Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Aurinkokajo

23.01.2019 18:25
Kuurapentu// 44kp
Karpalotassu// 25kp +10kp
Kallatassu// 14kp, 22kp +20kp
Aamupentu // 8kp, 13kp +20kp
Varjotähti// 6kp +10kp
Hunajakynsi// 7kp +10kp
Filice// 10kp +10kp
Sädetassu// 16kp

Nimi: Sädetassu

23.01.2019 14:26
“...ja ei siitä metsästysreissusta sitten loppujen lopuksi mitään tullut”, naukaisen erakkoystävälleni Leokolle. Olemme tapailleen jo vähän aikaa Varjoklaanin rajalla. Olemme tehneet paljon hauskoja asioita yhdessä, ja välillä saatan mennä ulos reviiriltä kun hän näyttää paikkoja missä käy ja asuu. En tietenkään kauhean kaukana mutta silti.
“Vau”, kolli kehrää. “Sinulla ei ollut onnea.”
“Eipä juuri”, tuhahdan. “Miten sinun metsästyksesi sujuu siellä?”
“No minullahan ei ole hirveän paljon valinnanvaraa”, kolli naukaisee. “Joko varastan ruokaa, pengon roskiksesta, taistelen ruuan puolesta muiden kissojen kanssa tai metsästän rottia. Kuules, mieluiten taistelen ruuasta tai varastan, koska kun olet syönyt rottaa joka päivä niin se alkaa tympiä.”
“Hyi! Miksi et tulisi tänne? Voisit metsästää täällä meidän kanssa ja olla osa klaania”, naukaisen. Leoko heilauttaa häntäänsä.
“Houkutteleva tarjous mutta mitäköjän klaanisi siitä pitäisi?” Musta kolli virkkoo. Mietin vastausta ja katson alas tassuihini. En ole kertonut Leokosta kenellekkään, en edes Riekomielelle. Veljeni on alkanut jo epäillä että minä salaan häneltä jotain. Emme koskaan salaa toisiltamme mitään, paitsi no tämän.
“Joo, en tiedä. Varjotähti ei oikein pidä erakoista”, naukaisen. “Mutta mitä jos sinulle käy jotain siellä? Se elo on kamalaa tuollaisessa roskapaikassa!”
“Olen asunut siellä läpi elämäni. Ei se nyt niin kamalaa ole. Tosin olisihan se paljon kivempaa metsässä, mutta se on klaanikissoille.”
“Mutta Leoko kyllä Varjokynsi...”, päästää sinut kyllä klaaniin, jäi kesken sillä musta kolli keskeyttää minut.
“Viihdyn ihan hyvin täällä, kiitos vain”, hän naukaisee. Katson maata. Ehkä hänen paikkansa sitten oli siellä.
“Mitä täällä tapahtuu!?”
Näen kuinka musta naaras, Varjotähti säntää metsästä ja loikkaa Leokon kimppuun.
“Älä luulekkaan että voisit tunkeutua Varjoklaanin reviirille”, päällikkö naukaisee ja Leoko potkaisee hänet pois päältään sekä nousee ylös. Varjokynsi loikkaa seuraavaan iskuun mutta erakko väistää tämän.
“Varjokynsi, lopeta”, huudan ja menen heidän väliinsä. “Hän ei aikonut tunkeutua tänne.”
“Mistä sinä sen muka tiedät?” Varjokynsi katsoo minua yllättyneen epäluuloisesti. Leoko on minun takanani katsomassa mitä tapahtuu samalla valmistautuen mahdolliseen tappeluun.
“Hän on minun ystäväni”, selitän päällikölle, jonka katse on vihaa täynnä.
“Et voi olla tuollaisen ketunläjän ystävä”, päällikkö uhoaa.
“Anteeksi mitä?” Leoko kysyy kun kuulee että häntä haukuttiin ketunläjäksi.
“Ennenkun revit häneltä korvat päästä, tahdon kertoa että hän pelasti minut”, kerron. “Kahdesti. Ensimmäinen kun minun kimppuuni hyökkäsi kaksi erakkoa ja toisen, kun hän auttoi minut takaisin kotiin.”
“Hän ei ole hyvää seuraa sinulle”, hetken hiljaisuuden jälkeen Varjotähti sanoo.
“Mut”, en enää ennätä sanoa mitään kun Varjotähti jo taluttaa minua hännästään kohti leiriä.
“Tämä on käsky, olet vielä liian nuori ymmärtämään. Siltä varalta että hän todella on pelastanut sinut hän saa elää ilman minun aiheuttamia haavoja.”
Yritän sanoa jotain mutta en keksi mitään sanottavaa. Katson taakseni nähdäkseni Leokon, joka katsoo minua ilmeettömänä. Hymyilen hänelle katseella, joka kertoo että näemme vielä, ei huolta. Leoko hymyilee minulle takaisin ja loikkaa pois näkyvistä.
“Jos ystävääsi vielä näkyy reviirillä, en ole yhtä ystävällinen”, Varjotähti naukaisee. Hui, kuinka pelottava hän voi olla, kuin tuokaan ei kovin ystävälliseltä ensitapaamiselta vaikuttanut.

//vähä sekava mut joo

Nimi: Lasipallo

22.01.2019 22:20
Hei tähän välii pieni huomio, oon kait vahingossa laittanu väärän mirrin trinoihin nimeksi kaks viimeisintä karpalon tarinaa on kallan tarinoita ei karpalon...

Nimi: Filice

20.01.2019 07:52
Kipitin Leikopuron ohjeistamaa reittiä Varjoklaanin rajalle. Kylmä tuuli turkissani tunsin itseni iloiseksi ja vapaaksi ehkä viimein saisin unelmani toteutettua! Pitkään minun ei rajalla tarvinnut odotella partiota, niin olinkin laskeskellut.
"Sinä taas" Varjotähti murahti tyytymättömänä.
"Eikö viisikon kuolemassa ja Sysiraidan paluussa ole tarpeeksi harmia" Piiskaviima maukui päätään pudostellen.
"Huomenia!"maukaisin varoen.
"Mitä haluat meistä?" Harmaan tiikerin näköinen pienehkö naaras murahti.
"Haluan liittyä teihin"maukaisin.
"Ei sinusta ole mihinkään" Piiskaviimaksi tunnistamani kolli maukui.
Loikkasin hänen kimppuunsa kimmastuneena unohtaen mitä leikopuro oli opettanut rajojen rikkomisesta.
"Piiskaviima!" Varjotähti murahti tyytymättömänä.
"No ompahan otsaa, ainakin osaat taistella yhtä hyvin kun pennut" Harmaa tiikerin näköinen kissa ärähti ja olin säikähtää karvoistani. Silloin Piiskaviima heitti minut kauemmas itsestään ja paljasti hampaitaan hiukan merkiksi lopettaa.
"Voit tulla klaaniimme jos pysyt muiden oppilaiden tasolla, onko selvä?" Varjotähti maukui pohdittuaan asiaa
"Jes!" Huudahdin.
"kuono umpeen, pysy mahdollisimman kaukana minusta" Harmaa raidallinen naaras maukui.
"Vuolaspuro sinä huolehdit tuon kotikissan koulutuksesta" Varjotähti maukui
"Et ole tosissasi" Ilmeisesti Vuolaspuro maukui kauhuissaan.
"Olen hyvinkin, hän saa ajatuksesi muualle Harmaahännästä ja on hyvää harjoitusta Kaikutassulle" Päällikkö maukui hymyillen ja Vuolaspuro pudisti päätää.
*jes minulla on mestari!ou jee! Mh minulla on mestari!*iloitsin.
Katsahdin taakseni vielä kerran. Näin leikopuron katsovan suuntaani harjanteelta. #nähdään# viitoin hännälläni tassutellessani klaanikissojen perässä.
Reviiri oli suurempi kun omamme koskaan ja ihmeissäni katselin ympärilleni. Saalista näytti olevan yhtä vähän kun aijemmin.
Vastaanotto leirissä oli yhtä tyly kun rajalla.
"Kuka sinä luulet olevasi?" Kallatassuksi osoittautunut kissa maukui.
"Olen Filice" vastasin.
"Eikö sinulla ole oppilasnimeä?" Pieni mustavalkoinen kolli ihmetteli.
"Ei tietenkään Jäätassu, koska ei hän kestä klaanissa päivääkään" Kallatassu ilkkui.
*mikäs tuolla minua vastaan on?* ihmettelin.
"Anna sen kotikisun olla Kallatassu ja tule!" Hänen mestarinsa käski ja kaksikko katosi leiristä.
"Tulkaahaan Kaikutassu ja Filice, meidänkin pitänee joutua jo" Vuolaspuro maukui vaihtaen katseita Kaikutassun kanssa.
Tassuttelimme halki lumisen metsän jängille joista olin kuullut vain Reuenin tarinoissa. Kuulema täällä olisi märkää, vettä en vai nähnyt missään.

Nimi: Hunajakynsi

20.01.2019 07:06
Varjotähden pennusta tulisi pian oppilas, kenetköhän hän saisi mestarikseen?
Näin suitun pienen pennun pujahtavan ulos pentutarhasta ja emo tuli pian perässä. Hän suuntasi suuroksalle.
"Kaikki oman riistansa metsästämään kykenevät saapukoon suuroksalle klaanikokouseen"kaikui tuttu kutsu leirissä.
Kissat kokoontuivat suuren puun ympärille kuuntelemaan päällikköämme.
"Kuten moni on huomannut ovat Sydäntassu, Harmaahäntä, Jääruusu, Pihkaviiru ja Liljaaskel poistuneet keskuudestamme" hän aloitti surullisilla uutisilla.
"Laventelikasvolla olisi muutama sana sanottavana viisikosta viisastuneena" Varjotähti maukui ja antoi tilaa parantajalle
"Jos saatte haavoja ulkona kiinnittäkää erityistä huomiota että putsaatte ne varmasti hyvin, viisikko sai tähtiklaanin mukaan Jääleuka nimisen sairauden joka leviää mullasta kun sitä päätyy haavoihin. Olkaa varovaisia emme kaipaa enempää ongelmia tälle lehtikadolle"parantajan varoittavainen sana kaikui leirissä laskeutuneen aution hiljaisuuden keskellä.
Klaanin keskuudesta kuului muutama syvä kaipaava huokaus.
"Mutta nyt iloisempiin uutisiin! Jääpentu on valmis oppilaaksi! Tulisitko tänne Jääpentu?" Hänen emo maukui ja hyppäsi alas suuroksalta. "Liekkiraita" hän kutsui soturin.
"Jääpentu siihen päivään saakka kun ansaitset soturinimesi sinut tunnettakoon Jäätassuna. Sinun mestarinasi toimii Liekkiraita ja oletan että hän opettaa sinulle kaiken osaamansa." Päällikkö maukui vakaalla äänellä ja käänsi sitten katseensa veljeensä.
"Liekkiraita olet erinomainen soturi ja oletan sinun siirtävän kaiken oppimasi oppilaallesi" hän maukui ja hymyili uudelle oppilaalle.
"En tuota pettymystä" Liekkiraita maukui sisarelleen joka kuittasi nyökkäyksellä.


Nimi: Varjotähti

20.01.2019 06:29
Jääpentu kiemurteli unissaan. Heräsin hentoon yninään joka hänestä lähti. Vaistoni oli oikeassa ja pian hän räväytti silmänsä auki.
"Näin kamalaa unta!" Hän miukui
"Ei ole hätää pikkuinen, millaista unta näit?" Hyssyttelin tätä.
"Suuria punaisia marjoja ja tosi pimeää. Sitten siellä oli isoja kissoja joilla oli suura arpia ne toisteli samaa lausetta, veri veren marja marjalta pimeys tulee" hän kuvaili untaan silmät selällään.
"Se on vain uni rakas, yritä nukahtaa uudelleen olen ihan tässä vieressä" maukaisin niin huolettomana kun pystyin.
*mikä tähtiklaania risoo kun häiritsee pentuani ennustuksellani? Tiedän hyvin kuolevani pian mutta ei pennun sitä tarvitse tietää.* ihmettelin itsekseni.
Pudistin päätäni ja laskin sen takaisin pedille. Klaanilla ei mennyt hyvin. Pihkaviirulla ja Harmaahännälläkin oli ollut samoja kouristuksia joihin Sydäntassu ja Jääruusu menehtyivät. Laventelikasvo kävi jo kuukivelläkin mutta tähtiklaani ei voi auttaa kuulema mitenkään, he eivät osaa tehdä jääleualle mitään ja se tarttuu vain mullasta joten silkkaa kirousta että partio otti yhteen loskan aikana!
Ajattelin kaikkia kissoja klaanissa, Piiskaviima pitäisi heistä hyvää huolta. Mietin mestaria pojalleni ja tulin siihen tulokseen että haluaisin Saniaishehkun pitävän huolta hänestä. Nuori soturi oli osoittautunut kullan arvoiseksi ja oli luotettava sekä taitava työssään.
Pitäisikin kysyä häneltä kuhan aamu valkenisi.


Nimi: Aamupentu

15.01.2019 14:52
Kiemurtelin pois emoni otteesta ja taapersin halki leirin parantajan pesälle. Sydäntassu oli siellä ja haluaisin kysyä kuka Sysiraita on ja minusta tuntui että Laventelikasvolla olisi vastaus. Aamu hyväili leiriä kissojen heräillessä, hentoinen hermostus kissojen välillä oli havaittavissa ja se kummastutti minua, kaikkihan oli hyvin? Pujahdin sisään yrttien tuoksuiseen pesään ja tunnistin vaellusyrttien hentoisen tuoksun, olimme saaneet nitä matkalla uusille reviireille. Muistaisin ainiaan sen katkeran kitkerän maun suussani.
"Sydäntassu"huhuilin pesään mutta turhaan en saanut mitään vastausta.
"Hän on aika heikkona" hiljainen ääni kuuluu pesästä.
Kaunis kirjava turkki näkyi hennossa valossa käpertyneenä ystäväni vierelle.*emo?* ihmetyin. Lämpimän kellertävät silmät kuitenkin paljastivat ettei kissa ollutkaan Alessa. Tassuttelin hänen luokseen ja lähempänä tunnistin hänet Varpukynneksi.
"Hän näyttää aika heikolta" maukaisin huolestuneena.
"Aamupentu, meneppä leikkimään sisarustesi kanssa annetaan Varpukynnen ja Sydäntassun olla" Laventelikasvo maukui napakasti.
"Ei minulla ole sisaruksia enään, hän paloi hengiltä" maukaisin parantajalle.
"Tule Aamupentu" Hunajakynsi maukaisi ohittaen huomautukseni ja puski hellästi minua kohti uloskäyntiä.
Huokaisin syvään ja laahustin ulos. Vaahterapilkku kipitti pentutarhasta meitä vastaan.
"Eikai hänestä ollut vaivaa?" Hän kysyi Hunajakynneltä.
"Ei mutta ehkä parempi että pysyy poissa toistaiseksi parantajapesästä" Hunajaisen keltainen kolli maukui väsyneenä.
"Ilman muuta, ja osanottoni hänen kohtalostaan." Emoni maukui surullisena.
"Kertoiko Laventelikasvo?" Hunajakynsi kysyi
"Ei tarvinnut, Pihkaviiru kertoi Jääruususta. Tämä on rankkaa koko klaanlle." Vaahterapilkku maukui.
"Tähtiklaanin kiitos moni kissa ei saanut sitä miksi Laventelikasvo sitä nimittikään." Hunajakynsi maukui hiljaa.
"Nukkuisit sinäkin vähän" Vaahterapilkku maukui.
"Voin nukkua illemmalla, Laventelikasvon mukaan sen pidemmälle ei ole toivoa." Kolli maukui raskaasti.
Katsoin kauhuissani emoni reaktiota. Hän puhkesi kyyneliin ja halasi kollia tiukasti.
"Olen niin pahoillani puolestanne, muistan millaista on menettää pentunsa. Tähtiklaani olkoon kanssane" hän maukui ja nappasi minut hampaisiinsa Hunajakynnen kääntyessä parantajanpesälle.
"Mitä tapahtuu oikein?" Ihmettelin emolleni.
"Paljon pahoja asioita, mullassa on ilmeisesti jotain ja jäätyneistä haavoista ei saatu kaikkea likaa pois rajakahakan jälkeen joten osa kissoista tuli hyvin kipeiksi eikä se tunnu helpottavan ennen tähtiklaania. Voimme vain rukoilla tähtiklaanilta että he säästävät kissamme tältä tulevaisuudessa" Varjotähti maukui saapuessamme pentutarhaan.
"Emo hän on vasta pentu ei hänen tarvitse tietää!" Vaahterapilkku kivahti.
"Hän kuulee sen joltain kuitenkin jossain vaiheessa" vanha kuningatar vastasi pudistaen päätään.
"Missä sinun pentusi on?" Ihmettelin päälliköltä.
"Jääpentu on kuuntelemassa Kiiltotassun tarinoita"hän vastasi kiertäen kehää asettuakseen mukavasti pelilleen.
"Onko raitapentukin siellä? Haluan leikkiä sammalpalloa!" Maukaisin innoissani.
Päällikkö ei vastannut mitään emoni katsoi häntä samalla tavalla kun Hunajakynttä hetkeä aikaisemmin.
"Aamupentu mene sinäkin kuuntelemaan tarinoita, pyydä Kiiltotassua kertomaan Graniittisodasta"Emoni maukui ja päästäni pyörällään lähdin kohti klaaninvanhinten pesää ihmeissäni mitä ihmettä tapahtuu.


//sori tauko tarnoissa oli isosleiri nii en kerenny kirjottelee

Nimi: Karpalotassu

10.01.2019 22:13
oli kulunut muutama auringonlasku yhteenotosta rajalla sysiraidan ja leikopuron pentujen kanssa. Harmaaraita oli valittanut aamulla päänsärystä joten hän oli mennyt Laventelikasvon luokse. Kuulema myös Jääruusulla oli päänsärkyä, haluaisin mahdollisimman nopeasti takaisin leiriin jotta pääsisin emoni ja mestarini luokse. Hampaissani oli vain yksi kottarainen mutta se saisi kelvata, tunsin sisimmässäni että emolla ei ollut nyt kaikki hyvin.
Korkeat kovasta lumesta muodustuneet hanget oli työläitä ylittää. Muutama päivä sitten lumi oli sulanut lähes pois ja nyt sitä taas riitti yllin kyllin.
Rajapartiot oli tiukkoja ja kaikki oli vähän varpasillaan Leikopuron ja Sysiraidan näyttäytymisen jäljiltä. Olin nähnyt kun kissat jotka oli heidän pentujaan vasten taistelleet palasivat leiriin. Todellakin oli selvää että pentuja oli kouluttanut kaksi murhaajaa, tai eivät he enään ihan pentuja olleet Sydäntassun arvion mukaan varmaan saman ikäisiä kun minä.
Ehkä tilaane helpottuisi kun lumi sulaisi ja tulisi hiirenkorvan aika. Kyllä se varmasti olisi niin, olisihan sen pakko helpottaa, emme me ainiaan voi erakkoja vasten taistella jokaisesta käpälänmitasta reviiriä. Emmehän?
"Onko kaikki hyvin?" Liekkiraita kysyi loikkiessaan rinnalleni.
"Olen vain huolissani Jääruususta." Maukaisin.
"Kyllä hän tokenee, on hän ollut mukana isommissakin kahakoissa." Kolli lohduttaa.
Katson häntä hitaasti, kaunis musta turkki oransseilla sukilla oli jotenkin lohduttavan pehmeän näköinen.
"Eiköhän, minua vain huolettaa kun Laventelikasvo ei saanut haavoja täysin puhdistettua sillä ne oli osin jäätyneen lumi,veri mömmön peitossa." Huokaisin.
"Hän varmasti teki parhaansa ja Jääruusu on varmaan vain vielä vähän väsynyt" hän maukuu rohkaisevana ja lipaisee minua korvista.
Hymyilen ja vastaan että niin se varmasti on. Jatkamme matkaa leiriin pohtien Varjotähden poikaa. Hänellä oli hyvin kaunis turkki, olin melkein kateellinen hänelle siittä ihanasta kirjavasta turkista ja niistä marinen sinisistä silmistä. Niin vangitsevat.
Saapuessani leiriin sain huomata että Jääruusun tilanne ei ollut niin hyvä kun oli luullut.
Parantajan pesässä sain huomata ettei emo pystynyt edes liikuttamaan päätään kunnolla ja hänen kasvoillaan oli erikoinen irrvistys.
"Tiedätkö mikä hänen on?"kysyin parantajalta.
"En ole ikinä nähnyt vastaavaa, luulen että syypää on jokin joka joutui noihin haavoihin sillä ne on tulehtuneet aika pahasti." Hän vastasi pudistaen päätään.
"Voitko auttaa häntä mitenkään?" Kysyin katsoen irvistäen nukkuvaa emoani.
"Empä usko, olen kokeillut kaikkia tuntemiani yrttejä joita löysin edes maustekirveli ei auta tuohon tulehdukseen. En usko että meillä on montaa auringonlaskua aikaa, hän ei pysty käyttämään kasvojen lihaksia ja se alkaa hiljalleen levitä muuallekkin, tänään levinnyt niskaan ja sittem tuo kamala irvistys vääntyi hänen naamalleen." Laventelikasvo vastasi pudostellen päätään.
"Onko paljon toivoa että hän selviää?" Kysyin varoen kyynelten jo pudotessa poskelleni.
"Valitan, ja pahoin pelkään ettei hän ole ainoa, myös Harmaahännällä on päänsärkyä ja vaikeuksia avata suutaan. Niillä oireilla se alkoi Jääruusullakin." Hän maukui surullisena.
"Kiitos, tiedän että teet parhaasi mutta tuntuu epäreilulta tähtiklaanilta ettei he ole lähettäneet sinulle ohjeita tätä varten" kuiskaa pohtien.
"Eivät hekään tiedä kaikkea" hän vastaa lempeästi.
"Eipä kai" tokaisen ja asetun emoni viereen.
Silitän hellästi häntä hännälläni ja kuiskaan hänelle hiljaa tietämättä kuuleeko hän.
"Rakastan sinua ja olen aina vierelläsi, kävi miten kävi." Sen sanottuani nousen ja kävelen takaisin aukiolle, tuntuu että en olisi voinut olla pesässä sekunttiakaan pidempään tai hajoan.
Näin Piiskaviiman aukiolla ja päätin mennä puhumaan hänelle.
"Hei saisinko loppu päivän vapaaksi, on vähän vaikeaa kun emo tekee kuolemaa parantajanpesässä" selitän.
"Osanottoni Karpalotassu mutta en voi päästää sinua vapaalle, valitan. Sydäntassu, Pihkaviiru, Harmaahäntä ja Kallatassu ovat kaikki poissa tehtävistään ja klaani on kuitenkin ruokittava, ymmärrät varmasti." Varapäällikkö maukuu varovasti.
"Ymmärrän, palaan metsälle saanko käydä sanomassa isälleni yhden asian." Kysyn.
"Käy toki mutta palaa sitten metsälle"hän maukuu ymmärtävästi.
Kipitän sotureiden pesääm mistä löydänkin isäni kerällä yhdellä makuusijoista.
"Isä"maukaisen hennosti
"Niin prinsessani" hän naukuu unisena.
"Tiedätkö emosta jo?" Kysyin
Hän nousee ja maukuu hiukan epäselvästi.
"Tiedän pikkuinen"
Huomaan että hänenkin on vaikea avata suutaan ja hän katsoo minua surullisesti hymyillen.
"Isä, en pärjää ilman teitä!" Parahdan ja silmiini puhkeaa kyyneleet.
"Älä itke kultaseni. Älä itke, ei aikani vielä ole ohi ja tapaamme vielä" hän maukuu lohduttaen.
Hautaan kasvoni hänen karheaan turkkiinsa. Se tuoksuu lohdullisesti pihkalle ja kuusimetsälle. Turvalliselle.
" et saa jättää minua" sain sanototuksi itkuni välistä.
"En minä jätäkkään, olen aina mukanasi enkä anna kenenkään satuttaa sinua. Olen aina luonasi, sydämmessäsi" hän maukuu ja silittää selkääni.


Nimi: Aamupentu

08.01.2019 23:02
Metsästyspartio palasi leiriin ilman saalista aivan verisinä, he olivat näköjään taistelleet.
"Herran jestas sentään!" Laventelikasvo huudahtaa.
Viisikko raahustaa Laventelikasvon pesään ja pian Jääruusu pujahtaa ulos vähän hämähäkin seitillä paikattuna Varjotähden puheille.
"Sysiraita, Leikopuro, Pennut, Riistavarkaus" erotan sanoja sieltä täältä keskustelua.
Ihmeellisistä ajatuksista ymmyrkäisenä kiipeän emon pedille ja kysyn kuka on Sysiraita, en tunnista nimeä lain! Se kuulostaa klaanikissan nimeltä, olisikohan he ottaneet yhteen jonkun toisen klaanin kanssa?
"Voi kulta pieni hän oli paha kissa josta sinun ei toivottavasti ikinä tarvitse murehtia"Emoni maukuu hymyillen surullisesti.
Ihmettelen kaikkien reaktiota kissan nimeen, Varjotähti näytti siltä kun itse suurpuu olisi kaatunut hänen naamaansa päin ja Vaahterapilkku oli yllättynyt. Tiesin yhden kissan joka olisi rauhallinen. Kiipesin ulos pentutarhasta ja kipitin Klaaninvanhinten luo.
"Kiiltotassu, saanko tulla viereesi nukkumaan?" Kysyin varovasti.
"Tule vain" hän maukuu yllättyneenä.
"Onko jotain käynyt?" Hän kysyy nuolaisten päälakeani.
Katson nuorta kissaa silmiin ja kerron huoleni sysiraidasta, mitä jos paha kissa tulee leiriin!
Hetken minua rauhoiteltuaan Kiiltotassu kertoo ettei Sysiraita leiriin hyökkää. Se rauhoittaa mieltäni ja nuoren kissan rauhallinen asenne ja luottavaisuus tuudittavat minut turvalliseen uneen.
Näen unta suurista soista joss hyppii sammakoita ja liskoja. Suuria herkku kauriita on super paljon ja saan syödä niitä niin paljon kun haluan. On lämmintä ja lumi on lämmintä! Aurinko paistaa ja kurjat pilvet on väistynyt taivaalta. Loikoilen unessa puuparrulla joka on lämmin ja vieressäni minulla on veli ja sisko!
Hempeä tuuli hyväilisi turkkiani ja linnut laulaisi kauniisti. Se olisi täydellistä.

Nimi: Karpalotassu

08.01.2019 22:48
Olimme saalistamassa Sydäntassun kanssa kun huomasimme joukon erakoita reviiriltämme pakenemassa saaliin kanssa.
"Keitä te luulette olevanne!" Sihahdin kuusikolle joka loikki juuri omalle puolen rajaansa
"Ja millä luvalla saalistitte meidän puolella rajaa!" Sydäntassu tivaa uhkaavana.
"Pahoittelemme sitä, mutta omalla puolellamme ei ole riistaa. Minun on sisarukseni jollai elätettävä ja Isämme Ruoko syö suurimman osan saaliista joten ei minulla ollut vaihtoehtoja." Erakko selittää yrittäen keräillä jotain säälipisteitä
"Ei minua kiinnosta minkään kirppusäkin hengissä säilyminen, ne hiiret kuului meille!" Tuikkaan ja mulkoilen pahasti riistavarkaita
"Nyt ne on minun" Erakko toteaa tyynenä
"Sitten saatte taistella niistä!"murahdan. Ja paljastan kynteni. Ennenkun Sydäntassu reagoi huomaan yhden riistavarkaan jännittävän lihaksensa.
*kohta saadaan kyytiä*
Arvaukseni osuu oikeaan, kuusikosta erottuu kolme kissaa jotks syöksyy meitä kohti. Huudahdan avunpyynnön sillä tiesin lopun partion olevan lähettyvillä, olisimme pian mennyttä.
Suurin kolmikosta, varmaan johtaja heistä hyppää minua kohden. Kalmasydän ei ollut opettanut vielä hyökkäystekniikoita joten saisin luottaa vaistoihini. Kolli oli sitä vasten selkeästi kokenut taistelija iästään huolimatta. Viiltelin häntä sieltä täältä aina tilaisuuden tullen. Hän sinkosi minut ilmaan ja iskeydyin vasten kiveä, suusta karkasi kamala valitus kuoro ja uikutus. Erakkoa se ei kiinnostanut vaan hän oli aikeissa jatkaa hyökkäystä kunnes huomasi ylitseni loikkaavan Harmaahännän.
*Isä!* hän tuli pelastamaan minua!
Kollit otti yhteen ja pian isä saikin erakon häädettyä pois reviiriltämme. Huomasin tilanteen laantuneen ja hammasta purren nousin ylös, yritin laskea jalkani maahan mutta sen liikuttaminen teki liian kipeää. Kolmella jalalla könkkäsin isäni vierelle, kyyneleet vain valui poskeani pitkin. Niin kipeää se teki. Nojasin isääni keventäen painoa jaloiltani.
"Kallatassu mitä täällä tapahtui?" Pihkaviiru kysyi
"Nuo varastivat riistaa ja eivät suostuneet palauttamaan sitä" mau'uin mulkoillen kuusikkoa ja heidän vierelleen ilmestynyttä paria kissaa. Heistä yksi asettui muitten eteen. Suuri tumman ruskea tiikeri raitainen kolli. Soturit kauhistuivat hänet nähdessään.
"Te veitte meidän reviirimme, ei meillä ole vaihtoehtoja jos saalista ei ole omalla reviirillä." Kolli maukui selkeästi.
Pihkaviiru näytti kiehuvan aivan yli pelkän kollin näkemisestä, Jääruusu oli jäätyneen näköinen ja Isäni oli yhtä järkyttynyt.
"Mutta nuorukaiset ei silti toimineet oikein, lupaan ojentaa omiani ettei tämä toistu. Kehotan tekemään samoin" hän maukui lopulta ja kääntyi lähteäkseen.
"Älä sinä neuvo miten tyttäreni kasvatan"isäni murisi.
"Ruoko mennään jo, älä ala haastamaan riitaa jooko" vanhempi naaras maukui.
"Te kaikki pysykää poissa reviiriltämme, ensi kerralla me viemme loputkin reviiristänne muuten" Pihkaviiru murahtaa.
Kollia joka näytti ruskealta tiikeriltä, ilmeisesti ruokoa keitti ihan huolella mutta hän tyytyi vastaamaan vain
"Samoin"
"Mennään" Jääruusu maukui.
"Te olette molemmat aivan hakattuja, Pihkaviiru kanna sinä Sydäntassu minä otan Kallan" Harmaahäntä maukui.
"Varo tassuani, siihen sattuu"maukaisen itkun välistä.
"Älä huoli Laventelikasvo hoitaa sen kuntoon." Isäni lohduttaa.


//kallalla murtui tassu taistelun tiimellyksessä. . Pueni Rajakahakka vain riistan takia.

Nimi: Karpalotassu

07.01.2019 22:15
"Lähdetäänkö metsälle?" Harmaahäntä kysyi.
Katsahdin mestariani vaitonaisena. En jaksaisi yhtään. Varjotähti oli juuri ollut katsomassa arviointiani. Olin kiitollinen että en joutunut metsästämään niinkuin Riekomieli vaan olin saanut suorittaa arviointini taistelemalla Harmaahäntää vasten.
"Lähdetään vain" vastasin vaisusti.
Tassuttelin mestarini jäljessä ulos leiristä. Meitä vastaan tuli Tunturitassu. Meidän nuorimpia oppilaitamme, tai eivät hekään enään ihan pikkuisia olleet. Oli siittä kai jo muutama kuu kun heidät nimettiin oppilaiksi.
"Huomenta" tunturitassu maukui minulle.
Hymyilin varoen ja toivotin huomenet.
Päästyämme ulos ihmetyin suuresti. Ilma oli lämpiämässä. Ei paljon mutta pakkanen ei ollut yhtä napakka enään. Lumen päällä oli ohuen ohut jäinen kerros. Nuuhkin ilmaa ja ilma tosiaan oli lämpeämässä. Tämähän olisi mahtavaa! Klaanin soturit näyttivät reppanilta kun ruokaa ei ollut ollut paljoakaan. Nyt jos ilma lämpenisi edes muutamaksi päiväksi saisimme niin paljon saalista että kaikki saisivat vatsansa täyteen!
Hyppelehdin innoissani matkatessamme suolle.
"Mikäs noin hymyilyttää" mestarini hymähti iloisena.
"Ilma lämpenee ja kaikki saa vatsansa täyteen" iloitsin.
Mestarini kääntyi katsomaan minua hiukan yllättyneenä. Sitten hänkin hymyili minulle.
"Sehän on hyvä" hän maukui.
Pian päästyämme kuusien lomasta edessä aavauti jänkä. Huomasin nopeasti ettemme olleet yksin. Hunajakynsi, pihkaviiru,piiskaviima, Riekosielu,Tiikeriliekki ja hallatuuli piirittivät jotakin.
"Kauriin vasa" harmaahäntä maukui nopeasti ja hiljaa.
#tulkaa hiljaa lähemmäs, asettukaa piiriin# Piiskaviima viittoi.
Teimme työtä käskettyä. Kun ensimmäisen kerran näin minkä kimppuun hyökkäisimme säikähdin vähän. Se oli ainakin kolmen kissan korkuinen karvaton lammas pitkillä jaloilla!
Se natusti jonkun puun kaarnaa ihan tyytyväisenä. Silloin huomasin Piiskaviiman hännän merkin ja säntäsin otuksen kimppuun. Kerkesin upottaa hampaani siihen ja se kaatuikin jo Pihkviirun viillettyä sen kurkku auki. Pian se lopetti sorkillaan huitomisen. Ihan hiljainen kaato tämä ei ollut joten muuta riistaa ei varmaan hetkeen tulisi.
"Miksi me tämän tapoimme?" Ihmettelin
"Siittä riittää ruokaa melkein koko klaanille" Hallatuuli maukui.
"Totta, hyvää työtä kaikki" Piiskaviima kehui.
"Emmehän me syö kaurista"ihmettelin.
Harmaahäntä nyökkäsi ja vastasi minulle
"Emme niin, koska yleensä nämä vasat kulkevat suurten kauriiden kanssa. Tämä kuitenkin jostain syystä harhautui reviirillemme ilman emoaan eikä meillä ole varaa nirsoilla nyt lehtikadon aikana."
"Mitäs täältä löytyy?"Liekkiraita maukuu pujahtaen metsästä.
Naukaisin innoissani kollin saapuessa, hän katsahti minuun yllättyneenä ja käänsin katseeni Harmaahäntään punastuen.
"Vasta kaadettu kauris" Hallatuuli maukuu.
Liekkiraita silmäilee saalista ja kehräilee tyytyväisenä.
"Hieno saalis, harmi ettei se säily kovin kauaa kun kelit ovat lämpenemässä hiukan plussan puolelle Laventelikasvon mukaan." Hän toteaa.
"Eiköhän tämä kaupaksi mene" Piiskaviima naurahtaa.
"Eiköhän" Mestarini hymähtää hymy suin.
Katseeni vaelteli pitkin taivasta. Oli edelleen erikoista että kun katsot ylös näet taivaan, vanhoilla reviireillä vain rannasta näki taivaan. Pidin siittä tänään se oli pilvistä harmaa ja roikkui lähellä maata painavana pumpulina muistuttaen lehtisateen suuria sadepilviä.
"Voin viedä tuon Karpalotassun kanssa leiriin jos te jatkatte saalistusta" Harmaahäntä tarjoutui.
"Voin tulla avuksi, se näyttää aika painavalle" Liekkiraita tarjoutui.
"Kiitos"maukaisin ja hymyilin hiljaa.
Leiriin saapuessamme olin törmätä Jääpentuun. Mustavalko kirjava pentu oli saanut nimensä Varjotähden mestarin mukaan kuulema. Minusta nimi sopi pienokaiselle hyvin.
"Kuka sinä olet?" Hän kysyi kimeästi ihmetellen minua.
"Olen Karpalotassu"maukaisin.
"Miksi olet oppilas? Olet jo soturin kokoinen."hän ihmetteli silmät selällään.
"Minut nimitetään soturiksi varmaan illalla, kysy emoltasi saatko tulla katsomaan seremoniaa, se on sinullakin edessä joku päivä." Kehotin ja pikkuinen innostui heti ja lähti taapertamaan kohti pentutarhaa.
"Tiedätkös olen ajatellut vaihtaa soturinimeni." Liekkiraita maukuu hiljaa Harmaahännän lähdettyä.
"Kuinka nyt niin, Varjotähti valitsi sinulle hienon nimen?" Ihmettelin.
"Ei se ollut Varjotähti vaan emomme mutta se muistuttaa minua joka päivä vain Sysiraidasta joka tappoi sisarenpentujani. Nyt kun kiertää huhu että hän olisi selvinnyt en vain halua kantaa sitä nimeä."hän selitti.
Katsoin häntä hiukan säälien, voi ressukkaa. Varmasti kamalaa ettei voi häpeilemättä olla ylpeä soturinimestään.
"Ymmärrän oletko miettinyt mitään toista nimeä?" Kysyin yrittäen piritsää ystävääni.
"En ole keksinyt mitään hyvää ja ajattelin kysyä sinulla siksi." Liekkiraita maukui
"Miten olisi Loimuhäntä" vastasin pohdittuani hetken, olin muistaakseeni kuullut nimen jonkun klaaninvanhimman tarinassa pentuaikoinani.
"Mm se sopisi hyvin, tiesitkö että emoni nimi oli Ruusuhäntä?" Hän kysyi.
"En tiennyt että hän on emosi, tiesin kyllä hänet muuten hän oli klaaninvanhimpia ennen paloa hän kertoi aina tarinoita Varjotähdestä ja hänen sekoiluistaan pienenä"muistelin lämmöllä mukavaa naarasta.
"Hän oli ihana emo,mikään ei ole ikuista mutta ainakin näen hänet toivottavasti vielä joku päivä."Hän maukui ja kohotti katseensa valkenevalle taivaalle.
"Varmasti näet, mutta toivottavasti saamme ensin nauttia kukin päivistämme täällä ennenkun siirrymme tähtiklaanin metsästys maille" huokaisin ajatellen veljiäni.
"Joillain se käy vain liian aikaisin, kuulit varmaan jo Raita ja Ruusupennusta." Hän maukuu viitaten Varjotähden varmaan viimeiseen pentueeseen josta vain Jääpentu jäi henkiin, hänkin hatarasti mutta kiitos Laventelikasvon hän on nyt kunnossa.
"Tiedätkö viimeinen asia jonka emoni minulle sanoi oli että elä niin ettet kadu yhtäkään päivää"Liekkiraita maukui
"Se oli hyvä neuvo" totesin.

Nimi: Kuurapentu

07.01.2019 20:37
Avasin silmäni, ensimmäistä kertaa elämässäni! Jouduin kuitenkin räpyttelemään niitä aluksi aika paljon, sillä en ollut tottunut valoon. Tämän jälkeen aloin tietenkin katsella ympärilleni. Olin pesässä, jossa oli muutama muu kissa, mutta tutuin haju tuli takaa päin. Könysin itseni ympäri ja huomasin makaavani minua itseäni tummemman kissan vieressä. Hän oli varmasti emoni. Yhtäkkiä kissa liikkui ja käänsi silmänsä minuun. Ne olivat eriväriset, minkäköhän laiset minulla oli?
’’Hei pikkuinen, päätit sitten avata silmäsi?’’ hän maukui lempeästi ja nuolaisi päätäni. Hän oli siis emoni, en muistanut hänen nimeään, kunnes mieleeni palautui muisto. Kuulin kissan astuvan sisään pesään ja sanovan: Tässä riistaa Kekälekukka ja onnea uudesta pennuista! Se taisi tapahtua tänä aamuna? Mutta mikä oli minun nimeni? Se selviäisi varmasti pian, mutta enhän minä sitä mihinkän tarvinnut, ainakaan vielä. Yritin kammeta itseäni jaloilleni ja Kekälekukan pienellä avustuksella onnistuinkin. Kompuroin pois makuupaikaltamme, pesän lattialle. Katsoin nyt tarkemmin ympärilleni. Pesässä oli emoni lisäksi kolme isoa kissaa. Ainoastaan yhdellä kissoista oli pentuja vieressään.
’’Katseletko muita pentuja ja kuningattaria?’’ Kekälekukka kysyi yllättäen, hän oli varmasti seuranut touhujani, kun olin kierrellyt pesässä. Nyökkäsin varovasti.
’’No, edessäsi on Susikaiku ja hänen pentunsa Köynnöspentu ja Oliivipentu’’, emo sanoi, mutta kuulin hänen äänessään jotakin, mitä en ollut kuullut aiemmin oman lyhyen elämäni aikana.
’’Entä kuka tuo on?’’ kysyin ja emoni selvästi piristyi.
’’Hän on Varpukynsi, hänen pentunsa taitavat olla nyt Aamupennun kanssa leikkimässä muualla leirissä’’, Kekälekukka totesi ja katsoi pesän suuaukolle. Lähdin itsekin sitä kohti, kun jokin pysäytti minut?
’’Mihinkäs sinä olet matkalla?’’ joku sanoi aivan vierestäni. Säikähdin niin, että pyllähdin maahan ja tunsin pienen kivun takamuksessani. Samassa oli emo jo luonani ja hän nosti minut ylös ja laski takaisin vuoteellemme.
’’Kuka hän on?’’ kysyin hiljaa kun emo tutki minua.
’’Hän on Vaahterapilkku, ei kannata välittää hänestä, mutta älä kuitenkaan mene vielä pois pentutarhasta, pääset kyllä aikanaan tutustumaan muihin klaanin jäseniin.

Pysyin siis koko päivän pentutarhassa. Tutustuin muihin pentuihin, jotka osasivat kaikkea ja leikkivät yhdessä. Minä kuitenkin pysyin emoni vieressäni. Olin saanut sentään selville nimeni, joka oli Kuurapentu. Silmäni olivat kuulema siniset ja turkkini harmaa. Nekin tulisivat kuitenkin vaihtamaan väriä, ainakin Kekälekukan mukaan. Päiväni kului siis syödessä ja nukkuessa. Katselin välillä myös muiden pentujen touhuja, mutta olin vielä liian pieni osallistuakseni niihin. Illan suussa alkoi kuitenkin tapahtua. Pentutarhaan tuli muutama kissa lisää ja he tulivat oitis minun ja Kekälekukan luokse.
’’Hei, sinä taidat olla Kuurapentu? Minä olen Hohkatassu, sinun isosiskosi!’’ yksi kissoista esitteli itsensä. Hän näytti minusta hieman pelottavalta, mutta kun emoni nuolaisi häntä poskelle, uskoin, että hän oli kunnon kissa. Isompi kissoista astui nyt eteemme ja esitteli itsensä Metsäsieluksi. Viimeinen kissoista ei ollut mitään sukua minulla, hän oli kuulemma Hohkatassun ystävä Kaikutassu. Minua alkoi kuitenkin väsyttää ja käperryin emoni viereen ja kuuntelin isompien keskustelua. Kuulin pätkiä, millaista leirin ulkopuolella oli, enkä malttanut odottaa, että pääsisin itsekin tutkimaan metsää. Vaivuin kuitenkin uneen.

Seuraava päivä valkeni nopeasti, sillä pentutarhakaan ei ollut enää niin hämärä, kuin eilen illalla. Minulla oli kuitenkin valtava nälkä ja käännyin kömpelösti ympäri, emoni vastaa vasten. Kekälekukka taisi nukkua, sillä hän ei reagoinut minuun mitenkään. Päivä oli kuitenkin varmasti jo aika pitkällä, koska pentutarhassa ei ollut meidän lisäksemme muita kuin Vaahterapilkku. Mylläsin tieni äitini pään luokse ja huomasin, että hänen korvansa värähti, aivan kuin hän olisi kuullut jotain. Korva näytti kuitenkin hauskalta saaliilta. Olin kuullut, että soturit saalistivat oikeita elämiä, mutta tässä olisi hyvä paikka harjoitella. Valmistauduin tarraamaan emoni korvaan, mutta ponnistushetkellä liukastuin ja rämähdin naama edellä päin Kekälekukan rintaa. Naaras tottakai heräsi ja katsoi ihmeissään ympärilleen. Hän onneksi huomasi ahdinkoni, kun en päässyt hankalasta asennosta ylös. Kun minut oli nostettu ja olin saanut turkin täydeltä nuolaisuja.
’’Arvaapa, mitä Hohkatassu lupasi’’, Kekälekukka sanoi, kun oli viimein valmis.
’’No?’’ kysyin ihmeissäni.
’’Hän lupasi esitellä sinulle leiriä!’’ Kekälekukka sanoi ja odotti minulta ehkä hieman enemmän innostusta. Totta kai olin innoissani, mutten kuitenkaan pomppinut pentutarhan seinille.
’’Milloin lähdemme?’’ kysyin ja menin jo suuaukolle.
’’He tulevat varmasti pian!’ emoni sanoi ja asettui omalle paikalleen pentutarhassa. Hän oli varmasti siksi siistinyt minut, kun menin muun klaanin nähtäväksi. Eihän tietenkään halunnut minun näyttävän pieneltä karvapallolta.

Onneksi Hohkatassu saapui pian pentutarhaan ja vakuutettuaan, että pitäisi minusta huolta, johdatti hän minut pentutarhan ulkopuolelle! Leiri avautui silmiini isona aukiona, jota reunustivat tiheät ja piikkiset pusikot. Luoksemme jolkutti toinen kissa, jonka tunnistin Kaikutassuksi.
’’Hei!, näytätkö Kuurapennulle leiriä?’’ hän kysyi reippaasti ja asettui eteemme.
’’Juu, kierrämme leirin ja näytän hänelle hieman pesiä ja kerron muutenkin Varjoklaanista-’’ siskoni aloitti, mutta Kaikutassu keskeytti hänet.
’’Äh, jätä tarinoiden kertomiset vanhuksille, minä kuitenkin tulen mukaanne!’’ kullankeltainen oppilas sanoi ja lähti jo kulkemaan kohti jotain kuusien oksien varjostamista pesistä. Katsoin Hohkatassua, joka kohautti lapojaan huvittuneesti ja patisti minut liikkeelle. Kävelin karkealla hiekalla kohti ensimmäistä pesää. Viimein pysähdyimme, ennen kuin menimme sisälle.
’’Tämä tässä on oppilaiden pesä, jossa mekin nukumme. Voit kysellä emolta tai klaaninvanhimmilta lisää klaanin tavoista, mutta voit toki kurkistaa sisään. Pääset tänne, kunhan täytät kuusi kuuta’’, Kaikutassu sanoi. Huomasin Hohkatassun katsovan häneen tuimasti, hän halusi varmasti esitellä leirin omalle siskolle. En kuitenkaan välittänyt siitä, vaan kurkistin varovasti sisälle pesään. Siellä oli hämärää, eikä tällä hetkellä ketään. Vedin pääni pois ja palasin pesän lämmöstä lumiselle aukiolle.
’’Jatketaan matkaa! Tuolla on siis pentutarha, kuten tiedät, mutta tässä lähellä on myös klaaninvanhimpien pesä’’, Hohkatassu sanoi ja otti selvästi johdon retkellämme. Kuljimme siis nyt kohti pesää, joka oli leirin laidalla. Arvasin kissojen olevan vanhoja, nimestä päätellen, mutta yllätyin, kun astuin sisälle. Siellä oli kaksi kissaa. Toinen tummanharmaa ja toinen valkoinen kissa, joka oli samankokoinen Kaikutassun ja Hohkatassun kanssa.
’’Eikö tämän pitänyt olla klaaninvanhimpien pesä?’’ kysyin hiljaa Hohkatassulta, mutta nuori kissa taisi kuulla.
’’Niinhän tämä on mutta muutin tänne, kun menetin näköni ja kävelykykyni. Olen Kiitotassu’’, valkoinen naaras esitteli itsensä hieman surullisesti.
’’Etkö siis nää mitään? Et yhtään mitään? Etkä voi liikkua?’’ kysyin ja kuvittelin miten kauheaa se olisi. Hohkatassu näytti hieman vaivaantuneelta, joten en kysellyt enempää. Toinen kissa oli nimeltään Savuisku. Kaikutassun mukaan hän oli ’’todellinen varjoklaanilainen’’, luonteensa perusteella.

Seuraavaksi lähdimme sotureiden pesälle. Juuri kun Hohkatassu oli alkamassa selittämään, astui yksi kissa ulos pesästä. Kaikutassu nyrpisti nenäänsä, kun tunnisti kissan.
’’Hei -tassut! Mitäs te täällä sotureiden pesällä teette?’’ suurikokoinen kissa sanoi hieman ylimielisen kuuloisesti.
’’Me esittelemme Kuurapennulle leiriä!’’ Kaikutassu sanoi ylpeästi ja siirtyi niin, että soturi näki minut.
’’Ai kukas sinä olet?’’ hän kysyi ja astui lähemmäs. Hohkatassu astui kuitenkin väliin ja sanoi.
’’Mene tiehesi Saniashehku, hän on siskoni ja haluaisimme jatkaa kierrosta’’, hän sanoi viileästi, vaikka huomasin, miten hänen sisällään kihisi. Hän käänsi katseensa minuun.
’’Eli, kuten näet, soturit nukkuvat täällä. Tänne pääsee koulutuksen jälkeen, kuten Saniaishehku teki jokin aika sitten. Ei kannata häiritä sotureita enempää’’, hän sanoi ja lähti johdattamaan meitä kohti kahta viimeistä pesää.

Kulkiessamme kohti suurta puuta eräästä pesästä kantautui voimakas aromi ja lähdin tietysti tutkimaan sitä lähemmin. Kurkistin varovasti sisään ja näin kauniin vaaleanruskean kissan tekevän jotain pienten kasojen ympärillä. Hän huomasi tuloni ja kääntyessään hymyili leveästi.
’’Hei vain Kuurapentu, olen Laventelikasvo, klaanimme parantaja, olet varmaankin kierroksella?’’ kissa esitteli itsensä.
’’Niin olen, mistä tiesit nimeni?’’ kysyin tietysti.
’’Minä hoidan kaikkia klaanin jäseniä, olin paikalla silloin, kuin sinä synnyit’’, hän selitti ja samassa Hohkatassu ja Kaikutassu pelmahtivat sisään pesään.
’’Täällähän sinä olet Kuurapentu, et saa noin vain lähteä!’’, Hohkatassu torui, mutta kuulin hänen äänessään helpotuksen.
’’Anteeksi Laventelikasvo, että häiritsimme!’’ siskoni lisäsi ja töni minua lempeästi kohti suuaukkoa.
’’Ei mitään ja tervetuloa uudelleen, paitsi ei sairauden merkeissä!’’ parantaja huikkasi lempeästi peräämme.

’’Tapasitkin jo Laventelikasvon, viimeisenä meillä on päällikön pesä, mutta sinne ei mennä sisälle’’, Hohkatassu sanoi ja painotti viimeisiä sanoja.
’’Tuolta korkealta Varjotähti, päällikkömme antaa käskyt klaanille ja hänen pesänsä sijaitsee tuon kuusen juurakossa’’, Kaikutassu lisäsi ja osoitti samalla mainitsemiaan paikkoja. Kallistin päätäni nähdäkseni korkealla sijaitsevalle oksalle. Kun olimme siinä seisseet jonkin aikaa ja minullekin alkoi tulla vilu, veivät oppilaat minut takaisin pentutarhalle, jonne päästyäni tassutin suoraan emoni luokse.
’’No, oliko hyvä kierros?’’ Kekälekukka kysyi ja nuolaisi minua päälaelta.
’’Oli!’’ sanoin, mutta iso haukotus katkaisi lauseeni.
’’No, nuku vain!’’ Kekälekukka sanoi ja puhui vielä hetken oppilaiden kanssa, mutta minä kaivauduin sammalten ja emoni vatsan väliin ja nautin lämmöstä, tuudittuessani rauhalliseen uneen.

//Joo, tää oli eka tarina, toivottavasti liittyneiden hahmojen luonteet meni edes sinne päin :)

Nimi: Zare

06.01.2019 15:28
________________________________________________

Nimi: Zare

06.01.2019 15:27
Saniaishehku// 27kp
Kallatassu// 6kp, 19kp +20kp
Aamupentu// 7kp +10kp

Nimi: Kallatassu

06.01.2019 01:17
Lähdimme auringon noustessa rajapartioon. Hiljaisessa ja lumisessa aamussa koko metsä tuntui nukkuvan. Lumi kimmelsi auringon paisteessa ja Kalmasydämmen makea tuoksu leijui ympärilläni. Olimme lähteneet partioon Hunajakynnen kanssa. Tuskin pääsimme harjoituskentän ohi kun näin pienen kissan haahuilevan reviirillämme.
#mene# Kalmasydän viittoi minulle.
Eilisistä taisteluharjoituksista olisi varmasti hyötyä. Hiivin hiiren hiljaa jänkällä ja päästyäni tarpeeksi lähelle tunkeilijaa yllätim hänet ja painoin maata vasten kuten Kalmasydän oli opettanut.
"Hienosti tehty Kallatassu" mestarini kehui ja hänen vierellään kullan ruskea kolli tepasteli tunkeilijan eteen.
"Millä asialla olet Varjoklaanin alueella?" Hän kysyi
"Olen Filice Taivalkosken tytär ja tahdon liittyä klaaniinne." Pieni liekehitivä turkkinen naaras maukui suu täynnä sammalta.
Kalmasydän meni täysin kalpeaksi ja hiiren hiljaiseksi. Myös Hunajakynsi jähmettyi Taivalkosken nimen kuullessaan.
"Seuraa meitä" Hunajakynsi maukui viimein.
"Lähdemme leiriin" hän jatkoi.
"Entäs partio!" Huudahdin.
"Lupaan että saat vielä partioida" Klamasydän maukui hiljaa
Saapuessamme leiriin hunajakynsi johdatti Filicen päällikönpesään. En pitänyt tuosta naaraasta lainkaan, hän oli pilannut minun hienon saavutuksen kun olin yllättänyt hänet eikä kukaan nyt enään sitä muistaisi ja sitten hän oli vielä keskeyttänyt partioni. Ja nyt häntä kohdeltiin kun prinsessaa ja häntä johdatettiin pitkin leiriä päällikön pesään!
Varjotähti saapui pentutarhasta pesänsä edustalle.
"Tuo se kotikisun kuvotus ulos pesästäni!" Hän sihahti Hunajakynnelle.
"Hyvä on anteeksi" soturi maukui ihmeisään.
"Te saatte kuulla kunnianne aivan juuri" Varjotähti murahti meille.
*mitäs minä nyt väärin tein, minä vai yritin häätää tuon otuksen reviiriltämme*
"Ai olet noin pieni, luulin sinua isommaksi" Filice totesi päälliköstämme.
"millä asialla olet leirissämme" Piiskaviima murahti ja katsoi murhaavasti kotikisua joka loukkasi päällikköämme.
"Olen Taivalkosken ty-"kotikisun lause katkesi kun seinään varjotähden katseesta.
"Sinä taidat olla Lotan kasvatti oletan" Varjotähti maukui hiljaa
"Niin olen, ja haluan liittyä teihin" Kotikisu pentu maukui rohkeana.
"Eikö Lotta kertonut sinulle, kotikisusta ei tule soturia olet vain lemmikkikissa, en kaipaa lisää suita ruokittavaksi. Luulin hänen oppineen sen kantapään kautta. Sinun on lähdettävä leiristämme, mitä pikemmin sen parempi kaikille." Varjotähti maukuu pehmeästi.
Filicen mailma näytti romahtaneen ja kyyneleet tulvivat hänen silmistään.
"Ei krokotiilin kyyneleet auta, kipitäppä nyt takaisin kaksijalkasi luo" Piiskaviima tokaisi kylmästi ja käski Karplotassun saattaa hänet rajalle. Kaksikon poistuttua leiristä Varjotähden olemus muuttui täysin. Kalmasydän näköjään arvasi mitä oli tulossa sillä näytti enemmän pennulta joka oli kirppurassa maassa selälteen ulisten hiljaa kun soturilta. Hunajakynsi istui aloillaan ja odotin vain mitä tuleman pitäisi.
"Mistäs minä aloittaisin, ensinnäkin pidän tämän lyhyenä sillä pentuni odottaa minus enkä jätä häntäkin kuolemaan ja minulla olisi pikkaisen muutakin tehtävää kun läksyttää sotureitani jotka kantaa kotikisuja leiriin! Tuhkaviiru tule tänne!" Hän käski.
Kalmasydämen kumppani ilmestyi salamana vierellemme.
"Sinulla oletan olevan järkeä päässä kun sinut itse koulutin, Kalmasydän ylös sieltä maasta ja lakkaa ulisemasta kun pentu ja kohtaa seuraukset teollesi." Varjotähti läksytti tytärtään.
"Mitä tehdään kun tunkeilija on reviirillä Tuhkaviiru?" Varjotähti kysyi.
"Ajetaan pois" hän vastasi hämillään
"Aivan! Ja mitäs meidän soturimme tekivät?" Hän väänsi rautalangasta
"Me ajattelimme että-" Hunajakynsi yritti.
"Älä selittele yhtään mitään, en halua kuulla selityksiäsi niitä olet kyllä hyvä keksimään, te toitte sen leiriin ette häätäneet!" Varjotähti läksytti
"Nyt häipykää koko kolmikko silmistäni ja pitäkää huoli että tuoresaalista on kaikille iltasn mennessä." Päällikkö määräsi.
*jaha vai taas metsälle* ajattelin turhautuneena.
"Heidän piti kyllä mennä tajapartioon Varjotähti" piiskaviima huomauttaa hennosti.
"Hah, he vain kiikuttavat minulle jokaisen kotikisun ja erakon kuudenkymmenen mailin säteiltä määrää sinne kissat jotka osaavat häätää tunkeilijat!" Päällikkö murahti ja katsoi tytärtään murhaavasti ennen kun kääntyi kannoillaan ja palasi pentutarhaan.
*ok... Kuningattaret on outoja, varisnkin kun päällikkö on kuningattarena* totesin.


//juu tosi jännä tarina, varjolla keitti yli kun sen soturit luulee että se kelpuutta joka mirrin klaaniin, ei nyt sentään kotikisuja jotain rajaa sentäs

Nimi: Aamupentu

06.01.2019 00:12
Katselin kummastuneena päällikköä pentutarhassa. Mitä hän täällä tekisi? Toisaalta olisihan täällä nyt tilaa kun Kallatassu olisi oppilas ja Vuolaspuro oli muuttanut takaisin sotureiden pesää.
Vasta liittyessäni peremmälle pesään huomasin pienen nyytin vasten päällikön vatsaa.
"Leikotassu pitää heistä huolen älä huoli emo, he ovat turvassa" Vaahterapilkku maukui hellästi.
Pieniä läpinäkyviä kyyneliä putosi jono sammalpedille.
"Kävin hautaamassa heidät, kaikki on nyt hyvin Ruusu ja Raitapentu ovat nyt hyvässä huomassa. Älä suotta sure näet heidät pian"Laventelikasvo kuiskaa Varjotähdelle lempeän surullinen ilme kasvoillaan.
Varjotähden pää kääntyy minua kohden. Lasittuneet silmät ja itkuinen katse vanhan naaraan silmissä sai kyyneleen valumaan minunkin silmäkulmaani.
Tassuttelin Varjotähden luo ja käperryin vasten häntä. Kiersin häntäni pienen pennun ympäri niinkun Vaahterapilkku oli aikakaan tehnyt minulle. Pikkuinen musta valkoinen kolli kierähti lähemmäs minua, hän oli hyvin pikkuinen. Hän hautasi pörröiset kasvonsa turkkiini. *voi söpöläistä* ihastelin ja lämmin palo sisälläni syttyi kun pikkuinen tuhahti tyytyväisenä.
"Kiitos Aamupentu" varjotähti sanoi lopen uupuneena.
"Osanottoni pentujesi puolesta" maukaisin varoen Laventelikasvon mentyä.
"Ei se mitään, saisin olla kiitollinen että edes Jääpentu selvisi." Hän maukui merkillisesti.
"Harva pentu selviää liian aikaisin alkaneesta synnytyksestä" Laventelikasvo maukuu takaani saapuen suussaan muutama yrtti.
"Kiitos vadelmista, mutta unikkoa en tarvitse" Varjotähti maukaisi parantajalle.
"Minä olen parantajasi ja käsken sinua avaamaan suusi ja pistelemään poskeesi nuo siemenet." Laventelikasvo vastaa jämptisti.
Kiltisti Varjotähti lipoo kaiken suuhunsa ja kierähtää kerälle sitten ympärillemme laskien häntänsä selkäni päälle.
Hitaasti silmäni painuivat kiinni ja maailma sumeni ympärilläni vaipuessani uneen.



Nimi: Kallapentu

05.01.2019 00:53
Katselin arvokkaana ympärilleni aukiolla, Aamupentu touhusi jotain pentutarhassa. Hänen juttunsa ei minua kiinnostaneet en leikkisi minkään kuraverisen idiootin kassa. Ajatella mitä minusta puhuttaisiin jos alentuisin leikkimään hänen tyhmiä sammalpallon pyöritys leikkejään. Varjotähden pentuja käy sääliksi kun heidän ottosisar on tuollainen, mutta eihän se ole heidän vikansa.
Katselin kateellisena Kaikutassua, emoni oli hänen mestarinsa. Minä haluaisin Vuolaspuron mestarikseni. Miksi joku likaverinen hyypiö sai puhdasverisen kissan mestarikseen, miksi ne edes on tässä klaanissa? En ymmärrä. En lainkaan.
Varjotähti oli luvannut että saisin Kalmasydämmen mestarikseni, hän oli sentään puhdas varjoklaanilainen. Niin kun minäkin, olimme molemmat päällikön jälkeläisiä.
Varjotähti oli muuttamassa pentutarhaan varmasti lähi aikoina, minusta tuntuu sille.
Minä onneksi pääsen pois alta muuten tulisi kamal tungos. Minä nkmittäin olen oppilas iltaan mennessä, isä lupasi.
Sieltä hän tuleekin! Isäni palasi metsästyspartiosta suuren linnun kanssa.
"Hip hei! Sait hienon saaliin" mau'uin ja pyörin hänen jaloissaan.
"No hei pikku prinsessa, miten sinun päivä on mennyt?" Hän kysyi.
"Hyvin! Karpalotassu opetti minulle vaanimista." Kerroin innoissani.
"Sinusta varmasti tulee metsän paras metsästäjä" hän hymähti iloisena.
"Niin tulee" riemuitsn ja pompin emoni luo, kertoen miten isi sanoi että minusta tulee metsän paras metsästäjä!

Nimi: Saniaistassu/-hehku

04.01.2019 19:22
”Olet siis ymmärtänyt mitä sinun tulee tehdä?”
”Metsästän niin paljon kuin vain pystyn auringonhuppuun mennessä”, vastasin nyökäten. Kysymyksen esittänyt harmaa kolli nyökkäsi takaisin kertoen, että olin oikeassa ja viittoi sitten leirin uloskäyntiä kohti.
”Muista, että tehtäväsi on metsästää ainoastaan kuusimetsän sisäpuolella”, mestarini Tuhkaviiru lisäsi vielä. ”Ja näemme sitten kelopuun luona auringonhuipun aikaan.” Sen jälkeen kolli antoi minulle luvan lähteä leiristä jääden itse vielä istumaan lumen peittämälle aukiolle. Hölkkäsin ulos leiristä jättäen jälkeeni tasaisen tassunjälkijonon puhtaalle lumelle. Oli vielä hyvin aikaista, eikä yöllä satanut lumi ollut saanut paljoa jälkiä osakseen. Omien jälkieni lisäksi vain aamupartio oli ehtinyt astella uudella lumikerroksella. Kohotin katseeni ylös puihin, kun metsä aukeni edessäni. Puut kimalsivat puhtaanvalkoisina, kun auringon ensimmäiset oranssihtavat säteet alkoivat tulla esiin. Annoin tassujeni johdattaa minua eteenpäin tiukalla tahdilla, sillä minun olisi rikottava ennätykseni lehtikadon ajan saalistamisessa. Useampia auringonnousuja sitten olin onnistunut yhden metsästyspartion aikana saalistamaan kolme riistaeläintä, joten tänään tahdoin pystyä parempaan. Monet uskoivat sen olevan mahdotonta varsinkin tällaisella pakkassäällä. Työnsin ajatukseni sivuun, kun nenäni erotti tutun saaliin tuoksun. Hiiri! Pysähdyin hiljaa nuuhkimaan ilmaa vaaleanpunaisella nenälläni, joka varmastikin oli jo alkanut punoittaa kylmyydestä. Ilma kirveli nenääni, mutta onnistuin erottamaan hiiren mehevän tuoksun pensaikosta, jonka olin juuri ohittanut. Palasin muutamia askeleita taaksepäin laskien pääni alas. Haju oli tuore, mutta hiiri ei ollut enää pensaikon lähettyvillä. Huomasin kuitenkin lumessa pienen pienet jäljet, jotka kuuluivat kyseiselle hiirelle. Väräytin korviani kuunnellakseni, mutta saalis ei antanut minkäänlaisia äänimerkkejä olinpaikastaan. ’Toivottavasti se ei ole ehtinyt juurakkoon piiloon’, ajattelin turhautuneena. Menettäisin kallisarvoista aikaan, jos se olisi jo palannut takaisin pesäänsä. Päätin kuitenkin etsiä hiirtä seuraamalla sen jättämiä jälkiä, toivoen hiiren olevan yhä jossakin lähettyvillä. Onnekseni satuin olemaan tuulen alapuolella, mikäli hiiri olisi vielä täällä. Asettelin tassujani toisen eteen varovaisesti, mahdollisimman hiljaa samalla, kun annoin nenäni johdattaa minua jälkiä seuraten. Pian haju oli hyvin voimakas ja laskeuduin vatsalleni. Tarkkailin puun juurakoita silmät sirillä ja nopeasti äkkäsinkin vaalean, pienen otuksen kitukasvuisen kuusen alla. Hiiri kurkotteli alimpia oksia kohti seisoen takajaloillaan. Asettauduin luontaisesti vaanimisasentoon ja luimistin korvani kehoni myötäiseksi. Lapani lihakset kiristyivät juuri ennen kuin ponkaisin vauhtiin. Parin ketunmitan päässä ollut hiiri huomasi minut liian myöhään ja sitten maistoin verenmaun suussani vinkaisun saattelemana. Hiiren veltto, lämmin vartalo roikkui hampaissani elottomana. Hymähdin tyytyväisenä, mutta hautasin saaliin hetimiten kuusen alle peittäen sen lumeen.

Minulla oli mennyt tunteja ennen kuin olin onnistunut vainuamaan seuraavan saaliin. Olin alkanut olla jo todella ärtynyt, mutta loppujen lopuksi kuitenkin olin onnistunut saamaan kynsiini jo kaksi hiirtä ja mustarastaan. Tavoitteeni oli yhtä saalista vailla, mutta aikani alkoi olla lopussa. Minulla ei ollut aikaa jäädä enää saalistamaan, vaan minun täytyisi lähteä kelopuulle, jotta olisin auringonhuipun aikaan siellä. Toinen hiiristä ja rastas oli kannettavanani, mutta toinen hiiristä oli yhä siellä minne olin sen haudannut. Tiesin, että joutuisin hakemaan sen vasta auringonhuipun jälkeen, joten otin suunnakseni kelopuun.

”Hienoa työtä, Saniaistassu”, Tuhkaviiru naukui mielissään, kun tapasimme kelopuun luona. Hänen katseensa käväisi kantamissani saaliissa ja sitten minussa, kunnes kolli jatkoi:
”Seurasin sinua koko ajan – kuten tiedät – ja pärjäsit mainiosti!”
”Mm, kohtalaisesti. Olisin pärjännyt paremminkin, jos olisin ollut alussa tarkkaavaisempi”, mumisin pudotettuani saaliit suustani. Olin kyllä tyytyväinen suoritukseeni, mutta mielestäni aina oli varaa parantaa. Paljonkin. Tuhkaviiru pyöräytti sinisiä silmiään huvittuneena.
”Arvasinkin sinun sanovan noin. No mutta, meidän on parasta käydä hakemassa vielä se sinun rastaasi ennen kuin palaamme leiriin”, Tuhkaviiru hymähti. Kohautin leveitä harteitani myöntyväisenä. Käännyin kannoiltani ympäri ja Tuhkaviiru juoksahti vierelleni kepein askelin. Kolli tönäisi minua vielä lapaan niin, että jouduin ottamaan yhden sivuttaisen askelen ja kiihdytti sitten pois viereltäni. Siristin silmiäni neutraalisti ja yhdyin hänen vauhtiinsa lumi allani narskuen.




”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suuroksan alle klaanikokoukseen!” Varjotähti kajautti kiivettyään kuusen oksalle, josta kaikki näkivät hänet hyvin. Päällikön katse kiersi leiriä sillä aikaa, kun kissat pujottelivat pesistä aukiolle tai vaihtoivat paikkaansa paremmalle paikalle kuullakseen. Olin valmiina istumassa suuroksan lähettyvillä, sillä tiesin nimityksieni olevan juuri nyt. Aukiolla kuului aluksi hälinää ja supinaa, mutta Varjotähden noustessa seisomaan, hiljaisuus alkoi.
”Hyvät Varjoklaanin kissat, olemme kokoontuneet nimittämään uuden soturin”, musta, pienikokoinen naaras naukui kuuluvalla äänellä, ”Saniaistassu.”
Nousin seisomaan kuuliaisesti ja katsoin Varjotähteä suoraan tämän tummansinisiin silmiin.
”Minä Varjotähti, Varjoklaanin päällikkö, pyydän soturiesi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi”, Varjotähti lausui tuttuja sanoja, jotka olin kuullut jo ennenkin monta kertaa. Odotin kärsivällisesti jännittävintä kohtaa, uutta nimeäni. Tunsin myös katseita niskassani, ja arvelin katseiden olevan Roihuaskeleen, Pakkashuurun ja Aamutoiveen.
”Saniaistassu, lupaatko noudattaa soturilakia ja suojelle tätä klaania – jopa henkesi uhalla?”
”Lupaan”, vastasin vakaalla äänellä, vailla epäilyksen häivähdystäkään. Varjotähti nyökkäsi pienesti.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Saniaistassu, tästä hetkestä lähtein sinut tunnetaan nimellä Saniaishehku”, päällikkö julisti pitäen pienehkön tauon uudelle nimelleni, ”Tähtiklaani kunnioittaa määrätietoisuuttasi ja uskollisuuttasi ja hyväksyy sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi!”
Varjotähti hyppäsi alas oksalta notkeasti ja tuli eteeni ylväästi. Olin häntä kaksi kertaa suurempi, mutta hän sai ongelmitta kosketettua päätäni, jolloin nuolaisin takaisin hänen lapaansa kunnioittavasti. Käännyimme yhdessä muiden klaanilaisten puoleen, ja kaikki alkoivat huutamaan uutta nimeäni:
”Saniaishehku! Saniaishehku!”
Katsoin ylpeästi isääni ja emoani sekä Roihuaskelta. He hymyilivät minulle huutojen välistä. Annoin katseeni kulkea muidenkin yli, kunnes se osui oppilaskolmikkoon. Sädetassu huusi nimeäni energisesti ja Hohkatassunkin ääni kuului korviini. Kaikutassu oli jo lopettanut nimeni hurraamisen ja katsoi minua takaisin ilmeettömänä. Sain hänet pyöräyttämään silmiään, kun virnistin tälle voittamattomana.

//En keksinyt muuta tapaa sisällyttää Sädettä, Hohkaa ja Kaikua tarinaan, joten tästä voi jatkaa jos haluaa c://

Nimi: kipinä

03.01.2019 22:05
+ kummallekkin 10 kp lisäpisteitä

Nimi: Kipinä

03.01.2019 21:38
Varjotähti: Tarina oli erittäin lyhyt, mutta uskon että sen oli tarkoitus olla :) 0kp

Hunajakynsi: Tarinasi oli mielenkiintoinen, ja jotenkin hupaisa. Pieniä kirjoitusvirheitä joista en jaksa välittää, joten hyvä tarina :) Sullekkin vinkkinä että puheiden väliin voisi laittaa enemmän kuvailua, niin tarinasta tulisi a) pidempi b)helpompi käsittää tunteita, mutta hyvä tarina ja 40kp

Nimi: Hunajakynsi

02.01.2019 23:37
Myhäilin tyytyväisenä palaillessani metsältä muutaman kyyhkysen ja kolmen oravan kanssa. Ilta hämärtyi jo ja olin lähtenyt metsälle aikaisin aamusta heti kun olin tarkistanut että Varpukynnellä oli kaikki hyvin pentutarhassa.
Pujahdin sisään leiriin ja vein saaliini tuoresaaliskasaan. Aamupentu ilmestyi jostain tassujeni väliin. Katsahdin hömelönä luunvalkeaa naaraspentua.
"Tulit viimeinkin Hunajakynsi!" Hän hihkuu innoissaan.
"Mistäs nyt tuulee?" Ihmettelin pennun innostusta.
"Olen saanut kuulla koko päivän Varpukynneltä mitä kaikkea teit veljesi kanssa pentu ja oppilas aikanasi" hän kujeili.
*et ole tosissasi Varpukynsi* ajattelin miettien mitä kaikkea kumppanini oli mennyt lavertelemaan.
"Jahas, no ota oppia minun virheiatäni äläkä toista niitä eikös?" Maukaisin lopulta ja katsoin pientä pentua.
"Okei" hän lopulta naukuu ja hyppelehtii takaisin pentutarhaan.
Pian pentuni kai kuulivat tuloni sillä kolmikko ryntäsi ulos pesästä. Sydänpentu ensimmäisenä ja tietysti turkki tuhannen solmussa.
"Heipä hei vain teillekkin" hymähdin Tunturpennun kiivetessä selkääni.
"Kuules olet jo liian iso tuollaisiin leikkeihin" naurahdin pojalleni.
"En ole ikinä liian iso leikkimään!" Hän puollustautui ja tuhahti mielenosoituksellisesti.
"Olet liian vanha, huomenna pääsemme oppilaiksi ja käyttäydyt kun kaksikuinen tilhiäinen" Suopentu maukui esittäen vakavaa.
"Mihinkäs te katositte" Varpukynsi tokaisee pujahtaen ulos pentutarhasta.
"Ovatkos he käyttäytyneet?" Vitsailen nähden kumppanistani jo nyt että kolmikko oli ollut aavistuksen rasittavalla päällä.
"Arvaa vaan" hän vastaa pudistellen päätään.
"Ollaanhan me!" Sydänpentu kivahtaa.
"Niin Aamupentu on käyttäytynyt mutta te ette" Varpukynsi vastaa ja patistaa pennut kuuntelemaan klaaninvanhempien tarinoita.
"Tämä on sinulle" sanoin ja nakkasin kyyhkysen hänelle.
"Oletko sinä syönyt mitään?" Hän maukuu huolissaan.
"Syön myöhemmin, minulla on vielä auringonlaskun partio käyn sen jälkeen metsällä hakemassa jotain jos saan ja katson sitten onko saalista jäljellä" maukaisen.
"Et ole syönyt varmaan mitään taas sen jälkeen kun eilen pakotin sinut syömään hiireni jonka Virtatassu toi" kumppanini motkotti.
"Sinun olisi pitänyt syödä sekin, kyllä minä pärjään rakas" huokaisin hiljaa.
"Et pärjää kyllä syömättä, enkä minä tarvitse niin paljon ruokaa pennut syö jo suureksi osaa riistaa eikä aamupentu paljoa maitoa tarvitse" Varpukynsi maukuu.
"Kyllä minä syön tarpeeksi, ole huoleti" vastasin ja hymyilin
"Etkä syö, sinähän olet riutunut kamalasti sen jälkeen kun Riekotassu nimitettiin ja Huuhkajatassu kuoli!" Hän murahti.
" kaikki tässä klaanissa riutuu, on lehtikato eikä riistaa ole." Huomauton ja silitin häntä hännälläni selästä.
"Älä yritä, lupaa minulle että syöt kun palaat partiosta." Hän maukaisi ja katsoi minua merkittävästi.
"Kukaan ei hyödy jos kuolet nälkään, ethän halua että pennut joutuvat kasvamaan ilman isää?" Hän jatkoi.
"Hyvä on lupaan syödä kun palaan partiosta" maukaisin vaikka tiesin ettei mitään riistaa olisi jäljellä joten metsälle saisi joutua ennen ateriaa.
Kumppanini katse leppyi ja hän asettui lähemmäs minua vaihtamaan kieliä.
Illan muutamat tunnit vierähtivät ohi huomaamatta ja kun aurinkolaski tassuttelin aukiolle jossa Hallatuuli ja Riekosielu jo odottivat.
Sanaakaan sanomatta astuimme ulos hyiseen lumimyräkkään. Raja toisensa jälkeen oli rauhaisa emmekä kohdanneet ongelmia saati muita klaaneja. Palatessamme leiriin tassuni olivat jäässä ja pitkä karvani märän lumen peitossa. Karvat kuonon ympäriltä oli jäässä ja idea lämpimästä makuusijasta houkutti mutta kurniva vatsa ajoi vielä metsälle. Kun viimein palasin leiriin hereillä oli enään Tiikeriliekki jolla oli vahtivuoro.
"Iltaa" maukaisin saapuessani.
"Painuhan unten maille, piiskaviima halusi sinut aamun metsästyspartioon" ystäväni naurahti.
"Voi hyvä tähtiklaani sentään, eihän tässä nukua kerkiä" naurahdin.
"Mutta taidan ottaa neuvosta vaarin ja painun pehkuihin kuhan olen tuhonnut tämän oravan" maukaisin ja jätin toisen oravista siihen missä tuoresaaliskasan pitäisi sijaita.
Istahdin alas sotureiden pesän edustalle ja tein oravasta harvinaisen nopeasti selvää. En ollut tottunut näin suuriin aterioihin kerralla yleensä söin vain muutaman hiiren silloin tällöin, täyden vatsan viereen oli hyvä nukahtaa ja heti makuusijalleni päästyä luomeni painuivat kiinni.
Tuntui kun aamunsarastukseen olisi ollut vain sekuntteja sillä kun Piiskaviima tuli repimään ylös unilta tuntui kun olisin voinut nukkua kokonaisen kuun vielä. Hetken venyteltyäni kuitenkin herääminen ei enään tuntunut niin kamallle. Pimeävarjo partion johdossa katosi kahdeksan päinen kissaryhmä lumisen metsän siimeksiin. Lupasimme olla auringonhuipuksi takaisin jotta näkisimme uusien oppilaiden nimityksen.
Aika kului kun siivillä ja jo muutaman linnun jälkeen alkoi auringonhuippu olla lähellä. Kiirehdimme leiriin ja lähes tulkoon heti saapumisemme jälkeen kaikui Varjotähden tutut sanat lumisessa leirissä.
"Saapukoon jokainen oman tuoresaaliinsa metsästämään kykenevä suuroksan alle klaanikokoukseen"
Tassuttelin pentujeni ja kumppanini luo vietyäni linnut tuoresaaliskasaan.
"Olemme kerääntyneet tänään juhlimaan suurta iloa. Vuolaspuron pentue on syntynyt ja Kallapentu on terveenä emonsa hoivissa. Sitten toiseen asiaamme tänään. Varpukynnen ja Hunajakynnen pennut on tänään kuusi kuisia ja on heidän aika tulla oppilaiksi!" Varjotähti maukui kantavalla äänellä.
"Tunturipentu, Suopentu ja Sydänpentu tulkaa tänne eteen" Varjotähti maukuu.
"Tunturipentu olet saavuttanut kuuden kuun iän ja olet valmis aloittamaan koulutuksesi. Siihen päivään saakka kunnes saat soturinimesi sinut tunnettakoon Tunturitassuna. Riekomieli olet nuoresta iästäsi huolimatta taitava soturi ja oletan että siirrät kaiken Hunajakynneltä oppimasi hänen pojalleen" Varjotähti lausui ja poikani kosketti neniä uuden mestarinsa kanssa.
"Suopentu olet kuuden kuun ikäinen ja on sinun vuorosi tulla oppilaaksi. Siihen päivään saakka kunnes saat soturinimesi sinua kutsuttakoon Suotassuksi. Liekkiraita olet osottautunut taitavaksi ja rohkeaksi soturiksi oletan että siirrät kaiken osaamasi Suotassulle." Varjotähti maukui ja oppilas ja mestari koskettivat neniä.
"Sydäntassu olet kuusi kuinen ja on sinun vuorosi tulla oppilaaksi. Siihen päivään saakka kunnes ansaitset soturinimesi tunnettakoon sinut Sydäntassuna. Liljaaskel olet uskollinen ja taitava soturi ja oletan että siirrät kaiken osaamasi oppilaallesi" Varjotähti lopetti ja tyttäreni ja hänen mestarinsa koskettivat neniä.
Yksi kyynel vierähti poskelleni, pentuni olisi oppilaita. Ei varmaan menisi aikaakaan kun he jo olisivat sotureita.


Nimi: Varjotähti

02.01.2019 22:04
Aamuisen partion jälkeen suuntasin metsälle. Lehtikadon rauhallisuus oli jatkunut jo pitkään, ei kuluisi varmaan puoltakaan kuuta kun ongelmia syntyisi joko klaanien tai erakoiden kanssa. Meille ukkospolku takasi ettei rajan ylityksiä tullut klaanien puolelta paljoakaan erakot olisivat sitten toinen juttu. Olimme olleet reviireillämme muutaman kuun ja yhteenottoja kovapäisten erakoiden kanssa oli tullut enemmän kun tarpeeksi. Varsinkin korkokivien vastaisella rajalla, jotkut soturit puhuvat että olisivat nähneet jopa Sysiraitaa. Toivottavasti se oli vain puhetta ja Sysiraita oli kuollut palossa.
Osuin samoille parruille kun viimeksi metsästäessäni. Suon keskellä meni suuria kaatuneita puita joita kaksijalat olivat varmaan halkoneet jotta voisivat kulkea suolla kastumatta, jotain sellaista erakot olivat selittäneet kun kysyin heiltä miksi tähtiklaanin nimeen ne halkoivat suota. Tuuli tuiversi turkkiani, paljon oli menetetty taudille joka klaanissa oli riehunut onneksi pentutarhassa riitti vilskettä nyt Varvun ja Hunajan pentueen myötä. Rauha oli maassa, se nyt on pääasia.

Nimi: Zare

01.01.2019 18:24
____________________________________________

Nimi: Zare

01.01.2019 18:23
Hohkatassu// 60kp +10kp
Sädetassu// 20kp
Vuolaspuro// 22kp +10kp

Nimi: Vuolaspuro

01.01.2019 11:21
Heräsin paljon ennen aurinkoa ja Varjotähteä iham vain kiskoakseni oppilaani aikaisin ylös,
* jos kerran voimat riittävät iltaisiin metsäretkiin eikä niistä halaja minulle kertoa saa luvan jaksaa nousta ylös. * tuumasin ja venyttelin antoisasti.
*olinkohan hiukan pitkävihainen? Heidän rangaistuksensakkin taisi jo loppua?*mietin hetken
Pujahdin hiljaa ulos sotureiden pesästä. Aurinko ei nousisi vielä auringonkierron kuudennekseen joten meillä olisi runsaasti aikaa harjoituksille ennen aamupartiota.

(//4 tuntiin|| auringonkierto-24h -> 24/6=4 || eli kello jotain neljän maissa aamulla).
Söin nopeasti hiiren tuoresaaliskasasta ja suin turkkini ripeästi kuntoon. Sitten pujahdin oppilaiden pesään. Kaikutassu nukkui somasti pedillään, kuraverinen oppilaani lotkautti korviaan hiukan kuullessaan minut.
"Ylös pikkunen" maukaisin heltyessäni tämän suloiselle tuhinalle.
Ehken enään huomenna repisi häntä ylös kukon laulun aikaan. Hän varmaan oli jo ymmärtänyt virheensä.
Haukotellen hän avasi silmänsä ja venytteli tokaisten minulle "nytkö sinä vasta ilmestyit?"
Hymähdin ja tassuttelin ulos oppilaiden pesästä. Pimeä lehtikadon aamu, muistan miten Varjotähti rakasti näitä aamuja.
Suuntasimme harjoituspaikalle lumisen metsän halki. Suurten kuusten oksilla lojui painava valkoinen vaippa joka uhosi pudota maahan.
Ruostunut kaksijalkojen aita reunusti harjoitupaikkaa ja maa oli lumen peittämä.
"Tänään harjoittelemme tarkkuuttasi, lämmittelehän hiukan ennenkun aloitamme niin et riko itseäsi" maukaisin ja Kaikutassu vain katsahti minuun väheksyen.
"Hyvä on ei sinun tavitse sitten lämmitellä jos lihaksesi reväyttää tahdot mielommin." Näpäytin ja enempiä odottelematta tähtäsin tarkan iskun naaraan leukaluun kärkeen ja oppilaan jalat pettivät.
Hänen silmänsä levisi ihmetys
"Miten sinä?" Hän takerteli
"Refleksit toimivat niin, osu toiseen paikkaan ja se aiheuttaa seurauksen muualla. Jos löisin kovempaa sinulta lähtisi taju mutta sitä en toivo" kuittasin.
"Ja saisinko nyt aloittaa koulutuksesi kunnolla?" Kysyin mittaillen oppilaista katseellani muistuttaen että olemme jåljessä muita oppilaita.
Olin selvittänyt jo ettei hänelle oltu opetettu pentu aikanaan mitään hyödyllistä tosin mitä nyt olettaisi likaveriseltä kissalta.
Kun neidin ehkä pienoinen nenäkkyys alkoi väistyä rentoutin lihakseni, en halua olla ilkeä hänelle varsinaisesti. Vaikka ajatusmailmamme ei aina kohtaa emmeköhän mekin löydä yhteisen sävelen.
"Aloitetaanpa vaikka ihan perusteista, etukäpälällä lyönti. Näytä minulle miten tekisit sen." Kehitin ja odotin mielenkiinnolla mitäköhän hän tarjoaisi.
Hän laski painonsa oikealle etukäpälälle ja kohotti vasemman iskuun.
"Stop" maukaisin jo ennenkun käpälä oli noussut polven korkeudelle.
"Mitä nyt?" Hän ihmetteli.
"Lasket painosi iskevältä tassulta toiselle etukäpälällesi." Selitin.
"Niin, mites minä muuten sen saisin nostettua maasta?" Hän tokaisi.
"Se varoittaa vastustajaasi siittä miten aijot hyökätä, jos taistelet vain yhtä kissaa vasten pidä hänet edessäsi viistosti ja paino takatassuilla tai sivuttain ollessa tassuilla jotka ovat kauimpana vastustajastasi." Ohjeistin.
"Niin ja jos pidät painosi toiselta etutassulta toisella juuri äsken yrittämässäsi hyökkäyksessä vastustajan on helppo kaata sinut lyömällä heikonkin iskun tukijalkaan, siksi tukijalka on aina heikkona hyökkäyksille ja se pitää pitää suojassa. Koska et ikinä etukäteen voi tietää mikä tassu tulee olemaan tukijalka sinun täytyy harjoitella niin että kaikki jalat ovat vuorollaan tukijalkoja. Etenkin vähän vaativimmissa hyökkäyksissä kuten jos vaikka nouset hyökkäykseen tukijalan tasapaino ja vahvuus on avainasemassa hyökkäyksen lopputulokseen." Kerron ja katson oppilastani toinen kulma hennosti koholla odottaen tämän sisäistävän asian.
"Yritähän uudelleen" kehotan hymyillen varoen.
Tällä kertaa Kaikutassu harkitsee hienosti ensin ennenkun ryhtyi hyökkäykseen. Sulavaliikkeinen ja hyvin onnistunut isku osuu napakasti poskelleni.
Nyökkään hiukan ja huomautan "et tähtää tarpeeksi tarkasti"
Auringon uhatessa nousta kiiruhdamme leiriin sillä piiskaviima nakitti meidät aamupartioon. Jäinen maa on uhkaavan kylmä ja hiljainen lumisade alkaa voimistua.
Meitä vastassa olikin vain siskoni kun saavumme leiriin. Huomasin tutun ilmilön kun salama kirkkaalta taivaalta, riista alkoi huveta ja konflikteja oli odotettavissa. Varjotähti oli taas pienentänyt rajapartion kissamäärät minimiin ja käskenyt lähettää loput kissoista metsälle.
Nyökkäsin tervehdykseksi ja päällikkö vastasi samoin. Sanaakaan sanomatta pujahdimme takaisin lumisateeseen.
Vaikkei Kaikutassu sitä ikinä myöntäisi hänen lihaksiaan mahtoi jomottaa jo nyt, ehkä hän voisi syödä jotain kun palaamme. Niin jos saalista on, sen jälkeen voisimme palata taas harjoituksiin. Metsästystä hän saisi oppia aivan tarpeeksi metsälle kun lähtisimme sillä niitä kertoja varmasti tulisi näin lehtikadon aikaan.

//kaiku?

 

©2019 Metsäketo - suntuubi.com