ylös ja kohtaa tekosi seuraukset kuten soturi äläkä vajoa kotikisun tasolle nurkkaan kyhjöttämään! Varjoklaanin soturi ei peräänny, sinä et tosin ikinä kelpaisi soturiksi edes ketunraadolle olisitpa edes puoliksi yhtä hyvä kun veljesi!" Isäni sylkäisi ja kääntyi kannoillaan suureleisesti.
Kyyneleet valuivat pitkin poskeani, haukoin happea, nyyhkytin ja itikin.
"Ylös" Varjotähti määräsi tylysti kohottaen kulmiaan ja kallistaen hiukan päätään.
Nousin huterin jaloin. Nyyhkytin valtoimenaan. Pihkaviiru ja loput partiosta palasi kujan suuaukolle missä isäni jo odotti.
"Lopeta ja ota sammalesi Tiikeriliekilltä, ymmärrät ehkä ettei tästä kannata mainita kunnollisille Varjoklaanilaisille" hän maukui värittömästi, kuivasi hyvin nopeaan kyyneleeni ruoskamaisella hännällään. Se tuntui iskuilta halki sielun. En ikinä ollut nähnyt mestariani niin pettyneenä. Laahustin häntä maata viistäen, kantaen palloa sammalista joka oli kiedottu taidokkaasti kiinni. Harmaahäntä käveli vierelläni täysin ilmeettömänä. Saapuessamme taon lauman majapaikalle Varjotähti johdatti meidät suoraan Lordin luo.
"Löysimme koiran tappaman kotikisun kaksijalan aivan laitamalta siellä missä ukkospolku halkoo heitikön. Hautasimme hänet taistelupuiston laitamalle. Sinne mihin haudattiin ne joita ei tunnistettu mutta kaatui suuressa kahakassa." Varjotähti ilmoitti.
"Hän kitui eikä mitään olisi ollut tehtävissä enään hänen kurkkunsa oli hampaiden reijittämä ja hän olisi kuollut tuskaisasti, saimme koiran häädettyä mutta emme kerenneet tarpeeksi ajoissa pelastaaksemme kissaa. Soturini lopettivat hänen kärsimyksensä kivuttomasti, ei ole oikein antaa kenekään kuolla hitaasti ja kamalasti. Siunasin hänet tapojemme mukaan" Varjotähti jatkoi.
"Kiitos Varjotähti, osan ottoni hänen läheisten puolesta. Kiitos klaanisi avusta ja uhrin hautaamisesta" Lordi maukui viisaasti.
"Se on vähintä mitä voimme tehdä vieraanvaraisuudestanne kiitoksena" Piiskaviima maukui ja hän sekä Varjotähti kumarsivat Lordille.
"Olisiko jotain yrttiä mikä auttaisi tätä oppilasta nukkumaan ennen huomista, hän on kovin järkyttynyt näkemästään" Isäni maukui, mahtavaa nyt hän ei edes kutsu minua tyttärenään.
"Tyttäresi oletan?" Lordi kysyi
"Kyllä Lordi" Pihkaviiru maukui
"Teissä on samaa näköä, ole kiitollinen että saat tuntea pentusi. Tämän pitäisi auttaa" Lordi Koi, nentinen Lordi maukui ja ojensi jotain yrttiä minulle. Söin ne kiltisti ja kiitettyämme lähdimme alakertaan.
Nukahdin kovalle lattialle veljeni vahdissa maaten oljilla. Uni oli rauhatonta ja mustaa


// aio? Jatkoa?
Karpalolla tosiaan joko isänsä metsrinsa tai veljensä kokoajan vierellä ja on vähän hiljanen

Nimi: Saniaistassu

05.09.2018 21:03
Astelin suuren kissamassan reunalla omissa ajatuksissani pitäen katseeni kuitenkin määrätietoisesti edessäpäin. Ympärilläni oli paljon pelokkaita, epävarmoja ja lohduttomia kissoja. Jokainen meistä oli menettänyt läheisiä kissoja, mutta mielestäni nyt ei ollut aika heittäytyä säälittäviksi, tarpeettomiksi sieluiksi. Kaikkien täytyisi olla vahvoja, jotta löytäisimme uuden paikan asua. Ja jos minulta kysyttäisiin, tällaisella meiningillä emme saavuta mitään Kaksijalkalan reuna-aluetta kauempaa. Terävä murahdus.
Voisinpa takoa järkeä näiden sietämättömien, itseään sotureiksi kutsuvien kissojen ajatuksiin jotain muutakin kuin epätoivoisia ajatuksia. Ei ollut mitään syytä murehtia Tähtiklaaniin siirtyneitä enää – he olivat sentään paremmassa paikassa, eikä meistä eloonjääneistä voinut sanoa samaa. Meillä ei ollut asuinpaikkaa, ruokaa tai tietoa siitä minne meidän pitäisi mennä, ja silti… Silti kaikki jaksavat tarpoa samassa säälissä kuin aikaisemmat viisi päivää taaksepäin.
Havahdun kireistä ajatuksistani, kun joku edelläni oleva pysähtyy ja meinaan törmätä häneen. Katsahdan pysähtyneen kissan yli, ja näen kuinka päälliköt joukon edessä viittovat ja puhuvat samaan aikaan; ensimmäinen yöpymispaikkamme. Tosissaanko? Olimme ehtineet kulkea vasta auringonnoususta lähemmäs auringonlaskuun asti, ja aikaa ennen pimeän tuloa olisi vielä reilusti. Huokaisin turhautuneena, mutta työnsin ajatuksen päästäni ja yritin keksiä jotain hyödyllistä tekemistä. Ehkä partio on lähdössä metsästämään?
Tiesin mestarini – uuden mestarini – Tuhkaviirun kulkevan hieman minua taempana auttaen kuningattaria kantamaan pentujaan, joten käännyin kannoillani ja pujottelin istumaan asettuneiden kissojen välistä selvä päämäärä tiedossa. Silmäni etsivät aktiivisesti harmaata, sinisilmäistä kollia, kuulostellen samalla korvillani kaikkea ympärilläni tapahtuvaa.
”Viimeinkin levähdys tauko. Anturoitani pakottaa hirveästi.”
”Niinpä, ehkä niitä pitäisi näyttää parantajalle?”
Siristin silmiäni inhosta valituksille, jotka kuuluivat enää jossakin takanani. On siinäkin sotureita, tuhahdin. Väistettyäni vielä yhden kissan, näin Tuhkaviirun seisovan Aamutoiveen ja Roihuaskeleen seurassa. Isoisäni etujalkojen välissä istuskeli kullanruskean ja mustavalkoisen kirjava naaraspentu. Kaikki kolme soturia keskustelivat keskenään vilkaisten sanojen välillä Ruohotähdeltä ja Värelehdeltä jäänyttä pentua. Emoni silmistä paistoi huoli, kun hänen silmänsä silloin tällöin osuivat pennun poskessa kiiluvaan palovammaan.
”Kaurisjalka ja Varpusmyrsky, te lähdette metsästämään. Ottakaa Kekäletassu mukaan.”
Unohdin vanhempani sekä Tuhkaviirun, ja kiinnitin huomioni oikealla puolellani keskusteleviin sotureihin. Nuuhkaisin ilmaa saaden pienesti selville, että kyseessä oli Tuuliklaani. Vilkaisin vielä Tuhkaviiruun, mutta tulin siihen tulokseen, että kolli ei tiennyt lähtevistä partioista sen enempää kuin minäkään. Niinpä käännyin tuuliklaanilaisten puoleen.
”Tarvitsette varmaan lisä käpäliä saalistukseen”, sanoin neutraalisti keskusteluun liittyen. Tuuliklaanilaiset katsoivat minua ilmeettöminä hetken aikaa.
”Olet Varjoklaanista? Eiköhän se käy”, siniharmaa tabbykuvioinen kolli vastasi matalasti, ”Olen Jokitaival, Tuuliklaanin varapäällikkö. Tässä ovat Kaurisjalka ja Varpusmyrsky sekä Kekäletassu.”
Nyökkäsin pienet tervehdykseni, ja esittelin itseni Varjoklaanin oppilaana, Saniaistassuna.
”Lähdetään sitten. Meillä kaikilla on monta suuta ruokittavana”, Kaurisjalaksi osoitettu naaras viittoi pellon suuntaan. Seurasin äänettömästi ryhmän kannoilla aistit riistan varalta viritettyinä.

Nimi: Zare

28.08.2018 17:15
__________________________________________________
Aurinkotassu// 31kp
Varjotähti// 6kp

Nimi: Varjotähti

26.08.2018 22:11
Pujottelin varjoklaanilaisten seassa. Piiskaviima oli johdossa, tahdoin tarkistaa että kaikki olisi hyvin ennenkun jatkaisimme pidemmälle. Olimme lähteneet taon lauman suojista aamulla sillä emme olleet siellä sen enempää turvassa kun missään muuallakaan, mihin tahansa jäisimme pidemmäksi aikaa olisimme auttamatta vaarassa. Reilua satakuntaa kissaa ei niin vain piilota. Kun pääsemme perille huokaisen helpotuksesta. Ennen kun löydämme reviirimme emme ole turvassa. Olimme vaarassa vain olemalla, suojaa vaaroilta ei ole näin suurelle joukolle.
Kuljimme pellon laitta ja heinät taipuivat kauniisti tuulen puhaltaessa pohjoisen vuorilta. Karpalotassu nuokkui mestarinsa lähettyvillä hyvin väsyneen näköisenä
"Vähän matkaa enään jaksat kyllä" Harmaahäntä rohkaisi oppilastaan.
Tunsin vihlaisun sydämmessäni, tuntui etten ollut ansainnut olla osa tätä klaania. Oma tyttäreni oli pettänyt klaanin mitä hirveimmällä tavalla. Tiesin etten ikinä pystyisi antamaan sitä anteeksi mutten ikinä voisi lopettaa hänen rakastamistaan. Rakastin yhä häntä yhtenä omana pentunani. Toivoin että kaikki tämä olisi vain pahaaunta.
Kipu vihlaisi läpi kehoni kun laskin liikaa painoa oikealle etutassulleni. Valtava palovamma kulki samalla kyljeltäni jossa oli arpi taontaistosta aina yli rintakehäni vasempaan olkapäähän saakka. Liekkien läpi hyppääminen ei ollut fiksuin valinta mutta vaihtoehdot oli vähissä kun kyse oli elämästä ja kuolemasta. En vieläkään pystynyt astumaan kunnolla oikealle etutassulleni sillä yläosaa tassusta peitti palovamma ja viereisiä lihaksia sattui palovamman alla. Polkuanturoistani ei ollut paljoa mitään jäljellä sen kivisessä järvessä seisomisen jälkeen ja olin vielä onnistunut suistumaan sen päälle paetessani halki reviirien matkalla järveltä kaksijalkaan. Olin kaatunut kun en huomannut kaksijalkojen kissa - ansaa maassa ja jouduin väsitämään sitä yhtäkkiä hyvin nopeasti.


 

©2018 Metsäketo - suntuubi.com