Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

MyrskyklaaniJokiklaani Tuuliklaani Varjoklaani ⇔ Tähtiklaani Erakot ja kotikisut 

Varjoklaanilaisten tarinat

Puhe "näiden" sisään.

Ajattelu *näiden* tai 'näiden' sisään

Pisteet ja pilkut!

Ja mieluusti puhe aina seuraavalle riville :) Esim. EI näin:

"Hei", maukaisin. "Hei", päällikkö vastasi.

Vaan näin:

"Hei", maukaisin.

"Hei", päällikkö vastasi.

Näin tarinoita on helpompi lukea, ja saatpahan lisää pituuttakin tarinaan ;) Lisää ohjeita kirjoittamiseen löydät Muuta --> Oikeinkirjoitus ja muita vinkkejä tarinoihin liittyen.

 

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kotkatassu

27.01.2018 21:23
Katsoin kauhuissani Varjosydämen perään. Ahdistus valtasi koko kehoni ja tunsin kuinka huuto pyrki ulos kurkustani.
"Varjosydän odota!", huusin naaraan perää, mutta ei tämä halunnut kuunnella.
*Ei minun näin ollut tarkoitus tehdä. Keith, olet täysi idiootti!*, huusin itselleni pääni sisällä kun seisoin kuin jäätyneenä paikallani. Kuinka saatoinkaan sanoa niin mestarilleni. Vaikka olinkin tehnyt mielestäni oikein auttaessani Minkkihäntää, en olisi saanut verrata tilannetta Ikuisuustassuun. Saisin hävetä.
"Mene hänen peräänsä", Kuulin yhtäkkiä tutun äänen tuulessa. Katselin ympärilleni, mutta en nähnyt valtavaa kollia missään. Uskonsiipi oli oikeassa, minun oli pyydettävä heti anteeksi. Pudistelin päätäni ja lähdin juosten naaraan perään. Lumi pöllysi juostessani jalkojeni alla.
*Mihin menit?*
Olin juoksemassa hurjaa vauhtia eteenpäin ja melkein juoksin Varjosydämen ohitse, mutta onneksi kuulin tämän nyyhkytyksen ja pysähdyin. Tämä oli käpertynyt itkemään puun juurelle. En tiedä miksi niin kävi, mutta kun näin tämän itkevän, kyyneleet kipusivat myös minun silmiini. Oloni oli ihan hirveä.
"Varjo....", kutsuin naarasta, mutta ennen kuin sain edes sanottua tämän nimeä, ääneni murtui joten vaikenin. Naaras väräytti korvaansa, mutta ei kääntynyt päätään. Tämä lakkasi nyyhkyttämästä, tai pikemminkin pakotti itsensä lopettamaan. Astuin muutaman askeleen lähemmäs tätä, mutta sitä lähemmäs en kehdannut mennä.
"Varjosydän... Anteeksi", sanoin ääni väristen. Naaras pysyi edelleen hiljaa, mutta käänsi lopulta katseensa minuun. Tämän silmät olivat punaiset itkemisestä. Naaras oli aina ollut hyvin vahva ja nyt hän oli murtunut minun takiani. Tunsin kuinka ensimmäiset kyyneleet valuivat poskiani pitkin.
"Miksi sinä itket?", naaras kysyi kylmästi, mutta samalla hänen murtuneesta äänestään kuului pieni hämmennys.
"Anteeksi, olen niin pahoillani, olen ihan kamala oppilas!", huusin itkuni lomasta. Naaraan silmät suurenivat hämmennyksestä.
"Ei minun ollut tarkoitus sanoa niin! Olen täysi idiootti enkä edes ansaitsisi olla oppilaasi!", jatkoin. Naaras nousi ylös hiljaa ja otti askeleen minua kohti.
"Kotkatassu...", tämä sanoi, ennen kuin keskeytin tämän.
"Sinä otit minut hoiviisi, kun minulla ei ollut muuta paikkaa ja olet ollut minulle liittymisestäni asti kuin toinen emo, mutta sitten minä menen ja saan sinut itkemään!", kerron samalla valahtaen maahan istumaan. Kyyneleet tippuvat yksitellen lumiseen maahan juuri tassujeni eteen. Suljin silmäni ja yritin vetää henkeä. Yhtäkkiä tunnen Varjosydämmen nuolaisevan päälakeani lohduttavasti.
"Shh... Älä itke... Teit ihan oikein kun pelastit toisen, mutta olin vain niin huolissani sinusta", tämä sanoi hiljaa.
"Olit vai?", kysyin tältä ja vedin lopultakin syvään henkeä.
"Tottakai", tämä sanoi.
"Anteeksi....", pyysin vielä kerran.
Olisin tottakai halunnut ilmoittaa sinulle minne olin kadonnut, mutta minulla oli kiire ja minun oli pakko valita. Tiesin kyllä, että minun tulisi ruokkia klaanini enkä olisi saanut ylittää rajaa, mutta kyseessä oli kissan henki", kerroin.
"Hyvä, että edes muistit mitä sanoin", Varjosydän sanoi.
"Mutta rikoin sitä silti... En taida ansaita paikkaa klaanissa....", sanoin hiljaa. Olin saanut itkuni loppumaan, mutta tilalle oli jäänyt suuri syyllisyyden tunne.
"Älä sano noin, tottakai ansaitset. Klaanisyntyinen tai erakko, kaikki tekevät virheitä, mutta eivät ne välttämättä kissasta huonoa soturia tee", tämä lohdutti. Nuo sanat tuntuivat osuvan kuin terävät kyneet suoraan sydämeeni.
*Mutta kun en ole edes erakko*
"Mutta entä jos en ole edes erakko?", kysyin hiljaa ja katsoin naarasta suoraan silmiin. Tiesin, että klaanilaiset eivät katsoneet erakkoja hyvällä, mutta miten he tuomitsisivat kotikissan? En tiennyt miten Varjosydän tulisi reagoimaan, mutta en halunnut enään piilotellakkaan taustaani häneltä.
"Mitä tarkoitat?", tämä kysyi ihmeissään. Nielaisin ahdistuneena, mutta vedettyäni henkeä aloin kertoa tarinaani alusta asti.
"Totuus on, että en syntynyt erakkona. On totta, että synnyin kaupungissa, mutta en kadulla, vaan ihmisten pesään. Olen totta puhuen syntyjäni kotikissa. Emoni on myös syntyjään kotikissa, kun taas isäni syntyi kulkukissaksi. Asuin kuusi kuiseksi asti siskoni ja veljeni kanssa ihmisten pesässä näiden lemmikkeinä, mutta olin aina halunnut lähteä ja elää vapaata elämää. Tosin, isälläni oli muita suunnitelmia. Vaikka hän asustikin ihmisten pesässä, ei hän ollut täysin lemmikki. Isäni oli Taon lauman kenraali, kun taas hänen veljensä oli johtaja. Setäni ei kumminkaan voinut saada perillisiä, joten hänen jälkeensä isäni tulisi perimään paikan ja hänen jälkeensä joku hänen pennuistaan. Hän tiesi alusta asti, että halusin matkustaa, mutta silti hän valitsi minut perimään johtajan paikan, joka tarkoitti sitä, että en saanut poistua pesän alueelta minnekkään. Ei hän ikinä uskonut, että selviäisin tai että pärjäisin taisteluissa, joten hän päätti vangita minut omaksi huvikseen. Hän ei ikinä kertonut mitään lauman asioita, muuta kuin että se oli suuri. Jos vastustin isääni niin sain selkääni. Lopulta kyllyin olemaan hänen vallan välineensä ja päätin etsiä oman tieni. Niinpä karkasin kun hän oli poissa ja ryhdyin vaeltajaksi.
Tapasin matkoillani paljon muita kissoja ja opin paljon, ja sitten liityin klaaniin. Täällä opin taistelemaan ja nykyisin näen teidät ennemminkin perheenä. Ja nyt, olen pettänyt perheeni....", kerroin ja jäin odottamaan Varjosydämen tuomiota.



// Lasi toivottavasti käy? Keith ei sit haluu et muut saa tietää sen oikeesta taustasta ja periaatteessa se vois sanoo et tän takii se tietää et kaikki ihmiset ei oo pahoja ja että Ikuisuus voi olla viel elossa????

Nimi: Myrskyraita

27.01.2018 10:52
Herään siihen kun minulle tulee kylmä. Hytisen ja nousen ylös. Katson ympärilleni. Vain muutama kissa on jo herännyt. En saa unta joten tassutan aukiolla karvat pörhössä. Tuoresaaliskasalla odottaakin Susitassu. Hän tervehtii minua iloisella hännänheilautuksella. Menen ärsyyntynyt ilme kasvoillani tuon viereen ja alan valita tuoresaalista.
“Taisi olla aika kylmä yö?” Susitassu kysyy. Nyökkään kohmeisena. Naaras heittää häntänsä ympärilleni. “Piristy nyt! Mennään vaikka metsälle”, tuo ehdottaa. Nyökkään ja näytän hieman parenmalta. *Pitää lähteä ennenkun joku käskee voimistamaan pesän seiniä.*

Kuljemme pitkin tumisia metsäteitä. Turkkini ei kauhean hyvin maastoudu tähän vuodenaikaan, toisin kun Susitassun. Hän hyppii edellä innoissaan kun pääsee liikkumaan.
“Täältä ei nyt näytä löytyvän mitään”, tuhahdan. Susitassu astelee luokseni vielä hymy päällä.
“Ei nyt luovuteta! Voisimme sitten tehdä vaikka jotain jännää!”
“Kuten mitä?” Kysyn ja pyöritän silmiäni. Susitassu miettii hetken.
“Keksin! Mennään saalistamaan hirviöitä!” Hän pian keksii. Jähmetyn ja naurahdan.
“Pentumainen idea”, sanon. Susitassu loikkii ympärilläni. “Mutta miksi ei koiteta?” Hän kysyy.
“Hyvä on, ja sitten näet kuinka aivotonta tämä on!” Nauran.
“Mennään sitten!”

Olemme piilossa hirviöiltä pensaassa. Ne jytisevät ohi isoina suurina petoina. Vilkaisen Susitassua ja nauran kosta tuo tajuaa olleensa väärässä. Noita ei voi kukaan metsästää.
“No? Miten on?” Kysyn pilkallisesti. Naaras tönäisee minua.
“Odotas vielä, kyllä jotain keksin”, tuo sähähtää. Nyökkään vahingoniloisesti. Odotamme hetken aikaa. Näen kun iso hirviö on tulossa meidän ohitsemme. Susitassukin on kiinnittänyt siihen huomionsa. Odotemme sun tuloa. Se lähestyy ja lähestyy, ja sen katku voimistuu. Susitassu loikkaa ulos puskasta.
“Haluan nähdä sen lähempää”, hän ilmoittaa. Loikkaan tuon vierelle ja kiskon naarasta pois.
“Ei! Oletko hullu me-” sanani katkeavat kun hirviö pysähtyy kohdallemme. Me kummatkin jähmetymme. Kumpa se ei huomaisi meitä. Sen sisätä tulee ulos kaksijalka. Se katsoo maata ja huomaa meidät.
“Juokse!” Käsken Susitassua ja alamme pinkoa pakoon mutta liian myöhään. Kaksijalka ottaa naaraasta kiinni ja vetää hirviöönsä.
“Myrskyraita!” Susitassu huutaa. Hyppään kaksijalan kimppuun. Puten sitä niin lujaa kuin voin. Se hätkähtää ja ottaa minua niskasta kiinni. “EI!” Raavin sitä sen käpälään. Kaksijalka heittää meidät hirviönsä sisään. Otan maasta tukea kun hirviö sulkeutuu rymisällä. Susitassu on minussa kiini peloissaan.
“Olemmeko me sen vankeja?” Hän kysyy. Katson ympärilleni ja nyökkää. Pian näen jotain muutakin. Häkkejä, mutta ei tyhjiä. Muutamissa häkeissäon kissoja. Miksi? Pian hirviö alkaa täristä ja huomaan että liikumme.

Jatkuu :)

Nimi: Zare

24.01.2018 19:24
Kotkatassu// 20kp
Varjosydän// 19kp

Nimi: Varjosydän

24.01.2018 00:01
Saavuin leiriin yltäpäältä lumessa ja viikset jäätyneenä.
"Oletko nähnyt Kotkatassua?" Synkkätaival kysyi heti päästyäni sisään.
"En. Eikös hän ollut kanssasi" kysyin siristäen silmiäni ja kurtistaen kulmiani.
"Oli mutta en löytänyt tätä enään kun olimme lähdössä takaisin" tämä maukui vähän kaarrellen ja kierrellen.
*Tähtiklaani sentään eikö kukaan ikinä voi katsoa sen riiviön perään. Pistä toinen aisalle ja tee itse perässä. Kuhan vain löydän sen mokoman katin ryökäleen tämä saa tuntea turkissaan... enkö minä jo kertaalleen tehnyt selväksi että käskyjä noudatetaan. Murrr* ajattelin vihaisena mutta pidin kasvoni arvokkaana peruslukemilla.
"Pyydän Ruohotähden luvan ja lähden sinun ja Routamyrsyn kanssa etsimään tämän." Maukaisin ja Synkkätaival kumarsi aavistuksen.
Nyökkäsin merkisi että keskustelu oli loppunut. Askelsin kepeästi hiukan lumisessa leirissä oli jäätyneen puton ja parantajan pesän kohti päällikön pesää. Näin sivusilmälläni Tiikeriliekin ja Vaahterapilkun kuhertelevan leirin reunalla.
*voi heitä nuori lempi on julma* kehräsin mielessäni tyttäreni ja ottopoikani suhteelle.
*mikäs vanhus minäkin olen olevinani* ajattelin huvittuneena.
Naukaisin pehmeästi saapuessani jäkälä verkolle joka riippui pehmeänä kallioon kaivetun pesän edessä. Vastaus kaikui kuuluviini ja astuin sisään.
"Miten voin auttaa" kuului Ruohotähden rauhallinen ääni.
"Kotkatassua ei ole näkynyt, voinko lähteä kahden muun kanssa etsimään tätä?" Kysyin
"Eikö ole liian aikaista lähteä etsimään" tämä esitti.
"Entä viime kerta" vastasin katkerana muistellen Ikuiauuatassua, jos olisin vain lähtenyt etsimään häntä ehkä hän olisi hengissä.
Ruohotähti huokaisi syvää selvästi punnoten toivettani tämä kohotti katseensa ja katsoi mina syvälle silmiin. Huoleni paistoi näköjään läpi sillä tämä vain nyökkäsi.
"Mene vain." Hän lopulta sanoi.
"Kiitos" naukaisin ja kumarsin.
"Tähtiklaani olkoon puolellanne" hän lopetti ja lähdin pesästä.
Etsiskelin Routamyrsyä mutta tämä oli ilmeisesti metsällä. Tiikeriliekki suunninpiirtein käveli ylitseni.
"Hei, tulisitko kanssani etsimään Kotkatassua" naukasin.
"En voi nyt" tämä vilkaisi mulkaisin tupta pahasti ja hän luimisti korviaan.
*mokoma*
Synkkätaivalellekkin oli tullut jotain joten päätin lähteä itsekseni.
Seurasin hänen tuoksuaan niin pitkälle kun vain löysin. Se pysähtyi vähän ömautkan päähän rajasta.
*uskallakkin olla ylittänyt raja* Murisin mielessäni.
Hetken kuluttua herra salli saapua. Hän tassutteli huolettomasti myrskyklaanin reviiriltä.
Juoksin suoraan tätä kohti ensin tämä näytti ilahtuneelta mutta huomatessaan aikeeni tämän ilme muuttui radikaalisti puollustavaksi kivikasvoksi.
Hyppäsin tämän kimppuun ja taistelimme kuten soturien kuuluu.
"Luulin sinun olleen valmis soturiksi mutta et osaa edes pysyä omalla reviirillä" sihisin raivoissani oppilaalleni joka oli mitein kahdesti kokoiseni.
Tämä vain vähän nyrpisiti nenäänsä.
Viilson tätä hennosti kuonoon,en kovaa siittä ei jäisi edes arpea. Vain säikäyttääkseni hänet.
Tämän hyökkäsi. Kamppailimme hetken kunnes sinkosimme vähän matkan päähän toisistamme iskiessämme samaan aikaan.
Askelsin uhkaavasti tätä kohden, hän ei näyttänyt elettäkään alistuakseen. Paljastin hampaani, murisin syvältä kertoakseni etten enään leiki ja siristin silmiäni. Jos tämä kolli en nyt heti oppisi kunnioitusta suuttuisin tosissani. Enään en leikkinyt, se vaihe oli ohi kuten myös harjoitus tappelut. Kotkatassu ymmärsi asian tämä irvistäen ja muristen painoi päätään hiukan. Astuin lähemmäs ja hän sulki silmänsä.
*toivottavasti meni jakeluun. Minä päätän, et sinä*
Nyökkäsin ja otin askeleen taakse, oppilaani oli vielä varuillaan. Hetken kuluttua hänkin rentoutti lihaksiaan. Seisoimme vastetusten vain hännänmitan päässä toisistamme.
"Missä sinä olit? Käskin mielestäni metsälle" kysyin haastavana koittaen peittää helpotuksen silmistäni.
"Autoin apua tarvitsevaa" tämä vastadi kuivasti
*eikö kukaan ikinä opi! *
"Autoit siis myrskyklaanilaista ja annat oman klaanisi nääntyä nälkään." Jatkoin liekehtivin silmin
"Ei sillä ole väliä mistä hän tulee. Hän tarvitsi apua ja minä autoin" Kotkatassu vastasi rauhallisesti ja varmana.
*voi tähtiklaani siunatkaa minua edes yhdellä järkevällä oppilaalla*
"Mutta sinun kuuluu houlehtia oman klaanisi hyvinvoinnista ensisijaisesti" maukaisin syyttävästi.
"Etköhän sinäkin olisi kiitollinen jos joku olisi auttanut Ikuisuustassua" hän maukaisi vakaalla äänellä.
*nyt sinä menit liian pitkälle.*
Malttini alkoi loppua. Silmistäni paistoi rajaton rakkaus ja kaupuu,syyllisyys ja kipu.
"Se mitä Ikuisuustassulle tapahtui ei ollut kenekään pelastettavissa, luuletko että en antaisi mitä vain jotta hän olisi elossa." Maukaisin kääntäen päätäni hiukan poispäin oppilaastani joka tuijotti minua herkeämättä. Suru ja kivuliaat muistot esikoisestain palasivat taas kirkkaina mieleen ja kyynel vierähti poskelleni kimaltavana helmenä. Kylmä tuuli puhalsi ja tuntui valittavan kanssani.
"Oletko varma että hän on kuollut?" Kotkatassu maukui
"Kukaan ei ole palannut" naukaisin särkyen.
*en kestä pidempään. Toinen kyynel vierähti poskelleni. Säntäsin pois tahdoin vain pois en kestäisi enään. Tahdoin vain itkeä. Nelistin halki lumisen metsän. Pysähdyin vasta ylärajalla. Käperryin lumeen erään suuren puun juurakkoon

//äää lasketaaks tää 1min myöhäs...

Nimi: Kotkatassu

23.01.2018 16:16
Aloimme vähitellen lähestyä klaanien rajoja Minkkihännän kanssa. Keskipäivä oli jo mennyt muutama tunti sitten ja uskoin muiden olevan jo huolissaan minusta. Puhumattakaan siittä, miten huolissaan Myrskyklaani oli Minkkihännästä. Onneksi kaikki oli sujunut hyvin ja kumpikaan meistä ei ollut loukkaantunut, joten matka taittui nopeasti.
"kerros Kotkatassu, miksi autoit vihollisklaanilaistasi?", Minkkihäntä kysyi luoden epäilevän katseen. En varmaan ikinä tule ymmärtämään klaanikissoja, aina miettimässä toisia pelkkinä vihollisina tai ystävinä, eivätkö he oikeasti osanneet miettiä mitään siltä väliltä tai sen ulkopuolelta?
"Koska tarvitsit apua", vastasin. Tarvitsiko siihen mitään muuta syytä? Minkkihäntä yllättyi vastauksestani.
"Älä sitten oleta, että jäisin sinulle jotain velkaa", tämä sanoi. Pyöräytin silmiäni.
*Jep, pelkkää mustavalkoista*, totesin.
"En oletakkaan. En auta muita sen takia, että hyötyisin siittä itse jotenkin. Autan muita koska se on oikein. Tai siis, en tiedä miten itse olisit toiminut, mutta jos esimerkiksi minulle rakas kissa olisi pulassa, toivoisin tottakai, että joku auttaisi. Lisäksi, saan varmasti kunnon selkäsaunan kun pääsen takaisin leiriin, mutta se ei haittaa minua, kestän sen kyllä, sillä tiedän, että tein ja ansiostani joku toinen pääsee takaisin rakkaidensa luokse", kerroin ja käänsin katseeni taivaalle. Minkkihäntä pysyi vaiti hetken. Naaras vaikutti miettivän jotain hyvin ankarasti. Lopulta hän pysähtyi ja avasi suunsa puhuakseen.
"Kiitos", tämä sanoi hiljaa kuiskaten. Pysähdyin itsekkin ja kallistin päätäni. Oliko tuo ylpeä naaras juuri kiittänyt minua?
"Minun olisi pitänyt heti aluksi kiittää sinua avustasi, eikä ollu hiirenaivo ja miettiä pelkästään kuinka olet eri klaanista", tämä sanoi pieni katumus äänessään. suuni vääntyi pieneen lempeään hymyyn astellessani naaraan luokse. Pysähdyin noin askeleen päähän tästä.
"Ole hyvä", sanoin tälle. En voi sanoa varmasti, mutta luulin nähneeni soturin hieman punastuvan.
"Kerro, miksi sinä olet vielä oppilas, mutta silti puhut yhtä viisaasti kuin klaanivanhin ja olet yhtä rohkea mitä soturi. Kun minä taas käyttäydyn kuin pahainen pentu ja joudun aina pulaan, vaikka olenkin jo soturi?", tämä kysyi kääntäen katseensa maahan. Minun kävi tätä sääliksi ja olisin halunnut piristää tätä jotenkin.
*Mitä minun pitäisi sanoa.... miten emo piristi minua kun olin allapäin?*, tuumin. Muistin sitten mitä emo oli tehnyt ja sen enempää ajattelematta päätin kokeilla. Nuolaisin Minkkihännän päälakea, mutta ennen kuin kerkesin sanoa mitään, naaras hätkähti yllättyneenä ja huitaisi minua tassullaan. Onnistuin kumminkin, kiitos Varjosydämen oppien, väistämään iskun täpärästi.
"Mitä luulet tekeväsi?!", naaras sähähti.
"Anteeksi, näytit vain niin kovin alakuloiselta ja halusin yrittää piristää sinua jotenkin!", huudahdin puolustuksekseni. Valkea kissa katsoi minua edelleen tuimasti.
"Anteeksi... Ajattelin vain... Kun olin vielä pentu ja koin oloni jotenkin riittämättömäksi isäni takia, emoni sanoi aina, että 'elämä on haaste eikä se tule koskaan olemaan helppoa, mutta me itse voimme tehdä siittä hieman helpompaa ja jo pienelläkin määrällä rohkeutta voi muuttaa asioita paljon paremmaksi. Meidän pitää vain uskoa siihen ja pian elämä on paljon helpompaa ja unelmatkin saattavat käydä toteen. Muutos, lähtee kumminkin meistä itsestämme'", kerroin. Minkkihäntä näytti jälleen mietteliäältä, mutta pian hänen kasvoilleen ilmestyi pieni hymy.
"emosi on hyvin fiksu kissa, ja toivottavasti sinä jatkat hänen oppiensa noudattamista", tämä sanoi ja käveli ohitseni.
"Sitä ei ehkä usein kuule, mutta sinunlaisiasi ulkopuolisia kissoja tarvittaisiin enemmän näihin klaaneihin", tämä sanoi.
*sekö oikeasti paistaa läpi?!*
"Ehkä sen myötä myös tämä ikuinen vihanpito klaanien välillä loppuisi", naaras jatkoi.
"Se on mahdotonta minulle, mutta jos useampi uskoo sen olevan mahdollista ja uskaltaa tehdä sen eteen jotain, niin ehkä vielä joku päivä se elämä on mahdollista, mutta vain jos me tuemme toisiamme", totesin ja lähdin kulkemaan naaraan perässä.
"Mistä muuten keksit, että en ole alkujaan klaanista?", kysyin hetken päästä.
"Sanotaanko, että jos olisit klaanikissa niin sinun pitäisi olla ihan järjiltäsi pyytääksesi kaksijalalta apua. Mutta puheidesi perusteella asia ei ole niin, joten sen perusteella päättelin, että olet muualta", tämä tuhahti tyytyväisenä itseensä.
"En tosin edelleenkään ymmärrä, miksi minun piti esittää kotikisua", tämä kertoi.
"No kuten arvata saattaa, olen ollut aiemminkin tekemisissä ihmisten kanssa, ja tiedän, että jos he olettavat jotakin kissaa kotikisuksi, he eivät yleensä koe tarpeelliseksi viedä heitä mukanaan esimerkiksi leikkaajalle tarkistettavaksi, vaan päästävät nämä yleensä menemään itsekseen kotiinsa", kerroin. Minkkihäntä nyökkäsi ymmärtäneensä. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo Myrskyklaanin takarajalla. Minkkihäntä juoksi juoksi innoissaan vähänmatkaa rajan toiselle puolelle, kun taas itse pysähdyin askeleen päähän siittä. Minkkihäntä katsahti taakseen kuin odottaen minua, mutta pian muisti, että en voinut seurata.
"Kotkatassu", naaras aloitti, mutta vaikeni sitten hetkeksi. Tiesin kyllä mitä tämä ajatteli, oli kurjaa kun ensin ystävystyi jonkun kanssa ja sitten tajusi, ettei voinutkaan jutella aina kun huvitti. oloni oli hieman haikea, mutta tiesin, että tulisin vielä joskus tapaamaan uuden ystäväni.
"Menehän nyt Myrskyklaanin soturi, muut odottavat jo paluutasi", sanoin tälle rohkaisevasti ja pakotin kasvoilleni pienen virneen. Minkkihäntä hymähti hieman ja virnisti itsekkin.
"Onnea matkaan Varjoklaanin oppilas, äläkä luule, että jos taistelemme joskus, päästäisin sinut helpolla", tämä sanoi ja kääntyi juoksemaan poispäin.
"Ja jos eläämä Varjoklaanissa käy tylsäksi, voin puhua puolestasi päälliköllemme!" tämä huusi vielä pinkoessaan lumisen metsän läpi kaukaisuuteen. Naurahdin hieman ja jäin katselemaan, kuinka naaras katosi puiden lomaan. Oli hieno asaada uusii ystävä ja toivoin, että hän saisi lämpimän vstaanoton klaanissaan. Itse nimittäin tuskin tulisin sitä saamaan, mutta sillä hetkellä en välittänyt. Varjosydän saisi huutaa minkä lystäsi, mutta olin valmis sanomaan takaisin. Näitten ajatusten kanssa lähdin kohti Varjoklaanin takarajaa.




// Lasi~ Sää saat vapaasti kirjottaa sen riidan ja eikö siittä pitänyt tulla sit pelkkä varotus, sillä Keith kummiski pelasti toisen kissan????

Nimi: Zare

23.01.2018 09:39
________________________________________
Varjosydän// 9kp
Kotkatassu// 32kp

Nimi: Kotkatassu

18.01.2018 22:42
"Erakko", Vesitassu sihahti ohimennessään sanasotammme päätteeksi. Kaksi kuuta. Niin kauan olin asunut Varjoklaanissa ja opetellut heidän tapojaan. Olin sopeutunut joukkoon aika hyvin ja jopa mestarini sanoi minun olevan pian valmis soturiksi. Olin toki kehittynyt taistelu- sekä metsästystaidoissani, mutta loppupeleissä minusta tuntui, että oli vielä niin paljon asioita mitä en ymmärtänyt. Soturilaki ja Klaanien välit olivat vieläkin hieman sekavia, puhumattakaan heidän Tähtiklaanistaan. Ilmeisesti kaikki uskoivat tähän taivaissa sijaitsevaan metsään, jonne soturilakia noudattaneet kissat pääsivät kuoltuaan. Jos taas oli niin sanotusti 'paha' kissa, päätyi pimeyden metsään. Toki, kuten heidän tapojaan, kunnioitin myös heidän uskoaan, mutta itse en moiseen uskonut. En sitä uskaltanut rohkeudestani huolimatta ääneen sanoa, mutta minusta koko tarina oli keksitty vain sitä varten, että kissat noudattaisivat soturilakia. Niin, ja sitten vielä tämä heidän yleinen käytäntönsä siittä, että oppilas oli liian nuori saamaan pentuja tai jotain. Toki pentujen saaminen keskeyttää koulutuksen, mutta kaikki kuuden kuun ikäiset kissat ovat tarpeeksi vanhoja tullakseen vanhemmiksi. Yhtäkkiä kuulin Soraviiksen kutsuvan minua.
"Kotkatassu, Varjosydän käski minun hakea sinut mukaan metsästyspartioon", Kolli kertoi.
"Hyvä on, olin kyllä koko viimepäivän metsällä, mutta kerta mestarini niin käskee niin lähdetään sitten", sanoin hieman harmissani. Nautin toki metsästyksestä, mutta kävin pyytämässä riistaa melkeinpä joka päivä ja se alkoi vähitellen käydä tylsäksi. Seurasin kumminkin Soraviikseä partioon ja lähdimme ulos leiristä.

"Eikä vieläkään mitään", mutisin itsekseni. Olimme olleet jo muutaman tunnin verran metsällä, mutta itse en ollut vieläkään löytänyt mitään riistaa.
*Metsästysonneni taisi vihdoinkin loppua*, tuumin astellessani pitkässä lumessa. Yritin haistella ja kuunnella, jos jossakin liikkuisi jonkinlaisiakaan eläimiä, mutta turhaa. Yhtäkkiä huomasin olevani Varjoklaanin reviirin takarajalla, lähellä Myrskyklaanin reviiriä.
*Olisikohan takarajan tuollapuolen enemmän riistaa?*, tuumin ja mieleeni juolahti ajatus ylittää raja ja kokeilla siellä onneani. Mieleeni kumminkin muistuivat Varjosydämen sanat siiittä, kuinka rajaa ei saisi missään nimessä ylittää. Huokaisin syvään ja käännyin jo lähteäksen, mutta silloin kuulin etäisen huudon. Korvani värähtivät ja käännyin heti ympäri. Koko metsä tuntui olevan hetken aivan hiljaa, mutta pian kuulin taas huudon. Karvani nousivat pystöön kun tajusin huudon olevan avunpyyntö.
*Mitä on tapahtunut?*, tuumin kauhuissani. Lähdin sen enempää ajattelematta juoksemaan huutojen suuntaan, kunnes olin ihan takarajan reunalla. Olin jo lähellä, kuulin sen ja suurien korvieni ansiosta pystyin erottamaan jo sanoja.
"Apua, joku, auttakaa!", naaraan ääni huusi etäältä. Tämän ääni oli täynnä kauhua ja epätoivoa. Lihakseni jännittyivät, mutta ottaessani ensimmäisen askeleen rajan ylitse, kuulin jälleen Varjosydämen ankarat sanat pääni sisällä. Pysähdyin sekunniksi.
*Juokse*, sanoi ääni päässäni. Se tuntui jotenkin tutulta ja sen ansiosta lähdin taas kiitämään tuulen lailla huutojen suuntaan. Jäinen hanki rikkoutui allani ja upposin menlkeinpä koko ajan sen alla olevaan pehmeään lumeen. En kumminkaan suostunut hidastamaan. Kehoni alkoi liikkua oman tahtonsa mukaisesti sitä enemmän, mitä lähemmäs huutojen lähdettä pääsin. Ne jotka miettivät, miksi menetän hallinnan kehostani välillä, selityksenä se, että vaistoni ottavat vallan jollojn keskityn vain yhteen asiaan. Tämä tapahtuu yleensä silloin kun koen jonkin olevan pahasti väärin, kun joku tarvitsee apuani, välillä metsällä ja vaikka vielä en olekkaan sitä kokenut, menettäessäni malttini täysin. Saavuin hetkeä myöhemmin metsän reunalle ja eteeni aukeni joukko suuria peltoja. Kylmä viima puhalsi lumisten kenttien ylitse ja pöllytti turkkiani. Sielun valtasi se sama tunne kuin silloin, kun pääsin ensikerran näkemään jonkin uuden alueen. Tunne oli taianomainen, mukaansa tempaava ja jännittävä.
"Miksi luovuin tästä?", kysyin itseltäni hiljaa kuiskaten. Olin muutamassa kuussa unohtanut täysin miltä vaeltajan elämä tuntui. Pienen hetken ajan tunsin taas olevani vapaa.
"Apua!", kuului huuto ihan läheltäni, joka särki tämän taianomaisen hetken. katselin ympärilleni ja pian huomasin vain muutaman kymmenen metrin päässä minusta vanhan ihmisten ladon. Juoksin ladon luokse, mutta juuri kun olin hyppäämässä suuaukolle, huomasin suuren, pahalta haisevan ihmisen. Piilouduin äkkiä ladon alle ja katselin hiljaa, kuink atuo ihminen käveli pois mutisten jotain itsekseen, kompuroiden samalla lumessa. Lopulta tämä nousi pellon reunassa kulkevalle tielle jossa hänen autonsa odotti. Ihminen nousi autoon ja pian katosi se mukanaan kaukaisuuteen. Tämä oli tilaisuuteni. Kiipesin pois ladon alta ja hyppäsin ladon suuaukolle. Onnekseni ihminen oli jättänyt sen puoliksi auki joten pääsin helposti kulkemaan sisään vaikka sivuttain. Astuin sisään latoon. Aurinko paistoi seinien raoista sisään valaisten sen melkein kokonaan. Keskellä latoa kyyhötti valkea naaras ihmisten supiloukussa. Tämä kasvoilla oli yllättynyt, pelokas, mutta samalla helpottunut ilme. Nuuhkaisin nopeasti ilmaa.
*Myrskyklaanilainen*, totesin.
"Auta, pyydän!", tämä aneli itku kurkussa.
"Älä huoli, tulin auttamaan. Olen Kotkatassu ja lupaan, että pääset sieltä pois, joten koita rauhoittua ja hengittää syvään", sanoin ja yritin rauhoitella naarasta, panikointi ei auttanut tässä yhtään. Naaras katsoi minua suoraan silmiin epäillen, mutta lopulta rauhoittui.
"Olet varjoklaanista?", tämä kysyi ja nyrpisti nokkaansa hieman. Silmäni laajenivat lautasen kokoisiksi.
*Voi hyvä luoja, onko sillä läjänkään verran väliä?!*, huusin, mutta onneksi huutoni jäi vain pääni sisälle.
"Niin olen, entäs sitten?" Kysyin närkästyneenä. "Jos ei apu kelpaa niin voin toki lähteäkkin", jatkoin tuhahtaen. Naaras säikähti tästä hieman.
"Anteeksi, ei sillä ole nyt väliä. Olen Minkkihäntä", valkea kissa esittäytyi. Kiertelin loukkua hetken miettien samalla, miten sen saisi auki.
"Osaatko yhtään sanoa, miten päädyit tähän tilanteeseen ja sitä, miten loukun ovi sulkeutui?", kysyin hypätessänni luokun päälle. Loukku heilahti hieman, mutta ei kaatunut. Minkkihäntä sähähti hieman.
"Anteeksi", sanoin nopeasti, ennen kuin annoin naaraan kertoa tarinansa.
"Olin metsästämässä muiden myrskyklaanilaisten kanssa, kun löysin tämän loukun. Suuaukko oli auki ja sisällä oli lihanpala. Ajattelin, että lehtikadon aikaan kaikki ruoka oli tarpeellista niinpä tyhmänrohkeana kävelin loukkuun ja sitten se laukesi. Yritin huutaa apua mutta kukaan ei kuullut. Sitten tuo kaksijalka tuli ja toi minut tänne", Minkkihäntä kertoi. Olin muka huomaavinani kyyneleiden kipuavan takaisin tämän silmiin. Ilmeisesti tämä ei tiennyt miten loukku oli sulkeutunut, mutta ei sillä näemmä ollut väliä. Loukku oli hyvin tehty, eikä luukkukaan tuntunut avautuvan, vaikka kuinka yritin sitä vetää tai työntää.
*Minksi ihmisten piti tehdä näin hankala köyttöisiä esineitä?*, mietin. Ideani alkoivat vähitellen loppua. Ei ollut mitenkään mahdollista, että yksi kissa saisi tällaisen auki. Ei ainakaan voimalla.
*Mieti Keith, mieti*, pakotin itseni miettimään. Silloin kuulin sen ja sain idean. Kuulin kuinka naarasihminen puhui itsekseen jotain kävellessään tietä pitkin.
*Keith, joko olet nero tai hullu ja menetät henkesi*, totesin. Käännyin äkkiä Minkkihännän puoleen.
"Sain idean miten saamme sinut pois sieltä, mutta sinun tulee esittää kotikissaa", selitin, ennen kuin juoksin ulos heinäladosta ja ryntäsin lumisen pellon halki kohti tietä samalla naukuen äänekkäästi. Ihminen pysähtyi yllättyneenä ja kääntyi katsomaan minua.
*Noin, sitten seuraava vaihe*, totesin innoissani, koska ensimmäinen vaihe oli onistunut. Hyppäsin pellon ja tien välisen ojan ylitse ja tassuttelin suureen ääneen naukuen ihmisen luokse. Ihminen laskeutui matalaksi ja ojensi minulle kätensä pistettyään ensin neliönmuotoisen asian taskuunsa. Puskin sitä vasten ja nau,un. Nuori ihmisnaaras puhui lempeällä äänellä ja silitti turkkiani. pystyin haistamaan toisen kissan hajun hänen vaatteistaan.
*Hän siis välittää kissoista, hyvä*, tuumin. Kiehnäsin tämän ympärillä hetken, kunnes siirryin jälleen tämän etupuolelle. Naaras silitti minua taas ja kun hän paijasi päätäni, tajusin tilaisuuteni tulleen. Nappasin nopealla liikkeellä tämän ohuesta hanskasta kiinni ja vedin sen irti hänen kädestään. Ihminen älähti yllättyneenä. Juoksin hanska suussani takaisin pellolle kohti latoa. Ihminen huusi jotain perääni ja lähti seuraamaan. Pysähdyin vähän matkan päähän ja tiputin hanskan lumelle. Käännyin ihmisen puoleen ja nau'un tälle pyytääkseni tätä seuraamaan. Ihminen katsoi minua ihmeissään, mutta näytti lopulta tajuavan mitä halusin. Hölkkäsin reipasta tahtia takaisin ladolle ihmisen noukkiessa hanskansa lumesta ja rämpien sitten perässäni ladon suulle. Minkkihäntä näytti kauhistuneelta. Ymmärsihän sen, ensin ihminen oli vanginnut tämän ja sitten toisen klaanin oppilas oli johdattanut toisen tämän luokse.
"Oletko ihan hiirenaivo?!", tämä huudahti järkyttyneenä.
"Pyydän, luota minuun. Hän auttaa kyllä, mutta sinun pitää esittää kotikissaa sitä varten", sanoin ja loin naaraaseen anovan katseen jäänsinisillä silmilläni. Naaras epäröi hetken, mutta lopulta nyökkäsi. Ihminen kurkkasi ladon ovesta sisään ja ilmeisesti järkyttyi. Naukaisin jälleen kerran ja astelin loukun luokse. Katsahdin Minkkihäntää, joka ilmeisesti yritti käyttäytyä kuin kotikissa. Vaikka tämän katseessa oli pelokas vivahde, hän silti tervehti ihmistä nostamalla häntänsä. Ihminen kiipesi latoon ja puhutteli minua ja sitten Minkkihäntää samalla tutkien häkkiä.
"Mitä se sanoi?", valkea naaras kysyi kuiskaten. Naurahdin hieman.
"En ymmärrä kaikkea, mutta uskon hänen sanoneen, että olen fiksu kun hain apua ja että hän avaa luukun jotta pääsemme kotiin", kerroin. Minkkihäntä katsoi minua pää kallellaa, mutta oli jo hieman rennompi. Lopulta ihminen avasi loukun luukun ja päästi Minkkihännän pois. Naaras sujahti nopeasti tämän käden alta suoraan suuaukolle. Itse tassuttelin ihmisen luokse ja kehräsin tälle ikään kuin kiitoksena. Tämä naurahti, otti neliön taskustaan, kuului naksahdus ja sitten hän pisti sen takaisin taskuunsa. Hyppelehdin suuakolle ja sitten ulos ladosta. Minkkihäntä odotti ladon nurkalla hieman hätäisen näköisenä. Kävelin tämän rinnalle hyvin tyytyväisenä itseeni.
"Sanoinhan", sanoin virnistäen.
"Ovatko kaikki Varjoklaanin oppilaat noin hulluja?", Minkkihäntä kysyi pyöräyttäen silmiään.
"Eip, vain minä", totesin ja lähdin kävelemään tämän kanssa kohti metsää pellon reunaa pitkin. Aurinko oli vielä korkealla ja tuuli tanssi iloisesti peltoa pitkin. Vilkaisin taakseni ja huomasin ihmisen katselevan peräämme ja kantaen loukkua mukanaan.
*Toivonmukaan tuota loukkua ei enään näy*, toivoin ja hypähdin ilmaan muutaman kerran. Oloni oli jotenkin keveä ja mieleni teki tanssia tuulen mukana.
*Olisivatpa muut nähneet tuon*, tuumin ja tanssahdin lumisella kentällä.





//Jatkan ite viel sen kun se käväsee Myrskyn leirissä ja kun se palaa Varjon leiriin

//ps. Kyllä, vaikka Keithillä on klaaninimi, silti se kutsuu itseään syntymänimellään puhuessaan itseleen tai esittäytyessään klaanien ulkopuolella.

Nimi: Varjosydän

17.01.2018 22:43
Huomasin Kotkatassun juttelemassa Viistotassulle oppilaiden pesällä.
*vai jäi ylimääräistä aikaa mielestäni käskin metsälle KOKO päiväksi. Hmm... Taisteluliikkeitä voi aina hioa*
"Kotkatassu" kutsuin.
Oppilaani tassutteli luokseni huvittneen näköisenä.
#seuraa# viitoin sen enempää selittelemättä.
Lumikerros oli hieman jäässä. Juuri sopivasti minulle. Tassuttelin keveästi lumen päällä ja katselin kun Kotkatassu rämpi lumessa.
*jaa kukas se nyt jää jälkeen* kehräsin mielessäni huvittuneena.
Hyppäsin oppilaani kimppuun tämän rämpiessä lumessa.
"Yllätys!" Huikkasin ja läimäisin tätä korville ennen kun loikkasin tämän tassujen ulottuvuudelta. Sydämmen lyöntiä myöhemmin Kotkatassu oli taas kimpussani. Kierimme karvaisena myttynä lumessa huitoen ja sähisten.
Kaaduimme pehmeään lumeen huohottaen.
"Hienoa" kehuin.
Kirpeä tuuli pyyhälsi järven luonnotonta pintaa. Lumi jäällä tanssi heleää tanssiaan.
Kotkatassu väräytti korviaan ottaen kiitokset vastaan.
"No emme tulleet katselemaan maisemia." Totesin hengitykseni tasaannuttua.
"Hyökkää" huudahdin tutuksi tulleen käskyn.
Kotkatassu otti pari hännänmittaa etäisyyttä ja käännähti minuun päin.
Hänen hyökkäys oli suora ja aavistuksen huolimaton.
"Nouse takajaloillesi" käskin.
Kotkatassu teki työtä käskettyä ja katsahti minuun kummissaan.
"Nyt vedä häntä kiinni jalkaasi" käskin.
Hän veti hännäntöpönsä kiinni jalkaansa.
"Hyvä, noin vastustajalla on vähemmän paikkoja tarttua sinuun" maukasin ja nyökkäsin merkisi että hän voisi laskeutua.
Harjoittelimme auringon laskuun saakka.
Rentoutin lihakseni ja pudistelin lumet turkistani. Tassuttelimme leiriin jossa oli oma kotoisa pieni hulunmylly taas meneillään. Sysiraita lähestyi minua ja Kotkatassu loikki oppilaiden pesämle päin.
Kehräsin kuuluvasti tervehdykseksi.
"Hei, olen odottanut sinua ikuisuuden." Hän huudahti mukamas loukkaantuneena mutta selvästi iloisena.
Suuntasimme tuoresaaliskasalle ja valikoimme vesimyyrän. Istuimme soturien pesän läheisyyteen ja vaihdoimme kieliä jakaessamme vesimyyrää.
Hopeahäntä loisti yllämme kuunsirpin valaistessa kajollaan hempeästi lähes autiota leiriä.

//Ruhtinas?

Nimi: Zare

14.01.2018 18:52
____________________________________________

Nimi: Zare

14.01.2018 18:52
Kotkatassu// 15kp
Varjosydän// 26kp

Nimi: Kotkatassu

14.01.2018 16:55
Heilautin korviani ja hyppäsin linnun kimppuun. Olin jo muutaman kerran sinä päivänä yrittänyt saada kiinni linnun puusta käsin, mutta tämä kerta oli ensimmäinen kun onnistuin. Oranssihtava närhi päästi muutaman rääkäisyn, kunnes jäi lihasmuistista sätkimään hengettä. Hyppäsin alas kuusen hyvin piikikkäältä oksalta ja laskeuduin pehmeään puuterilumeen. Varjosydän olin lähettänyt minut heti aamusta metsästämään koko päiväksi, mutta mitä olin oppinut tuntemaan mestariani, tiesin, että muutakin olisi illemmalla luvassa. Kannoin närhen mukanani kohti leiriä ja poimin matkalla lumeen hautaamani hiiren. Saapuessani leiriin vein ensin saaliini tuoresaaliskasaan ja sen jälkeen valitsin itselleni hiiren jonka ajattelin jakaa Viistotassun kanssa. Kolli istui oppilaiden pesän suulla ja näytty sange kuolleelta. Juttelimme hetken kunnes kuulin Varjosydämen kutsuvan minua.



//Lasi

Nimi: Varjosydän

11.01.2018 22:22
"Varjosydän" Ruohotähti kutsui.
Tassuttelin tämän luo ja kumarsin aavistuksen.
#Seuraa# tämä viittoi.
Seurasin päällikköäni tämän pesään.
"Tuoresaaliskasa on parantunut" tämä naukaisi.
"Niin, mutta rajapartiot ovat olemattomia." Vastasin harmissani.
"No kaikkea ei voi saada, mutta voisitko lisätä oppilaita rajapartioihin sillä heidän pitää saada kokemusta." Ruohotähti maukui.
*herran jestas, vai lisää ruokaa ja oppilaita olemattomiin partioihin. Mitäs tästä voi seurata, katastrofi*
"Kuinka ajattelit sen järjestää? Jos oppilaat ottaa pois metsältä saadaan vähemmän saalista" totesin.
"Mutta he ovat tulevaisuutemme. Kuinka voisimme selvitä ilman että he osaavat taistella?" Ruohotähti vastasi tyynesti. Asettaen minulle kysymyksen.
*no nytkö sen hokasit?! Tuotahan minä mietin jo silloin kun tahdoit lisää saalista* ajattelin turhautuneena.
"Olet oikeassa että heissä on tulevaisuus." Aloitin mietteliäänä.
"Noin neljännes kuun verran voin vielä laittaa oppilaita rajapartioihin mutta sen jälkeen en puoleen kuuhun laittaisi sillä kovimman lehtikadon aikana ei meillä ole varaa vähempään saaliiseen. Kun kovin lehtikato on takana siirrän oppilaat taas partioihin" lopetin ja katsoin Ruohotähteä odottavana.
"Kuulostaa hyvältä, pidä huoli että jokainen oppilas saa ainakin viidesti partioida ennen kovinta lehtikatoa." Tämä naukui.
"Selvä" maukaisin.
#voi mennä# hän viittoi.
"Kiitos" kehräsin, kumarsin ja lähdin tämän pesästä.
Olin lähettänyt Kotkatassun metsälle joten olin vapaa tekemään mitä ikinä haluaisin.
"Hei Varjosydän!" Huudahti Soraviiksi.
"Hei, kuinka voin auttaa?" Kysyin arvaten että tällä oli jotain mielessä.
"Voisitko viedä Viistotassun taisteluharjoituksiin?" Tämä mauki epämääräisesti.
"Toki, Kotkatassu on metsällä. Tule katsomaan jossain vaiheessa" maukasin.
"Kiitos paljon Varjosydän. Tulen auringonlaskunn aikaan" tämä maukaisi ja kumarsi hiukan.
Nyökkäsin ja suuntasin oppilaiden pesälle. Löysin Viistotassun helposti.
"Viistotassu, Soraviiksi käski sinut kanssani taisteluharjoituksiin." Mau'uin.
Oppilas nosti päätään kummastuneena mutta tuli kuitenkin mukaani. Saavuimme rantaan ja käännyin Viistotassua kohti.
"Hyökkää" käskin.
Viistotassu katsoi minua kummastuneena mutta ei aikaillut turhia vaan hyökkäsi. Tämä juoksi minua kohti. Juuri ennenkun tämän viikset hipaisivatkaan minua loikkasin ilmaan ja käännyin laskeutuen tämän selkään. Viistotassu mätkähti maahan iskun voimasta.
"Wow miten teit sen?" Tämä kysyi innoissaan.
"Voin opettaa sinulle jos lupaat että tuo oli viimeinen surkea syöksyhyökkäys yritys jonka koskaan joudun näkemään" maukasin huvittuneena.
Hän katsoi käpäliään ja mutisi olevansa pahoillaan. Nyökkasin ja nousin tämän päältä.
"Ensin hyppää ilmaan." Käskin.
Oppilas teki työtä käskettyä.
"Et sinä tuollaisella hypyllä kenenkään päälle nuose!" Sihahdin. Viistotassu katsoi minua vihaisena mutta kokosi itsensä ja yritti uudelleen.
"Parempi mutta katsos sinun pitää jännittää lihaksesi ja ponnistaa kovemmin, käytä lihaksiasi kas näin." Maukaisin ja jännitin lihakseni, kyyrostyin aavistuksen ja ponnistin koekealle ilmaan.
"Taisin ymmärtää" Viistotassu maukaisi mietteliäänä.
Hän jännitti lihaksensa ja kyristyi.
*hiukan liikaa* ajattelin
Sitten hän ponnisti mutta hyppy jäi vajaaksi sillä tämä oli liian kyyryssä.
"Hyvä alku mutta kyyristy vähemmän" neuvoin ja katselin kun tämä yritti uudelleen.
Nyökkäsin lyhyesti.
*hyvä*
"Sitten sinun pitää vielä kääntyä"meitin ääneen.
"Onnistut siinä vain jos aloitat kääntymisen jo hypätessäsi sinun on käytettävä häntääsi!" Neuvoin.
Viistotassu nyökkäsi ja koitti tämä kuitenkin muksahti vain kyljelleen.
"Uudestaan!" Maukaisin värittömästi.
"Uudestaan!"
"Uudestaan!" Sihahdin kerta toisensa jälkeen.
Hänen kasvoiltaan paistoi kärsimys ja tämän keskittyminen alkoi herpaantua.
Salaman nopeasti löin häntä kasvoille.
"Keskity, uudestaan!" Sihahdin ja Viistotassu kavahti hereille ajatuksistaan. Hänen silmistään paistoi pelko ja säikähdys.
"Mitä täällä tapahtuu?!" Soraviiksi huudahti.
"Älä puutu tähän Soraviiksi" murahdin ja soturi tiesi mitä tuleman piti. Hän istuutui jokainen lihas jännittyneenä ja katseli vaiti.
"Nyt uudestaan" sihahdin.
Viistotassu katsoi minua epävarmana mutta yritti taas uudelleen tällä kertaa todella keskittyen. Hän onnistui!
Nyökkäsin ja maukaisin:
"Kokeile sitä minuun." Käskin.
Syöksyin oppilasta kohti ja tämä hyppäsi ajoissa mutta laskeutui tömähtäen taakseni.
Läimäisin tätä korville ja kovaa.
"Ei se vihollinen odota" sihahdin
"Uudelleen" käskin.
Juoksin tätä päin. Hän hyppäsi ja laskeutui kun kaskeutuikin slkääni heti kun tunsin tämän selässäni, ennekun tämän koko paino rojahtaisi selkääni kierähdin sivulle tiputtaen Viistotassun selästäni. Hän oli kimpussani sydämmen lyöntiä myöhemmin.
Taistelimme htkrn kierivänä karva myttynä. Seisoin tämän rintakehän päällä painaen itseäni suuremman oppilaan maahan.
"Hienoa." Maukasin ja rentoutin lihakseni merkisi lopettaa.
Viistotassu kierähti kylhelleen ja jäi hetkeksi makaamaan maahan tasaten hengitystään.
"Hän joutui koville" Soraviiksi maukui.
#seuraa# viitoin Soraviikselle.
"Ei myrskyklaanin kanssa ole leikkimistä, hän on parin kuun päästä soturi odotan että hänestä tulee mainio taistelija. Eikö vain?" Maukaisin. Kohottaen kulmaani hiukan.
"Teen parhaani" Soraviiksi naukui.
"Hän saattaa olla vähän raato huomenna" huomautin huvittuneena.
"Kukapa ei tuon jälkeen?" Soraviiksi naurahti.
"Varmasti jokainen on kuollut tuon jälkeen." Kehräsin.
"Tiedätkös muistutat Jääsielua tavallaan" hän maukui yhtäkkiä.
"Kuinka niin?" Kysyin ihmeissäni.
"No hän oli aivan yhtä kamala mestari." Tämä maukaisi.
"Jahas vai kamala" huudahdin muka loukkaantuneena. Soraviiksi kehräsi huvittuneena.
"Viistotassu on kyllä hyvä soturin alku" naukaisin.
"Hän on ahkera" Soraviiksi maukui.
"Tulisitteko aamupartioon?" Kysyin.
"Toki" Soraviiksi maukui ja hyvästelimme nopeasti. Tämä palasi oppilaansa luo ja minä suuntasin leiriin.

Nimi: Kotkatassu

09.01.2018 23:08
"Kotkatassu, näytähän tietä" mestarini maukaisi ja viittasi minua siirtymään 'partion' johtoon. En tiennyt, pystyikö sitä edes siksi kutsua. Routamyrsky oli lähtenyt metsästämään, joten kuljimme Varjosydämen kanssa kaksin rajaa pitkin. Kuulin kuinka naaras oli jäämässä jälkeen ja kääntyessä katsomaan, kuinka kauas tämä oli jäänyt, huomasin kuinka tämä joutui loikkimaan lumessa edetäkseen. En voinut olla nauramatta.
"Mikäs nyt noin naurattaa?", Varjosydän tuhahti pilke silmäkulmassa.
"Ei mikään", sanoin yrittäen vakavoitua, mutta se ei oikein onnistunut. Jatkoimme vielä hetken aikaa, kunnes haistoimme ilmassa muita kissoja. Siitä oli kulunut noin kuu kun olin saapunut klaaniin, ja olin oppinut erottamaan Myrsky- ja Jokiklaanin hajut toisistaan, sekä tietenkin Varjoklaanin hajun. Haju, jonka sillä hetkellä haistoimme, oli Myrskyklaanin haju. Olimme toki meidän ja heidän rajansa tuntumassa, mutta haju oli paljon perus hajua vahvempi.
*Partio*, totesin ja silloin heidän puoleltaan metsää esiin astuikin pieni rajapartio. Partiossa kulkevilla kissoilla oli useita, tuoreen oloisia arpia. Mielenkiintoni heräsi heti, mutta ensimmäinen kohtaamiseni Myrskyklaanilaisten kanssa oli opettanut minut olemaan varuillaan muitten klaanien tuntemattomien kissojen kohdalla. Vaikka itse en nähnyt edelleenkään toisissa klaanilaisissa vihollisia, ei se tarkoittanut, että kaikki tekisivät samoin. Odotinkin siis mestarini reaktiota ja vilkaisin ympärilleni nähdäkseni, mistä pääsisi nopeinta reittiä leiriin hakemaan apua jos tarvetta tulisi.
"Suistohaukka", Varjosydän tervehti partion johdossa olevaa kollia jolla oli suuri ja vieläpä tuore arpi kasvoissaan.
*Eli, nämä kissat eivät ole vihamielisiä... tällä hetkellä*, tuumasin ja ja rentouduin. Katsoessani kollin arpea tarkemmin, rupesin miettimään, mikä sen olisi voinut aiheuttaa. Helpointa se oli selvittää kysymyllä suoraan ja niin teinkin.
"Mitä on käynyt?", kysyin uteliaana samalla kallistaen päätäni.
"Voitte kysyä Tuuliklaanilta", kolli murahti ja nyrpisti hieman kuonoaan.
*Tuuliklaani vai? Se röyhkeä kolli Yrttijalka oli tuuliklaanilainen jos oikein muistan*, tuumin.
"Eikai kukaan kuollut?", Varjosydän kysyi vuorostaan.
"Liiankin moni", Suistohaukka vastasi tälle.
"Osan ottoni, kulkekoon Tähtiklaani heidän kanssaan", naaras maukaisi pää painoksissa. En oikein tiennyt mitä sanoa.
"Toivottavasti joku antoi Yrttijalalle kuonoon", sanoin ajattelematta. Varjosydän mulkaisi minua pahasti, mutta en niinkään välittänyt tästä. Myrskyklaanin soturi katsoi minua hetken hiljaa mietteliäänä.
"En olekkaan nähnyt sinua enne", Suistohaukka totesi.
"Aivan, anteeksi. Olen Kotkatassu, Varjosydämen oppilas", kerroin ja nyökkäsin hieman.
"Mukava tutustua Kotkatassu, olen Suistohaukka, myrskyklaanilainen", kolli sanoi esitellen samalla itsensä. Hän ei tosin vaikuttanut kovin puheliaalta.
"Anteeksi jos olen liian utelias, mutta otatteko useinkin yhteen Tuuliklaanin kanssa?", kysyin silkkaa uteliaisuuttani. En ollut vielä ihan selvillä klaanien väleistä ja siitä, kuinka usein tällaisia yhteenottoja sattui, vaikka Varjosydän olikin yrittänyt sitä minulle selittää. Kaikki tuntui vain niin sekavalta. Ensin riidellään oravasta, mutta sitten tervehditään toista kuin ystävää. Kuten sanoin, sekavaa.
"Useammin kuin teidän klaaninne kanssa", tämä totesi ja käänsi katseensa taaksensa, kohti Tuuliklaanin reviiriä.
"Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin välit eivät ole hetkeen olleet kovin hyvät", tämä jatkoi. Nyökkäsin hiljaa ymmärtäväni. Vilkaisin vieressäni seisovaa Varjosydäntä, joka oli jo hetken ollut omissa ajatuksissaan. Tämä vaikutti vähitellen palata tähän maailmaan ja näytti siltä, kuin haluaisi jo jatkaa matkaa.
"Et taida olla klaanisyntyinen, vai kuinka?", Suistohaukka kysyi yllättäen epäilevän näköisenä.
"Et vaikuta ainakaan tietävän hirveästi klaanien väleistä", tämä sanoi.
"Sekö paistaa niin paljon läpi? Olet tosin oikeassa, synnyin muualla, mutta liityin Varjoklaaniin ja aion tulla hyväksi soturiksi", kerroin ja hymyilin hieman. Kolli hymähti hieman.
"Noh, klaanisyntyinen tai ei, teot ovat ne, jotka tekevät klaanilaisen.Odotan sinusta sitten hyvää vastusta taistelukentällä", kolli totesi.
*Vau, joku toinenkin, joka uskoo ettei klaaniveri tee soturia*, mietin silmät loistaen innostuksesta.
"Voit luottaa siihen!", naukaisin.
"Me taidamme tästä jatkaa matkaa", Varjosydän sanoi ja alkoi jo lähteä. Myrskyklaanilainen nyökkäsi tälle.
"Oli hauska tutustua, niin ja voimia", sanoin vielä ennenkuin lähdin mestarini perään. Myrskyklaanin mentyä, Varjosydän pyörähti ympäri ja mulkaisi minua vihaisesti.
"Eikö kukaan ole opettanut sinua pitämään kuonoasi kiinni?", tämä kysyi vihaisena, mutta ennen kuin kerkesin vastata, tämä loikki kauas edelleni.
"No mitä minä muka nyt tein?", kysyin ihan hämilläni ääneen.
*Klaanikissat, ota niistä sitten selvää*



// Jatkan tästä ite sitten metsästystarinalla kunhan kerkeän.

Nimi: Zare

08.01.2018 13:20
__________________________________________

Nimi: Tähtitaivas

07.01.2018 22:31
Oho, vika tarina jäi arvioimatta

Varjosydän// 11kp

Nimi: Tähtitaivas

07.01.2018 22:28
Hehe mä arvioin nyt :))) Jos tää arviointi menee ihan poskelleen, niin valittakaa chatissä :D

Varjosydän// 32kp, 13kp
Kotkatassu// 27kp

Nimi: Varjosydän

07.01.2018 22:24
"Kotkatassu, näytähän tietä" maukaisin ja viittasin tämän partion johtoon.
Oppilaani tiesi tasan minne mennä. Tämä suuntasi kaksikalkojen viherlehtipaikalle ja lähti kulkemaan rajaa pitkin. Huvittavaa oli että oppilaani oli suurempi kun minä. Hän lähein jo täysikasvuisen kissan kokoa.
Olin mennyt lupaamaan tälle taisteluharjoitukset iltapäiväksi.
*minä ja suuri suuni.* ajattelin huvittuneena.
Routamyrsy oli lähtenyt metsälle joten olimme tänään kaksistaan partiossa.
Aurinko oli nousemassa jo metsän ylle ja pakkanen sen kun vain kiristyi. Inha kylmyys tunki turkkini läpi ikävästi kun loikin lumessa. Kotkatassu nauroi huvittavalle etenemis tavalleni.
"Mikäs nyt noin naurattaa?" Tuhahadin pilke silmäkulmassani.
"Ei mikään" Kotkatassu maukaisi ja koitti vakavoittua mutta ei onnustunut kovin hyvin.
Pyöräytin silmiäni ja loikkasin hännänmitan eteenpäin, laskeuduin neljälle tassulle ja olin taas korviani myöten lumessa.
*kirottu puuteri lumi!*
Tunsin ilmassa myrskyklaanin tuoksun. Metsästä ilmestyi pieni rajapartio. Kaikki näyttivät vaamutuneilta ja tuoreet arvet risteilivät heidän kehossa.
*mistä olen jäänyt paitsi?!*
Heidän saapuessa lähemmäs nauksisin tervehdyksen Suistohaukalle.
"Mitä on käynyt?" Kotkatassu kysyi pää kallellaan uteliaana.
Minä tujotin vain kauhuissani tämän suurta vammaa kasvoissa.
*no mietihän mitä on käynyt valopää*
"Voitte kysyä Tuuliklaanilta." Tämä murahti.
*voi ei. Lehtikato on huonoa aikaa taistoille*
"Ei kai kukaan kuollut?" Kysyi tältä.
"Turhankin moni" hän vastasi.
"Osan ottoni. Kulkekoo Tähtiklaani heidän kanssaan." Maukaisin katse tassuissani.
"Kai joku antoi Yrttijalalle kuonoon?" Kotkatassu kysyi.
*hyvä tähtiklaani eikö tuo osaa pitää kuonoaan ikinä kiinni!* katsahdin pahasti Kotkatassuun joka vähät välitti tämä keskusteli hetken Suistohaukan kanssa minun syventyessä ajatuksiini. Toivottavasti Kipinämyrskylle ei käynyt pahasti. Mietin huolissani. Hyvästelimme myrskyklaanin partion ja suuntasimme jokiklaanin rajalle.
"Onko kukaan koskaan opettanut sinua pitämään kuonoaan kiinni?" Kysyin Kotkatassulta kun myrskyklaani oli mennyt.
En antanut tälle mahdollisuutta vastata vaan loikin tämän edelle. Olin hyvin pettynyt oppilaani käytökseen. Emme puhuneet sanaakaan loppu partion aikana.
Partion jälkeen kävin pikaisesti leirissä järjestämässä loput partiot ja ilmoittamassa että tuuli ja myrsky oli ottanut yhteen.

-------

"Uskoakseni voisit jo kokeilla tätä liikettä. Se on vaikeimpia mutta hallitset sen varmasti. Ensin potkaise takanasi olevaa vastustajaa takajaloillasi,nousten etujalkojesi varaan. Kierähdä nopeasti ympäri nouse takajaloillesi ja tee voimakas viilto etutassullasi vastustajan naamaan. Kokeile sitä minuun. Pysyn ensin paikallani mutta pidä kynnet piilossa!" Maukaisin.
Kotkatassu otti hyökkäysasennon ja jännitin lihakseni odottaen hyökkäystä. Tämä onnistui hyvin ensiketalaiseksi.
"Uudelleen, voimakkaammin ei soturi tuosta kaadu" käskin.
Tämä potkaisi minua leukaan ja onnistui paremmin.
"Parempi, keskity enemmän viiltoon" korjasin ja harjoittelimme pitkään kuun nousun jälkeen.
Kun näytti ettei oppilaani enään jaksaisi nostaa tassuaan sanoin.
"Riittää tältä päivältä. Saat huomenna mennä koko päiväksi metsälle." Maukaisin ja annoin luvan lähteä leiriin. Katsoin kun Kotkatassu raahusti leiriin. Olin hänestä hyvin ylpeä. Hän oli kehittynyt huimasti.


//jätin ton kohtaamisen myrskyn kanssa väkjäksi jotta voit kirjoittaa sen miten haluat.

Nimi: Kotkatassu

07.01.2018 19:16
*Tämä oli iso virhe*, ajattelen tuskissani kun lopulta raahaudun Varjosydämen johdolla takaisin leiriin. En henkilökohtaisesti nauttinut aikaisin heräämisestä, mutta olin joutunut heräämään heti aikaisin aamullaa. Olimme käyneet Varjjosydämen ja Myrskyraidan kanssa kiertämässä rajat. Mestarini oli samalla kertonut kaikenlaista eri klaaneista ja vaikka en kierroksellamme vielä erottanut hajuja toisistaan, uskoin, että oppisin erottamaan ne lähipäivinä. Haukottelin syvään ja istuin hetkeksi alas. Siitä, tulisinko ikinä oppimaan heräämään aikaisin, en ollut ihan varma. Kissat ovat yö eläimiä, meidän kuuluisi leikkiä yöt ja nukkua päivät pitkät.
"Saat katsoa klaaninvanhimmista punkit sen jälkeen Harmaatassu voi näyttää sinulle mistä saa sammalia ja voit vaihtaa sammaletkin. Ilmota kun olet valmis", Naaras käski ja lähti sen enempää sanomatta.
*Ei edes hetken hengähdystaukoa*, tuhahdin ja nousin ylös. Kun Viistotassu oli esitellyt minulle leiriä ensimmäisen kerran, hän oli käynyt kanssani myös klaanivanhimpien pesässä ja esitellyt minut vanhimmille. Minun ei siis tarvinnut kauaa miettiä, missä pesä sijaitsi.
"Hei arvon neidot", tervehdin vanhimpia astuessani sisään pesän suuaukosta.
"Kas, sehän on nuori Kotkatassu, aina yhtä sulava puheisena", Purokäpälä naurahti. Kiitotassu, Hierakkakuono ja Piikkipaatsamavirta kehräsivät huvittuneina tämän vierellä.
"Mikä sinut tänään tuo tänne?", kysyi Hierakkakuono.
"Varjosydän käski minun tulla auttamaan teitä punkkien kanssa. En ole tosin ennen tehnyt sitä, joten sanokaa heti jos teen jotain väärin", kerroin ja hymyilin hieman vaivaantuneesti.
*Varjosydän, ensikerralla voisit hieman selostaa miten asiat tehdään, ennen kuin lähetät oppilaasi tekemään jotain*, tokaisin vitsillä pienessä mielessäni.
"Älä huoli, minulta saat kyllä korvillesi jos teet jotain väärin", sanoi toisella puolella pientä pesää makoileva Vuokkopuro. Ilmeisesti vanhusten joukossa piti olla aina yksi äksympi tapaus joka "pelotteli pentuja".
"Äläs nyt Vuokkopuro", Piikkipaatsamavirta sanoi toruvasti ikätoverilleen ennen kuin puhui minulle.
"Älä välitä hänestä Kotkatassu, hän on ollut aina tuollainen äkäpussi", naaras sanoi lempeästi johon Vuokkopuro vastasi sähähdyksellä.
"Älä huoli, ymmärrän kyllä. Tulen varmaan itsekkin olemaan vanhimpana samanlainen tempperamenttini takia", totesin.
"Et kai nyt sentään, sinähän olet aina niin kohtelias meitäkin kohtaan", Kiitotassu ihmetteli. Sinäänsä säälin naarasta, sillä hän oli joutunut klaanivanhimpien pesään niin aikaisin. Sokautta oli hankala korjata, mutta jos tämä olisi ollut lemmikki, hän olisi mahdollisesti saanut kävelykykkynsä takaisin ihmisten avulla. Oli kumminkin helpotus huomata, että tämä oli silti tyytyväinen rauhalliseen elämäänsä.
"Hyökkää minun tai ystäväni kimppuun ilman syytä ja katsotaan sitten uudestaan", vitsailin.
"Olet kyllä tapaus. Et ole ensimmäinen erakko joka klaaniimme on liittynyt, mutta olet jotenkin paljon rennompi kuin muut heistä. Kerros, oletko aina ollut erakko?", Hierakkakuono kysyi vuorostaan. Yllätyin hieman naaraan kysymyksestä. Paistoiko se niin selvästi läpi?
"Sanotaanko, että elämä ihmisten kaupungissa oli vaarallista, mutta rento elämänasenne maailmaa ja muita kohtaan oli hyödyksi", vastasin, yrittäen samalla parhaani mukaan olla paljastamatta, elämääni ihmisten lemmikkinä.
"Lisäksi, mielestäni on aina hyvä välttää turhat taistelut typeristä asioista ja rentous auttoi monesti välttämään turhat kahakat kaupungissa", jatkoin. Klaanivanhimmat katsahtivat toisiaan ja kehräsivät huvittuneesti.
"Sanoinko jotain outoa?", kysyin hämilläni.
"Itse sanoisin, että on kummallista miksi kutsut kaksijalkoja, mutta uskon muiden olevan huvittuneita siitä, kuinka sanoit haluavasi välttää turhat taistelut", Sanoi sisälle pesään asteleva Savuisku, joka oli vielä hetki sitten nauttinut ulkona talven harvinaisen aurinkoisesta päivästä. Jos minulta kysyttäisiin, hän oli joukon pelottavin ja jos olisin syntynyt klaaniin, olisin varmasti pentuna juossut pakoon nähdessäni tämän jossain. Olin jo viimeksi käydessäni täällä melkein päätynyt sanaharkkaan ylpeän naaraan kanssa, mutta onneksi sain säilytettyä malttini.
"Kuinka niin?", kysyin kääntäen katseeni tähän.
"Sanomasi tuo heidän mieleensää Varjoklaanin entisen päällikön, Graniittitähden", Savuisku sanoi ja kellahti makuulleen Kiitotassun viereen.
"Graniittitähti?", kysyin halukkaana tietää lisää tästä päälliköstä ja millainen tämä oli ollut. Kun palasin parantajanpesältä hiirensapen kanssa, jota kuulemma käytettiin punkkien poistossa alooin irrottamaan punkkeja vanhimpien turkeista. Samalla, he kertoivat tarinoita Graniittitähdestä ja Graniittisodasta.


Next day


Hyppäsin taaemmas Varjosydämmestä ja jäin väistettyäni tämän iskun paikoilleni seisomaan. Olimme harjoitelleet taistelemista koko päivän ja pystyin jo itsekkin huomaamaan kehitystä taidoissani. Naaras rentoutti lihaksensa merkiksi harjoitusten päättymisestä.
"Hyvä, jatketaan huomenna", Naaras sanoi ja viittasi minua hännällään lähtemään jo takaisin leiriin.
*Luojan kiitos*
Lähdin puoli kuolleena kohti leiriä. Oli paako myöntää, että vaikka olinkin tapellut vähän väliä isäni kanssa kaupungissa, oli tämä ihan eri luokkaa. Leiri ei onneksi ollut kovin kaukana harjoituspaikasta ja saavuinkin pian leiriin. Astellessani suuaukolta kohti oppilaiden pesää, tervehdin muutamaa vastaan tulevaa soturia ja iskin silmää uudelle oppilaalle Susitassulle ohimennessäni. Naaras punastui hieman ja tämän vieressä istuva Vesitassu pyöräytti silmiään. Siitä oli vasta muutama päivä kun olin saapunut klaaniin ja alkujännityksen kadottua, olin muuttunut omaksi itsekseni. Uskalsin sanoa hei vastaantuleville kissoille, vitsailla muitten oppilaiden seurassa ja flirttailla. Tämän myötä, myös klaani oli vähitellen muuttunut ystävällisemmäksi suhteeeni ja tunsin jo kuuluvani joukkoon. En vielä täysin, mutta melkein. Saapuesssani oppilaiden pesälle, tervehdin hiirtä syövää Viistotassua. Kolli oli ollut ensimmäinen oppilas, jonka kanssa olin ystävystynyt ja tulimme hyvin toimeen keskenämme.
"Miten harjoituksen sujuivat Varjosydämen kanssa?", kolli kysyi ja tarjosi loppuja hiirestään minulle. Katsahdin pikaisesti ympärilleni. Varjosydän oli sanonut, että saisin syödä vasta kun klaani on ruokittu. Muut kissat aterioivat jo, joten haukkasin palan, ennen kuin vastasin.
"Ihan hyvin kai, mestarini ei päästä minua vähällä", kerroin ja haukkasin toisen palan.
"Sen näkee, näytät raadolta", Viistotassu sanoi naama peruslukemilla. Vilkaisin kollia närkästyneenä jolloin tämä pokka petti ja tämä naurahti hieman.
"Entäs sinä? En ole nähnyt Soraviikseä vielä, päästikö hän sinut helpolla tänään?", kysyin ystävältäni.
"No se riippuu miten sen ottaa. Meillä oli metsästysharjoitukset tänään. Tulimme jonkin aikaa sitten ja nyt hän vaihtaa kieliä Liitomielen kanssa", Viistotassu kertoi. Hätkähdin paikallani.
*Vaihtaa kieliä!*, huudahdin hämmentyneenä mielessäni. Nousin äkkiä puoliksi seisomaan ja kävin katseellani läpi koko leirin. Kun lopulta löysin kaksikon. He juttelivat keskenään jostain ja samalla Liitomieli puhdisti kollin turkkia.
"Ai", sanoin punastuneena ja istuin takaisin alas katse kohti pientä kiveä oikealla puolellani. Viistotassu nojasi hieman eteenpäin ja katsoi minua hämillään.
"Mistä moinen reaktio Kotkatassu?", Hiekan ruskea kolli kysyi.
"Ei mistään!", sähähdin nolona. Viistotassu näytti entistä hämmentyneemmältä. Huokaisin syvään.
"Ei siis... En ollut kuullut tuota ilmausta ennen ja se muistuttaa kovasti yhtä ilmausta, mitä olen kuullut ihmisten käyttävän. 'Vaihtaa purujotain', ja mieleeni juolahti, että kielten vaihtaminen olisi ollut sama asia, siispä häkellyin", kerroin.
*Kuinka saatoin olla niin typerä. Ihan varmasti joudun vielä likaisen mieleni takia hankaluuksiin*, moitin itseäni punaisen värin haihtuessa kasvoiltani. Kolli naurahti hieman, ennen kuin loi utelian katseensa minuun.
"No mitä se ihmisten kielten vaihto sitten on?", tämä kysyi.
"Sitä on hyvin hankala selittää", totesin ja haukkasin loput hiirestä.
"No voisitko sitten näyttää?", Viistotassu kysyi. Nielaisin hiiren väärään kurkkuun kollin takia ja rupesin yskimään hillittömästi. Yskittyäni hetken kovaan ääneen käänsin katseeni ystävääni samalla kun pervo mieleni teki tepposet minua vastaan ja äsken lähtenyt punastus palasi vahvempana. Katsoin tietämätöntä kollia närkästyneenä ja läimäsin tämän pään lumihankeen.
"En!", sähähdin. Olin kyllä kova flirttailemaan ja mieleni oli välillä hyvinkin likainen, enkä yleensä punastunut vaikka mitä minulle sanoisi, mutta tällä kertaa Viistotassun kommentti oli päässyt yllättämään minut, enkä ollut voinut punastumiselleni mitään.
"Kiitos vain, tuota kuvaa en sitten saakkaan hetkeen pois mielestäni", tuhahdin kollin nostaessa päänsä pois hangesta ja puistellessa lumet pois kuononsa päältä.
*Olisi edes ollut naaras*, tuumasin. Heräsin ajatuksistani kun huomasin Viistotassun hyppäävään kimppuuni. Kolli kaatoi minut hankeen.
"Kosto tarjoillaan kylmänä!", Tämä naurahti. Räpäytin muutaman kerran silmiäni kunnes virnistin huvittuneen ja samalla hieman kieroutuneesti.
"Itseppähän sitten aloitit", sanoin ja hyökkäsin tämän kimppuun. Lumi pöllysi ympärillämme kun leikimme yhdessä. Oli mukavaa kun pystyin myös klaanissa asuessani leikkimään jonkun kanssa, kerta sisarukseni olivat jääneet kaupunkiin.

Nimi: Varjosydän

06.01.2018 23:50
"Kiitos" naukaisin Sysiraidalle.
"Mitä pienestä. Kuinka Kotkatassulla menee?" Tämä kysyi.
"Hienosti, hän oppii nopeasti" totesin miettien tätä kummallista kissaa joka viihtyi puissa.
Vaihdoimme kieliä kauan vielä en jälkeen kun kuu oli noussut taivaalle hopeahäntä seuranaan.
Käperryin Sysiraidan viereen ja tunsin tämän hännän laskeutuvan selälleni, lämmin tunne valtasi minut. Nukahdin pian syvään, tuudittavaan uneen.
Heräsin kostean kuonon tökkiessä minua. Olin tuskin nukkunut tuntia pidempään.
*kuka tuo on ja mitä tämä haluaa* ajattelin hajamielisesti kunnes hilhalleen aloin erottamaan suuren ruskean kollin.
"Varjosydän, kiltti voisimmeko jutella hetken?" Kuiskasi kolli. Erotin tämän vasta nyt Tiikeriliekiksi.
"Keskellä yötä?" Huomautin varovasti.
"Kukaan ei saa saada tietää" tämä maukaisi.
"Hyvä on." Murahdin ja nousin hitaasti jotta en herättäisi Sysiraitaa.
Tiikeriliekki johdatti minut leiristä ylärajalle.
" Mikä painaa mieltäsi niin paljon että sinun pitää raahata minut keskellä yötä metsään?" Maukaisin tyytymättömänä.
"Sinähän olet positiivinen" Tiikeriliekki sanoi.
"Kuka tähän aikaan olisi?" Nurisin.
"Mitä asiaa sinulla on?" Kysyin tältä pää kallellaan.
"Mieltäni on painanut viime aikoina pari asiaa." Hän aloitti.
*kuulostaapa lupaavalta*
"No? " maukaisi
"Muistatko sen aamun kun toit minut leiriin?" Tämä kysyi.
"Kyllä?" Vastasin hiukan hämillään.
"Mikä minussa oli vikana?" Tämä sanoi yhtäkkiä.
"Vikana?" Toistin.
"Niin miksi emoni hylkäsi minut" maukaisi Tiikeriliekki.
"Sinun pitää muistaa ettei se ollut sinun vikasi. Monilla on hyvin vaikeaa lehtikadon aikaan, ei ole helppoa selviytyä ilman klaania vielä kasvattaa pentu." Vastasin.
"Emosi varmasti ajatteli että sinua odottaisi parempi tulevaisuus klaanissa. Minkin olisin tehnyt samoin jos..." yritin
"Jos se olisi taannut heille paremman elämän" lopetin ja muistot pennuistanin jotka metsästivät jo Tähtiklaanissa tulvahtivat mieleeni, vesiputouksen tavoin. Pidätin kyyneliä ja ymmärsin samassa mitä tuo emo oli joutunut käymään läpi. Kauhea ajatus että olisin antanut pentuni pois viilsi sydäntäni. Tiesin kuitenkin että olisin toiminut täsmälleen samoin.
"Hän varmasti rakasti sinua. Ja juuri siksi antoi sinut klaanille" naukaisin tuolle kollille. Oli varmasti ollut hirveää kasvaa valilla vanhempiaan.
Tiikeriliekki huokaisi syvään.
"Kehen Ruohotähti viittasi kun nimittäessään minut sanoi ettei sinulla enään ole oppilasta. Ruusujalka sanoi että minun pitäisi kysyä sinulta" tämä sanoi hiljaa tietäen että tämä oli minulle arka paikka.
"Ruohotähti viittasi Ikuisuustassuun. Hän oli minun poikani ja oppilaani. Kaksijalat veivät hänet. Sen jälkeen en ole nähnyt häntä." Mauksiin ja sydäntäni sattui pelkkä muisto iloisesta pojastani.
Tiikeriliekki nyökkäsi ja maukui "Anteeksi"
"Et voinut tietää" naukaisin ja katsoin ruskeaa soturia joka oli muuttunut paljon siittä kun löysin hänet lumesta.
"Nyt haluan nukkumaan" maukaisin ja lähdin leiriin Tiikeriliekki sanoi jäävänsä hetkeksi.
Pujahdin nukkuvaan leiriin ja hiivin Sysiraidan viereen. Nukahdin syvään uneen heti suljettuani luomeni.

Nimi: Varjosydän

05.01.2018 21:53
Vaihdoimme kieliä hetken kunnes ehdotin että menisimme rantaan.
Kävelimme vierekkäin hopeahännän loistaessa yllämme.
"Kaunista" naukaisin haltioissani katsellessani järven jäistä pintaa johon heihastui hopeahäntä. Joukko kaksijalkoja tuli rannan toiselle puolelle. Hetken kuluttua kuului kova pamahtava ääni ja sitten taivaalle ilmestyi kaunis valoilmiö.
"Kaunista " Sysiraita toisti. Istuimme vierekkäin, nojasin tämän paksuun ja lämpimään turkkiin tämä laski päänsä pääni päälle.

___

Verryttelin lihaksiani ja kosketin neniä vielä nukkuvan Sysiraidan kanssa. Katsoin tätä silmät täynnä rakkautta. Tämän kylki kohoili tasaiseen tahtiin. Tassuttelin aukiolle,huomasin olevani ensimmäinen herillä.
*taas, mokomat unikeot* kehräsin mielessäni.
Katsahdin Tuoresaaliskasaa ja valitsin laihan hiiren. Hotkaisin hiiren muutamalla haukkauksella.
Routamyrsy tassutteli pesästä ja Myrskyraita vanavedessä.
*partio...*
"Routamyrsy ottaisitko mukaasi pari soturia ja hakisit jotain syötävää." Mau'uin
"Hoituu" tämä naukui.
"Myrskyraita tulisitko minun ja Kotkatassun kanssa rajapartioon? Voisimme ottaa myös Susitassun mutta en tiedä tämän mestarista. Tämä saa jäädä leiriin" Mietiskelin ääneen
#tulen# tämä viittoi hajamielisesti hännällään valikoidessaan syötävää.
"Käyn herättämässä Kotkatassun " maukaisin ja suuntasin oppilaiden pesälle. Pujottelin nukkuvien oppilaiden välistä Kotkatassun luo.
Tökin tätä kuonollani hereille.
"Ylös unikeko" mau'uin hiljaa etten herättäisi muita. Tämä raotti silmäänsä ja katsoi minua ilmeellä:
*Onko ihan pakko herätä?...*
Käännyin ja tassuttelin ulos pesästä.
*toivottavasti tämä seuraisi minua* ajattelin
Myrskyraita suki turkkiaan ulkoaukon kohdalla ja nosti hieman katsettaan minun mennessä ohi. Hetken kuluttua Kotkatassukin tuli. Lähdimme leiristä ja suuntasimme kaksijalkojen viherlehti paikalle.
Hanki oli ainakin minua pään yläpuolelle.
*minä vain vihaan lehtikatoa*
Upposin lumeen korviani myöten. Suustani pääsi oiva luitta kirosanoja. Matka minun osaltani eteni lumessa hyppien niin että loikkasin aina hännänmitan eteenpäin sillä kävelystä tässä puuteri lumessa ei tullut mitään.

----

Astelin rajaa pitkin.
"Tästä alkaa Myrskyklaanin reviiri. Paina haju tarkoin mieleesi." Maukaisin Kotkatassulle.
Tassuttelimme rajaa pitkin, kuitenkin omalla puolellamme. Saavuimme rantaan.
"Tuolla järven toisella puolen on Tuuliklaani, tapaat heidät kyllä kokoontumisessa. He tuoksuvat kanervalle, nummille ja kaninraadoille. Tai viimeinen on minun mielipiteeni." Maukaisin reilulla höyställä huumoria.
"Tuuliklaanin ja meidän välillä on myrskyklaania vastapäätä Jokiklaani." Heidät saat haistaa kohta mutta he haisevat jokivedelle, mädälle kalalle ja lehdille." Jatkoin.
Tulimme pian puolisillan läheisyydestä alkavaan ukkospolkuun.
"Jos tässä lemussa nyt mitään pystyy haistamaan niin toisella puolen on Jokiklaanin reviiri. Tänne heidän tuoksu kantautuu vain aavistuksen" maukaisin oppilaalleni.
Jatkoimme pohjoiseen rajan myötä.
"Alue tämän rajan toisella puolella ei oikeastaan kuulu kellekkään mutta rajaa ei silti ylitetä" mau'uin olkani yli. Olimme kiertänert kaikki rajat ja palasimme leiriin. Joku oli luonut lumet leirin sisäänkäynniltä.
*ihanaa viimein pääsee eroon tuosta kamalasta lumesta.*
Astelin tyytyväisenä leiriin.
"saat katsoa klaaninvanhimmista punkit sen jälkeen Harmaatassu voi näyttää sinulle mistä saa sammalia ja voit vaihtaa sammaletkin. Ilmota kun olet valmis" Maukaisin ja viitoin tätä aloittamaan.
*jaa joskushan tämän on tutustuttava tylsiinki tehtäviin. Toisaalta olisin voinut säästää sen rangaistukseksi mutta samapa se* mietiskelin.
Astelin Ruohotähden pesälle ilmoittamaan ettei mitään erikoista ollut näkynyt.

"Sisään" kaikui Ruohotähden ääni tämän pesästä.
Tassuttelin jäkäläverkon läpi ja saavuin pimeään pesään. En ollut aikaisemmin käynytkään täällä. Yleensä Ruohotähti tuli ulos kun kuuli minun lähestyvän.
"Kiersimme rajat Myrskyraidan ja Kotkatassun kanssa. Mitään poikkeavaa ei havaittu." Maukaisin.
"Näkyikö Myrskyklaania?" Tämä kysyi yllättäen.
"Ei?" Vastasin.
*näitä ei tosiaan ollut näkynyt, yleensä heidät kohtasi järven tuntumassa partioimassa*
"Onkohan jotain sattunut?" Jatkoin.
"En tiedä, toivotaan ettei mitään vakavaa." Ruohotähti maukui.
Olin lähdössä kun tämä viittasi istumaan.
*mitäs tuo haluaa?*
Kallistin päätäni hiukan ymmälläni miksi minun piti jäädä.
"Saalista on ollut viime aikoina liian vähän, Varjosydän. Klaani tarvitsee syötävää pysyäkseen voimissa." tämä maukui ja katsoi minua merkitsevästi.
*no sen nyt tietää ketunraatokin*
"Tiedän" naukaisin katse käpälissä.
"Hoida asia niin että huomisesta lähtien kasasta riittää jokaiselle tarperksi" tämä maukaisi ja viittoi häpiymään.
*ketunläjä!*
Kumarsin ja pujahdin pois pesästä.
*Mistä minä nyt saalista taijon?!* ajattelin turhautuneena.
*pienennän rajapartioita ja lisään vieläkin metsästyspartioita.* mietin hengittäen syvään ja suunnaten katseeni klaanin parhaaseen.
*toivottavasti muut klaanit eivät keksi hyökätä, sillä silloin kahden kolmen kissan partioista ei ole hyötyä hyökkäystä vastaan.*
Routamyrsy asteli luokseni.
"Mikäs mieltä painaa?" Tämä kysyi lukien ajatuksiani. Tuo suurehko kolli oli aina ollut minulle kuin oma isä, Varjoterä kun oli kuollut jo vuodenaikoja sitten. Katsoin tätä tämän myrskyävän sinisiin silmiin.
"Ruohotähti tahtoo suuremman tuoresaaliskasan" maukaisin.
"Sinä olet varmaan jo keksinyt ratkaisun" tämä hymähti.
"No voisimme vielä pienentää rajapartioita ja lisätä metsästyspartioita. Mutta täytyisi asettaa taitavia taistelijoita jotka ovat nopeita, rajapartioihin jotta jonkun hyökätessä nopein hakee apua ja kahden muun on pätjättävä sen aikaa" sanoin.
"Tuossa on kieltämättä haasteensa" Routamyrsy maukui.
"Uskon että suoriudut siittä silti." Tämä jatkoi ja nuolaisi korvaani rohkaisevasti. Kehräsin.
"Kiitos, helpottaa kun saa jakaa huolensa." Naukaisin ja tämä nyökkäsi ja otti kiitokset vastaan.
______

"Olen nähnyt sinun vain kerran taistelevan, mutta se ei ollut kovin edustavaa kiitos Ruohotähden." Pohdin ääneen.
"Hyökkää!" Käskin.
Kolli näytti hetken olevan ymmillään mutta terästyi hetkessä. Tämä ei rynnännyt suin päin taistoon.
*hienoa sillä tavoin et minua päihittäisi*
Tämä siirtyi kiertämään kehää ympäritseni. En aikonut päästää tätä helpolla. Pyörin Kotkatassun kanssa samaa vauhtia niin että tämä ei pääsisi hyökkäämään takaa.
"Pelottaako?" Kuiskasin hampaitteni välistä yllyttääkseni nuorukaista tämän reaktiota oli mielenkiintoista seurata.
Tämä hyökkäsi nopeasti, pyörimme hetken mäiskivänä karvapallona. Seisoin tämän rintakehää painaen maahan. Nousin ja istuuduin puolen hännän mitan päähän tästä.
"Hyvä alku." Kehuin.
"Kokeillaan tälläistä liikettä, siittä voisi olla hyötyä tuollaisessa taistelutilanteessa."
"Käänny toiselle kyljellesi, sujahda vatsani alle, iske vatsaani ja kiepahda nopeasti pois altani. Ota ensimmäinen hitaasti, pysyn paikallani." Jatkoin ja jännitin lihakseni mutta pysyin paikallani.
Kotkatassu kävi liikettä mielessään läpi. Tämän silmät siristyivät hiukan juuri ennenkun tämä lähti iskuun.

-------//nämä taistrlivat iltaan saakka.

"Hyvä, jatketaan huomenna." Mau'uin ja viittasin kuolleen näköisen oppilaan lähtemään leiriin.
*toivottavasti tämä jaksaa huomennakin, en aijo päästää tätä helpolla*
"Voit tulla esiin Vaahterapilkku. Haistan sinut kyllä" naukaisin kun Kotkatassu oli lähtenyt.
"Sinua on mahdoton yllättää" tyttäreni puuskahti.
Naukaisin tämän korvia.
"Yrittää saat. Tosin sinä päivänä saat valvoa vierelläni" maukaisin huvittuneena.
"Ei tuollaisella saa vitsailla"
"Ei niin" totean ja kietaisen häntäni tämän selälle.
"Milloin sinä muutat pentutarhaan?" Tämä heittää yllättäen.
"Jaa vai huomasti sen sitten jo nyt. Paistaako se niin paljon." Maukaisin.
"Tuskin vielä kuuhun. Muutan kun Kotkatassu on soturi." Jatkoin.
"Ei, ei se paista vielä mutta Värelehti kertoi. Koska kerrot Sysiraidalle? " tyttäreni maukui.
"Jaa empä tiedä. Sitten kun muutan pentutarhaan." Ajattelin ääneen.

//jatkoa Ruhtinas? nää jatkais taisteluharjotuksii koko huomisen päivän ja kävis auringonhuipun rajapartion.
/vaa idis voit toki kirjottaa mitä haluut.

Nimi: Zare

04.01.2018 22:34
________________________________________

Nimi: Zare

04.01.2018 21:14
Varjosydän// 11kp, 16kp
Myrskyraita// 6kp, 15kp

Nimi: Myrskytassu/raita

02.01.2018 19:35
//KirjotAN NYT MYRSKYN NIMITYSMENOISTA VAIKKA SILLÄ ON VAIN 192 KP MUTTA SAAN IHAN VARMASTI AINAKIN TÄLLÄ SENM TÄYTEEN.

Pyörin pedilläni enkä saa unta. Se Kiitotuulen tekemä 'kuonon kosketus' herätti minussa joitakin runteita. Tämä tunne ei ole pelko, eikä tämä tunne ole ilo. Se onm hämmentyneen ja jonkun sekotus.
"Lopeta se pyöriminen", siskoni ärähtää. Käännyn katsomaan häntä.
"Anteeksi, minä vain...", takeltelen sanoissani. "Olen hämmentynyt."
"Ja mistä se johtuu?" Siskoni kysäisee. Katson maata. "Kiitotassusta", sanon. "Hän vain teki jotain outoa." Kerron. Siskoni naurahtaa mrraw naurahduksen. "Etkö muka huomaa? Hän pitää sinusta!" Hätkähdän. Minusta? Miksi minusta? "Mutta me olemme vain kavereita", intän vastaan. Täplätassu pyöräyttää silmiään. "Hän ei tunne samoin. Hän todella pitää sinusta", hän jatkaa. Käperryn hämmentyneenä petiini saaden lopulta unta.

Aamulla herään haukottelen ja nousen pesästä. Kiitotassu rientää minua vastaan. "Sanoinhan jo eilen että aion putsata turkkisi", tuo ilmoittaa. Minulla tulee vaivaantunut olo. Pidän itse Kiitotassua pelkkänä ystävänä, mutta siskoni tietää eniten nosta rakkaus jutuista. "Niin...", avaan suuni ja naaras on jo ehtinyt turkkini kimppuun. En tiedä mitä tekisin joten annan hänen hoitaa hommansa loppuun.

"Anteeksi, pitää kohta lähteä metsälle", sanon lopulta pinkaisten tuoresaalis kasalle. En jäänyt katsomaan Kiitotassun reaktiota. Kun sain tietään tuon pitävän minusta hänen kanssaan on ollut yhä vaikeampaa. Huokaan päästen vihdoin naaraasta eroon. Pian Susitassu tulee tuoresaalis kasalle. Heilautan häntääni hänelle tervehdykseksi. En kovin hyvin tunne naarasta, mutta tedän hänen levan energinen ja positiivinen melkein koko ajan. "Hei Myrskytassu, sinusta tulee kuulemma soturi illemmalla", hopeinen naaras sanoo. Nyökkään ylpeästi. Huomaan Susitassun ilmeen kirkastuvan. "Mahtavaa!" Oppilas sanoo. "Minun pitäisi lähteä metsälle, tuletko mukaan?" Kysyn oppilaalta. "Se olisi hyvä idea. kun katsoo tuota kasaa", hän naukuu ja osoittaa hännällään tuoresaaliskasaa. Huomaan vasta nyt siellä olevan vain vavainen hiiri ja mustarastas. "Keksin! Kisataanko leiristä ulos?!" Naaras hihkaisee ja ponkaisee ylös. Ajatus kuulostaa hyvältä. Irvistän naaraalle vastaukseksi: "Hyvä on, jos vain jaksat!"

Susitassu pinkaisi vauhtiin. Minä hänen peräänsä. Vaikka kuinka yritän, en saa naarasta kiinni. Todella nopea... Olen vaikuttunut. En tiedä ketään yhtä nopeaa. Näen vielä kun naaraan häntä vilahtaa ulos leiristä. Loikkaan itsekkin uloskäynnistä. Käännyn Susitassun puoleen. "Olet todella nopea!" Henkäisen. Naaras nyökkää. "Kiitos! Et sinä hidaskaan ollut", hän sanoo. Hymyilen ja nyökkään. Katselen ympärilleni ja nuuhkaisen ilmaa. Tunnen oravan tuoksun lähellä. "Tänne päin", viiton Susitassun seuraamaan. Pian näeme oravan herkuttelemassa pähkinöillä hangen päällä. Susitassu hiiren hiljaa noikkelehtii sen lähellä olevalle kivelle. Miten hän tuolta oravan aikoo saada? Itse alan vaania maan kautta. Orava kumminkin huomaa mustan turkkini lumessa. Se yrittää lähteä karkuun mutta Susitassu loikkaa sen päälle kiveltä. Hämmästyn tuon saalistustekniikkaa. "Loistavaa", naukaisen. "Kyllä sinustakin soturi voi tulla ennen ensi hiirenkorvaa!" Susitassu kallistaa päätään. "Miksei nyt heti" hän huokaa. Naurahdan ilkikurisesti. "Olet nopea, nyvä saalistamaan mutta entä taistelu?" Loikkaan naaraan päälle. Tuo hämmästelee hetken, ja sitten läpsäisee minua käpälällä kasvoihin ja potkaisee minua vatsaan. Hyppään, laskeudun tuonpäälle, tarraan ja kaadan selällensä.

"Vau opeta tuo minullekkin!" Susitassu pöllistelee. Kehrään: "Kyllä, vaikka heti... Mutta minun nimiäiseni alkavat!" Sanon ja ryntäämme leiriin. Sisäänkäynnillä kompastumme ja kaadun maahan, Susitassu tippuu päälleni. Kuonomme vahigossa koskettavat toisiaan. "Ai... no, tuota", nousemme hieman punastuen. Kiitotassu katsoo kauenpaa hieman pettyen.

"Tulkoo jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkiven juureen", Ruohotähti huutaa. Kissoja konoontuu aukiolle.
"Täplätassu, Myrskytassu astukaa esiin", hän huutaa. Astun siskoni kanssa 'esiin.'
"Minä, Ruohotähti pyydän esi-isiämme kääntämään kasvonsa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja nyt on heidän aikansa tulla sotureiksi. Täplätassu, lupaatko palvella klaaniamme jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan."
"Niinpä täten sinua kutsutaan Täpläturkiksi, tähtiklaani kunnioittaa ajattelukykyäsi, ja hyväksymme sinut täydeksi Varjoklaanin soturiksi."

".... Täten sinua kutsutaan Myrskyraidaksi. Tähtiklaani kunnioittaa voimaasi ja urheuttasi. Täten nimitän sinut täydeksi varjoklaanin soturiksi!"


Nimi: Varjosydän

02.01.2018 01:27
Keithin ja Ruohotähden välille oli syntymässä sana harkkaa ja Ruohotähti "hyökkäsi" Keithiä päin.
"Ruohotähti" huudahdin säikähtäneenä. *mikä tuolla viiraa päässä ei aina voi taistella*
"Älä puutu tähän" kuului tämän käsky.
*älä puutu?! Katsoakko pitäisi kun kynit tulevan oppilaan!*
Huimasin Ruohotähden viittovan: #kynnet piilossa#
Rentouduin ja nautin esityksestä.
Keithissä oli sitä jotain. Olin varma että tästä tulisi mahtava soturi. Tältä ei sisua puuttunut. Keith riehui aikansa kunnes huomasi Ruohotähden vain testaavan tätä. Nämä ottivat yhteen vielä muutaman kerran ja sitten he lopettivat. *viimein*
Ruohotähti kantoi Keithiä selässään leirin suuntaan.

// Vähän ennen leiriä

"Herätys, on aika herätä" naukaisin pehmeästi ja nuolaisin tämän korvaa. En tiennyt miten tämä reagoisi siihen mutta *mukavampi herätä näin kun maahan tömähdykseen tai kynsiin.* ajattelin.
Tämä raitti toista silmäänsä ja haukotteli antoisasti.
*voi pikkusta. Taisi tirsat tehdä terää* kehräsin mielessäni.
"Olemme pian perillä ehkä parempi että kävelet loppu matkan" Ruohotähti maukui.
Tämä nyökkäsi ja kapusi Ruohotähden selästä. Tassuttelimme leiriin, suurin osa kissoista oli vielä metsällä joten leirissä ei ollut montaa, kymmenkunta kissaa.
"Kuka tuo on" kuulin jonkun Ruusujalan pennuista naukuvan. Paljastin hampaitani tuolle sen verran että ymmärsi sulkea kuononsa. Hän juoksi emonsa luo jolta sai vaan korvilleen ja käskyn olla mukava uusille. Hymähdin itsekseni.
"Veisitkö hänet lepäämään hetkeksi. Nyt leirissä on niin harva joten pidämme nimityksen kun loput saapuvat." Ruohotähti maukui minulle. Kuittasin hännälläni ja tämä suuntasi pesälleen.
*minne minä hänet vien? Tämä ei ole pentu eikä oppilas eikä soturi...* päädyin viemään tämän pesälleni sillä en keksinyt muutakaan.
Keith tutki katseellan leiriä. Hän näytti mietteliäältä.
"Tule perässäni, kerkeät kyllä tutustua leiriin myöhemmin" maukaisin ja johdatin tätä tyhjälle soturien pesälle.
"Yleensä täällä saa olla vain soturit. Mutta en keksi minne muuallekkaan sinut veisin, oppilaat eivät katsoisi hyväksi jos menisit heidän pesäänsä ja pentutarhassa on liian täyttä ilmankin." Selitin.
"Mistä sinä tulet?" Kysyin.
"Kaukaa"tämä vastasi epämääräisesti.

--- // Juttelimme hetken kunnes lopulta metsästys partio palasi.

"Partio palasi, tule" sanoin.
Keith seurasi minua aukiolle. Hänen lihakset kiristyivät aavistuksen kun tämä näki ensi kertaa koko klaanin kerralla.
Sysiraita tuli luoksemme. Kosketin neniä tämän kanssa.
"Tulkoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen " Ruohotähden sanat kaikuivat leirissä.
"Nyt se alkaa" kuiskasin innoissani Keithille.
Klaani kokoontui suurkiven ympärille jättäen tyhjän ympyrän kiven eteen.
"Kuten osa varmasti on jo huomannut riveihimme liittyi uusi kissa. Keith tule tänne." Tämä sanoi ja hyppäsi sulavasti alas suurkiveltä. Kuiskasin Keithille käskyn kävellä päällikön eteen.
"Olet päättänyt liittyä Varjoklaanin Keith, jättäen taaksesi erakon tien. Tästä päivästä lähtien siihen päivään saakka kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Kotkatassuna." Ruohotähti maukui osoittaen sanansa Keithille.
" Varjosydän oppilaasi nimitettiin soturiksi joten olet valmis ottamaan uuden oppilaan. Olet taitava ja uskollinen soturi odotan että siirrät nämä taidot Kotkatassulle" Ruohotähti jatkoi suunnaten sanansa minulle. Tassuttelin koskettamaan neniä Kotkatassun kanssa. "Hienosti menee" kuiskasin.
Ruohotähti lopetti kokouksen hännän heilautuksella.

"Sinulla taitaa olla jo näklä" maukaisin.
"Tule ottamaan tuoresaalista. Voit sen jälkeen mennä tutustumaan muihin oppilaisiin he esittelevät sinulle leirin" jatkoin odottamatra mitään vastausta edelliseen ja suuntasin tuoresaaliskasalle. Otin itse varpusen ja menin vaihtamaan kieliä Sysiraidan kanssa.
"Miten päiväsi meni?" Kysyin tältä.

// jatkoa Keith? Varjo vois viedä sen vaikka seuraavana aamuna rajoille.

Nimi: Myrskytassu

01.01.2018 21:12
Venyttelen oppilaiden pesässä. Nousen ylös ja lähden tassuttamaan kohti aukiota. Aurinko alkoi vasta nousta, ja useimmat olivat nukkumassa.
”Myrskytassu!” Kuuluu ääni takaatani. Käännyn, ja tietenkin siellä on Haukkataivas.
”Loppuarviointisi on tänään, ja huomen illalla sinusta tulee soturi!” Kolli ilmoittaa. Soturi! Ihanko totta! Haukkataivas lähtee ja menen tuoresaalis kasalle innoissani.
”Kuulin kaiken”, sanoo nyt toinen ääni takaatani. Käännyn, ja tällä kertaa siellä on Kiitotassu.
”Eikö olekin mahtavaa”, naaras hihkuu. Kehrään lämpimästi.
”Niin on, ensimmäinen askeleeni päälliköksi”, vastaan. Kiitotassu naurahtaa.
”Minulle sillä ei ole väliä, kunhan nimität minut soturiksi kun teet sen”, hän sanoo.
”Tekisin sen vaikka heti”, vastaan.

Haukkataivas antaa minulle merkiksi mennä. Nyökkään hänelle ja lähden hölkkäämään muualle jättäen mestarini taakse. Nyt ei ole varaa epäonnistua, tämä on minun loppuarviointini! Vaanin pulskaa hiirtä. Menen askel askeleelta sitä lähemmäksi, ja loikkaan kun olen tarpeeksi lähellä. Tapan hiiren yhdellä raapaisulla. Voin jopa olla nyt tyytyväinen itseeni, mutta aion saada vielä paljon lisää.

Kun tuon onnistuneesti monta saalista leiriin Kiitotassu tulee luokseni.
”Mahtavaa”, hän hihkuu, ja annan naaraan putsata turkkini lehdistä.
”Minkäköhän saan soturinimeksi”, mietin. Kiitotassu puskee minua, mitä tämä on? Minulle tulee niin oudon lämmin tunne. Jotenkin epätavallinen. En ole tuntenut tätä ennen.
”Minä pidän huolen että ole huomenna siistinyt turkkisi”, naaras jatkaa. Haluan päästä pois tulanteesta.
”Niin… tuota minun pitää…” Riennän oppilaiden pesälle katsomatta taakseni. Outoa… todella outoa.


 

©2018 Metsäketo - suntuubi.com