Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kuolotassu

12.12.2018 22:20
Katsoin sammaliltani kuinka aurinko nousi hitaasti taivaalle. En ollut vielä nousta ylös, koska en vain jaksanut nousta, tai siis jaksoin, mutta minua ei kiinnostanut. Katsoin karkeasti tassujani, ja mietin kuinka kauan olin loppujen lopuksi olin nukkunut öisten harjoituksien takia. No, ihan tarpeeksi. Voin silti aina taistella, ja tehdä mitä minua huvittaa. Huomasin mestarini tassuttavan pesän suulle, ja katsovan minua yli-pirteällä-katseellaan. Ei ei nyt, en jaksaisi katsoa ilo pommia, joka jankkaisi minulle yli helppoja kysymyksiä. Tiesin katsovani häntä et-voi-olla-tosissasi ilmeelläni, ja mietin mitä tylsää tämä teettäisi minulle.
”Nousepas ylös ilopillerini! Harjoituksien aika", Pimeävarjo sanoi yli pirteällä äänellään, niin kuin olisin arvannut. Murahdin, ja nousin istumaan tämän eteen.
”Tule, mennään", tämä sanoi. Lähdin tämän perässään, katsomattani taakseeni. Tassutin kuopalle asti mitään sanomatta, ja jäin katsomaan tarkkaillen Pimeävarjoa.
”Luettele minulle soturilain kaikki kohdat”, Pimeävarjo sanoi. Istuin, sillä tiesin tästä tulevan pitkä päivä jos niitä jouduin luettelemaan.
”pentua ei saa laiminlyödä, vaikka se olisi toisesta klaanista, rajat on tarkistettava päivittäin, ja kaikki tunkeilijat on ajettava pois, mutta kun joku klaani on vaarassa, klaanit yhtyvät, ja taistelevat rinta rinnan rajoista piittaamatta. Klaanilaisen täytyy halveksia kotikisun pehmeää elämää, ja sinun pitää uhrata vaikka henkesi klaaniasi", luettelin.
”Aika hyvin, mutta tässä ovat loput.
Älä saalista tai tunkeile toisen klaanin alueella.
Klaaninvanhimmat ja pennut ruokitaan ennen sotureita ja oppilaita. Oppilaat eivät, ilman erikseen myönnettyä lupaa, saa syödä ennen kuin ovat metsästäneet ruokaa klaaninvanhimmille.
Saalista tapetaan vain syötäväksi. Kiitä Tähtiklaania sen hengestä.
Pennun on oltava vähintään kuusi kuuta vanha tullakseen oppilaaksi.
Uudet soturit vartioivat yhden yön hiljaa nimittämisensä jälkeen.
Kissasta ei voi tulla varapäällikköä ellei hän ole ollut vähintään yhden oppilaan mestari.
Varapäälliköstä tulee klaanin päällikkö kun edellinen päällikkö kuolee tai eläköityy.
Varapäällikön kuoltua tai eläköidyttyä, uusi varapäällikkö on valittava ennen seuraavaa kuunhuippua.
Kaikkien neljän klaanin kokoontuminen pidetään täydenkuun yönä rauhan vallitessa. Klaanien välistä taistelua ei saa esiintyä tänä aikana.
Kunniakkaan soturin ei tarvitse tappaa vastustajaansa voittaakseen, ellei vastustaja ole soturilain ulkopuolella tai tappo on välttämätön itsepuolustukseksi”, Pimeävarjo luetteli, pitäen jokaisen lain jälkeen erillisen tauon, kuin varmistaakseen että ymmärtäisin. Hänen silmänsä suorastaan paloivat halusta, halusta opettaa. Kuolotassu mietti viimeistä lakia, voisiko sitä kenties muokata? Se olisi hyvä. Jokaisen joka ei tehnyt tarpeeksi itse, tai oli liian heikko voitaisiin tappaa. Niin sen täytyisi olla.
”Näytä miten vaanit", Naaras sanoi. Nyökkäsin, ja pudottauduin hiipimis asentoon. Häntäni ei ollut ylhäällä, eikä raahannutkaan.
”yllättävän hyvä", tämä sanoi. Nyökkäsin, ja hyppäsin lehden kimppuun. Siitäs sait! Kaikkien heiveröisten hiiren aivoisten pentujen elämät.

Nimi: Lasipallo

11.12.2018 22:42
Tuijotin käpäliäni hölmistyneenä. Toinen oppilaistani kuoli ja toinen on jo soturi, mihin tämä aika valuu oikein? Vastahan se oli muutama auringonnousu sitten kun komensin Riekotassua alas taon lauman majapaikan kattoparruilta kiipeilemästä. Tähtiklaanin tähden aika rientää nopeasti. Varpukynsi tassutteli aukion halki luokseni.
"Hei, miten päivä meni?" Kysyin häneltä heräten ajatuksistani.
"Hyvin, minulla on vähän kerrottavaa lähdetäänkö vaikka metsälle?" Hän ehdotti
Katsoin häntä hetken kummissani, oliko jotain sattunut? Karistin huolet mielestäni, ehkä hänestä tulisi Aamupennun mestari tai vastaavaa josta hän haluaisi kertoa. Niin se varmasti on, mitä nyt olisi sattunut keskellä kirkasta päivää?
"Toki lähdetään vaikka heti, ilmoitan vain Piiskaviimalle niin Varjotähti ei huolestu." Maukaisin hellästi ja katsoin häntä lempeästi muistellen niitä kertoja oppilaana kun olin saanut kuulla kunniani Varjotähdeltä aina häipyessäni leiristä ilmoittamatta.
"Sopii" hän maukuu ja huokaisee helpotuksesta hiljaa.
"Piiskaviima" kutsuin varapäällikköämme joka puhui poikansa kanssa.
"Hei Hunajakynsi, kerkeäisitkö auringonnousun rajapartioon?" Hän kysyy.
"Toki, voimmeko lähteä Varpukynnen kanssa metsälle?" Kysyn häneltä.
"Mikä ettei, älkää nyt ihan koko yötä olko ulkosalla Laventelikasvon mukaan tulee kylmä yö" hän huikkaa ja hymyilee hiukan ennen kun taas syventyy keskusteluun poikansa kanssa.
"Tule" naukaisen Varpukynnelle.
Kuljimme kuusimetsän läpi suolle. Tuuppasin Varvun alas partulta ja naaras kiljahti säikähdyksestä.
"Odotas kun saan sinut kiinni" hän uhosi ja ennen kun huomasin olin itsekkin suossa korviani myöten.
"Kuules" tuhahdin.
Kapusimme partulle ja ravistimme vedet pois turkistamme.
Nämä parrut oli Varpukynnen lempipaikkoja reviirillämme. Olin viime päivinä miettinyt suhdettani naaraaseen useaan otteeseen. Tiesin ettemme olleet vain ystäviä ja todella välitin hänestä. Mutta silti en tiedä uskaltaisinko kertoa hänelle. Jos hän ei pitäisikään minusta?
"Varpukynsi, tiedätkö taidan rakastaa sinua" maukaisen pyatymättä muotoilemaan sitä paremmin.
Kirjava naaras katsoi minua kun pöhköä.
*voi vattu, nyt ei mennyt putkeen* tajusin.
Kiusallinen hiljaisuus leijui yllämme ja vain tuulen heikko humina rikkoi täydellisen hiljaisuuden.
"Nyt sinä karvapallo sen sitten kakistit ulos" Varpukynsi lopulta maukuu hihittäen hiljaa.
Katsoin häntä hiukan nolona, oliko se ollut niin selvää? Tai siis kyllähän me olimme aikaa viettäneet ja tehneet vaikka mitä, ei mennä siihen sen tarkemmin mutta luulin että hän piti minua vain ystävänä, toivoin koko sydämmeni pohjasta että hänkin rakastaisi minua mutta en ollut uskaltautunut kysymään.
"Siittä päivästä saakka kun tulin klaaniin olen pitänyt sinusta, saat minut iloiseksi tavalla jolla mikään muu ei minua ilahduta ja paransit kaikki haavani erosta emoon aina yhdellä hymyllä. Saat kaiken tuntumaan paremmalta ja satumaiselta. Oli se sitten rajapartioo aamukuurassa tai metsästysreissu keskellä ukkosta." Varpukynsi maukui ja painautui kylkeeni.
*wow, tuohon en osaa vastat mitään.* olin aivan sanaton kauneimman naaraan sanoista jonka saatoin kuvitella.
Kiersin häntäni hänen ympärilleen ja painoin pääni hänen päälleen, lämmin hehku lämmitti sisintäni ja tunsin olevani taas elossa, kun raskas salaisuus olisi nyt julki.
"Niin mitä halusit kertoa?" kysyin hetken kuluttua.
"Niin tuota noin, muistatko sen illan kuunkierto sitten kun olimme korkokivien suunnalla iltasella." Hän aloitti varoen.
Muistin kyllä illan kirkkaasti, parhaimpia koskaan. Silloin kun salama kirkkaalta taivaalta ymmärsin mitä hän haki takaa.
"Tarkoitatko sitä mitä luulen" kysyin kohottaen kulmiani varoen ja viitaten yöksi venyneeseen iltaan.
"Kyllä, tai kai tätä olisi pitänyt odottaakkin sen jälkeen mutta en uskonut että se kävisi niin helposti. Pitäisiköhän kertoa Varjotähdelle, hän kuitenkin on kun emoni" Varpukynsi maukui hiukan hämillään lopulta.
"Ai mennä päällikölle vain että hei emo tiedätkös kun minä ja Hunajakynsi tuossa reilu kuunkierto sitten teimme sitä ihaninta asiaa tähtiklaanin alla niin sinusta tulee isoemo tuossa reilu kuun päästä" naurahdin miettien Varjotähden reaktiota.
Sain korvilleni Varpukynneltä ja hän katsoi minua pahasti.
"En nyt ihan noin ajatellut sentään, voisin vaikka kysyä ehdotuksia pennunnimistä" hän ehdotti.
*naaraat,aina vihjailemassa jostakin no varmaan itse ymmärtävät toisiaan*
"Mm kuulostaa paremmalta kun minun ideani" totesin.
"Mutta nyt meidän pitää lähteä kohti leiriä, et saa rasittaa itseäsi nyt." Huolehdin.
"En ole mikään pikku pentu" hän kivahti.
"Mutta odotat pikku pentuja" huomautin lempeästi.
"Ja vasta äsken pokkana tuupit minua suohon"hän huudahti muka loukkaantuneena.
"Anteeksi kuningattareni, saatan sinut pentutarhaan" vastasin kumartaen kumppanilleni.
*kumppanilleni* niin kai hän olisi nyt kumppanini. En voisi kuvitella parempaa kumppania.
"En minä nyt vielä sinne muuta" hän uhosi.
"Tules nyt" hoputin.
"Ehehei tehdääs nyt yksi asia selväksi, minä en ole muuttamassa pentutarhaan vielä" Varpukynsi maukui päättäväisenä.
"Varjotähti päättäköön siittä" kuittasin tietäen että tämä passittaisi ottotyttärensä pentutarhaan.

---

Tai sitten ei...
Olin yrittänyt taivutella häntä muuttamaan pentutarhaan mutta turhaan Varjotähden mielestä hänen ei tarvitsisi ihan vielä muuttaa mutta pian kyllä.


Nimi: Aamupentu

08.12.2018 11:11
Suuri merkillinen ihme oli tunkeutunut leiriin!

Hirmuinen tuuli riepotteli pikkiriikkisisä valkoisia luun palasia.

"Emo!" huusin hädissäni astuessani ulos pentutarhasta.

"Niin pikkuinen" Vaahterapilkku hymähti

"Luita sataa taivaalta" selitin kauhuissani katsoessani miten pienet luun sirut valtasivat leiriämme.

"Ei ne ole luita höpsö, kokeile vaikka yhtä se ei ole yhtään kova" hän kehräsi ja tökkäsi kynnellään maassa olevaa valkoista juttua.

Uskaltauduin itsekin koskemaan sitä hetken kerättyäni rohkeutta. Varovasti työnsin tassuni ulos pesästä ja hipaisin valkoista höttöä, sehän oli ihan pehmeää! Nyt se suli pois siitä mihin olin koskenut.

*Hurjaa* ajattelin.

"Mitä tämä on jos ei luunsiruja?" Ihmettelin ääneen.

"Se on lunta Aamupentu" hän selitti rauhallisesti

"Miksi se valtaa leirin?" Kysyin

"Ei se sitä valtaa, lunta sataa lehtikadon aikaan kun on tosi kylmä." Hän kertoi.

"Onko se vaarallista?" Varmistin vielä silmät selälläni tästä ihmeellisestä lumesta joka nyt satoi

"Ei se ole yhtään vaarallista, voit mennä leikkimään sen kanssa." Vaahterapilkku kehotti.

"Jippii!" Hihkaisin ja säntäsin pyydystämään taivaalta tippuvia lumihiutaleita.

*Aijon saalistaa ne ihan kaikki!" Päätin-





Kesken leikkini näin Varjotähden kiipeävän suurkuusen oksalle. Nyt pitäisi kertoa emolle, meillä olisi klaanikokous! Ihan super jännää!

Tohkeissani unohdin katsoa eteeni ja törmäsin Vuolaspuroon.

"oi oi, anteeksi ei ollut tarkoitus olen tosi pahoillani en katsonut eteeni." Takertelin soturin edessä yrittäen löytää sanoja.

"Ei se mitään pikkuinen, tuletko Varjotähti kutsuu meidät kohta koolle. On Riekotassun nimitysseremonia." Kaunis naaras maukui.

Emmin hetken, haluaisin kovasti päästä kertomaan uutiset emolle mutta Vuolaspuron tarjous kuulosti kiinnostavalle.

"Voit tulla selkäni päälle niin näet ihan kaiken" Hän maukui veitikkamaisena kallistaen päätään hiukan oikealle

"Joo!" Iloitsin ja seurasin häntä puun lähettyville, tassuttelin hänen edellään ja painoin tassunjälkäni lumeen, niistä jäi hassu jälki ja lumi kutkutti tassujani.

Kiipesin hänen selkäänsä ja asetin etutassuni hänen päänsä päälle jotta näkisin sen yli.

"Näetkö nyt?" Tätini kysyi.

"Näen ihan kaiken!" Riemuitsin.

"Muista sitten meidän pitää olla ihan hiljaa seremonian ajan" hän maukui vakavampana

"Osaan tosi hyvin olla hiljaa." Makaisin ja suljin suuni.

Pian raikuikin Varjotähden kutsuhuuto leirissä ja varjoklaani kokoontui ympärillemme.

"Riekotassu on kunniakkaasti selvittänyt arviointinsa ja on hänen aikansa palvella varjoklaania soturina-" Varjotähti lausui

"Tähtiklaani pyydän teitä kääntämään katseenne tähän oppilaaseen joka on kovasti opiskellut ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen aikansa päästä soturiksi. Niimpä minä Varjotähti varjoklaanin päällikkö kysyn sinulta Riekotassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa klaaniasi jopa henkesi uhalla?" Isoemoni maukui muinaiset sanat jotka jokaiselle klaanikissalle oli lausuttu heidän nimitysseremoniassaan.

"Lupaan" Riekotassu vastasi vakaalla äänellä.

"siinä tapauksessa tähtiklaanin minulle suomin voimin tästä hetkestä lähtien sinut tunetaan Riekomielenä, tähtiklaani kunnioittaa valppauttasi ja epäitsekkyyttäsi ja hyväksyy sinut varjoklaanin täydeksi soturiksi" Varjotähti makui ja laski kuononsa tämän päälaelle.

"Riekomieli, Riekomieli" klaani hurrasi uutta soturia.

"Perinteiden mukaisesti sinun tulee valvoa ensimmäinen yösi soturina vartioiden leiriä ja me muut saamme nukkua yömme rauhassa." Varjotähti lausui lopettaen kokouksen.

Epä huomiossani innostuessani tupsahdin alas Vuolastassun selästä. Mitä pienestä kiirehdin onnittelemaan Riekomieltä!

Kompastelin tassuihini monesti ennenkun saavuin vastanimetyn soturin luokse.

"onnea olet hirmu hyvä soturi" maukaisin.

"Voi kiitos Aamupentu, sinusta tulee varmastui metsän hurjin soturi." Hän myhäilee.

"Joo" hihkaisin ja lähdin kipittämään kohti emoa ja pentutarhaa.

Olin nukahtaa käpälilleni, kun emo saapui pesään.

"Tulehan pikkuinen sinua varmasti jo väsyttää" hän maukui ja ohjasi lempeästi nukkumaan.

"Arvaa mitä" aloitin mutta lause peittyi haukotukseen

"minusta tulee metsän hurjin soturi" naukaisin ja silmäni painuivat kiinni.

Nimi: Kurre

07.12.2018 21:02
"Tämä neiti halusi näyttää epäileville sukulaisilleen ja koko klaanille, ettei ole enää mikään pieni pentu jota täytyy koko ajan pitää tassusta kiinni, ja lähti iltapäiväkävelyn merkeissä sammalmetsälle. Vieressäni seisova neiti lähti mukaan - omasta tahdostaan -, sillä hän halusi myös näyttää olevansa iso tyttö jo. Retken lomassa tulimme ottaneeksi juoksukisan huuhkajan kanssa-"
"Huuhkajan?" Kekälekukka kauhistui. "Ei riitä että lähdit luvatta leiristä ja otit tyttäreni mukaasi, vaan saatoit hänet hengenvaaraan! Jos se peto olisi siepannut tai haavoittanut teitä, voisitte nyt maata jossain henkitoreissanne emmekä tietäisi missä, emmekä voisi myöskään auttaa teitä.."
"Emo, rauhoitu", Hohkatassu naukaisi. "Mitään ei tapahtunut, olemmehan tässä. Ehjinä ja terveinä."
"Ehkä fyysisesti", Metsäsielu totesi vakavana Pakkashuurun nyökytellessä vieressä. Huomasin harmaavalkoisen soturin takaa lähestyvän hahmon, ja pian Roihuaskel oli liittynyt sekalaiseen seuraamme.
"Te palasitte", vanhempi soturi huokaisi selvästi helpottuneena. "Ehdimme jo toden teolla huolestua."
"Saanko jatkaa?" kysyin vuorostani kyllästyneisyyden värittämällä äänellä, enkä antanut sotureille ja päällikölle mahdollisuutta sanoa mitään kun kerroin tarinan loppuun:
"No, pääsimme pakenemaan huuhkajalta, löysimme sammaleet ja lähdimme sen jälkeen suorinta tietä takaisin leiriin. Sitten tulimme tänne, näimme teidät, ja loppu on historiaa. Nyt, jos suotte anteeksi, on kovin myöhä ja haluamme nukkumaan. Lähdemme tekemään itsellemme pedit oppilaiden pesään. Mennään, Hohkatassu."
"Ei niin nopeasti", Varjotähti naukaisi matalasti, kun olin jo poiminut osan maahan pudottamistani sammalista uudelleen leukoihini. Laskin kantamukseni uudelleen ja jäin tapittamaan klaanimme päällikköä mitäänsanomattomasti. "Kai ymmärrätte, että tekonne oli varsin ajattelematon ja hiirenaivoinen? Pystyttekö mitenkään käsittämään, miten paljon nämä soturit", musta naaras sanoi osoittaen sukulaisiamme, "pelkäsivät puolestanne? Mestarinne olivat myös erittäin huolissaan, sen voin kertoa."
"Meidän oli tarkoitus viipyä vain lyhyen aikaa, eikä lähteä kauas leiristä. Roihuaskel kertoi lähimmän paikan mistä löytää sammalta, ja kävimme ensimmäisinä siellä, mutta paikka oli lähes tyhjä sammalista, joten siirryimme-"
"Ai Roihuaskel kertoi?" Kärppäjalka naukaisi yhtäkkiä oltuaan tähän asti tyystin hiljaa, keskeyttäen samalla tökerösti Hohkatassun. Kullanruskea kolli siirsi tiukan katseen samantien serkkunsa puoleen. "Hienosti toimittu. Voisit sinäkin ajatella mitä suustasi päästät."
"En kai minä nyt ajatellut, että he lähtisivät luvatta ja vielä ilmoittamatta leiristä", Roihuaskel tuhahti puolustavasti. "Pennutkin tietävät ettei niin tehdä."
"Täytyy kyllä myöntää, että luulin heitä fiksummiksi", Pakkashuuru totesi puoliksi itsekseen. Vaihdoimme katseita Hohkatassun kanssa, mikä sai Kärppäjalan heittämään vettä vesiputoukseen.
"Mitä te kaksi yleensäkään teette tässä keskustelussa?" enopuoleni kysyi kulmaansa kohottaen. "Ette tietääkseni ole näiden kahden nuoren lähisukulaisia."
"Miten lähisukulaisuus liittyy tähän yhtään mitenkään?" kysyin kollilta haastavan palon syttyessä vihreään katseeseeni.
"Siten, että he eivät kuuluu perheeseen, eikä heillä näin ollen ole mitään oikeutta puuttua asioihimme", Kärppäjalka selitti haastaen katseellaan lähinnä Roihuaskeleen. Siristin silmiäni. Vaikka ruskeavalkoinen soturi olikin minulle sukua "vain" emoni serkkuna, oli hän ollut minulle eräänlainen isähahmo vanhempieni kuoleman jälkeen. Ja muutenkin paljon enemmän tekemisissä kanssani kuin Kärppäjalka.
"Tarkkaan ottaen sinäkään et kuulu perheeseen", sanoin hienoisen murinan säestämänä, jolloin Kärppäjalka käänsi katseensa puoleeni. "Hohkatassu, Kekälekukka ja Metsäsielu ovat perhe. Pakkashuuru, Aamutoive ja Saniaistassu ovat perhe. Omasta perheestäni minä olen ainut elossa oleva. Sinulla ei ole kumppania eikä pentuja, joten sinulla ei edes ole perhettä. Eli sinulla ei ole mitään oikeutta tulla puuttumaan kenenkään asioihin. Keskity vain omaan elämääsi."
"Sinä et puhu minulle tuolla tavalla", Kärppäjalka sihahti terävästi. "Emosi pyysi minua huolehtimaan sinusta, ja niin aion myös tehdä, halusit tai et."
"Sehän nähdään", murahdin.
"Riittää", Varjotähti sanahti häntäänsä heilauttaen. "Perhekeskustelulle löytyy aikaa myöhemmin. Soturit saavat luvan poistua omaan pesäänsä, ja te," hän naukaisi Hohkatassua ja minua silmäillen, "saatte rangaistukseksi teostanne pysyä tiukasti leirissä silloin, kun teillä ei ole partioita tai harjoituksia, ja teidän seurassanne liikkuu koko ajan soturi. Olkoon se mestarinne tai joku muu, mutta ette jää hetkeksikään yksinään tai keskenänne. Rangaistus kestää puoli kuuta tästä hetkestä. Nyt voitte poistua."

*Kiitos, tarvitsinkin huomautuksen että nyt täällä on kaksi paikkaa, joihin en halua koskea pitkällä kepilläkään*, ääni päässäni suhisi. Purin kieltäni etten sanoisi ajatuksiani kaikkien kuullen, ja tyydyin vain tuijottamaan ilmeettömänä Karpalotassun kullanruskeita silmiä, jotka kiilsivät syvästä surusta. Lopulta käännyin petipaikkani puoleen ja astelin sen luo asettuen makuulle tuoreille sammalille. Olin valinnut paikkani Hohkatassun viereltä, enkä siirtyisi siitä ellei ollut aivan pakko. Vaikka se sijaitsikin Ruostetassun vanhalla paikalla. Punertavanruskean kollin hajua vahvempana tuntui Huuhkajatassun tuoksu. Virtatassun vierellä ollut peti oli nyt tyhjä; hailakanruskea kolli oli myös siirtynyt ajasta iäisyyteen, Tähtiklaanin maille, tai mihin hän nyt ikinä oli uskonutkaan. Ironista miten vanhempi oppilas oli edellisenä päivänä saarnannut minulle, kuinka kuolema oli osa elämää ja siihen oli totuttava jos aikoi klaanissa elää, ja nyt hän oli poissa. Virtatassu suri valtavasti ystäväänsä - hän oli jäänyt yöksi valvomaan kollin ruumiin vierelle -, mutta tiesin ettei se yltäisi mitenkään kolmen kollille erityisen tärkeän kissan surun rinnalle. Vilkaisin Karpalotassua, joka näytti hyvin murtuneelta. Tuhkanharmaa naaras oli juuri menettänyt veljensä, ja Jääruusu ja Pihkaviiru toisen poikansa.
"Olen pahoillani Huuhkajatassusta", kuulin mutisevani pesätoverini laskeuduttua makuulle. Tämä katsahti minuun kysyvästi, mutta käänsin vain selkäni tälle ja käperryin tiukalle kerälle kasvot Hohkatassua kohti. Tummaturkkinen naaras oli jo sikeässä unessa, ja hänen rauhallinen hengityksensä sai silmäni hitaasti sulkeutumaan. Kesti kuitenkin hetken, ennen kuin todella nukahdin.

Nimi: Kurre

05.12.2018 20:21
Lasi, Hohka ja Kaiku ei saa liikkua puoleen kuuhun yksikseen/kahdestaan, vaan niillä on oltava koko (hereilläolon) ajan joku soturi mukana (tai kauempana vahtimassa).

Nimi: Varjotähti

04.12.2018 23:32
"Eivätköhän he pian palaa" Kekälekukka totesi.
"Parasta olisi" Pakkashuuru maukaisi pettyneenä.
Kun tähtiklaanin käskystä kuului hentoja askelia leirin ulkopuolelta, ne pysähtyivät hetkeksi ennen kun jatkoivat sisään leiriin.
*he haistoivat meidät* arvastin
He pujahtivat leiriin vähin äänin ja kohtasin Kaikutassun ilmeettömät silmäy.
Katsoin kahta juuri nimitettyä oppilasta pettyneenä ja tuomitsevana heidän palatessaan leiriin. Olin jo alkanut huolestua kun Vuolaspuro kertoi ettei löytänyt oppilastaan mistään ja kun Nuorilla neideillä oli mukanaan sammalklimppien rippeitä.
*ja mitäs tähtiklaanin nimeen täällä tapahtuu jos ei kokoajan vahtaa*
Heidän turkissaan oli havujen tuoksu joten oletan heidän käyneen kuusimetsässä. Hyvä valinta toisaalta jos sammalta halajaa. Silti heidän rikkomuksensa sääntöjä kohden on huomattava. Ei edes auringonlaskua oppilaana ja jo ongelmissa. Tulee mieleen eräs nimeltä mainitsematon oppilas joka varmaan hiljalleen pitäisi nimittää soturiksi. Kiersin hännän käpälieni ympärille kun kylmä lehtikadon tuuli puhalsi leirissä.
Pudistin hiljaa päätäni. En olisi halunnut uskoa tätä Ruohotähden ja Värelehden tyttärestä.
"Mitäs tuli tehtyä neidit?" Kysyin kohottaen kulmiani odottavana.
Nuorukaiset katsahtivat toisiinsa pikaisesti vaihtaen merkittäviä katseita ennen kun Kaikutassu vastasi:


//juu juu not my business sekaantua mutta inspi kateissa joten nappasin vain kiinni mirrini maininnasta. Kiitokset siittä saa käyttää useamminki. Mites kaiku, minkä rangaistuksen ne saa? Mietin vaa vuolaan tarinaa

Nimi: Saniaistassu

04.12.2018 18:29
Katsoin sivusta, kuinka Kaikutassu poistui pesästä kylmän rauhallisesti. Oliko hänellä jonkin sortin ongelma? En tarkoittanut, että kuolemalla leikkiminen olisi arvostettavaa, mutta ei siitä suurta numeroa tarvinnut tehdä. Sillä olihan Huuhkajatassullakin hyvä pointti – kuolema oli pakostakin osa klaanielämää, vaikka Kaikutassu olikin kokenut sitä ikäisekseen hyvin paljon. Siirsin katseeni takaisin Huuhkajatassuun, Virtatassuun ja Hohkatassuun, josta jälkimmäisin oli pistänyt uuden näytöksen pystyyn.
”Kai tajuat, senkin hiirulainen, että hän on kokenut ja nähnyt paljon enemmän kuolemaa, kuin sinä tulet koskaan tajuamaan!? Jos Ruostetassun kuolema on sinusta ihan kiva juttu, niin omapahan on ongelmasi”, kilpikonnakuvioinen naaras uhosi terävästi. Odotin hieman tympääntyneenä kaksikon vastalausetta, joka alkoikin Virtatassun pilkkaavalla katseella, ennen kuin hän sanoi:
”Vai saimme sitten kaksi ongelmapentua niskoillemme.”
Lausahdus sai Virtatassun vieressä makaavan ruskean, mustapilkkuisen Huuhkajatassun naurahtamaan tunteettomasti.
”Painuhan takaisin pentutarhaan kantelemaan meistä”, kolli siristi silmiään ja katsoi Hohkatassua alaspäin. Olin aikeissa keskeyttää kolmikon lapsellisen, ärsyttävän kinastelun, mutta Hohkatassun olemus täyttyi kiukusta niin paljon, että sen saattoi tuntea luissaan.
”Jos täällä on joku, jonka oikeasti pitäisi sinne palata, niin se olet sinä”, Hohkatassu äyskäisi, ”Sinulla olisi yhtä sun toista opittavaa käytöstavoista!”
Sitten naaras kiepahti kannoiltaan saaden lopen kyllästyneen katseeni seuraamaan hänen häntänsä katoamiseen pensaiden välistä, kunnes hänen turkkinsa vilkkui oksien välistä kauempana pesästä. Tuhahdin kuuluvasti, jolloin sain Huuhkajatassun ja Virtatassun huomion tahtomattani.
”Oikeita pentuja, vai mitä?” Huuhkajatassu irvaili omahyväisenä yrittäen selvästi saada ääneni kekoon. Murahdin vain välinpitämättömästi ja käännyin uloskäynnin puoleen astuen kylmälle aukiolle. Nopea vilkaisu aukion ympäri kertoi, ettei Hohkatassusta tai Kaikutassusta näkynyt pilkahdustakaan. Tiesin tasan tarkkaan mitä he aikoivat, mutten jaksanut välittää heidän tekemisistään. Itsepähän hankkivat itsensä vaikeuksiin kuten idiootit.
Päätin unohtaa äskeisen kahinan kokonaan niin kuin sitä ei olisi edes tapahtunutkaan ja muistutin itseäni keskittymään vain itseeni ja koulutukseeni. Harmikseni loppuilta oli määrätty minulle vapaaksi, sillä Tuhkaviiru oli joutunut menemään sairastuneen Liljaaskeleen tilalle iltapartioon. Tassuni kuitenkin kihisivät halusta päästä harjoittelemaan, vaikka olinkin aamusta päässyt jo taisteluharjoituksiin.
”Saniaistassu, mitä sinä täällä kylmässä vain seisoskelet?” emoni tuttu ääni tavoitti minut pentutarhalta päin. Oranssinpunainen naaras kurkisti pentutarhan suojaisan oksiston välistä ja viittoi tassullaan minua tulemaan sisään. Väräytin viiksiäni ja astelin pentutarhalle lumisella aukiolla. Aamutoive oli jo kadonnut sisään, joten seurasin häntä lämpimään pesään, jossa tuoksui tuoreen maidon tuoksu. Haju ei oikeastaan ollut enää erityisen houkutteleva, päinvastoin. Pidin naamani kuitenkin neutraalina, kun viimein aloin erottaa hahmoja pesässä. Pentutarha oli melko tyhjä, sillä vain yhdellä sen peteistä makasi täplikäs naaras, jonka mahan viereen oli käpertynyt kaksi pentua, jotka tuhisivat tyytyväisenä.
”Voi, kun sinä olet jo iso Saniaistassu”, Susikaiku, kyseinen täplikäs naaras, naukui kohtalaisen hiljaa lempeä kajo silmissään. Nyökkäsin pienesti.
”Sinäkin näytät pääsevän pian pentutarhasta pois”, vastasin tarkkailen kahta pentua, jotka alkoivat olla oppilaiden kokoisia. Susikaiun kurkusta kumpusi kehräystä, kun hän katseli pienokaisiaan.
”Olet oikeassa. Alle kuun päästä he aloittavat oman polkunsa”, kuningatar hymyili. Aamutoive päästi lempeän ’mrrauh’ äännähdyksen.
”Et ole tullut hetkeen kertomaan minulle ja isällesi, kuinka koulutuksesi etenee”, emo huomautti. Kohautin harteitani, ja vastasin hieman piittaamattomasti:
”Ei ole ollut aikaa. Haluan keskittyä koulutukseeni sataprosenttisesti, joten päiväni menee harjoitteluun, syömiseen ja voimien keräämiseen.”
”Sinä se et sitten ole tainnut muuttua yhtään, vai? Olit samanlainen jo pienenä pentuna”, Susikaiku hyrähti huvittuneena suunnaten ymmärtäväisen katseen Aamutoiveelle. Aamutoive pudisti päätään toivottomana.
”Alkaa olla jo melko myöhä, taidan mennä nukkumaan. Minulla on huomenna aikaisin metsästysharjoitus”, sanahdin ja käännyin lähteäkseni ulos pesästä. Aamutoiveen naukaisu sai katseeni vielä kääntymään.
”Tulethan sitten pian käymään. Haluan, että muistat, että koskaan ei ole liian kiireistä läheisille.”
En vastannut mitään, heilautin vain häntääni hyvästiksi ja poistuin pesästä suunnaten kohti oppilaiden pesää.

Venyttelin käpäliäni eteenpäin ja haukottelin hyvin nukkuneena. Noustuani istumaan huomasin kahden hahmon ääriviivat pesän toisella puolella. Haistoin heidät Kaikutassuksi ja Hohkatassuksi, vaikken muuten heitä hämärän takia erottanutkaan. Muutkin oppilaat tuhisivat vielä peteillään, kun kömmin ulos oppilaiden pesästä. Ulkona oli lähes yhtä pimeää kuin pesässä, mutta lumikerros valaisi näkymää aavistuksen verran.
Siirryin oppilaiden pesästä hieman kauemmas ja ryhdyin pesemään ruskeavalkoista, raidallista turkkiani. Onnekseni turkkini oli pysynyt suhteellisen siistinä yön yli, joten turkin siistimisessä ei mennyt kauaa. Viimeistellessäni korvieni taustoja, näin silmäkulmassani liikettä. Kohotin katsettani ja huomasin Tuhkaviirun astelevan tarpeidentekopaikalta. Nousin seisomaan jänteville jaloilleni. Tuhkaviiru kipitti luokseni tyytyväinen ilme kasvoillaan.
”Hienoa, että olet jo hereillä. Lähdetään sitten, on ehdittävä ennen kuin alkaa valaistua”, harmaa kolli tuumasi ja viittoi hännällään minua seuraamaan. Uloskäynnin ulkopuolella vaaleanruskea naaras tummemmalla tabby-kuvioinnilla istui ryhdikkäästi, ja huomasin hänen korvien kääntyvän meidän suuntaan.
”Huomenta Unikkovirta”, Tuhkaviiru tervehti soturiystäväänsä.
”Huomenta”, Unikkovirta tervehti nyökkäämällä, ”Oletteko kenties menossa harjoittelemaan metsästystä hämärässä?”
”Olemmehan me. Nyt on hyvä aamu siihen”, Tuhkaviiru jatkoi nopeasti ja pyysi jälleen seuraamaan minua Unikkovirran ohi.
”Onnea harjoituksiin!” naaras huusi vielä perään.

”Noniin. Kuten tiedät, me kissat näemme todella hyvin pimeässä, mutta mitkä aistit meillä toimivat näköä paremmin pimeässä?” mestarini kysyi, kun saavuimme harjoitteluaukealle, lähelle ukkospolkua.
”Kuulo- ja hajuaisti”, vastasin hetimiten ja Tuhkaviiru nyökkäsi ylpeänä.
”Se voi olla aluksi vaikeaa, mutta totut siihen. Aluksi käytämme harjoitteluun pelkkää aamuhämärää, mutta lopulta harjoittelemme jopa silmät kiinni.”
Nyökkäsin tarkkaavaisena ja seurasin, kuinka Tuhkaviiru nuuhki ilmaa silmät kiinni. Ei mennyt pitkään, kun hänen viiksensä värähtivät, ja sitten hän aukaisi silmänsä.
”Seuraa minua. Näytän miten se tehdään, ja sitten sinä saat kokeilla”, harmaa kolli sanoi keskittyneenä. Hän lähti johdattamaan meitä nenänsä avulla, ja hän kulki yllättävän nopeasti väistäen suurimmat esteet hyppäämällä. Seurasin häntä hiljaisuudessa pitäen myös omat aistini tarkkana lämmittelyksi. Pian Tuhkaviiru heilautti minulle häntäänsä merkiksi pysähtyä.
”Tuolla on varpunen, kuuden ketunmitan päässä kuusen alla”, Tuhkaviiru kuiskasi korvaani. Kurtistin kulmiani kysyvästi, sillä en nähnyt niin kauas tässä synkässä metsässä. Tuhkaviiru tuntui aistivat hämmentyneisyyteni ja päästi hiljaisen naurahduksen.
”Älä huoli, opit sen kyllä. Se vaatii jonkin verran harjoittelua”, kolli hymähti. Sitten hän jännitti lihaksiaan ja lähti hiipimään äänettömästi varpusen olinpaikkaa kohti. Kyyristyin kuuraisen mustikkavarvikon sekaan siihen sulautuen ja seurasin Tuhkaviirun toimintaa.
Kun Tuhkaviiru oli päässyt tarpeeksi lähelle, hän ponkaisi pystyyn ja syöksähti kohti kuusen juurakkoa.
Samassa hän kipitti takaisin luokseni harmaaruskea pikkulintu hampaissaan. *Minä todellakin aion oppia tuon*, ajattelin määrätietoisesti.
”Sitten on sinun vuorosi. Älä kiirehdi, ja luota vaistoihisi.”

Työnnyin sisään leiriin sisäänkäynniltä hännänpää ärtyneenä nykien. Suuremmaksi ärsytykseksi kuulin Tuhkaviirun hyrähtelevän huvittuneena takanani.
”Kyllä sinä vielä opit. Se ei ole niin helppoa kuin miltä se näyttää”, Tuhkaviiru yritti helpottaa oloani.
”Mutta en saanut mitään kiinni. Yhtä turhan kanssa”, murisin silmät viiruina. Mestarini tönäisi minua lapaan, mutta ei saanut minua hievahtamaan.
”No vahva sinä ainakin alat olla. Sinähän taidat olla jo minua hivenen isompi”, kolli hämmenteli, mutta heilautin hänelle vain häntääni ja kipitin kohti oppilaiden pesää. Juuri, kun olin pujahtamassa pesään lämmittelemään, Varjotähden kutsuhuuto kaikui aukiolla:
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkuuselle klaanikokoukseen!”
Ennen kuin ehdin kääntyä ympäri siirtyäkseni lähemmäs kuusta, joku törmäsi minuun tullessaan oppilaiden pesästä. Käännähdin salamannopeasti loikaten samalla hieman kauemmaksi tulijasta. Samassa olin vastakkain Kaikutassun kanssa. Molempien silmissä leiskui tulisuus, kuin olisimme ärsyttäneet toisiamme pelkästään olemalla. Pian Kaikutassun perästä esiin ilmestyi Hohkatassu, hieman yllättyneen näköisenä.
”Mitä sinä keskellä kulkureittiä kökötät?” naaras kysyi pienesti tiuskaisten.
”Olin juuri siirtymässä, mutta sinä se et taida katsoa eteesi”, murahdin takaisin mulkoiltuani kaksikkoa ensin, ”Antaa olla. Minulta jää kokoontuminen kuulematta, jos jään kinastelemaan kanssasi.” Sen sanottuani marssin mahdollisimman kauas kahdesta naaraasta ja vilkaisin vielä jälkeeni, ettei kumpikaan heistä tullut lähelleni.
”…Kokoontuminen on tänä iltana ja otan mukaani seuraavat kissat”, olivat ensimmäiset sanat joista sain kiinni, kun vihdoin pystyin keskittymään.
”Piiskaviima, Laventelikasvo, Tomusydän, Viistoraita, Kotkankatse, Liekkitassu, Saniaistassu, Aurinkotassu ja Kuolotassu.”
Tähtiklaanille kiitos, ettei Hohkatassu tai Kaikutassu päässeet mukaan. He olisivat vain aiheuttaneet turhia ongelmia.

//En tiennyt minkä rangaistuksen kaksikko sai, joten en kirjoittanut siitä c: Jatkoa, jos keksitte jotain tästä kohtaa, Hohka, Kaiku?

Nimi: Hohkatassu

03.12.2018 18:54
Jäin seisomaan hämmentyneenä keskelle oppilaiden pesää ja tuijotin Kaikutassun perään, kun tämä poistui pesästä karvat ja häntä pystyssä. Saniaistassun tunteettomat silmät eivät paljastaneet mitään, mutta tämä jyrsi hampaillaan alahuultaan, mikä paljasti hämmentyneisyyden. Huuhkajatassun ego leijaili aivan pilvissä, kun tämä niiskaisi ylimielisesti ja painautui takaisin Virtatassun viereen nuolaisten tämän kylkeä. Harmaa raidallinen naaras heitti vielä viimeisen katseen uloskäynnille ennen kuin jatkoi kielien vaihtamista Huuhkajatassun kanssa.
Ensimmäinen asia, mikä minulle tuli mieleen, oli tietenkin emoni sisaren puolustaminen. Vedin kasvoni peruslukemille ja muutin siristetyt silmini kylmiksi valmistautuen iskuun. Otin askeleen lähemmäs kahta vanhempaan oppilasta ja pörhistin niskani.
”Vedä sanasi takaisin, käärmeenmieli!” uhontani sai Huuhkajatassun nostamaan ylimielisenä päätään. Virtatassu teki samoin antaen vileä yhden nuolaisun käpälälleen. ”Kai tajuat, senkin hiirulainen, että hän on kokenut ja nähnyt paljon enemmän kuolemaa, kuin sinä tulet koskaan tajuamaan!? Jos Ruostetassun kuolema on sinusta ihan kiva juttu, niin omapahan on ongelmasi.”
”Vai saimme sitten kaksi ongelmapentua niskoillemme”, Virtatassun kylmä huomautus sai Huuhkajatassun naurahtamaan ja luomaan minuun alentavan katseen: ”Painuhan takaisin pentutarhaan kantelemaan meistä.”
”Jos täällä on joku, jonka oikeasti pitäisi sinne palata, niin se olet sinä”, niiskaisin kuono pystyssä meripihkanväriset silmät salamoiden. ”Sinulla olisi yhtä sun toista opittavaa käytöstavoista!” Sen sanottuani kiepahdin ympäri ja säntäsin lämpimästä oppilaiden pesästä ulos pakkaseen tuntien selässäni Saniaistassun tympääntyneen katseen. Sillä hetkellä vähän välitin siitä, mitä kaukainen sukulaiseni minusta ajatteli.
Ulkona kieliä vaihtaneet soturit nostivat säikähtäneinä päitään, kun syöksähdin ulos oppilaiden pesästä ja jäin tarkkailemaan kylmän väristä maisemaa. Enpä olisi koskaan uskonut, että ensimmäinen päiväni oppilaana voisi alkaa riitelyn merkeissä. Tuhahdin paheksuvasti itselleni ja päätin etsiä Kaikutassun, jotta päivä voisi jotenkin parantua. Vilkaisin eteeni. Aukiota peittävässä ensilumessa erottuivat selvästi tuoreet, pienet tassunjäljet, jotka johtivat ulos leiristä. Hymähdin tyytyväisesti ja lähdin seuraamaan niitä. Ennen kuin ehdin ottaa kuin vain muutaman askeleen, soturin huuto keskeytti aikomukseni.
”Minnes tuore oppilas on menossa? Kai tiedät, että et voi poistua leiristä yksin?”
*Hiirenpapanat.* Huutanut soturi oli Pimeävarjo. Yksi klaanin kokeneimmista sotureista ja vieläpä päällikön kumppani. Siristin silmiäni valmiina puolustamaan itseäni ja käännyin suurikokoisen tummanruskean kollin puoleen.
”Minne olet menossa?” Pimeävarjo tiukkasi, vihertävät silmät hivenen lempeämmin tuikahtaen.
Minun oli pakko keksiä jotain ja äkkiä. ”Olen menossa tarpeidentekopaikalle”, huomautin kylmästi nostaen leukaani aavistuksen. ”En ole enää pentu, joten ei tarvitse tulla pitämään kiinni käpälästä.”
”Jos et huomannut vielä, nuori oppilas”, kolli hymähti painottaen sanoja nuori oppilas ja osoittaen hännällään päinvastaiseen suuntaan, ”niin terpeidentekopaikka on tuolla päin.”
”Kai minä nyt sen tiedän!” huiskaisin häntääni ärsyyntyneenä, kiepahdin ympäri ja marssin pois ennen kuin Pimeävarjo ehti muuta sanoa.
Tunsien monien soturien katseet selässäni, kun pujottelin tarpeidentekopaikan sisään- tai oikeastaan uloskäynnistä ulos. Ehkei minun ollut järkevää tiuskia paljon itseäni kokeneemmalle kissalle. Nyt varmistin ainakin, että tämä pitäisi minua silmällä. Ravistin päätäni. Nyt täytyi keskittyä Kaikutassun löytämiseen eikä huolehtia Pimeävarjosta.
Vilkaisin vielä kerran olkani yli ja poistuin tarpeidentekopaikalta ahtautuen ahtaasta raosta kahden pensaan välistä. Onneksi olin vielä tarpeeksi pieni tehdäkseni niin ja solakkuutenikin auttoi asiassa. Muutama hassu roska kiinnittyi täplikkääseen turkkiini, mutta ne sain irti ravistelemalla itseäni. Sitten kiinnitin huomioni ympärilleni avautuvaan metsään.
Vaikka olinkin kokenut ja nähnyt paljon ja nuoreen ikääni nähden, minun oli pakko tunnustaa, että en ollut ennen ollut Varjoklaanin uudelle reviirillä. Varsinkaan myöhään. Mahtavat, paksurunkoiset kuuset kurottautuivat joka puolella yläpuolelleni. Maa oli paljas niiden alla silmänkantamattomiin, ellei muutamia mustikka- ja puolukkavarvikoita laskettu. Ikivihreiden kuusten varjot lankesivat ylleni peittäen pimenevän, pilvisen taivaan, ja ensilumi ja kuura kiiltelivät kasvien pinnalla.
*Kaunista! Ja varjoisaa!* tajusin tyytyväisenä ja päästin hiljaisen kehräyksen painaen polkuanturani hyiseen maahan. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä ihastelemaan maisemia, sillä katoamiseni leirissä huomattaisiin pian. Laitoin tassuani toisen eteen ja tahkoin neulasten peittämää maata suunnatessani leiriä myötäillen sen sisäänkäyntiä kohden. Ohuessa kerroksessa lunta näkyi monien sotureiden ja oppilaiden tassunjäljet, mutta selvimmät niistä veivät kohti oletettua sammalpaikkaa. Nostin katsettani hivenen ja äkkäsin Kaikutassun selän. Naaras istui muutaman ketunmitan päässä minusta hartiat kyyryssä ja katsoi erään kuusen juuristoa. Tämän hengitys huurusi ilmassa.
Tassutin ystäväni luokse ja istuuduin tämän viereen siirtäen katseeni kuuseen, jossa piti olla sammalta. Tällä hetkellä siinä oli vain yksi pieni sammalmätäs. Se ei riittäisi meidän molempien makuusijoihin.
”Ei ole sammalta.” Huomautukseni ei ollut kysymys.
”Miksi seurasit minua?” Kaikutassu kysyi hienoinen terävyys äänessään. ”Kai tajuat, että nyt sinäkin joudut ongelmiin.”
”Ei siinä olisi ollut mitään hauskaa, jos olisit saanut kaikki syyt pelkästään itsellesi”, mau’uin. ”Sitä paitsi vaihtoehtoina oli Huuhkajatassun löylyttäminen tai sinun seuraaminen, ja vaikka ensimmäinen vaihtoehto kuulostaakin houkuttelevalta, valitsin seurata sinua.”
Kaikutassu nosti katseensa ja siirsi sen omaani. Olin näkevinäni pienen ilon pilkahduksen tämän vihreissä silmissä. ”No sitten”, tämä aloitti hivenen pirteämmin kuin tavallisesti, ”eiköhän käytetä aika hyväksi ja haetaan sammalta nyt kun kukaan ei ole pitämässä tassusta kiinni.”
”Loistava ehdotus”, kehräsin ja nousin ylös ravistellen jalkoihini tarttuneen irtolumen pois. ”Mutta minne päin?”
”Tämä on kuusimetsä”, Kaikutassu huomautti nousten itsekin ylös ja vilkaisten ympärilleen. ”Eiköhän jostain löydy edes vähän sammalta. Lähdettäisiinkö tuonne päin?” Naaras osoitti kullanvärisellä hännällään oikealle vievää polkua, joka mutkitteli ruskearunkoisten kuusten taakse kadoten varjoihin.
”Minulla ei mitään hajua minne päin se johtaa”, mau’uin. ”Kirjaimellisesti. Mutta voimme toki mennä siihen suntaan, jos haluat.” Kohautin olkapäitäni ja silmäilin polkua.
”Hyvä!” Kaikutassu maukui. ”Sillä minä haluan mennä siihen suuntaan. Juostaan vähän matkaa, niin saadaan etumatkaa. Minusta tuntuu, että katoamisemme leirissä huomataan pian.”
Kaikutassu otti johdon ja lähti ravaamaan rivakkaan tahtiin polkua pitkin. Seurasin aivan ystäväni perässä ja annoin tassujeni laskeutua Kaikutassun jälkiin. Pidin kuonoani koko ajan ylhäällä ja vedin aina silloin tällöin suun kautta keuhkot täyteen ilmaa haistaakseni minka tahansa lähestyvän olennon.
Metsä pimeni aina vain ympärillämme, kun jatkoimme teenpäin. Kyyhkynharmaa taivas oli alkanut muuttua myrskynharmaaksi ja sitten lähes mustaksi. Koska ei tuullut, taivasta peittävä pilvipeite ei rakoillut, eikä myöskään tähdet ja kuu ilmestyneet näkyviin valaisemaan tietämme. Varjot syvenivät, kunnes oli niin pimeää, ettei niitä edes erottanut.
Kaikutassun ravi hidastui reippaaksi kävelyksi ja tämän korvat kääntyilivät eri suuntiin tiuhalla tahdilla. Naaraan hengitys huurusi ilmassa ja tämä sävähti tuskin huomattavasti, kun jostain kiiri pöllön huuto.
”Mitä jos vaihdetaan suuntaan?” ehdotin pitäen ääneni mahdollisimman leppoisana. En todellakaan halunnut ilmaista sydämeeni hiljaa hiipivää pelkoa. ”En minä näe missään sammalta.”
Kaikutassu pysähtyi eteeni. ”Polku loppui”, ystäväni totesi ykskantaan, ”mutta se ei tarkoita, että lähtisimme takaisin. Minähän en palaa leiriin ilman sammalta kuuntelemaan Huuhkajatassun nälvintää!”
En katsonut naaraaseen vaan annoin katseeni liukua suureen vihreään kuuseen. Sydämeni pysähtyi hetkeksi nähdessäni suuret, pyöreät ja meripihkanväriset silmät töllistelemässä meitä. Ja mikä vie pelottavampaa, ne kuuluivat suurelle tummalle hahmolle, joka levitti siipensä.
”Kaikutassu mikä tuo!” henkäisin ja painoin korvani luimuun.
Kaikutassu seurasi katsettani salamannopeasti ja tämän silmät levisivät nähdessään olennon. ”Se on huuhkaja! Juokse!”
Minua ei tarvinnut kahta kertaa kehottaa. Otin jalat alleni ja pinkaisin suntaan, josta olimme juuri tulleet. Samaan aikaan ylhäältä puusta kuului tuulta muistuttava ääni, kun huuhkaja heittäytyi peräämme. Sydän takoi kurkussani ja jalkani lennättivät puuterilunta ilmaan pinkoessani polkua pitkin. Adrenaliini antoi minulle vauhtia ja juoksin päättömästi eteenpäin, kuin tuli hännän alla. Niskakarvani olivat pörhössä ja rukoilin Tähtiklaania, jotta päiväni oppilaana ei päättyisi näin.
Kaikutassu pinkoi aivan takanani, kuono lähes kiinni hännässäni. Kuulin naaraan pelokkaan hengityksen yli mahtavia siiveniskuja, jotka halkoivat ilmaa.
”Tänne päin!” kaarsin lennokkaasti sivuun ja olin liukastua. Sain kuitenkin käpäläni nopeasti taas oikein päin ja syöksyin erään onton puun sisään. Pian Kaikutassukin rysähti sisään, ja jäimme tasaamaan hengityksemme sydän kurkussa.
Ulkoa kuului vielä muutamia siiveniskuja ja vihainen ”huhuu”-ääni, ennen kuin huuhkaja lehahti pois etsimään helpompaa saalista.
”Se oli lähellä”, pihisin ja painoin kynteni märkää puulattiaa vasten tuntien sydämeni hakkaavan rintaani vasten. ”Meistä oli todellakin tulla pöllönruokaa.”
”Olisi laskeutunut maahan, niin oltaisiin voitu viedä klaanille saalista”, Kaikutassu piilotteli säikähdystään uhonnolla. Tämän vihreät silmät välkähtivät säikkyinä, kun tämä kurkisti nopeasti ulos. ”Se taisi mennä jo.”
”Toivotaan”, huokaisin. ”Sitä paitsi, syövätkö varjoklaanilaiset edes pöllöjä. Tai muut klaanit?”
”Myrskyklaanilaiset nyt varmaan syövätkin. He kun ovat outoja.”
Naurahdin varovasti ennen kuin jokin syvänvihreä silmäkulmassani herätti mielenkiintoni. ”Katso, Kaikutassu! Täällä on sammalta!” Kiepahdin ympäri ja silmäilin tyytyväisenä mätästä.
”No kappas”, Kaikutassu hymähti. ”Ei tultu tänne ihan turhaan. Otetaan niin paljon kuin jaksetaan ja palataan leiriin. Minusta tuntuu, että Varjotähti laittaa pian jonkun pelastuspartion peräämme.”
Nyökkäsin vastaukseksi ja kumarruin sammaleen ylle. Taivutin tassuni kaarelle ja ojensin kynteni niin pitkälle kuin pystyin, aivan niin kuin Kekälekukka oli minulle opettanut Suuren vaelluksen aikana, kun meidän joutui tehdä omat petimme. Sitten leikkasin nopeasti sammaleen irti puusta niin että juuret ja irtoroskat jäivän puuhun ja käpälissäni roikkui siisti, puhdas sammalkaistale. Toistin saman monta kertaa, kunnes käpälieni juuressa oli suuri kasa sammalia ja puussa enää muutama. Kaikutassukin sai samaan aikaan omat sammaleensa valmiiksi, viiltäen vielä itselleen yhden paksun palan.
En osannut yhtään sanoa, paljon meillä oli mennyt aikaa koko retkeemme, mutta se nyt oli selvää, että meidän täytyi hetimmiten palata takaisin leiriin. Sulavalla liikkeellä painoin tassuni sammalkekoni päälle ja puristin ylimääräisen veden pois. Tasaiseksi litistyneet kaistaleet kieritin palloiksi ja säilöin leukani alle. Loput poimin suuhuni.
”Oletko valmis?” Kaikitassun ääni oli vaimea, sillä naaras oli itsekin sullonut sekä leukansa alle että suuhunsa mojovan kasan vihreää kasvustoa.
En pystynyt nyökkäämään enkä puhumaan, jotta sammaleet eivät tippuisi, joten tyydyin heilauttamaan häntääni.
Poistuimme varovasti ulos ontosta puusta ja nuuhkaisimme ilmaa huuhkajan varalta. Yötuuli ei onneksemme kuljettanut neniimme yhtän pöllön tai muunkaan vaaran hajua, ja metsä oli hiljainen kuin hiiren pesä. Paluumatka leiriin tuntui kestävän ikuisuuden. Pudotin itse omat sammaleeni ainakin kahdesti, ja Kaikutassu pysähtyi molempina kertoina odottamaan kärsivällisesti aina kun minä kiroten noukin ne takaisin suuhuni. Loppujen lopuksi, pienen lumisessa metsässä harhailun jälkeen, näimme kuusten välistä pilkottavan leirin. Siinä vaiheessa melkein puolet sammalmäärästäni oli tippunut ja aloin tuntea pienoista jälkihäpeää siitä, että karkasin leiristä.
Edessäni kulkeva Kaikutassu pysähtyi aivan leirin suulle ja kuulin tämän vetävän syvään henkeä. Naaras vilkaisi minua nurmenvihreillä simillään ennen kuin astui sisään leiriin. Seurasin aivan ystäväni perässä ja jähmetyin paikoilleni.
Keskellä aukiota istuivat Varjotähti, Kekälekukka, Metsäsielu, Pakkashuurre ja Kärppäjalka.

//Kaiku tai Saniainen jatkoa? :3

Nimi: Karpalotassu

02.12.2018 15:58
Katsoin vaitonaisena Vuolastassun ja Liekkitassun nimitys seremoniaa. Olimme tulleet Vuolaspuron kanssa toimeen hyvin ennen kotikisu välikohtausta, sen jälkeen hän ja Kastanjatassu olivat käyttäytyneet kun olisin ilmaa. Ette arvaakkaan miten kovasti olen noudattanut soturilakia saadakseni taas ystäväni hyväksynnän
Olisittepa muuten nähneet Vuolaspuron ilmeen kun Tuhkaviiru kömpelösti kyseli häntä metsälle, olisin voinut vannoa että jos joku katse voisi jäädyttää sydämmen se oli juuri se katse.
Nyt olisin vanhin oppilas, Huuhkajatassu oli lähtenyt veherimmille soille viime yönä matkan heikentämänä sairauden levittyä klaanissa.
En vieläkään saanut ajatuksiani selväksi, perheeni kuoli ympärilläni, veli veljeltä kuka olisi seuraava?
Kyynel pyrki silmäkulmaani. Suljin silmäni ja päätin etten enään ikinä itkisi klaanin nähden. Minä olisin nyt se soturi josta uudet oppilaat katsoisivat mallia. Olisin seuraava joka nimitetään soturiksi. Harmaahännällä ja minulla oli vielä siihen kyllä tekemistä.
Loikin takaisin oppilaiden pesään seremonian jälkeen, tahdoin nukkua. Tahdoin sulkea mielestäni veljeni kuoleman, en ollut ollut Huuhkajatassun kanssa niin läheinen kun Loikkatassun kanssa mutta isoveljen menetys oli silti kun menettäisin puolet itsestäni. Hän oli aina tiennyt vastauksen jos kysyi, hän oli torunut ja kehunut. Tiesin että hän olisi ollut vierelläni vaikka koko maailma romahtaisi. Nyt hän olisi tähtiklaanissa, luona mutta silti poissa.
Kömmin lämpimään pesään ja käperryin nukkumaan pehmeille sammalille.
Vasta eilen oli sanaharkkaa käyty nukkumapaikoista kun uudet oppilaat olivat saapuneet pesään. Kaikutassun tassuttaessa pesään nousin istumaan ja maukaisin.
"Voit tulla nukkumaan minun paikalleni jos et halua jakaa petiäsi tai nukkua kuolleen kissan pedillä, voin hyvin vaihtaa veljeni pedille" viitaten Huuhkajatassun petiin.
Katsoin häntä surullisin silmin ja yritin hymyillä vaisusti Kaikutassulle.

//jatkoa kaiulla?

Nimi: Kaikutassu

01.12.2018 20:55
"Näen kyllä milloin seuraani ei kaivata", totesin viileästi ja siirsin viiltävän katseeni Roihuaskeleen ja Pakkashuurun puoleen. "Kertokaa missä kasvaa parhaiten sammalta, niin lähden itse hakemaan sitä."
"Lähin paikka löytyy muutaman ketunmitan päässä leiristä. Ja et muuten missään nimessä lähde", Roihuaskel sanoi välittömästi, jolloin siristin silmiäni.
"Osaan pitää huolen itsestäni."
"Oppilaat eivät saa poistua leiristä yksinään. Sääntö koskee aivan jokaista", ruskeavalkoinen soturi selitti.
"Sääntö, mutta ei laki?" huomautin. "Eli poikkeus on mahdollinen. Hienoa, lähden heti."
"Jos sen teet, voit olla varma että Varjotähti saa kuulla asiasta, nuori neiti. Ja sen jälkeen saat palata pennuksi", Roihuaskel maukui. Häntäni alkoi nykiä ärtymyksestä. Miksi minulle ei annettu mahdollisuutta edes todistaa, etten tarvinnut vahtijaa käpäliäni tallomaan? Vielä typerämpää oli, että jos sammalta kasvoi aivan leirin ulkopuolella, eikä sitä silti saisi mennä hakemaan.
"Voisimmeko nyt ensin mennä katsomaan paikat, ja sitten te voisitte tulla mukaamme leirin ulkopuolelle?" Hohkatassu ehdotti rauhallisesti viereltäni. Vilkaisin kilpikonnakuvioista sisarentytärtäni, joka silmäili ensin Saniaistassua ja sotureita, ja viimeisenä minua, meripihkaisen katseen muuttuessa rauhallisen pyytäväksi. 'Älä nyt väitä vastaan, ettet joudut ongelmiin', hän tuntui viestittävän. En vastannut mitään, kohautin vain lapojani, vaikka sisintäni yhä poltti ärtyneisyys.
"Meidän on valitettavasti lähdettävä pian partioon, mutta mestarinne voisivat hyvin lähteä mukaanne. Voitte ehkä vielä ehtiä kiertämään leirin ympäristön ennen pimeää", Pakkashuuru maukui, ja Hohkatassu nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi. Otin kasvoilleni tyypillisen neutraalin ilmeen. Vilkaisu Saniaistassuun kertoi ettei hänkään erityisemmin välittänyt enää seistä paikoillaan, saati olla seurassamme, joten heti kun soturit olivat lähteneet hakemaan samaan partioon lähteviä jäseniä, kolli kiepahti kannoillaan ja lähti marssimaan oppilaiden pesän suuntaan, antaen kuitenkin hännällään nopean merkin meille seurata perässä. Vaihdoin katseita Hohkatassun kanssa ja lähdimme vieretysten, hiljaisina kuin aaveet seuraamaan.
Pesässä oli lämmintä ja hiljaista; ainoastaan pesän perällä vierekkäin sijainneet Virtatassun ja Huuhkajatassun pedit olivat käytössä, kun hailakanruskea kolli ja harmaa naaras vaihtoivat kieliä kaikessa rauhassa. Virtatassu väräytti korviaan jonkinlaiseksi tervehdykseksi, johon ainoastaan Hohkatassu vastasi nyökkäämällä kohteliaasti. Saniaistassu katseli ympärilleen mietteliäästi murahdellen, kunnes osoitti tyhjää tilaa lähellä pesän keskiosaa.
"Tuo on ainoa vapaana oleva paikka. Mahdutte jos tiivistätte", hän totesi lopulta.
"Kyllä sopu sijaa antaa, vai mitä?" Hohkatassu naukaisi lapaani kevyesti ja hyvätahtoisesti tönäisten. Päästin kyllästyneen 'mmh' äännähdyksen. Osoitetussa paikassa leijui tuoksu joka tuntui kuonossani tutulta, mutta en saanut päähäni mikä se oli. Lopulta muistin; haju kuului Ruostetassulle, vain vähän aikaa sitten menehtyneelle Hunajakynnen oppilaalle. Heitin tuiman katseen Saniaistassun suuntaan. Hänkö todella aikoi että nukkuisimme kuolleen kissan paikalla?
"Hei, vähän kunnioitusta", kuului pesän perältä, ja siirsin katseeni Huuhkajatassuun. "Paikka mikä paikka, ja tuoksu kyllä katoaa päivän parin päästä."
"Jos se sopii sinulle, niin vaihda paikkaa, minä tulen tilallesi", vastasin. Virtatassu säpsähti sanojani ja katsahti ystäväänsä nopeasti. Huuhkajatassu kohosi hitaasti seisomaan, jolloin huomasin vanhemman oppilaan melko karaistuneet lihakset. Ei epäilystäkään; jos ryhtyisimme fyysisesti tappelemaan, hän voittaisi minut hetkessä.
"Kaikutassu, älä viitsi", Hohkatassu yritti.
"Häiritseekö se sinua todella niin paljon? Ei Ruostetassu sentään juuri tuossa poisnukkunut", Huuhkajatassu maukui katse silmissäni.
"Olen saanut olla kuoleman kanssa läsnä varsin paljon elämäni aikana, joten ei sanalla sanoen huvita tehdä niin enää", vastasin kylmästi.
"No sitten klaanielämä ei ole sinua varten. Kuolema on täällä aika olennaisessa osassa, ja siihen on ikävä kyllä totuttava, jos aikoo sopeutua", ruskeaturkkinen oppilas sanoi leukaansa hienoisesti kohottaen, ja jatkoi ennen kuin ehdin vastata: "Vai onko päällikön ja parantajan iltatähti eri mieltä?"
Silmäni alkoivat sinkoilla kipinöitä ja niskakarvani pörhistyivät tahtomattani. Hohkatassu ja Saniaistassu vierelläni seurasivat tilannetta vaiti, sisarenyyttäreni joskin jännittyneenä ja valmiina puuttumaan tilanteeseen. Huiskaisin kuitenkin nopeasti häntääni hänelle käskien olemaan sekaantumatta, vedin syvään henkeä rauhoittuakseni ja siloitin niskakarvani. En soisi kenellekään sitä nautintoa, että räjähtäisin julkisesti.
"Niin kai sitten", vastasin antaen ääneni hiipua asteittain kyynisen kyllästyneeksi. Huuhkajatassu kohotti toista kulmaansa tuskin näkyvästi hämmentyneenä. Hänen vierellään Virtatassu hymyili omahyväisen ärsyttävästi, mutta en kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Suljin silmäni, käännyin ympäri ja kävelin rauhallisesti ulos pesästä. Aukiolla otin välittömästi suunnakseni leirin uloskäynnin. Lumen narskuessa vaaleiden anturoitteni alla onnistuin pääsemään ulos ilman perään huutelua. Sanoi kuka mitä tahansa, hakisin itse sammaleeni. Ja jos en nyt tällä hetkellä pääsisi omaan rauhaan, pahoinpitelisin jokaisen kymmenen ketunmitan säteellä.

Nimi: Saniaistassu

29.11.2018 11:37
Istuin isoisäni Roihuaskeleen sekä isäni Pakkashuurun seurassa aukiolla ja odotin Varjotähden aloittavan kokoontumisen. Roihuaskeleen silmät säkenöivät ylpeydestä, kun hän katsoi kissojen yli kuusen läheisyyteen. Huokaisin turhautuneena paikallaan istumisesta ja toivoin vain, että kokoontuminen olisi nopeasti ohi.
”Olemme kokoontuneet nimittämään kaksi uutta oppilasta”, Varjotähti aloitti hiljaisuuden laskeuduttua aukiolle. *Joo, joo*, ajattelin kyllästyneenä. Eikö olisi parasta jättää turhat mau’unnat sikseen ja mennä suoraan asiaan? *Kaikupentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on sinun aikasi tulla oppilaaksi… blaa, blaa*
Pakkashuuru tuntui lukevan ajatuksiani kuten aina, ja hän tönäisi minua tassullaan niin, että hievahdin pienesti paikoillani. Murahdin.
”Kaikupentu ja Hohkapentu, olette eläneet klaanissa kuusi kuuta ja nyt on teidän aikanne tulla oppilaiksi. Tästä päivästä aina siihen päivään asti, jona ansaitsette soturinimenne, kutsuttakoon teitä Kaikutassuksi ja Hohkatassuksi”, Varjotähti julisti uudet nimet uusille oppilaille kuono pystyssä. Tunsin Roihuaskeleen jännittyvän, kun hän odotti mestarien valintaa.
”Kaikutassun mestariksi tulee Vuolaspuro”, päällikkö sanoi siirtäen katseensa sitten nuoreen, vastanimitettyyn soturiin ennen kuin jatkoi, ”Vuolaspuro, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta minulta itseltäni, ja olet osoittanut olevasi periksiantamaton ja luotettava soturi. Odotan, että siirrät kaiken tietosi Kaikutassulle.”
Nuori soturi näytti pakahtuvan onnesta saadessaan jo nyt ensimmäisen oppilaansa. Hän asteli muiden antamaa tietä pitkin Kaikutassun luo, ja he koskettivat toistensa neniä. Katsoessani Kaikutassua en aistinut hänestä minkäänlaista olotilaa. Se häiritsi minua.
Huomio oli siirtynyt jo Hohkatassuun, kun seuraavan kerran keskityin kuuntelemaan Varjotähden puhetta.
”… Kaamosturkki, olet valmis ottamaan uuden oppilaan. Olet jo aikaisemman oppilaasi kohdalla osoittanut kärsivällisyytesi ja pätevyytesi, ja luotan sinun siirtävän näitä piirteitä myös uudelle oppilaallesi Hohkatassulle.”
Tuhkanharmaa naaras nyökkäsi tyytyväisennäköisenä ja kosketti sitten Hohkatassun kuonoa tämän luokse päästyään.
”Kaikutassu! Hohkatassu! Kaikutassu! Hohkatassu!” klaani hurrasi korvia särkevästi, etenkin takanani istuva Roihuaskel.

Kun suurin osa oli käynyt onnittelemassa uusia oppilaita, Roihuaskel lähti kohti Kaikutassuaan pyytäen meitä seuraamaan. Pyöräytin silmiäni, mutta Pakkashuuru tönäisi minua jälleen, jolloin pakotettuna suuntasin naaraita kohti.
”Onneksi olkoon, Kaikutassu!” Roihuaskel hyrähti. ”Onnea myös sinulle, Hohkatassu!”
Isäni onnitteli kaksikkoa myös, mutta minä pysyin vain hiljaa hieman taempana.
”Saniaistassu, olette varmasti tavanneet aikaisemminkin, mutta Kaikutassu on minun emoni veljen, Tammiroihun, tyttärentytär. Hohkatassu on Tammiroihun tyttärentyttärentytär. Olette siis sukua kaikki keskenään”, Roihuaskel kertoi siirtäen katseensa minusta Kaikutassuun ja sitten Hohkatassuun. Nyökkäsin välinpitämättömästi, eikä Kaikutassukaan tainnut sanoa mitään. Hohkatassu nyökkäsi.
”Tehän voisitte mennä yhdessä valitsemaan Kaikutassulle ja Hohkatassulle petit oppilaiden pesästä?” Roihuaskel kehotti häntä heiluen.
”Eivätköhän he osaa etsiä petit ihan itse?” murahdin.
”Kyllä me pärjätään”, Kaikutassu sanoi viimein jotain katsoen Roihuaskelta.
”Saniaistassu, sinä tarvitset ystäviä”, Roihuaskel vaati, ”En ole nähnyt sinua hirveämmin kenenkään seurassa.”
”En minä tarvitse ystäviä. Sellaiset ovat vain tiellä”, tiuskaisin tyytymättömänä.
”Isoisäsi on oikeassa, Saniaistassu. Älä viitsi olla tuollainen kylmäsydän”, Pakkashuuru liittyi keskusteluun vakavalla äänensävyllä. Painelin lunta tassullani hetken ärtyneenä, mutta sanoin sitten häntä ilmaa piiskaten:
”Hyvä on sitten.”

//Kaiku? Hohka? :)

Nimi: Tikru

28.11.2018 16:30
________________________________________

Nimi: Tikru

28.11.2018 16:19
Varjotähti: 22kp, 9kp, 21kp
Aamupentu: 10kp
Vuolastassu: 22kp
Hunajakynsi: 0kp (15 riviä on minimi määrä tekstiä)
Kuolotassu: 14kp

Nimi: Kuolotassu

28.11.2018 13:33
Tiesin tuijottavani lehtikadon kylmää ilmaa, joka höyrysi kun hengitin. Katsoin metsään juuri satanutta lunta, ja mietin mitä tein. Olisiko mestarini herännyt jo, vai joutuisinko jonkun muun kanssa heti ekana päivänä. Katsoin tassujani, ja mietin kuka minua seuraavaksi satuttaisi. Katsoin murahtaen, kun tajusin Pimeävarjon astelevan minua kohti.
”Onpa täällä kylmä", Kolli mumisi.
Murahdin, ja katsoin ympärilleni. Kolli oli ollut ainut, joka oli suostunut kouluttamaan minua. Minut oltiin nimitetty eilen niin myöhään, ettemme olleet kiertäneet rajoja. Oli vain kuulemma ”parempi", että saisin kerätä voimiani ”rankan" päivän takia. Joo tiedän, minun täytyi myöntää että päivä ei ollut normaali, mutta ei se mielestäni ollut vaikein mitä olin nähnyt kokonaisuudessaan. Jäin katsomaan mestariani ja mietin mitä tämä teettäisi minulle.
”lähdetään kiertämään rajoja", Pimeävarjo sanoi.
Lähdin vain kulkemaan tämän perässään, ja katsoin kun tämä mietti mitä selostaisi. Minun täytyisi painaa rajat mieleeni, että tiesin missä olisi parhaat taistelupaikat, missä väijyttäisin parhaiten muita ja missä yllättäisin heidät.
”Tämä on harjoitus kuoppa, harjoittelemme täällä taistelua", Pimeävarjo neuvoi.
Katsoin monttua, mutta ei se kummoiselta näyttänyt. Ei olisi voinut uskoa, että tämmöisessä romussa minun pitäisi harjoitella liikkeitä, jotka saattaisivat ratkaista elämäni. Jatkoimme matkaa kohti rajoja ja katselin hyvin tarkasti paikkoja missä menimmekään.
”ja tuolla on se raja josta puhuinkin…”, Pimeävarjo selitti.
Hän selitteli rajoista kaikkea, mitä vain voisi tulla hetkellä mieleen. Voisiko tuo olla edes hetken hiljaa?! Ja opettaa minulle taistelu liikeitä?! Miksi hänen täytyi olla noin ärsyttävä?! Katsoin Pimeävarjoa hyvin pitkään, mutta jatkoin matkaa ilman valitustakaan. Menimme rajoilta toisiin, eikä mikään pysäyttänyt meitä, oli jopa outoa miten meitä ei pysäytetty mitenkään. Katselin paikkoja, mutta en löytänyt paljon hyviä tappo paikkoja. Väijytys paikkoja löytyi mielin määrin, myös yllätys paikkoja, mutta ei tappo paikkoja. Katselin silmät viiruina, kun kukaan ei rajalla yrittänytkään pysäyttää meitä, mutta silti jatkoimme omalla puolellamme. Mietin miksi emme menneet toisen rajan sisälle ja lähteneet valtaamaan alueita, ellei meitä estetty ollenkaan. Katsoin kun mestarini vei minua aina vain muualle, enkä tiennyt mitä tämä aikoi. Se oli varmaan pelottavinta tässä. Minun pitäisi luottaa tuohon kolliin kaikissa liikkeissä, ja muissa asioissa. Viimein kun pääsimme leiriin takaisin, oli jo aika pimeä. Silti lumi loisti valoa ja kimelsi yllättävän kauniilta. Mietin miltä tuo näyttäisi veren peitossa, varsinkin Pimeävarjon veressä.
”Meneppäs nyt lepäämään, on ollut rankka päivä", Pimeävarjo sanoi.
”Etkö voisi vain opettaa minulle kuinka taistellaan?”, kysyin.
Hänen ilmeensä näytti harkitsevan mitä minulle oli joskus käynyt, kun jaksoin tuon raja kierroksen.
”Olen kokenut kovempiakin, tuo oli pieni osa vain mitä jaksan", Murahdin.
”Ei, mene nyt vain lepäämään", Pimeävarjo sanoi.
Murahdin taas, ja jatkoin matkaani kohti oppilaiden pesää. Pitäisikö minun muka jaksaa tuollaista ”yksi työ päivässä", tekniikkaa? Mahdotonta. Halusin lisää! Halusin taistella! Halusin tehdä parhaani! Tappaakseni kaiken jonka voin!!

Nimi: Hunajakynsi

25.11.2018 10:32
Katsoin kun Ruostetassu laahusti harjoituskentälle.
"Miten voit?" Kysyin oppilaaltani joka oli eilen valittanut vatsakivuista.
"Ihan hyvin" hän vastasi hiljaa.
"No aloitetaan sitten" maukaisin rohkaisevasti vaikka näin ettei kaikki ollut kunnossa.
"Harjoitellaan suoeläinten saalistamista, kun vaanit..." aloitin kertomaan perusasioita suoeläinten saalistuksesta ja siirryimme lopulta harjottelemaan.

--

En olisi ikinä voinut uskoa viime päivästä harjoitustamme viimeiseksi ikinä. Kissoja koetteleva tauti levisi klaanissa kun pahinkin pirulainen, se iski häikäilemättä kaikkiin jotka olivat vielä heikkoja matkan jäljiltä.
Valvoin nuoremman oppilaani kalman kylmeytämän ruumiin vierellä. Painoin kirsuni ruosteen väristen karvojen sekaan. Karpalotassu tuli vierelleni valvomaan ystävänsä matkaa tähtiklaaniin. Ruostetassu emokin liittyi seuraamme. Kyynel putosi poskelleni, ei mestarin saati vanhempien kuuluisi valvoa lapsen viimeistä matkaa. Sen kuului mennä toisin päin. Valitettavasti elämä metsässä ja klaaneissa on joskus vaikeaa. Vaikka klaanit pärjäsivätkin paremmin kun erakot luonto piti silti huolen että vain vahvimmat selviävät.


Nimi: Vuolastassu

20.11.2018 22:45

"Minun opintonihan piti olla valmiit, miksi halusit minut tänne?" Ihmettelin mestariltani.
"Koska tahon jakaa sinulle vielä yhden opeistani,uskon että olet ensimmäinen ja viimeinen oppilaistani joka on valmis ottamaan sen opin vastaan." Mestarini maukui.
Katsoin häntä ihmeissäni, osasin jokaisen hänen taisteluliikkeensä ja ne oli hiottu äärimmilleen jokaista yksityiskohtaa myöten. Olin nopea kun haukka ja vaarallinen kun itse tiikeriklaanin kissa. Mitä Varjotähti vielä voisi opettaa, mitä hän voisi muka opettaa mitä Kallalilja jo ei ollut opettanut? Ihmettein.
"Vaikka olet teknillisesti valmis soturiksi, muista että loppujen lopuksi taistelun voittaa se joka on mielellisesti vahvin." Siskoni maukui arvoituksellisesti.
"Mitä ihmettä mau'ut Varjotähti? Taitonihan käytännössa takaavat minulle voiton päihitän sinutkin ja tiedät sen" maukaisin itsevarmana.
"Aito soturi ei puhuisi noin Vuolastassu. Muista ettet ikinä saa aliarvioida vastustajaasi." Pieni musta kissa maukui silmät viiruina tuijottaen minua.
Laskin pääni "Anteeksi Varjotähti " mau'uin.
Hän nyökkäsi hyväksyen anteeksipyynnön.
"Olet ehkä tällä taistelukentällä peloton, mutta et tule todennäköisesti ikinä taistelemaan oikeasti harjoituskentällä. Sinua tulee pelottamaan, meitä kaikkia pelottaa taistelussa. Jos emme pelkäisi todennäköisesti kuolisimme kun emme olisi varuillamme, mutta muista että pelottomuus on lopulta sitä että rakastaa enemmän kun pelkää." Varjotähti maukui.
Aamuinen usva alkoi hälvetä jänkältä ja hennot tuoksut tulvivat nenääni.
"Kun illalla vannot soturin valan mieti mitä kaikkea vannot, jopa minä voin myöntää että aina sen noudattaminen ei ole minullekkaan ollut helppoa. " Varjotähti aloitti katseensa kohottaen.
Arvasin että hän tarkoitti waruita. Matka mahtoi olla rankka hänelle.
"Tiedät varmaan ketä tarkoitan, sydäntäni riipii ajatus jos joutuisin hyökkäämään häntä vastaan. Miten satuttaisinkaan tytärtäni jos hän haavoittuisi mutta juuri se tekee minusta myös vahvemman. Ennen jokaista taistelua johon kissamme johdan ajattelen aina että onko tämä taistelu sen arvoinen että voisin haavoittaa pahasti Kielosydäntä." Hän jatkoi.
"Rakkaus tekee meistä heikkoja ja vahvoja samaan aikaan" totesin.
"Se antaa elämällemme merkityksen. Mutta rakkauttakin tärkeämpää soturille on uskollisuus" Varjotähti kääntää asiaa.
"Siksikö et siedä Waruita silmissäsi?" Kysyin varoen tietäen kolauttavani moukarin herkkään paikaan.
"Juuri siksi" hän vastasi nielaisten.
"Minä en puollusta klaaniani vain koska siellä on kissoja joita rakaatan vaan koska kunnioitan jokaista kissaa klaanissani. Osoitan osaltani uskollisuuttani kun he ovat tunnustaneet minut päällikökseen. Lähden taisteluun ensimmäisenä ja olen vannonut kuolevani klaanini tähden. Uskollisuus on yksi soturin tärkeimmistä hyveistä. Vaikka pidän ahkerista kissoista ja tavoitteellisista oppilaista. Jos he eivät ymmärrä rakkauden ja uskollisuuden merkitystä he ovat vain tyhjiä ohjelmoituja taistelukoneita jotka haavoittavat silmäänsäkkään räpäyttämättä." Mestarini lausui aivan kun ajattelisi jotakuta tiettyä.
"Muista kun sinusta tulee päällikkö joudut luopumaan myös aikaisemmasta hengestäsi mutta samalla myös edellisisestä elämästäsi. "Siskoni kertoi.
"Meillä on yksi elämä ja miljoona mahdollisuutta yrittää uudelleen vaikka murhaisimme klaanitoverimme" aloitin tarkoittaen siskonitytärtä Leikopuroa
"Mutta sinulla on yhdeksän elämää etkä saa uutta mahdollisuutta jos tyyrit" lopetin miettien tuuliklaanin entistä päällikköä ennen sadetähteä.
"Niin, päällikön harteilla on vastuu klaanin kaikista kissoista nuorimmasta vanhimpaan. Muista se kun vannot valojasi. Jokaisella klaanilaisella on omat vastuunsa." Siskoni maukui.
Huomasin vasta miten paljon vanhempi hän oli minua. En ikinä ollut aikaisemmin ajatellut häntä kovin vanhana, nyt vasta huomasin että hän on vanhimpia kissoja klaanissa. Klaaninvanhimmat ja nelisen soturia, laskeskelin. Yhtäkkiä hopeutuva kuono ja pitkät valkeat viikset olikin helposti selitettävissä. Tulipalon jäljet näkyvät vieläkin koko klaanissa mutta eritoten päällikössämme, hän oli seissyt kuumassa savuisessa järvessä kunnes kaikki kissat oli lähetetty eteenpäin kohti kaksijalkaa. Laventelikasvon mukaan varjosydän olisi varmaan kuollut savumyrkytykseen muutaman päivän sisällä jos hän ei olisi lähtenyt niin pian kuulammelle. Edes Varjotähti ei tiennyt siittä, ehkä parempi niin. Olin huolissani siskoistani, hän ei käyttäytynyt ihan normaalisti.
"Mikä mieltäsi painaa?" Kysyin pää kallellaan.
"Mietin emoa" hän naukaisi lopulta.
"Ja että olet viimeinen oppilaani" hän jatkoi hetken kuluttua.
"Ja tiedät yhtä hyvin kun minäkin että sinut olisi pitänyt nimittää jo kuunkiertoja sitten." Varjotähti totesi.
"Mutta et halua päästää irti" maukaisin ja katsoin siskoani silmiin.
"Niin, ehkä nähtyäni miten taistelit kettua vastaan ymmärsin että nyt on aika kääntää uusi luku kirjassa." Hän kuiskasi hennosti katsoen minua lempeästi syvän sinisillä silmillään.
Hilajisuus laskeutui hänen sanottuaan sen. Vain hento tuulen kuiske kuului.
"Meidän pitäisi varmaan mennä jo" maukaisin rikkoen hiljaisuuden.
"Mene edeltä, minä tulen pian perästä" Siskoni maukui ja kuulosti ensi kerran keskustelumme aikana päälliköltä joka seisoo selkä suorana.
"Nähdään leirissä" huikkasin ennen kun lähdin kohti leiriä.
Sain vastaukseksi epämääräisen mutinan. Loikin halki kuuraisen jänkän. Silmiini osui lentoon pyrähtävä lintu ketunhännän päässä minusta.
Ponnistin parrun päältä lintua kohden. Sain kun sainkin kiinni linnun siivestä!
Lentoni loppui lyhyeen sillä huomasin laskeutuessani maahan ettei jalkojeni alla ollutkaan mata vaan olin hypännyt suoraan suohon. Rämmin ylös suosta takaisin parrulle lintu hampaissani. Kylmä viima kalvoi sisintäni kun märkä turkki tuntui vain kylmemmältä.
Katsahdin likaista märkää turkkiani pitäisi sukia se kuntoon ennen nimitystäni.
Kiiruhdin leiriin ennenkun jäätyisin pystyyn. Hohka- ja Kaikupentu leikkivät aukiolla Aamupennun kurkistellessa sotureiden pesään. Susikaiku suki Oliivipennun turkkia ja Laventelikasvo pujahti ulos päällikön pesästä Varjotähti vana vedessä.
*miten hän ehti tänne ennen minua?* ihmettelin.
"Vuolastassu" Kalmasydän huudahti.
"Miltä turkkisi näyttääkään? Annas kun autan sen sukimisessa" ystäväni tarjoutui.
"Kiitos, putosin suohon saalistaessani tämän" huokaisin kohottaen mutaista ja märkää lintua.
"Aamupentu " kutsuin.
"No?" Pikkuinen hihkui innoissaan juostessaan luoksemme.
"Vie tämä savuiskulle ja pyydä häntä kertomaan tarina suuresta pelastusoperaatiosta pidät siittä tarinasta varmasti" maukaisen ja lasken linnun hänen eteensä.
"Jippii" pikkuinen hihkaisee ja lähtee raahaamaan suurta saalistaan kohti klaaninvanhimpien pesää.
"Sehän kävi kätevään" Kalmasydän naurahti lempeästi.
Tassuttelin sotureiden pesän edustalle Kalmasydämen jäljessä. Ryhdyimme yhteistuumin putsaamaan turkkiani joka oli läpimärkä suovedestä ja mudasta.
"Onneksi meillä on aikaa" naurahdan
"Älä muuta virko" Hän vastasi nyppien jotain kasvia turkistani.
Auringon laskiessa olimme vaihtaneet kieliä siistineet turkkini ja syöneet. Nimitys seremoniani alkaisi hetkenä minä hyvänsä.
Varjoklaanin kerääntyessä kuusen juurelle seisoin veljeni kanssa ylpeänä. Näin haavekynnen hailakkana kissa joukon laitamilla, tiesin hänen näyttäytyvän vain minulle. En ollut nähnyt vanhaa mestariani aikoihin, iloitsin niin että olisin halunnut juosta hänen luokseen mutta Varjotähti aloitti seremonian jo.
Lausuessani soturinvalaa mietin keskusteluamme siskoni kanssa.

Nimi: Aamupentu

16.11.2018 11:30
"Aamupentu" Tiikeriliekki maukui pehmeästi saapuessaan pentutarhaan.
"Isii!" Huudahdin innoissani ja pomppasin tohkeissani melkein Kaikupennun päälle kun loikkasin emoni viereltä tervehtimään isääni.
"Hei!" Kaikupentu kivahtaa minulle talloessani hänen häntäänsä laskeutuessani
"Huomenta" kuittaan vitsikkäänä.
"Aamupentu" Vaahterapilkku murahtaa ja katsoo minua odottavana.
Istuin maahan ja katsoin tassujani.
"Anteeksi Kaikupentu, olen ensi kerran varovaisempi" mau'uin.
"Saat anteeksi " kaikupentu nauraa muka katuvalle ilmeelleni.
"Mitäs minun prinsessani tänään?" Tiikeriliekki kysyy roikottaen herkullista hiirtä hampaissaan.
"Kuuntelin kun Savuisku kertoi hurjaa tarinaa siittä miten Varjotähti kävi muiden kissojen kanssa hirmu pitkällä matkalla taon lauman luo taistelemaan suurta ja pahaa kissalaumaa vastaan jotta he saisivat klaanitoverimme pelastettua kaksijalkojen kynsistä. Sitten Vuolastassu opetti minulle vaanimisasentoa katso osaan sen jo melkein!" Kerroin innoissani ja laskeuduin matalaksi esittäen hienointa väijymisasentoani.
"No mutta, kyllähän noin hienon pikku soturin pitää vähän saalista saada. Tässä sinulle pieni hiiri ,muista kiittää tähtiklaania salisstasi" isäni opastaa.
"Selvä Tiikeriliekki " maukaisin kuuliaisesti ja nappasin jättimäis kokoisen hiiren hampaisiini.
*kiitos tästä saalista tähtiklaani* ajattelin ja raahasin suuren saalini peremmälle pentutarhaan jotta saisin syödä rauhassa.
Herkullinen riistan maku tulvi suuhuni ja punainen veri sotki tassuni. Aterioituani kävin hautaamassa luut ja palasin emon luo.
"Voi sinua Aamupentu, sinut pitäisi nimittää oppilaaksi muutaman neljänneskuun jälkeen etkä vieläkään osaa syödä siististi" Vaahterapilkku naurahti.
"Ei ole minun vikani että turkkini on valkoinen!" Kitisin kun emoni alkoi reippain vedoin siistimään minua.
"Ei ei ole mutta sinä et voi näyttää ihan ojasta nostetulta nyt kun olet käytännössä päällikön tyttärentytär" Tiikeriliekki muistutti.
"En kai sitten voi muuta kun pestä itseäni koko ajan?" Ihmettelin.
"Tai syödä vaan siististi" Oliivipentu totesi näsäviisaana.
Jätin hänen huomaituksen omaan arvoonsa ja suuntasin ulos pesästä aukiolle. Täällä hyöri aina hurjan paljon kissoja, tunsin lähes jokaisen nimeltä!
"Aamupentu , mitäs sinä täällä teet?" Vuolaspuro ihmetteli minun työntäessäni pääni sotureiden pesään.
"En mitään" vastasin ja pikaisin tieheni
Varjotähti seisoskeli pesänsä edustalla ja keksueteli jostain piiskaviiman kanssa.

Nimi: Varjotähti

16.11.2018 11:03
"Kaikki oman riistansa metsästämään kykenevä saapukoon suurenkuusen luokse klaanikokoukseen" lausuin kutsuen klaaniani ja kiipesin kuusen paksulle alimmille mutta murtuneelle oksalle. Oksalta puhuminen vaatisi minulta vielä vähän totuttelua, vanhassa leirissä suuri kivikasa oli toimittanut samaa roolia nyt klaani kokoontui kuusen juurelle.
Odotin että kaikki olisivat paikalla ennen kun aloitin seremonian.
"Meillä on aihetta iloon, sillä Vuolastassu ja Liekkitassu ovat suorittaneet soturikoulutuksensa päätökseen ja nyt on aikamme juhlistaa heitä" ilmoitin ilosuin ja laskeuduin aukiolle Vuolas- ja Liekkitassun luokse.
Klaani hurrasi, oppilailla ei ollut sen kummemmin ketään kenen kanssa he eivät olisi tulleet toimeen.
"Minä Varjotähti, varjoklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Vuolastassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" Lausuin sanat joiden kuulemisen jokainen soturi muistaa loppuelämänsä.
Katsoin ylpeänä Vuolastassua joka lausui vakaalla äänellä silmät säihkyen "Lupaan"
" Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Vuolastassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Vuolaspurona. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja taitojasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi.
Kosketin nenälläni Vuolaspuron päälakea ja hän lipaisi kylkeäni.
"Olen ylpeä sinusta sisko" kuiskasin.
Vuolaspuro asettui ylpeänä Piiskaviiman ja Kalmasydämen väliin sotuteiden joukkoon.

"Minä Varjotähti, varjoklaaninpäällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Liekkitassi, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" Kysyin veljeltäni
"Lupaan" hän vastasi rohkeana
" Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Liekkitassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Liekkiraitana. Tähtiklaani kunnioittaa älyäsi ja lojaaluuttasi ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi." Lausuin ja kosketin Liekkiraidan päälakea.
"Vuolaspuro, Liekkiraita!" Klaani hurrasi ja juhli uusia sotureitamme.
Odotin kunnes he rauhoittuisivat ennen kun jatkoin.
"Tapojen mukaisesti heidän tulee valvoa koko yö sanomatta sanaakaan kun me muut saame nukkua yömme rauhassa" mau'uin ja lopetin kokoontumisen.
Näin oli viimeinenkin oppilaani koulutettu. Rauhaisin mielin vaihdettuani kieliä Pimeävarjon kanssa kävin nukkumaan.
--
Raottelin silmiäni vielä pimeässä aamussa. Näin että kuuraa oli kaikkialla. Viiksiänikin peitti hento kerros lumikiteitä. Hengitin syvään ja tunsin ilmassa että pian sataisi taas. Ilma tuoksui enemmän jokiklaanin vesille ja vähemmän kuusimetsien takaisten soiden ympäristölle.
Venyttelin antoisasti ennenkun pujahdin ulos aukealle. Katselin valppaana ympärilleni. Klaani nukkui vielä sikeästi. Paitsi uudet soturimme jotka istuivat vartioiden leiriä.
"Varto vuoronne on loppunut voitte mennä nukkumaan lähtekää molemmat auringonhuipun partioon" maukaisin ja nuorukaiset venyttelivät antoisasti.
"Huomenta" kuului hento naukaus takaani. Käänsin pääni äänen suuntaan ja näin luunvalkean pienen pennun.
"Hyvää huomenta Aamupentu" mau'uin pennulle.
"Nukuitko hyvin?" Kysyin häneltä.
"Nukuin oikein makeasti" hän maukui ja pörhisti kaikki karvansa pystyyn haukotellessaan suuresti.
Kehräsin hiukan pikkuiselle karvapallolle.
"Miten sinä olet näin aikaisin jalkeilla?" Kysyin häneltä.
"Haluan nähdä kun auringonnousun partio lähtee" hän vastasi hymyillen.
"Vai niin, haluatko sinäkin isona aamu partioihin?" Kysyin häneltä.
"Haluan kaikkiin partioihin mukaan!" Hän nauroi.
"Ai ihan kaikkiin" Ihmettelin.
"Niin! Mutta nyt en saa poistua leiristä" hän maukui harmistuneena.
"Minun pitäisi käydä hakemassa Laventelikasvolle muutama yrtti haluaisitko tulla mukaani? Olet jo melkein oppilas" totesin ja ehdotin pikkuiselle.
"Joo!" Hän huudahti innoissaan.
"Tulehan sitten" maukaisin ja suuntasin ulos leiristä.
Vähän matkan päässä leiristä olin törmännyt muutamaan vadelma ryteikköön. Herkullisen tuoksuinen kasvi näkyi jo.
"Wow, onko metsä näin suuri?" Aamupentu kysyi.
"Se on vielä suurempi, ja sen takana aukeavat jänkät ja suot" kerroin pikkuselle.
Koin olevani vastuussa pikku neidistä vaikken ollut hänen emonsa enkä mestari mutta ehkä se että Alessa oli hänen emonsa oli syy. En ole varma.
"Katso tämä on se yrtti, sen nimi on vadelma. Keräämme siittä vain lehdet mutta voit maistaa jos löydät marjan ne ei ole myrkyllisiä" maukaisen ja alan keräämään puskasta lehtiä varoen vahingoittamasta kasvia enempää.
"Katso " Aamupentu kuiskasi.
Katsoin pikkuisen osoittamaan suuntaan. Pieni ja hyvin vanha hiiri uinui puun kolossa.
"Mene nappaamaan se" viiton ja katselin kun pikkuinen asettautui vaanimis asentoon. Reilu nelikuinen pentu ei osannut vaania vielä täydellisesti mutta hyvin näyttävästi pennuksi.
Aamupentua vastaan hiirivanhuksella ei ollut mahdollisuuksia ja pikku pentu sai kun saikin ensimmäisen saaliinsa. Siinä hän nyt seisoi sätkivä hiiri hampaissaan.
"Taita siltä niskat" opastin pikkuista.
Aamupentu puri pienet hampaansa tiukemmin hiiren niskaan ja otus vaikeni vähin äänin. Hän katsoi minua silmät säihkyen.
"Hienoa nyt muista kiittää tähtiklaania saliistasi " muistutin pentua lempeästi.
Keräsin vielä hiukan lehtiä ja nappasin ne suuhuni varoen ja lähdimme kohti leiriä joka oli noin seitsemän ketunloikan päässä meistä.
Tassuttelimme vaiti leiriin.
#tule# viitoin pikkuselle ja askelsin aukion halki Laventelikasvon pesään.
"Huomenta Varjotähti " Laventelikasvo maukui.
"Huomenta" maukaisin ja laskin Vadelman lehdet hänen eteensä.
"Katsos kuka se siellä, näytät jo paljon paremmalta kun toissa päivänä" Laventelikasvo maukui hellästi Aamupennulle.
"Voin erinomaisesti Laventelikasvo, kiitos sinun. Katso mitä saalistin sinulle!" Hän maukui ja laski hyvin vanhan hiiren parantajan eteen.
"Voi kiitos, laitan vain nämä vadelman lehdet varastoon kuivumaan ja syön sen sitten. Haluaisitkos viedä näistä lehdistä muutaman Kekälekukkalle" parantaja kysyi ja viittasi vadelmanlehtiin.
"Joo!" Pikkuinen makui innoissaan ja otti varovasti kaksi lehteä ja kipitti ulos pesästä.
"Hänestä tulee ahkera oppilas" Laventelikasvo maukui
"Niin tulee, ja erinomainen metsästäjä. Olisit nähnyt miten hän saalisti tuon hiiren ilman ainuttakaan oppituntia nappasi hiiren" ihmettelin.
"Voin uskoa, mitäs sinulle kuuluu?" Hän maukui
"Hyvää kiitos, totuttelemista siinä ettei tarvitse nousta joka aamu kukonlaulun aikaan vuolaspuron kanssa harjoittelemaan" naurahdin.
"Kyllä sinä totut" hän maukuu sydämmellisesti.
"Mm, miten oliivipentu muuten voi?" Kysyin
"Elossa" Laventelikasvo vastaa syvä huoli silmissään.
Nyökkään hitaasti ymmärtäen että hän ei voi yhtään paremmin.
"Tähtiklaani häntä siunatkoon" mau'un hiljaa
Laventelikasvo nyökkää ja totuus palauttaa minut pinnalle, tämäkään reviiri ei ole paratiisi maan päällä. Pian klaanien välinen ystävyys haihtuisi kun lehtikato tekisi tuloaan. Pian taisteltaisiin taas kynsin hampain jokaisesta tassunmitasta reviiriä.


Nimi: Varjotähti

10.11.2018 22:29
"Varjotähti" Vaahterapilkku maukui saapuessamme leiriin.
"Niin" vastasin huolestuneesti tiesin ettei tytäreni tulisi puheilleni ihan suotta syyttä.
"Tiedän että sinulla on töitä emo mutta Aamupennulla ei ole kaikki hyvin" Hän maukui.
*ai niin se Alessan pentu* minulla välähti. Olin unohtanut koko karvapallon.
Seurasin Vaahterapilkkua sinne missä pentutarha sijaitsee. Pieni luunvalkea nyytti makasi kippuralla sammalpedillä Tiikeriliekkiä vasten.
"Tiikeriliekki tiedän että olet kiintynyt pentuunne mutta mene auttamaan muita sotureita jos lapaasi aristaa vielä voit mennä Virtatassun kanssa keräämään sammalia. " Ojensin entistä oppilastani joka korviaan luimistellen lähti.
*kolleja pentutarhassa, nyt olen kaiken nähnyt* ajattelin.
"Emo olit aika töykeä" Vaahterapilkku huomautti.
"Ja leirikö valmistuu itsekseen pöhkö, hän tietää sen vallan mainiosti että kaikkien apua tarvitaan jotta leirin tuoma suoja on mahdollisimman nopeasti kasattu ja valmiina puollustamaan meitä ulkopuolisilta. Keskitytääs nyt siihen pentuun" naukaisin hellästi.
"Niin, hän on ollut vähän kuumeinen koko aamun ja minusta vain tuntuu ettei hän ole ihan kunnossa" Vaahterapilkku maukui varovasti.
Kosketin hellästi kuonollani häntä ja hän oli selkeästi kuumeessa vaikken mikään parantaja olekkaan.
"Oletko näyttänyt häntä Laventelikasvolle?" Kysyin.
"Laventelikasvo lähti aikaisin aamusta jo keräämään yrttejä joita partiot oli nähnyt." Tyttäreni vastasi päätään pudistellen.
"Lupaa näyttää Aamua hänelle heti kun hän palaa" vannotin hänet.
Alessa tappaa minut tuonpuoleisessa jos tapan hänen pennun, Aamun on selvittävä tästä. Katsoin pientä viattoman näköistä pentua kipuuralle kiertnyttä.
"Näytän hänelle Aamupennun heti kun hän palaa" Vaahterapilkku maukaisi ja kumarsi kiitokseksi, kehräsin viattomasti ja nuolaisin tyttäreni päälakea.
Pujahdin ulos pentutarhasta aukiolle ja mielessäni pyöri vain Aamupentu. Miten olin pystynyt unohtamaan pikkupennun?

Nimi: Varjotähti

04.11.2018 21:06
Venyttelin antoisasti lähettäessäni Vuolastassun metsälle harjoituskentältä. Tulisin kaipaamaan tätä. Tiesin että Vuolastassu olisi viimeinen oppilaani. Tottakai luotan sotureihini oppilaiden koulutuksessa siittä ei ole kyse, mutta kaipaisin tätä suuresti. Minulla on omat vastuuni ja työni klaanin puolesta, Vuolastassun nimityksen jälkeen se ei enään olisi mestarina toimiminen. Olen kiitollinen kuitenkin että olen saanut toimia mestarina monille hienoille sotureille. Ikuisuusliekki, Tiikeriliekki, Kotkankatse, Tuhkaviiru ja Vuolaspurokin pian.
He jakaisivat oppini eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Katsellessani ympärilleni uudella reviirillämme näin silmän kantamiin jänkää ja sen takana kohoavan metsän varjot, ukkospolun katku kantautui tänne hennosti ja korkokivet kohosivat takanani jylhinä muistuttaen matkasta jonka taitoimme.
Klaanini pärjäsi hyvin täällä. Paremmin kun kuihin. Vanhat reviirit kuihtuivat ja matkakaan tänne ei ollut sotureitani lihottanut lehtikatoa varten.
Siittä puheenollen lehtikato oli selkeästi tuloillaan, maata ja kasveja peitti hiljainen huurre kerros auringonnoustessa.
Illalla olisi kokoontuminen, ensimmäinen jossa olisin päällikkönä. Vuolastassun nimittäisin seuraavana aurigonnousuna, en voisi pakottaa häntä valvomaan koko yötä vielä kokoontumisen jälkeen.
Katsahdin suolle päin ja totesin että minun on jo aika palata leiriin ennenkun minua aletaan kaivata.
Loikin halki jänkän ja tulin tukeville puoli lahoille parruille, jotenkin pidin tästä paikasta reviirillämme. Aurinko loisti matalalla lämmittäen enään tuskin paljoa. Lämpö oli ehkä juuri ja juuri yli pakkasen. Kirpeä keskipäiväinen ilma kutkutti kirsuani ja kylmyys tunkeutui lyhyen turkkini läpi.
Kiihdytin taas keinuvaan juoksuun ja hidastin vasta leirin lähettyvillä. Ulkomuuri oli jo pystyssä tukevana ja vihollisille uhkaavan piikikkäänä kiitos piikkipensaan ja karhuvatukka punoksen. Pujahdin sisään leiriin vaivatta tunnelista ja ravistelin turkkiani hiukan. Katselin kiinnostuneena ympäri aukiota. Kaikupentu leikki innoissaan Hohkapennun kanssa. Minua osin harmitti etten pystyisi toimimaan mestarina Kaikupennulle mielestäni hänessä on potenttiaalia ja hän vaikuttaa oppivan nopeasti.
Minun tosiaan täytyisi kysellä heidän vanhemmiltaan onko heillä toiveita mestareiden suhteen, sitten pitäisi keksiä Vuolaalle ja liekille soturinimet siinä minulle riittäisi puuhaa loppu illaksi.
"Piiskaviima" kutsuin varapäällikköäni ja suuntasin pesälleni. Olimme kaivaneet sen muutaman soturin avustuksella suuren kuusen juurakkoon. Mukavan viileä pesäkolo oli mielestäni ideaalissa paikassa ja pääsin puhumaan klaanille käyevästi vain kiipeämällä yhdelle havuttomalle kuusen haaralle.
Pujahdin kuusenoksien ali ja suuren kuusen alle. Piiskaviima seurasi vanavedessä.
"Tänä yönä on kokoontuminen" pohdin.
"Ketkä haluat mukaasi" hän kysyi.
"Laventelikasvon ja Hallatuulen ainakin" mietin.
"Mites oppilaista, kävisikö Sädetassu, Aurinkotassu ja Ruostetassu?" Hän ehdotti.
"Luet ajatuksiani mutta haluan ottaa mukaan myös Vuolastassun, tämä on hänen viimeinen kokoontuminen oppilaana ja minä lähden joten oppilaani seuraa luonnollisesti mukana" maukaisin.
"Sitten muutama muukin soturi vielä" Piiskaviima muistutti.
"Hunajakynsi, Pihkaviiru ja Tiikeriliekki" ehdotin.
"Kuulostaa hyvälle, entä minä" Kolli maukui mietteliäänä.
"Leiriin jää monta hyvää ja taitavaa soturia haluan sinut mukaan kokoukseen, eikä kukaan nyt kesken kokouksen toisen leiriin hyökkäisi" mietin ääneen.
"Totta,käyn ilmottamassa lähtijöille ja lähden sitten metsälle Jääruusun, Aurinkotassun, Pakkashuurun, Viistoraidan ja Kaamosturkin kanssa. " Piiskaviima maukuu ja nyökkää nopeasti hyväksi ja lähtee pesästäni.
"Vuolastassulla on jotain asiaa" hän huikkaa suulta lähtiessään.
"Tule sisään vaan" maukaisen siskolleni.
"Hei Varjotähti" hän aloittaa varovasti ja kumartaa hiukan.
"No mitä sinulla on sydämellä pikkuinen?" Kysyn oppilaaltani arvaten että hänellä on jotain mielessään.
"Mietin soturinimeäni, saisinko itse päättää sen" hän lopulta uskaltautui sanomaan.
"Toki jos sinulla on jo jokin mielessä." Maukaisin ja viitoin häntä jatkamaan.
"Tiedäthän että olin hyvin läheinen Leikopuron kanssa" hän maukui sekalaisin tuntein.
Nyökkään hiljaa ja sipaisen muutaman neulasen hänen turkista hännälläni.
"Ja nyt koko klaani tuntuu unohtaneen kaiken sen hyvän mitä hän on tehnyt elämänsä aikana klaanille. Siksi toivon soturinimekseni Vuolaspuroa" hän lausui.
"Tuo on kauniisti ajateltu pikkusisko. Oletko ihan varma kuitenkin että haluat hänen nimensä?" Varmistin.
"Olen miettinyt tätä pitkään" hän maukui hiljaa.
"Tottakai se sopii. Veljelläsi on arviointi huomisaamusta joten pidetään seremonia illasta?" Ehdotin ja nuolaisin rohkaisevasti oppilastani korville.
"Sopii" hän hihkaisi ja pinkaisi ulos pesästäni.
Minulla on outo tunne ettemme olleet ollut yksin äskeisessä keskustelussa mutta eihän pesässäni ketään muuta nyt ole. Ilmassakin leijui vain valju varjoklaanin haju minun,vuolaan,piiskan ja aurinkotassun lisäksi.
Pudistin päätäni ja ajattelin ajatelleeni varnasti omiani.

----

Suuntasin tunneleille jotka johtivat ukkospolun ali, nämä oli partio löytänyt kiertäessään rajoja ja en todellakaan haaskaisi sotureitani ylittämällä ukkospolun joka kerta kokoontumiseen tämä olisi pajon parempi reitti. Jäinen pinta raksui tunnelin pohjalla kissojeni tassutellessa sen yli.
Kaikii aistini oli viritettynä kun astuin ensimmäisenä ulos tunnelista tuuliklaanin reviirille. Ilmassa leijui vahvana tuoksu tuuliklaanista ja huomasin että moni muukin nyrpisti nenäänsä löyhkälle. Pudistin päätäni tuntiessani myös myrskyklaanin löyhkän tänne asti. Luulivatko ne sammakonaivot tosiaan että minua kiinnostaisi lähettää kissani heidän mädille reviireille kun omamme oli ylivoimaisesti suurimmat. Niitäkin tosin täytyisi laajentaa vähän ennen lehtikatoa, ei muiden klaanien suuntaan mutta Tiikeriliekin tiedistelupartion mukaan taakseppäin nelipuu-tunneli suunnassa elelisi vain muutama erakko jotka soturini häätäisi nopeasti. Emme tarvitse kun kunnon partion säikyttämään ne karvapallot tiehensä sitten reviirimme ruokkisi toivottavasti meidät koko lehtikadon ajan.
Viitoin klaanini ympärilleni vielä ennenkun lähtisin kokoontumisaukealle tunnelilta.
"Kaikki pitävät kuononsa ummessa reviirimme hyvistä taistelu puolista meille ja suo alueiden tarkasta sijainnista en halua että kukaan klaanin ulkopuolinen saa tietää minkälainen maasto heillä on ukkospolun tällä puolen tarkalleen vastassa. Mukava harva jänkä ja kuusimetsä riittäköön heille tiedoksi." Mau'uin hiljaa ja katsoin merkitsevästi oppilaisiin joilla oli tapana ollut puhua sivu suunsa.
Kaikki nyökyttelivät ymmärtäväisenä joten viitoin heitä järjestäytymään ja siloitin karvani. Johdin meidät hyvää vauhtia aukiolle.
Jokiklaani ja Tuuliklaani olivat jo paikalla. Kisssani hajaantuivat muiden kissojen sekaan tervehtimään vanhoja ystäviään.
"Iltaa" tervehdin Takiaistähteä ja Suosointua saapuessani heidän luokseen puhujankiven luo.
"Iltaa Varjotähti" Takiaistähti maukui ja hymyili.
" erikoista kun emme enään ole rajanaapureita" Takiaistähti jatkoi.
"Älä muuta virko" naukaisin. Olin niin tottunut törmäämään Suosointuun tai Takiaistähteen partiossa että tuntui ihan oudolta kun näkisi heitä enään vaan kokoontumisissa.
"Katsos myrskyklaanikin saapuu" Sadetähti maukui hiukan erikoinen sävy puheessaan.
"Viimein tänne jäätyy pystyyn" Jokitaival tuhahti ja pörhisti turkkiaan.
Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen kiipesin puhujankivelle.
"Varjoklaani on sopeutunut hyvin uusiin reviireihin ja saanut itselleen tarpeeksi suuren reviirin ruokkiakseen meidät koko lehtikadon ajankin." Ilmoitin esiksi.
Vendin syvään henkeä ja jatkoin.
"Olemme saaneet klaaniimme uuden jäsenen Aamupennun ja hän on Vaahterapilkkun hovissa pentutarhassa. " kerroin uutiset Alessan pennusta.
"Riistaa riittää uusilla reviireillä, klaanini on toipunut vaelluksesta ja tähtiklaani on siunannut meitä monella tapaa viime aikoina. Laventelikasvokin on löytänyt tarvitsemansa yritit." Lopetin ja annoin paikkani Takiaistähdelle.






Nimi: Zare

31.10.2018 16:59
_______________________________________________________

Nimi: Zare

31.10.2018 16:59
Varjotähti// 14kp, 5kp
Hunajakynsi// 14kp
Vuolastassu// 39kp
Sädetassu// 32kp
Karpalotassu// 20kp
Saniaistassu// 8kp

Nimi: Saniaistassu

29.10.2018 18:53
”Tämä on nyt meidän kotimme”, emoni puhui hiljaa vierelläni. Silmäilin ympäristöäni reagoimatta. Varjotähti ja kokeneimmat soturit olivat päättäneet, että olisi kaikista järkevintä rakentaa leiri tänne kuusimetsään, jossa suojanamme olisi myös puita, ja saisimme helposti leirin rakennustarvikkeita. Lisäksi kuusimetsä muistutti meitä entisestä kodistamme, joten jokaisen olisi varmasti helpompi sopeutua uuteen ympäristöön. Minulle kaikista tärkeintä oli, että voisimme alkaa pitkästä aikaa elämään tavallista klaanielämää ilman lähipäivien mukaista yhteistyötä muiden klaanien kanssa. Halusin kaiken palaavan normaaliksi mahdollisimman nopeasti.
”Tomusydän ja Tuhkaviiru, ottakaa oppilaanne mukaan ja yrittäkää metsästää jotakin saalista illaksi!” varapäällikkö pyysi korottaen ääntään parin ketunmitan päässä olevilta sotureilta. Soturit nyökkäsivät ymmärryksen merkiksi, ja toinen heistä viittoi minulle häntäänsä. Väräytin korvaani.
”Minun täytyy mennä”, sanahdin nopeasti jäämättä kuulemaan emoni vastausta. Myös Aurinkotassu – serkkuni – seurasi askelissani mestareidemme luo. Astelimme takaisin siihen suuntaan, josta olimme tulleetkin. Ennen kuin ehdimme kolmea ketunmittaa kauemmaksi, tuttu tuoksu valtasi sieraimeni ja huudahdus pysäytti saalistuspartiomme:
”Odottakaa! Minä tulen myös mukaan, jotta meidän sinisilmäiset soturimme eivät päästä saalista pälkähästä.”
Vilkaisin taakseni, ja vaaleaturkkinen kolli osui silmiini. Hän kipitti meitä kohti rivakasti ja saapui seuraamme tuossa tuokiossa. Tuhkaviiru nyökkäsi pieni virne huulillaan.
”Puhu vain omasta puolestasi, vihersilmä”, mestarini pilkkasi takaisin ilkikurinen vivahdus äänessään. Piiskautin häntääni kärsimättömästi ilmaan, ja viimeinkin Tomusydän murahti merkiksi jatkaa matkaan pitäen aistit valppaina riistan vuoksi.

Sen höyhenet kiilsivät oranssissa auringonvalossa. Se oli yllättävän värikäs linnuksi – sen päässä oli punaista, höyhenissä ja pyrstössä lisäksi myös keltaista. Se oli hyvin syönyt, pullea tilhi, joka nokki maahan pudonneita pihlajanmarjoja.
Tarvittiin vain yksi ponkaisu, ja tilhi olisi minun. Lipaisin huuliani keskittyneesti, ja jännitin takajalkani tukeviksi, vahvoiksi. Pitäen katseen tiukasti saalissa, ponnistin eteenpäin voimakkaasti. Hampaani pureutuivat höyhenien läpi lihaan, ja veren maku tulvahti suuhuni. Ei mennyt hetkeäkään, kun tilhen pieni sydän oli pysähtynyt. Nousin jaloilleni seisomaan, ja laskin linnun hampaistani tyytyväisenä. Haistelin ilmaa, ja tiesin, että muut olivat menossa jo leiriä kohti. Ravistin turkiltani pari pudonnutta lehteä ennen kuin poimin saaliin takaisin suuhuni ja lähdin hölkkäämään muita kohti.

Nimi: Karpalotassu

29.10.2018 09:01
"Etkö sinä luota minuun?" Kysyin mestariltani illan hämärtyessä.

Taivalsimme kohti koti. Suuren ukkospolun meteli hälveni jo kaukana takana.

"Oletko sen arvoinen, oletko käyttäytynyt niin että voin luottaa sinuun?" Harmaahäntä kysyi.

"Et" veljeni tokaisi piikikkäästi ilmestyessään vierelleni.

"Kuka sinulta nyt mitään kysyi!" Huudahdin.

"Ei kukaan, minä sentään osaan pysyä erossa kotikisuista joten kuono umpeen vaan pikkusisko" Huuhkajatassu ilmoitti ylimielisesti.

"Minä en sentäs tongi tarpeidentekopaikkaa" sihahdin muistuttaen veljeni siittä mitä pienenä teki.

Hän vain tuhahti ja pinkaisi Vuolastassun luo.

"Mene sinä vain ihannoimasi Vuolastassun luo pikku Huuhaatassu" jupisin hiljaa.

"Käyttäytykäähän nyt kun muutkin klaanit on kuulemassa vielä" isoemoni huomautti lempeästi.

"Tottakai Varjotähti" Huuhkajatassu maukui

*nehän jäi nelipuulle ei ne kuule mitään*

"Niin sitä pitää, kohta ollaan perillä"hän huikkasi hymyillen.

"Raja tulee menemään tässä ukkospolussa" Harmaahäntä maukui selkeästi ja katsoi minua merkitsevästi.

Katsoin tassuihini ja nyökkäsin vaisusti vastaukseksi.

*en taida päästä kokoontumiseen näkemään korretassua* ajattelin haikeana.

Mukava tuuliklaanin naaras oli ollut minulle hyvä ystävä taon lauman luona.

Hiljaisena joukkona Varjotähti johti meidät soiden ja jänkien lävitse tiheään kuusimetsään. Sammalet polkuanturoiden alla tuntuivat ihanilta kovan ja kuuman ukkospolun jälkeen. Illan kylmyys oli laskeutunut auringon painuttua mailleen. Kuu pilkotti havujen välistä suurena hopeisena vain kynnenverran puuttui, pian se olisi täysi. Hopeahäntä loisti kirkkaana ikään kuin iloiten klaanien löydettyä omat maansa kaksijalan takaa.

"Olemme pian perillä" Piiskaviima maukui joukon hänniltä.

"Hunajakynsi näytä tietä"isoemoni käski. Katsoin miten vain hänen silmänsä silloin tällöin heijastivat kuun ja tähtien valoa, muuten pieni kissa oli näkymätön pimeydessä varjojen kätkiessä hänet täydellisesti.

Nyt ajatellen Varjotähti on hyvin stereotypinen Varjoklaanilainen, tumma turkki joka sopii täydellisesti varjoiseen metsään, kuolettavan taitava taustelija joka suostuu syömään vaikka rottia tarpeen tullen.

Minäkin olin tummaturkkinen mutta en osaa läheskään yhtä hyvin taistella saati sulautua varjoihin. Ehkä opin joku päivä?

"Olemme perillä " Hunajakynsi ilmoitti.

Katsahdin epäilevänä hiekka aukiota. Aukion reunoilla kasvoi epämääräisiä puskia karhunvatukkaa siellä täällä kasvoi kituvia puskia.

"Meillä riittää tassut täynnä töitä ainakin seuraavaan kokoontumiseen saakka." Harmaahäntä naurahti katsoen leiriämme.

"Jaksaako joku hakea sammalia kuningattarille ja vanhimmille?" Piiskaviima kysyi kissojen kerääntyessä karhunvatukkojen alle.

"Me lähdemme Karpalotassun kanssa" Harmaahäntä ilmoitti.

"Minä voin tulla mukaan" Vuolastassu maukui.

*no just, mitä tähtiklaanin nimeen olen tehnyt ansaitakseni tämän*ajattelin, partioon vuolaan ja Harmaahännän kanssa.

"Minä ja Liekkitassu voisimme lähteä toisena partiona?" Metsäsielu ehdotti.

"Liityn seuraanne mielelläni" Pimeävarjo maukui ja kampesi itseään jaloilleen.

"Top tykkänään herraseni, sinä pysyt leirissä kunnes minä toisin sanon" Laventelikasvo huudahti Pimeävarjolle.

"Vain kohtalaisesti ainakin kunnossa olevat kissat saavat lähteä" Varjotähti maukaisi kuuluvasti ja katsoi murhaavasti kumppaniaan.

Pimeävarjo pyöritteli silmiään ja pudisti päätään.

"Muut voitte alkaa asettautua" Varjotähti jatkoi.

"Mennään" Harmaahäntä maukui ja pian vuolastassu ilmestyi rinnallemme kevein askelin.

Katsoin naarasta hetken epäillen, Huomasin vasta nyt että hän oli täysin arpien peitossa. Vanhin oppilas katsoi minua nenänvartta pitkin. Kastanjatassu oli häneen säälivän katseen ja mulkaisi minua ennen kuin seurasi siskoaan Liekkitassun perään.

Olisin halunnut vain jäädä leiriin, jalkojani painoi jo koko päivän vaelluksen jäljiltä. Katsoin kaihoten leiriä joka jäi hiljalleen taaksemme kadotessamme metsään.

"Pian olemme takaisin" Harmaahäntä lohdutti.



Nimi: Sädetassu

23.10.2018 00:37
Sädetassu on metsästyspartiossa Karpalotassun, Tomusydämmen ja Harmaahännän kanssa. He yrittävät saada jotain riistaa kun kaikki ovat aika väsyneitä. Partio pääsee kuusimetsään jossa neulaset pistelevät hieman Sädetassun polkuanturoita, mutta hän ei jaksa välittää siitä. Tomusydän, joka on partion johdossa pysähtyy ja katselee hieman ympärilleen.
“Jäädään tähän, täällä näyttää olevat jonkin verran riistaa”, hän ilmoittaa muille. Harmaahäntä heilauttaa häntäänsä merkiksi että on ymmärtänyt asian ja tutkiskelee ympäristöä riistan toivossa.
“Sädettassu, katsotaanpa vielä se sinun vaanimisasento”, Tomusydän ilmoittaa ja istahtaa maahan. 'Minun saalistusasennossani ei ole mitään vikaa! Tiedät sen kyllä, Tomusydän.' Sädettassu ajattelee ärsyyntynesti.
“Emmekö me voisi vain saalistaa”, hän kysyy mestariltaan joka pudistaa päätään ja nousee. Tomunruskea kolli kiertää täplikästä naarasta ympäri samalla väläyttäen hänelle terävän katseen.
“Matkan takia meillä on jäänyt harjoittelu vähiin”, Tomusydän sanoo. “Parasta tarkistaa asentosi heti nyt, että osaat sen ennen kun sinusta tulee soturi.”
Sädetassu huokaa ja vilkaisee Karpalotassua. Pakko kai se on myöntää, että vanhemman oppilaan vaanimisasento oli tarkemmin tehty kuin Sädetassun. Pesätoveri laskeutuu vaivatta matalaksi, ja kun hetki on koittanut hän loikkaan hiiren päälle korkealta yläilmoista. Sen jälkeen tummanharmaa naaras nostaa ylpeästi saaliinsa hampaisiin ja kehrää. Sädetassu huokaa ja katsoo taas Tomusydämmeen.
“Hyvä on, mutta tehdään tämä nopeasti. Haluan metsästääkkin vielä tänään”, hän sanoo ja laskeutuu alemmaksi saalistusasentoon. Tomunruskea kolli silmäilee ja arvioi Sädetassua.
“Pystytkö pitämään häntää hieman vielä alenpana?” Hän kysyy oppilaaltaan, joka laskee häntäänsä hieman alemmaksi.
“Näinkö?” Sädetassu kysyy ja Tomusydän nyökkää. “Nyt voit näyttää kun nappaat jotain.”
Täplikkäästä naaraasta on kivaa kun pääsee nyt saalistamaan. Piiskaviima oli valinnut hänet partioon varmaan sen takia, koska Sädetassu oli Varjoklaanista ehkä vähiten väsynein kissa. Tietenkin Riekotassu, hänen veljensäkkin oli vielä hyvin pystyssä. Silti hänet laitettiin katsomaan klaanin vanhimmilta punkkeja. Sädetassun onneksi hän havaitsee oravan mussuttamassa käpyä pahaa aavistamatta. Naaras hiipii sitä kohti. Sädetassu ei ole sellainen kissa joka yrittää muistaaa joka ikisen säännön ja tavan saalistuksessa, hän vain antaa mennä. Tälläkertaa kuitenkin naaras muistaa olla oravan ja lähimmän puun välissä, ettei saalis pääsisi kiipeämään siihen. Sädettassun turkki maastoutuu hyvin tähän maaperään, joten hän pääsee aika lähelle oravaan ennen kun hän hyppää. Orava kuitenkin ehtii naaraan alta kun Sädetassu tömähtää maahan ja säntää kohti puuta. Kevyt oppilas kuitenkin lähtee heti alas tultuaan sen perään, ja vaikka orava ehti kiivetä vähän matkaa puuhun täplikäs oppilas saa sen kiinni. Sädetassu painaa oravaa kynsillä niin kauan kunnes se ei enää hengitä. Iloisena saaliistaan naaras poimii sen hampaisiin ja katsoo muita.
“Hyvin napattu”, Karpalotassu kehuu. Sädetassu kehrää vastaukseksi toiselle oppilaalle.
“Sinä nappasit tuon hiiren niin ettei se ehtinyt tajuta mitään”, täplikäs oppilas hymyilee. “Tyhmä hiiri!”
“Muistakaa kunnioittaa saalista”, Harmaahäntä tulee paikalle hiiri suussaan. “Se kuoli jotta me saisimme ruokaa.”
Samalla Tomusydän tulee varpunen suussaan paikalle. Hän näyttää tyytyväiseltä kun kaikilla on jotain riistaa.
“Hienoa”, hän kehrää. “Tässä ei ehkä ole tarpeeksi, mutta ei pidetä klaania enenpää nälissään.”
Kaikki nyökkäävät myöntyvästi ja lähtevät kävelemään kohti sitä paikkaa, missä Varjoklaani nyt oleilee. Leirissä- tai jossain Sädetassu pudottaa oravansa tuoresaaliskasaan Karpalotassun perässä.
“Nam... Minulla alkaa olla nälkä”, Karpalotassu sanoo lipoen huuliaan. “Kun pentutarhalle ja klaaninvanhimmille on annettu ruokaa, me saamme ottaa eikö vain?”
“Niin kai luulisin, sillä me olimme tässä ensimmäisessä metsästyspartiossa ja kyllä varmaan saadaan lisää riistaa pian”, Sädetassu pohtii, ja kaksikko vilkaisevat toisiinsa hymyillen.
“Vihdoinkin tuoresaalista”, Riekotassu marssii Sädetassun luo vesi kielellä. “Kun olemme syöneet meidän pitää mennä tutkimaan yhtä paikkaa jonka löysin. Sen jälkeen voimme nimittää pennuista meidän oppilaat ja opettaa heille taistelua!”
Sädetassu vilkaisi vieressään olevaa Karpalotassua, joka vain pyöräytti silmiä. Riekotassu on pidetty kiireisenä viime päivien aikana, joten hän ja Sädetassu eivät ole ehtineet tehdä suurenpia seikkailuretkiä ja leikkejä, joita he toivoivat.
“Ethän sinä syö ennenkun olet vienyt riistaa pentutarhalle”, Hunajakynsi saapuu paikalle, johon Riekotassu tuhahtaa. Sädetassun veli kuitenkin ottaa oravan pienestä tuoresaaliskasasta ja kävelee kohti pentutarhaa. Sädetassu huokaa ja katsoo veljensä perään. Hän ei tykkää nähdä Riekotassua tuollaisessa mielentilassa. Hunajakynsi huomaa Sädetassun ilmeen ja tuhahtaa:
“En minä häntä ylityöllistä, mutta hänen on opittava siihen ettei ole enää mikään pikku pentu jolla ei ole vastuuta!”
“Joo joo, olisin vain toivonut ettämeillä olisi hieman aikaa tänään olla kahdestaan”, mutisen.
“Ymmärrän kyllä kuinka läheisiä te olette toisillenne, mutta uusille reviireille asettuminen vaatii kaikilta enemmän työtä, myös sinulta ja veljeltäsi”, kolli sanoo. 'Olinko kuulevani tuossa hieman myötätuntoa? Ja pah, en minä niin säälittävä ole!' Sädettassu mietti, mutta tajusi että vaikutti juuri sellaiselta.
“Ja minä en syö tuota tuoresaalista, koska en ole ansainnut sitä”, Hohkapentu tuhahtaa pentutarhan suulta. Sädetassu kääntää päänsä sinne suuntaan, jossa kilpikonnakuvioinen pentu katsoo Riekotassua ja Sammaltassua itsepäisesti.
“Ja miksihän et?” Sammaltassu kysäisee hämmästyneenä pennulta.
“Eihän Riekotassukaan saanut syödä ennenkun toi riistaa meille! Minä olen sitä mieltä, että olen tarpeeksi vanha metsästämään omat riistani ja vaikka koko klaanille”, pentu inttää, joka saa Sädetassun huvittumaan niin että hänen viiksensä värisevät. Kaikupentu ilmestuu pentutarhasta Hohkapennun rinnalle.
“Juuri niin, me vaadimme sitä”, hän ilmoittaa. Kotkankatse ilmestyy heidän taakseen ja huoskauttaa etukäpälällään pentujen selkää niin että kaksikko säikähtää.
“Höpö höpö, odotatte kunnes teistä tulee oppilaita”, hän sanoo ja pennut tekevät pettyneen ilmeen. “Älkää yhtään näyttäkö tuota naamaa, tai muuten mäytä hyökkääteidän kimppuunne”, hän sanoo ja leikillä murisee pennuille, kuin olisi itse mäyra. Pennut kiljaisevat leikillä ja juoksevat pakoon niin että Kotkankatse lähtee takaa-ajoon. Sammaltassu jää katsomaan heidät peräänsä ja sitten ojentaan oravan kuningattarille. Sädetassu pitää siitä kun katselee leirissä ympäriinsä, että näkee paloja erillaisista hauskoista tilanteista, kuten esimerkiksi kun hän kääntää päänsä toisaalle hän näkee Aurinkotassun vaihtavan kieliä jonkun toisen oppilaan kanssa. Aurinkotassu on myös ahkeroinut kuulemma pitkään tänään pesien rakentamisessa että varmasti väsyttää.
“Sädetassu, jaetaanko tämä hiiri?” Vieläkin täplikkään naaraan vieressä istuva Karpalotassu kysyy, johon Sädetassu nyökkää vastaukseksi.

Sädetassu halusi näyttää hyvältä itse päällikkö Varjotähden, joka on myös hänen isoäitinsä, ja mestarinsa Tomusydämmen edessä. Siispä hän päätti ilmoittautua että lähtee yksin metsästämään, joten siinä sitä mennään. Sädetassu kävelee etsien riistaa aika kaukana juuri perustetusta leiristä. Itse hän ei enää hirveästi tykkää rasittaa käpäliään, mutta hän halusi todistaa ettei matkan takia ole jäänyt jälkeen mistään. Myös siksi että klaanitoverit olivat nälkiintyneitä ja tarvitsivat tuoresaalista. Hänen onneksi lähistöllä oli hiiri, jonka Sädetassu huomasi. Hän lähti hiipimään innoissaan saalista kohti. Hän loikkasi sitä kohti ja sai sen tapetuksi. Hän tuskin ehti ulvaista voiton riemusta kun jo outo haju tunkeutui hänen nenäänsä. Se oli kissan haju, muttei minkään klaanikissan. Vaistomaisesti Sädetassu pudottaa saaliinsa ja köyristää selkänsä niskakarvat pystyssä sähisten. Pian esiin astelee kaksi kissaa, toinen punaruskea suuri kolli jolla on meripihkan väriset silmät. Toinen on vaaleanharmaa jonka selässä on mustia pilkkuja, pienenpi kuin punaruskea. Kolleja kummatkin.
“Mitä te täällä teette? Lähtekää Varjoklaanin reviiriltä välittömästi”, Sädetassu sähisee vihaisesti.
“Tai mitä?” Kysyy ivallisesti punainen kolli.
“Tai saatte kynnestä!” Sädetassu sähisee puollustavasti, ja kun kollit alkavat nauraa hän loikkaa toisen heistä päälle. Punaruskea kolli painaa hänet heti maata vasten ja naurahtaa:
“Ja tälläisenkö penikan maat nämä ovat”, hän sanoo ja painaa Sädetassua vielä kovemmin kohti maata. Herken aikaa kestää, kunnes tapahtuu jotain odottamatonta. Pimeudestä loikkaa suuri liharsikas musta kolli valkoisella vatsalla suoraan Sädetassua pitelevän kollin kimppuun. Kun täplikäs naaras pääsee jaloilleen hän saa todistaa hurjan tappelun, kun kaksi kissaa tappelevat toisiaan vastaan.
“Juokse nyt!” Sähähtää salaperäinen musta kolli Sädetassulle. Sädetassu sävähtää ja katsoo epäluuloisena kollia. “NYT!”
Loppujan lopuksi naaras pinkaisee juoksuun, ja paniikissa ei tajua että juoksee suoraan pois Varjoklaanin reviiriltä.

Kaikkialla minne Sädetassu katsoo on vain hylättyjä kaksijalan pesiä. Hän tuntuu olevan hukassa. Sädetassu ei edes pysty seuraamaan omaa hajujälkeään takaisin, koska ympärillä olevat uudet tuoksut sekoittavat naaraan nenän. Sädetassu pinkaisee hylättyyn kaksijalan pesään, sillä hän tuntee pari sadepisaraa turkissaan. Sade yltyy rankkasateeksi, ja niinpä naaras on loukussa. Pieni koti-ikävän kyynel vierähtää hänen poskeltaan kun hän nuolee punaruskealta kollilta saaneita arpia. Hän ei voisi nyt vain juosta turvaan parantajanpesälle, hänen täytyy selvitä yksin.
“Hei”, kuuluu ääni hänen seläntakaatansa, joka saa naaraan kääntymään. Puhuja on se salaperäinen kolli joka oli auttanut häntä tänään. “Taisit joutua aika moiseen liemeen?”
“Kuka sinä olet?” On vuorostaan Sädetassun vuoro kysyä.
“Nimeni on Leoko, hauska tutustua”, kolli sanoo ja tulee lähemmäksi. “Mikä mahtaa olla sinun nimesi?”
“Olen Sädetassu”, naaras kertoo ja katsoo tassuihinsa. “Tuota... Kiitos että tulit auttamaan minua tänään. Ilman sinua hän olisi liitskannut minut!”
“Eipä mitään, Sädetassu”, naurahtaa Leoko. “Minua mietityttää vielä yksi asia: Mitä teet nyt täällä: Eikö sinun kuuluisi mennä takaisin kotiisi?”
“Minä... Minä tuota vähän niinkuin eksyin”, Sädetassu kertoo, ja Leoko naurahtaa uudestaan.
“Taidanpa joutua auttamaan sinua vielä kerran”, hän ilmoittaa. “Minä nimittäin tiedän reitin sinne, mitä kutsut Varjoklaanin reviiriksi.”
“Niinkö?” Sädetassu katsoo häntä silmät säkenöiden. Leoko nyökkää.
“Sitä ennen meidän pitää syödä ja nukkua, en jaksa enää mennä tänään mihinkään. Vien sinut heti aamulla, jooko?” Sädetassu nyökkää kollille pilke silmäkulmassaan.
“Joo, ja nyt saat kertoa mistä opit ne siistit taisteluliikkeet?” Hän sanoo innoissaan.
“Sitten sinun on taisteltava minua vastaan”, kolli sanoo ja menee leikisti aisteluasentoon.
“Selvä on”, Sädetassu naurahtaa.

//Tönkkö ja varmaan sata kirjotusvirhettä mut joo. Jatkan ens tarinassa

 

©2018 Metsäketo - suntuubi.com