Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani Jokiklaani Tuuliklaani Varjoklaani  Tähtiklaani Erakot ja kotikisut 

 

Varjoklaanilaisten tarinat

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Zare

12.08.2018 23:12
______________________________________________________

Nimi: Zare

12.08.2018 20:56
Karpalotassu// 18kp, 15kp
Aurinkotassu// 25kp, 20kp
Ruostetassu// 11kp
Kotkankatse// 21kp
Varjotähti// 10kp

Nimi: Karpalotassu

07.08.2018 21:52
Ei ollut kulunut edes auringonlaskua siittä kun minut oli nimetty oppilaaksi. Iltapartio oli juuri palannut leiriin ja ilmoittanut metsän palavan. Lähdin kiireen vilkkaa ulos leiristä seuraten Ruohotähden käskyä. Kompastuin johonkin ja lensin naamalleni. Kissojen jaloissa oli vaikea päästä ylös mutta yhtäkkiä tunsin hampaiden tarttuvan niskaani. Isäni oli nostanut minut hampaisiinsa ja juoksi nyt täyttä vauhtia metsässä.
"Osaan kyllä juosta itsekkin" nurisin.
"Ihan sama en jätä sinua palamaan, nyt kuono umpeen neiti ja sulje silmäsi" isäni vastasi hampaittensa takaa.
Isäni ikuinen käytös kun olisin vielä kaksikuinen ärsytti minua mutta suljin silmäni huomatessani kuinka savu kirveli niitä. Pihkaviiru loikki läpi liekkien meren.
Kuuma hohkaus poltteli minua mutta olin hiljaa. Kipristin itseni pieneksi palloksi ja yritin tehdä isälleni helpommaksi kantaa minut. Viimein saavuimme rantaan. Isäni laski minut järveen.
"Au au au, se on kuumaa" ulahdin kuuman veden koskettaessa minua.
"Vai niin" hän vastasi ja kahlasi syvemmälle. Sitten hän laski minua hiukan veteen vain niin että turkkini kastui.
Kehräsin hiljaa lämpimälle vedelle joka hyväili turkkiani liekkien jälkeen. Vesi oli lämmintä muttei niin kuumaa kun rannassa. Lämmin tuuli puhalsi pohjoisesta vuorilta ja liekit hehkuivat kirkkaampina hetken.
"Kaksijalkaan" Varjosydän passitti ja isäni nyökkäsi lyhyesti kunnes jatkoimme matkaa.

// skip karpalo menettää tajunsa hengitettyään liikaa savua

"Hän heräsi"kuului Vuolastassun naukasu joka hälytti isäni sekunnissa paikalle.
"Voi pikkuiseni luulin jo että menetän sinut tähtiklaanille, olen niin iloinen että olet elossa. Voi Karpalotassu olin niin huolissani sinusta onneksi Laventelikasvo sai sinut kuntoon." Hän maukui hysteerisesti.
"Rauhoitu" henkäisin käheästi.
"Älä puhu, Laventelikasvo kielsi. Odota tuon sinulle hunajaa jota Leikopuro löysi aamulla. Laventelikasvon mukaan sinun pitää syödä sitä" isäni hössötti.
Vuolastassu pyöritti silmiään isäni käytökselle ja tuhahti huvittuneena.
"Menetit tajusi ja isäsi oli jo varma että kuolet kuten Värelehtikin." Vuolastassun kertoi.
"Missä emo?" Kysyin kuiskaten
"Jääruusua ei ole näkynyt"hän vastaa huolettomasti mutta hänen synkkä ilmeensä paljastaa paljon.
*eihän hän voi olla, vai voiko?*
Pihkaviiru palasi hunajaisen kennonpalan kanssa. Taitavasti hän valutti suuhuni tahmeaa, makeaa nestettä. Kultainen tahna helpotti oloani huomattavasti.
"Noin, tuon pitäisi riittää" Laventelikasvo maukui hellästi pihkaviirun olan yli.
"Selvä" isäni maukui ja kipaisi viemään kennon takaisin.
"Hei Karpalotassu. Olet nyt turvassa olemme taon majapaikalla. Käyn ilmoittamassa Varjlsydämelle että olet hengissä." Parantaja maukui myötätuntoinen katse silmissään.
"Ja koita kestää isääsi olet todennäköistä ainut mitä hänellä on jäljellä, emosi ja veljesi ovat varmaan kuolleet" hän jatkoi kuiskaten.
Nyökkäsin parantajallemme. Nyt ei olisi aika surra mahdollisesti kuolleita. Hänelläkin mahtoi olla rankkaa menettää mestarinsa,varmasti kamalaa.
Isäni palsi pian luokseni ja käpertyi ympärilleni. Painoin pääni tyytyväisenä, lohduttavasti hänen kyljelleen. Kehräsin hiljaa ja hän laski häntänsä kylkeni yli kuonolleni ja silitti minua. Nukahdin hetkessä. Ja tunsin isänikin hengittävän jo rauhaisammin.
Lohdullinen pimeys nielaksi minut unohtaen kipuni rinnassa ja hankalan hengitykseni, unohtaen suruni ja menetykseni. Se vain sulki minut hellään huomaansa hetkeksi pois kaikesta. Kyyneleet ja kaipaus jäivät, olin vain. Mieleni oli tyyni tämä oli pakopaikkani todellisuudesta, tänne ei mikään seuraisi minua.

-----

ennen yötä Pihkaviiru oli passittanut meidät läpi kaksijalan mutta onneksi lordi luna oli ollut myöteinen ja ottanut meidät suojaan. Lisää kissoja oli tulvinut sen jälkeen kun olimme saapuneet. Viimeisimpinä uusi päällikkömme, Varjotähti ja Laventelikasvo parantajamme. He olivat taivaltaneet takaisin metsään, kuukiville ja takaisin.
"Hei" Huurretassu maukui.
Nuori oppilas tassutteli luikseni jäiset silmät loistaen. Naaras oli hyvin kaunis. Tulin hänen kanssaan ihan hyvin juttuun.
" hei" vastasin.
"Mitä mieltä olet varapäälliköstä?" Hän Kysyi
"No Haukkataivas on taitava soturi siittä ei epäilystäkään. " maukaisin.
"Mm,olet oikeassa" Huurretassu myötäili.

Nimi: Aurinkotassu

07.08.2018 16:16
Havahduin hereille tulen piinaamasta painajaisestani. Kastanjatassu nukkui kieräytyneenä viereeni näyttäen paljon rauhallisemmalta kuin oma oloni oli. Olimme menneet sivulle muutamasta muusta kissasta, jotka olivat samassa kohtaa kuin me. Lähellämme ei oikein ollut ketään. Oloni oli kamala, enkä halunnut vain pysyä paikallani. Kun olimme paenneet tulta, olin voinut työntää ajatukseni taka-alalle, mutta nyt ne tunkivat mieleeni. Voisin lähteä kävelylle, jos en menisi kauas enkä olisi kauaa, kukaan ei huomaisi. Pakotin itseni jaloilleni ja irvistin hieman, kun kipu viilsi anturoissani. Toivoin, että kaksijalkalassa tai parantajilla olisi jotain siihen. Käännyin ympäri, ja astelin mahdollisimman hiljaa kauemmaksi, puiden ja pensaiden taakse ja istahdin taas. Oloni ei parantunut, mutta kukaan ei nähnyt minua. Nostin tassuni naamani eteeni ja tuijotin sitä. Olisin voinut vannoa,että olisin nähnyt verta siinä. Yritin hengittää normaalisti, mutta kauhukseni en meinannut saada henkeä. Läimäisin kurkkuani tassullani. En voisi tukehtua nyt, kun pääsin pakoon tulelta. Kyyneleet nousivat silmiini. Aloin yskimään ja henkeni aukesi hivenen. Kasvoni olivat märät kyynelvirrasta. Oloni oli kamala. Asetuin makaamaan ja katsoin taivasta, tähtiä ja savua. Tähtiklaani suokoon, että selviäisimme.

Makasin hetken paikallani, kunnes kuulin rapinaa kauempaa, joka sai minut jaloilleni. Hiivin lähemmäksi ääntä, toivoen sen olevan jotain saalista. Se olikin, linnunpoikanen, joka oli pudonnut puusta. Virnistin. Linnunpoikanen olisi hyvää saalista. Loikkasin linnun kimppuun ja puraisin sen niskat poikki. Otin sen suuhuni ja päätin siirtyä takaisin muiden luokse, sillä tajusin, että olin ollut kauan poissa. Kastanjatassu olisi varmasti herännyt ja huomannut poissaoloni. Kirosin mielessäni, mutta kiirehdin eteenpäin. Olin kävelemässä siskoni luokse, kun emoni huomasi minut ja kimpaisi luokseni.
”Missä sinä olit?! Olin kuollakseni huolissaan!” hän huusi. Painoin korvani luimuun ja pudotin linnun maahan. Mitä edes sanoisin? En halunnut kertoa oikeaa syytä.
”Minä… näin tämän linnun...mutta… eksyin matkalla takaisin. Olen pahoillani. Anteeksi”, mumisin katse maassa. En ollut edes tajunnut, että emoni oli ollut niin huolissaan, mutta sitten tietenkin hän oli ollut. Hän oli pelännyt menettevänsä meidät paloon.
”Olisit sanonut jotain! Olist voinut jättää sen rauhaan!” hän kivahti, mutta selvästi helpottuneena sekä vähemmän vihaisena.
”Halusin vain auttaa”, jatkoin hiljaa. Emo huokaisi ja sulki silmänsä.
”Minä vien tämän. Mene siskosi luokse ja pyydän, älä enää katoa”, hän naukaisi väsyneesti. Vastausta odottamatta hän otti linnun suuhunsa ja käveli pois. Kävelin siskoni luo, joka näytti happamalta hänkin.
”Anteeksi. Metsästin linnun. En tarkoittanut kadota niin”, sanoin jo ennen kuin hän ehti avata suutaan. Hän nyökkäsi ja nuolaisi kaulaani.

Istuimme vierekkäin Kastanjatassun kanssa hännät kiedottuna yhteen. Muutamia kissoja oli tullut lisää, muttei edes neljäsosaa minkään klaanin kissoista.
”Meidän pitäisi tehdä jotain. Mennä jonnekin tai jotain. Emme ole turvassa tässä”, joku jokiklaanin kissa naukui hiljaisuuteen. Olin miettinyt samaa. Minne menisimme? Emme voisi palata reviireillemme ennen kuin tuli olisi sammutettu, eikä se olisi varmastikaan turvallista ainakaan ennen seuraavaa iltaa
”Taolaisten lauma asuu lähellä. Voisimme mennä sinne”, Pihkaviiru sanoi. Hän tunsi tien sinne, hän oli ollut yksi etsintäpartion jäsenistä.
”Kotikisulauman luo?” myrskyklaanilainen kolli kysyi epäilevästi.
”Erakkolauman. He asuvat kaksijalkalan toisella puolella”, sisareni mestari korjasi. Matka olisi pitkä.
”Ja meidän pitäisi mennä sinne asti? Sinne on pitkä matka, olemme kaikki väsyneitä ja enemmän tai vähemmän loukkaantuneita. Entä jos he eivät halua auttaa meitä? Silloin olisimme kävelleet sinne asti turhaan?” joku toinen jokiklaanin kissa huomautti.
”Uskon, että he auttavat. He ovat mukavia. Ja jos he jostain syystä kieltäytyisivät auttamasta meitä, lähellä on paljon aluetta, jossa voisimme levätä ja metsästää”, Pihkaviiru vakuutteli. Se kuulosti kyllä hyvältä.
”Entä jos he ajavat meidät pois? Emme voi taistella tässä kunnossa”, Kaamosturkki huomautti.
”He ovat enimmäkseen pasifistejä. Eivät he aja meitä pois, Sitä paitsi, onko teillä parempia ideoita? Kaksijalat löytävät meidät aamulla”, Pihkaviiru kysyi hiven ärtyneisyyttä äänessään.
”Onko meillä vaihtoehtoja?” Hallatuuli kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen pitäen meidät molemmat, minut ja Kastanjatassun vierellään.
”Ei, ei oikeastaan”, kolli naukaisi mietittyään hetken. Tiesin sen olevan totta. Meitä oli jo tarpeeksi, että jos pysyisimme siinä, missä olimme, kaksijalat näkisivät meidät.

Hetken kuluttua olimme kaikki valmiina seurasimme Pihkaviirua kaksijalkalaan. Olimme peloissamme, mutta onneksi pystyimme liikkumaan yön varjoissa. Emme edes päässeet etenemään nopeasti, sillä kaikki olivat väsyneitä ja nälkäisiä sekä pysähdyimme vähän väliä odottamaan jotakuta, joka pysähtyi hengittämään tai yskimään. Etenimme silti, hitaasti, mutta etenimme. Aamun sarastaessa olimme päässeet jo läpi kaksijalkalan ja lähestyimme kaksijalkojen pesää, jossa taolaisten lauma kuulemma asui. Vilkaisin siskoani, joka mulkoili pesää. Tiesin hänen mielipiteensä erakoista ja kotikisuista, mutta hän ei voisi sanoa mitään mielipiteistään, jos saisimme jäädä taolaisten lauman luokse. Pihkaviiru pyysi minut ja Kastanjatassun mukaansa, kun menimme kolmisin lähemmäs taloa. Hän puhui vartiossa olevalle kissalle jotain ja jäi odottamaan tuon mennessä sisään ja tullen pian ulos toisen kissan seurassa.
”Lord Jack, olen pahoillani aikaisesta herätyksestä”, kolli naukui ja nyökkäsi toista kohtaan.
”Pihkaviiru, olin jo hereillä. Mitä teet täällä?” harmahtava kolli naukui hieman uneliaana.
”Järvi.. Järven ympäristö on tulessa. Meitä on muutamia mukana ja ajattelimme, että jos voisimme olla täällä – vain hetken. Monet ovat loukkaantuneet ja...”, Pihkaviiru selitti huolestuneena.
”Totta kai, me autamme”, Lord Jackiksi kutsuttu kissa lupasi keskeyttäen kollin. Pihkaviirun silmät kirkastuivat ja hän viittoi hännällään muita tulemaan lähemmäksi.
”Kiitos, Lord Jack. Meitä on paljon, osa on varmasti hukassa kaksijalkalassa ja muualla. Me metsästämme tietysti itse ruokamme”, hän lupaili, mutta Lord Jack pudisti päätään.
”Ei tarvitse huolehtia. Lähetän laumalaisiani etsimään heitä ja tuomaan tänne. Autamme teitä mielellämme, jaamme riistamme. Saatte levätä”, hän naukui. Emomme pääsi luoksemme ja seurasimme häntä sisälle. Anturoitani viilsi jokainen askel, jonka otin. Irvistin kivusta.
”Emo, minua väsyttää”, Kastanjatassu mumisi uneliaasti.
”Ei hätää kultapieni. Voimme nyt nukkua”, Hallatuuli hymähti ja käveli muiden klaanikissojen luokse, jotka olivat lähellä yhtä kulmista. Hän asettui makuulle, ja Kastanjatassu käpertyi aivan häneen kiinni makaamaan, kuin hän olisi yhä ollut pieni pentu. Asetuin myös makaamaan emoon kiinni. En ollut edes tajunnut, miten väsynyt olin ollut, mutta silmäni painuivat väkisin kiinni, joten annoin niiden ja vaivuin pehmeään uneen.

Nimi: Varjosydän

07.08.2018 00:05
//aika ennen Ruohotähden kuoleman paljastumista. Jälkeen illan jolloin klaanit olivat pelastuneet.
Jos klaaniin ei sovi pentua Aamu voi kuolla taivalluksen aikana, tahdoin vain kirjoittaa viimeisen kerran alessasta kun se vielä on mahdollista hän kuitenkin oli varjotähden läheisimpiä ystäviä.


Istuin pienen kissan haudalla. Kissan joka oli niin viattomasti minua lohduttanut. Kissan joka oli syytön kaikkeen tapahtuneeseen. Franco oli eilen näyttäytynyt. Alessa oli kuollut. Rakkain ystäväni oli kuollut. Alessaa ei ikinä löydettäisi mutta Franco ja hänen pienen pieni tyttärensä olivat tehneet haudan jonne haudanneet alessan kaulapannan, viimeisen lahjan minkä alessa oli tyttärelleen antanut.
Kyynel vieri poskellani. Annoin sen tippua kauniille sirolle kivikeolle joka oli pystytetty ukkospolun laitaan.
Mietin kaunista naarasta jonka kanssa olin jakanut unohtumattomia hetkiä. Miten naaras oli uskonut pentueen toisensa jälkeen huostaani peläten kumppaniaan. Nyt hän oli poissa.
Luulin etten ikinä pystyisi itkemään enempää kun olin jo itkenyt.
Alessan iltatähti tassutteli vierelleni. Hauta ei ollit vain alessan vain myös kauniin pikkupennun veljen. Hän kiipesi vierelleni ja katsoi kivikekoa. Keon keskellä lepäsi alessan panta. Pikkuinen kosketti nahkaista pantaa. Se oli kuin kauniin kotikisun panta. Kuin tähtien kirjailema panta. Se loisti kuun valoa vasten kelmeästi. Virheettömästi solki hiukan auenneena. Vanha panta oli hiertynyt hiukan rikki kullan valkean untuvan tavoin. Pentu kosketti tassullaan suurten kivien välissä olevaa pantaa säikähtäen sen viileyttä. Se oli luonnottoman kylmä ei enään lämmin niinkun aina alessan kaulassa.
"Lukas on kun enkeli" pieni pentu maukui merkillisesti ehkä itsekseen.
"Lukas on enkelten pentu" Franco maukui.
Enkeli oli kun tähtiklaani kissa. Sen oli Alessa kertonut.
Mieleeni palasi kylmä lehtikadon aamu jolloin tiikeripentu oli kysynyt oliko hän enkelten huomassa. Ymmärtämättä mitä hän oli tarkotittanut olin vastannut että hän oli turvassa.
"Kiitos Franco" maukaisin.
"Kiitos, sinä huolehdit pennuistamme eikö?" Hän vastasi.
"Niin, alessa ei halunnut ikinä muuta kun pentujensa parasta" vastasin hiljaa.
"Tiedän, mutta perinteisesti pentueen vahvin pentu on jätetty eloon. Perinteiden mukaan sinäkin elät" kolli maukui merkillisesti.
Perimteet olivat siis olleet syy miksei Alessa uskaltanut pitää pentujaan. Perinteet jotka veivät pienen kissan hautaan.
"Tähtiklaani valaiskoon polkujanne, kiitos mutta minun on palattava klaanini luo" mau'uin.
"Se valaiskoon Aamun tietä. Minä lähden omalleni. Pyydän vie Aamu ja kasvata hänestä kissa josta voin olla ylpeä. Minun aikani on loppumassa ja tämä on viimeinen tehtäväni ennen kun lähden paratiisiin kuten mimun kuuluu" vanha kolli maukui.
Nyökkäsin vain hiljaa ymmärtäen että Franco aikoi seurata kumppaniaan.
"Kiitos Varjosydän" Franco maukui ja katosi pimeyteen jättäen minut pienen pennun kanssa.
*mitä tähtiklaanin nimeen teen tuon kanssa* ajattelin.
Noukin pennun hampaisiini hän ei edes ulissut. Pikkuisella oli varmasti kamala nälkä.
"Tuleeko minustakin enkeli?" Aamu miukui hennosti.
"Ei tule rakas vien sinut sisarustesi luokse" kerfoin päättäen antaa hänet tyttärelleni kasvatettavaksi. Hänen oma pentunsa oli juuri päässyt oppilaaksi.
Katulamppujen valaistessa polkuani tassuttelin hylätylle kaksijalan pesälle jättäen pennun Vaahterapilkkulle ja käpertyen pimeävarjoa vasten.


Nimi: Kotkankatse

06.08.2018 13:50
Aukiolta kuului kissojen hätääntynetä huutoja jotka saivat minut heräämään unestani. Ensiksi luulin olevani edelleen unessa, mutta sitten savun haju leijaili sieraimiini. Säpsähdin täysin hereille ja silloin kuulin mitä kissat huusivat.
"Metsäpalo! Paetkaa järvelle!", huusivat kissat ohjeita toisilleen. Syöksyin ulos sotureiden pesästä ja järkytyin siittä, kuinka lähellä liekit jo olivat. Niiden kuumuuden pystyi jo tuntea, eikä menisi kauaa, ennen kuin ne olisivat nielleet leirin alleen. Kissat ryntäilivät paikastat toiseen ja sitten ulos leiristä. Yritin sekasorrossa nähdä, ketkä kaikki juoksivat ulos keidenki kanssa. Pian kuitenkin tajusin, ettei kumppanini tai poikani ollut heidän joukossaan. Käännyin nopeasti pentutarhan suuntaan ja pujottelin kissojen lävitse niin nopeasti kuin pystyin. Aikaa ei ollut hukattavissa, savu leijui jo tummana pilvenä Varjoklaanin leirin yllä ja se alkoi tuntua keuhkoissa. Palavan metsän kuumuus alkoi jo käydä sietämättömäksi. Syöksyin suin päin pentutarhan suuaukosta sisään ja olin miltein törmätä Piiskaviimaan, joka kantoi hampaissaan pelokasta Kyyhkypentua. Olimme kaikki silmin nähden helpottuneita nähdessämme toisemme.
"Kotkankatse, onneksi olet hengissä. Meidän on mentävä, Vesiturkki meni jo edeltä Vaahterapilkun pentujen kanssa, tapaamme heidät järvellä!", Piiskaviima kertoi ja lähti juosten ulos leirissä, juoksin hänen peräänsä. Päästessäni ulos leiristä, kiristin tahtiani saavuttaakseni Piiskaviiaman. Nyt oli jo kiire. Liekit olivat jo pitkällä ja nyt ne nuolivat jo leirin vieressä kasvavia puita. Silloin tajusin, että klaanivanhimpien en ollut nähnyt lähtevän pesästä.
"Piiskaviima, oletko nähnyt kenenkään kantavan Kiitotassua ulos leiristä?!", kysyin ratisevan metsän ja huutojen yli. Piiskaviima mietti hetken ja pudisti päätään. Pysähdyin siihen paikkaan ja kännyin takaisin.
"Kotkankatse, mitä luulet tekeväsi hiirenaivo, liekit ovat jo aivan liian lähellä?!", Piiskaviima mutisi Kyyhkypentu edelleen hampaissaan. Vilkaisin äkkiä olkani ylitse.
"Kyyhkypentu, muista että olet poikani ja rakastan sinua ja isääsi loppuun asti. Lupaa kasvaa kissaksi, josta klaanisi ja perheesi voi olla ylpeä!", huusin tietäen, että tämä saattoi olla viimeinen kerta, kun näen poikani. En kumminkaan voinut antaa Kiitotassun kuolla näin. Järki käski minun koko matkan takaisin leirin aukiolle kääntyä takaisin, mutta sydämeni ei voinut antaa minun lähteä. Palavat liekit olivat jo saavuttaneet leirin muurin ja nielivät sitä ahneesti. Ryntäsin Klaanivanhimpien pesän suuntaan ja sitten kuulin rusahduksen lähistöltä, jota seurasi rääkäisy. Vain muutaman ketunmitan päässä minusta, klaanivanhimpien pesä oli romahtanut. Sen ulkopuolella makoili tuttu valkea tabby, joka huusi hädissään Tuikesulan nimeä. Pesästä ei kuitenkaan enään kuulunut mitään. Muualta leiristä taas.. Näky oli kuin itse kaksijalkojen helvetistä. Jälkeen jäänet kissat yrittivät auttaa toisiaan. Jotkut olivat jääneet pesiin loukkuun ja jotkut... Pudistin päätäni ja yritin keskittyä olennaiseen, eli Kiitotassun pelastamiseen. Naaras itki avutomana maassa. Savu oli peittänyt koko leirin alleen ja se peitti alleen kaikki muut hajut. Ei siis ihme, ettei vanhin ollut vielä huomannut minua.
"Kiitotassu", keskeytin naaraan itkun ja tämä käänsi päänsä minua kohti, tämän sokeat silmät olivat itkusta punaiset ja kasvojen turki litimärkä paahtavasta kuumuudesta huolimatta.
"Kotkankatse?", tämä kysyi epäuskoisena.
"Kyllä, tulin hakemaan sinua. Pääsemme kohta pois täältä", kerroin ja aloin jo nostaa kevyttä kissaa selkääni.
"Kotkankatse miksi teet näin, et voi millään kantaa minua järvelle, tapatat itsesi yrittäessäsi pelastaa klaanille hyödyttömän vanhimman!", tämä sanoi ja alkoi kiemurrella, yrittäen tiputtautua alas selästäni.
"Koska olet ystäväni Kiitotassu, olit yksi niistä, jotka ensimäisenä toivottivat minut tervetulleeksi klaaniin. En aijo korvata ystävällisyyttäsi jättämällä sinua tänne kuolemaan! Minä olen jo hyvästini jättänyt, joten jos kuolen, niin kuolen kuin soturin kuuluu!", sähähdin, jolloin naaras lopetti kiemurtelunsa.
*Hyvät henget, antakaa tämän olla oikea päätös*, pyysin hiljaa mielessni, ennen kuin lähdin mahdollisimman nopeasti juoksemaan ulos leiristä, kohti järveä, missä toivon mukaan kaikki muut jo odottivat. Savu poltteli keuhkojani kiiruhtaessani liekeissä olevan metsän halki. Tuli loi punaoranssin valonsa turkilleni juostessani sen ohitse tukaluudesta huolimatta. Vähtellen juokseminen Kiitotassu selässäni, savu ja kuumuus kävivät liian tuskallisiksi ja pakottivat minut pysähtymään. Ilmassa ei ollut enään paljoa puhdasta happea, joten painauduin vatsaleni maahan vetämään henkeä maanrajasta, jossa oli vielä hieman hengitettävää ilmaa. Myös Kiitotassu veti nopeasti henkeä selässäni. Maanrajassa katselin ymärilleni. Olimme jo niin lähellä järven rantaa, mutta valitettavasti liekit olivat jo ehtineet meidän ja järven välille. Jos jatkaisimme suoraan, välttäisimme liekit, mutta joutuisin juoksemaan vielä jokiklaaninkin reviirille asti, ennen kuin pääsisimme ehkä kiertämään liekit. Jos olisin vielä hetken voinut levätä siinä, niin ongelmaa ei olisi, mutta aika kävi jo vähiin. Tiesin, että jos jäisin tähän vielä hetkeksi, niin liekit saavuttaisivat meidät ja olisimme mennyttä. Voimani olivat jo melkein loppu, joten jos yrittäisin päästä kaksijalkojen tielle asti, olisi hyvin paljon mahdollista, että lieit ehtisivät ensin, tai sitten voimani loppuisivat. Käänsin katseeni kohti vasta syttynyttä kasvustoa, jonka takaa pystyin jo erottamaan järven. Puut ja puskat eivät olleet vielä täysin liekeissä, ja pystyin jopa erottamaan pieniä liekittömiä reittejä sen lävitse. Vaikka kuinka mietin eri vaihtoehtoja, oli tämä paras niistä.
"Kiitotassu, tartu hampaillasi turkkiini ja pidä kaikin voimin kiinni. Jos haluamme selvitä, meidän täytyy mennä liekkien lävitse!", huusin tälle ohjeita. Ensin naaras oli hiljaa, mutta sitten tämä tarttui lyhyeen turkkiini kiinni hampaillaan. Vedin viimeisen kerran henkeä ja nousin ylös.
*Nyt tai ei koskaan*, totesin ja lähdin juoksemaan kohti liekkejä. En tiedä miksi, mutta sillä hetkellä, kun loikkasin liekkien sekaan, en tuntenut pelkoa tai huolta, samalla lailla kuin silloin, kun menetän hallinnan kehostani. Mutta toisin kuin silloin, hallitsin kehoni ja tiesin tiesin mitä tehdä. Liekkien keskellä ollessani molemmat puoleni tekivät yhteistyötä. Loikin väistellen liekejä ja astuen ainoastaan palamattomille mättäille. Tunsin, kuinka liika savu alkoi jo vaikuttaa ja maailma ympärilläni alkoi pyöriä, en kumminkaan voinut pysähtyä, en vielä. Olin enään muutaman ketunmitan päässä rannasta, jossa tiesin perheeni odottavan.
*Vielä vähän Keith, vielä vähän Kotkankatse*, hoin itselleni. Silloin huomasin, että tiellämme oli vielä yksi este. Puu oli kaatunut ihan rannan rajalle ja se roihusi umpi liekeissä. Sitä ei voinut kiertää, joten valmistauduin käyttämään viimeiset voimani sen ylittämiseen. Kiitotassu tajusn mitä olin tekemässä ja upotti hampaansa niskaani saadakseen paremman otteen. Tämän hampaat lihassani saivat minut irvistämään, mutta en sen enempää keskittynyt siihen. Ranta oli enää kolmen loikan päässä. Loikkasin ensimmäisen kerran, liekkien polttaessa takanamme kaiken. Loikkasin toisen kerran, jolloin olin vain muutaman askeleen päässä palavasta rungosta. Keräsin viimeisetkin voimani, kyyristyin ja sitten ponnistin ilmaan. Liekit polttelivat vatsakarvojani ja tassujani kun liisimme rungon ylitse. Korkeus ei kuitenkaan riittänyt ja niinpä, kun hyppy oli jäämässä vajaaksi, otin lisää vauhtia puun palavasta rungosta vasemmalla jalallani. Tuli poltti jalkaani ja se kipu sai minut huutamaan tuskasta, mutta sain siittä huolimatta tarvitsemani voiman itseni ja Kiitotassun lennättämiseen järven hiekalle. Kuului raskas tömähdys, kun iskeydyimme polttavalle hiekalle. Kiitotassu joutui irrottamaan hampaansa minusta iskun voimasta ja vierimme erilleen toisistamme. Pian kuulin kissojen huutoja järven vedestä ja näin, kuinka muutamat heistä kiirehtivät luoksemme. Olimme vihdoin turvassa. Maailma pyöri edelleen ympärilläni ja lopulta en enään pystynyt pidättelemään ja oksensin kuumalle hietikolle. Tämän jälkeen voimani lopulta loppuivat ja polttavan tuskan saattelemana pyörryin.


//Ei hän ei ole kuollut. Kotka sai jalkaansa ilkeän palovamman, mutta pääsee silti kävelemään muiden jalkojensa avulla. Palovamman takia, Kotkan vasempaan takatassuun ja vähän sen yläpuolelle jää karvaton alue, muta itse jalka kuntoutuu täysin ajan myötä.

Nimi: Ruostetassu

02.08.2018 23:34
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen ", kutsui Ruohotähti. Nousin emoni kanssa ylös ja siirryimme lähemmäs suurkiveä. Emoni alkoi sukia turkkiani ja silloin tajusin minkä vuoksi kokous pidettäisiin. Olin nyt kuuden kuun ikäinen ja valmis oppilaaksi. Kissoja alkoi kokoontua ympäri aukiota. Yritin piilottaa jännityksen tunteitani mutta emoni huomasi ne ja maukui: "Älä huoli, hyvin se menee. Minuakin jännitti". Huokaisin syvään ja olin vastaamassa kunnes Ruohotähden sanat keskeyttivät minut: "Ruostepentu ja Karpalopentu ovat valmiita oppilaiksi." Hän piti tauon sanomien välissä ja jatkoi "Ruostepentu, tulisitko tänne". Nousin emoni vierestä ja puikkelehdin kohti suurkiveä. "Ruostepentu, on saavuttanut kuuden kuun iän, ja hän on valmis soturioppilaan koulutukseen. Tästä päivästä aina siihen päivään, jona hän ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Ruostetassuksi. Sinun mestarisi tulee olemaan Hunajakynsi. Toivon, että Hunajakynsi siirtää kaiken tiedon sinulle", maukui Ruohotähti ja katsoi suoraan silmiini. Nyökkäsin päälliköllemme pienesti. Samaan aikaan Hunajakynsi oli ilmestynyt vierelleni. "Hunajakynsi, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta Kekälekukalta ja olet osoittanut olevasi taitava metsästäjä ja taistelija. Odotan, että siirrät kaiken tälle nuorelle oppilaalle.", päällikkö maukaisi. Kosketimme neniämme Hunajakynnen kanssa ja astuimme alas suurkiveltä. Astelin aukion reunalle Hunajakynnen perässä ja samaan aikaan Ruohotähti piti saman seremonian Karpalopennulle. Hunajakynsi onnitteli minua ja kertoi että kiertäisimme reviirin rajat huomenna.

Kun onnittelut vihdoin loppuivat huomasin Karpalotassun astelevan luokseni. Katselin naaraan harmaata juuri suittua turkkia. Hänellä oli tummempia juovia, juurikuin minulla. Katseemme kohtasivat hetkeksi ja jäin tuijottamaan hänen ruskeita silmiään. "Vihdoin olemme oppilaita, meinasin jo kyllästyä pesässä olemiseen", maukaisin hiljaa naaraalle. Hän nyökkää ja tajusin hänen olevan ujo. "Haluaisitko lähteä hakemaan sammalta kanssani?", kysyn. "Käy, pitäisikö meidän ilmoittaa jollekin?", hän naukaisi. "Taisin juuri nähdä Hunajakynnen, odota käyn kysymässä häneltä!", vastaan ja juoksen kohti sotureiden pesän sisäänkäyntiä. Katsoin taakseni ja näin Karpalotassun istuvan paikoillaan hämmentynyt ilme kasvoillaan. "Hunajakynsi?", maukaisin ja samalla tungsin pääni pesään. "Voimmeko lähteä Karpalotassun kanssa hakemaan sammalta?", jatkoin kysymystäni. Tunnistin lihaksikkaan kollin nousevan ylös ja astuvan ulos pesästä. Hän katseli hetken ympärilleen ja vastasi: "Menkää vain, mutta nopeasti sitten", mestarini maukaisee. "Pärjäättekö varmasti yksin", hän jatkoi. "Joo, kyllä me pärjätään", vastasin hänelle. "Selvä, olkaa varovaisia", hän sanoi vielä ja samalla lähdin juoksemaan kohti Karpalotassua. "Tule!", huusin olkani yli ja juoksin kohti leirimme uloskäyntiä. "Oliko pakko juosta?", Karpalotassu tiuskaisi ja pysähtyi istumaan. Huokaisin pienesti ja katselin ympärilleni. Auringonlasku hämärsi metsää ja maalasi taivasta kauniisti. Oli yllättävän hiljaista, jos ei laskettaisi leirissä olevien kissojen puhetta. "Tuletko?", Karpalotassu kysyi ja tepasteli ohitseni. Nousin ylös maasta ja otin naaraan kiinni. "En muuten ennen ole poistunut leiristä", sanoin hänellä ja kohautin olkiani. Hän katsoi minua epäuskoisesti ja hymähti: "Minä olen pari kertaa veljeni kanssa". Jatkoimme matkaamme hieman, kunnes huomasin sammalta maasta. "Tuossa sitä sammalta on", sanoin ja aloin irroittamaan sitä maasta. Karpalotassu ei kuitenkaan tehnyt samoin vain jatkoi matkaa. Sylkäisin sammaleet maasta ja kysyin: "Minne olet menossa?". "Tule käydään järvelle. Se on tässä vieressä", naaras vastasi. Epäilin hetken, mutta en halunnut jättää oppilastoveriani yksin. Jatkoimme taas matkaa, kunnes saavuimme järvelle. Aloin haistamaan savua ja epäuskoisena huomasin liekkimeren lähestyvän meitä järven reunamilta. Karpalotassun suu oli loksahtunut auki ja hän seisoi jähmettyneenä paikoillaan. "Meidän pitää varoittaa muita!", huusin ja ampaisin juoksuun. Karpalotassu tuli perässäni ja aloin jäädä häntä jälkeen. Yritin kuitenkin pysyä perässä ja juosta niin nopeasti kun tassuistani päästin. Olimme melkein leirissä, kunnes huomasin monen olevan jo ulkona leiristä. Liekkimeri oli jo levinnyt leiriin ja moni etsi ystäviään. Kissat joukoittain juoksivat poispäin leiristä. "Minne olette menossa?", huusin. "Kaksijalkojen pesälle, tuli ei pysähdy järvelle", joku huusi takaisin ja lähdin juoksemaan heidän peräänsä.

Nimi: Aurinkotassu

01.08.2018 23:47
Saimme hieman etumatkaa tulipalosta. Kideloiste näytti erittäin surulliselta, mutta olihan se ymmärrettävää. Kastanjatassu romahti tassuiltaan maahan ja alkoi yskiä keuhkojaan pihalle.
”Meidän pitää jatkaa”, Kideloiste sanoi, mutta pysähtyi. Loikkatassukin yski savun takia. Yritin saada kunnolla henkeä, mutta ilma oli paksua. Sydämeni jyskytti kurkussani, mutta tuntui, etten jaksaisi ottaa enää askeltakaa.
”En jaksa enää yhtään”, siskoni kähisi. Hän ei saisi antaa periksi. En suostuisi antamaan ainoan pentutoverini kuolla. Raahaisin hänet vaikka omin hampain turvaan. Ei, silloin me molemmat kuolisimme. Emo surisi silloin liikaa.
”Sinun on pakko. Meidän pitää jatkaa, et saa kuolla!” vastasin tiukasti ja tönäisin siskoani. Hän mulkaisi minua ja sähähti, mutta ponnistautui koivilleen ja otti muutaman haparoivan askeleen eteenpäin. Kiiruhdin hänen tuekseen. Olin itsekin niin väsynyt, mutta meidän pitäisi kiiruhtaa, sillä ellemme pääsisi pian pois savusta, kuolisimme sen myrkyllisiin vaikutteisiin. Työnsin siskoani eteenpäin samalla, kun taistelin pysyäkseni pystyssä ja hengissä. Loikkatassu meni edellämme ja Kideloiste kulki takanamme. Tuli oli kiertänyt sivultamme eteemme ja siellä oli palavaa maata. Hämärä taivas oli tummanaan savusta, mutta hohti tulen luoman valon takia. Takaamme kuului rysähtelyä ja kauhukseni muutama puu näytti olevan kaatumaisillaan ja palavaa tulta tippui oksien kanssa maahan.
”Juoskaa!” Kideloiste huusi ja me olimme taas kovassa vauhdissa, yritimme vältellä putoavia palasia, vaikka hädin tuskin näimme eteemme mustan savun keskellä eikä juokseminen helpottanut hengittämistä. Kirpeät kyyneleet nousivat silmiini, kun yritin nähdä jotain. Savu kirveli ja kipu tuntui muuallakin kehossani. Yskimme myös kokoajan, joka hidasti meitä.

Näköni alkoi pyörimään ja tajusin makaavani maassa. Olin kompastunut pimeässä metsässä ja kaatunut maahan. Räpyttelin silmiäni ja ponnistin ylöspäin. Etutassuni tuntui aralta, mutta kantoi painoni kuitenkin. Kyljessäni tuntui tönäisy ja kierin taas maassa ja löin pääni läheiseen kiveen. Olin juuri kysyä, miksi ja kuka, mutta kuului valtava rysähdys ja kivulias huuto. Käännyin ja saatuani silmäni tarkentamaan näkyyn henkäisin, kivusta ja järkytyksestä.
”Kideloiste, ei!” huusin ja juoksin mestarini luokse. Hän näytti olevan kivuissaan ja puu oli römähtänyt hänen takajalkojensa ja suuren osan hänen kehonsa päälle, murskaten ne palasiksi. Pelko sykki sisälläni, sillä tiesin, että hän vaatisi minun jättää hänet ja paeta. Emme saisi häntä puun alta, eikä hän pystyisi liikkumaan. Asetin tassuni hänen viereensä. Hänen hengityksensä rahisi. Kyyneleet täyttivät silmäni ja valuivat poskiani pitkin maahan sekä kollin päälle.
”Ei, ei, ei.. Älä huoli, me saamme sinut täältä”, vakuutin hätäisesti ja viitoin siskoni sekä Loikkatassun luokseni. Kastanjatassu oli nokinen ja näytti säälivältä, mutta käveli vierelleni pudistaen päätään. Kideloiste pudisti myös päätään, pienesti, vaikka se selvästi tuotti paljon kipua. Suru raastoi rintaani, kielsin tosiasian. Emme voisi jättää häntä, emme vain voisi. Mitenkään.
”Au..rinkotas..su”, hän kähisi, kuin kysyen jotain, anomusta äänessään.
”Ei.. palamis..ta”, Kideloiste jatkoi, pelko kuultavana hänen äänestään. Taisin ymmärtää, mitä hän meinasi. Hänkin pelkäsi kuolemaa palon kautta, mikä oli tietääkseni yksi kivuliaimmista tavoista kuolla. Mutta pitäisikö minun tappaa hänet? Valtavat liekit lähestyivät ja kuolisimme kaikki savuun hetkenä minä hyvänsä. Tein päätökseni ja asetin tassuni tämän kaulalle.
”Kiitos”, hän kuiskasi ennen kuin viilsin. Tunsin hänen sydämensä lyönnit samalla, kun kynteni puhkoivat nahan. Käännyin ympäri kahden muun oppilaan suuntaan ja ryntäsin suuntaan, johon olimme menossa. Syyllisyys painoi rinnassani, kun juoksin eteenpäin, ilman hajuakaan minne menin, väistellen tulta ja putoavia paloja mitä savun ja kyynelten sumentamilla silmilläni näin. Pystyin kuulemaan tulen rätinän takanani ja pelokkaan hengityksen takanani. Halusin pois painajaismaisesta metsästä, kuoleman keskeltä.

Me pakenimme tulta minkä pystyimme. Aina, kun olimme pääsemässä edes sopivasti sen edelle, jotain tapahtui. Joku pysähtyi yskimään, tuli yhtäkkiä kasvoi nopeammin. Meitä oli vain kolme. Kolme oppilasta sen lisäksi. Emme edes tienneet kauheasti minne mennä. Kideloiste, mieleni mustui surusta sekä vihasta itseäni kohtaan, kun muistin hänet, oli sanonut, että meidän pitäisi vain seurata suurta ukkospolkua, kunnes löytäisimme suuren määrän kaksijalkojen pesiä, tai ainakin hän oli kuullut kadonneiden kissojen etsijiltä niin. Joten me jatkoimme etenemistä. Vaikka anturamme sattuivat ja olivat hiertyneet melkein verille, vaikka paloja turkeistamme oli palanut ja olimme loukkaantuneita, olimme hädin tuskin pystyssä, jatkoimme matkaa.
”Meidän pitäisi ylittää ukkospolku”, nau’uin erään pysähdystauon aikana. Kastanjatassu köhi vieressäni Loikkatassun tukkiessa häntä.
”Tuli ei ole ylittänyt ukkospolkua. Voisimme...”, lopetin lauseeni siihen suuren yskäkohtauksen takia, mutta kaksi muuta nyökkäsivät. Päätin mennä ensin. Astelin ukkospolun lähelle ja katsoin molemmin puolin. En nähnyt, että hirviöitä olisi ollut lähistöllä, vaikka kuulin niiden ääntelyä ja ulvontaa kauempaa. Asetin tassuni mustalle kivelle, vedin henkeä ja juoksin. Pelko sykki sisälläni, pelkäsin jonkin hirviön hyppäävän pimeydestä, mutta onnekseni niin ei käynyt. Pääsin ukkospolun toiselle puolelle ja loikkasin turvaan, kierin ruohikolla ja nousin hieman pyörtyneen oloisena ylös.
”Oletko kunnossa?” siskoni hätääntynyt huuto kuului.
”Olen, tulkaa vain!” vastasin ja jäin odottamaan, että kaksikko seuraisi minua. Yskin hieman. Kastanjatassu seurasi pian perässä, Loikkatassu kannoillaan. He eivät jaksaneet juosta, mutta missään ei näkynyt hirviöiden kiiluvia silmiä, joten he eivät olisi vaarassa. Kaduin ajatuksiani saman tien, kun huomasin hirviön kiitävän ukkospolkua pitkin. Se juoksi lujempaa kuin mikään, minkä olin nähnyt. Sen silmät olivat mustat, eivätkä kiiluneet. Sekuntti sekuntilta se läheni siskoani.
”Varokaa!” huusin kauhuissani. Siskoni hyppäsi eteenpäin ja kieri ukkospolun syrjään. Loikkatassu ei kyennyt liikkumaan, hän näytti jäätyneen paikalleen ja tuijotti silmät aukinaisina hirviötä. Se ulvahti ja juoksi Loikkatassun yli. Kollin ruumis lensi ukkospolun reunalle.
”Ei!” Kastanjatassu kiljaisi. Hirviön mentyä hän juoksi takaisin ukkospolulle. Hän itki.
”Loikkatassu, ei! Et saa mennä, et sää jättää minua. Ei, ei”, hän kuiskasi ja nuoli kollin naamaa. Hänen kehonsa oli veressä ja ruumiin osat vääntyneet epäluonnollisiin asentoihin. Loikkatassun silmät olivat auki ja sumeat. En ollut tiennyt, että Loikkatassu oli ollut siskoni ystävä.
”Meidän on mentävä”, kuiskasin hetken päästä siskolleni. Palo oli yhä liikkeellä. Hän niiskutti, mutta ponnistautui tassuilleen.

Kuljettuamme jonkin aikaa eteenpäin, juosten, kun jaksoimme, mutta muuten kävellen, löysimme pienen puron. Sen vesi oli hieman likaista, mutta emme välittäneet yhtään, vaan melkein hyppäsimme veteen. Se helpotti niin ihanasti anturoiden viiltävää kipua ja poisti lähes kokonaan palanutta turkkia raapivan poltteen. Join vettä niin paljon kuin pystyin. Se viilensi kipeää kurkkuani ja poisti pistävän tunteen, joka tuntui aina kun hengitin. Kastanjatassu kierähti purossa ja huokaisi helpottuneena. Tein samoin ja se tuntui hyvältä. Join vielä jonkun verran ja kapusin ylös purosta. Siskoni seurasi minua. Oloni oli nyt reippaani, pystyin kävelemään helpommin. Jaksaisimme varmasti ainakin jonkin matkaa. Me jatkoimme hiljaisuudessa. Kieltäydyin ajattelemasta kuolleita klaanilaisiani, ainakin siihen asti, että pääsisimme turvaan. Olimme väsyneitä, sillä palo oli alkanut illalla ja molemmilla oli ollut rankat harjoitukset päivällä.

Raahauduimme ukkospolun reunaa pitkin, kunnes näimme kaksijalkalan. Se sytytti sisällämme toivoa pelastuksesta ja ehkä näkisimme muita klaanilaisiamme. Piristyimme hieman ja kiirehdimme kaksijalkalan reunamalle. Siellä oli pieni joukko kissoja. Muutamat kissat olivat tuntemattomia, mutta tunnistin kolme. Hunajakynsi, yksi uusista sotureistamme ja yksi pennuistamme. Sekä Hallatuuli, emomme. Henkäisin helpotuksesta ja pinkaisin kohti kissajoukkoa.
”Emo!” Kastanjatassu huudahti. Emomme kankesi itsensä ylös ja kiirehti luoksemme. Hän itki selvästi, mutta näytti niin helpottuneelta nähdessään meidät. Painauduin emoni turkkiin kiinni ja annoin itselleni luvan itkeä. Nyyhkytin, kun hän nuolaisi päätäni ja kehräsi. Kuulin siskoni itkevän ja mutisevan jotain. Emo vastasi hänelle, mutten välittänyt siitä. Tähtiklaanin kiitos, me olimme selvinneet. Minä ja Kastanjatassu sekä emo. Kukaan meistä ei ollut kuollut. Hengitin emon tuoksua sisääni varmistuakseni hänen läsnäolostaan. Hän haisi savulle, mutten edes jaksanut kiinnittää siihen kauheasti huomiota. Ilo kasvoi sisälläni kokoajan, kun se, että olimme kaukana palosta ja emomme luona varmistui. Väsymys ja kipu kuitenkin ottivat meidät kiinni yllättävän nopeasti, mutta Hallatuuli johti meidät muiden luokse. Käperryimme keräksi toistemme ympärillemme heti, kun emo lupasi herättää meidät, jos meidän pitäisi jatkaa matkaa. Silmäluomeni painoivat kuin kivet, joten suljin silmäni ja vaivuin uneen.

Nimi: Karpalotassu

01.08.2018 22:30
Veljeni lähtivät taas ulos leiristä mestareidensa kanssa mutta minä homehduin parantajanpesässä. Olin onnistunut karatessani pentutarhasta Riekopennun kanssa polttamaan ihoni auringossa. Se oli hirveän kipeä monta päivää eikä lyhyt pörröinen turkkini ollut suojannut minua auringolta kuulema tarpeeksi.
Iho oli kuoruitunut neljänneskuun jälkeen palamisesta. Nyt se oli taas kunnossa. Laventelikasvo halusi tarkistaa sen vielä tänäaamuma ennen nimitystäni oppilaaksi. Minun olisi pitänyt olla oppilas jo monta auringon nousua. Aika parantajanpesässä tuntui kuluvan hitaammin kun muuten. Yrttien lempeä haju leijaili turkissani kun kävin tervehtimässä isäänk hänen tullessaan sotureidenpesästä.
"No hei pikkuinen nukuitko hyvin?" Hän kysyy haukotellen.
"Nukuin hyvin kiitos kysymästä." Vastasin kuuliaisesti isälleni.
"Tiedätkös mitä pikkulinnut lauloi?" Hän kysyi.
"Että se syödään?" Ehdotin mutta Pihkaviiru pudisti päätään
"No kerro jo!" Innostuin.
"Että sinun pitää nyt heti etsiä emosi jotta voit siistiytyä ennen nimitystäsi" hän maukui vakavasti ja kutitti minua hännällään.
"Missä Jääruusu on?" Kysyin
"Hän taitaa olla juuri nyt juttelemassa Ruohotähden kanssa nimityksestäsi." Isäni vastaa pähyillen leiriä ja samssa huomasin kauniin emoni. Toivon että minusta tulee yhtä kaunis isona kun emosta. Hänellä on hurjan nätit silmät.
"Mitä jos syötäisiin aamupalaa Karpalopentu?" Hän ehdottaa.
"Joo! Syödään pikkulintu. Eikun syödään iso lintu" Naukaisen ja viipotan hänen edellään tuoresaaliskasalle. Ryömin hetken aikaa kasan alle ja kiskon voitokkaasti sieltä pulun.
"Jaksatkohan syödä tuon?" Isäni epäili silmäillen itseni kokoista pulua.
"En mutta me jaksamme" vastasin.
"Vai niin,no jos kerran sanot niin." Hän maukui ja kehräsi huvittuneena.
Pihkaviiru nappasi pulun hampaisiinsa ja kantoi sen sivummamme pentutarhan ja klaainvanhimpien pesän edessä sijaitsevan pienen ruohomättään vierelle. Sitten hän laski sen alas ja repäisi linnun kylkeen viillon kynsillään. Hän nappasi linnulta siiven ja alkoi antoisasti kaluta sitä.
Isäni viillosta sain napattua herkullista linnun lihaa. Kynsilläni leikkasin yhden lihaksen siististi irti. Se oli lihas joka kulki linnun rintakehän vasemmalla puolen. Suuri ja herkullinen. Veljeni aina kiusasivat minua tavastani syödä jommankumman vanhempieni ruuasta se lempipalani. Muuten he saivat pitää koko linnun. Kuka nyt höyheniä haluaisi syödä. Yäk. Tai jänteitä. Hyi.
Pidin tästä palsta ja olin taitava sen saamisessa. Muille se oli ehkä vain pala lintua minulle se oli päivän suurin herkkupala. Vähän niinkun Pihkaviiru piti siivistä ja Jääruusu oravan kyljestä. Veljeni pitivät sammakoista. Hyi. En olivat inhottavia ja limaisia. Sammakot oli vihreitä ja ruskeita ne olivat sanoin kuvaamattoman rumia. Niiden kiilusilmät oli suoraan pään päällä. Yäk. En ikinä pistäisi niitä suuhuni.
Haukkasin palan herkullisesta namipalastani ja samalla katselin leirin tohinaa. Ruostepentu mutusti hiirtä vähän matkan päässä emonsa Vaahterapilkkun valvonnan alaisena. Kyyhkypentua tai Riekopentua ei näkynyt joten he olivat varmaan karanneet tunnelista pentutarhan takaa.
Varjosydän venytteli antoisasti sotureiden pesän edessä ja hunajakynsi pujahti ulos hänen takaansa. Vuolastassu vaihtoi kieliä Liljavälkkeen kanssa aukiolla. Jääruusu tassutteli luoksemme.
"Huomenta" hän tervehti ja kipitin tervehtimään häntä. Kiertelin hänen jaloissaan ja yritin pyydystää hänen häntänsä.
"Tästä riittää sinullekkin" Pihkaviiru maukui ja viittasi puluumme.
"Oi kiitos" emoni maukuu js haukkaa palan linnusta.
"Minusta tulee tänään oppilas" kerron hänelle tohkeissaani.
"Tiedän pikkuinen, sinun täytyy tehdä ahkerasti töitä sitten" hän kertoo.
"Me olemme hirmu ylpeitä sinusta." Pihkaviiru lisää äkkiä ja kietoo häntänsä jääruusun ympärille.
"Yääk,lopettakaa söpöily" ilmoitan ja nappaan pulunpalani ja siirryn mielen osoitukseksi muualle.
Näin ruostepennun kaluavan hiirtään vähän matkan päässä tassuttelin hänen luokseen.
"Saanko tulla tänne syömään. Jääruusu ja Pihkaviiru ovat äklösöpöjä tuolla" kysyn selittäen tilanteen ja kolli nyökkää hitaasti.
Söimme hiljaisuuden vallitessa kunnes Ruohotähti kutsui klaanin kokoukseen.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen " Ruohotähden sanat kaikuivat leirissä.
Kissat kokoontuivat suurkiven ympärille. En ymmärrä miksi sitä kutsutaan suurkiveksi? Siinä on kasa isoja kiviä, miksei se ole kivikeko?
"Ruostepentu ja Karpalopentu ovat valmiita oppilaiksi" hän ilmoitti. Tunsin Jääruusun ilmestyvän salamana vierelleni ja sukivan minua vaikka olin ihan siisti!
"Ruostepentu tule tänne eteen" Ruohotähti kehotti.
"Ruostepentu, olet elänyt klaanissa kuusi kuuta ja nyt on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään asti, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Ruostetassuksi. Mestariksesi tulee Hunajakynsi. Odotan, että Hunajakynsi välittää kaiken tietonsa sinulle." Ruohotähti maukui minulle
"Hunajakynsi, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta Tuikesulalta ja Kekälekukalta, ja olet osoittanut olevasi taitava. Odotan, että siirrät kaiken tietosi Ruostetassulle." Ruohotähti maukui ja ruostetassu ja Hunajakynsi koskettivat neniä.
"Karpalopentu,tule eteen" Ruohotähti pyysi ja tassuttelin suurkiven eteen.
" Karpalopentu, olet elänyt klaanissa kuusi kuuta ja nyt on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään asti, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Karpalotassuksi. Mestariksesi tulee Harmaahäntä. Odotan, että Harmaahäntä välittää kaiken tietonsa sinulle." Ruohotähti maukui ja katsoi minua. Sitten hän käänsi katseensa Harmaahäntään
 "olet valmis ottamaan oppilaan. Odotan, että siirrät kaiken tietosi Karpalotassulle." Ruohotähti lisäsi mestarilleni ja tassuttelin koskettamaan neniä uuden mestarini kanssa.

Nimi: Lasipallo

01.08.2018 22:04
Z käykö liljaaskel

Nimi: Zare

01.08.2018 21:40
_______________________________________________

Nimi: Zare

01.08.2018 21:39
Aurinkotassu// 23kp, 18kp, 21kp
Varjotähti// 55kp, 50kp, 52kp
Leikopuro// 9kp
Hunajakynsi// 31kp, 13kp, 49kp, 37kp
Huuhkajanhuuto// 15kp, 7kp
Kotkankatse// 34kp
Saniaistassu// 15kp
Vuolastassu// 31kp
Lasi, kuittaan ja hyväksyn mestarivalintasi, mutta Liljan soturinimen haluaisin muuttaa; Myrskyklaanissa on/oli Liljavälke vielä hengissä nimityksen aikaan, ja olisi muutenkin hieman hassua ottaa täysin sama nimi heti käyttöön hahmon kuoleman jälkeen. Jos siis mahdollista, voisitko vaihtaa sen? (Ja aavistus nipotusta joka on pitänyt sanoa aikaa sitten: "sydämen", "sydämessä" jne. kirjoitetaan yhdellä m-kirjaimella.)

Nimi: Huuhkajanhuuto

01.08.2018 12:16
Oppilaiden pesää kannattelevat puskat alkoivat rasahdella uhkaavasti. Vehnätassu ja Ohratassu olivat ansassa jo sortuneen pesän alla. Yritin Inkiväärisydämen kanssa vapauttaa heitä. Yhtäkkiä puska rusahti. Liekit tanssivat jo pesän reunalla. Inkiväärisydän jäi juuri luhistuvan pesän alle. Minusta vain lehdet hipoivat turkkiani.
*kiitos tähtiklaani*
Vehnätassu ja Ohratassu olivat yhä ansassa mutten pääsisi auttamaan heitä. Katsoin Ohratassua vielä kerran hän nyökkäsi hyväksyvästi ja painoi silmänsä kiinni.
Tuikesulka huusi apua klaaninvanhempien kanssa joten suuntasin sinne. Autoun Piikkipaatsamavirtaa ulos pesästä kun se sotrui. Naaras pääsi vaivoin kävelemään. Talutin häntä kohti järveä päällikön käskyn mukaisesti.
"Huuhkajanhuuto tee minulle palvelus" vanha kissa kähisi.
"En jätä sinua pääset kyllä rantaan" kuittasin.
"Tiedät yhtä hyvin kun minäkin etten pääse sinne." Hän jatkoi.
"Olemme pian perillä" rauhoittelin.
"Kuuntele Kairo!" Hän kiukustui.
"Kuuntelen" vastasin hiljaa.
"En halua kuolla niinkun Kaaostaivas enkä niikun Vatukkaturkki" hän maukui ja ymmärsin mitä vanhus tarkoitti.
Kaaostaivas oli tukehtunut savuun ja vatukkaturkki palanut elävältä.
"Olen palvellut klaaniani koko ikäni enkä halua kuolla paeten. Olen varjoklaanin kissa luita ja ytimiäni myöten. Minä pelkään ja näen tähtiklaanin lähestyvän minua. Tee soturin teko ja anna minun kuolla täällä. Emme selviä täällä palon jälkeen, eikä minusta ole vaeltamaan jos edes selviän." Hän pyysi ja kyynelet valuivat vanhan kissan poskille.
Hän katsoi minua odottavasti.
Suljin silmäni ja viilsin hänen kaulansa auki. Piikkipaatsamavirran kasvoilla oli onnellinen ilme ja tiesin naaraan olevan nyt tähtiklaanissa. Tärisin itse kauhusta. Ensimmäisen kerran käytin kynsiäni kissaa vastaan ja tapoin oman klaanilsisen. Veri sotki tassuni ja ymmärsin sanamlaskun että murhaajan tassut punertavat.

Nimi: Vuolastassu

01.08.2018 02:59
Odotin tähdettömän maan päällä jotta mestarini saapuisi. Olin etuajassa tänään. Tomusydän oli luvannut huomiseksi rankemoia harjoituksia joten päästi minut nukkumaan. Odotin innoissani tämän yön harjoituksia.
"Haavekynsi!" Iloitsin nähdessäni mestarini.
"Mukava nähdä taas Vuolaatassu, anteeksu myöhästymiseni minulla oli vähän vaikeuksia päästä tänne. Katsos menneiden haamujen ei ole helppoa vain ilmestyä teille" hän nauroi.
Pidin mestaristani kovasti ja arvostin häntä suuresti.
"Olet ollut onnekas kun mestarisi on saanut kokoajan työstää sinua, osalla klaanistannehan on väliaikainen mestari?" Haavekynsi maukui
"Niin, varapäällikkömmekin on matkalla" maukaisin.
"Vai niin" hän maukui.
"No ryhdytään töihin, katsotaan mitä kaikkea olet unohtanut" hän maukui. Ravasimme halki kuolleen metsän harjoituspaikallemme verisen joen rannalle. Maa oli joen rannassa tahmainen ja veri sotki karvat. Silti se tuntui omalta. Oli mukavaa palata tuttuun rytmiin, harjoituksia yötä päivää. Parempaa elämää en voisi toivoakkaa.
"Vanilijakynsi" tervehdin naarasta joka hölkytti paikalle.
"Hei Vuolastassu mukava nähdä" maukui hiukan arpinen ystäväni.
"Tervehdys Vanilijakynsi!" Haavekynsi maukui hyvillään.
"Mukava nähdä sinuakin Haavekynsi, tuliko ongelmia siellä päässä?" Vanilijakynsi kysyi mestariltani
"Juu, erään riivaamis ongelman ratkomista katsellessa. En kai olisi saanut olla siellä mutta pitihän kaveria käydä tuksemassa. Hän vain pelasti kissan henkiä. Tyhmiä ne hyvät henget pitävät vain kiinni jostain ikivanhoista laista." Haavekynsi maukui päätään pudistellen.
"Olisi pitänyt arvata" Vanilijakynsi maukui.
"No ei tuhlata kuunvaloa" Haavekynsi totesi.
"Mitä teemme tänään" kysyin innoissani.
"Oletkos ikinä taistellut vedessä?" Vanilijakynsi maukui.
"En?" Ihmettelin
"Kokeillaanko sitä?" Haavekynsi maukui hyvillään ehdotuksista.
"Sopii" kehräsin.
"Onneksi meillä on tuo joki täällä, ei ihan yhtä kirjasta kun järvi vesi mutta kelpaa" Vanilijakynsi maukui.
"Aloitetaan" Haavekynsi käski.
"Vuolastassu, Vanilijakynsi. Menkää jokeen. Vuolastassu Vanilijakynsi yrittää kaata sinua ja sinun pitää yrittää aluksi vain pysyä pystyssä" Haavekynsi selitti harjoituksen ja istuutui joen rannalle.
Kahlasin lämpimän tahmeaan jokeen jonka pohja oli limainen. Uptin kynteni pohjaan ja huomasin seisovani pikkuruosten luitten päällä joita peitti viheetävä levä. Ruskean tahmea verinen kura virtasi joessa veden sijan.
Yhtäkkiä tunsin tassujeni pettävän alta ja päädyin naama edellä leväisten luitten peittämään pohjaan. Turkkini oli haisevan verisen mudan peitossa mutta nousin pystyyn.
"Uudelleen" Haavekynsi maukui tylsistyneenä.
Yö kului harjoitellen mutta loppujen lopuksi sain Vanilijakynnen kaadettua.
"Nousehan Vuolastassu, sinun pitää herätä pian ja sinun täytyy siistiytyä" Haaveynsi naurahti.
"Murr, täältä tulee hirmuisen hajuinen Vuolastassu" naurahdin kiivetesaäni ylös joentörmää.
Verinen muta maistui kamalalle kielellä mutta tiesin että josen peseytyisi nyt heräisin klaanissa likaisena se ei kävisi laatuun. Viimein kun olin valmis kierähdin kerälle ja sulkiessani silmäni heräsin klaanissa.
Etsin Harmaahäntää aukiolta.
Harmaa voimakas lapainen kolli pujahti ulos sotureiden pesästä.
Harmaa oppilas oli kaapattu kaksijalkojen toimesta mutta palattuaan hänet oli nimitetty soturiksi.
"Vuolastassu!" Hän tervehti innoissaan.
Kierähdin vasten kollia kehräten äänekkäästi hieroen päätäni hänen rintaansa. Harmaahäntä nuoli päälakeani ja kiersi paksun tuuhean häntänsä ympärilleni.
"Ikävöin sinua" Hän kuiskasi korvaani.
"Sinähän näit minut viimeksi eilen senkin pöhkö karvapallo" vastasin tyytyväisenä kollin läheisyyteen.
"Niin,mutta olin kuita erossa sinusta. En aijo päästää sinua hetkeksikään silmistäni enään" hän maukui.
"Minulla oli ikävä sinua kun nautit kaksijalkojen papanoista" kehräsin.
"Hah sitä moskaa en ikinä enään pistä suuhuni" kolli naurahti.
"Hyvä, sillä aijon omia sinut ihan kokonaan" kehräsin.
"Senkin karvapallo, mestarisi taitaa odottaa sinua jo?" Hän maukui ja näin Varjosydämen vaihtavan kieliä Ruohotähden kanssa.
"Ihan sama" murahdin ja kaivauduin hänen karvoihinsa.
"Kuules, en ole emosi sinun ei tarvitse kaivatuta minuun kiinni" hän nauroi.
"Et ole emoni koska olet kolli senkin pöhilö" maukaisin
"Kyllä minä tiedän olevani kolli, senkin höpsö naaras" hän puhahti huvittuneena ja lipaisi suutani. Vastasin hellästi hänen kömpelöön yritykseensä suudella minua.
Huomasin kollin punastuvan. Ja kehräsin huvittuneena.
"Iso ja pelottava soturi punastuu suudelmasta" kiusasin häntä.
"Pieni näsäviisas oppilas sekoittaa tämän kollin pään" hän vastasi kutittaen minua vatsasta hännällään.
"Hei lopeta"sain sanottua naurun välistä.
"En, olet liian kaukana minusta" hän maukui ja katsoin häntä hänen vihreisiin silmiinsä. Tunsin perhoset vatsanpohjassani.
Siirryin vielä lähemmäs häntä. Tunsin hänen sydämmenlyöntinsä turkkiemme läpi ja rauhallisen hengityksen.
"Olenko nyt tarpeeksi lähellä?" Kysyin.
"Et" hän maukaisi kiusoitellen.
"Mutta mestarisi katselee sinua kärsimättömänä, nähdään vaikka rannassa auringon laskettua" hän ehdottaa ja suutelen häntä nopeasti vielä heipaksi ja tassutan mestarini luokse.
"Vuolastassu sinun oikeasti pitää irrottaa kyntesi tuon kollin sydämmesta sekotat hänen päänsä" Ruohotähti nauroi.
"Ja olet liian nuori seurustelemaan, sinun pitää keskittyä koulutukseesi" Varjosydän säestää pikkuinen hymyn poikanen silmäkulmassa.
"No sinä oletkin paraskin puhuja" Päällikkö naurahtaa.
"No en välttämättä, älä tee niinkun minä teen tee niinkun minä sanon" Varjosydän kuittasi.

----

Tummanpuhuva savu sakeni sekuntti sekuntilta. Liekit leikkivät vanhan metsän kasveilla ja kaikki eläimet pakenivat hiuskarvan varassa epätoivoisesti kohti järveä.
"Paetkaa järvelle" Ruohotähden käsky kaikui mielessäni kun pujottelin palavan metsän miinakentän läpi. Juoksin joukon sotureiden kanssa. Yhtäkkiä maa jalkojeni edestä nousi ja Kidekuu jäi kaksijalkojen virittämän ansan vangiksi. Verkko tempaisi naaraan puuhun. Liekit nuolivat jo lähimpiä puita.
"Kidekuu" huusin epätoivoisesti.
Ilman täyttivät kamalt rääkäisyt kun liekit nuolivat soturin mukaansa. Pakotin itseni jatkamaan etenpäin. Savu kirveli silmiäni ja maisema alkoi sumeta hiljalleen kyynelistä. Kompastuin juureen mutta Hunajakynsi takanani nosti minut ylös.
"Lupasin emollesi pitää sinut hengissä älä tee siittä mahdottomampaa kun se jo on" kullattu soturi kähisi.
Jatkoin juoksemista minkä jaloistani pääsin. Ainoana mielessäni oli näky kidekuusta männynlatvassa palamassa elävältä. Kuinka oranssit liekit kiduttivat naarasta ja kuinka hänellä ei ollut pakopaikkaa. Kuinka verkon pudotessa maahan hänen niskansa vääntyi epäluonnottomaan asentoon ja viimeinen kauhunkiljaus pääsi ilmoille. Kuva palavasta kissasta syöpyi mieleeni.
---
Istuin järvessä vaikka vihasin vettä. Mestarini käski istua ja nyt olen läpi märkä. Inhottavan lämmin vesi ylsi minua jo vatsaan asti seisten ja istuen vielä korkeammalle.
Metsä oli ilmiliekeissä ja olin nähnyt niin monen kuolevan.
Hunajakynsi tuli lukseni riekopentu hampaissaan.
"Lähdetään" hän ilmoitti ja suuntasi kaksijalkaa kohti meidän pitäisi ylittää tuuliklaanin tai jokiklaanin palava reviiri päästäksemme sinne.
Katsoin mahdotonta tehtävää silmät pyöreinä. Silmänräpäytystä myöhemmin yritin saavuttaa juoksevia sotureita.
"Mene" Varjosydän käski ja tottelin sokeasti mestariani. Järven liukkaat kivet luisuivat tassujeni alla ja vettä roiskui yrittäessäni pysyä pinnalla.
Horjahdin syvemmälle kun oli tarkoitus.
Pyristelin kohti pintaa mutta en osannut uida. Pakokauhu iski jokaiseen lihakseeni ja ytimiini. Poljin vettä minkä pääsin mutten päässyt lähemmäs rantaa. Tunsin kovan tönäyksen kyljessäni ja synkkätaival puski minua ylös päin matalemmalle.
Hän sukelsi pohjaapäin ja ponnisti vauhtia sysäten minut matalikolle. Ojensin tassuni kiskoakseni soturin pois syvänteestä mutta virta oli jo tarttunut häneen. Kerran näin Synkkätaipalen pään kohoavan pinnalle mutta hirvittävä rääkäisy kertoi sen olevan viimeinen.
"Vuolastassu" Kipinäsydän huusi rannalta.
Juoksin hänen luokseen minkä kankeista jäsenistäni pääsin.
"Tule pian olemme turvassa" hän maukui hellästi ja lähdimme ylittämään jokilaanin reviiriä.
Pauhaava kaksijalkojen suurten hirviöiden tuottama kiljuminen täytti korvani. Juoksimme väistellen oranssinpunertavia liekkejä ja palavaa maastoa. Hirviöt lähestyivät kokoajan. Suuri, valtava räikeän punainen hirviö vyöryi meitä kohti yllättäen kukkulan takaa. Kipinäsydän jähmettyi kauhusta nähdessään hirviön suoraan edessämme parin hännän mitan päässä.
"Kipinäsydän pois alta" huusin mutta naaras ei reagoinut mitenkään. Hyppäsin viimeisellä sekunnilla turvaan. Kipinäsydän tuntui heräävän tilanteeseen mutta lyhyttä kauhunhuutoa lukuunottamatta ei hänestä jäänyt mitään jäljelle. Suuret hirviöt vyöryivät paikalle. Pakenin hemkeni edestä.
Kaksijalan rakennukset kohosivat edessäni. Huomaamattani liekit olivat jääneet taakse. Sukelsin vahalehtisen puskan alle kaksijalan aidan alta. Sydämmeni hakkasi niin että kuulin tiheät lyönnit korvissani. Huohotin tiedottomana siittä missä olin. Olin turvassa, toistaiseksi.

Nimi: Saniaistassu

31.07.2018 20:56
Kissat ryntäilivät aukiolla hätäisinä. Olin ollut oppilaiden pesässä nukkumassa, kunnes korvaani olivat kantautuneet pelokas huuto – metsäpalo. Samassa aukio oli täynnä sukulaisiaan etsiviä kissoja.
”Saniaistassu! Mitä sinä siinä toljotat! Heti ulos leiristä ja järvelle!” Liitomieli huusi juostessaan minua kohti meripihkaiset silmät kauhusta välkehtien. Luimistin korvani ja yritin etsiä vanhempiani säntäilevien kissojen seasta.
”Heti!” Liitomieli painotti tullessaan luokseni.
”En näe Pakkashuurua tai Aamutoivetta missään! Enkä Roihuaskelta!” kiristin hampaitani.
”He kyllä pääsevät pois, mutta meidän on mentävä nyt”, mestarini sanoi ja kuulosti hetken ajan uskottavalta, sillä hänen silmistään katosi pieninkin pelon pilke. Nyökkäsin syvään – minun olisi todella uskottava. Lähdin juoksemaan kohti metsää, jonka näki jo leiristä asti liekehtivän punaisenoranssin meren syleilyssä. Liitomieli seurasi minua aivan kannoillani.
Päästessämme avometsään, tunsin sydämen hypähtävän rinnassani, kun tajusin kuinka pahassa pulassa me olimmekaan. Tuli oli levinnyt koko metsään, ja sitä näytti tulevan jokaisesta suunnasta. Leiri ei olisi enää kauaa koskematon.
Mestarini vaaleanharmaa turkki ilmestyi vierelleni rohkaisevasti. Vilkaistessani tarkemmin, turkki ei ollutkaan enää vaaleanharmaa, vaan täynnä tuhkanharmaita jälkiä. Vaikken aluksi todellakaan pitänyt Liitomielestä, oli hänestä kuoriutunut melkoisen tiukka mestari, hyväksi soturiksi, ja näin olen hän oli ansainnut minun kunnioitukseni. En koskaan kuitenkaan ollut osoittanut kiintymystäni naaraalle, ajattelin sen olevan heikkoutta. Mutta ennen olisin saattanut ärtyä hänen seurastaan, vaan nyt olin enemmän kuin huojentunut hänen seurastaan palavan metsän keskellä.
Yhtäkkiä Liitomieli jarrutti äkisti rätisevien oksien alla. ”Karhumieli!”
Sinkosin katseeni mestariini, joka rynnisti kohti palavaa puuta, jonka alla makasi ruskea möykky. Karhumieli oli jäänyt puun alle, mutta saatoin himmeästi nähdä savun seasta, kuinka kollin kylki kohoili epätasaisesti.
”Kyllä sinä selviät… En aio jättää sinua…”, Liitomieli pidätteli kyyneleitään ääni väristen ja asetti etutassunsa puunrungon päälle yrittäen vierittää puun kumppaninsa päältä. Mutta kuinka kovasti hän yrittikin, se ei hievahtanutkaan.
”Shh, rakas. En minä selviä enää”, Karhumieli yritti puhua henki pihisten ja yskähti, ”Sinun täytyy mennä, ole kiltti.”
”Ei! Ei! Minulla ei ole mitään ilman sinua…”, harmaa naaras hääri ympäri runkoa yrittäen saada Karhumieltä pois alta. Savu alkoi tuntua todella pahalta keuhkoissani ja se kirveli silmiäni.
”Tule tänne, hiirenaivo”, Karhumieli kuiskasi ääni täynnä rakkautta. Liitomieli epäröi hetken jättää yrityksensä sivuun, mutta laskeutui lopulta kumppaninsa äärelle.
”Minä rakastan sinua”, kolli sanoi, ”On minun aikani lähteä, mutta sinun on jatkettava ilman minua.”
”Minäkin rakastan sinua – niin paljon”, Liitomieli värisi ja kosketti kuonollaan Karhumielen nenää, ”Minä liityn vielä sinun seuraasi.”
Juuri kun Liitomieli oli jättämässä Karhumielen taakseen, kauhea rasahdus kuului ylhäältä.
”Varo!” huudahdin hätäisesti, mutta liian myöhään. Suuri palava oksa putosi suoraan Liitomielen päälle. Kuului ilkeä raksahdus, ja kiirehdin katsomaan mestariani hieman lähempää, niin läheltä kuin pystyin suojautumaan liekeiltä. Kuollut. Hänen niskansa olivat taittuneet luonnottomaan asentoon. Sitten liekit tarttuivat naaraan harmaaseen turkkiin. Peruutin säikähtäneenä taemmas ja yritin katsoa Karhumielen suuntaan mutten nähnyt häntä oksan takaa. Olin yksin. Olin juuri nähnyt kahden kissan kuolevan silmieni edessä. Toinen heistä oli mestarini.
Pudistin päätäni ja herätin itseni takaisin metsään. Keuhkojani poltteli pelottavasti, mutta minun olisi jatkettava järvelle. Syöksyin suuntaan, jonne olimme Liitomielen kanssa menossa – tietämättä kuitenkaan oliko se oikea suunta.

Löysin kuin löysinkin järvelle, mutta siellä ei ollut vielä kovin montaa kissaa. Laskeuduin veteen nopeasti, ja katsoessani tarkemmin vedessä olevia kissoja, sydämeltäni vierähti kivi. Juoksin rantavettä pitkin liekinvärisen naaraan ja harmaavalkoisen kollin luo.
”Saniaistassu!” naaras henkäisi, ”Luulin, että olit menossa Liitomielen kanssa jo kaksijalkalaa kohti!”
Emoni nuolaisi poskeani rakastavasti, huojentuneena. Pakkashuuru katsoi minua huolestuneena.
”Kaksijalkalaan?” kysyin hämmentyneenä.
”Järvellä ei selviä. Kuljemme Jokiklaanin reviirin kautta. Muutamia on jo matkalla”, isäni kertoi, ja jatkoi, ”Missä Liitomieli on?”
”Hän… Hän… En voinut pelastaa häntä. En myöskään Karhumieltä.”
”Voi, pieni pentuni…”, Aamutoive kuiskasi kauhistuneena. Irrottauduin nopeasti, sillä en halunnut tuntea juuri nyt tunnetta, joka raastoi minua sisälläni.
”Meidän on jatkettava. Odotimme Hallatuulta, Aurinkotassua, Roihuaskelta ja Routamyrskyä, mutta emme voi viipyä kauemmin.”
Aamutoive epäröi hetken, mutta hänkin tiesi, että isä oli oikeassa. Vaikka kuinka halusimme sukulaistemme selviävän, emme voineet jäädä järvelle, mikäli halusimme selviytyä.

//Liitomieli ja Karhumieli kuolleita nyt ^^

Nimi: Hunajatassu/kynsi

31.07.2018 20:41
Aamu valkeni metsässä. Kirkkaat auringon säteet lämmittivät liiakseenkin leiriä. Pentujen leikit kuuluivat oppilaiden pesään. Tuikesulka tuli herättämään minut.
"Ylös lapamato " hän maukui.
"Vielä pieni hetki " maanittelin.
"Ylös " hän toisti ja haukotteli.
"En jaksa herätä" totesin.
"Pakko jaksaa jos soturiksi mielit " hän vastasi ja näpäytti korviani hännällään.
Kampesin itseni istualteen ja suin turkistani sammalen rippeet pois.
"Ota kiinni jos saat " huudahdin, pyörähdin tassuilleni ja säntäsin leiristä.
Rämistelumme läpi kuuman metsän vasta järven tuntumassa tunsin mestarini painon päälläni.
"Saimpas" hän maukui huohottaen.
"Kenenkäs nyt pitää kasvattaa vähän kuntoa" piikittelin.
"Kuono umpeen" hän naurahti.
"Nyt pois päältäni karvapallo " nurisin.
"Saat opetella väistämään nopeammin olet kankeampi kun kotkankatse ikinä oppilas aikoinaan. " Hän jatkoi.
Unohdin aina että kotkankatse ja Tuikesulka olivat harjoitelleet samoihin aikoihin sotureiksi.
"Herätys!" Hän Huusi.
* voi ei nyt se on menoa*
------
"Mikä on arviointini tehtävä. " kysyin
" saat metsästää ylärajalla " Kekälekukka vastasi ja Tuikesulka nyökkäsi hyväksyvästi.
" Milloin aloitamme " kysyin.
"Heti kun koet pystyväsi " Tuikesulka nauroi ja tarkoitti todella sanojaan. Leirissä makoillesa oli juuri jokseenkin siedettävää mutta liikuta edes tassuasi niin tuntuu kun olisi ainakin tuhat astetta.
"Taidamapa lähteä auringonhuipun parton kanssa" maukaisin

Auringonhuipun partio lähti liikkeelle ja seurasin heitä. Askeleeni ratisivat rahkasammalen päällä. Arviointini oli viimein. Tuikesulka oli luvannut että jos suoriutuisin arvioinnissa, olisin illalla soturi.
Huomasin hiiren pujahtavan kuusen juurakkosta. Se haisteli ilmaa hetken ja jatkoi matkaansa kauemmas juurakosta. seurasin hiirtä hiiren hiljaa. Jännitin lihakseni ja hyppäsin, laskeuduin sulavasti sen päälle ja nakkasin hiiren niskat poikki.
Hautasin sen maahan ja jatkoin matkaani ylärajan aluetta haravoiden. Saaliiksi jäi orava ja linut mutta toinen linnuista oli päässyt pakoon.
" voit lopettaa. " Tuikesulka maukui laskeutuessaan puusta.
Hänellä oli mukanaan minun oravani ja hiireni. Suussani minulla oli vain juuri pyytämäni hiiri.
Palasimme leiriin ja Ruohotähti kysyi Tuikesulalta olinko päässyt läpi ja ilmoitti että pidämme nimityksen kun iltapartio palaa. Minulla olisi aikaa siistiytyä metsän jäljiltä.
Huomasin siskoni vehnätassun maukoilevan oppilaiden pesään edustalla surullisena. Nappasin tuoresaaliskasasta vesimyyrän jossa oli hentoinen myrskyklaanin tuoksu ilmeisesti se oli juossut yli rajan ja jäänyt saaliiksi varjoklaanille.
"Ghheih" sanoin yrittäessäni tervehtiä suu täynnä kun raahsin vesimyyrää siskoni luokse.
Hän nauroi sydämmellisesti ja maukui tervehdyksen.
"Tästä riittää molemmille" ilmoitin iloisena tarkastellessani pientä otusta.
"Ai ihanko tosi" hän naurahti.
"Mites meni arviointi?" Kysyin tietäen että sisaruksistani vain meille oli pidetty arviointi tänään. Muilla olisi neljänneskuun sisään.
"Reputin, en saanut kun vain yhden linnum. Ei tässä kirotussa kuumuudessa voi saalistaa" hän kertoi.
"Voi ei, ensikerran sinäkin pääset läpi" rohkaisin ja hän nyökkäsi.
"Sinäkö pääsit läpi?" Hän ihmetteli.
"Kävi tuuri löysin myös oravan linnun lisäksi" kerroin.
"Sehän on hienoa!" Hän iloitsi
Samssa uusin klaaninjäsenemme Huuhkajanhuuto ilmestyi leirin suuaukosta kolmen linnun kanssa. Kolli oli Liljavälkeen, Tuhkamyrskyn, Varpukynnen ja Tiikeriliekkin veli. Kastanjatassu huomasi myös Huuhkajanhuudon ja pyörähti kannoillaan närkästyneesti oppilaiden pesään ja hänen siskonsa aurinkotassu seurasi perässä tosin enemmän ehkä vain pitääkseen seuraa siskolleen eikä niinkään Huuhkajanhuudon takia.
En ymmärtänyt mitä Ruohotähden mielessä oli liikkunut kun hän oli ottanut erakon klaaniin. Edes Varjosydän ei pitänyt Huuhkajanhuudosta vaikka yleensä on hyvin suvaitsevainen. Varapäällikkömme oli hyvin erikoinen tässä tapauksessa. Hän kyllä hyväksyy alta kuusikuiset pennut klaaniin mutta sen vanhemmat hän mielummin tappaisi, minusta tämä oli hiukan huvittavaa mutta musta naaras kyllä totteli päällikköään. Vuolastassukin oli kadonnut pesään kun erakko oli tullut.
Vuolastassu vihasi kaikkia muita paitsi puhtaita varjoklaanilaisia. En tiedä mikä siihen oli mennyt. Hän ja Kastanjatassu tulivat hyvin toimeen. Minuakin vanhempi oppilas oli tullut Kastanjatassun kanssa erittäin hyvin toimeen sen jälkeen kun Huuhkajanhuuto oli tullut klaaniin.
Huuhkajanhuuto oli ihan kelpaava soturi mutta hänellä olisi vielä matkaa ennenkun klaani hyväksyisi hänet.
Liljavälkkeelläkin oli mennyt aikaa että heidät oli hyväksytty. Mutta Huuhkajanhuudolla meneisi vielä pidempään.
Samassa kuului Ruohotähden kutsu "kaikki oman saaliinsa metsäatämään kykenevät saapukoon suurkivelle klaanikokoukseen "
Tassuttelin mestareideni väliin kissoja kertyi siirkiven ympärille. Ruohotähti maukui
"Meillä on tänään aihetta iloon Tuikesulan ja Kekälekukan mukaan on Hunajatassu valmis saamaan soturinimensä" Ruohotähti lausui.
"Minä Ruohotähti , varjoklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Hunajatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" Päällikkö kysyi
"Lupaan" vastasin vakaalla äänellä
" Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Hunajatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Hunajakyntenä. Tähtiklaani kunnioittaa kärsivällisyyttäsi ja rohkeuttasi, hyväksymme sinut varjoklaanin täydeksi soturiksi." Ruohotähti lausui ja laski kuononsa päälaelleni. Nuolaisin kunnioittavasti päällikön lapaa ja siirtyin sotureiden luokse.
"Hunajakynsi! Hunajakynsi! " klaani hurrasi jä äänet kaikuivat kesäyössä.
"Perinteiden mukaan uusien sotureiden kuuluu valvoa yö sanaakaan sanomatta joten kunnioittakaamme näitä perinteitä " Ruohotähti maukui ja loikkasi alas suurkiveltä lopeattaen kokouksen.
Istuuduin kekselle leiriä. Paksu sumu leijaili leirin yllä ja hiljainen tuuli puhalsi pohjoisesta. Kuulin hiljaiset tassun askeleet pentutarhassa. Leikopuro ilmeisesti kävi nukkumaan.
"Kyyhkypentu, ei sinun tarvitse yksin siellä nukkua tule tänne vain" Vaahterapilkku maukui ja pian kuulin tyytyväistä kehräystä.
Pian koko leiri oli unessa
Yö sujui nopeasti ja rauhallisesti. Aamu sarasti varhain ja Varjosydän pujahti ulos sotureiden pesästä.
"Mene nukkumaan, herätän sinut auringonhuipun rajapartioon" hän ilmoitti ja suuntasi oppilaiden pesälle herättämään vuolastassua.
Kiitollisena venyttelin antoisasti ja tasuttelin sittem sotureiden pesään.
Vapaita paikkoja oli vähän keskellä pesää oli Varjosydämen paikka Pimeävarjon vieressä ja laitamilla oli pari iänikuisuuden vanhaa makuupaikkaa joita ei ole käytetty vuodenaikoohin.
Varvuista punotut pesät olivat hennon pölyn peitossa, likkö siitepölyä vai mitä.
Sammaleista ei ollut puhettakaan ja varvut pistelivät ihnottavasti mutta olin niin väsynyt etten jaksanut välittää hakisin sammalia sitten partion jälkeen. Kierähdin kerälle ja nukahdin saman tien syvään uneen kiitollisena lämpimästä nukkumapaikasta.
"Herätys unikeko" Vuolastassu maukui ja nuolaisi otsaani tietäen että vihasin sitä. Nuori naaras oli ottanut elämän tehtäväkseen kiusata minua siittä päivästä lähtien kun tuli tähän mailmaan. Ensimmäisenä päivänään kun oli saanut silmänsä auki oli ystäväni olla purra häntäni poikki ja vaikka kuinka monesti kiskonut silmäluomiani kun olin vielä nukkunut ennen sitä.
"Kuules kremilingssi, mitä sinä täällä teet" murahdin ystäväni herätykselle.
"Varjosydän käski herättää. Lähdet meidän kanssa partioon" hän kertoi.
"Tule nyt arvon soturi" hän maukui ja suuntasi ulos pesästä
Vanhempi naaras ei näyttänyt pahastuvan siittä että olin päässyt soturiksi. Hän oli kuitannut kakiken sillä että varjosydän päästäisi hänet soturiksi kun olisi valmis.
Partio sujui hyvin ja palasin sen jälkeen hakemaan sammalet. Pehmustin koko makuusijani yli pehmoiseksi ja kehräsin tyytyväisenä lopputulokselle.
Yhtäkkiä iltapartio ilmestyi leiriin varoittaen lähenevästä tulipalosta ja huomasin katkun ilmassa en ollut aijemmin huomannut sitä sillä tuuli pohjoisesta ja palo lähestyi idästä ja lännestä. Mokomakin tuuli. Leiri oli kaaoksessa kissoja sujahti pesistä toisiin ja kaikki yritiivät löytää perheensä.
"Kaikki järvelle" Ruohotähti käski.
Suuntasin auttamaan klaaninvamhimpia ulos leiristä Tuikesulka ja Huuhkajanhuuto auttoivat minua. Tuin Ruusujalan kävelyä ja Huuhkajanhuuto oli vähän matkaa edelläni Piikkipaatsamavirran kanssa. Yhtäkkiä kuulin hirvittävän äänen takaani klaanin vanhimpien pesä oli sotrunut samalla tavalla kun oppilaiden pesä. Loput kissat olivat loukussa palavassa pesässä kuulin kamalia kirkaisuja ja huutoja kun kissoja paloi elävältä.
"Nyt järvelle" Ruohotähti huusi ja pakenimme palavaa leiriä.
"Mene, minä vain hidastan sinua" Vanha naaras maukui.
"En jätä sinua " vastasin päättäväisesti.
"Pelasta muut, en minä pääse järvelle asti. Kerro Varjosydämelle että hänestä tulee hyvä päällikkö ja kerro pennuilleni että rakastan heitä hirmusesti ja kaipaan heitä tähtiklaanissa" Ruusujalka maukui.
"En ole vieläkään jättämässä sinua" vastasin päättäväisesti.
"Minä en jätä sinulle vaihtoehtoja" hän maukui tyynesti ja hyppäsi palavaan metsään.
"Ruusujalkaa!" Huusin naaraan perään mutta hän oli jo mennyt.
Tumman savun saetessa lähenivät liekit. Puita kaatuili ja tuuli pöllyytti kipinöivää metsää ilman. Pakenin sokeasti järvelle päin en ollut varma oliko järvi siellä päin suunnistaminen palavassa metsässä oli toivotonta.
Tunsin jonkun kissan lähestyvän. "Hunajakynsi?" Hän kysyi ja tunnistin kissan koiviturkiksi.
Hetken turkkimme koskettivat lohdullisesti toisiaan. Suuri kuusi edessämme alkoi kaatua. Sen kaaduttua emme enään pääsisi järvelle koska liekit lähenivät molemmilta puolilta. Kiihdytimme vauhtia ja olimme melkein sen ohitse kun koivuturkki heittäytyi minua päin pelastaen minut. Kuusen rusahtaessa maahan satoi palavia neulasia niskaani ja juoksin niiden alta pois niin nopeasti kun vain pääsin. Emoni oli kuollut pelastaessaan minut.
Kyynel putosi poskelleni mutta seuraavan puunrungon varoittava natina pakotti minut jatkamaan matkaa jos aijoin päästä hengissä järvelle.
Tassujani poltti kuumalla maaperällå juokseminen. Hengitykseni tiheni ja vaikeutui kiitos savun. Järvi siinsi jo katseessani. Hyppäsin palavien mustikan varpujen yli ja huohotin kiitollisena että olin selvinnyt järvelle asti.
Leikopuro ja Routamyrsy olivat vedessä Leikopuron pentujen kanssa.
"Missä Omenamyrsky on?" Kysyin miettien olisiko pentuja pelastamaan lähtenyt kolli selvinnyt palavan metsän esteradasta.
"Hän harhautui astumaan jäkälle mutta sai heitettyä Huurrepennun ylös" Routamyrsy kertoi.
"Lähtekää kaksijalkaan täällä ei ole turvallista" Varjosydän huusi tullessaan meitä kohti kahlaten vedessä joka ylsi häntä melkein kaulaan.
"Ja pysykää poissa ihan rantavedestä se on polttavaa" hän lisäsi.
"Voin ottaa Riekopennun" tarjouduin ja kiitollisena Leikopuro antoi toisen karvapalloista joka hänellä oli.
"Missä neljäs pennuista?" Kysyin kun huomasin Routamyrsyn kantavan vain Huurrepentua.
"Jääruusu otti hänet, en tiedä missä Sädepentu on." Leikopuro kertou.
"Jääruusu ja Sädepentu olivat ensimmäisten joukossa jotka lähtivät kaksijalkaan he ovat varmasti turvassa " Varjosydän kertoi.
Lähdimme kohti kaksijalkaa niin nopeasti kuin mahdollista.

Nimi: Aurinkotassu

30.07.2018 15:12
Raahauduin Kideloisteen perässä leiriin. Olimme olleet rannalla harjoittelemassa taistelua ja olin aivan uupunut. En ollut mitenkään kovin hyvä pienen kokoni takia, enkä pitänyt koko hommasta. Kideloiste oli silti päättänyt opettaa taistelua minulle ja saada minut siinä hyväksi. Hän kokoajan käski minun hyötyä siitä, että olin pieni ja nopea, mutten osannut väistellä tarpeeksi hyvin ja useammin tömähdin maahan. Kideloiste halusi minun myös olevan kestävä, jotta voisin väsyttää hyökkäävän kissan taistelussa. Olimme harjoitelleet koko aamun ja tassujani särki hirveästi. Heilautin häntääni mestarilleni ja raahasin itseni siskoni luokse.
”No, mikäs saa energisen siskoni noin väsyneeksi?” hän kysyi haukattuaan palan linnusta, jota oli syönyt ja työnsi sen minulle. Nyökkäsin kiitollisena ja aloin syömään sitä. Saalista oli vähän, enemmän kuin lehtikadon aikana, mutta ei mitenkään paljoa kuitenkaan.
”Kideloiste pisti minut väistelemään koko päivän hänen taisteluliikkeitään ja juoksemaan paljon”, mutisin. Yleensä en valittanut, enkä olisi valittanutkaan, jos vieressäni olisi ollut joku muu kuin Kastanjatassu, joka vastaukseni kuultuaan virnisti. Hän oli ollut paljon hiljaisempi ja huolestuneemman näköinen viimeaikoina.
”Me oltiin metsästämässä ja minä nappasin tuon linnun!” hän sanoi ylpeänä viitaten tassullaan syömäämme lintuun. Hymähdin ja nuolaisin hänen poskeaan. Samalla leirin toiselle puolelle ilmestyi yksi klaanimme uusista jäsenistä, entinen erakko, joka oli muutaman päivää sitten liittynyt klaaniimme ja saanut nimen Huuhkajanhuuto. Kastanjatassun ilme muuttui ärtyneeksi, hänen silmänsä viiruuntuivat ja hänen kyntensä pureuituivat maahan. Huokaisin. Kastanjatassu ei pitänyt hänestä.
”Sinun ei kuuluisi käyttäytyä noin. Hän on klaanitov...”, sanoin pehmeästi, ennen kuin hän keskeytti.
”Hän ei ole klaanitoverini! Hän on erakko eikä kuulu tänne! En voi uskoa, että hänen annettiin liittyä! Mitä Ruohotähti edes ajatteli?” Kastanjatassu murisi vihaisesti ja mulkoili Huuhkajanhuutoa.
”Hänellä on kuulemma perhettä täällä. Sitäpaitsi hän on soturin tasolla ja...”, yritin pehmittää siskoani.
”Ihan sama!” hän kivahti eikä sanonut enää mitään. Huokaisin syvään ja uppouduin ajatuksiini. Kastanjatassu oli epäreilu. En usko, että kukaan oli erityisen innostunut entisen erakon läsnäolosta, paitsi hänen perheensä. Kastanjatassu halveksi muita klaaneja ja klaanittomia kissoja. Hän oli ampiaisaivo. Itse en välittänyt kauheasti, kunhan kolli olisi hyödyksi.

Minulla oli epämukava olo. Tuntui, kuin jotain olisi tapahtumaisillaan. Vilkaisin siskoani, joka näytti tuntevan saman. Värähdin. Samalla joku ryntäsi leiriin, varmaan joku partion kissoista ja paniikki jysähti vatsaani kissan kasvoja katsoessani. Tuo oli peloissaan, hätääntynyt. Hän huohotti muun partion palatessa leiriin.
”Palo… Metsäpalo..”, kissa sai sanottua hengenvetojensa välistä. Olimme pian tassuillani. Päällikkömme, joka oli ollut vaihtamassa kieliä jonkun soturin kanssa, nousi ylös.
”Miten lähellä…?” hän kysyi. Paniikki kasvoi sisälläni ja väsymykseni tuntui kadonneen, tilalla ollen vain suuri halu paeta.
”Hyvin lähellä. Meidän pitää läheä nyt!” joku toinen partiokissoista suorastaan huusi.
”Järvelle! Menkää järvelle! Pian!” päällikkömme käski. Olin sekunneissa siskoni kanssa leirin ulkoaukon kohdalla ja ulkona siitä. En kyennyt näkemään emoani kaaoksessa, joka seurasi siitä, että kaiki yritttivät päästä nopeasti ulos. Erotin kuitenkin mestarini ja viitoin siskoani seuraamaan minua hänen luokseen. Pystyimme jo näkemään liekkejä ja haistoimme paksun, mustan savun, joka läheni meitä. Kun saavutimme Kideloisteen, hän nyökkäsi, että oli huomannut meidät. Me juoksimme kohti järveä, tai ainakin missä kuvittelimme järven olevan. Metsä oli täynnä savua.
”Pysähtykää!” kuului mestarini huuto ja vastoin kaikkia selviytymisvaistojani pakotin itseni pysäjtymään. Yritin haukkoa henkeä nopean pysähdyksen aikana, vaikka savu tunkeutui kaikkialle. Kideloiste kiiruhti vierellemme.
”Tuoltakin suunnasta tulee tulta! Pitää olla varovaisia”, hän naukui ja yski sen jälkeen. Joukossamme oli muutama soturi ja oppilas. Jatkoimme matkaamme palavassa metsässä. Olin peloissani ja halusin vain juosta, mutta ymmärsin, että päättömästi ympäriinsä juokseminen todennäköisesti saisi meidät kuoliaaksi. Takaamme kuului huuto ja käänsin päätäni, mutta kaduuin sitä saman tien. Erään kuusen palava oksanpalanen oli pudonnut Aurinkohehkun, minua muistuttavan naaraan selkään ja hänen turkkinsa oli syttynyt palamaan. Naaras kirkui kivusta yrittäen kieriä ja sammuttaa liekkejä, jotka nielivät häntä. En pystynyt liikkumaan enkä irrottamaan silmiäni klaanitoveristani. Kauhu kiehui mielessäni.
”Aurinkotassu! Meidän pitää edetä!” kuulin siskoni pelokkaan äänen vierestäni. Raastoin silmäni irti Aurinkohehkusta ja käännyin juoksemaan eteenpäin taas, kohti järveä.

Kun saavuimme järvelle, en edes välittänyt veden yleensä epämukavasta märkyydestä, vaan juoksin rantaveteen. Se tuntui ihanalta. Tassuni olivat juosseet kuumalla maalla ja kylmä vesi viilensi kipua, jonka tunsin tassuissani. Kastanjatassu kierähti vedessä ja kasteli koko turkkinsa. Tein saman ja se tuntui hyvältä, vaikkakaan en pitänyt vedestä yleensä kauheasti. Join myös vettä, joka auttoi kurkkuani, joka oli yllättävän kipeä.
”Jatkakaa matkaa!”, kuulimme äänen. Käännyin äkkiä ja varapäällikkömme ravasi meitä kohti vedessä.
”Emme voi olla varmoja tuli pysähtyy edes järveen. Teidän pitää mennä kaksijalkalaan, ne sammuttavat tulen ennen kuin se saavuttaa kaksijalkojen pesät”, Varjosydän selitti. Kideloiste viittoi meitä seuraamaan itseään. Kuljimme rantavedessä eteenpäin, kohti Jokiklaanin reviiriä. En olisi halunnut mennä takaisin palavaan painajaismaiseen metsään, mutta kuljettava järven ranta loppui nopeasti, joten meidän oli noustava ylöspäin ja kohti tulta. Pelko jyskytti sydämessäni, kun etenimme. Juoksimme eteenpäin. Pelkäsin kuollakseni. Edessäni oleva soturi kompastui ja kaatui maahan. Hän yritti nousta ylös, mutta kaatui takaisin maahan.
”Paatsamahalla, meidän pitää jatkaa!” mestarini älähti ystävälleen.
”En pysty, Kideloiste. Tassuni ei kanna”, naaras vastasi pelokkaasti. Me emme voisi kantaa häntä ilman, että suuresti vaarantaisimme omat henkemme, emmekä luultavasti jaksaisi edes edetä hänen kanssaa. Paatsamahalla näytti tajunneen saman ja näytti hyvin pelokkaalta.
”Tappakaa minut”, hän kuiskasi.
”MitÄ?” Kideloisti huudahti järkyttyneenä ja tuijotti naarasta.
”En halua palaa. Mielummin kuolen kunniakkaasti”, hän sanoi pelokkaasti ja vilkaisi lähenevää tulta.
”En minä voi...”, mestarini vastusteli.
”Pyydän, Kideloiste. Näit mitä Aurinkohehkulle kävi”, naaras aneli. Ymmärsin jotenkin hänen tunteensa. En itsekään haluaisi palaa ja jos tietäisin, että kuolisin varmasti, valitsisin helpomman tavan kuolla. Vilkaisin siskoani, joka näytti yhtä järkyttyneeltä kuin itse tunsin oloni.
”Kideloiste, meidän pitää jatkaa”, joukossamme ollut oppilas, Loikkatassu naukui. Kolli nielaisi ja astui lähemmäs ystäväänsä. Hän asetti kyntensä tämän kaulalle ja repäisi. Punainen veri räiskähti naaraan kurkusta ja alkoi valumaan maahan. Kideloisteen silmiin nousi kyyneleitä, mutta Paatsamahalla sai suunsa pieneen hymyyn veren virratessa hänen kurkustaan. Me lähdimme eteenpäin tulimeren keskelle.

Nimi: Lasipallo

30.07.2018 02:21
Minnekköhän tämä kuuluisi, no laitan tänne niin ne jotka lukevat tarinani tietävät.

Eli nyt vähäsen tuli nopiassa tahdissa toi varjon tarinan eteneminen syynä yksinkertaisesti se että 6 kissalla kirjoittaessa en jaksa laittaa miljoonaa pikku pätkää joka päivän välein kaikilla ja en ole taas varmaan viikkoon kirjoittamassa varjolla mitään ihmeellistä. Ja haluan kirjoittaa kaikilla kissoilla palosta ja kedon lisäksi minulla on elämä, se vie huomattavasti aikaa.

Selvennyksenä tarinasta
Palon jälkeen noin 5 päivän aamu olisi nyt tuon tarinan mukaan lähtö kaksijalsta.
Mestareiksi koitin katsoa ettei kissoille olisi suunnitelmia mutten kenenkään ajatuksia lue. Ne voi vaihtaa jos ei käy älkää kiltit riivatko minua niillä en tiedä keitä muita olisin laittanut.

En tiedä käykö kaikki tarinassa mutta jos ei toivon kritiikin olevan rakentavaa sillä viimeaikoin aika suoraan tullut ja pikkasen masentavaa semmoinen kritiikki. Pyritään siis yhdessä takentamaan suvaitsevaa ilmapiiriä niin että kaikki saavat mahdollisuuden kehittyä kirjoittajina ja ketolaisina. Eihän kenenkään tarkoitus varmasti ole loukata mutta joskus hutiloimaton kritiikki tuntuu varsinkin netistä saatuna hyvin kurjalle vaikkei sitä ole kurjaksi tarkoitettu.
Ja tämä päällikön rooli on minulle uusi joten tulen varmasti toheloimaan jotain ja siittä saa kertoa mutta kerro se nätisti. Jooko?

Vielä niille jotka ihmettelevät vp valintaani, ruhtinas sinusta jos vain tahdot tulee vp seuraavaksi mutta en oikein saanut sekoa sinusta joten en nimittänyt siksi. Se on ensimmäinen syy.
Toiseksi haluan ensin tottua päälliköllä kirjoitukseen ennenkun alan kirjoittamaan klaanin johtamisesta jonkun toisen kanssa. Varsinkaan kun en ollut varma haluatko edes vpksi vielä.
Vähän samalla tavalla kun ensin kirjoittaa soturina olemisesta ja sitten kumppanina olemisesta yhtäkkiä jonkun toisen kanssa. Tai vaikka oppilaan kanssa kirjoittamisesta. Se on erillaista ja kaikki vaatii totuttelua, olen vielä kohtalaisen uusi ketolaisina ja varjoklaanin ropettaja. Joten toiselle se ehkä on helppoa aloittaa suoraan liittyneen vpn kanssa mutta itse koen että tämä tapa sopii minulle paremmin.

Eikä minulla vieläkään ole hajuakaan minne tämä viesti kuuluu.

öitä kaikille t.lasi

Nimi: Varjotähti

30.07.2018 02:01
Kalmapäällikkö Part 2

Haukkataivas oli koonnut voimissaan olevista varjoklaanin kissoista metsästys partiota ja he lähtivät juuri liikkeelle. Olin valinnut Haukkataivaan varapäällikköksi sillä tiesin kollin päättäväiseksi ja yksinkertaiseksi ja juuri nyt se oli sitä mitä klaanini tarvitsi. Ja minä tarvitsin varapäällikön joka olisi tasinen ja päättäväinen.
"Varjotähti" kutusi Vinhatähti.
Pidin myrskyklaanin päälliköstä.
Takiastähti ja Sädetähden kanssa keräännyimme Vinhatähden johdatuksella kulmaukseen portaiden alle.
"Meidän pitäisi lähteä" Sadetähti maukui
"Minne?" Takiaistähti kysyi
"Metsiin emme voi palata. Kaikki on palanutta kun kävin kuukivellä. Riistaa ei ole lainkaan eikä mitåån muuta elämääkään. Emme voi elää siellä" kerroin hiukan varuillaani. En ollut ihan vielä varma muiden pälliköiden seurassa enkö ollut tottunut edes uuteen nimeen olin aika hämilläni. En olisi kuuna päivänä uskonut että olisin päällikkö. Ruohotähdellä oli kolme henkeä jäljellä enkä ajatellut että yksi palo voisi viedä ne kaikki.
" löydämmekö uudet reviirit?" Vinhatähti ehdotti
"Miten kaukaa? Löydämmekö ikinä?" Mietin ääneen
"Minne sitten?" Vinhatähti kysyi
"Entä klaanin vanhimpien tarinoissa kuullut metsät" Sadetähti maukui heittäen vitsiä.
"Ei hullumpi idea" naurahdin pitäen asiaa vitsinä
"Se voisi olla ihan hyvä itseasiassa" Vinhatähti maukui.
"Miten me sinne löydämme" Takiaistähti mietti
"Vuorten yli, suuren ukkospolun reunaa. Vierttä peltojen ja latojen" muistelin klaaninvanhimpien tarinoita.
"Sinne siis" Sadetähti maukaisi ja päädyimme yhteistuumin että lähtisimme huomis aamuna.

-----

"Varjoklaanin kissat,tulkaa tänne" maukaisin ja kehotin varjoklaanilaisia kerääntymään luokseni.
"Lähdemme aamun valjetessa, syökää hyvin." Maukaisin.
"Sitten tärkeimpän. Matka tulee olemaan pitkä mutta kaikilla oppilailla ei ole mestareita. Oppilaat keiden mestarit eivät ole palanneet palosta?" kysyin ja viisi oppilasta astui esiin.
Liekkitassu, Saniaistassu, Loikkatassu, Hunajatassu ja Aurinkotassu.
Katsoin hiukan surullisin silmin uusinta oppilastamme. Raukka oli menettänyt mestarinsa niin varhain mahtoi sattua. Jääsielun kuolema sattui minuakin vaikka olin jo soturi silloinkin.
"Metsäsielu saat vastata Liekkitassun koulutuksesta. Leikopuro sinä vastaat Loikkatassusta" Maukaisin.

///jossei käy saa vaihtaa en tiennyt ketkä laittaa

"Lisäksi samalla, tämä piti tehdä jo auringon nousuja sitten. Virtapentu, Huurrepentu, Riekopentu ja Sädepentu tulkaa tänne eteen." Maukaisin tietäen että pikkuiset olivat pettyneitä kun heidän nimityksensä oli viivästynyt.
"Olette nyt kuuden kuun ikäisiä ja on etidän vuoronne tulla oppilaiksi." Maukaisin muistellen sanoja joita olin kuunnellut monesti.
"Virtapentu, siihen päivään saakka kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Virtatassuna. Paatsamahalla olet taitava soturi oletan että siirrät kaikki taitosi ensimmäiselle oppilaallesi" maukaisin ja soturi ja vastanimetty oppilas koskettivat neniään.
"Huurrepentu, siihen asti kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Huurretassuna. Huuhkajanhuuto olet osoittanut luotettavuutesi palossa ja oletan että siirrät kaiken oppimasi oppilaallesi." Lausuin ja he koskettivat neniään.
"Riekopentu, siihen asti kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Riekotassuna. Haukkataivas olet taitava soturi ja oletan että siirrtä taitosi oppilaallesi" lausuin.
"Sädepentu, siihen päivään saakka kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Sädetassuna. Tomusydän oppilaasi on nyt näiden hienojen soturin alkujen emo joten voit saada uuden oppilaan. Tiedän että opetat Sädetassulle kaiken minkä tiedät" lausuin ja oppilas ja soturi koskettivat neniään.
"Sädetassu!Virtatassu! Riekotassu! Huurretassu!"klaani hurrasi.
Onneksi heillä oli jotain aihetta iloon. Olimme menettäneet paljon mutta meillä oli toisemme. En tiennyt oliko hyvä idea nimittää oppilaat nyt mutta ajattelin että olisi parempi jos he olisivat oppilaita eivätkä pentuja matkalla.
Hyppäsin alas puulaatikolta jonka päällä seisoin ja viitoin Haukkataivaan luokseni. Hän saisi järjestää pari partiota jotta saamme ruokaa. Kaikki soturit olivat jokseenkin kunnossa. Häkämyrkytykseen oli kuollut suurin osa sotureistani mutta pelataan niillä korteilla mitä on.
"Varjotähti, mitä mielessä" Haukkataivas kysyi saavuttuaan luokseni.
"Ruoka" naurahdin.
"Voi sinua. Olisi pitänyt arvata et ole muuttunut lain" varapäällikköni nauroi.
"Niin, ruokaa ja nukkumista. Siinä on kissan perustarpeet ja ne on hyvä hoitaa klaanissa" totesin.
"Tottahan se on, ruuasta puheen ollen pitäisikös järjestää pari partiota" hän maukui.
"Juuri sitä tarkoitin, minä voin johtaa toista ota sinä toinen valitse mukaasi kenet haluat. Täältä ukkospolun reunaa auringonlaskuun päin on eräs puisto sieltä saattaa löytyä lintuja ja oravia." Sanoin ja lyhyt nyökkäys kertou että ehdotus oli hyväksytty.
Lähdimme kulkemaan kissa joukon läpi. Varjoklaani pysyi hyvin tiiviisti yhdessä vain yksittäiset kissat olivat muiden klaanien kissojen kanssa. Huomasin ensikerran että vaikka kissoilla oli mahdollisuus lähteä he joka klaanissa osa pysyi selkeästi omillaan mielummin.
"Metsäsielu, Kekälekukka, Pimeävarjo ja Tiikeriliekki" kutsuin heitä.
"Vesiturkki,Pihkaviiru, Jääruusu, ja Harmaahäntä." Haukkataivas valitsi soturit mukaansa.
Luonnollisesti oppilaat seurasivat mestareitaan. Pujahdimme ulos taolaisten majapaikasta enkä voinut vastustaa kiusausta kiivetä kaksijalkojen aidalle. Tasapainottelin hetken aidalle kunnes taidot muistuivat mieleen. Mitään hyödyllistä en siinä näkisi heti mutta täältä näkee riistaan helposti. Sen opin taolaisten kanssa, pitää käyttää luovuuttaan.
"Selkeä kotikisu" kumppanini maukui
Kohotin kulmiani ja pimeävarjo oli vakavoittuvinaan.
"Oi suokaa anteeksi arvoisa päällikkö" hän maukui ja loppu partiosta repesi nauruun.
En voinut itsekään pidättää nauriani olihan tilanne aika koominen. Samassa kuulin siipien lepatuksen viereisestä puutarhasta. Pudottauduin alas aidalta puutarhaan ja hyppäsin suoraan linnun niskaan.
Hampaissani roikkui suuri mustan lintu jonka kaulassa oli raidoittan värejä. Tätä linuta kait kutsuttiin puluksi. Niin muistaakseeni. Hyppäsin takaisin aidalle.
"Aikamoinen kotikisu" Tiikeriliekki maukui ja pimeävarjon suu loksahti auki.
Hyppäsin alas aidalta takaisin kadulle ja kutitin hännälläni Pimeävarjoa.
"Opettaisitko minutkin kävelemään aidalla?" Oppilaani kysyi.
"Ehkä illalla, katsotaan jos saat tarpeeksi saalista" maukaisin.
Kuuma hirviöpolku poltti tassujani. Palatessamme olimme saaneet paljon saalista niin lyhyelle ajalle. Minulla oli muutama pulu.
Haukkataivaan partio oli jo palannut.
"Varjotähti en voi kovin hyvin, menen jo nukkumaan pärjäätkö yksin?" Varapäällikköni maukui.
Katsoin häntä hiukan yllättyneenä, eikai hän ollut syönyt mitään hassua?
"Toki, mene vain. Käy ensin Laventelikasvon kautta, toivottavasti vointisi on parempi huomenna" maukaisin ja toivotin hyvät yöt.
Tarkistin että saalista riitti ja kaikilla oli paikka nukkua. Rauha valtakunnassa. Etsin katseellani vuolastassua mutta pikkuinen oli jo unten mailla hän nukkui turkki turkissa Harmaahännän kanssa.
Päätin itsekkin mennä unten maille.
Kiersin kehää erään laatikon päällä kunnes löysin jotenkuten nukuttavan asennon.
Heräsin kesken yön kun Laventelikasvo tökki minua hereille.
"Mitä nyt?" Kysyin unisena ja hiukan ärtyneenä kun uneni oli keskeytetty.
"Haukkataivaalla on myrkytys, ja hänellä on jotain aisaa sinulle. Sinun kannattaa tulla pikaisesti sillä en rehellisesti usko että hän selviää aamuun. Mikään tuntemani yrtti ei toimi ei siankärsämö enkä löydä muita myrkytykseen auttavia yrttejä." Laventelikasvo selitti hiljaa jo surien soturin kohtaloa.
"Tulen heti, näytä tie" maukaisin huolissani varapäälliköstäni.
Arvasin että jokin oli ollut hullusti kun hän oli aijemmin valittanut huonosta voinnistaan. En uskonut että se silti olisi niin vakavaa.
Haukkataivas makasi heinien päällä ja hengitti raskaasti.
"Varjotähti, Leikopuro hän" Haukkataivas takerteli.
"Mitä tyttärestäni?" Kysyin ihmeissäni
"Hän,hän" Haukkataivas henkäisi muttei saanut enään ääntään.
Haukkataivaan kylki kohosi viimeisen kerran.
"Hän on tähtiklaanissa" Laventelikasvo maukui hiljaa ja painoi kuononsa soturin turkkiin.
"Käyn herättämässä Kekälekukan" maukaisin miettien kaatuneen soturin siskoa. Hän oli menettänyt paljon palon aikaan. Vanhempansa ja sisaruksensa.
Hiivin kissajoukossa turkkien ohi pujotellen kunnes löysin naaraan. Kuiskasin hänen korvaansa:
"Kekälekukka, herää" muutamanakin kertaan ennenkun naaras avasi silmänsä.
"Mitä nyt on keskiyö" hän marisi.
"Tule, veljesi on matkalla tähtiklaaniin" kerroin ja naaraan silmät kostuivat, kiedoin häntäni hänen selälleen silittäen kevyesti kaunista turkkia. Miten moni kissa olikaan menettänyt niin paljon palossa. Tämä oli kaikille kissoille hyvä muostutus ettei edes tähtiklaani vois suojella meitä kaikelta mutta se kulkisi aina rinnallamme.
"Myrkytys" Laventelikasvo huokaisi antaen tilaa kekälekukalle tulla suremaan veljeään. Herätin myös Riekotassun vaikkei nuorukainen ollutkaan tuntenut meatatiaan vielä kauaa.
Viimein laskeuduin valvomaan varapäällikköni vierellä hänen matkatessa tähtiklaaniin. Kuu oli jo korkealla joten minulla olisi päivä aikaa päättää kenestä tulisi seuraava varapäällikkö. Olin aika varma että valitsisin tyttäreni sillä hänen nimensä Haukkataivas oli viimeisenä lausunut, hän oli ehdottanut itselleen seuraajaa.
Painoin kuononi Haukkataivaan turkkiin. Se oli tuskin viilennyt mutta kalman haju alkoi jo lipua siihen.

---

Aamun sarastaessa: olisi aika lähteä.
Kaikki valmistautuivat lähtöön. Olisi aika valita uusi varapäällikkö.
"Eilisen menetyksemme johdosta Riekotassulla ei ole mestaria. Leikopuro sinä saat vastat hänen koulutuksesta. Olet taitava soturi ja oletan että välität kaikki taitosi tälle oppilaalle." Maukaisin.
" sitten surullisempiin uutisiin joudun nimeämään meille uuden varapäällikön näin pian. Haukkataivaan viimeisten sanojen taika Varjoklaanin kissat, lausun nämä sanat tähtiklaanin alla jotta esi-isämme voivat hyväksyä valintani varjoklaanin uusi varapäällikkö on Leikopuro" ilmoitin ja syntyi syvä hiljaisuus sitten he hurrasivat uudelle varapäällikölle vaikkei Riekotassu näyttänyt muuta kun järkyttyneeltä.
*jututampa häntä myöhemmin* ajattelin.
Kun olimme lähdössä Huuhkajanhuuto saapui luokseni hätääntyneenä.
"En löydä Huurretassua mistään" hän maukui
"Voi ei" henkäisin meillä ei olisi aikaa etsintäpartioihin kaksijalat huomaavat meidät hetkenä minä hyvänsä. Tulipalosta oli kulunut neljä kuun nousua.
"Minä koitan etsiä hänet" maukaisin ja lähdin käymään läpi latoa jättäen hiekan värisen kollin ovelle.
"Riekotassu, oletko nähnyt Huurretassua?" Kysyin
"En sen jälkeen kun emo antoi hänet murhaajalle" oppilas vastasi synkästi.
"Mitä?" Ihmettelin.
"Niin, seurasin Leikopuroa ja Huurretassua eilen salaa ulos. Leikopuro tapasi jonkun raidallisen kollin aika suuren olisiko nini ollut jotain ässällä alkavaa joku raita kai en muista mutta joka tapauksessa hän antoi unikonsiemeniä syöneen tajuttoman siskoni hänelle ja hän lupasi hoitaa jonkun päiviltä siitä hyvästä. Sitten kolli silitti emoa kaulasta ja sanoi hänen olevan kiltimpi kun emonsa ja sitten kolli katosi matkoihinsa siskoni kanssa. Luikin tieheni ettei emoni saisi tietää. Mutta olen varma että Haukkataivaan suussa oli häivähdys kollin hajua olen siittä täysin varma." Hän intti.
"Mitä jos tarkistetaan?" Kysyin ja johdatin hänet kuolleen soturin luokse talon taakse minne olimme ajatelleet haudata hänet.
Nuuhkaisin itsekkin uudelleen Haukkataivasta ja tosiaan tunnistin jonkun laimean kissan tuoksun aivan kun hän olisi syönyt jonkun toisen pyytämää ruokaa yhtä valju. Erotin pihkaviirun tuoksun ja varjoklaanin tuoksun, sammaleinen ja soinen havu metsän tuoksu. Oravan jonka hän oli syönyt sekä jonkun marjan, ja viimeisenä hyvin hennon tuoksun minkä tunnistin sekunnin sadasosissa.
Sysiraita
Mitä hän oli tehnyt varapäällikölleni. Oppilas ei valehdellut. Hänellä vain oli pirun hyvä nenä. Miten en itse ollut haistanut sitä?
"Olet oikeassa,kuvaileppa sitå kollia vielä." Pyysin ja oppilaan kuvaus sopi kun nenä päähän sysiraitaan.
Kaamivan hyvin. Se kolli tuntui olevan kuolematon. Ja voittamaton.
"Minun täytynee jututtaa varapäällikköäni." Maukaisin synkästi. Meillä oli petturi joukossamme.
"Kiitos riekotassu" tietosi on korvaamatonta.
"Haluan vain eroon mestaristani" hän maukui kuivasti ja kohautti olkiaan.
"Hassua että joku sanoo noin" maukaisin.
Palasimme muiden joukkoon. Pyysin Riekotassua pysymään muiden oppilaiden kanssa ja suuntasin päälliköiden luokse.
"Voimmeko odottaa hetken, minun on hoidettava yksi asia" maukaisin ja muut suostuivat joten keräsin klaaniani hännälläni reunalle kissajoukosta.
"Varjoklaani minulla on teille tärkeää ilmoitettavaa. " aloitin ja tunsin Leikopuron jännittybän vierelläni. Päästin kynteni lipumaan ulos varoen. Ei sitä tiedä vaikka niitä kohta tarvitaan.
"Haukkataivaan kuolema ei ollut sattuma vaan järjestetty murha jonka sivullisena uhrina on Huurrepentu joutunut jättämään klaanimme. Varapäällikkömme Leikopuro sinulla varmaan on jotain kerrottavaa" maukaisin ja suuntasin jäätävän katseen tyttäreeni joka vastasi samalla mitalla.
"Ei minulla ole mitään hävettävää" hän maukui.
Viitoin nopeasti ja pari lähintä soturia lähestyivät Leikopuroa.
"Riekotassu kertoisitko saman mitä kerroit minulle"pyysin ja oppilas kertoi.
"Vallanhimo on sumentanut silmäsi Leiko, pitävien todisteiden varjolla minun on erotettava sinut. Tästä hetkestä lähtien olet erakko enkä tahdo nähdä sinua ikinä varjoklaanin reviirillä tai sen läheisyydessä" maukaisin
"Houkka"Leikopuro huusi.
"Ethän sinä Klamasydän, siskoni jää tänne homehtumaan tuon kuoleman päälikön alaisuuteen." Hän jatkoi.
"Ken tahtoo on myös vapaa lähteämään mukanasi" totesin.
"En voisi ikinä kuvitella elämääni ilman klaania" Tytäreni Kalmasydän huusi siskolleen loukkaantuneena. Sisarukset olivat olleet kovin läheiset.
"Entä te pentuni?" Leikopuro kysyi
"Kuolen ennemmin" Riekotassu maukui ja sylkäisi maahan.
"Leikopuro eiköhän tämä ole nähty häivy" käskin ja tyttäreni luikki tiehensä kadoten kaksijalkaan.
Hiljaisuus laskeutui klaanini ylle. Kai tässä olisi sulateltavaa itse kullekkin.
"Varjotähti, kuka on nyt varapäällikkö?" Jääruusu kysyi rikkoen hiljaisuuden.
"En tiedä vielä" maukaisin.
"Sinun on päätettävä, emme voi lähteä ilman varapäällikköä. Näyttäisimme heikolta muiden silmissä" Tomusydän tivasi.
"Eikö meillä mene aika heikosti, yli puolet kissoista on kuollut mukaan lukien viime päällikkö ja parantaja eikä tämän päällikön kaksi ensimmäistä varapäällikköä ole pysynyt hengissä päivää pidempään. Lupaava alku. Melkoinen kalmanpäällikkö" Ruiskynsi tiuskaisi selvästi turhautuneena.
*niin minä olen aika surkea päällikkö, en edes osaa pitää varapäällikköäni hengissä miten onnistun klaanin kanssa?* mietin.
Riekotassu oli sanomassa jotain mutta maukaisin.
"Hunajakynsi sinä vastaat Riekotassun koulutuksesta." Aloitin.
"Ja sinä Ruiskynsi siitit kuonosi tai pidät sen ummessa. Se oli käsky. Tomisydän älä vaahtoa joka klaanilla menee huonosti nyt, suurin osa kissoista on hei kuollut! Ja viimeisenä lausun nämä sanat Tähtiklaanin alla jotta esi-isämme voivat hyväksyä valintani, varjoklaanin uusi varapäällikkö on Piiskaviima" ilmoitin. Ja toivon sydämmeni pohjasta ettei minun tarvitse lausua näitä sanoja enään uudelleen vuodenaikoihin.
"Kiitos, toivon ettei sinun tarvitse lausa näitä sanoja hetkeen ja olen kiitollinen tästä kunniasta Varjotähti lupaan tehdä parhaani" Piiskaviima maukui aivan kun lukien ajatuksiani.
Jo iäkkäämpi kolli oli ainakin satavarmasti luotettava ja uskollinen. Tiesin että tähän varapäällikköön voisin luottaa.
"Meidän on aika liittyä muiden klaanien seuraan ja aloittaa matkamme" ilmoitin ja hyppäsin alas huteralta puulaatikolta ketterästi.
Matkamme kohti menneisyyden maita saisi alkaa.

Nimi: Varjosydän /tähti

30.07.2018 01:57
"Lupasit totella mitä ikinä käykään, Varjosydän. Nyt mene, vie klaanini turvaan. Jos tähtiklaani suo tulen perästä. Johda heidät turvaan" Ruohotähti maukui minulle ennenkun singahti takaisin leiriin. Liekit lähenivät leiriä, osa sotureista oli jo ulkona. Oppilaista suurin osa,muutama klaaninvanhin. Tummahko savu levisi ja sakeni sekuntti sekuntilta. Metsä oli ilmi liekeissä. Maa tassujeni alla oli rutikuivaa ja kipinöi. Puut kaatuilivat kauempana liekkimeressä, täältä oli päästävä pois!
Laventelikasvo ilmestyi vierelleni, nyt kävi aika vähiin en voisi odottaa pidempään.
"Varjoklaani, seuratkaa minua" huusin ja lähdin rivakasti kohti järveä.
Vesi sammuttaa tulen, sen oli Ruusujalka opettanut. Kuljin pää matalalla nopeasti lähes juosten. Vaahteraloimu tuli vierelleni ja maukaisin kiitollisesti.
"Reilu kymmentä kissaa on mukanamme" hän maukui pahaenteisesti. Olihan siinä suurin osa mutta entä loput? Kerkeäisivätkö he pakoon? Kerkeämmekö me pakoon?
Syöksin moiset ajatukset mielestäni. Kiihdytin vauhtiani entisestään tuntiessani häkän katkun tummempana. Etsin katseellani tietä liekkien lävitse, olimme kahden vyöryvän liekkimeren välissä. Kuljimme halki reviirin suorassa linjassa järvelle väistellen kaatuneita puita ja palavaa jänkää. Ilkeä rusahdus kuului takaoikealtani.
"Ei Ruiskynsi!" Huudahti Pihkaviiru ja samallahetkellä ohitseni pyyhkäisi Vatukkaturkki kovempaa kun koskaan olin kissan nähnyt juoksevan.
Yltämme kuului suuri rasahdus
"Seis" huusin kissoille takanani
Juuri silloin suuri, valtava männyn oksa putosi palavana alas suoraan Vatukkaturkkin päälle ilkeä rysähdys kertoi jo että hän liittyisi tähtiklaaniin
"Tännepäin" ohjasin ja kiersimme oksan oikealta.
Savun hengitys painoi jo keuhkojani ja päätäni huimasi. Pidin silti vauhdin tasaisena, mahdollisimman nopeana. Rannan tummat kivet tulivat viimein näkyviin. Syöksyimme veteen ainakin hetkellisesti turvaan liekeiltä.
Myrskyklaaninkin kissoja oli vedessä.
"Varjosydän" Pimeävarjo huudahti pelmahtaen liekehtivästä metsästä.
"Pimeävarjo" huokaisin helpotuksesta. Kiiruhdin kumppaniani vastaan.
Hautasin kasvoni känen turkkiinsa. Lohdullinen tuoksu rauhoitti minua. Katsoin ympärilleni, myrskyklaanin ja tuuliklaanin kissoja oli vedessä. Suurin osa varjoklaani kissoista oli vielä metsässä Reviirimme olivat liekeissä eivätkä läheskään kaikki kissat olleet selvinneet.
"Emo" kuului hentoinen itkuinen ääni kun Kalmasydän pujotteli tiensä luokseni.
"Kalmasydän, missä muut ovat?" Kysyin huolissani
"En tiedä " tyttäreni takerteli itku kurkussa.
"Ei hätää, kaikki hyvin olemme turvassa" kuiskin hänen korvaansa.
Istuimme kylki kyljessä ja kiersin häntäni hänen ympärilleen lohduttavasti.
"Kaikki hyvin" kuiskin ja nuolaisin hänen korviaan.
Istuimme likiomärkinä järvessä. Vesi ylsi minulla kaulaan asti mutta Kalmasydäntä ja Pimeävarjoa vain tuskin vatsakarvoihin.
"Varjosydän pienenä sanoit että on yksi salaisuus jonka saan tietää isompana, saanko kuulla sen siltävaralta että kuolemme?" Hän kuiskasi yhtäkkiä.
Mieleeni palasi hetki jolloin olin asian luvannut. Olin juuri kertonut Pimeävarjolle hänen olevan pentujen isä ja kalmasydän oli tietysti kysynyt uteliaana pentuna mitä kuiskimme ja lupasin että hän saisi tietää myöhemmin. Katsoin Pimeävarjoa ja hän nyökkäsi.
"Tiedäthän minulla oli kumppanina ennen eräs toinen kolli?" Aloitin
"Isämme?" Hän arvasi
"Ei, isäsi on Pimeävarjo hän oli Sysiraita nimeltään. Klaanille ei koskaan kerrottu että olin pettänyt sysiraitaa aivan kuten hänkin minua. Suhteemme ei ollut ollut enään vakaa kuihin ennen syntymäänne." Maukaisen.
"Eli valehtelit minulle isästäni" hän henkäisi
"En ikinä väittänyt Sysiraitaa isäksesi" maukaisin
"Et kertonut totuuttakaan" Pimeävarjo maukui hiljaa
"En, nyt tiedät." Maukaisin ja odotin syytöksiä mutta tyttäreni vain painautuikin minuun kiinni tiukemmin.
"Ihan sama kuka on isäni kuhan sinä olet sen kollin kanssa joka on arvoisesi" hän kehräsi
"Ja joku päivä sinä löydät jokun joka saa sydämmesi jättämään lyönnit välistä ja henkesi pakahtuman onnesta. Joku päivä löydät sen oikean, meille kaikille on joku" Pimeävarjo maukui hellästi pennullemme.
Vaikka tilanne oli kamala, metsä ympärillämme paloi ja ilma oli savusta kitkerä ja hengitys vaivalloista, olimme likomärkiä oli ihanaa olla Pimeävarjon kanssa avoimesti vanhempia mitä kauneimmalle naaraalle. Nyt hänkin tiesi sen.

--


Vaihdoin nopeasti pari sanaa mytskyklaanin varapäällikön kanssa ennenkun ilmotin:
"Lähdemme kaksijalkaan,kaksijalat pitävät tulen loitolla sieltä."
Kun metsästä ei enään ollut hetkeen saapunut kissoja ja leiriä tyhjentäneet varjoklaanilaiset olivat palanneet en nähnyt syytä enään jäädä savuiseen ilmaan. Vesi oli jo tukalan kuumaa ja ranta veteen ei olisi asiaa lain jossei halunnut palaa elävältä. Täältä olisi lähdettävä nyt jos mieli päästä pois vielä. Pimeävarjo oli jäänyt odottamaan minua vähän matkan päähän. Lähdimme kulkemaan kohti kaksijalkaa järven rantaa pitkin. Vesi loiskui vatsaani asti. Kuljin pimeävarjon vierellä olin päättänyt että mitä ikinä tapahtuu en jätä kumppaniani. Kalmasydän kulki takanamme ainakin toistaiseksi.
Kissajoukko kapusi vedestä ja lähdimme palavan metsän halki kohti kaksijalkaa. Yritin pysyä muiden kissojen kintereillä mutta pienempänä kannoilla pysyminen oli työntakana.

----

Aamun valjetessa olimme päässeet pakoon tulta. Kaksijalat olivat onnistuneet palon pysäyttämisessä. Makasin vasten pimeävarjoa käpertyneenä palloksi.
Keuhkoihini särki ja minun oli vaikea hengittää. Vaahteraloimu, Värelehti ja väretassu olivat menehtynyt yöllä. Ruohotähteä ei edelleenkään näkynyt. Olin huolissani siitä oliko päällikkömme enään ylipäätään palaamassa luoksemme. Olimme menettäneet hirveästi kossoja tulipalolle. Juuri nyt tahdoin vain itkeä. Emoni oli menehtynyt tulipaloon, Routamyrsy oli kuollut. Koko perheeni lukuun ottamatta kumppaniani ja Kalmasydäntä oli kuollut. Muista pennuistani en ollut kuullut lainkaan saati oppilaastani. Koko klaani tuntui olevan hajallaan. Olimme joukon muiden klaanien kissojen kanssa. Paloa paetessa olimme vain paenneet sokkona sinne muiden mukana. Meitä oli ehkä kymmenisen kissaa. Lisää kissoja saapui hiljalleen. Olimme erään kaksijalan laitamilla olevan hylätyn kaksijalkojenpesän sisällä.
Muisikuva roihuavista liekeistä nielemässä kotiani. Huuhkajanhuuto tuli luokseni.
"Varjosydän, minusta tuntuu että Ruohotähti ei palaa" kolli maukui.
Katsoin hiekan väristä soturia silmät kyyneleistä sumeana.
"Hänen on palattava" kuiskasin.
Oli kulunut melkein päivä kun palo oli alkanut. Olimme paenneet ensin järvelle ja sieltä kaksijalkan päin.
Ensikertaa ajattelin että tosiaan ehkä minusta tulisi klaanin seuraava päällikkö. En ollut lainkaan valmis astumaan Ruohotähden saappaisiin. Kolli oli ollut päällikkönä niin kauan kun muistan. Hän oli hallinnut hyvin ja oikeudenmukaisesti. En mitenkään voisi vielä ryhtyä päälliköksi.
Ikivanhojen soturien lakien mukaan kuitenkin jossei Ruohotähti palaisi tulisi minusta päällikkö.
"Varjosydän, minusta tuntuu ettei hän palaa. Suurin osa kissoista jotka ovat selvinneet on täällä."hän maukui.
"Minun on puhuttava parantajieni kanssa" maukaisin.
"Tarkoitat kai parantajasi" hän maukui.
"Ei klaanimme voi olla menettänyt sekä päällikköään että parantajaan" kuiskasin kauhuissani
Huuhkajanhuuto pudisteli päätään ja lähti Hunajakynnen luokse. Minä nousin ylös. Pimeävarjo heräsi.
"Palaan pian" maukaisin kumppaninlleni ja hän jatkou untaan.
Pujottelin kissa joukon läpi Värelehden ruumiille jonka viereltä löysin Laventelikasvon.
"Onko Ruohotähteä näkynyt?" Kysyin mutta parantajamme pudisti päätään.
"Selvä, kiitos" maukaisin.
Tassuttelin takaisin Pimeävarjon vierelle. Nukahdin hetkessä. Oltuani viimeyön paossa tulipaloa oli uni tervetullutta. Jokainen klaanikissa taisi olla samaa mieltä.
*olin niityllä joka oli kirjailtu tähtein. Näin sumusta astuvan esiin Päällikkömme.
"Ruohotähti!" Huudahdin.
"Varjosydän, sinun pitää palata reviireille. Palaa kuukivelle hakemaan yhdeksän henkeäsi tarvitset niitä vielä." Hän maukui ja sumu sakeni. *
Havahduin hengittäen nopeasti.
Nousin ja etsin tassuihini Laventelikasvon. Tökkiessäni häntä hereille hän marisi yhtä paljon kun Värelehti.
"Ruohotähti on tähtiklaanissa" maukaisin.
"Näitkö näyn?" Hän kysyin
"Näin Ruohotähden hän käski käydä kuulammella "kerroin.
"Lähdemme aamulla" hän maukui ja käänsi kylkeään merkiksi että keskustelu oli ohi

-------/illan hämärtyessä

Vaelsimme pitkin palaneita reviirejä. Olin ottanut mukaani Laventelikasvon. Taivalsimme kuukivelle hakemaan 9 henkeäni, kaikki puut olivat palaneet ja maa oli mustaa tuhkasta. Kyteviä puita ja puskia riitti. Savuinen ilma sai minut yskimään. Olimme kävelleet aamusta alkaen ja olisimme varmaan perillä auringon laskiessa. Oli toisaalta mukava kävellä ja verrytellä lihaksiani. Mutta surin päällikköämme joka oli kaatunut tulipalossa. Joka klaani oli menettänyt kissoja mutta kaikkein eniten kissoja oli menettänyt myrskyklaani. Varjoklaanista oli menetetty sekä parantaja että päällikkö.
"Miten me pärjäämme täällä?" Laventelikasvo huokaisi antaen katseensa kiertää reviirejä.
"En tiedä, metsä kytee ainakin neljänneskuun" vastasin.
Hopeahäntä oli jo kiivennyt taivaalle kun pääsimme perille.
Kaikki kasvillisuus oli palanut pois ja kuukivet näyttivät oudon karuilta. Kivet hohkasivat yhä lämpöä palon jäljiltä. Pujahdimme sisään kuukiville. Lampi sisällä oli kuihtunut lähes kokonaan. Pienen pieni lätäkkö kuitenkin oli jäljellä. Kävin makuulleni lätäkön vierelle noudattaen Laventelikasvon esimerkkiä. Lipaisin pisaran kuulammen vettä. Vesi oli jäistä, tähtien makuista vaikka muuten luolassa oli kuuma.
Nukahdin sikeään uneen samantien.
Huomasin olevani samalla utuisella niityllä kun unessani. Tähtiklaani tuntui lähempänä kun koskaan ja tähtein kirjaillut maat loistivat kirkkaana.
Laventelikasvo seisoi vierelläni.
"Tervetuloa Tähtiklaanin luokse, tulemme kulkemaan kanssasi kunnes liityt meihin" maukui Ruohotähti.
Sumusta astui esiin Ruusujalka, Varjoterä, Ikuisuustassu ja Jääsielu. Lisäksi heidän takana tuli kaksi kullan väristä naarasta mustilla ja valkoisilla merkeillä. Vaaleanruskea tabbynaaras ja valkotabby naaras.
"Tervetuloa Varjosydän! Oletko valmis saamaan kaikki yhdeksän henkeäsi?" Tähtiklaanin kissat maukuivat
" kyllä" maukaisin.
Ensimmäisenä Ruohotähti tuli luokseni. Hymyilin iloisena nähdessäni päällikköni. Hän vastasi hymyyn lämpimällä katseella.
"Tällä hengellä annan sinulle viisautta. Käytä sitä johtaessasi klaania läpi vaikeiden aikojen" hän maukui ja kosketti päälakeani kuonollaan.
Voimakas kylmä virat pyyhki lävitseni. Aivan kun tuhannet kynnen viillot olisivat lyöneet vasten. Ruohotähti nyökkäsi hyväksyvästi ja perääntyi antaen sijaa Jääsielulle.
"Tällä hengellä annan sinulle kärsivällisyyttä. Käytä sitä kun opetat klaanisi nuorimpia" mestarini maukui ja koskettaessani häntä tyyni rauhallisuuden tunne joka oli lämmin. Sitten hän perääntyi antaen tilaa pojalleni.
Katseeni lämpeni katsoessani poikaani.
"Olen kokenut kovia ja nähnyt mailmaa mutta pahinta oli nähdä sinut kaksijalkojen armoilla. Siksi tällä hengellä annan sinulle rakkautta. Uskalla rakastaa ja puollusta klaaniasi kun pentujasi ettei kukaan pääse vahingoittamaan heitä" Poikani maukui.
Henki tuntui repivän minut halki, tunne oli tuttu sama joka oli musertaa aina kun pennuilleni kävi jotain.
"Pidä huoli itsestäsi" maukaisin kun hän perääntyi antaen tilaa toiselle kullatulle naaraalle.
* kaikuvalo* nimi pujahti mieleeni kuten olisin aina käyttänyt sitä.
"Tällä hengellä annan sinulle toivoa paremmasta huomisesta. Käytä sitä vaikeina aikoina kun luot uskoa klaaniisi" naaras maukui.
Henki oli voimakas kun usko tähtiklaaniin.
Seuraava kissa oli saman näköinen kun kaikuvalo ja nimeksi havaitsin valosydämen.
"Tällä hengellä annan sinulle uskoa, usko sydäntäsi. Kissalle on annettu järki ja sydän jotta käyttäisimme niitä rinnakkain" Valosydän maului ja lämmin henki joka muistutti viherlehden joen lämpimän veden pyyjkäisyä.
Koikukka oli seuraava tähtiklaanin kissa joka maukui
" Tällä hengellä annan sinulle anteeksiantavaisuutta. Jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden" kaunis naaras maukui.
Voimakas henki valui lävitseni. Nyökkäsin kiitokseksi
"Tällä hengellä annan sinulle periksiantamattomuutta, käytä tätä henkeä johtaessasi klaaniasi tuntemattoman halki" maukui valkotabby naaras, varjoklaanin entien päällikkö rosmariinitähti.
Naaras tassutteli takaisin riviin ja isäni astui eteeni. Olin puhjeta kyyneliin. Tässä oli kolli josta olin kuullut niin paljon mutten ikinä ollut tavannut isääni.
"Älä itke tyttöseni" hän maukui pehmeästi.
"Tällä hengellä annan sinulle luottusta, luota sotureihisi ja kissoihisi niin he luottavat sinuun." Hän maukui ja kosketti päälakeani kuonollaan.
Henki tuntui voimaannuttavalta kaikkien raskaiden henkien jälkeen. Kuin hiiren korvan ensimmäiswt auringonsäteet jotka lupasivat Viherlehden puhkeamista.
"Johda klaaniamme ylpeänä ja arvokkuudella" hän kuiskasi ennenkun perääntyi riviin.
Viimeisenä eteeni tuli emoni.
"Tällä hengellä annan sinulle ylpeyttä tehdä oikein vaikka se vaikuttaisi muista pelkuruudelta. Älä johda klaaniasi turhiin sotiin" hän maukui ja viimeinen henki tuntui kaikkein kamalimmalle aivan kun tuhannet nöytyytykset olisivat vyöryneet päälleni. Sitten Ruusujalkakin perääntyi riviin
"Tervehdin sinua uudella nimelläsi, Varjotähti. Vanhaa elämääsi ei enää ole. Olet saanut päällikön yhdeksän henkeä ja Tähtiklaani nimittää sinut varjoklaanin suojeliaksi. Puolusta sitä hyvin, pidä huolta sekä nuorista, että vanhoista, kunnioita esi-isiäsi ja soturilain perinteitä, elä jokainen elämäsi ylpeästi ja arvokkaasti" maukuivat tähtiklaanin kissat.
"Aamu sarastaa jo ja kuunvaloa alkaa hiipua, näemme taas Varjotähti" maukui Rosmariinitähti ja uni hälveni havahduin Kuulammelta.
Laventelikasvo oli jo hereillä.
"Tästä yöstä et ikinä saa kertoa kellekkään" maukui parantajani ja nyökkäsin kuuliaisesti.
"Meidän pitäisi palata" maukaisin ja lähdimme takaisin kohti klaaneja.
Matka takaisin taittui nopeammin. Törmäsimme sattumalta Metsäsieluun ja Haukkataivaaseen jotka kertoivat Paatsamahallan, Ohratassun ja Omenamyrskyn kuolemasta.
Johdatimme heidät hylätylle kaksijalkojen pesälle johon olimme majoittuneet palon jälkeen. Kissat olivat kuitenkin lähteneet. Seurasime hajujälkeä kunnes huomasin olevamme tutulla paikalla.
"Olemme menossa taon laumalle" maukaisin.
Päädyimme kun päädyimmekin taon lauman majapaikalle ja saimme lämpimän vastaan oton.
Etsin jetin käsiini.
"Varjosydän mukava tavata taas " Jeti maukui.
"Mukava tavata sinuakin. Olen kyllä nykyään Varjotähti, varjoklaanin päällikkö" maukaisin.
"Onnittelut, sinusta tulee hieno päällikkö ystäväin" Vanhempi kolli maukui.
"Minulla olisi ilmoitettava klaanilleni saanko käyttää portaita?" Kysyin.
"Kaikin mokomin" hän naukaisi ja johdatti minut kissa joukon läpi.
"Varjoklaanin kissat, kuunnelkaa" maukaisin kuuluvalla äänellä joka vaiensi puheensorinan.
"Valitettavasti joudun vahvistamaan Ruohotähden kuoleman. Olen käynyt Kuukivellä ja saanut Tähtiklaanin hyväksynnän. Varjokaanin kissat lausun nämä sanat Tähtiklaanin alla jotta esi-isämme voivat hyväksyä valintani. Varjoklaanin seuraava varapäällikkö on Haukkataivas" ilmoitin.
"Haukkataivas! Varjotähti! Haukkataivas! Varjotähti!" Hurrasi klaani.
"Kiitos tästä kunniasta" soturi maukui hämillään kissa joukosta.
Astelin alas portaita klaanini sekaan. Halusin tietää olisiko pentuni täällä.
Nyt asiat olisivat toistaiseksi kunnossa. Varjoklaanilla oli taas päällikkö ja varapäällikkö.

Nimi: Kotkankatse

30.07.2018 00:07

Ilta oli hämärtynyt ja kuu oli noussut korkealle taivaalle valaisemaan Taolaisten juhlaa, ei, meidän yhteistä juhlaamme. Oli upeaa nähdä kaikki juhlimassa yhdessä. Jopa Klaanikissat näyttivät nauttivan toistensa seurasta hieman vapaammin. Ruoka oli hyvää ja nauru raikasi. Koi oli hoitanut jo muutaman osan juhlallisuuksista, ja nyt kun hän jälleen nousi puhumaan korkean vajan päälle, tiesivät monet parit mitä tuleman piti.
"Juhlaväki, esi-isämme ovat siunanneet meitä näinä kuina niin monilla eri tavoilla. Ja tänään, kun esi-isämme, ystävämme ja liittolaisemme, ovat tänään kokoontuneet juhlimaan. On sopiva aika pyytää vielä yhtä siunausta. Siunausta pareille, jotka ovat päättäneet tuoda siteensä meidän kaikkien eteen ja pyytää vahvistusta sille. Pyytäisin nyt siis kaikkia pareja astumaan eteenpäin ja vuorollaan ottamaan vastaan siunauksen hengiltä ja ystäviltä", näiden sanojen saattamana, monet kissat, mukaan lukien myös minä ja rakkaani Vesiturkki, sekä siskoni Mary ja tämän kumppani Ollie. Siunaus oli hyvin simppeli, mutta omalla tavallaan kaunis. Vuorollaan jokainen pari astui vajan eteen, Koi lausui pari sanaa pareista, kysyi näiltä kysymyksen ja lopuksi pari suuteli ja kiitti kuuta. Totta puhuen, vaikka olinkin Varjoklaanin soturi ja Taolaisten silmissä "peloton", voin myöntää, että kyllä minua hieman jännitti tuoda ei niin yleinen liittomme Vesiturkin kanssa kaikkien näiden kissojen eteen. Kun odotimme vuoroamme, tunsin kuinka kumppanini upotti kyntensä maahan.
"Iskikö pieni hääpaniikki?", kysyin kehräten huvittuneena. Vesiturkki pyöräytti silmiään ja sitten palautti katseensa kissajoukkoon ympärillämme.
"Ei oikeastaan. Se vain, että vaikka tällaisia menoja ei klaanissa olekkaan, olisi ollut mukavaa jos isäni olisi myös päässyt tänne. Sinulla on kuitenkin oma isäsi, setäsi, sisaruksesi ja molemmat emosi tukenasi", tämä sanoi, kääntäen katseensa minuun.
"Minulla taas ei ole ketään", tämä sanoi ja huokaisi. "Mutta ei se mitään. Pärjään kyllä itsekkin", tämä totesi vielä lopuksi. Puskin tätä tämän lapaan.
"En epäilekkään, ettetkö pärjäisi. Mutta et suinkaan ole yksin. Minä olen tässä rinnalasi, Stalin ja klaanitoverimme istuvat katselemassa. Ja uskon, että kerta Taon esi-isät ovat täällä, niin ihan varmasti myös emosi on saapunut paikalle", sanoin ja yriti parhaani mukaan piristää Vesiturkin mieltä. Tämä räpäytti silmiään ja loi sitten katseensa taivaalle. Hymyilin pienesti ja loin sitten katseeni kohti vajan edustaa. Seuraavana vuorossa olivat siskoni Mary ja hänen hyyyyyvin hermostunut kumppaninsa Ollie. Siskoni oli selvästi innoissaan, mutta Ollie hymystään huolimatta oli selvästi miltein kauhuissaan. Olihan Maryllä kuitenkin ollut monia ihailioita ja lisäksi, tulisi Olliesta nyt myös osa johtopiiriä. Tämä toisi normaalin kollin elämään hyvin paljon muutoksia ja vastuuta, mutta ennen kaikkea, hänestä tulisi ihan pian isä. Kissat hurrasivat kun pari suuteli ja Olle pysyi jopa pystyssä vaikka muuttuikin ihan punaiseksi Maryn suudellessa tätä. Kaksikko väistyi sivuun ja otti vastaan onnitteluja lukuisilta kissoilta. Seuraavaksi oli meidän vuoromme. Astelimme molemmat mahdollisimman hyvässäryhdissä vajan juurelle. Koi katseli meitä hymyillen.
"Rakas veljenpoikani Kotkankatse, joka keskuudessamme tunnetaan nimellä Keith, sekä Vesiturkki, kykynsä meille todistanut kolli. Esi-isät ovat nähneet kuinka vahva yhteinen siteenne on ja näin ollen siunaavat sen, jotta se kestäisi kaiken, mitä elämä tiellenne tuo. Esi-isien opetusten mukaan, kaikki elävät syntyvät puolikkaina, mutta nyt, te olette löytäneet toisenne ja rakkaus yhdistää puoliskonne yhdeksi kokonaisuudeksi. Opettakaa tuleville sukupolvillenne rakkaudesta, ja siittä, kuinka sen vuoksi tulee taistella, jotta hekin, voivat vielä joskus seistä teidän paikallanne", Koi puhui ja kääntyi sitten Vesiturkin puoleen. Tämä seisoi ryhdikkäänä, ihan niin kuin nimitys tilaisuudessa.
"Vesiturkki, olet löytänyt toisen puoliskosi, lupaatko siis nyt, esi-isien, tähtiklaanin ja ystäviesi edessä seistä aina hänen rinnallaan talvin ja kesin, jotta rakkaus välillänne saa kukkia ja jottei yhdestä enää tulisi kaksi, kunnes tähtiklaani kutsuu sinut rauhaan?", tämä kysyi. Olin yllättynyt, että Koi lisäsi kysymykseen Tähtiklaanin, mutta ottaen huomioon, että olimme molemmat nykyisin klaanikissoja, oli ajatus kaunis.
"Lupaan", Vesiturkki sanoi, ihan niinkuin päällikölle vastattaessa, ja luvattuaan käänsi lempeän ja hymyilevän katseensa minuun. Oli selvää, että kumppanini ei enään murehtinut sitä, ettei Piiskaviima ollut paikalla. Seuraavaksi Koi kääntyi minun puoleeni. Loin katseeni kollin tumman sinisiin silmiin.
"Keith, olet löytänyt toisen puoliskosi, lupaatko siis nyt, esi-isien, tähtiklaanin ja ystäviesi edessä seistä aina hänen rinnallaan syksyin ja keväin, jotta rakkaus välillänne voi virrata vapaasti ja jottei yhdestä enää tulisi kaksi, kunnes tähtiklaani kutsuu sinut rauhaan?", Koi kysyi. Nyökkäsin samalla kun vastasin myöntävästi. Koi virnisti vähän.
"Kukapa olisi uskonut, että minäkin vanhus pääsisin antamaan siunauksen klaanikissa veljen pojalleni ja tämän kumppanille. Ja että molemmat olisivat niin söpöjä yhdessä?", tämä naukaisi ja kissat väkijoukossa naureskelivat hiljaa hyväntahtoisesti. Voin myöntää, että kiitoksena tästä, punastuin hieman.
"Vesiturkki, Kotkankatse. Esi-isät ovat antaneet siunauksensa liitolenne ja yhteiselle elollenne. Kiittäkäämme siis heitä. Ja nyt, kaikkien paikalle saapuneiden läsnäollessa, julistan teidät nyt kumppaneiksi. Nyt, suudelkaa", Koi lausui juhlavasti, mutta loppua kohti, tämän ääni muuttui hyvin viekkaaksi. Mutta eipä siinä mitään. Olimme molemmat Varjoklaani sotureita, emmekä hirveämmin ujostelleet muutenkaan, joten teimme työtä käskettyä. Saatoimme tosin innostua liikaa näyttämään Taolaisille, miltä oikea suudelma näytti, mutta ei sen kauheampaa. Juhlat tämän jälkeen jatkuivat aika normaalisti, kunnnes hieman ennen juhlien päättymistä, Koi nousi isäni kanssa vajan katolle. Jeti hiljensi mölyävän kissajoukon yhdellä hännän huiskauksella.
"Rakkaat Taolaiset, Taon liiton jäsenet, Klaanikissat, ystävät ja vieraat. Haluaisin pyytää jakamatonta huomiotanne, sillä minulla on hyvin tärkeää kerrottavaa", Koi sanoi, ja pian kissajoukosta kuului pientä supinaa, kunnes Koi vaimensi sen puheellaan.
"Taon lauma, on ollut olemassa jo monien sukupolvien ajan, aiana itse perustajasta, Lordi Taosta, minuun, hänen pojan tyttären poikaansa, Lordi Koihin. Jokaisen hallitsian jälkeen, on koittanut uusi aika uuden johtajan myötä, joka on parhaansa mukaan ohjannut tätä pyhää laumaa, ja kaikkia sen rinalla seisovia, kohti parempaa huomista. Rakkaat ystäväni, me kävimme yhdessä taisteluun tuon paremman huomisen puolesta, mutta minä en voi siihen teitä johtaa. Minä olen jo oman uuden alkuni johtanut, joten nyt, kun tähdet loistavat kirkkaana yllämme, no minun huomiseni ja valtakauteni lopulta muuttunut illaksi ja yöksi. Tänä yönä luovutankin siis paikkani kissalle, jonka huomisen aurinko nousee tämän yön jälkeen. Kollille, jonka rinnalla toivon teidän kaikkien seisovan koko tämän valtakauden ajan. Ystäväni, saanen esitellä teille huomisen aurinkonne. Jack, joka tullaan tästä lähtien tuntemaan nimellä Lordi Lune", Koi julisti. Hyvin moni kissa meni hämilleen tästä, mukaan lukien minä ja sisarukseni, sillä yleinen olettamus oli, että isästämme Kenraali Jetistä olisi tullut seuraava johtaja. Jeti kuitenki viittoi Jackiä nousemaan vajan päälle heidän kanssaan. Jack nousi hitasti ylös maasta ja kiipesi kahden kollin luokse. Emomme, joka istui vierellämme, miltein itki ylpeydestä. Koi ja Jeti kumarsivat veljelleni ja pian, koko kissalauma, paitsi klaanikissat, seurasivat perässä. Takapihalle laskeutui täysi hiljaisuus. Veljeni tuntui jäätyneen paikoilleen, sillä hän ei liikahtanutkaan, saatika sanonut mitään. Hän itse asiassa seisoi siinä aika kauan. Niin kauan, että tilanne alkoi käymään jo ahdistavaksi. Taolaiset pitivät päänsä edelleen painettuina maata kohti. Jonkun pitäisi äkkiä saada Jack tekemään jotain, tai näistä tulisi historian hiljaismmat valtaan astujaiset. Yhtäkkiä hiljaisuuden kuitenkin rikkoi Hohtolehden ääni.
"Lune, Lune, Lune!", tämä hurrasi samalla tavalla, kuin klaanikissat hurraavat, nimenanto tilaisuuksissa. Jack hätkähti tästä ja kääntyi katsomaan yhteen pakkautunutta klaanikissojen joukkoa. Samoin kuin myös monet Taolaiset. Hohtolehti kuitenkin jatkoi hurrausta ja pian siihen alkoi liittyä muitakin klaanikissoja.
*Aivan, tämä on meidän tapamme juhlistaa uutta johtajaa*
"Lune, Lune, Lune!!!", pian koko klaanikissojen kuoro naukui kuuluvasti koko pihan poikki. Itsekkin liityin mukaan hurrauksiin. Onneksi tämän ansiosta veljeni alkoi hieman rentoutua ja uskalsi joap avata suunsa.
"Kiitos teille kaikille. En uskonut tämän päivän vielä koittavan, mutta yllätyksestä huolimatta, lupaan tehdä parhaani Taon lauman puolesta, jotta esi-isät voivat olla ylpeitä. Lupaan johtaa Taon laumaa oikeudenmukaisesti, viisaasti ja lupaan kuunnella kaikkien ääntä, sillä me luomme huomisen yhdessä", Jack, tai siis Lordi Lune lausui ja pian niin klaanikissat kuin Taolaiset yhtyivät yhteiseen hurraukseen. Itsekkin nousin ylös hurraamaan ja huusin, huusin veljeni uutta nimeä niin kovaa kuin pystyin. Tämä matka oli ollut suuri seikkailu. Olin lähtenyt kohti sotaa ja menneisyden haamuja vanhan tutun leirin turvista. Olin todistanut itseni isälleni, saanut nähdä rakkaan perheeni jälleen ja perustanut oman perheeni elämäni rakkauden kanssa. Olin jättänyt hyvästit ensimmäiselle ystävälleni, mutta sopinut emoni kanssa. Olin riistänyt hengen, mutta samalla, pelastanut monia. Ja nyt, palaisin entistä vahvempana takaisin kotiin klaanini luokse. Minä huusin, huusin yötaivaalle ja sillä hehkuvalle valkealle kuulle.



Noista tapahtumista oli nyt kulunut kuu. Olimme palanneet kaikki ehjinä leiriin. Ruohotähti oli ollut meitä vastassa ja puhuttuaan hetken minun ja Vesiturkin kanssa, hyväksynyt Stalinin, tai siis Kyyhkypennun klaaniin. Poikamme oli nykyisin jo neljä kuuta, ja pian valmis oppilaaksi. Hän asusti yksin pentutarhassa ja kävi säännöllisesti kuuntelemassa klaanivanhimpien tarinoita ja auttoi jopa nuorempien pentujen vahtimisessa. Yllätykseksemme Piiskaviima, Vesiturkin isä, oli ollut hyvin onnellinen saadessaan pojanpojan. Hän oli kai oppilastani Väretassua kouluttaessaan miettinyt asennettaan uudestaan. Hänet löysi usein leikkimästä Kyyhkypennun kanssa pentutarhan luota. Poikamme piti meidät kyllä kiireisenä, sillä hän oli aina tutkimassa jotain uutta ja aluksi tämä miltein joka ilta karkasi leiristä. Varjosydän oli löydettyään tämän kerran leirin ulkopuoleleta palatessaan partionsa kanssa pitänyt tälle kunnon puhuttelun. Tämän jälkeen hänestä oli tullut paljon vastuullisempi. Ehkä tämän ensimmäisten viikkojen tempauksilta oltaisiin vältytty, jos joku olisi ollut vahtimassa tätä pentutarhassa. Minä ja Vesiturkki olimme kuitenki molemmat soturin tehtävissä, eikä pentutarhassa ollut ikinä ollut kuningasta. Elämä oli siis palannut aika nopeaa ennalleen jätettyäni hyvästit perheelleni kaupungissa. Ehkä näkisin heidät vielä joskus, mutta ennen sitä, minun piti keskittyä ensimmäisen oppilaani nimitykseen.
"Väretassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa hengelläsi?", Ruohotähti kysyi oppilaaltani, josta oli kasvanut täysikasvuinen kissa.
"Lupaan", tämä vastasi kuluvasti. Sydämeni oli pakahtua ylpeydestä. Tältä siis mestarista tuntui, kun oppilaasta lopulta tuli soturi.
*Tunsikohan Varjosydänkin näin?*
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Väretassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Väreviiksenä. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja kiipeilykykyäsi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi", Ruohotähti lausui.
"Väreviiski, Väreviiksi!" hurrasin muiden klaanikissojen kanssa. Vilkaisin syrjäsilmälläni emoani ja vaihdoimme pienen nyökkäyksen. Siittä tuntui kuluneen ikuisuus, kun olin saapunut klaaniin, ja nyt, olin taas tehnyt yhden asian, mikä toi minut lähemmäksi klaaniani. Tilaisuuden päätyttyä, kävin onnittelemassa entistä opilastani. Hän oli yhä se sama perfektionisti pentu, jonka monia kuita sitten olin vienyt leirin muuria osana olevan puun oksalle keikkumaan, mutta nyt, hän oli paljon taitavampi ja osasi jopa pitää hauskaa. Hänestä oli kasvanut hieno kissa. Tähdet alkoivat hiljalleen kavuta jälleen taivaalle ja kissat alkoivat kömpiä pesiinsä. Minä taas, pitäen vanhoista tavoistani kiinni, jäin valvomaan ja katselin hiljaa taivaalle. Yö oli miltein tuskaisan lämmin, joten suunnittelinkäyväni tänään järvellä, ennenkuin palaisin nukkumaan Vesiturkin kanssa sotureiden pesään. Mieleni oli sillä hetekllä hyvin tyyni ja kiitollinen.


// Noniin, vihdoin. Nyt vo sitten aiheuttaa paniikkia metsässä.

Nimi: Hunajatassu

27.07.2018 21:35
Hopeahäntä aukeni illan pimetessä.
*Kaaikki kuolleet kissat on jossain tulla* ajattelin haikeana.
*Pääsenkö minä sinne*
Klaaninvanhimpien mukaan kaikki klaani kissat pääsisivät sinne jos noudattavat soturilakia.
Väsymys painoi minua jo. Vehnätassu ilmestyi metsästä.
Hän naukaisi tervehdyksen ja istuutui viereeni. Hänen lämpönsä ja turvallinen tuoksu rauhoitti nminua. En ollut jutellut veljeni kanssa aikoihin. Hän oli pitänyt etäisyyttä riidastamme lähtien.
Istuimme vain siinä, vierekkäin, hiljaa, kahdestaan
"Minä vähän mietin, olin tyhmä kun kiukuttelin sinulle Kielotassusta. Rakastin häntä ja se sattui kun sinä tiesit missä hän on ja minä en" veljeni maukui.
"Minäkin rakastin häntä. Siksi pidin salaisuuden" vastasin.
"Tiedän, ja hän rakasti sinua" Vehnätassu maukui yllättäen.
"Ei" huokaisin.
"Kyllä hän rakasti hän puhui monesti sinusta" Vehnätassu maukui
"Hän rakasti Karlosta, kollia laumasta rajojemme takaa" kerroin.
"Hänenkö takia Kielotassu lähti?" Tämä Kysyi.
"Ei pelkästään, hän ei päässyt soturiksi muoden kanssa sillä mokasi arvoinnissa" kerroin
"Mitä hänmän mitalla on väliä?" Veljemi ihmetteli
"Ei olekkaan, ellei arvioija ole Varjosydän" nautahdin miettien kauhistuneena kuka arvioisi minua.
"Kiitos kun kerroit" hän maukui.
"Ei mitään" tokaisin
"Minua väsyttää lähden leiriin" hän maukui ja nuolaisi minua poskelle tietäen että vihasin sitä.
"Nähdään" huikkasin ja kutitin hänen korviaan hännällään tietäen että veljeni vihasi sitä.
Kai tämä on sitä sisarusrakkautta. Viharakkaus suhde. Se kuvasi parhaiten minun ja veljeni suhdetta.
Katselin kun Vehnätassu katosi kuivaan metsään ja suuntasin katseeni järvelle. Istuskellessani rantakivillä illalla hopeahännän alla tunsin olevani turvassa ja tiesin että joku piti minusta huolen.palasin leiriin ja kiepahdin makuusijalleni
Maa oli kuivaa ja sammal rapeaa, tahka sammal oli kuivunut ruskeiksi pylväiden metsäksi. Yksinäinen pöllö huhuili jossain. Yö oli lyhut kuten yleensä viherlehden aikaan. tänäyönä se kuitenkin tuntui harvinaisen lyhyeltä. Aamu valkeni paljon aikaisemmin kun eilen. Tai sitten vai kuvittelin.
"Aamupartio lähtee voit mennä mukaan" Kekälekukka tokaisi.
*hän viettää paljon aikaa leirissä.* Tuumailin
"Eipä minulla taida olla vaihtoehtoja" Mau'uin huvittuneena.
"On itse asiassa. Voit myös auttaa Värelehteä tämän päivän." Hän naukaisi.
Yllätyin ei ollut Kekälekukan tapaista antaa vaihtoehtoja. Punnitsin mielessäni: jos menisin partioon todennäköisesti nukahtaisin käpälilleni, jos menisin auttamaan Värelehteä nukahtaisin vielä varmemmin.
"Saanko mennä nukkumaan? Voin tulla sitten auringonhuipun partioon ja mennä metsälle sen jälkeen." Ehdotin varovasti.
"Eipä sinusta varmaan nukkuvana ole niin paljon hyötyä, mutta nukahdat joka tapauksessa joten parempi että sinulla on lupa. Mene vain mutta saat kyllä illemmalla käydä keräämässä sammalia Värelehdelle." Kekälekukka maukui.
Veljeni ei ollut vielä herännyt käperryin kuolemanväsyneenä hänen viereensä.
"Hei" Vehnätassu naukaisi
"Herätinkö?"kysyin
"Et" hän vastasi
Hän nuolaisi minua korvien välistä ja sanoi
"Jään tähän kunnes nukahdat"
"Kiitos"kuiskasin ja suljin silmäni.
Olimme aina olleet läheiset veljeni kanssa mutta kielotassun lähtö oli ensin erottanut ja nyt lähentänyt meitä.
_____

*Rymistelin vieraalla reviirillä kissoilla ympärilläni oli tähtein kirjaillut turkit. Katsahdin omaani mutta se oli aivan normaali. Huomasin yhtätkkiä ettei vierelläni enään ollut kissoja vaan olin synkässä ja karussa metsässä joka vaikutti kuolleen jo aikoja sitten. Näin hailakanharmaatabbyn naaraan erään kollin kanssa taistelemassa. Samassa tähteinkirjailtu kissa tuli vierelleni ja maukui.
"Sinun tulee tehdä valintoja jotak pitävät tassusi poissa kuolleesta metsästä. Pailkasi on hopeahännässä ei pimeän metsän polulla noutoukainen." Ja sitten uni hihtui. *
Samassa tunsin jonkun tökkivän minua. Avasin silmäni ja näin Vuolastassun edessäni.
*mitä tuo tossa tekee?*
"Auringonhuipun partio lähtee kohta" hän sanoi.
"Kuulin että sinun pitäisi olla siinä. " hän jatkoi varovasti.
Vasta nyt mieleeni palasi *ai niin se vitsin partio!*
"Kiitos"naukaisin
Vuolastassu otti kiitokset vastaan olankohautuksella. Mieltäni painoi että unessani näkemäni kissa näytti täysin samalta kun Vuolastassu. Mutta eihän hän ollut kuollut? Ehkä se oli vain uni? Eihän sillä voisi olla merkitystä?
Seurasin häntä aukiolle mistä hån loikki mestarinsa luo. Minä suuntasin Routamyrsyn luo. Hän kokosi partion ja lähdimme kohti rajaamme jokiklaanin kanssa. Rupattelin lähes koko matkan Huuhkajatassun kanssa. Hän oli ihan mukava mutta hän piti selvästi siskostani. Siinä kohtaa kyllästyin
*kaikki tuntuvat palvovan häntä* ajattelin.
Partion kääntyessä leiriin pyysin luvan jäädä pois sillä kävisin keräämässä sammalia Värelehdelle.
Keräsin sammalet nopeasti ja vein ne leiriin. Laskin ne hänen pesänsä ulkopuolelle.
"Värelehti"huhuilin hänen pesäänsä.
"Niin" kuului hänen äänensä.
"Jätän sammalenne tähän ulos" Mau'uin
"No en minä kuivissa sammalissa nuku! Tuo ne sisälle" hän tiuskasi
*nirso*
Raahasin sammalet sisään. Siellä tuksui yrteille ja kylmälle. Maa oli lämpimämpi kun aukiolla.
*wow, en muistanut tämän olevan näin iso*
"Kiitos" Laventelikasvo naukaisi.
"Mitäpä pienestä" sanoin.
*pidin Laventelikasvosta sillä hän ei ollut yhtä äksy kun Värelehti mutta toisaalta Värelehti odotti pentuja ehkä häntä ärsytti olla pentitarhassa?*
___

Palasin metsältä kahden linnun kera. Laskin ne saaliskasaan.
Liekkitassu saapui leiriin. Hänen mukanaan tulvahti mustikan tuoksu.
*missäs hän on ollut? Hyi tuon löyhkän vieressä en kyllä nuku!*
"Missä sinä olet käynyt kun olet aivan mustikoissa?" Kysyin tietäen saavani väärän vastauksen. Hän näytti selvästi miettivän mitä sanoisi.
"Olin... olin etsimässä yrttrjä Värelehdelle, mutta kaaduin mustikka pensaaseen." Hän maukui.
*hah just ihanku ei tuo kolli ikinä keräisi yrttejä kellekkään eikä hällä ole niitä mukana. VALE!*
Tyydyin vastaamaan kohteliaasti
"Ei kuulosta sinun tapaiselta etsiä yrttejä"
Hän pyörittelee silmiään.
"Se olikin kamalaa. Miten sinun päiväsi on mennyt?" Hän jatkaa.
*No eipä kuulu minulle näköjään* ajattelin katkerana.
"Mikäs tässä ei mitään ihmeellistä" vastaan.
"Hunajatassu" kuuluu Kekälekukan kutsu.
"Pitää mennä" mau'un.
"Kutsuit?" Naukaisin
"Ei mitään kummempaa mutta ole huomenna ennen auringonnousua rannassa. Haluan hioa taisteluliikkeitäsi
" no viimeisnkin, olen saanut odottaa ikuisuiden" maukaisin
" jaa, sisaruksesi pääsevät sotureiksi joten en näe syytä miksi sinäkin et pääsisi. " Hän vastasi. Hänen ilmeestään näki kuitenkin että hän oli huolissaan.
"Se kuulostaa mahtavalta!" Innostuin
Hän nyökkäsi.
"Menehän Vuolastassu on katsellut sinua siittä saakka kun palasi metsältä" hän lisäsi piikikkäästi.
"Kiitos" maukaisin pikaisesti hyvästiksi.
Loikin innoissani leirin poikki Vuolastassun luo. Painoin pääni hänen turkiin ja käänsin katseeni häneen.
"Löydyitpäs, mitä Kekälekulla tällä kertaa halusi?" Hän uteli
"Eipä mitään erikoista. Halusi minut ennen aurinkoa rantaan huomenna." Vastasin ymmärtäessäni vasta silloin ettei häntä välttämättä nimitettäisi vielä soturiksi. Kysyisin Kekälekukalta huomenna.
"Minulla on nälkä haetaan jotain kasasta." Totesin.
Valitsimme vesimyyrän jonka jaoimme. Se maistui herkulliselta. Tajusin vasta että edellisestä ruokailusta oli iikuisuus.
Tassuttelimme oppilaidenpesälle. Se oli tyhjä muut olivat vielä näköjään vaihtamassa kieliä aukiolla.
Istuuduimme makuupaikoillemme ja vehnätassu kertoi hänen päivästään.
"Kuulostaa siltä että päiväsi oli työntäyteinen" mau'uin lopulta.
"Väliäkö sillä nyt olen täällä" hän maukui
Painoin pääni hänen kyljelleen ja nukahdin hetkessä. Heräsin kun joku tassutteli ohitseni.
Katsoin kuka mokoma oli herättänyt minut. Vehnätassu, mokomakin. Sitten muistin kekälekukan. Ja raahuduin ylös. Pesämme suuaukolla käännyin vielä katsomaan ohratassuaassua hän nukkui sikeästi.
"Huomenta" naukaisi vierestäni Ruusujalka.
"Säikäytit minut" naukisin ja kehräsin
"Pidät hänestä" hän maukui kiusoittelevasti
Kiemurtelin hänen katseestaan.
"Niin" vastasin.
"Mutta joku taitaa odottaa sinua sillä muuten et olisi herännyt vielä" klaaninvanhin kiusoitteli
"Kekälekukka " vastasin
"Mokoma, antaisi sinun nukkua kun valvoit toissa yön metsällä" hänmaukui
"Olen nukkunut ihan liikaa" Totesin.
"Sinä et ikinä nuku liikaa" hän naurahti.
"Aurinko nuosee pian minu pitää joutua" pahoittelen.
"Mikäs siinä kyllä minä täälä illallakin olen." Hän maukui
Juoksin läpi aurinkoisen metsän.
*kaunista, kaunista* ajattelin.
Kekälekukka odotti minua jo.
"Ajoissa? Mitäs tämä on?" Hän kiusoitteli
"Se oli yllätys!" Naurahdin
Kaikki oli kuten ennekin, hyvä niin.
"Hyökkää" kuului tuttu käsky.
Jännitin lihakseni ja hyökkäsin mestatiani kohti

-------

Venyttelin kipeytyneitä lihaksia. Luulin Tiikeriliekin olevan vaativa mestari mutta kun lähdin Varjosydämmen ja Vuolastassun kanssa harjoittelemaan sain huomata ettei Tiikeriliekki itseasiassa ole kovin vaativa vain oikeastaan aika rento. Vuolastassu nukkui sikeästi vieressäni. Kuulin jonkun lähestyvän pesäämme, tunnistin pian Varjosydämmen tuoksun ja painauduin pedilleni ikään kun nukkuen, en halua saada yhtään lisää harjoituksia Varjosydämmen kanssa.
"Ylös ketunraato, sinua saa aina odottaa" hän tiuskaisi oppilaalleen ja häipyi pesästä Vuolastassu pujahti pian hänen perässään ulos. Venyttelin antoisasti. Pujottelin nukkuvien oppilaiden ohi. Kekälelukla ei ollut vielä herännyt joten menin herättämään hänet. Miksi tuhlata auringonvaloa?
Juuri kun olin tulossa soturien pesälle tuli hän ulos.
"Huomenta" naukaisin.
"Huomenta, Huomenta" hän toisti ja haukotteli.
"Mitä teemme tänään?" Kysyin.
"Metsästys harjotuksia" tämä vastasi
Kuljimme halki lumisen metsän. Kuulin pienen rapinan oikealta. Ennen kun kerkesin tehdä mitään oli Kekälekulla jo siellä orava hampaissaan.
Hän hautasi sen lumeen.
"Mikä on tärkeintä hiirien saalistamisessa?" Hän kysyi.
"Öö.. olla hiljaa?" Ehdotin.
"Oikein, hiiret kuulevat askeleesi jos et varo. Siksi sinun pitää kiinnittää erityisesti huomiota vaanimiseen" hän maukui.
Nyökkäsin ja koitin vaania.
"Pidä häntäsi kurissa se huiskii lunta kun mikäkin" hän maukui. Yritin uudelleen.
"Laskeudu enemmän lonkkiesi päälle, laita takajaloillesi enemmän painoa. Et pysy pystyssä jos hiivit vain etutassuilla" Kekälekukka korjasi.
Yritin edetä niin hitaasti ja hiljaa kun pystyin mutta pitää kaiken mielessä.
"Noin" hän kehui.
"Entä jos vaanit lintua?" Hän kysyi
"Pitää hiipiä hiljaa ja jos se säikähtää niin sinun pitää hypätä korkealle sen perään niin ettei se karkaa." Maukaisin toistellen emoni sanoja.
"Oikein." Tiikeriliekki maukui.
"Voidaanko saalistaa jo olemme kerranneet teoriaa jo iiikuisuuden?" Kysyin malttamattomana.
"Hyvä on" mestarini kehräsi huvittuneena
Lähdimme etenemään metsässä ja päivän päätteeksi sain saaliiksi kaksi hiirtä.

Saalistimme auringon laskuun asti mutta saalimme jäivät vähäisiksi silti. Tomusydän oli pyydystänyt vesimyyrän kun se juoksi myrskyklaanin reviiriltä jonkun oppilaan takaa ajamana. Minä sain vain pari hiirtä.
"Onko saalistaminen aina niin vaikeaa?" Kysyin.
"Ei tosiaan.Odotahan kun näet viherlehden.." hän maukaisi kaihoten.
"Hah,nyt on viherlehti " Nauroin
"Ei kun oikea viherlehti,tämä on liian kuuma" hän nauroi

----

Tänään harjottelisimme taistelua en jaka millään odottaa. Pyörin kehää aukiolla sillä en hennonut Herätää Kekälekukkaavielä. Aurinkokaannei ollut noussut. Emomi oli silti hereillä en tiedä mikä siinä kissassa oli vikana mutta hän oli aina. Ensimmäisenä herillä vaikka meni nukkumaan yö myöhällä.
Kekälekulla heräsi viimein ja lähdimme kohti rannassa olevaa harjoitus paikkaa. Otimme asemat ja hyökkäsin hän heitti minut vasten puuta mutta vähät välitin nousin pystyyn vaikka maailma ympärilläni pyöri. Taistelimme auringonhuippuun saakka jolloin lähdimme leiriin osallistuakseni partiooni. Olin innoissani hyvin innoissani nykyään vain harvoin pääsi partioon sillä aina piti olla metsällä tai harjottelemassa taistelua. Kiitos kuumuuden oli meillä liian vähän sotureita pitämään meidät lihassa.
Partiossa ei ollut muita meidän ja Pimeövarjon lisäksi Tomusydän käsli minun näyttää tietä.
*pah osaan kyllä reviirin rajat* tuhahdin.
Tomusydämen kanssa olin saanut olla tänään suurimmaksi osaksi sillä kekälekukka oli jäänyt taisteluharjoituksiemme jälkeen taistelemaan vielä muitten oppilaitten kanssa ja minä olin saanut seurata soturia joka oli ollut Leikopuron mestarina.

/ / kirjottelen hunajaa tässä soturiksi hiljalleen ja sitte nimitän leikon pennut mestareiksi aattelin
Riekolle hunaja
Huurteelle huuhkajaa
Säteelle Tomusydäntä
Ja virralle paatsamahallaa

Jos tämä käy kuittaatko vaikka arvoidessa Z?

Nimi: Hunajatassu

27.07.2018 20:38
"Kaikki oman riistansa metsästämään kykenevät saapukoon suurkivelle klaanikokoukseen " Ruohotähden sanat kaikuivat leirissä.
Tassuttelin muiden tavoin aukiolle, katseeni kierteli leirissä mistä oli kyse. Silmäni osuivat Leikopuron pentuihin joiden turkki oli suittu siististi.
*hehän ovat liian nuoria?*ajattelin vasta nelikuisia pikkuisia. Heidän pitäisi kasvaa vielä vähän ennenkun he olisivat tarpeeksi vanhoja oppilaiksi.
Sitten katseeni huomasi Varjosydämen vierellä istuvan hiekan värisen kollin.
"Varjoklaanin kissat, olemme kokoontuneet nimittämään klaanimme uusimman jäsenen" Ruohotähti maukui arvokkaasti.
*jaa jaa hän puhuu kairosta* ymmärsin.
"Kairo astu eteeni" Ruohotähti maukui ja hiekan värinen kolli tassutteli päällikkömme eteen.
"Kairo, olet päättänyt liittyä klaaniimme" Ruohotähti totesi juhlallisesti.
"Varjosydän ja Metsäsielu, onko kairo valmis soturi ja ymmärtääkö hän soturilain ja sen merkityksen" Hän kysyy sotureilta jotka vastaavat myöntävästi.
"Siinä tapauksessa. Tähtiklaani pyydän teitä kääntämään katseenne tähän kissaan jonka polun olette asettaneet klaanikissantieksi. Hän on kulkenut pitkän matkaa ja opetellut jalot lakinne. On hänen vuoronsa tulla soturiksi hopeahännän alle." Ruohotähti maukui
"Kairo, lupaatko suojella tätä klaania jopa hengelläsi?" Hän kysyi.
"Lupaan" Kairo maukui, kuulin ensikerran kollin äänen.
"Kairo, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan nimellä Huuhkajanhuuto. Tähtiklaani kunnioittaa taitojasi ja päättäväisyyttäsi. Hyväksymme sinutVarjoklaanin täydeksi soturiksi" Ruohotähti sanoi ja laski kuononsa Huuhkajanhuudon päälaelle. Huuhkajanhuuto nuolaisi päällikön lapaa ja siirtyi Varjosydämen vierelle.
"Huuhkajanhuuto! Huuhkajanhuuto!" Hurrasin klaanin kanssa. Odotin innolla milloin pääsisin tutustumaan häneen.
"Meillä on vielä yksi asia jäljellä" Ruohotähti maukui.
"Varjosydän kertoi että eräät oppilaat olisivat valniita sotureiksi!" Hän ilmoitti. Innostus rinnassani kasvoi, olisiko viimein minun vuoroni.
"Varputassu, Liljatassu ja Tuhkatassu tulisitteko tänne" hän pyysi.
"Mestareittenne mukaan olette suorittaneet koulutuksenne loppuun ja olisi teidän aika saada soturinimenne yhdessä veljenne kanssa. Tähtiklaani pyydän teitä kääntämään katseenne näihin oppilaisiin he ovat opetelleet soturin taidot ja jalot lakinne. On heidän aikansa tulla sotureiksi hopeahännän alle." Ruohotähti maukui ja oppilaat olivat haljeta innosta. Minua harmitti. Vaikka nelikko oli minua vanhempi kaikki ystäväni olisivat pian sotureita ja minä homehtusin oppilaiden pesässä Leikopuron pentujen kanssa.
"Varputassu, Liljatassu ja Tuhkatassu lupaattrko suojella tätä klaania jopa henkenne uhalla?" Päällikkö kysyi ja kolmikko vastasi peräjälkeen myöntävästi.
"Siinä tapauksessa Varputassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Varpukyntenä. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja sitkeyttäsi. Hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi. " Ruohotähti maukui ja laski kuononsa Varpukynnen päälaelle. Varpukynsi nuolaisi päällilön lapaa ja siirtyi Routamyrsyn vierelle.
"Liljatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Liljavälkkeenä. Tähtiklaani kunnioittaa kekseliäisyyttäsi ja taitojasi. Hyväksymme sinut täydeksi varjoklaanin soturiksi." Ruohotähti maukui ja laski kuononsa Liljavälkkeen päälaelle. Liljavälke nuolaisi päällikön lapaa ja siirtyi sotureiden joukkoon.
"Tuhkatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Tuhkaviiruna. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja lojaaluuttasi. Hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi ." Ruohotähti maukui ja laski kuononsa Tuhkaviirun päälaelle ja uusi soturi noulaisi päällikköä lavalta.
"Perinteiden mukaan uusien sotureiden kuuluu valvoa yö sanaakaan sanomatta joten kunnioittakaamme näitä perinteitä" Ruohotähti lausui ja lopetti kokouksen kertomalla että metsästyspartioita lisätään ja että rajapartiot pienenevät ja keskipäivän lepotauko pitenee ja partioita järjestetään siksi myöhemmälle päivään.
Heti kokouksen loputtua Kekälekukan kanssa lähdimme metsäatämään ja naaras oli vakuuttunut metsästystaidoistani.

Nimi: Kairo/Huuhkajanhuuto

26.07.2018 18:16
Aamu valkeni hilajlleen puitten takaa järven suunnasta.
Kiipesin alas puusta ja venyttelin jäseniäni. Kuuma tuuli pörrötti turkkiani jä päätin sukia sen kuntoon.
Klaani kissojen tökerö vastaanotto ei ollut ollut aivan sitä mitä olin odottanut mutta ystäväni oli luvannut että se muuttuisi helpommaksi mitä enemmän aikaa menisi.
Heidän varapäällikkönsä ei näyttänyt pitävän minusta ja olin iloinen ettei hän päättänyt minun jäämisestäni klaaniin. Tuo nyrpeä naaras oli ollut aika piikikäs ja Liekkitassua kohtaa jopa julma! Liekkitassuhan oli vain silloin tällöin vaihtanut minun kanssa muutaman sanan eihän siittä voisi rangaista. Vai voisiko?
Hetken kuluttua kaksi kollia ilestyi metsästä.
"Olen Metsäsielu" vanhempi maukaisi.
"Olen kairo" esittelin itseni
"Mukava tavata, oliko Varjosydän vähän kärttyinen eilen? Sain kuulla oppilailta ettei hän ollut kovin tyytyväinen" kolli naurahti.
"Varjosydän ei Yleensä ole kovin mukava vieraita kohtaan" Tiikeriliekki selitti.
Veljeni näytti olevan edelleen sitä mieltä etten välttämättä selviäisi klaanissa.
"Ainiin unohdin melkein mainita, sinua koetellaan tänään vähän pistä parastasi veliseni. En halua että joudut huonompaan valoon kun jo olet ottoemomi silmissä" Veljeni maukui ja ymmärsin samassa miksi Tiikeriliekki oli tukenut Varjosydäntä niin vahvasti. Varjosydän oli varmaan ollut se kissa joka oli pitänyt hänestä huolen.
"Ennenkun voimme viedä sinut klaanin luokse sinun pitää tietää säännöt joita noudatamme." Metsäsielu maukui.
"Selvä" maukaisi.
"Jos päätät liittyä meihin kuulut varjoklaanin ja uskollisuutesi on oltava meille vakaa. Sinulla saa olla ystäviä muista klaaneista mutta sinun pitää hyökätä heitä vastaan käskettäessä ja sinun pitää vannoa vaikka kuolevasi Varjoklaanin tähden. Toiseksi saat metsästää vain medän reviirillä. Saalis annetaan klaanille ja klaaninvanhimmille ja kuningattarille annetaan ruokaa ensin. Saalista saa tappaa vain syötäväksi."Metsäsielu kertoi
"Uudet soturit vartioivat yhden yön hiljaa nimittämisensä jälkeen. Kissasta ei voi tulla varapäällikköä ellei hän ole ollut vähintään yhden oppilaan mestari.Varapäälliköstä tulee klaanin päällikkö kun edellinen päällikkö kuolee tai eläköityy. Varapäällikön kuoltua tai eläköidyttyä, uusi varapäällikkö on valittava ennen seuraavaa kuunhuippua. Kaikkien neljän klaanin kokoontuminen pidetään täydenkuun yönä rauhan vallitessa. Klaanien välistä taistelua ei saa esiintyä tänä aikana. Rajat on tarkastettava ja merkattava joka päivä. Haastakaa kaikki tunkeutuvat kissat. Yksikään soturi ei saa laiminlyödä pentua kivussa tai vaarassa, vaikka pentu olisi eri klaanista. Klaanipäällikön sana on soturilaki. Kunniakkaan soturin ei tarvitse tappaa vastustajaansa voittaakseen, ellei vastustaja ole soturilain ulkopuolella tai tappo on itsepuollustusta. Soturin pitää hylkiä kotikisun elämää" Tiikeriliekki lateli lopun ulkomuistista. Varjosydän oli ilmeisesti tentannut tuota litanjaa
"Kuulostaa järkeenkäyvältä" maukaisin.
"Meidän lienee aika lähteä jos soturilaki oli selvä" Metsäsielu maukui ja kierähti ketterästi jaloilleen.
Mekin nousimme ja katosimme kolmikkona metsään. Metsän siimeksistä löytyi pienehkö aukio joka oli mukavasti sammalten peitossa. Aukiolla odotti kaksi mustaa naarasta ja tuhkan harmaa kolli.
Suuremman mustan naaraan tunnistin Varjosydämeksi mutta kahta muuta kissaa en tuntenutkaan.
"Sujuiko kaikki mutkatta?" Varjosydän kysyi sotureilta jotka olivat saattaneet minut.
"Mutkattomasti sujui, kaikki ok" Tiikeriliekki maukui ja tassutteli Varjosydämen luokse he koskettivat hellästi kuonoja ja Tiikeriliekki kehräsi puenikokoisemman naaraan silittäessä häntä hännällä.
"Ja hän ymmärsi soturilain?" Tuhkanharmaa kolli kysyi
"Kyllä" Metsäsielu maukui.

--------
Palasimme rättiväsyneenä oppilaitten ja Varjosydämen kanssa. Ehkei naaras ollutkaan ollut niin kamala. Koko päivän olimmr käyneet läpi erillaisia taitoja onnekseni se ei ollut mitään vaikeaa. Alessa ja Franco olivatkin opettaneet jotaon hyödyllistä.
Tuhka ja Lilja sisaruksiani mutta hyvin kurinalaisempia kun muistin. He menivät oppilaiden pesään edeltä minä seurasin Varjosydäntä päällikön pesään. Suuri kivi keskellä leiriä oli ontto ja päällikkömme nukkui siellä.
"Kairo, oletko valmis liittymään klaaniin?" Ruohotähti kysyi.
"Kyllä" maukaisin.
"Siinä tapauksessa nimitys seremoniasi pidettäköön huomenna sisarustesi kanssa" Ruohotähti maukui.
"Nyt menehän nukkumaan, saat nukkua oppilaitten pesässä tämän yön" Varjosydän maukui ja viittasi lähtemään.


Nimi: Hunajatassu

26.07.2018 17:05
En ollut täysin varma mitä minun olisi pitänyt tehdä. Klaanin kadonneet olivat palanneet eilen.
Mestarini Kekälekukka oli ollut palanneiden joukossa, päädyin menemään herättämään hänet. Tassuttelin varovasti sotureiden pesään ja hiivin lähemmäs pesän keskustaa.
Keskustasta vähän matkan päässä nukkui Kekälekukka.
"Kekälekukka, herätys" kuiskasin mestarini korvaan.
Hän säpsähti hereille, ihan kun olisi unohtanut että oli mestari.
"Meidän pitäisi varmaan lähteä" maukaisin hermostuneena
"Tosiaan" hän maukaisi ja kampesi itsensä ylös.
Nopeasti hän suki turkkiaan vähän parempaan kuntoon ripein vedoin ja tassutteli aukiolle. Seurasin perässä. Hän johdatti meidät metsään ulos leiristä. Maa alkoi halkeilla pienille railoille kuivuuden vuoksi. Kuusien ja mäntyjen neulasia tippui maahan ja sammalet rutisivat tassujen alla.
"Kamalaa miten metsä käsii kuivuudesta" Kekälekukka maukui.
"Älä muuta sano, Laventelikasvon mukaan uusia sateita ei ole tulossa." Huokaisin.
Tämä oli kuin lehtikato mutta kylmyyden sijan ongelmana oli kuumuus. Kuolleita kaloja löytyi aamuisin huuhtoutuneena rannalle ja saalis kävi harvemmaksi.

----

Heräsin kun joku tassutteli pesämme ohi. Kierähdin tassuilleni ja venyttelin antoisasti. Hiivin hiljaa katsomaan kuka oli herättänyt minut. Ai se olikin vain Värelehti joka kantoi suussaan vettä valuvaa sammalklimppiä. 
"Voinko auttaa?" Kysyin 
"Ei sinun tarvitse, käyhän herättämässä mestarisi." Hän vastasi suu täynnä sammalta. 
Kuulin hiljaiset ja tutut tassun askeleet lähestyvän hiljaa takaani 
"Se ei ole tarpeen. Hän on jo hereillä." Vastasin 
"Niimpä näkyy, huomenta Kekälekukka, on tulossa sateinen päivä." Värelehti tokaisi huvittuneena 
"Huomenta vain Väreleht. Sateeseen en kyllä uskoi." Kekälekukka maukui.
"Kun nyt kerran olet hereillä voimme yhtä hyvin lähteä. Haluatko syödä ensin vai menemmekö jo? " Hän jatkoi. 
"En ota mitään, en tuonut saalista eilen." Vastasin.
Hän kierähti jaloilleen ja loikki leirin poikki, pujahti vatukkapuskien läpi. Nyökkäsin lyhyesti hyvästiksi Värelehdelle ja säntäsin Kekälekukan perään. Hän johdatti minut aivan toiselle puolelle reviiriä kun viimeksi. Nelistimme metsän läpi, nenääni kutitti vieläkin Värelehden yrttien tuoksu. Kekälekukka pysähtyi vasta kuusimetsän laitaan. Siittä alkoi jokin kovaksipäällystetty alue jonne oli pysähtynty ykksinäinen kiiltävä kummallinen kasa. Se heräsi yhtäkkiä eloon ja murahti kuuluvasti. Se murahti uudelleen ja säntäsi liikkeelle niin että hiekka pöllysi. 
"Mikä tuo on?" Kysyin 
"Se on hirviö, pysy kaukana niistä." Vastasi Kekälekukka ankarasti. Hänestä näki että matka kaksijalkaan oli opettanut häntä vihaamaan kaksijalkoja vielä enemmän ja verisemmin
Nyökkäsin hitaasit. 
Aukion toiselta puolelta ilmestyi joukko kissoja. Johdossa oli harmaa kolli kissa ja häntä seurasi partiollinen muita kissoja, vaikka olin ollut oppilaana jo kauan en ollut ennen törmännyt partioon jokiklaanilaisia
"Tuo johdossa oleva naaras on Vääräraita. Hän on jokiklaanin varapäällikkö. Tuo harmaa kolli on Tuhkamyrsky, valkoinen on Pilviliito, naaras on Lehmustasau. He ovat jokiklaanin kissoja" Kekälekukka kuiskasi. 
"Ovatko he niitä kissoja jotka ovat hitaita ja uivat?" Kysyin hiljaa.
"Älä aliarvioi ikinä vihollostasi!" Kekälekukka sihahti. 
"Heistä on kyllä listimään yksi pennun kokoinen oppilas." Hän jatkoi kiusotellen minua siittä että olin isompi kun sisarukseni. Eihän se minun vikani ollut?
He tulivat meitä kohti rauhallisesti
"Hei, Vääräraita!" Kekälekykka maukaisi. 
"Hei Kekäle, olet näköjään palannut ja saanut jopa oppilaan" Vääräraita kiinnostuneena. 
"Näin on ystävä hyvä, tässä on Hunajaassu." Kekälekukka naukaisi 
"Meidän pitää jatkaa matkaa, mutta oli mukava tavata." Vääräraita sanoi ja keräsi partionsa katseenllaan. 
"Samoin, tulehan Hunajatassu. Meidänkin on aika jatkaa." Kekälekukka maukui ja kierähti ketterästi jaloilleen ja hyppäsi kuusien sekaan. Heti kun jokiklaanin partio oli jäänyt taakse ja olimme kuuloetäisyyden ulkopuolella hän hidasti ensin kävelyvauhtiin ja sitten lopulta istahti havujen päälle erään suuren kuusen alle.
"Mitäs tuumit heistä?" Kekälekukka kysyi.
"Hmm, he ovat voimakkaita sekä suurempia kun me." Vastasin puoliksi arvaten.
"Osuit oikeaan mutta he ovat myös nopeat refleksit, se vaikeuttaa heidän yllättämistään sillä he reagoivat nopeasti." Kekälekukka maukui.
Nyökkäsin hitaasit ja koetin painaa kaiken mieleeni.
"Tule, mennään järvenrantaan harjoittelemaan taisteluliikkeitä." Kekälekukka tokaisi ja vastausta odottamatta lähti juoksemaan rantaan. Seurasin häntä mutta ajatuksissani pyöri vieläkin varapäällikkömme eriskummallinen keskustelu jostain kairosta.
*mikäköhän hän on?* mietin. Yhtäkkiä tunsin mojovan iskun korvillani. 
"Saisinko huomiosi?" Kekälekukka kysyi kärsimättömästi.
"Anteeksi." Vastasin katse käpälissäni.
Kekälekukka nyökkäsi hyväksyvästi. 
"Tänään voisimme kokeilla jotain uutta. Miten toimsit jos vastustajasi olisi takanasi?" Kekälekukka kysyi silmät tarkasti naulittuna minuun. 
"Voisin poktaista häntä?" Ehdotin.
"Hyvä alku, mutta pelkällä potkulla et saa paljon aikaan. Kokeillaan tälläistä: hiivin taaksesi, kun uskot minun olevan tarpeeksi lähellä potkaise minua niin kovaa kun pystyt sitten kiepahda ympäri ja läimäise minua etutassullasi. Muista kynnet piilossa!" Kekälekukka maukui.
Käännyin selin häneen ja hän harppoi vähän matkan päähän minusta. Sitten hän kiepahti ympäri ja... en kuullut mitään. Sitten kuulin pehmenän askelluksen läheltä! Potkaisin ja kiepahdin ympäri yritin lyödäkkin mutta Kekälekukka oli jo ketunmitan päässä minusta. 
*Voihan eihän hänen pitänyt liikkua!* jupisin mielessäni.
"Ei se vastustaja siellä odota sinua! Olisit jo variksenruokaa Hunajatassu, yritä edes pennutkin taistelee paremmin!" Kekälekukka yllytti huvittuneena
*Vielä minä hälle näytän!* ajattelin. Sitten näin leikkisän katseen hänen silmissään. 
*Pah, vielä minä sinuun osun. Odota vaan!* mietin
"Yritä uudelleen tällä kertaa koita osua." Hän sanoi, kiepahti ympäri ja lähti hiipimään minua kohti. Kuulin tällä kertaa hänet selvemmin. Kun hän oli tarpeeksi lähellä potkisin ja kierähdinlin toiseen suuntaan ja läimäytin häntä kuonoon.
"Parempi, mutta enemmän voimaa!" Hän korjasi.
"Hyvä on." Vastasin.
Tällä kertaa läimäisin voimieni takaa.
"Juuri noin!" Kekälekukka maukaisi innostuneesti.
Jatkoimme siihen saakka kunnes metsästys partoi ilmestyi metsästä. Johdossa oli Ruohotähti ja häntä seurasi Routamyrsy sekä Synkkätaival. Kumarsin hieman Ruohotähden tullessa kohti. 
"Kuinka hän edistyy?" Ruohotähti kysyi.
"Hyvin, vein hänet tänään jokiklaaninrajalle aamusta ja nyt olemme hatjoitelleet taisteluliikkeitä. Päivä lähenee auringonhuippua?" Jääsielu maukui.
"Lähdimme auringonhuipun aikaan ja siittä on jo tovi." Synkkätaival vastasi.
"Saammeko liittyä joukkoonne?" Kekälekukka kysyi.
*voi. Olisin vielä halunnut taistella." Mietin hiljaa mutta minkäs sille voi.
"Tottahan toki te voitte." Ruohotähti vastasi tyynesti.
Saalistimme loppu päivän, sain saaliiksi linnun jota en tunnistanut mutta se oli melkein kokoiseni! Lisäksi sain jokusen liskon. 
Kun saavuimme leiriin Kekälekukka käski viedä linnun klaaninvanhemmille ja käski sitten palata tähän. 
"Äläkä jää kuuntelemaan kertomuksia!" Hän huusi perääni.
*Miksi kaikki kiva kielletään* mietin huvittuneena.
"Hei!" Huikkasin saapuessani klaaninvanhemmimpien pesälle. 
Hiekarakuono ja Kiiltotassu nostivat katseensa.
"Sinäkö siinä Hunajatassu?" Kysyi Kiiltotassu hiljaa.
"Minä vain tulin tuomaan teille tuoresaalista." Vastasin
"Mitä te siellä möykkäätte?" Kihisi Savuisku. 
"Älä välitä hänestä, hän on aina nyrpeä." Hiekarakuono sanoi.
"Minun pitää mennä." Pahoittein ja peruutin ulos pesästä.
Ulkona Kekälekukka odotti jo minua.
"Saat mennä keräämään sammalia vanhuksille. Vuolastassj odottaa sinua jo saat auttaa häntä kantamaan ne leiriin ja vaihtaa makuualuset." Hän ilmoitti. 
Tassuttelin leiristä ja huomasinkin pian Vuolastassun, pidin hänestä hän oli mukava. Hän oli kasannut jo oivan kasan sammalia. 
"Noiden pitäisi riittää" hän tokaisi.
Nostimme sammalet mukaamme ja kiirehdimme leiriin. Raahasin vanhat makuualuset ulos leiristä ja sen jälkeen vaihdoimme uudet tilalle. 
Kun työ oli valmis etsin Kekälekukkan ja ilmoitin olevani valmis. Ilta oil jo ehtinyt pitkälle.
"Toit tänään saalista, voit ottaa jotain tuoresaaliskasasta." Hän maukui ja syventyi taas keskusteluun Synkkätaivalen kanssa.
Tajusin ensimmäistä kertaa sinä päivänä miten nälkäinen olinkaan. Valitsin kasasta sammakon ja menin syömään pesämme edustalle. Kun olin syönyt luomiani alkoi painaa vietävästi, päätin mennä nukkumaan ja samantien kun pääson pedilleni kierähdin kerälle ja peitin nenäni hännälläni nukahdin syvään uneen. Tunnistin oudon tuoksun pesässä ja havahduin.
Pujahdin ulos pesästä ja näin Hiekan värisen suurehkon kollin saapuvan Varjosydämen, Liljatassun ja Tuhkatassun kanssa leiriin. Liljatassu ja Tuhkatassu tulivat oppilaiden pesään mutta muukalainen ja Varjosydän menivät Ruohotähden pesään.
*enköhän saisi tietää hänestä lisää myöhemmin* ajattelin ja käännyin takaisin pesään päin.


 

©2018 Metsäketo - suntuubi.com