Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

MyrskyklaaniJokiklaani Tuuliklaani Varjoklaani ⇔ Tähtiklaani Erakot ja kotikisut 

Varjoklaanilaisten tarinat

Puhe "näiden" sisään.

Ajattelu *näiden* tai 'näiden' sisään

Pisteet ja pilkut!

Ja mieluusti puhe aina seuraavalle riville :) Esim. EI näin:

"Hei", maukaisin. "Hei", päällikkö vastasi.

Vaan näin:

"Hei", maukaisin.

"Hei", päällikkö vastasi.

Näin tarinoita on helpompi lukea, ja saatpahan lisää pituuttakin tarinaan ;) Lisää ohjeita kirjoittamiseen löydät Muuta --> Oikeinkirjoitus ja muita vinkkejä tarinoihin liittyen.

 

 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Zare

05.12.2017 16:01
Myrskytassu// 5kp
Varjotassu// 14kp, 26kp, 10kp

Nimi: Varjotassu

05.12.2017 15:27
"Ylemmäs!" Kajahti Jääsielun terävä murahdus.
"Nopeammin! Myrskyklaaninpennutkin voittaisivat sinut!"
Ponnistin kaikin voimin ilmaan, käännyin ja laskeuduin tömähtäen.
"Uudelleen!" Jääsielu ärisi. "Paremmin!"
Otin vauhtia ja loikkasin vielä korkeammalle, käännyin ilmasa häntäni avulla, juuri enne. Maanpintaa potkaisin takajalallani Jääsielua kylkeen ja laskeuduin toiselle etutassulleni ja huitaisin toisella Jääsielua kuonoon. Kierähdin nopeasti hänen ulottumattomiin mutta silmänräpäystä myöhemmin hän oli jo kimpussani. Pyörimme yhtenä märkänä karvamyttynä. Hetken kamppailun jälkeen Jääsielu seisoi taas tassu rintakehäni päälä ja katsoi minua suoraan silmiin.
"Tuo oli jo parempi mutta sinun pitää kiinnittää hyppysi jälkeen enemmän huomiota painopisteeseesi! Et voi aina kierähtää pois. Sinun täytyy hyökätä ensin vielä kun vastustajasi on hämillään!"
"Anna minun yrittää uudelleen Jääsielu." Murisin sateesta märkänä.
Jääsielu nyökkäsi pienesti.
Hyppäsin ja tällä kertaa sen jälkeen en kierähtänyt vaan ryhdyin huitomaan häntä kuonoon. Hetken kuluttua hän nosti häntänsä merkiksi lopettaa. Päästin hänet menemään ja istuuduin hänen eteensä häntä tassujeni ympärillä.
"Hienoa, se oli siinä." Hän maukaisi ja näpäytti korviani hännällään.
"Loppu päivän saat metsästää. Pidä huoli että tuoresaaliskasa on tarpeeksi iso." Hän jatkoi.
Nyökkäsin lyhyestihyvästiksi ja säntäsin metsälle. Lihaksiani poltteli vieläkin harjoitusten jäljiltä. Keskityin etsimään saalista, jokin Liikahti oksistossa. Pian pieni tikka lennähti routaiseen maahan nokkimaan jäätyneitä siemeniä. Jännitin lihakseni ja hyppäsin, laskeuduin sulavasti sen siiville kun se oli lähdössä lentoon. Taitoin sen niskat ennenkun se rääkäisisi ja säikkyttäisi muun riistan. Maa oli jäässä joten raavin kasan lehtiä sen peitoksi. Huomasin kauempana toisen linnun. Hiivin hiljaa lähemmäs ja sain kun sainkin sen kiinni. Huomasin joutuneeni lähelle rajaa. Nenääni tulvahti outo tuoksu. *Kelleköhän se kuului * ajattelin.
*jaa ei ole minun asiani. Sehän voi olla kuka tahansa, olen niin lähellä rajaa. *
Palsin leiriin, mukanani kolmisen lintua. Vein ne klaaninvanhimmille.
Jääsielu kutsui minua.
"Niin? " Kysyin
" tulet mukaan iltapartioon." Hän tokaisi. *just*
Hän kääntyi ja kokosi yhteen loput partoista ja suuntasimme kohti myrskyklaaninrajaa.

Nimi: Varjotassu

04.12.2017 22:55
Heräsin kun joku tassutteli pesämme ohi. Kierähdin tassuilleni ja venyttelin antoisasti. Hiivin hiljaa katsomaan kuka oli herättänyt minut. Ai se olikin vain Värelehti joka kantoi suussaan vettä valuvaa sammalklimppiä.
"Voinko auttaa?" Kysyin
"Ei sinun tarvitse, käyhän herättämässä mestarisi." Hän vastasi suu täynnä sammalta.
Kuulin hiljaiset ja tutut tassun askeleet lähestyvän hiljaa takaani
"Se ei ole tarpeen. Hän on jo hereillä." Vastasin
"Niimpä näkyy, huomenta Jääsielu, on tulossa sateinen päivä." Värelehti tokaisi huvittuneena
"Huomenta vain Värelehti." Jääsielu maukui.
"Kun nyt kerran olet hereillä voimme yhtä hyvin lähteä. Haluatko syödä ensin vai menemmekö jo? " Hän jatkoi.
"En ota mitään, en tuonut saalista eilen." Vastasin.
Hän kierähti jaloilleen ja loikki leirin poikki, pujahti vatukkapuskien läpi. Nyökkäsin lyhyesti hyvästiksi Värelehdelle ja säntäsin Jääsielun perään. Hän johdatti minut aivan toiselle puolelle reviiriä kun viimeksi. Nelistimme metsän läpi, nenääni kutitti vieläkin Värelehden yrttien tuoksu. Jääsielu pysähtyi vasta kuusimetsän laitaan. Siittä alkoi jokin kovaksipäällystetty alue jonne oli pysähtynty ykksinäinen kiiltävä kummallinen kasa. Se heräsi yhtäkkiä eloon ja murahti kuuluvasti. Se murahti uudelleen ja säntäsi liikkeelle niin että hiekka pöllysi.
"Mikä tuo on?" Kysyin
"Se on hirviö, pysy kaukana niistä." Vastasi Jääsielu ankarasti.
Nyökkäsin hitaasit.
Aukion toiselta puolelta ilmestyi joukko kissoja. Johdossa oli vaaleanruskea naaras kissa ja häntä seurasi valkoinen ja harmaa kolli sekä tummanpunertava naaras.
"Tuo johdossa oleva naaras on Fasaanipilkku. Hän on jokiklaanin varapäällikkö. Tuo harmaa kolli on Tuhkamyrsky, valkoinen on Repohäntä, naaras on Lehtikynsi. He ovat jokiklaanin sotureita." Jääsielu kuiskasi.
"Ovatko he niitä kissoja jotka ovat hitaita ja uivat?" Kysyin hiljaa.
"Älä aliarvioi ikinä vihollostasi!" Jääsielu sihahti.
"Heistä on kyllä listimään yksi viikonikäisen pennun kokoinen oppilas." Hän jatkoi.
He tulivat meitä kohti.
"Hei, Fasaanipilkku!" Jääsielu maukaisi.
"Hei Jääsielu, olet näköjään saanut uuden oppilaan." Fasaanipilkku sanoi kiinnostuneena.
"Näin on ystävä hyvä, tässä on Varjotassu." Jääsielu naukaisi
"Meidän pitää jatkaa matkaa, mutta oli mukava tavata." Fasaanipilkku sanoi ja keräsi partionsa katseenllaan.
"Samoin, tulehan Varjotassu. Meidänkin on aika jatkaa." Jääsielu maukui ja kierähti ketterästi jaloilleen ja hyppäsi kuusien sekaan. Heti kun jokiklaanin partio oli jäänyt taakse ja olimme kuuloetäisyyden ulkopuolella hän hidasti ensin kävelyvauhtiin ja sitten lopulta istahti havujen päälle erään suuren kuusen alle.
"Mitäs tuumit heistä?" Jääsielu kysyi.
"Hmm, he ovat voimakkaita sekä suurempia kun me." Vastasin puoliksi arvaten.
"Osuit oikeaan mutta he ovat myös nopeat refleksit, se vaikeuttaa heidän yllättämistään sillä he reagoivat nopeasti." Jääsielu maukui.
Nyökkäsin hitaasit ja koetin painaa kaiken mieleeni.
"Tule, mennään järvenrantaan harjoittelemaan taisteluliikkeitä." Jääsielu tokaisi ja vastausta odottamatta lähti juoksemaan rantaan. Seurasin häntä mutta ajatuksissani pyöri vieläkin viime kokoontuminen jossa mainittiin kuolleet myrskyklaanilaiset,
*mikäköhän heidät tappoi?* mietin. Yhtäkkiä tunsin mojovan iskun korvillani.
"Saisinko huomiosi?" Jääsielu kysyi kärsimättömästi.
"Anteeksi." Vastasin katse käpälissäni.
Jääsielu nyökkäsi hyväksyvästi.
"Tänään voisimme kokeilla jotain uutta. Miten toimsit jos vastustajasi olisi takanasi?" Jääsielu kysyi silmät tarkasti naulittuna minuun.
"Voisin poktaista häntä?" Ehdotin.
"Hyvä alku, mutta pelkällä potkulla et saa paljon aikaan. Kokeillaan tälläistä: hiivin taaksesi, kun uskot minun olevan tarpeeksi lähellä potkaise minua niin kovaa kun pystyt sitten kiepahda ympäri ja läimäise minua etutassullasi. Muista kynnet piilossa!" Jääsielu maukui.
Käännyin selin häneen ja hän harppoi vähän matkan päähän minusta. Sitten hän kiepahti ympäri ja... en kuullut mitään. Sitten kuulin pehmenän askelluksen läheltä! Potkaisin ja kiepahdin ympäri yritin lyödäkkin mutta Jääsielu oli jo ketunmitan päässä minusta.
*Voihan eihän hänen pitänyt liikkua!* jupisin mielessäni.
"Ei se vastustaja siellä odota sinua! Olisit jo variksenruokaa Varjotassu, yritä edes pennutkin taistelee paremmin!" Jääsielu yllytti.
*Vielä minä hälle näytän!* ajattelin. Sitten näin leikkisän katseen hänen silmissään.
*Pah, vielä minä sinuun osun. Odota vaan!* mietin
"Yritä uudelleen tällä kertaa koita osua." Hän sanoi, kiepahti ympäri ja lähti hiipimään minua kohti. Kuulin tällä kertaa hänet selvemmin. Kun hän oli tarpeeksi lähellä potkisin ja kierähdinlin toiseen suuntaan ja läimäytin häntä kuonoon.
"Parempi, mutta enemmän voimaa!" Hän korjasi.
"Hyvä on." Vastasin.
Tällä kertaa läimäisin voimieni takaa.
"Juuri noin!" Jääsielu maukaisi innostuneesti.
Jatkoimme siihen saakka kunnes metsästys partoi ilmestyi metsästä. Johdossa oli Ruohotähti ja häntä seurasi Routamyrsy, Unikkovirta sekä Synkkätaival. Kumarsin hieman Ruohotähden tullessa kohti.
"Kuinka hän edistyy?" Ruohotähti kysyi.
"Hyvin, vein hänet tänään jokiklaaninrajalle aamusta ja nyt olemme hatjoitelleet taisteluliikkeitä. Päivä lähenee auringonhuippua?" Jääsielu maukui.
"Lähdimme auringonhuipun aikaan ja siittä on jo tovi." Synkkätaival vastasi.
"Saammeko liittyä joukkoonne?" Jääsielu kysyi.
*voi. Olisin vielä halunnut taistella." Mietin hiljaa mutta minkäs sille voi.
"Tottahan toki te voitte." Ruohotähti vastasi tyynesti.
Saalistimme loppu päivän, sain saaliiksi linnun jota en tunnistanut mutta se oli melkein kokoiseni! Lisäksi sain jokusen liskon.
Kun saavuimme leiriin Jääsielu käski viedä linnun klaaninvanhemmille ja käski sitten palata tähän.
"Äläkä jää kuuntelemaan kertomuksia!" Hän huusi perääni.
*Miksi kaikki kiva kielletään* mietin huvittuneena.
"Hei!" Huikkasin saapuessani klaaninvanhemmimpien pesälle.
Hiekarakuono ja Kiiltotassu nostivat katseensa.
"Sinäkö siinä Varjotassu?" Kysyi Kiiltotassu hiljaa.
"Minä vain tulin tuomaan teille tuoresaalista." Vastasin
"Mitä te siellä möykkäätte?" Kihisi Savuisku.
"Älä välitä hänestä, hän on aina nyrpeä." Hiekarakuono sanoi.
"Minun pitää mennä." Pahoittein ja peruutin ulos pesästä.
Ulkona Jääsielu odotti jo minua.
"Saat mennä keräämään sammalia vanhuksille. Tuiketassu odottaa sinua jo saat auttaa häntä kantamaan ne leiriin ja vaihtaa makuualuset." Hän ilmoitti.
Tassuttelin leiristä ja huomasinkin pian Tuiketassun, pidin hänestä hän oli mukava. Hän oli kasannut jo oivan kasan sammalia.
"Noiden pitäisi riittää" hän tokaisi.
Nostimme sammalet mukaamme ja kiirehdimme leiriin. Raahasin vanhat makuualuset ulos leiristä ja sen jälkeen vaihdoimme uudet tilalle.
Kun työ oli valmis etsin Jääsielun ja ilmoitin olevani valmis. Ilta oil jo ehtimyt pitkälle.
"Toit tänään saalista, voit ottaa jotain tuoresaaliskasasta." Hän maukui ja syventyi taas keskusteluun Ruohotähden kanssa.
Tajusin ensimmäistä kertaa sinä päivänä miten nälkäinen olinkaan. Valitsin kasasta sammakon ja menin syömään pesämme edustalle. Kun olin syönyt luomiani aökoi painaa vietävästi, päätin mennä nukkumaan ja samantien kun pääson pedilleni kierähdin kerälle ja peitin nenäni hännälläni nukahdin syvään uneen.

// tuli nyt monta tarinaa mut kauhee inspis päällä. :)

Nimi: Myrskytassu

04.12.2017 17:54
Mietin leirissä Noctea. Hön tuntui erilaselta kuin muut kissat. Virnistin itsekseni. Paloin halua tavata hänet uudestaan. Mutta pitäisikö minun? Voisin vain jättää asian, kertoa päällikölle kuka todella tappoi sen myrskyklaanklaisen, mutta en halua. Aion jättää sen Nocten hoidettavaksi. Silti voisin tavata sen murhaajan uueestaan. Niin... Mitä muka täällä leirissä olisi tekemistä? Tassutan eteenpäin ja mietin mistä löytäisin kollin. Entäpä se paikka missä tapasimme viimeksi? En ollut varma oliko hän sillä, mutta parasta koittaa.

Kävelen paikkaan, jossa Nocte tappoi sen kotikisun. Haistan ilmaa. Sama veren haju on ilmassa. Istun ja jään odottamaan. Jos Nocte tulisikin tänne? En ole varma, mutta silti koitan onneani

Nimi: Varjotassu

03.12.2017 22:52
Pujahdin ulos mestarini kannoilla, leiri jäi pian kauas taakse. Kun viimein pysähdyimme tulvahti nenääni inha löyhkä.
"Tämä on rajamme myrskyklaanin kanssa, paina haju tarkoin mieleesi jotta osaat tunnistaa sen unissasikin." Jääsielu maukui kärsivällisesti.
Nyökkäsin hitaasit. *Kuinka tuon inhan löyhkän voisi unohtaa* ajattelin
"Mitkä ovat heidän heikkoutensa?" Kysyin malttamattomana.
Hän mittaili minua katseellaan, hänen ilmeensä oli kiinnostunut ja mietteliäs. Hänen silmissään pyyhkäisi hetken katse kun hän olisi muistellut jotakin, se oli kuitenkin poissa yhtä nopeasti kun ilmestykin.
"Olet selvästikkin luita ja ytimiäsi myöten varjoklaanilainen." Hän sanoi niin vakavana että säikähdin.
"Myrskyklaani, he ovat klaani joka osaa hypätä ja piiloutua." Hän vastasi mietteliäänä.
"Pitääkö paikkansa että he ovat kotikisuja?" Kysyin niin kohteliaasti kun vain osasin, hymy kuitenkin hiipi huvittuneesi kasvoilleni.
"heidän päällikkö on ollut kotikisu, mutta tämä ei ole oikea paikka puhua siittä." Jääsielu maukui ja kierähti ketterästi jaloilleen ja hyppäsi kuusikon syleilyyn. En voinut muuta kun mennä perässä, mielessäni pyöri tuhat muutakin kysymystä.
Jääsielu pysähtyi taas kun olimme juosseet jonkin matkaa ja viimein saapunut järvelle. Arvelin meidän olevan noin samalla leveysasteella kun leiri mutta järvenrannassa.
"Onko tämä se järvi josta vanhukset kertovat? " kysyin epäilevästi oletin sen olevan isompi ja muutakin kun suuri kuralätäkkö.
"Tämä se on mutta viis viittä. Mitä voit haistaa? " hän kysyi.
"Aamupartio on kulkenut tästä, ja sammakon! Lisäksi jokun oudon pahanhajuisen hirvityksen." Outo haju leijaili vieläkin kielelläni.
"Erittäin hyvä Varjotassu, erittäin hyvä. Se outo haju kuuluu Jokiklaanille. Sen lisäksi on vielä Tuuliklaani." Jääsielu maukui.
"Mitkäs ovat heidän heikkoutensa? " Maukaisin.
Jääsielu nyökkäsi hyväksyvästi. "Oiva kysymys, Jokiklaanilaiset ovat hitaita ja heidän paksu, märkä turkkinsa on painava joten he eivät ole parhaita taistelijoita, toissaalta he ovat ainut klaani joka osaa uida se antaa heille myös etulyöntiaseman meihin nähden. Siksi meidän tehtäväksi jää huolehtia että raja on hyvin merkitty. Tuuliklaanista ei ole meille mitään haittaa meillä kun ei ole sen kanssa yhteisiärajoja. Mutta kun joskus kohtaat heidät taistelussa muista he ovat nopeita ja ketteriä" Jääsielu jatkoi.
"Mutta nytvon meidän aika palata leiriinnolet jo ihan poikki" hän sanoibja katsoi minua lempeästi sinisillä silmillään.
Matka leiriin taittui nopeammin kun odotin, sitten vasta tajusin että en enään tänä yönä nukkuisi pentutarhassa. Päivä oli jo kääntymässä iltaan. Ruusujalka tassutteli minua vastaan.
"Olen sinusta niin ylpeä tyttöseni! Olet varmasti rättiväsynyt, tein sinulle pedin oppilaidenpesään sillä arvasin että olisit väaynyt kun palaat. Tulehan nyt tarvitset jotain syötävää" Hän naukui.
*Ihanaa kun joku suunninpiirtein lukee ajatukseni.* Hymähdin mielessäni.
Seurasin emoni pörröistä, tummanruskeaa häntää joka keinahti puolelta toiselle hänen askelluksen tahtiin. Istuuduimme leirin laitamalle nauttimaan illasta ja jakamaan tuoresaalista. Katselin ympärilleni, kaikki muut kissat olivat niin paljon suurempia. *Osa pennuistakin oli suurempia kun minä!* käsitin ja he sentäs olivat monia kuita nuorempia.
"Emo miksi olen niin pieni?" Kysyin
"Olet pieni jotta voit olla parempi soturi" Ruusujalka vastasi yhtenä hymynä.
"Mutta nyt sinun täytyy mennä nukkumaan" Hän naukaisi huolehtivasti.
"Selvä!" Vastasin ja suuntasin kulkuni oppilaiden pesälle. Kierähdin mukavalle pedille ja laitoin kuononi häntäni alle. Nukahdin hetkessä syvään rauhalliseen uneen.


// pahoittelut tauostani, muutin joten oli vähän hässäkää.

Nimi: Myrskytassu

02.12.2017 21:36
Kävelen kissaa kohti. Tuo tuijottaa minua hampaat irvessä. En kumminkaan pelkää.
”Tapoit tuon kissan”, aloitan. Kolli virnistää. ”Vaikuttavaa!” Lisään.
”Etkö pelkää minua?” Murhaaja kysyy. Pysähdyn ja pudistan päätäni.
”Minusta se oli mahtavaa! Kun vain tapoit sen litsestään liikaa luulevan kotikisun”,myönnän. Kolli tuhahtaa: ”Klaanikissa vai?” Hän kysyy. Nyökkään.
”Myrskytassu Varjoklaanista”, esittäydyn.
”Minun nimeni on Nocte”, kolli sanoo. Katson tuota ihaillen. Tässä on kissa, joka ei pelkää tappelua. Kissa joka paljastaa kyntensä. Nocte ei pelkäisi.
”No tuota... Oletko tappanut ennenkin?” Kysyn. Nocte nyökkää. Tajuan äkkiä jotain.
”Sinä tapoit sen Myrskyklaanilaisen!” Huudahdan suoraan.
”Totta”, kolli virnistää. ”Mutta jos kerrot kenellekkään tapan sinut!”
”Ei, en kerro! Murskyklaani on heikko”, tuhahdan. Kolli virnistää suuresti ja heilauttaa häntäänsä.
”No mitä aiot tehdä nyt?” Kysyn. Nocte säpsähtää ja heilauttaa häntäänsä.
”Se ei kuulu sinulle!”

Nimi: Zare

30.11.2017 18:39
___________________________________________________
Myrskytassu// 15

Nimi: Myrskytassu

29.11.2017 22:00
Katselen sivusta kun siskoni puhuu Harmaatassun, Kidetassun ja Vesitassun kanssa. Näytän sunne päin kieltä, sillä ainoaa mutä siskoni suusta kuulen on: “Harmaatassu oletpa voimakas.” “Vesitassu ihailen sinun rohkeutta!” “Kidetassu kunpa minulla olisi yhtä hieno häntä.” Täplätassu käyttää myös kolleja hyväkseen, huomionkerjäämisen siaan. Esim eilen Harmaatassu metsasti hänelle tuoreen hiiren koska Täplätassulla oli 'jalka kipeänä!' Tassutan nouden luo.
“Hei sisko, etkö saa ystäviä vai pitääkö sinun marista näille oppilaille kokoajan”, tervehdin. Täplätassu heilauttaa häntäänsä suuttuneena. Harmaatassu, Kidetassu ja Vesitassu laittavat korvansa luomuun. Minua päin askeleen ottaa Harmaatassu, joka yrittää näyttää suurelta.
“Kunnioita siskoasi”, tuo ärähtää. Irvistän kollille halveksuvasti.
“Ehkä minun pitäisi. Hei Täplätassu, anteeksi.Voitaisiin sovinnoksi mennä metsästämään hiiriä! Ainiin, emme voi. Olethan hiirien riistaa! Emme halua nähdä sinua hiiriklaanin saaliskasassa”, sanon pahoillani olevalla äänellä. Nyt on Harmaatassun tilaisuus näyttää siskolleni taitojansa.
“Älä hauku häntä, tai kynsin korvasi irti”, harmaa kolli uhoaa. *Jes! Nyt saadaan toimintaa.* katson siskoani: “Pitääkö puolestasi jopa tapella?” Kysyn. Täplätassu ei näytä pahastuvan, vaan jännittävän sillä Harmaatassu jännittää lihaksensa. *Mikä tuolla oikein kestää?* Säästän aikaa loikkaamalla tuon kimppuun. Tahrin tuon turkin verellä, ja minulle tulee mielipuolinen hymy kasvoilleni. Tappelemme niin kauan kunnes joku tuli väliin, ja se joku on Haukkataivas. Katson mestariani.
“Mitä te teette?” Tuo kysyy. Katson maata, mutta en kadu mitään. Esitän vain.
“Tulin vain kertomaan, että tänä yönä te kaksi pääsette kokoontumiseen. Levätkää että jaksatte”, mestarini lähtee. Nostan päätäni. *Kokoontuminen...*

Olemme päässeet pienelle saarelle. Katson muita klaaneja halveksuvasti. Varjoklaani on tuhatkertaa parenpi kuin muut klaanit. Harmaatassu tulee istumaan vierelleni. Käännän pääni tuota kohti.
“Etkö halua enää kynsiä minua?” Kysyn. Kolli pudistaa päätään ja naurahtaa:
“Se tappelu meni jo!” Katson kolliin. *Olisin kumminkin voittanut!* Ruohotähti asettuu muitten päälliköiden kanssa oksalle. Hän katsoo kissoja ylväänä, mutta lempeällä katseella. Hän nostaa häntänsä ylös merkiksi, että kokoontuminen on aloitettu.
“Haluan kertoa, että klaanissamme on kaksi uutta oppilasta. Myrskytassu ja Täplätassu. Täplätassun mestarilla oli nyt muuta suunnitelmia, mutta Myrskytassu istuu tuolla. Hän osoittaa hännällä suuntaani. Kaikki kissat hurraavat. Seison ylväänä paistatellen onnessa.
“Riistaa on onnistuttu saamaan hyvin, vaikka sää on ollut tälläinen”, päällikkö jatkaa ja sitten katsoo muihin. Sirpaletähti nyökkää jatkaakseen.
“Ruostetähti on kuollut”, hän aloittaa. “Olen uusi Tuuliklaanin päällikkö Sirpaletähti. ” Nyt tuuliklaanin päällikkö katsoo Kajotähteen, myrskyklaanin päällikköön terävästi. “Pidämme silti tiukasti kiinni rajoistamme nyt tähänaikaan vuodesta.”
*Mitä tuo oli?* Nyt Kajotähti avaa suunsa: “Kaikki on mennyt hyvin, kunnes eräs klaanimme arvokas jäsen löytyi kuolleena”, hän aloittaa. Värähdän.
“Kuoliko joku klaaninvanhinmista? Pahoittelen...”, Taivastähti sanoo. Kajotähti heilauttaa häntäänsä: “Ei aivan. Soturimme Lumisydämmen ruumis löytyi varjoklaanin rajalta”, myrskyklaanin päällikkö kailottaa. Ruohotähti värähtää.
“Väitättekö että me olisimme tappaneet soturinne!” Vedän kynnet ulos.
“Ei! En toki. Olisi kyllä hyvä tietää, jos olette nähneet jotain epätavallista rajalla”, Kajotähti rauk
hoittaa. Ruohotähti heiluttaa taas häntäänsä. “Emme ole, mutta voin varmistaa vielä partioiltamme.”
Minulle tunee mielenkiinnosta hymy kasvoilleni.

Nimi: Zare

20.11.2017 01:38
_____________________________________________

Nimi: Zare

20.11.2017 01:27
Myrskytassu// 14kp

Nimi: Myrskytassu

10.11.2017 16:56
"Jos vielä jatkat tuommoista karkailua sinua ei nimitetä oppilaaksi koskaan", emoni Kaikusade toruu. Olen karannut jo kolme kertaa tämän päivän aikana.
"Anteeksi, mutta pitäisikö minun olla leirissä kokoajan, kuin pentu", sanon. "Tahdon olla hyödyksi, en halua että muut tekevät eteeni kaiken."
"Mutta pentuhan sinä olet", ärsyttävän kimeä ääni, joka kuuluu siskolleni toruu.
"Minusta tulee takuulla soturi ennen sinua", hän jatkaa. Alan sähistä uhkaavasti ja isken kynteni hänen nahkaan. Täpläpentu säikähtää ja alkaa inistä:
"Au au lopeta! Tuo sattuu!" Emoni ryntää heti väliin.
"Ei toisten kumppuun saa käydä", hän toruu. Samalla Täpläpentu tuon selän takaa näyttää minulle kieltä. Ennenkun ehdin tehdä mitään ulkoa kuuluu huudahdus.
"Tulkoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkiven juureen!"
Ponnahdan ulos pesästä, sisko perässäni. Kun koko klaani on kerääntynyt Ruohotähti jatkaa. "Haluan nimittää kaksi pentua tänään oppilaiksi."
Tajuan tämän tarkoittavan minua ja siskoani. Turkkiani alkaa kihelmöidä.
"Näin aikaisin, hehön ovat vasta viisi ja puoli kuuta", emoni hämmästyy. Ruohotähti ei ole kuulevinaan. "Myrskypentu, Täpläpentu astukaa eteen."
Loikkaan suurkiven eteen. Siskoni astelee rauhallisemmin. Hän "poseeraa" vieressäni. Olen huomannut Täpläpennun käyttäytyvän eritavalla kolleja kohtaan kuin naaraita. *Kuka hän luulee olevansa?*
"Myrskypentu, olet täyttänyt melkein kuusi kuuta ja nyt on aikasi tulla oppilaaksi", päällikkö sanoo ja katsoo minuun. Virnistän hänelle niin että tuo tirskahtaa naurusta.
"Mestariksesi annan Haukkataivaan", Ruohotähti ilmoittaa. Haukkataivas astelee luokseni suurin askelin. Hän katsoo minua lempeästi.
"Opetan sinulle kaiken minkä tiedän", hän sanoo. Kehrään. Käännän kasvoni ja näytän kieltä siskolleni, koska minut nimitettiin ensiksi.
"Haukkataivas, olet oppinut Hiekarakuonolta, kun hän oli vielä soturi, uskollisuutta ja myötätuntoa. Toivon että välität nämä taidot oppilaallesi. Myrskypentu, tästä lähtien sinut tunnetaan Myrskytassuna ennen kun saat soturinimesi." Nyt päällikkö katsoo siskooni. "Täpläpentu, olet myös elönyt klaanissa pian kuusi kuuta ja on aikasi tulla oppilaaksi. Tästä lähtien, ennen kun saat soturinimesi sinut tunnetaan Täplätassuna. Synkkätaival on valmis ottamaan sinut oppilaakseen." Synkkätaivalkin astuu lavalle. Siskoni ja minä kosketamme mestareidemme nimiä.
"Myrskytassu, Täplätassu!" Klaani huutaa. *Tämä on ensi askel soturiuteen!*

"Mitä teemme nyt?" Kysyn mestariltani. Tuo katsoo metsää kohti.
"Esittelen sinulle metsän", tuo vastaa. "Haluaisiko siskosi ja Synkkätaival tulla mukaan?" *Ei! Ei siskoani!* En halua häntä sotkemaan kaikkea.
"Voimmeko mennä kahdestaan?" Kysyn. Haukkataivas naurahtaa.
"Jos niin haluat", hän sanoo. Lähdemme metsää kohti. Kävelemme hetken kunnes näen tutun paikan. Oma salapaikkani, se kivenkolo.
"Mitä katsot?" Haukkataivas kysyy. Ravistan päätäni. "En mitään", vastaan. Jatkamme matkaa.

"Tämä on Myrskyklaanin reviirin raja", tuo kertoo saavuttuamme oudon hajuiseen paikkaan. Näen liikettä toisella puolella. Sieltä on tulossa Myrskyklaanilainen partio... Ei! Siellä on yksi ruskea mustahäntäinen kissa. Tuo taluttaa pahasti haavoittunutta valkoista kissaa. Noiden perässä astelee harmaa kissa, jolla on vihainen ilme kasvoillaan.
"Mitäköhän tuolla on tapahtunut?" Kysyn mestariltani. Tuo heilauttaa häntäänsä. "En tiedä", tuo vastaa. Seuraavaksi saavumme jokiklaanin rajalle. Mestarini näyttää kuinka merkitä rajat, ja teen perässä.

Nimi: Zare

10.11.2017 16:18
____________________________________________________
Myrskypentu// 7kp

Nimi: Myrskypentu

07.11.2017 16:21
"Et taida haluta maitoa vai mitä?" Emoni kysyy. Pudistan päätäni. "En halua! Voinko hakea tuoresaalista?" Kysyn. Emoni miettii.
"Voit, muista tulla heti tänne syömään", tuo sanoo. Kehrään ja menen pentutarhasta. *Niin varmaan!*
Katson tuoresaaliskasaa. Mietin mitä pitäisi ottaa. Valitsen lopulta pulskan hiiren. Vetäisen sen irti kasasta, samalla koko kasa kaatuu päälleni. Huomaan saaliiiden levinneen ympäriinsä.
"Ei olisi tarvinnut ottaa alimmaista hiirtä kasasta", kuuluu ääni takaatani. Kierähdän ympäri. Se on ruohotähti.
"Anteeksi", sanon, vaikka en tarkoita sitä. Tuo hymähtää. "Ei mitään, voitkin pinota ne uudelleen."
Katson saaliita. Ennen kun ehdin sanoa mitään Ruohotähti lähtee. *Näitä minä en raivaa!* Pudotan hiireni ja lähden leirin sisäänkäyntiä kohti. Sen kohdalla käännyn vielä ja varmistan ettei kukaan seuraa minua. Tämän jälkeen loikkaanulos metsään. Hengitän syvään. *Metsä!* Käyn täällä vähän vliä. Minulla on oma piilopaikkakin. Menen lumihangen läpi pieneen kiven koloon. Olen laittanut lattialle ruohoa jotta kolo tuntuisi mukavalta. Kehrään. Raavin kivisille seinille kynnenviillot. Raapaisen joka kerta kuin käyn täällä viillot. Tuon tänne myös aina kaikkea tärkeää. Nyt täällä on vain suuri käpy, mäyrän hammas ja lepakonsiipi. Ne kaikki olen kerännyt. Ne ovat minun aarteitani.

Palaan leiriin. Sujahdan nopeasti pentutarhaan. Siellä onkin emoni vastassa.
"Missä sinä olet ollut?", hän kysyy. Katson maahan ja yritän keksiä tekosyyytä.
"Nyt menet nukkumaan", tuo ehtii sanoa //Sori lyhyt

Nimi: Zare

20.09.2017 17:55
____________________________________________________________

Nimi: Zare

20.09.2017 17:55
Ginger/Varjotassu// 10kp, muista pistää nimi-kenttään kissasi nimi, ei nettinimeä ;3

Nimi: Ginger

02.09.2017 10:49
Heräsin kun aamupartio lähti leiristä. Aurinko oli tuskin noussut ja ilma oli kosteaa yöllisen sateen jäljiltä. Kuulin Emoni Ruusujalan kevyen kuorsauksen takanani.

*Onneksi hän nukkuu vielä* Ajattelin.

Nousin istumaan ja karistelin sammalen rippeet turkistani. Suin ohuen turkkini ripeästi ja tassuttelin hiljakseen pentutarhan poikki, kun olin jo melkein ulkona.
Takaani emoni kysyi:"Minne matka Varjopentu?"
"Käyn vain aukiolla ja tuon jotain tullessani tuoresaaliskasasta sinulle." Vastasin.
"Käyhän se, mutta älä häiritse muita he nukkuvat vielä." Emoni sanoi ja nousi sukimaan tummanruskeaa turkkiaan.
Kävelin reippaasti tuoresaaliskasalle ja valikoin sieltä liskon emolleni.

"Mitäs sinä tuolla liskolla?" Kysyi Vuokkopuro.
"Vien sen emolleni." Naukaisin vastaukseksi.
"No, menehän sitten hän varmasti jo odottaa sinua." Vanha naaras kehotti.

Vietyäni liskon emolleni istuuduin pentutarhan sisäänkäynnin läheisyyteen. Soturien pesästä tuli ulos Jääsielu. Hän venytteli antoisasti, suki turkkiaan ja katsahti minuun sinisillä silmillään ja näytti siltä kun olisi yhtäkkiä muistanut jotain. Sitten hän loikki päällikönpesälle ja pujahti sisään.
*Pidin hänestä ja toivoin häntä mestarikseni.*
Aamupartio palasi leiriin ja Ruohotähti kutsui klaanin koolle.
"Varjopentu tule tänne eteen" Ruohotähti maukui.
Vilkaisin innoissani emoani ja hän nyökkäsi aavistuksen. Tassuttelin Ruohotähden eteen, hän oli paljon suurempi kun minä.
*Tosin niinhän kaikki olivat.* ajattelin.
"Varjopentu, olet nyt kuuden kuun ikäinen ja on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä lähtien, siihen asti että saat soturinimesi sinut tunnetaan Varjotassuna. Jääsielu, olet uskollinen ja taitava soturi odotan että siirrät nämä taidot Varjotassulle. Ruohotähti maukui ja katsoi mustavalkoiseen naaraaseen.
Kävelin hänen luokseen ja kosketin hänen kuonoaan kuonollani.

Nimi: Zare

28.08.2017 18:12
__________________________________________________

Nimi: Zare

28.08.2017 18:12
Servaalitassu// 17kp

Nimi: Servaalitassu

10.08.2017 14:25
Routamyrsky asteli varautuneena kohti puuta, jossa roikuimme. Koivarjo katsoi tilannetta jännittyneenä. Hämytassu oli painautunut turkkiini kiinni ja tärisi. Nuolaisin hänen korvaansa ja käännyin katsomaan Routamyrskyä. Mestarini loikkasi puunrunkoa kohti ja lähti kiipeämään ylöspäin.
”Routamyrsky keksii kyllä jotain”, sanoin Hämytassulle. Kolli ei reagoinut mitenkään. Tönäisin veljeäni hieman huolissani. Tämä hätkähti hieman, muttei nostanut katsettaan minuun.
*Ehkä on parempi antaa hänen olla rauhassa*, ajattelin ja silitin häntä hännälläni. Sade ei näyttänyt loppuvan milloinkaan, vaan vain voimistuvan. Myrskytuuli heilutti puun oksia voimakkaasti ja asia, jossa roikuimme, heilui myös tuulen mukana.
”Näetkö miten pussi on kiinni oksassa?” Kuulin Koivarjon huutavan sateen yli. Katsoin ylös ja yritin nähdä sateen läpi oksan. En erottanut mitään yksityiskohtia ja turhautuneena mau’uin:
”En näe sitä kunnolla.” En kuullut vastasiko Koivarjo mitään,, mutta näin Routamyrskyn lähestyvän oksaa, jossa olimme kiinni.

Samassa kuului koirien kovaäänistä haukuntaa. Koivarjon karvat nousivat pystyyn ja Routamyrsky painautui puunrunkoa vasten. Koivarjo juoksi kohti lähintä puuta ja kiipesi sen runkoa pitkin oksalle. Hetken päästä kolme litimärkää koiraa juoksi aukiolle. Koirat pysähtyivät oksamme alle ja alkoivat ulvoa. Hämytassu katsoi allemme kauhuissaan. Painauduin tiukasti veljeni turkkiin kiinni.
”Pysykää rauhallisina”, kuulin Routamyrskyn huutavan. Koirien ulvonta täytti korvani ja yritin olla välittämättä siitä. Koirat lopettivat haukkumisen ja kääntyivät takaisin tulosuuntaansa. Koivarjo antoi karvojensa laskeutua.
”Meidän pitää saada teidät nopeasti pois sieltä ennen kuin koirat palaavat”, Routamyrsky sanoi nopeasti ja hivuttautui lähemmäs oksan loppuosaa, josta roikuimme.
”Entä jos koirat tulevat takaisin ja syövät meidät?” Kuulin Hämytassun kuiskaavan hiljaa. Veljeni epävarmuus oli minulle uutta. Hän on yleensä rohkea ja luottaa itseensä ja muihin, mutta nyt kolli on avuton ukkosta vastaan ja pelkää kuollakseen koiria.
”Ei meille mitään tapahdu, Routamyrsky ja Koivarjo auttavat meitä ja pääsemme takaisin leiriin.” Sanoin Hämytassulle rauhoittavasti.
*Toivottavasti*, ajattelin. Routamyrsky oli nyt yläpuolellamme ja katsoi oksaa.
”Tässä on todella voimakas kaksijalkojen haju, he ovat laittaneet tämän luultavasti tänään aiemmin”, Routamyrsky huusi jälleen sateen yli Koivarjolle. Isämme katsoi meihin päin ajatuksissaan.
”Koirat tulevat takaisin”, Koivarjo huusi varoituksena. Hämytassu painoi päänsä turkkiini ja nosti karvansa pystyyn. Routamyrsky kyyristyi ja alkoi kaivertaa puun oksassa olevaa narua. Alkoi jälleen kuulua koirien villiintynyttä haukuntaa. Sateen yli kuului myös outoa örinää.
”Kaksijalkoja!” Koivarjo huusi jälleen ja jännitti lihaksensa puun oksalla. Routamyrskystä huokui pelkotuoksua, mutta hän yritti silti saada narua poikki. Koirat juoksivat allemme ja näin kaksijalkojen seuraavan heitä.
”Routamyrsky, kiipeä ylemmäs!” Koivarjo naukui ja nuorempi soturi teki niin. Yhtäkkiä yksi kolmesta kaksijaloista ärähti jotain ja koirat lopettivat haukkumisen. Toinen kaksijalka tuli lähemmäs meitä ja kurkotti kätensä pussia kohti. Sähisin ja huidoin tassuani pussin seinää vasten. Kaksijalka veti kätensä takaisin ja örisi jotakin toisille. Hämytassu tärisi vieressäni ja soturit arvioivat tilannetta kauhuissaan. Pisin kaksijaloista asteli meitä kohti ja ojensi kätensä oksaa kohti jokin kiiltävä esine sormissaan. Se huitaisi sillä narua ja se katkesi. Samassa putosimme toisen kaksijalan käsiin. Sähisin hurjasti ja aloin rimpuilla.
”Apua!” Hämytassu huusi. En nähnyt Koivarjoa tai Routamyrskyä tai kuullut heidän vastaavan mitään. Kaksijalka otti pussin läpi tiukan otteen niskastani. Lopetin kiemurtelemisen ja jännitin itseni. Hämytassu seurasi tilannetta viereltäni kauhuissaan. Koirat liikkuivat turhautuneina maassa kaksijalkojen vierellä. Kaksijalat örisivät jotakin toisilleen ja yksi lähti kävelemään suuntaan, josta he olivat tulleet. Muut seurasivat hänen perässään. Emme pystyneet pakenemaan kaksijalan käsistä minnekään, vaan jouduimme menemään kaksijalkojen mukana. Meitä vietiin kohti kaksijalkojen pesää.
”Pysytään rauhallisina ja odotetaan, että Koivarjo ja Routamyrsky pelastavat meidät”, sanoin Hämytassulle yrittäen peitellä pelkoani. Hämytassu nyökkäsi hieman ja katseli ympärilleen jännittyneenä.

Nimi: Zare

01.08.2017 22:11
_______________________________________________

Nimi: Zare

01.08.2017 21:51
Servaalitassu// 20kp, 20kp
Yötassu// 25kp, 30kp

Nimi: Servaalitassu

26.07.2017 21:33
Klaaniimme oli juuri nimitetty kaksi uutta oppilasta: Yötassu ja Liskotassu. Katsoin kun sisarukset kävelivät takaisin emonsa luokse kokouksen jälkeen ja huomasin heidän vierellään olevan kolmas sisarus. Häntä ei oltu nimitetty oppilaaksi, mutta en tiennyt miksi. Minua ei oikeastaan edes kiinnostanut.
”Servaalitassu!” Kuulin Hämytassun äänen takaatani. Käännyin ja hymyilin veljelleni. ”Tahtoisitko lähteä partioon minun, Koivarjon ja Routamyrskyn kanssa?” Hän jatkoi. Mietin hetken.
*Ainakaan Pimeävarjo ei ole mukana*, ajattelin helpottuneena. Minusta tuntui, että mestarini ei oikein pitänyt minusta, mutta en antanut sen vaivata mieltäni.
”Vaikka”, vastasin ja astelin kohti leirin suuaukkoa. Koivarjo ja Routamyrsky odottivat meitä.
”Menemme tarkistamaan alueemme kaksijalkojen pesän lähistöltä”, Routamyrsky sanoi ja lähdimme ulos leiristä. Seurasin joukkoa viimeisenä. Huomasin oravan juoksevan nopeasti puuhun vierellämme. Heilautin häntääni ja nuuhkaisin ilmaa. Riistan tuoksu oli melko voimakas jo leirin ulkopuolella.
*Onneksi on viherlehden aika*, ajattelin kiitollisena. Ilma oli lämmin ja hieman hiostava. Taivaalla oli muutamia pilviä ja aurinko paistoi kirkkaasti. Hymähdin hieman ja kiristin tahtiani.

Olimme puolivälissä matkaa kaksijalkojen pesälle. Yhtäkkiä kuului voimakasta jyrinää. Niskakarvani nousivat hieman vasten tahtoani ja pyrin pysymään rauhallisena.
*Onko juuri partion aikana pakko alkaa ukkostamaan*, ajattelin turhautuneena ja tunsin sadepisaroita nenälläni. Hämytassu oli vierelläni painautunut matalaksi. Hän oli pennusta asti pelännyt ukkosta.
”Ei ole mitään hätää, olemme kohta kaksijalkalalla ja sitten voimme lähteä takaisin leiriin”, sanoin rauhoittavasti veljelleni ja hipaisin hänen kylkeään hännälläni. Routamyrsky ja Koivarjo jatkoivat matkaa sateesta huolimatta. Tönäisin hieman Hämytassua ja jatkoimme matkaa. Veljeni käveli tiukasti minussa kiinni ja hypähti joka kerta, kun taivaalta kuului jyrinää. Katsoin häntä huolestuneena.
”Pärjäätkö?” Kysyin hiljaa. Kolli nyökkäsi hieman katsomatta minuun. Routamyrsky ja Koivarjo kulkivat hieman edellämme. Koivarjo vilkuili taakseen vähän väliä. Isämme näytti myös huolestuneelta. Routamyrsky käveli eteenpäin katsomatta kertaakaan taakseen. Ymmärsin kyllä, ettei kollilla ollut syytä huolehtia toisten oppilaista tai pennuista, mutta hän vaikutti silti todella välinpitämättömältä. Minua ärsytti soturia enemmän myös se, että turkkini oli aivan mutainen sateen ja hiekkapolun takia. Sadepisarat roiskuttivat vatsaani mutaa kun ne osuivat maahan. Minulla ei ollut aikaa puhdistaa itseäni, joten minun täytyi sietää suurta likaisuuden tunnetta.

Samassa salama syöksyi taivaalta suoraan vieressämme olevaa mäntyä. Hämytassu säikähti pahemman kerran ja loikkasi sivuun polulta. Mänty kuitenkin kallistui kohti Hämytassun suuntaa.
”Älä mene sinne!” Huusin, mutta kolli ei kuullut minua sateen takia. Syöksyin kohti veljeäni ja tönäisin häntä eteenpäin.
”Mennään tuonnepäin”, sanoin kovaa ja lähdin johdattamaan meitä. Olimme menettäneet näkyvyyden Koivarjosta ja Routamyrskystä, mutta nyt turvallisuutemme oli tärkeämpi. Hämytassu juoksi vierelläni kohti tiheää kuusta. Samassa tunsin astuvani jonkin oudon asian päälle. Jokin hämähäkinseitin tapainen, mutta paksumpi asia nousi maasta ja nappasi minut ja Hämytassun mukanaan ilmaan. Roikuimme ilmassa jonkin tapaisessa pussissa, jossa oli reikiä.
”Mikä tämä on?” Hämytassu kysyi hätäisesti ja alkoi rimpuilla. Vilkuilin ympärilleni, mutta en ymmärtänyt mitä oli meneillään. Tunsin tyyneyteni katoavan ja aloin täristä hieman todettuani olevamme kaksi hännänmittaa korkealla ilmassa. Olin ilmeisesti saanut kammon korkeista paikoista sen puusta putoamisen jälkeen. Hämytassu huomasi tärinäni ja lopetti kiemurtelemisen. Hän painautui minuun kiinni.
”Apua!” Hän huusi kovaa. Sateen ropina peitti enää melkein kokonaan, mutten tahtonut olla negatiivinen. Yhdyin Hämytassun avunhuutoihin. Tunsin ääneni heikentyvän huudettuani tovin kosteassa ilmassa. Salama välähti taivaalla ja Hämytassu säpsähti.
”..tassu!” Kuulin juuri ja juuri jonkun huutavan ukkosen yli. Katsoin Hämytassua silmiin ja sanoin:
”Huudetaan yhtä aikaa.” Kolli nyökkäsi ja laski kolmesta alaspäin. Vedin syvään henkeä.
”Apua!” Huusimme lujaa yhteen ääneen puoliksi rääkyen. En kuullut vastausta. Suljin silmäni ja yritin miettiä mitä voisimme tehdä.
”Miten te sinne jouduitte?” Kuului järkyttynyt huudahdus. Huomasin Koivarjon ja Routamyrskyn allamme. He olivat kuulleet huutomme ja löytäneet meidät.
”En tiedä. Yhtäkkiä tämä asia nousi ilmaan ja nappasi meidät mukaansa”, Hämytassu vastasi ääni väristen. Koivarjo ja Routamyrsky katsoivat toisiinsa. En osannut tulkita heidän ilmeitään, mutta he vaikuttivat huolestuneilta.
//Jäivät siis kaksijalkojen ansaan ja joutuvat kaksijalkojen kynsiin hetkeksi. Jatkan myöhemmin ^^//

Nimi: Yötassu

20.07.2017 01:32
Kidekuu palasi nopeasti hampaissaan orava. Irvistin pienesti, mutta nousin ylös ja kävelin hänen luokseen.
"Mitä?" naaras naukui kysyvällä äänensävyllä.
"Emo on aina sanonut, että oravista saa suun täyteen karvoja eikä niitä saa pois", vastasin, mutta en oikeastaan välittänyt, sillä minulla oli niin kova nälkä. Katselin oranssinruskeaa saalista ja tökkäsin sitä tassullani.
"Yötassu, voisitko syödä syödä sen, etkä vain tökkiä sitä", Kidekuu huomautti. Punastuin hieman ja haukkasin oravaa. Se oli yllättävän hyvää, melkolailla lämmintäkin vielä. Luut tulivat jotenkin tielle, mutta se ei haitannut paljoakaan. Viimeisteltyäni oravan nostin katseeni Kidekuuhun nuollessani samalla verta huulistani.
"Mitä minun nyt pitäisi tehdä sille?" kysyin ja katsoin Kidekuuta pää kallellani. Mitä emo oli sanonut syömisestä? Että piti kiittää Tähtiklaania tai jotain. Oikeasti? Miten kuolleet kissat auttoivat Kidekuuta metsästämään oravan. Mitä se heitä hyödyttäisi, että kiittäisin heitä ruuastani?
"Hautaat sen maahan", Kidekuu naukui. Nyökkäsin. Joo, se kävikin järkeen. Hautaa raadot maanalle, kiitä niistä kuolleita. Joo aivan varmasti.

Vähän matkan päässä metsä harveni ja paljasti leveän, puuttoman ja kasvittoman polun. Sen kummallakin puolella kasvoi puita, mutta polulta ne olivat kadonneet kuin taikuudesta. Värähdin hieman.
"Tuo tuossa on pieni ukkospolku. Sen päässä on kaksijalkojen pesä. Meidän on parempi pysyä piilossa ja liikkua hiljaa, ei sillä, että kaksijaloilla olisi hyvää kuuloa tai ylipäätään muita aisteja, mutta olisi ikävää joutua napatuksi", Kidekuu sanoi. Nyökkäsin. Kaksijalat saivat kauhun väreet liikkumaan selkäpiissäni, mutta silti uteliaisuuteni sai vallan.
"Voimmeko mennä katsomaan kaksijalkojen pesää ja miltä se näyttää?" kysyin ja kuulostin jopa innostuneen jännittyneeltä, vaikka olisin halunnut lähteä hyvin kauas ukkospolusta ja kaksijalkojen pesästä. Kidekuu heilautti korviaan.
"Jos sinä sitä haluat", hän vastasi. En halunnut, olin melkein kauhuissani, mutta sitten olin innostunut ja periaatteessa kiinnostunut. Kidekuu lähti kulkemaan polun viertä hiljaa. Yritin liikkua samallailla kuin hän, astua pehmeästi joka askeleella, mutta se ei ollut kovin helppoa. Oikeastaan epäonnistuin surkeasti. Kuitenkin pääsimme nopeasti kaksijalkojen pesälle. Se oli punainen ja puinen. Miten kaksijalat saivat puun punaiseksi? En halunnut täysin tietää.
"Onko se autio?" kysyin. Mestarini pudisti päätään.
"Ei. Siellä asuu kaksijalka ja ainakin kaksi kotikisua. Parempi, etteivät ne löydä meitä", hän vastasi tarkkailen pesää ja reikiä sen seinissä. Miksi kukaan haluaisi asua reikäisessä pesässä?
"Kotikisuja? Pelkäätkö sinä kotikisuja?" kysyin tahtomattanikin hieman halveksivan ja huvittuneen äänensävyn sekoituksella. Kidekuu mulkaisi minua kuin olisin ollut ketunraato.
"Vaikka ne ovatkin kotikisuja ei tarkoita, etteivätkö ne osaisi tapella. Jäisimme alakynteen, varsinkin kun sinä et osaa taistella melkein yhtään", hän murahti. Laskin katseeni maahan hieman häpeissäni.
"Anteeksi", mumisin. Kidekuu hymähti ja kääntyi kävelemään syvemmälle metsään. Seurasin häntä helpottuneena siitä, että pääsin pois karmivan kaksijalkojen pesän luota.

Tarkkailin metsää samalla, kun kävelimme eteenpäin. Näin ainakin kuusisataa hämähäkkiä ja paljon hämähäkin seittiä. Parempi pitää paikka mielessä, jos joku joskus kysyisi, mistä sitä löytäisi. Metsässä ei ollut paljoa muuta kuin kuusia ja mäntyjä, jotka kohosivat korkealla yläpuolillamme.
"Minne me olemme menossa?" kysyin hetken kuluttua Kidekuulta. Hän käänsi katseensa minuun ja hymyili.
"Näytän sinulle kaksijalkojen viherlehtipaikan. Se on osa reviiriämme. Sen lähellä on yleensä paljon riistaa, kuten oravia, sillä lähellä on tammia. Kaksijalat käyvät siellä silloin tällöin eli jos ne ovat siellä, älä mene näkyville. Varsinkaan, jos heillä on mukana koiria", naaras selitti. Miksi reviirimme oli täynnä kaksijalkojen alueita? Miksi kukaan viitsisi tuhlata aikaa koirien kanssa, nehän vain purivat ja haukkuivat, ainakin emon mukaan.
"Oravat ovat hyviä", sanoin. Mestarini hymähti.
"Kaksijalkojen viherlehtipaikka on myös meidän ja Myrskyklaanin rajan lähellä. Kun menemme sinne, haistat myös Myrskyklaanin hajun", hän jatkoi. Silmäni alkoivat kiiltää innostuksesta.
"Oliko se mätä haju lähellä pientä ukkospolkua Jokiklaani?" kysyin. Kidekuu loi minuun varoittavan silmäyksen, mutta vastasi:
"Kyllä. He saavat ruokansa kalastamalla, joten heidän hajunsa on erilainen. Ei silti ole ystävällistä haukkua sitä mädäksi hajuksi. Heidän hajunsa muistuttaa jonkun verran märkää turkkia ja kalaa". Nyökkäsin tiedolle, mutta en silti pyytäisi anteeksi tai mitään. Olivatkohan Jokiklaanin kissat normaaleja kissoja. Mutta miksi he haluaisivat elää soisella ja aina märällä reviirillä sekä kalastaa, se oli kissan luonnon vastaista. Kala haiseekin pahalle, eihän sellainen voi olla yhtä hyvää kuin kunnon hiiri tai orava. Tuhahdin, mutta seurasin mestariani pidemmälle metsän synkkään syvyyteen. Yritin pitää aistini kunnossa ja haistella poikkeuksia metsässä, mutta en haistanut mitään, paitsi puita, märän maan homeista hajua ja Kidekuun, joka kulki edelläni väistäen matalia puiden oksia.

Kun saavuimme kaksijalkojen viherlehtipaikalle, siellä oli kaksijalka. Kidekuu käski hyvin nopeasti minun olla hiljaa ja kumartui matalaksi. Minun ei tarvinnut, sillä ne vähäiset kasvit edessämme peittivät minut hyvin. Kerrankin pienemmästä koostani oli hyötyä. Naaras viittoi hännällään minua seuraamaan häntä takaisin metsään. Aloin liikkumaan hitaasti hiipimään hänen perässään, kunnes huomasin aivan lähellämme rymyävän kaksijalan ja jäädyin täysin paikoilleni. Kidekuu jatkoi matkaansa hieman pidemmälle ennen kuin huomasi, että olin pysähtynyt. Sydämeni hakkasi täysillä ja kynteni liukuivat esiin tahtomattanikin.
"Miksi sinä pysä... Juokse!!" hän aloitti, ennen kuin huusi minulle käskyn ja ilomielin noudatin sitä. Ampaisin juoksuun Kidekuun perään. Kaksijalat varmaan kuulivat meidät, sillä kuulin takaamme ryskettä. Se ei kuulostanut luonnolliselta. Oliko mikään noissa hirviöissä? Yritin juosta nopeampaa ja nopeampaa väistellen tielleni tulevia puita. En edes tiennyt missä päin reviiriämme olimme. Haistoin oudon hajun lähelläni, sekä kissoja. En antanut sille paljoakaan ajatusta. Minun olisi päästävä piiloon ja... Hetkinen, mihin ihmeeseen Kidekuu oli kadonnut. Melkein pysähdyin paikoilleni tajutessani, että päättömästi paetessani olin hukannut mestarini. Mihin ihmeeseen olin paennut. Olin varma, että olin silti reviirillämme. Olin silti erittäin peloissani kaksijalkojen takia ja jatkoin ravaamistani metsässä, kuulostellen samalla parhaan kykyni mukaan, oliko lähistöllä kaksijalkoja, tosin ne olisi helppo kuulla. Olisin mielelläni jatkanut juoksua, mutta hidastamiseni mukana hyytävä pelko kylmäsi sisintäni ja hengitykseni oli lähinnä huohotusta. Jalkani alkoivat selvästi väsyneet ja tarvitsin piilopaikan. Sysäsin itseni yhden tiheäoksaisen kuusen alle. Yritin kiivetä puuta, mutta en jaksanut. Kynteni lipsuivat rungosta, kun yritin jotenkin saada itseäni ensimmäiselle oksalle. Pinnistettyäni pääsin ensimmäiselle oksalle ja jäin makaamaan ja huohottamaan voimattomana siihen. Pelko loimusi rinnassani ja pieninkin räsähdys sai minut nostamaan pääni ja tuijottamaan suuntaan, josta ääni kuului.

Kidekuu löysi minut hetken kuluttua. Tai no, hän pääsi lähelle. Hän huuteli nimeäni samalla kuin tutki lähistöäni, joten hyppäsin alas oksalta ja kiirehdin hänen luokseen. Olin äärettömän helpottunut, että löysin hänet, enkä joutunut jäämään metsään yksin yöksi. Hän tarkisti, että olin kunnossa, ja sitten sanoi, että meidän pitäisi lähteä takaisin leiriin. Nyökkäsin pienesti, mutta tärisin liikaa pystyäkseni jatkamaan matkaani kovin nopeasti. Kidekuu kuitenkin auttoi, hän antoi tukea ja kulki sopivalla vauhdilla takaisin leiriin.

//Joo. En tiiä mitä sanoo tästä. Mun piti jatkaa tätä vielä, mutta päätinki taas mennä nukkuu

Nimi: Yötassu

18.07.2017 01:58
"Yöpentu ja Liskopentu, tulkaa tänne eteen", Ruohotähti maukui. Vilkaisin kellanvaaleaa veljeäni innoissaan. Hän hymyili aivan yhtä jännittyneenä takaisin ja kietoi häntänsä nopeasti omaani. Kävelimme päällikön eteen.
"Yöpentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä siihen päivään asti kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Yötassuna. Kidekuu, olet vahva ja luotettava soturi ja olen varma, että pystyt kouluttamaan tämän oppilaan ja siirrät taitosi hänelle!" Ruohotähti naukui ja käänsi katseensa oranssihtavaan naaraaseen, jonka hän nimesi mestarikseni. Kävelin nopeasti Kidekuun luokse ja kurotin koskettamaan hänen kuonoaan leveä hymy naamallani.
"Yötassu! Yötassu!" klaani hurrasi. Sitten Ruohotähti nimesi Liskopennun Liskotassuksi ja antoi hänelle mestariksi Metsäsielun, mustan kollin.
"Liskotassu! Liskotassu!" huusimme hänenkin nimeään. Piikkipentu huusi nimiämme, vaikkakin hieman vaisusti. Ymmärsin sen kyllä, mutta silti se ärsytti. Miksei hän voinut olla iloinen meidän puolestamme? Huokaisin ja lähdin kävelemään Piikkipentua kohti. Liskotassu kiirehti perääni.

"Yötassu, Liskotassu! ...Onnea oppilaaksi pääsystä. Olen iloinen teidän puolestanne", hän onnitteli ja yritti hymyillä aidosti. Ja aivasti muutamaan kertaan.
"Et vaikuta siltä", vastasin hieman kärkkäästi. Emomme käveli luoksemme kauempaa ja antoi minulle vihaisen mulkaisun.
"Yötassu, älä syytä veljeäsi siitä. Teistä kahdesta tuli oppilaita, mutta hänestä ei", hän sanoi tiukasti ja katsoi meitä molempia vaativasti. "Mutta olen iloinen teidän puolestanne", hän jatkoi hymyn noustessa hänen kasvoilleen. Hän nuolaisi meidän molempien päitä.
"Emo, olen jo oppilas. Tuo on noloa", Liskotassu vastusti. Minä käänsin katseeni Piikkipentuun ja näytin hänelle kieltä. Emomme tietenkin huomasi sen ja katsoi minua vaativasti, kuin sanoen 'Pyydä anteeksi!'.
"En minä voi sille mitään, että Piikkipentu oli niin ampiaisaivoinen, että lähtee ulos ja vielä pois leiristä keskellä kaatosadetta! Ihan kuin se ei olisi ollut arvattavissa, että hän tulisi kipeäksi! Tämä on hänen syynsä ja hänen on turha kiukutella siitä minulle!" sähisin. Liskotassu nyökkäsi pienesti. Piikkipentu mulkaisi meitä molempia ja näytti siltä kuin alkaisi itkemään. Tuhahdin.
"Minun ja Liskotassun pitää mennä etsimään mestarimme ja tekemään oppilaiden asioita, sillä aikaa kun Piikkipentu kiukuttelee omalle typeryydelleen", ärähdin ja nyökkäsin Liskotassulle, joka keskeytti turkkinsa pesun ja nousi ylös, loi halveksuvan katseen pikkuveljeensä ja seurasi minua kohti mestareitamme, jotka aamuisessa auringossa olivat keskustelemassa.

"Oletteko te valmiita lähtemään kiertämään reviiriä?" Kidekuu kysyi ja hymyili meille. Kaikki suuttumus ja ärtymys katosi nopeasti noiden sanojen myötä ja olin taas täynnä intoa ja kärsimättömyyttä.
"Joo!" Liskotassu huudahti leveästi hymyillen. Minunkin silmäni kiilsivät innosta. Kidekuu hymyili.
"Liskotassu, sinun on parempi syödä nyt, ennen kuin lähdemme", Metsäsielu kehotti. Liskotassu nyökkäsi ja kiiruhti hakemaan itselleen hiireä.
"Etkö sinä aio hakea itsellesi syötävää? Me olemme poissa hyvinkin mahdollisesti koko päivän", Kidekuu kysyi. Pudistin päätäni ja hyppelin leirin suuaukolle. Naaras naurahti hieman ja seurasi perässäni ulos kosteaan metsään. Hengitin raikasta metsäilmaa sisääni mahdollisimman paljon.

"Eli siis mitä kautta kuljemme rajat ja alueet läpi? Menemmekö ensin Myrskyklaanin vai Jokiklaanin rajan? Aiotko opettaa metsästystä tai taistelua tänään? Miten pitkään rajojen läpikäynti kestää?" kyselin samalla, kun kävelimme metsää pitkin. Kidekuu huokaisi ylidramaattisesti.
"Kuljemme Jokiklaanin kautta ensin. Saatamme metsästää jossain kohtaa, mutta emme vielä pitkään aikaan. Läpikäynnin aika vaihtelee, mutta kuitenkin se kestää kauan, kuten jo sanoin, luultavasti melkein koko päivän. Reviirimme ei ole pieni, sen pitää ruokkia kymmeniä kissoja, myös lehtikadon aikaan", Kidekuu vastasi kaikkiin kysymyksiini rauhallisesti. Hymyilin hieman.
"Mutta meidän on parempi pitää hiljaista profiilia kaksijalkojen alueiden lähellä, kissoja on kadonnut niillä alueille", hän jatkoi taas, mutta paljon vakavemmin.
"Kaappaavatko kaksijalat kissoja?" kysyin hieman epävarmasti. Oranssi kissa katsahti alaspäin minuun ja nyökkäsi hieman.
"Mutta... mutta miksi? Mitä ne haluavat meistä?" mumisin hiljaa järkyttyneenä. Kidekuu pudisti päätään.
"En minä tiedä. Mutta älä huoli, me olemme varovaisia emmekä jätä merkkejä itsestämme niille, joten meillä ei ole mitään hätää. Olemme myös nopeampia kuin ne kaksijalat ja pystymme kiipeämään puihin. Olemme täysin turvassa" hän jatkoi ja hänen äänensä muuttui lempeämmäksi. Nyökkäsin, mutta silti kammo kaksijalkoja kohtaan levisi sisälläni. Ne olivat kammottavia otuksia.

"Eli tuossa on rajamme Jokiklaanin kanssa. Tuo on kaksijalkojen viherlehtipaikka, tähän aikaan siellä vilisee kaksijalkoja. Meidänkin reviirillämme on samantyyppinen alue, jossa kaksijalat ravaavat kaiken aikaa. Nykyään kannattaa vältellä näitä alueita, mutta lehtisateen ja lehtikadon aikana siellä ei ole oikein ketään. Kaksijalat eivät pidä kylmästä", Kidekuu kertoi. Nyökkäsin. Se oli kiinnostavaa.
"Voimmeko me metsästää nyt? Minun on nälkä", kysyin, kun mahani murisi hieman. Kidekuu vilkaisi minua.
"Minähän sanoin leirissä, että sinun pitäisi syödä", hän hymähti ja käänty katsomaan minua.
"Mutta kun minulla on nälkä. Ja haluan oppia metsästämään", vastustin. Naaras huokaisi ja katsahti ympärillemme. Hän alkoi haistella ympäristöä.
"Minä käyn metsästämässä jotain ruuaksi, odota sinä tässä", hän sanoi ja loi minuun tiukan katseen käskien minun jäädä odottamaan.
"Mutta kun..", yritin vastustaa, mutta Kidekuu keskeytti minut:
"Minun pitäisi opettaa sinua, ja todennäköisesti et edes onnistuisi nappaamaan mitään, mikä veisi vain aikaa. Minä nappaan jotain, sillä tiedän miten metsästää. Meillä on vielä paljon kierrettävää". Nyökkäsin vaisusti ja istahdin maahan pesemään takkuuntunutta turkkiani.

//Jätän tän nyt tähän, koska haluun mennä nukkumaan. Toivottavasti tää on ihan ok. Yön ja Liskon emo suosii Piikkiä eniten ja on yleensä sen puolella kaikessa. Piikki siis häipy leiristä kun oli kaatosade ja tuli kipeeks, joten siks sitä ei nimitetty.

Nimi: Servaalitassu

10.07.2017 14:41
Oli kulunut neljäsosa kuuta siitä, kun minä ja Pimeävarjo putosimme haukan hyökkäyksen takia puusta. Pimeävarjo oli päässyt pari auringonhuippua sitten jatkamaan soturin tehtäviään. Makoilin tylsistyneenä parantajan pesässä. Taivutin lonkkaani ja totesin, ettei siihen särkenyt juuri ollenkaan.
”Värelehti?”, maukaisin kohti pesän syventymää, jossa sijaitsi naaraan yrtit. Kilpikonnakuvioinen parantaja työnsi päänsä pois varjoista ja katsoi minua kysyvä ilme kasvoillaan.
”Minusta tuntuu, että olen valmis jatkamaan soturikoulutustani”, sanoin ja venytin takajalkaani. Värelehti asteli luokseni ja katsoi lonkkaani. Hän tunnusteli sitä ja lopulta totesi:
”Hyvä on, mutta jos siitä alkaa uudelleen särkeä, tule heti takaisin tänne.” Katsoin parantajaa ja nyökkäsin. Lähtiessäni pesästä, kiitin naarasta vielä kerran ja pujahdin ulos.

Aukiolle astuessani paikansin Hämytassun leirin laitamilla yksin sukimassa turkkiaan. Kipitin hänen taakseen. Loikkasin hänen niskaansa ja painoin hänet maata vasten. Yllättynyt kolli ei ehtinyt tehdä vastarintaa vaan makasi maassa alistuneena. Kun hän tajusi, että hyökkääjä olin minä, hänen kasvoilleen levisi helpottunut ilme ja hän kiemurteli pois otteestani.
”Pääsitkö lopultakin pois parantajan pesästä?” Hän kysyi innoissaan. Nyökkäsin ja nuuhkaisin ilmaa.
”Turkkini tulee tuoksumaan yrteiltä varmaan seuraavan kuun”, naukaisin hiljaa ja aloin sukimaan turkkiani. Veljeni päätti auttaa minua ja istuimme vierekkäin maassa. Huomasin, että joku katsoi meitä. Vilkaisin Hämytassun yli ja näin Unikkotassun. Naaraan silmät olivat lukittautuneet Hämytassuun.
”Onko sinulla ketään läheistä oppilasta?” Kysyin veljeltäni. Hän nosti katseensa turkistani ja sanoi varmasti:
”Sinä.” Läimäisin häntä leikkimielisesti korvalle ja vastasin:
”Luonnollisesti, mutta joku muu?” Kolli mietti hetken aikaa.
”Ei oikeastaan ketään kenen kanssa tulisin todella hyvin toimeen”, hän vastasi lopulta. Nyökkäsin.
*Hän ei selvästikään ajatellut Unikkotassusta mitenkään erikoisesti*, ajattelin ja vilkaisin naaraaseen uudelleen. Unikkotassu oli juuri nousemassa ja lähti kohti oppilaiden pesää. Huomasin oppilaiden pesästä pujahtavan ulos Harmaatassun, joka melkein törmäsi Unikkotassuun. Käänsin kasvoni heti pois kollin suunnasta, kun katseemme kohtasivat. Tunsin harmaan oppilaan tuijotuksen niskassani, mutten välittänyt siitä.
”Kysytäänkö Pimeävarjolta ja Koivarjolta, jos meillä voisi olla yhteinen harjoittelutuokio?” Hämytassu ehdotti. Nyökkäsin hyväksyvästi ja nousin ylös. Etsin katseellani mestariani, mutta häntä ei näkynyt aukiolla.
”Menen kysymään missä he ovat”, veljeni sanoi ennen kuin tassuteli sotureiden pesälle.

”Ei noin, vihollisesi tietää minne aiot hyökätä jos katsot tiiviisti sitä kohtaa”, kuulin Koivarjon sanovan Hämytassulle. En ehtinyt katsoa hänen suuntaansa, koska samassa Pimeävarjo loikkasi päälleni ja painoi minut helposti maahan. Nostin hieman huultani ja väläytin hampaitani kollille.
”Keskity omaan taisteluusi”, hän murahti ja nousi päältäni.
”Eiköhän ole aika antaa heidän taistella toisiaan vastaan?”, Koivarjo sanoi ja Pimeävarjo nyökkäsi. Mestarit astuivat sivummalle. Hämytassu oli aukion toisella reunalla ja minä toisella. Lähdimme kiertämään kehää lihakset jännittyneinä. Hämytassun häntä heilui puolelta toiselle.
*Minun kannattaa varmaankin hyökätä hänen lapaansa päin*, ajattelin ja valmistauduin iskuun. Ennen kuin ehdin hyökätä, kolli lensi suoraan minua kohti. Väistin hänet juuri ja juuri, mutta kolli oli taas jaloillaan ja ponnisti uudelleen minua kohti. Tällä kertaa hän osui ja jäin hänen kookkaan kehonsa alle. Ilma pakeni keuhkoistani ja rentoutin lihakseni. Hämytassu selväsi säikähti ja nousi päältäni. Samassa loikkasin veljeni selkään ja hän alkoi rimpuilla. Pidin tiukasti kiinni ja läimäisin hänen kylkeään. Kolli heittäytyi selälleen ja jäin toistamiseen hänen alleen. Tällä kertaa hän ei noussut päältäni, vaikka veltostuin. En saanut kunnolla henkeä, joten raapaisin hänen selkäänsä. Hämytassu pomppasi pois ja nousin hitaasti istumaan.
”Erinomaista Hämytassu”, Koivarjo sanoi tyytyväisenä. En tahtonut katsoa mestariani, joten ryhdyin puhdistamaan turkkiani.
”Seuraavalla kerralla sinun kannattaa miettiä useampia taisteluvaihtoehtoja”, Pimeävarjo sanoi lopulta. Nyökkäsin hieman ja nousin ylös.
”Voisimme metsästää hieman, sillä tuoresaaliskasa näytti melko tyhjältä”, Koivarjo ehdotti ja nuuhkaisi ilmaa.

Saalistettuamme jonkin aikaa palasimme leiriin. Hämytassu oli saanut oravan ja mustarastaan. Kannoin hampaissani saamaani hiirtä.
*Olen jäljessä soturikoulutuksessani*, ajattelin. Olin päästänyt oravan pakoon astuessani oksan päälle ja Pimeävarjo oli nähnyt sen. Hän oli ollut sen jälkeen huonolla tuulella. Kipitin leirin sisäänkäynnistä aukiolle ja laskin hiiren tuoresaaliskasaan. Nappasin kasasta pienen sisiliskon ja astelin oppilaiden pesän eteen. Harmaatassu ja Kidetassu juttelivat parin hännänmitan päässä minusta. Hämytassu tuli luokseni sammakko hampaissaan ja ryhtyi syömään sitä. Söin sisiliskoni nopeasti ja menin oppilaiden pesään. Käperryin makuualuselleni ja nukahdin.

 

©2018 Metsäketo - suntuubi.com