Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

MyrskyklaaniJokiklaani Tuuliklaani Varjoklaani ⇔ Tähtiklaani Erakot ja kotikisut 

 

Varjoklaanilaisten tarinat

Tänne kaikki Varjoklaaniin kuuluvien kissojen tarinat.

Varjoklaanin kuulumisia

Parantajilla: ~

Uhat: ~

Lähestyvät nimitykset:  ~

Huomioitavaa: Päällikkö on juuri vaihtunut, ja osa klaanista suree yhä Varjosydäntä.

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Zare

05.05.2019 16:52
___________________________________________________________________________ ___________
____________________________________________________________ __________________________
Kp:t lisätty uusille sivuille. Älkää kirjoittako enää tänne tarinoita.
_____________________________________________________________ _________________________
______________________________________________ ________________________________________

Nimi: Zare

05.05.2019 16:52
Vuolaspuro// 38kp
Karpaloloiste// 6kp
Hunajakynsi// 5kp
Köynnöstassu// 11kp

Nimi: Köynnöstassu

02.05.2019 00:02
"Miksi emosi muuttaa klaaninvanhimpiin?" Kysyin mestariltani kummissaan.
*ei Vuolaspuro ole kovin vanha, hän on ehkä emon ikäinen* ihmettelin.
"Emoni joutui taisteluun, eikä enään haista mitään. Hänestä ei ole paljoa hyötyä partiossa saati metsästäessä." Mestarini selitti rauhallisesti.
"Mutta hän on huippu hyvä taistelija" maukaisin ja lisäsin mielessäni *niinkuin minustakin tulee kun harjoittelen tähdettömässä metsässä*
"Siksi hän tulee mestaroimaan tietä oppilaita taistelemisessa silloin tällöin." Kallalilja maukui.
"Jippii!"huudahdan innoissani.
"Haluan heti mennä kertomaan muille!" Huudahdin täpinöissäni.
"Istu nyt alas vain, kokoontuminen alkaa pian." Mestarini makuu.
Vaikenen ja tuijotan suurpuuta. Piiskatähti astuu esiin pesästään ja kiipeää oksalle. Hän katsoo meitä ja kutsuu sitten klaanin klaanikokoukseen.
"Meitä on kohdannut tähtiklaanin koettelemus ja uskomme on punnittu jälleen. Tähtiklaani ei laittaisi eteemme koettelemuksi joista emme selviäisi ja Vuolaspuro on kulkenut kivisen polun astuakseen taas tähtien valoon." Piiskatähti aloitti.
"Tänä yönä tähtitaivaan alla olemme kokoontuneet nimittämään Vuolaspuron. Tiedän että keskuudessamme liikkuu paljon huhuja joten pyydän Laventelikasvo että kerrot mitä näit" Piiskatähti maukui ja viittasi parantajan astumaan esiin.
"Harha askelten jälkeenkin tähtiklaani hyväksyy Vuolaspuron varjoklaanilaiseksi, näin näyn eilen aamulla vuolaasti virtaavasta purosta kuusten varjossa tähtitaivaan alla. Merkki ei olisi voinut olla selvempi." Paranraja makui ja istuutui takaisin paikalleen. Päällikkö kapusi alas puusta ja viittasi Vuolaspuron luokseen
*mwow, vähänkö hienoa nähdä ennustuksia!*ajattelin.
"Vuolaspuro, päiväsi soturina ovat valitettavasti ohi joten toiveesi on liittyä klaaninvanhimpiin?" Päällikkö kysyi
"Kyllä" Vuolaspuro vastasi surullisesti hymyillen.
*tuskin kukaan tuon ikäinen naaras toivoo liittymistä klaaninvanhimpiin*ajattelin ja ymmärsin Vuolaspuron surun.
"Klaani kunnioittakoon sinua kaikista vuodenajoistasi soturina ja tähtiklaani suokoon sinulle vielä monta vuodenaikaa aikaa." Piiskatähti maukui ja nyökkäsi.
Vuolaspuro nyökkäsi ja poistui Savuiskun ja Kiiltotassun luokse.
Klaanikokous oli ohi, joten lähdin vaihtamaan kieliä oppilaiden pesän liepeille veljeni kanssa.



Nimi: Karpaloloiste

01.05.2019 23:35
"Ymmärrät varmasti asian Vuolaspuro" kuulin Piiskatähden sanovan.
Olin matkalla raportoimaan rajapartiosta. Olimme löytäneet vaimean ketunlöyhkän mutta se kaarsi ulos reviiriltämme joten asia kunnossa, jokusen käpälänmittaa oli peura poikennut reviirillämme mutta muuten rauhallista.
"Ymmärrän, Piistatähti." Vuolaspuro vastasi.
"Hyvä, pidämme seremonian illalla" päällikkö maukaisi.
"Saanko kysyä yhtä asiaa?" Naaras makui
"Kysy pois" päällikkö maukui yllättyneenä
Tiesin etteu saa salakuunnella mutta Vuolaspuron tilanne oli mielenkiintoinen, hän oli menettänyt osan kuonoaan taistellessaan pimeässä metsässä.
"Vaikken voi enään toimia soturina, voisinko silti olla apuna oppilaiden koulutuksessa. Tunnen jokaisen taisteluliikkeen tämän taivaan ja tähdettömän taivaan alla ja vaikken pysty metsästämään kovin hyvin taikka partioimaan pystyn silti taistelemaan kynsilläni, korvillani ja silmilläni. En ole vielä valmis pesän pohjalle"Vuolaspuro maukui
"Taitojesi jakaminen ei ole huono idea ja nyt kun huurreturkkikin on pentutarhassa ja Kalmasydän suunnittelee pentuetta lisätassut mestareille ei ole haitaksi" päällikkö nauroi.
"Kiitos" Vuolaspuro henkäisi iloisena.
"Mene nyt valmistautumaan seremoniaasi. Karpaloloiste odottaa pesän ulkopuolella, älä säikähdä".päällikkö maukuu.
Vuolaspuro tassuttelee ulos pesästä hymyillen ja viittaa menemään sisään.
"Partio sujui ongelmitta, valju ketunnhaju löytyi ukkospolun tuntumasta ja peura oli taittanut reviirille korkokivien tuntumassa" kerroin.
"Kiitos Karpaloloiste" päällikkö maukui.

Nimi: Hunajakynsi

01.05.2019 23:18
Katsoin nukkuvaa Vuolaspuroa säälien, soturi oli menettänyt kaiken. Kaiken paitsi tyttärensä. Ihailin Kallaliljan lojaaluutta emolleen, kaiken läpi hän oli valvonut joka yö emonsa vierellä jotta Laventelikasvo saisi nukuttua välillä, hän oli repinyt riistan pieniksi suupaloiksi ja tuonout emolleen sammalta. En ollut ikinä nähnyt Kallaliljaa niin päämäärätietoisena.
Osa klaanista suhtautui Vuolaspuroon varautuen hänen todellisen koulutuksensa tultua julki mutta osa, Piiskatähti mukaan lukien olivat hyvin kiinnostuneita siittä mitä hän oli siellä oppinut.
Naaraan kylki kohoili hengityksen tahtiin ja kaikki oli normaalisti paitsi suuret arvet hänen naarmuisessa kuonossaan ja repaleinen kirsu josta ei ollut paljoakaan jäljellä. Oudointa oli hänen pitkien, kauniiden tuntoviiksiensä puuttuminen, se näytti niin luonnottomalle. Laventelikasvon mukaan hänen hajuaistinsa ei ikinä palaisi eivätkä viiksetkään todennäköisesti kasvaisi takaisin. Säälin naarasta niin, hän oli ollut ehdottomasti parhaita taistelijoitamme. Nyt hän ei todennäköisesti ikinä enään saisi saalista kiinni, saati huomaisi rajamerkkejä. Hän ei haistaisi vihollisia, Piiskatähden mukaan riski hänen haavoittumiselleen oli liian suuri jotta hän voisi jatkaa soturin tehtävissä. Ymmärsin kyllä, hänhän voisi vaikka törmätä kettuun eikä todennäköisesti saisi mitään vihjettä ennenkun olisi aivan liian myöhäistä. Hän ei erottanut omia klaanitovereitaan muuta kun ulkonäöstä. Taistelussa, ei en haluaisi edes ajatella. Parantajaksi hän ei omien sanojensa mukaan halunnut, ei hän toisaalta löytäisi yrttejä kovin helposti. Pentutarhasta hän oli kuulema saanut tarpeekseen Kallaliljan aikana joten Piiskatähti siirsi hänet klaaninvanhimpien pesään, illalla hänet nimettäisiin klaaninvanhimmaksi.


Nimi: Vuolaspuro

01.05.2019 01:36
"Juurisivallus anna minun olla, et pääse noin soturiksi. Sinun tulee näyttää taitosi tullaksesi pimeän metsän soturiksi, tuo on vain vanha legenda, kynnet irti minusta!" Kivahdin.
"Eihän sitä olisi haitaksikaan kokeilla legendan toimivuutta eihän nuppunen?" Kolli naukui silmät kiiluen.
Katsoin oppilastani inhoten, tuon kissan päässä oli jotain vikana ja pahasti. Harmaa turkkini sopeutui utuiseen metsään mutta tuoksuni johtaisi hänet luokseni hetkenä minä hyvänsä. Tunsin kynnet kuonossani saatuani ajatuksen loppuun. Rääkäisin, näköni sumeni kivusta. Purin hammasta ollakseni huutamasta suoraa huutoa sitä tyydytystä en hänelle antaisi. Päässäni pimeni, vaivuin kuin aikaiseen aamuun keksen yön.
Repivä kipu iski pahempana kun tähdettömässä metsässä tuntiessani leirin taas ympärilläni. Kirsuni oli tulessa. Tassu löi napakasti poskeani.
"Vuolaspuro oletko hereillä? Heiluta häntääsi jos kuulet minut"Laventelikasvon topakka ääni kantautui korviini.
*häntää?*
"Hän on tajuissaan" kuulin tyttäreni helpoittuneen huokaisun.
"Tuo lisää hämähäkinseittiä tämä on aivan läpimärkää jo" Laventelikasvo maukui jollekkin.
Avasin silmiäni varoen, ripseni olivat tarttuneet toisiinsa. Tuntoaistini palasi viimeisenä pimeän metsän 'unen' jälkeen, korvia riipivä rääkäisy karkasi huuliltani tuntiessani Laventeikasvon tassujen painon kuononi päällä. Yritin paeta painetta ja kipua mutta jykevät käpälät pitivät minut lukittuna paikalleen.
"Unikonsiemenet alkavat vaikuttaa pian, kestä vielä hetki" Laventelikasvon ääni maukui.
Pian parantajan sanojen jälkeen näköni huurtui ja vajosin tiedottomuuteen. Suuri pimeys ympäröi minut sulkien syleilyynsä, uneen.
Pimeys selkeni edestäni hitaasti. Huurteinen olo valtasi minut. Kuonon tykyttävä kipu valtasi pääni ensimmäisenä, unikonsiemet olivat näköjään vieneet kivusta suurimman terän.
"Laventelikasvo!" Helmitassu huudahti ja samassa parantaja ilmestyi epätarkkaan näkökenttääni.
"Huomenta Vuolaspuro, ota ihan rauhallisesti älä yritä turhaan nousta. Unikonsiemenet vaikuttavat vielä joten et tunne kipua kuonossasi, sinun on syötävä nyt vähän." Laventelikasvo maukui.
Räpsäytin silmiäni muutamaan kertaan saadakseni selkeyttä näkökenttääni.
Havaitsin olevani parantajanpesässä. Kuononi oli hämähäkinseitin ja yrittien peitossa. Hämähäkinseitti kiersi kitalakeni ympäri kuonon päälle, pieni seitti peitti myös ala leukani kärkeä.
Karistin kurkkuani joka tuntui vähintään yhtä karkealle kun harjoituspaikan hiekka. Nielaisin. Kurkkuani sattui. Kipu kuonossa tykytti. Pakotin sanat huulilleni.
"Miten pitkään olin...?" Maukaisin ääni karheana.
"Nelisen päivää, heräilit välillä sen verran että sait juotua vähän ja sain syötettyä lisää unikonsiemeniä sinulle. Syö nyt, pidempään en voi antaa sinun olla syömättä, unessa. Pääset sen jälkeen takaisin lepäämään" Parantaja maukui.
"Kiitos" maukaisin.
Tunnistin Kallaliljan, tyttäreni tuoksun tasaisen kiven päälle jätetyistä kasasta pieneksi revittyä oravanlihaa. Kömpelösti kutrotettuani kaulaani poimin kielelläni riistaa vähän suuhuni varoen hämähäkinseittejä ja nielaisin vaivalloisesti. Hitaasti syötyäni ehkä puolen oravan verran lipaisin vähän vettä sammalesta vieressä ja katsoin Laventelikasvoa, upotin kynteni pehmeään hiekka pohjaan pesässä peittääkseeni kivun kuonossa.
"Hyvä, tässä." Hän maukui ja ojensi unikonsiemeniä.
Pimeys ja valo tulivat vuorotellen, *tähänkö tämä päättyisi?*
"Vuolaspuro, en saa kirsuasi, kuononterääsi, viiksiäsi tai hajuaistiasi pelastettua" Laventelikasvo maukui lopen uupuneena neljänneskuun jälkeen.
Makasin vieläkin parantajanpesässä Kiiltotassuakin hyödyttömämpänä puolen kuun jälkeen.
Heräsin taas unikonsiementen huureesta, huutava nälkä kaihersi jo. Näkökenttäni seljettyä räpäytin vielä muutaman kerran. Laventelikasvo ei ollut pesässään. En kuullut häntä. Kuulimpas! Hän ja joku toinen tulivat juuri sisään. Latkin hiukan vettä jotta pystyisin puhumaan. Neste valui alas kuivaa kurkkuani, hämähäkinseitit olivat pakottaneet suuni auki.
"Vuolaspuro, oletkin jo hereillä. Katsotaas sitä kuonoasi!" Parantaja maukui hymyillen vaisusti.
"Kuka tuli kanssasi?" Kysyin, en vielä erottanut kaikkia klaanilaisia askelista ja äännähdyksisä. Vain Laventeikasvon ja Kallaliljan toistaiseksi.
"Minä tässä, puhutaan pian. Laventelikasvon mukaan olet valmis siihen." Piiskatähti maukui hiljaa.
Sydämmeni jätti lyönnin välistä, kaikki nämä päivät olin pohtinut miten tämän selittäisin. Totuus löi kasvoilleni kovempaa kun ikinä, klaanini vihaisi minua.
Laventelikasvo irroitti hellästi hämähäkinseitin kuten edeltävinäkin kertoina. Seittissä ei enään ollut keltaista möhnää, se oli lähes puhdas. Parantajan pestessä kuonoani hellästi vedellä katselin päällikköämme.
"Valmista, pärjäät jo ilman hämähäkinseittiä. Lähden keräämään sitä lisää ja jätän teidät rauhaan" Laventelikasvo naukui ja poistui pesästä.
"Kiitos" maukaisin.
Laventelin menytä kohtasin Piiskatähden katseen. Tuomitsevan utelias.
"Vuolaspuro, minulla on omat päätelmäni tapahtuneesta mutta halustko kertoa oman versiosi vai?" Hän kysyi rauhallisena.
Hymyilin surullisesti sen mitä kuononi salli. Räpäytin silmiäni hitaasti ja avasin suuni puhuakseni sen puhtaaksi.
"Olen harjoitellut tähdettömässä metsässä pennusta saakka, Haavekynsi nouti minut jo nelikuisena pallona." Myönsin hiljaa.
"Oletko soturi sielläkin?" Päällikkö kysyi kohottaen kulmaansa.
"Olin mutten sillä tapaa mitä luulet, soturiksi voi päästä tappamattakin, niin minä pääsin. Eräs oppilaani ei uskonut minua ja aikoi tapaa minut, onneksi pääsin pakoon metsästä muuten en istuisi tässä nyt." Kerroin.
"Olit?" Hän ihmetteli.
"En ole palaamassa sinne enään, tämä oli tässä." Maukaisin katsoen suoraan päällikön silmiin.
Piiskatähti nyökkäsi ymmärtävästi ja maukui "olen pahoillani että tämä loppui näin Vuolaspuro, pyydänkö oppilaita tekemään sinulle pesän klaaninvanhimpienpesään?"
*klaaninvanhimpienpesään?!* ajatus löi vasten kuin salama kirkaalta taivaankannelta.
*päiväni soturin ovat ohi?*
*mitä nyt tuntoviiksettömällä ja hajuaistittomalla soturilla tekisi?* ymmärsin. Olin jokseenkin sisäistänyt sen etten enään ikinä metsästäisi mutta ajatus etten voisi mestaroida oppilaita tai taistella kuulosti vain liian kamalalle.
"Ei tarvitse, käyn hakemassa sammalia ja teen sen. Oppilailla on tärkeäämpääkin tekemistä"maukaisin ja huomasin jopa kuulostavani aivan klaaninvanhimmalta.
"Pyydän Helmitassun luoksesi siksi aikaa kun olet leirin ulkopuolella, rajalla haistettiin kettu ja erakoista on ollut vaivaa." Piiskatähti makui.
"Kiitos, saanko hetken aikaa olla yksin. Tulen pian ulos." Pyysin.
Tarvitsin aikaa ajatella kaikkea, mahdollista tulevaisuuttani.
"Tottakai, Helmitassu odottaa leirinportilla." Päällikkö maukui ja jätti minut rauhaan.
Pesä tuntui yhtäkkiä ahdistavalta paikalta, kaikki ongelmani olivat ratkenneet sydämmenlyönneissä mutta ajatus soturuuden menettämisestä oli vain niin hirveä. En ikinä ollut edes ajatellut mahdollisuutta että tulisi viimeinen kerta kun metsästäisin tai partioisin.
*klaaninvanhin* maistelin sanaa, tuntui vanhalta. En ollut vielä kovin vanha, enhän?

"Keksit kyllä tavan olla hyödyksi, voit vaikka vahtia pentuja; kertoa tarinoita nuoruudestasi" Helmitassu lohdutti tassutellessamme metsässä kohti sammalpaikkaa.
"Mhmm ehkä minä keksin." Maukaisin.
Metsä tuntui niin erillaiselle kun ei haistanut mitään, vain valoja, värejä ja ääniä. Riistakin maistui erillaiselle kun sitä ei haistanut. En tunnistanut edes klaanitovereitani muuta kun ulkonäöltä!

Nimi: Zare

21.04.2019 22:40
_______________________________________________________________

Nimi: Zare

21.04.2019 22:15
Kuuratassu// 43kp

Nimi: Höyhensiipi

20.04.2019 21:08
Makasin yksin hereillä oppilaiden pesässä. Aurinko oli jo noussut, se pilkisti pienesti pesän suuaukolta sisään. En kuitenkaan saanut unta, vaan odotin, että lähtisimme Hunajakynnen kanssa ulos. En halunnut herättää muita, mutta mitä minä olisin siitä edes hyötynyt? Päätin kuitenkin nousta ja puikkelehdin muiden oppilaiden välistä leirin keskustaan. Nautin auringonvalosta turkillani ja venytin selkääni. Kävin aurinkoiseen laikkuun lepäämään. Olin oppilaiden nuorimpien joukossa, mutten oikein kuulunut mihinkään porukkaan. Mutta tämä sopi minulle aivan hyvin. Keskittyisin vain koulutukseeni ja pääsisin mahdollisimman nopeasti soturiksi. Nytkin odotin Hunajakynttä, jotta lähtisimme hänen lupaamiin taisteluharjoituksiin. Minulle oli onneksi klaanin paras mestari. Pian hän ilmestyikin sotureiden pesästä. Olin jo tottunut tähän, joka aamu minun piti ensiksi odottaa, että partiot lähtisivät. Viimein kuitenkin mestarini käveli minua kohti.
’’Oletko valmis?’’ hän kysyi ja minähän olin!.
’’Hyvä, lähdetään sitten.

Lähdin mestarini perässä tutuksi tullutta reittiä harjoitusaukealle. Hunajakynsi alkoi jo matkalla selittää päivän suunnitelmaa. Aluksi kävisimme harjoittelemassa muutamia taistelutekniikoita. Siirtyisimme jo hieman vaikeampiin sellaisiin. Kävisimme nopeasti metsällä aurinkohuipun aikaan ja syömässä leirissä. Sen jälkeen harjoittelisimme yhdessä muutaman muun oppilaan kanssa. Ensiksi olisi vuorossa taistelu tekniikat. Olimme jo aika lähellä ja Hunajakynsi ehdotti, että juoksisimme loppumatkan lämmittelyksi. Annoin käpälieni takoa maata samalla kun väistelin tielle tulevia esteitä ja pian alkoikin harjoitusaukea siintää edessä. Olin siellä heti Hunajakynnen jälkeen ja huohotin hieman juoksemisesta.
’’Aloitetaan vaan heti kerrataan aluksi muutama helpompi ja mennään sitten niihin vaikeampiin. Minä olen ensiksi hyökkääjä ja sinun tehtäväsi on väistää kaikki iskut mahdollisimman hyvin. Älä käytä hyökkääviä iskuja vielä’’, kolli ohjeisti ja otti hieman etäisyyttä minuun. Hengitin syvään ja valmistauduin. Olin kuitenkin hieman liian hidas ja sain Hunajakynneltä päähäni. Terästäydyin kuitenkin ja aloin todenteolla väistellä. Tuntui oudolta, kun ei voinut käyttää hyökkääviä liikkeitä, mutta yritin parhaani ja se alkoi sujua. Hetken kuluttua lopetimme ja kertasimme vielä muutaman yksinkertaisen liikkeen.

’’Noin, oletko valmis harjoittelemaan jotain haastavampaa?’’ mestarini kysyi.
’’Kyllä, mistä aloitetaan?’’ kysyin innoissani. Pidin enemmän riistan väijymisestä, mutta tiesin, että minun oli pakko opetella myös taistelemaan.
’’Harjoittelemme muiden kanssa myöhemmin puista hyökkäämistä, mutta opetan sinulle nyt hieman monimutkaisen liikkeen, mutta se on tehokas, jos sen osaa’’ hunajanvärinen kolli maukui ja peruutti ja valmistautui näyttämään liikkeen. Vaikka puissa kiipeileminen ei minua kovin paljon kiinnostanutkaan, katsoin silti kiinnostuneena Hunajakynnen näyttämää liikettä.
’’Sinun pitää aluksi harpata taaksepäin, hallitusti, niin että et kaadu’’, Hunajakynsi sanoi ja näytti mallia. Kokeilin itsekin ja harppasin taaksepäin. Katsoin tietenkin olkani yli minne olin menossa.
’’Muuten hyvä, mutta et voi irrottaa katsetta vastustajasta, mutta on totta, että tätä liikettä voi olla vaikea toteuttaa hankalassa maastossa’’, mestarini sanoi.
’’Käytä häntääsi apuna tasapainon säilyttämisessä, äläkä irrota katsettasi vihollisesta’’, sain neuvot. Yritin uudelleen ja se taisi mennä ihan hyvin, sillä Hunajakynsi nyökkäsi ja siirtyi liikkeen seuraavaan osaan.
’’Kun olet harpannut, sinun pitää loikata yllättäen vastustajasi selkään, ja tavoitteena, on tavallaan yllättää hänet menemällä ensiksi taaksepäin. Sinun pitää saada hänet painetuksi maahan tai ainakin saada hänet juoksemaan ulisten pakoon’’, Hunajakynsi lisäsi lopun viiksikarvat heiluen. Hän näytti mallia ja käytti vihollisena maassa huojuvaa aluskasvia. Se näytti todella nopealta ja tehokkaalta. Kokeilin heti itsekin. Alku meni hyvin, mutta hätäilin liikaa hypyssä, sillä laskeutumiseni oli hutera, eikä sillä kyllä mitään vihollisia hoideltaisi.
’’Aika hyvä ensimmäiseksi kerraksi, yritä uudelleen, muista tähdätä tarkasti vastustajaan ja varata painoa enemmän taakse, jotta hyppy onnistuu’’, mestarini sanoi ja katsoi sivusta kun yritin uudelleen ja uudelleen.

Liike onnistui jo hyvin, mutta nopeutta piti saada enää lisää ja aikani hypittyä ja Hunajakynnen antaessa neuvoja välissä sain liikkeen tarpeeksi hyvään kuntoon, että Hunajakynsi hyväksyi sen. En pärjäisi taistelussa vielä tuon liikkeen voimin, mutta se alkoi jo jotenkin luonnistua.
’’Hyvä! Seuraavassa liikkeessä tarvitset voimaa ja nopeutta. Idea on se, että nouset takajaloillesi ja pakotat vihollisen etutassujesi alle. Jos tätä käytetään sinua vastaan on sinulle kaksi vaihtoehtoa torjua se. Toinen on tehdä sama liike, eli Pystylukko vastustajaan, jolloin voimakkaampi voittaa, toisen neuvon sinulle myöhemmin, sillä se on jo taas hankalampi… mutta nyt pystylukkoon’’, Hunajakynsi sanoi ja asettui minua vastapäätä.
’’Nouse ensiksi takajaloillesi ja sen jälkeen pudottaudu vihollisen niskaan’’, Hunajakynsi sanoi ja näytti mallia. Liike oli muuten helppo mutta takajaloilla tasapainottelu oli vaikeaa.
’’Vie häntäsi jalkojen väliin’’, Hunajakynsi neuvoi. Nousin jälleen takajaloilleni ja vaikka se luonnottomalta tuntuikin vein häntäni takajalkojen väliin ja yllätyksekseni se helpotti seisomista. Pudottauduin edessä olevan lehden päälle ja olimme valmiit.
’’Oikein hyvä! Voit käyttää näitä liikkeitä sitten muiden oppilaiden kanssa, mutta palataan nyt leiriin ja napataan jotain matkalla. Nähdään kohta leirissä’’, mestarini sanoi ja lähti edeltä etsimään riistaa. Itse lähdin toista kautta kohti leiriä ja tarkkailin koko ajan ympäristöä, olisiko riistaa lähellä. Haistoin hiiren lähellä ja lähdin vaanimaan sitä kohti. Pidin painon lonkilleni ja lähdin hiipimään kohti saalista. Lähemmäksi päästyäni huomasin, että paikalla olikin neljä hiirtä. Saisin siitä kunnon saaliin, mutten tiennyt, miten saisin mahdollisimman monta napattua. Päätin luottaa vaistoon ja loikkasin kohti kauimmaista hiirtä. Sain sen ja sen vieressä olevan käpälieni alle. Kaksi muuta lähtivät pakoon, toisen kamppasin hännälläni, mutta toinen juoksi syvemmälle metsään. Tapoin hiiret nopeasti ja nostin ne tyytyväisenä ylös. Päätin, että tämä riittäisi ja lähdin jolkottamaan kohti leiriä. Saavuin leiriin ja pudotin saaliini tuoresaaliskasaan. Hunajakynsi tuli heti jälkeeni ja antoi luvan syödä. Otin yhden hiiristäni ja mutustin sitä, kunnes oli aika lähteä harjoittelemaan muiden kanssa. Se hermostutti minua hiukan, mutta nyökkäsin Tunturitassulle ja Suotassulle, kun nämä tulivat mukaamme. Menimme leirin vieressä sijaitsevaan kuusimetsään.

’’Hienoa! Aloitetaan! Aluksi harjoitellaan puusta pudottautumista vihollisen päälle ja lopuksi järjestämme leikkimieliset taistelut. Jäätassu tulee vähän myöhemmin mukaan’’, Hunajakynsi sanoi. Muiden mestareita ei ollut mukana, joka hieman ihmetytti minua, mutta keskityin opetukseen.
’’Aluksi minä ja Tunturitassu kiipeämme puuhun ja hyökkäämme Kuuratassun ja Suotassun kimppuun, näytän aluksi mallia’’, Hunajakynsi ohjeisti. Hän kiipesi sulavasti puuhun ja jäi kyyryyn oksalle.
’’Tärkeää on pitää tasapaino ja odottaa oikeaa hetkeä. Muistakaa, että vihollinen liikkuu kokoajan, eli tiedän pitää hieman ennakoida, mutta teidät saa havaita vasta liian myöhään’’, mestarini sanoi.
’’Teidän pitää vain pudottautua alas, jalat edellä’’, hän lisäsi ja näytti mallihypyn. Se näytti aika vaikealta ja aloin epäillä osaisinko tehdä sitä itse.

Hunajakynsi kiipesi takaisin puuhun ja Tunturitassu toiseen. Kävelimme Suotassun kanssa puiden alta ja yhtäkkiä tunsin, kun Hunajakynsi pudottautui selkääni. Hän kevensi hieman pudotusta, jottei olisi satuttanut minua. Teimme näin muutaman kerran, kunnes oli minun ja Suotassun vuoro kiivetä puuhun. Valitsin puun, jossa oli oksa aika matalalla ja puun pinta oli röpelöistä. Loikkasin puuta vasten ja käytin kaikkia voimiani vetääkseni itseni ylös. Lopulta pääsin oksalle. En halunnut katsoa alas, mutta minun oli pakko, enhän minä muuten tiennyt milloin vihollinen tuli. Minun piti pudottautua Tunturitassun selkään. Näin kollin kävelevän lähemmäs ja valmistauduin hän oli melkein kohdallani, kun annoin itseni pudota. Olin ollut hieman etuajassa, sillä putosin suoraan Tunturitassun eteen, enkä hänen päällen. Onneksi en rikkonut itseäni.
’’Ei se mitään, voithan sinä yllättää vihollisesi suoraan edestä’’, Tunturitassu lohdutti. Onneksi minun ei tarvinnut kiivetä puuhun toista kertaa, koska juuri silloin Jäätassu tuli mestarinsa Liekkikäpälän kanssa.
’’Te tulittekin jo nyt, no jakaudutaan kahteen ryhmään ja aloitetaan. Jäätassu ja Suotassu menkää te tuonne, niin me jäämme tähän Kuuratassun ja Tunturitassun kanssa.

’’Eli ei kynsiä, tämä on vain harjoitusottelu’’, Hunajakynsi muistutti ja antoi meille luvan aloittaa, kun muut olivat lähteneet. Tunturitassu aloitti heti ja yritti raapaista naamaani. Onneksi olin tarpeeksi nopea väistämään. Olin nyt Tunturitassun oikealla puolella, joten syöksyin kohti hänen vatsaansa ja kaadoin hänet kumoon. Oikeasti olisin tehnyt jotain kynsillänikin, mutta nyt niitä ei saanut käyttää. Punaruskea kolli oli kuitenkin nopeasti jaloillaan ja loikkasi minua kohti. Tällä kertaa jäin kuitenkin alle ja Tunturitassu takoi selkääni tassuillaan. En jaksanut työntää häntä pois, etenkin kun hän painoi minua lavoista maahan. Muistin kuitenkin yhden ensimmäisistä taistelukikoista jotka minulle oli opetettu. Valahdin veltoksi ja heti kun tunsin kollin otteen irtoavan pomppasin ylös ja käytin tänään aiemmin oppimaani liikettä, vaikken kovin paljoa taakse harpannutkaan, mutta hyppy onnistui onneksi hyvin, sillä nyt Tunturitassu jäi minun alleni. Tunturitassu yritti hetken räpiköidä, mutta pidin pintani, näykin hänen korviaan, mutten purrut kovaa. Lopulta Hunajakynsi antoi merkin lopettaa. Päästin Tunturitassun altani ja nuolaisin lapaani pari kertaa. Hunajakynsi tuli luoksemme ja kosketti hännällään Tunturitassua, olihan hän hänen isänsä.
’’Taistelitte kumpikin hyvin, Tunturitassu, älä jatkossa anna vihollisesi huijata sinua veltoksi menemällä. Se hyppy toimi hyvin, Kuuratassu, olisit voinut myös yrittää kieriä Tunturitassun päälle, jos veltoksi meneminen ei olisi toiminut’’, Hunajakynsi antoi ohjeet.
’’Voitte palata leiriin, saatte pitää loppupäivän vapaata. Nyökkäsin kiitokseksi ja lähdimme samaa matkaa leiriin Tunturitassun kanssa.

’’Taistelit hyvin’’, kolli sanoi kun palasimme kohti leiriä.
’’Kiitos, et sinäkään huono ollut!’’ vastasin ja vajosimme syvään hiljaisuuteen.
’’Et taida pitää puissa kiipeilemisestä’’, Tunturitassu sanoi vähän ajan kuluttua. Taisin hieman punastua.
’’En niin, en pidä korkeista paikoista, pysyn mielummin maan pinnalla, toisin kun sinä’’, sanoin kehräten. Minusta tuntui oudolta. En ollut varmaan koskaan jutellut näin pitkään toisen ikäiseni kanssa.
’’Niinpä’’ Olimme aivan lähellä leiriä, kun toiset kaksi oppilasta juoksivat meidät kiinni.
’’Ette sitten jääneet odottamaan meitä’’, Suotassu sanoi muka loukkaantuneena.
’’Anteeksi-’’ , aloitin, mutta en saanut suunvuoroa, kun kollit alkoivat jo höpöttää kaikenmaailman asioista. Pudistin huvittuneena päätäni ja kun pääsimme leiriin menimme suoraan oppiaiden pesään, Ainakin minä olin ihan poikki harjoituksista. Vajosin pedilleni ja aloin sukimaan itseäni. Painoin pääni käpälilleni ja kuunteli tuulen suhinaa ja muiden hiljaista kuiskutusta. Pian silmäni sulkeutuivat uneen.

Nimi: Zare

16.04.2019 19:34
Hunajakynsi// 8kp
Köynnöstassu// 10kp
Kaikuvalo// 38kp

Nimi: Kaikutassu/-valo

08.04.2019 18:00
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suuroksan alle klaanikokoukseen!”
Piiskatähden tuttu kokouskutsu kaikui osittain lumesta sulaneella aukiolla, ja hetkessä Suuroksan edusta oli täyttynyt keskenään rupattelevista, uteliaan näköisistä kissoista. Pakkauduin Hohkatassun kanssa kissajoukon taakse. Olin väsynyt ja pahalla tuulella; Vuolaspuro oli juoksuttanut minua koko aamupäivän metsässä riistan perässä, auringonhuipun aikaan oli ollut lyhyt tauko, ja sen jälkeen olin paininut turkkini sotkuiseksi harjoittelukuopalla taisteluliikkeiden parissa. Metsästys oli sujunut siinä mielessä hyvin, että olin onnistunut yllättämään sekä hiiren että metsämyyrän, ja saanut molemmat kiinni ilman isompia ongelmia, ja taisteluharjoituksissa olin onnistunut selättämään mestarini useammin kuin kerran. Kaiken kaikkiaan siis ihan hyvä päivä, mutta halusin vain päästä nukkumaan, ja haukottelinkin leveästi. Piiskatähti pyysi klaanilaisia hiljentymään ja rykäisi kurkkunsa selväksi parantaen sitten ryhtiään oksalla.
”Varjoklaanin kissat. Olemme tänä kauniina hiirenkorvan ajan iltana kokoontuneet nimittämään klaaniimme viisi uutta soturia. Olen kuunnellut heidän mestariensa arviot, ja todennut että he ansaitsevat uudet nimensä ja asemansa. Karpalotassu, Virtatassu, Tulitassu, Hohkatassu ja Kaikutassu, astuisitteko lähemmäs?”
Sanat ravistivat kehoani rajusti ja väsymys haihtui kuin hiekkapilvi tuuleen. Katsahdin nopeasti Hohkatassuun, joka myös näytti yllättyneeltä. Olimmeko kuulleet oikein? Oliko nyt todella soturiseremoniamme aika? Virtatassu ja Karpalotassu, jotka olivat jo valmiiksi eturivissä mestariensa kanssa, ottivat pari askelta eteenpäin ja Tulitassu pujotteli heidän luokseen nopeasti. Kissat alkoivat vilkuilla puoleemme, odottaen että mekin siirtyisimme muiden nimitettävien joukkoon. Hohkatassu nyökkäsi nopeasti ja lähti kiertämään muiden ohitse oksaa kohti, seurasin perässä tyyni ilme kasvoillani, mutta sydän hiukan tavallista kovemmin lyöden. Kun lopulta saavuimme muiden oppilaiden luo ja otimme paikkamme, Piiskatähti kohotti turkoosin katseensa ilta-auringon värjäämälle taivaalle.
”Minä, Piiskatähti, Varjoklaanin varapäällikkö, pyydän esi-isiämme kääntämään katseensa näihin viiteen oppilaaseen. He ovat opiskelleet kovasti oppiakseen jalot lakinne, ja on heidän aikansa tulla sotureiksi.” Arvioiva katse laskeutui hitaasti ja arvokkaasti meihin. Klaanilaiset olivat tyystin hiljaa, jännittyneinä kuulemaan uudet nimemme. Saatoin melkein aistia osan jopa nojautuneen odottavasti eteenpäin.
”Karpalotassu, Virtatassu, Tulitassu, Hohkatassu ja Kaikutassu, lupaatteko noudattaa soturilakia ja puolustaa tätä klaania jopa henkenne uhalla?” päällikkö naukui vakavan katseen käväistessä meissä jokaisessa. Siinä missä muut vastasivat vakaalla ja kuuluvalla äänellä ”Lupaan”, pysyin vaiti ja nyökkäsin syvään. Tämä tuntui kuitenkin riittävän oranssilaikkuiselle kollille, sillä hän nyökkäsi pienesti ja jatkoi:
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan teille soturinimenne. Karpalotassu, tästä päivästä alkaen sinut tunnetaan Karpaloloisteena. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja ystävällisyyttäsi, ja hyväksyy sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi. Virtatassu, tästä päivästä alkaen sinut tunnetaan Virtapyörteenä. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja hyvätahtoisuuttasi, ja hyväksyy sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi. Tulitassu, tästä päivästä alkaen sinut tunnetaan Tulipoukamana. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja lempeyttäsi, ja hyväksyy sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi. Hohkatassu, tästä päivästä alkaen sinut tunnetaan Hohkakyntenä. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja ylpeyttäsi, ja hyväksyy sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi.”
Vilkaisin parasta ystävääni nopeasti, ja kun hän kohtasi katseeni, väläytin hänelle hyvin nopean hymynkareen. Naaras hymyili takaisin ja väräytti korviaan, jonka jälkeen keskityimme uudemman kerran Piiskatähteen.
”Kaikutassu, tästä päivästä alkaen sinut tunnetaan Kaikuvalona. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja tyyneyttäsi, ja hyväksyy sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi. Seuraavan yön te kaikki viisi valvotte ja vartioitte leiriämme, ja tapojen mukaisesti ette saa puhua sanaakaan koko vartionne aikana.”
Seurasin kuinka voimakas kolli loikkasi alas oksalta, laskeutui sulavasti maahan ja asteli Karpaloloisteen eteen, painaen kuononsa tabbykuvioisen naaraan päälaelle. Tuore soturi vastasi tyynesti eleellä, josta meille kaikille oltiin kerrottu jo viimeistään silloin kun olimme pentuja; nuolaisemalla kollin lapaa kunnioittavasti. Katseeni seurasi tiiviisti päällikön siirtymistä ensin Virtapyörteen, sitten Tulipoukaman luo. Laikukas kolli seisoi niin ryhdikkäästi kuin vain kykeni, mutta huomasin hänen jalkojensa värisevän hieman. Häntä taisi sittenkin hieman jännittää. Nuori kolli vastaanotti päällikön kuonon kosketuksen ja suoritti samanlaisen eleen kuin Karpaloloiste ja Virtapyörre vain hetkeä aiemmin. Piiskatähti nyökkäsi nuorukaiselle kuin merkiksi että tämä saattoi vetää henkeä välillä, ja tämä huokaisikin syvään, saaden pari hiljaista hyvätahtoista naurahdusta kuulumaan kissojen joukosta. Hohkakynnen hännän heilahdus kiinnitti huomioni hetkeksi ystävääni. Naaraasta asia ei näkynyt päällepäin, mutta arvelin hänen haluavan seremonian jatkuvan pian, jotta se myös saataisiin pian päätökseen. Vaikka hän ei ajattelisikaan juuri noin, minä ajattelin; halusin tämän olevan jo ohi. Hohkakynnen tehtyä kunnioittavan eleen päällikölle, laikukas kolli siirtyi lopulta eteeni. Turkoosit silmät tutkivat minua lyhyen ajan aivan hiljaa, ja hetken ajattelin kollin katuvan päätöstään nimittää minut, olinhan aiheuttanut enemmän kuin kerran ongelmia ja huolestuttanut täten niin sukulaiseni kuin muutkin klaanilaiset. En siristänyt silmiäni, mutta vakavoitin ilmeeni syvimpään pisteeseen ja kohotin hienoisesti leukaani, pysyen kuitenkin asennossa josta ei ollut viestitettävissä ylimielisyyttä tai koppavuutta. Olin tehnyt kovasti töitä tämän hetken eteen, harjoitellut lähes yötäpäivää, ruoskinut itseni melkein henkihieveriin, tehnyt kaikkeni että en viivästyttäisi valmistumistani liiaksi. Mielestäni olin siis ansainnut tämän hetken, ja jos päällikkö nyt alkaisi epäröimään, en pelkäisi sanoa sitä asiallisesti ääneen. Piiskatähti ei sanonut mitään, painoi vain lopulta kuononsa päälaelleni. Nuolaisin nopeasti mutta arvokkaasti hänen lapaansa, jolloin kolli otti askeleen taaksepäin ja nyökkäsi niin meille kuin klaanilaisillekin.
”Karpaloloiste! Virtapyörre! Tulipoukama! Hohkakynsi! Kaikuvalo!” alkoi kuulua kissojen joukosta vahvana ja kantavana, niin voimakkaana, että se olisi voinut kantautua niin Kokoontumisaukealle kuin Korkokiville asti. Huutojen laannuttua meidät ympäröi eriväristen turkkien sekamelska, kun kaikki halusivat naukua lämpimät onnittelunsa. Kekälekukan hukutettua Hohkakynnen rakastaviin nuolaisuihin isosiskoni nuoli aluksi hyvinkin rajusti otsaani, kunnes rauhoittui ja irtaantui.
”Anteeksi. Tuo tuli vanhasta tottumuksesta”, tummanharmaa soturi maukaisi.
”Eipä tuo kai haittaa”, totesin hiljaa. Ei häntä voinut onnellisuudesta ja vanhoista tavoista syyttää, olihan hän toiminut minulle emon korvikkeena Värelehden kuoltua, ja sanonut useaan otteeseen kuinka tärkeä hänelle olin, niin pikkusiskona kuin kasvattityttären ominaisuudessa. Kekälekukka hymyili lämpimästi. Onnittelujen virta alkoi hiljalleen hälvetä, ja kun Roihuaskel oli ilmaissut Pakkashuurun, Hallatuulen ja Unikkovirran ohella onnittelunsa, katsahdin Kärppäjalkaan, joka naukui Hohkakynnelle jotain, kunnes siirsi katseensa minuun ja siirtyi hitaasti luokseni. Silmäilin enopuoltani tyynesti, odottaen mitä hänellä oli sanottavaa. Vanha kolli muodosti huulilleen pienen hymyn ja kallisti päätään.
”Vanhempasi olisivat varmasti ylpeitä sinusta. Kuten myös Haukkataivas ja Vaahteraloimu”, hän lopulta totesi.
”Niin, varmaan”, tokaisin lapojani kohauttaen. En tulisi koskaan unohtamaan kaikkia niitä kertoja, jolloin kolli oli puuttunut asioihini luvatta ja kyselemättä, ja kokisin hänen ylihuolehtivaisuutensa aina rasittavana. Asenteeni tuntui heijastuvan liiankin selkeästi olemuksestani, sillä Kärppäjalan hymy suli hitaasti pois tilalle tullessa pahoitteleva ja suruisa ilme. ”Kaikuvalo...”
”Sinun on nyt syytä muistaa, että olen täysikasvuinen, ja täysin kykenevä päättämään omasta elämästäni. Sama koskee Hohkakynttä. Ja jos vielä joskus puutut minun tai hänen asioihinsa ilman että mielipidettäsi kysytään ensin, saat takuuvarmasti kuulla kunniasi.”
Kärppäjalka tuijotti silmiini lyhyen tovin aivan hiljaa. Hetken jo ajattelin hänen ryhtyvän sanomaan vastaan – kuten oli tapahtunut joka kerta aiemmin -, mutta hän vain kääntyi äkkiä ympäri ja marssi soturien pesään häntä korkealla. Nyt hän olisi loukkaantunut muutaman päivän, kunnes taas tulisi juttelemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kohautin uudemman kerran lapojani. Sopi minulle erittäin hyvin. Vilkaisin Hohkakynttä, joka oli palannut vierelleni, ja Tulipoukamaa, joka seisoi aivan lähellämme. Värikäs kolli käännähti hymyillen puoleemme ja avasi suunsa puhuakseen.
”Tulipoukama, Hunajakynsi sanoi että sinä, Virtapyörre ja minä voimme vartioida leirin ulkopuolella. Mennäänkö?” Karpaloloiste naukaisi kauempaa. Kolli vilkaisi naarasta, nyökkäsi tälle hyväksyvästi ja katsoi vielä minua. Kullankeltaisissa silmissä paistoi jotain, mitä en täysin osannut tulkita. Mutta ainakin aitoa iloa niistä löytyi.
”Onnea nyt vielä, teille molemmille”, hän maukui katsahtaen sitten Hohkakynteen.
”Kiitos samoin”, ystäväni vastasi lyhyesti.
”Niin, kiitos. Ja samoin”, totesin minäkin, ja samalla huomasin miten kiusaantuneeksi tunsin itseni. Tulipoukama kuitenkin vain nyökäytti päätään ja lähti seuraamaan Karpaloloistetta ulos leiristä.
”Vai Tulipoukama”, Hohkakynsi tokaisi heidän mentyään. ”Mistähän Tähtiklaanin ihmeestä Piiskatähti sen nimen keksi?”
”Sanopa muuta”, mau'uin. ”Entä sitten Kaikuvalo? Oli lähellä että en kysynyt 'Oletko nyt aivan tosissasi, vai pilailetko kustannuksellani?'”
”On se nyt parempi kuin moni kuulemani nimi”, Hohkakynsi maukaisi ja virnisti pienesti. ”Vaikka mikään ei voita omaa nimeäni.”
”Sovitaan niin”, pyöräytin silmiäni ja pudistin päätäni siirtyessäni aukion keskelle vartiointipaikalle. Ystäväni seurasi lyhyen naurahduksen säestämänä perässä ja otti paikkansa viereltäni. Ensimmäiset tähdet olivat syttyneet taivaalle, ja viimeisetkin klaanilaiset vetäytyneet pesiinsä. Osa saattoi jo hyvinkin olla unien maailmassa, jotta jaksaisivat virkeinä seuraavan aamun partiot. Meidän viiden tarvitsisi selviytyä kunnialla tästä yöstä, ja sen jälkeen viettää samaisessa unten maassa ainakin auringonhuipun hetkeen. Tietysti ennen sitä pitäisi valita paikat soturien pesästä, ja valmistaa uudet sammalpedit. Nostin katseeni lyhyeksi ajaksi tummalle taivaalle. En ollut myöntänyt asiaa ikinä ääneen, mutta varsinkin tällä hetkellä toivoin niin paljon että sydämeeni sattui; olisivatpa vanhempani täällä. Pudistin päätäni ja laskin katseeni takaisin maan pinnalle. He olisivat tuolla jossain, seuraamassa kulkuamme. He eivät tulisi takaisin, ja ainoa asia mitä saatoin toivoa oli, että he todella olivat ylpeitä minusta.

Nimi: Köynnöstassu

29.03.2019 13:38
Palasin metsältä iloisesti rupatellen Jäätassun kanssa. Hän oli kieltämättä komea kolli mutta jokin pieni pilke silmäkulmassa sai hänet näyttämään entistä paremmalle. Lihaksiani särki Kallaliljan harjoitusten jäljiltä huolella mutta en antanut sen haitata. Aurinko oli jo painumassa mailleen hyvää vauhtia. Vaihdoin kielet veljeni, Oliivitassun kanssa. Hänellä oli kuulema ollut uskomaton tuuri, hän oli nähnyt metsästyspartiossa vilaukselta kauriin! Ja sen jälkeen kierähdin makuusialleni mukavasti odottamaan että uni veisi minut mukanaan. Niin se veikin.
Räpyttelin kummissani silmiäni, tunkkainen usva peitti maata ja taivaankannella ei loistanut ainuttakaan tähteä.
*mikä tämä paikka oli?* ihmettelin.
Huomasin liikettä suoraan edessäni ja pian rotevahkon, lihaksikkaan kissan ääriviivat piirtyi eteeni. Tummanruskea tiikerikirjava kolli asteli eteeni.
"Tervetuloa Köynnöstassu, olen odottanut saapumistasi" maukui tumma ääni.
"Mistä tiedät nimeni ja kuka olet?" Kysyin epävarmana.
Hetken ajan rikkunaton hiljaisuus leijaili ympäillämme. Silloin kolli maukaisi minulle.
"Olet saapunut harjoittelemaan metsien parhaaksi taistelijaksi, minä olen mestarisi ja Sysiraita on nimeni. Olen kuullut paljon sinusta, Köynnöstassu" tumman kollin matalahko ääni maukui.
Tarkkailin häntä epävarmana, Sysiraidan nimi oli tuttu klaaninvanhimpien tarinoista entisen päällikkömme kumppani joka oli pettänyt klaanimme.
"En tarvitse apuasi Sysiraita, minulla on Kallalilja mestarina. Hän on metsän taitavimman taistelijan tytär ja lähes yhtä taitava kun äitinsä" maukasin ylimielisesti kollille.
"missäköhän Vuolaspuro oppi taistelemaan?" Sysiraita naurahti.
"Entinen päällikkömme Varjotähti?" Tuhahdin.
"Voi sinua hyvä uskoista, Haavekynsi opetti hänet taistelemaan" Kolli maukaisi päätään pudistellen.
"kuka?" Ihmettelin ja katsoin lihaksikasta kollia kiinnostuneena.
"Menneisyyksien soturi, tähdettömän metsän taitavimpia sotureita, yksi mestareistani" Hänen äänensä haihtui hiljaa usvaan kollin mukana.
"Sysiraita?" Huhuilin, kolli oli mennyt jo menojaan.
"nähdään huomenna" kuulin hänen sanovan, metsä haihtui edestäni ja heräsin taas leiristä.
Mitä oli tapahtunut?

Nimi: Hunajakynsi

28.03.2019 22:29
Katselin hiljakselteen puheavien hiirenkorvien takaa nousevaa aurinkoa. Hiljainen kajo laskeutui leirin aukiolle. Aamupentu leikki seuraillen auringonlämmön herättämiä perhosia. Pienet luunvalkeat kynnet liukuivat sulavasti esiin ja lävistivät kauniin kirjavat perhosen siivet vaivatta. Nuorukainen painoi saaliinsa maahan ja katseli sitä hetken. Hän päästi perhosen vapaaksi, muutaman haparoivan siiven lehahduksen jälkeen se nousi huojuen ilmaan ja lensi pennun ulottumattomiin vaivaisin vedoin. Pennun kauniit huojuvan viljan väriset silmät tuikkivat hänen katsellessaan auringon suuntaan lähtenyttä perhosta.
Nyt pentutarhassa ei ollut ainuttakaan kuningatarta, pian olisi varmasti aika nimittää Aamupentu oppilaaksi, nuorukainen oli liittynyt varjoklaaniin suuren vaelluksen aikana. Hänen ikäänsä ei kukaan oikeastaan tiennyt, ainoa jolla siittä oli ollut hajuakaan oli Varjotähti. Nyt pentu oli elänyt keskuudessamme viitisen kuuta joten eiköhän hän kuusikuinen olisi jo. Aamupennun eloisa ja iloinen hymy toi mieleen kumppanini, Varpukynnen, pystyin vieläkin näkemään hänen pujahtavan pentutarhasta vaivattomasti ja hyräilevän lintujen laulun mukana. Miten häntä kaipasinkaan, ei kulunut yötä eikä päivää etten olisi toivonut hänen olevan luonamme.
Katsellessani Aamupentua Tunturikasvo tuli taakseni.
"Isä, lähdettäisiinkö metsälle?" Poikani kysyi.
"Mikäettei, menemmekö kaksin vai?" Kysyin hajamielisesti.
"Ihan vain kaksin" hän maukui.
Hymyilin pikaisesti Tunturille ja lähdimme metsälle. Lumi oli sulamaan päin ja hiirenkorvat puhkeilivat jo puhun myrskyklaanin reviirillä ja jängällä.
"No mitäs sinulla on sydämmelläsi?" kysyin päästyämme parruille.
"Noma kyseli sinua, hän pohti mahdollisuutta liittyä klaaniin." Tunturi maukui.
"Noma?" Ihmettelin.
*miten pitkään olin ollut omissa ajatuksissani jotta neiti oli tullut poikani puheille?* ihmettelin.
"Niin, Noma Waruin tytär." Tunturikasvo vahvisti.
"Minun pitää puhua Piiskatähden kanssa, mutta kaikkien kuolleiden sotureiden jälkeen en näe mitään ongelmaa." Maukaisin hetken mietittyäni.
"Hänen suonissaan virtaa varjoklaanin veri ja jos hän on halukas palaamaan mielestäni hänellä on siihen oikeus"

Nimi: Zare

27.03.2019 18:04
___________________________________________________________________________ ___

Nimi: Zare

27.03.2019 18:03
Kuuratassu// 13kp
Sädehäntä// 12kp

Nimi: Sädetassu/häntä

23.03.2019 23:32
Pörhistelen ylevästi turkkiani päällikön edessä. Nyt on viimein se aika, kun pääsen soturiksi niinkuin veljeni. Riekomieli on yhtä innoissaan, sillä hän on odottanut sitä ettei meidän retkiimme enää puututtaisiin. Tottakai olen vielä vihainen siitä että veljeni nimitettiin minua ennen, mutta tämä on minun hetkeni loistaa. En anna kenenkään pilata tätä, vaikka minua hieman ärsyttää Riekomielen hyppiminen. Aukiolla vilisee väkeä, ja sitten Piiskatähti nostaa häntänsä hiljaisuuden merkiksi. Kaikki vaikenevat ja katsovat suoraan häneen, ja minuun.
“Aloitetaanpas, Tomusydän, onko Sädetassu valmis soturkisi?” Päällikkö kysyy mestariltani. Kolli nyökkää ylpeästi.
“Viimeinkin hän on ansainnut paikkansa meidän joukossa”, kolli kertoo. Piiskatähti nyökkää ja kääntää katseensa minuun.
“Siinä tapauksessa, minä Piiskatähti, Varjoklaanin päällikkö pyydän esi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen”, päällikkö sanoo kuuluvasti. “Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja nyt on hänen vuoronsa päästä soturiksi. Sädetassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa klaaniasi jopa henkesi uhalla?”
“Lupaan”, sanon innokkaasti ja ylpeästi.
“Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Sädetassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Sädehäntänä. Tähtiklaani kunnioittaa innokkuuttasi sekä nopeuttasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi”, päällikön viimeisten sanojen loputtua klaani alkaa hurrata nimeäni. Riekomieli syöksyy heti ensimmäisenä onnittelemaan.
“Sädehäntä! Sädehäntä!” Klaani huutaa.
“Tämä on aivan mahtavaa”, Riekomieli ilakoi. “Nyt kun me kummatkin olemme sotureita, meitä ei pysäytä mikään!”
Leveällä hymyllä ja pienellä nayrahduksella ilmoitin olevani samaa mieltä. Tällä hetkellä tajusin miten iloinen olen että minulla on veljeni. Kun, noh tiedäthän ettei meillä ole oikein enää vanhempiakaan, ja ties mitä muuta meidän suvussa on tapahtunut. Yksi asia ei ole silti vieläkään muuttunut. Minä ja Riekomieli olemme aina yhdessä, eikä meidän välillemme voi tulla mikään tai kukaan.

Yö vartiossa on kylmä ja kostea, mutta en saa silti hymyä pois kasvoiltani. Tämä tapahtui viimein! Nyt voin lähteä omin lupineni leiristä, saada oppilaan sekä nousta vaikka päälliköksi! Tunnen että minussa on vielä enemmän energiaa kuin yleensä, enkä voi pysyä paikoillani. Minun on pakko kiertää ympyrää ja miettiä kaikkea. Lumet ovat juuri sulaneet ja maa on märkää. Myös riista alkaa palailla metsiin ja mersä saa vihreytensä. Hiirenkorvan aika on tullut ja nenässä on jo hiiren tuoksu. Mahdankohan malttaa mennä nukkumaan aamulla kun on hirveä hinku metsälle. Istun hetkeksi ja selvitän päätäni. Niin monta ajatusta pyörii nyt mielessäni. Minun on vain muistettava, millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että olen soturi. Tässä samalla olisi nyt hyvä aika miettiä mitä teen Leokon kanssa. Varjotähti on nyt Tähtiklaanin mailla joten hänestä ei ole vaaraa, enkä usko että hän olisi kertonut kenellekkään ystävästäni. Lupasin Leokolle että tulisimme näkemään vielä, mutta pystynkö nyt todella pitämään sen. Jos aijon olla hyvä soturi Varjoklaanille, en saisi puhua hänelle enää. Uskon myös että Varjotähti saattaa katsella minua paraikaa hopeanhännältä. Nostan katseeni taivaisiin. Näen pilvettömän taivaan, ja lukuisia tähtiä. Mikäköhän noista olisi Varjotähti?

Nimi: Kuurapentu/-tassu

09.03.2019 18:44
Heräsin jälleen kirpakkaan hiirenkorva-aamuun. Haukottelin makeasti ja siistin hieman turkkiani. Nousin jaloilleni ja olin lähdössä ulos, kun emoni keskeytti minut.
’’Minnekäs sitä ollaan menossa?’’ Käänsin katseeni emooni joka oli edelleen paikallamme, mutta pää pystyssä ja korvat valppaana.
’’Ajattelin vain mennä syömään’’, keksin nopean valheen. Oikea suunitelmani oli livahtaa leirin ulkopuolelle, ei kauas, mutta nauttimaan edes vähän rauhasta. Kekälekukka taisi kuitenkin arvata, mitä olin tekemässä. Luulin jo hänen suuttuvan, mutta hänen katseensa lempeni hieman.
’’Ymmärrään, että kaipaat omaa aikaa. Pääset sitä paitsi leirin ulkopuolelle aivan pian… Piiskatähti kävi eilen illalla sanomassa, että aikoo nimittää sinut tänään!’’, naaras maukui. Aluksi en ollut uskoa sitä todeksi. Kiusasiko emo minua? Ei hänen katseessaan oli ylpeyttä, mutta myös, enkä vähän kaihoa.
’’Milloin, ennen aurinkohuippua?’’ utelin.
’’Aurinkohuipun aikaan- mutta vain, jos pysyt leirissä’’, Kekälekukka lisäsi ja laski päänsä takaisin käpälilleen.

Jännitys alkoi heti kutittaa käpäliäni. Päätin tänään olla hyvin, mutta tunsin pian oloni tylsäksi. Onneksi päivä oli aurinkoinen, vaikka taivaalla leijuikin muutamia pilviä. Tarkkailin koko ajan taivaalle, nähdäkseni, joko oli aurinkohuippu. Söin yhden hiiren ja olin jo matkalla klaaninvanhimpien pesään, kun Kekälekukka tuli luokseni.
’’Nimitykseesi ei ole enää kovin pitkäaika, tulehan vielä kerran pentutarhaan, niin siistin sinut’’, emoni sanoi lempeästi. Päätin tällä kertaa totella, vaikken kovin paljon peseytymisestä pitänytkään. Seurasin siis emoani makuupaikallemme pentutarhaan. Nyt kun tunsin nuolaisut päässäni, tuli minulle hieman haikea olo. Pudistin kuitenkin tämän ajatuksen päästäni, sillä nyt muuttaisin oppilaiden pesään ja pääsisin virallisesti leirin ulkopuolelle. Kun Kekälekukka oli valmis, päästi hän minut. Nousin jaloilleni ja seisoin emoni edessä. Näin hänen silmissään ylpeyttä, mutta samaanaikaan, hieman haikeutta. MInusta tuntui aivan samalta, joten puskin päälläni emoni rintaa. Juuri sillä hetkellä kuului aukiolta Piiskatähden kutsu.
’’Tulkoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suuroksalle klaanikokoukseen!’’ Olin pompata ilmaan innostuksesta ja olin rynnätä aukiolle, kunnes tajusin hidastaa ja antaa hieman paremman kuvan itsestäni. Hengitin syvään ja puhalsin ulos ja lähestyin Suuroksaa, jonka päällä oli klaanimme päällikkö. Muut klaanilaiset seisoivat ympärilläni.
’’Olemme kokoontuneet nimittämään Kuurapennun oppilaaksi’’, Piiskatähti aloitti.
’’Kuurapentu, olet tarpeeksi vanha oppilaaksi. Tästä päivästä lähtien, kunnes ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Kuuratassuksi. Mestariksesi olen valinnut Hunajakynnen. Oletan, että hän välittää rohkeutensa, ja kaiken taitonsa sinulle’’, Piiskatähti lausui sanat, joita oli käytetty kaikkien klaanilaisten nimityksessä. Näin mestarini lähestyvän minua. Muistin vasta nyt, että meidän tuli koskettaa toistemme kuonoja. Näin tehtyämme käännyin muuhun klaanin päin. Samassa he alkoivat hurrata nimeäni.
’’Kuuratassu! Kuuratassu!’’ Näin kaikki minulle tutut ja rakkaat kissat, en olisi voinut olla innostuneempi tulevasta.

Nimi: Zare

07.03.2019 16:17
_________________________________________________

Nimi: Zare

05.03.2019 18:45
Vuolaspuro// 5kp
Karpalotassu// 0kp
Filice// 0kp
Hunajakynsi// 0kp

Vastaus:

Kaikille +10kp

Nimi: Karpalotassu

02.03.2019 22:20
Katsoin mestariani huvittuneena.
"Et ole tosissasi?" Nauroin.
"Ihan haudan vakavana olen"hän vastasi.
Minusta tulisi soturi! Kaiken tämän jälkeen olisin viimein soturi! Ei minua haitannut pätkääkään vaikka minut nimitettiin samaan aikaan Filicen kanssa. Olin niin iloinen vain. Toivottavasti emo ja papa näkisivät minut silloin. Ehkä Varjotähtikin näkisi minut? Ja veljeni!
Olin aivan tohkeissani!
"Lähdetkö metsälle?"kuului vaimea kysymys
"Kysytkin vielä, ainahan minä lähden sinun kanssasi" nauroin ja katsoin syvälle lumoaviin silmiin.
Olin onnellinen eikä muulla olisi väliä, ehkä joku päivä veljenikin saisivat tuntea tämän.

Nimi: Filice

02.03.2019 22:11
Mietin isääni, mitäköhän hänelle kuului? Olikohan veljeni elossa? Olikohan hän löytänyt elämänsä rakkauden jo? Mitäköhän emolleni kuului?
Miljoonat kysymykset pyörivät päässäni. En keksinyt yhtäkään vastausta. Minusta tuntuu että olin menettänyt kaikki,Jäätassu oli menettänyt emon minä kaksi. Nyt minulla ei ollut mestareita. Molemmat oli kuoleet, emo ja tytär.
Mitäköhän Oralle ja Reuenille kuului? En ollut nähnyt heistä vilaustakaan Puron kuoleman jälkeen. Ehkä Huurreruusu oli vienyt heidät paremmille reviireille.
En varmaan ikinä saisi tietää...
Ehkei minun tarvitsisi, unelmistani oli tulossa totta. Minut kuulema nimettäisiin pian soturiksi. Ehkä huomenna, ehkä ylihuomenna ei sillä väliä pääasia että minusta tulisi soturi. Olin sanattoman kiitollinen, haaveeni oli käymässä toteen. En olisi ikinä uskonut että tämä kävisi toteen. Kaikki nukkumattomat yöt ja hävityt taistelut tuntui maksavan itsensä munin verroin takaisin.

Nimi: Hunajakynsi

02.03.2019 22:05
Tuijotin Varjotähden ruumista vieläkin hämilläni. Oli melkein auringonhuippu jo. Varjotähti oli saanut surmansa eilen, ennustus oli toteutunut.
Jäätassu ei ollut niin pahasti poissa tolaltaan kun olin olettanut ja kaikki näytti sujuvan ihan hyvin. Nyt meidän kai pitäisi keskittyä valoisampaan tulevaisuuteen.
Kevät enteili tuloaan varoen, lumi suli silloin tällöin hiukan ja jäätyi taas yöllä niin että sen päällä pystyi hyvin kävelemään nykyään. Metsän eläimet alkoi hiljalleen heräillä ja pian hiirenkorva puhkeaisi loistoon. Riistaa riittäisi ja kaikki tämä kamala jäisi taakse.
Ehkäpä ehdottaisin Filicen nimittämistä soturiksi pian, hän oli todella kehittynyt viime aikoina. Piiskatähdellä oli hänelle kuulema jo nimi valmiina, Varjotähden valitsema kuulema.
"Lähdetkö metsälle" Vuolaspuro maukui.
"Mikäettei" maukaisin, tuntui hassulle lähteä ulos kenenkään kanssa mutta Varpukynnen kuoltua olin surrut liikaa. Ehkä olisi jo aikakin lähteä tuulettumaan, metsästys voisi tehdä minulle hyvää.

Nimi: Vuolaspuro

02.03.2019 21:56
Istuin sanattomana leirissä. Tuijotin pientä, hentoa ruumista edessäni. Olisin voinut vannoa että kyseessä oli oppilas jos harmaat karvat eivät olisi värjänneet kuonoa hopeiseksi. Muistin halanneeni siskoani ennen hänen lähtöään. Hän oli ollut oma itsensä. Kauniin eloisat silmät, armotton katse, terävät kynnet ja vielä terävämpi kieli. Sitten Piiskatähto palasi rajapartion löytämänä puoliksi kappaleiksi revittynä raahaten Varjotähden ruumista. Harmaaraidan tarina päällikkömme löytämisestä tuntui niin epätodelliselta. Leikopuron he olivat haudanneet korkokivien luo.
Kohotin katseeni taivaalle mutta hopeahäntä oli pilvien peitossa.
"Emo" rääkäisi Jäätassu joka oli palannut metsältä.
Pienen kollin silmistä loisti tuska jollaista en ollut ikinä nähyt elävän kossan kokevan. Tietysti hänen suhteensa emoon oli ollut kaikkein vahvin kaikista Varjotähden pennuista, hän oli ollut ainut poika joka selvisi yli seitsenkuiseksi.
Kirjava kolli painoi kuononsa siskoni turkkiin. Kristallin tavoin säihkyvä kyynel putosi Varjosydämmen turkille.
"Emo, minä pidän huolen klaanista. Minä lupaan" pieni kolli kuiskasi emolleen yllättäen. Sitten hän sulki silmänsä ja rukoili nopeasti, suki emonsa turkkia ja painoi kuononsa tämän päälaelle.

Nimi: Zare

05.02.2019 16:50
__________________________________________________

Nimi: Zare

05.02.2019 16:50
Vuolaspuro// 17kp
Hunajakynsi// 12kp
Filice// 14kp
Varjotähti// 51kp, lepää rauhassa

Vastaus:

Kaikille myös +10kp

 

©2019 Metsäketo - suntuubi.com