Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

MyrskyklaaniJokiklaani Tuuliklaani Varjoklaani ⇔ Tähtiklaani Erakot ja kotikisut 

 

Varjoklaanilaisten tarinat

 

 

 
 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Varjosydän

31.01.2018 08:59
"Miten aijot järjestää lisää partioita?" Kysyin epävarmana Ruohotähdeltä.

"En tiedä, tämä lehtikato on tuonut pelkkää murhetta ja menetyksiä" Päällikkö naukaisi ja ensi kertaa aikoihin näin Ruohotähdestä vanhan, väsyneen ja viisaan kissan.

Tunsin pinen raapaisun sydämmessäni, kaikki me vanhennumme ja kuolemme. Mikään ei ole ikuista, paisti rakkaus. Niin Ruusujalka aina oli vastannut.

"Koitan järjestää asian mutta sanon sen että tällä lehtikadolla on vielä yllätyksiä." Naukaisin ja näin silmäkulmastani Kotkatassun lähestyvän.

Ruohotähti nyökkäsi ja suuntasi pesälleen. Käännyin oppilaaseeni päin.

"Mitä nyt Kotkatassu?"

"Minä mietin onko jotain sääntöjä miten kokouksessa pitää käyttäytyä?" Tämä töksäytti

"No ei sellaisia kun soturilaki mutta älä kerro kellekkään varjoklaanin heikkouksia, kuten pieniä partioita. Äläkä tappele kenenkään kanssa sillä siellä vallitsee rauha, se on kaikille klaaneille tilaisuus keskustella yhteisistä uhista. Kuten kaksijaloista." Maukaisin vähän epävarmana muistinko kaiken.

"Seuraa muitten oppilaiden esimerkkiä,hyvin se menee"naukaisin lopulta ja silitin tämän selkää hännälläni.

Kotkatassu nyökkäsi vakavana.



---

Lähdimme leiristä Ruohotähden johdolla. Astelimme rajan yli jokiklaanin puolelle. Maa oli alaspäin viettävää, märkää ja sammaleista. Saapuessamme kannon läheisyyteen oikealla avautui Tuuliklaanin metsästys maat. Pellon reunan routa kiipesi huojuviin heiniin ja tuntui verhonneen jokaisen.

Kiipesimme kaatuneelle rungolle ja siitä pitkin tassuttelimme saarelle. Naukaisin tervehdyksen Tuikeaskeleelle ennen kun loikin muiden varapäälliköiden luo päälliköiden puun alle.

//käykö ruhtinas

Nimi: Kotkatassu

31.01.2018 00:04
Varjosydän asteli päällikön kanssa tämän pesään, ilmeisesti kertomaan Myrskyraidasta. Vedin syvään henkeä. Olin vasta vähän aiemmin sinä päivänä pelastanut Minkkihännän ihmisten loukusta, mutta nyt yhden myrskyklaanilaisen sijasta menetimme kaksi omaamme.
*Läjät mikä vaihtokauppa*, tuumin. En katunut edelleenkään Minkkihännän pelastamista, mutta olisin vain toivonut, että olisin voinut pelastaa kaikki. Huokaisin alakuloisesti ja käännyin oppilaiden pesälle. Muut oppilaat olivat muissa tehtävissä, joten päätin mennä lepäämään hetkeksi. Päiväni oli ollut täynnä käänteitä ja se oli vasta puolillaan. Käperryin makuusijalleni pieneksi mytyksi. Vesitassu oli pitänyt ideaani peittää sammaleiden alus havunoksilla typeränä, mutta jo seuraavana yönä hän paleli kun taas minä ja viereen kömpinyt Viistotassu nukuimme mukavasti, sillä kylmä maa ei tuntunut sammalten läpi havujen ansiosta. Herättyämme kaikki muut olivat käpertyneet yhteen isoksi palloksi ja lämmittäneet toisiaan. Minua ja ystävääni oli hieman naurattanut ja autoimme muita hakemaan havuja metsästä sinä aamuna. Olimme myös keränneet tarpeeksi myös klaanivanhimpia varten. Muistellessani tapausta, Viistotassu kurkisti pesän suuaukolta sisään ja hymyili iloisesti huomatessaan minut.
"Hei", tämä tervehti pirteästi. Vastasin tälle pienellä nyökkäyksellä.
"Mitä on tapahtunut?", tämä kysyi yllättäen ja tämän ilme muuttui huolestuneeksi. Hämmennyin hetkeksi, mutta muistin Viistotassun olevan loistava kissatuntia ja huomaavan aina jos joku oli allapäin. Kolli istui makuu paikkani viereen ja loi minuun odottavan katseen.
"Pelastin tänään myrskyklaanilaisen ihmisten loukusta....", aloitin. Viistotassun silmät suurenivat.
"MITÄ?, oikeasti? Vau, miten se tapahtui, kuka se oli, kerro kaikki!", tämä innostui. Viistotassussa oli yhtenä hyvänä puolena se, että hän ei niinkään välittänyt oliko ystävä mistäkin klaanista, kunhan oli uskollinen omalleen. Hän ei tuominnut. Naurahdin hieman, ennen kuin ilmeeni muuttui mietteliääksi.
"Kerron toki, mutta ehkä myöhemmin", sanoin.
"Eli jotain muutakin on?", tämä arvasi. Nyökkäsin hiljaa.
"Myrskyraita ja Susitassu kaapattiin heti sen jälkeen, mutta heidät vietiin heti pois, emmekä edes kerenneet näkemään heitä Varjosydämen kanssa", kerroin. Kolli näytti järkyttyneeltä, ihmekkös tuo. Tämä meni hetkeksi hyvin hiljaiseksi.
"Viisto....", yritin herättää kollin ajatuksistaan. Tämä palasikin todellisuuteen nopeasti.
"Anteeksi, yllätyin hieman. Onko Varjosydän jo kertonut Ruohotähdelle?", tämä kysyi.
"Hän on parhaillaan tämän pesässä kertomassa", kerroin. Pysyimme molemmat hetken hiljaa, kunnes ystäväni avasi suunsa.
"Luuletko... Luuletko, että Ikuisuustassu, Susitassu ja Myrskyraita ovat kunnossa?", tämä kysyi vaitonaisesti. Hymyilin tälle pienesti, mutta luoden samalla rohkaisevan katseen.
"Itse luulisin näin. Toki ihmiset voivat olla pelottavia, mutta eivät ne aina ole pahoja. Itsekkin olen seurannut ihmisiä kaupungissa läheltä ja uskoisin, että he ovat kunnossa. On hyvin paljon mahdollista, että he päätyvät kotikissoiksi joillekkin ihmisille, mutta pääsevät halutessaan karkuun", tuumin. Viistotassun katse kirkastui hieman.
"Uskotko niin?", tämä kysyi vielä varmistaen.
"Toki. Itketään siis vasta kun on aihetta ja muista, aina on toivoa", sanoin. Viistotassun suu kääntyi pieneen hymyyn.
"Olet oikeassa", tämä totesi ja nousi ylös, pian luoden minuun viekkaan katseen.
"Kerta sinäkin selvisit ihmisten parissa niin kyllä heidänkin pitäisi", tämä naurahti. Kulmani nousivat yllättyneinä mutta pian kallistin päätäni ja hymyilin virnistäen silmät suurina kollille. Veljeni oli sanonut minun näyttävän psykopaatilta hymyillessän niin ja nykyisin käytinkin sitä pelotellakseni muita. Toki perus ilmeenikin näytti siltä, että murhaan kohta jonkun, mutta sille en voinut mitään.
"Anteeksi mitä?", kysyin virneeni välistä. Viistotassu yritti pidättää nauruaan, mutta samalla näytti hieman kauhistuneelta.
"Hyvä tähtiklaani, mikä sinä olet?!", tämä nauroi. Nousin hiljaa ylös makuusijaltani j akallistin pääni toiselle sivulle.
"Se joka pitää sinut hereillä tämän yön tai pahin painajaisesi", sanoin mahdollisimman pelottavasti ja hyppäsin kollin kimppuun ja niin aloitimme leikkitaistelun. Pyörimme pesässä ympäriinsä nauraen kuin pikkupennut. Lopulta sain painettua itseäni hieman isomman kollin maahan. Olimme molemmat hengästyneitä, mutta pieni hauskanpito oli saanut murheemmi katoamaan. Kasvomme olivat vain nenänmitan päässä toisistaan ja pystyin tuntemaan toverini lämpimän hengityksen kasvoillani. Jokin tuntui jotenkin oudolta, mutta en ollut varma mitä se oli. Ruohotähden kokoontumiskutsu herätti minut ajatuksistani.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!", kuului tämän kutsu. Nousin Viistotassun päältä pois ja lähdin tämä kintereilläni kohti aukeaa. Kissat saapuivat yllättävän nopeaaa paikalle ja ilmassa oli jonkinlaista jännitystä. Kuulin joidenkin sotureiden puhuvan jostain kokoontumisesta.
*Kokoontuminen, mikä se on?*, tuumin, mutta oletin, että saisin pian tietää. Ruohotähti vaiensi muut hännän heilautuksella.
"Hyvät varjoklaanilaiset. Kuten me kaikki tiedämme, kaksijalat ovat olleet aktiivisesti reviirillämme ja olemme menettäneet heidän takiaan läheisiämme. Valitettavasti kaksijalat ovat onnistuneet kaappaamaan kaksi toveriamme, Myrskyraidan ja Susitassun", Ruohotähti kertoi. Klaanin joukosta kuului sähähdyksiä ja surullisia ulvahduksia.
"Emme ole varmoja heidän kohtalostaan, mutta voimme vain toivoa, että tähtklaani varjelee heitä, missä ovatkaan. Valitettavasti tämä tarkoittaa myös lisää työtä sotureille ja oppilaille. Joudumme tästä lähin tekemään suurempia metsästyspartioita, jotta saamme tarpeeksi riistaa klaanin ruokkimiseen", tämä ilmoitti. Niin soturit kuin oppilaatkin ympärilläni näyttivät hyvin turhautuneilta, ja ymmärsin toki. Itseänikin ärsyttivät ainaiset metsästyspartiot ja nyt niitä tarvittaisiin vielä lisää. Jos menetämme lisää kissoja, kuka kiertää rajat kun kaikki ovat metsästämässä? Päällikkö vaiensi hälinän jälleen pelkällä hännän huitaisulla.
"Kuten me kaikki tiedämme, tänä yönä on klaanien välinen kokoontuminen, ja olen valinnut sinne lähtiöiksi sotureista Vaahteraloimun, Kidekuun, Paatsamahallan ja Tiikeriliekin, sekä oppilaista Kotkatassun, Viistotassun, Kidetassun ja Vesitassun. Lähdemme matkaan pikapuoliin joten valmistautukaa", kolli luetteli ja päätti kokouksen. Olin yllättynyt kuullessani oman nimeni, mutta samalla innoissani, vaikka en sitä päällepäin niin näyttänytkään.
*Vai klaanien välinen kokous. Onkohan pikku Varpunenkin siellä, tai Yrttijalka?*, tuumin. Viistotassu loikki innoissaa paikallaan. Meinasin kysyä tältä lisää kokouksesta ja miten siellä pitäisi käyttäytä, mutta en edes kerennyt avata suutani, kun tämän mestari kutsui kollin luokseen.
"No höh", tuhahdin ja rupesin etsimään Varjosydäntä katseellani. Toivoin, että tämä voisi selittää minulle miten kokous toimii. Löysin naaraan juttelemasta Ruohotähden kanssa Suurkiven juurelta ja astelin kaksikkoa kohti.




// Jatkoa Lasi? Jos vihtit nii kirjotakko niitten matkasta kokoukseen? Kirjotan sit ite Keithin sekoiluista kokouksessa :'D

Nimi: Zare

30.01.2018 13:06
________________________________________________
Myrskyraita// 7kp

Nimi: Zare

30.01.2018 12:52
____________________________________________________
Varjosydän// 11kp

Nimi: Kipinä

30.01.2018 12:51
Siis ei myrskytassu vaan myrskyraita

Nimi: Myrskytassu

30.01.2018 12:50
Hirviö tärisee niin paljon että joudun ottamaan sen vatsasta kynsillä kiinni. Susitassu katsoo minua pelon sinisillä silmillään, ja hänen niskakarvansa ivat nousseet pystyyn.
”Mitä meille käy, Myrskyraita”, naaras kysyy värisevällä äänellä. ”Kuolemmeko me?”
Jähmetyn sillä en tiedä mitä vastata. En voisi vain sanoa ’Totta kai kuolemme! Etkö näe?’
”Minä suojelen sinua, en anna kenenkään taittaa karvaakaan sinusta”, vastaan varmasti. Sitten tapahtuu jotain yllättävää. Susitassu painautuu kiinni turkkiini. Jokin outo lämpö virtaa minuun, mitä tämä on?

Tärinä alkaa rauhoittua. En tiedä mitä tapahtuu. Syyllisyyden tunne kalvaa minua. En olisi saanut antaa Susitassun mennä niin lähelle hirviöitä.
”Kukakohan meistä lähtee seuraavaksi”, sanoo yllättäen yksi kissa häkistä. Susitassu näyttää yhtä yllättyneeltä kuin minäkin. Yksikään kissa ei ole sanonut sanaakaan matkan aikana. Huomaan nyt kuinka huonossa kunnossa tuo kissa on. Hän on laihempi kuin Tuuliklaanilainen. Hänen korvansa on revennyt ja turkista on kaljuja kohtia.
”Mitä tarkoitat”, Susitassu kysyy varovasti. Kissa häkissä katsoo häntä terävästi.
”Joka kerta kun pysähdymme, kaksijalat ottavat meistä yhden. En tiedä minne”, hän vastaa. Susitassu kääntää katseensa minuun. Siinä on enemmän pelkoa kuin koskaan on ollut.
”Ei huolta, hyppäämme pois kun kaksijalat tulevat”, sanon varmasti.
”Toimiiko se?”
”En ole varma, mutta koitetaan.”
Hirviön ulkopuolelta kuuluu jo kaksijalkojen ääntä. Viiton Susitassun tulevan minun kanssani hirviön avauskohtaan. Kyyristymme maahan. Tässäkohtaa tulee tietenkin se tunne, että toimiiko tämä? Mitä jos saatankin meidät vaaraan? Pian hirviö alkaa jo avautua. Se avautuu hyvin hitaasti. Kyyristyn entistä matalemmaksi. Kun se on tarpeeksi iso annan merkin hypätä. Hyppäämme niin nopeasti hirviöstä ulos ja alamme juosta. Kaksijalat lähtevät peräämme hurjasti mölisten, mutta eivät saa kiinni. Kun ne ovat tarpeeksi kauenpana pysähdymme. Hengitän syvään. Katson ympärille. Värähdän. Olemme kaksijalkojen pesän pihassa. Susitassu painautuu aivan minuun kiinni. Tunnistan jonkun liikkuvan. Se ln kissa! Musta naaras tuijottaa meitä keltaisilla silmillään. Hän on selvästi kotikisu kaula pannasta.
”Kaksijalat kaappasivat teidätkin”, hän sanoo uhkaavasti. ”Kuten minutkin.”
”Tiedätkö jotain siitä?” Kysyn. Naaras nyökkää.
”Tieto on kallisarvoista”, naaras sähisee. ”Mitä annatte minulle, jos kerron teille?”

//tää on kännykällä tehty pätkä










Nimi: Lasipallo

29.01.2018 16:42
Katsoin Kotkatassua sumein silmin. Ajatukseni ei kulkenut samassa tahdissa kun Keithin puhe.
* emo?* toistelin ajatusta mielessäni koittaen sisäistää sitä.
*Ryhdistäydy! Hän tarvitsee sinua* napisi pieni ääni pääni sisällä.
Kokosin ajatuksiani, räpäytin silmiäni jotka olivat kyynelissä kaiken itkemisen jälkeen.
"Ehkä olet oikeassa." Maukaisin.
Kotkatassu katsahti minuun aivan kun olisi ollut sanomassa jotakin mutta nielaisi sanansa.
"Mutta olen huolissaan hänestä, Ikuisuustassu oli niin nuori." Jatkoin ja oppilaani näytti rauhoittuneen hiukan
"Kiitos helpottavaa viimein puhua asioista jotka on vain haudannut mieleensä" mau'uin hiljaa.
"Osa kaksijaloista on hyviä, ei kaikki ole pahoja." Kotkatassu aloitti varovasti.
Katsoin häntä hämmästynein silmin minun ainoat kokemukset kaksjaloista oli negatiivisia mutta kotikisu varmaan tietää paremmin.
"Ei tähtiklaani soisi hänelle niin kamalaa kohtaloa. Hän on varmasti onnellinen" Kotkatassu naukui.
"Kotkatassu..." aloitin mutta minut keskeytty rääkäisy joka kantautui metsästä.
"Myrskyraita" henkäisen tunnistaessani uusimman soturin ja ystäväni äänen. Kotkatassukin hätkähtää. Nousen salaman nopeasti alitajunnan ottaessa ohjat.
"Mitä tapahtuu?" Kotkatassu kysyi säikähtäneenä.
"Ei mitään aavistusta, ei mitään hyvää sen lupaan." Maukaisin hiukan järkyttyneenä.
Annoin vaistojen johtaa.
*ei se järkikään parempaa keksi*
Säntäsin sinne mistä ääni oli tullut. Nelstin metsän halki niin nopeasti kun pääsin. Vilkaisin jossain vaiheessa taakseni ja näin onnekseni Kotkatassun askeleen takanani päättäväisen ja kauhistuneen sekoitteisella ilmeellä. Jouksimme ukkospolun reunalle. Ilmassa leijaili voimakas pelon tuoksu ja kaksijalka. Lisäksi haistoin Susitassun ja Myrskyraidan. Sydämmeni lyönnit nopeutuivat.
*ei meillä ole varaa soturien menetykseen* parkaisin mielessäni.
Lehtikato oli vielä aluillaan, pahin oli edessä ja pentuja oli tulossa aivan liikaa sotureihin nähden.
"Tähtiklaanin kautta ei, ei" kuiskasin.
Kotkatassu mutisi jotain epämääräistä itsekseen. Astuin kuusen varjosta niin että näin taivaan, pilvet kuitenkin peittivät hopeahännän.
"Meidän pitää kertoa Ruohotähdelle, palataan leiriin" maukaisin lopulta ja suuntasin lämpimän ja päättäväisen katseen Kotkatassuun, nut ei olisi oikea aika harmitella sanaharkkoja. Nuori soturinalku nyökkäsi ja johdatti meidät metsän halki leiriin.
"Ota jotain syötävää ja tee mitä vain hyödyllistä." Naukaisin ohimennen suunnaten Ruohotähden luo joka istui pesänsä edustalla. Kotkatassu vinkkasi korviaan merkisi että oli kuullut.
#minulla on kahdenkeskeistä asiaa# viitoin Ruohotähdelle ja hän tassutteli pesäänsä viitaten minut seuraamaan.
"Varjosydän?" Hän aloittti.
"Myrskyraita ja Susitassu on siepattu" maukaisin vastaten kierrellen.
"Kaksijalatko?" Tämä kysyi lukien ajatuksiani.
Nyökkäsin painaen pääni lopuksi kumaraan.
"Voi tähtiklaani mihin tämä johtaa? Liikaa kuolemaa yhdelle lehtikadolle" Ruohotähti kuiski itsekseen osoittaen sanansa hopeahännälle.


//käykö tää ruhtinas?

Varjosydän kutsuu joskus kotkatassua keithiksi mielessään kun ei jaksa keskittyä.

Jatkatko vaikka tarinalla ku nää lähtee kokoontumisee, siel varjon pitää valitettavasti mennä sen päälliköiden männyn juurelle muitten vp:iden kanssa.

Nimi: Zare

28.01.2018 17:23
___________________________________________

Nimi: Zare

28.01.2018 17:23
Myrskyraita// 9kp
Kotkatassu// 17kp

Nimi: Kotkatassu

27.01.2018 21:23
Katsoin kauhuissani Varjosydämen perään. Ahdistus valtasi koko kehoni ja tunsin kuinka huuto pyrki ulos kurkustani.
"Varjosydän odota!", huusin naaraan perää, mutta ei tämä halunnut kuunnella.
*Ei minun näin ollut tarkoitus tehdä. Keith, olet täysi idiootti!*, huusin itselleni pääni sisällä kun seisoin kuin jäätyneenä paikallani. Kuinka saatoinkaan sanoa niin mestarilleni. Vaikka olinkin tehnyt mielestäni oikein auttaessani Minkkihäntää, en olisi saanut verrata tilannetta Ikuisuustassuun. Saisin hävetä.
"Mene hänen peräänsä", Kuulin yhtäkkiä tutun äänen tuulessa. Katselin ympärilleni, mutta en nähnyt valtavaa kollia missään. Uskonsiipi oli oikeassa, minun oli pyydettävä heti anteeksi. Pudistelin päätäni ja lähdin juosten naaraan perään. Lumi pöllysi juostessani jalkojeni alla.
*Mihin menit?*
Olin juoksemassa hurjaa vauhtia eteenpäin ja melkein juoksin Varjosydämen ohitse, mutta onneksi kuulin tämän nyyhkytyksen ja pysähdyin. Tämä oli käpertynyt itkemään puun juurelle. En tiedä miksi niin kävi, mutta kun näin tämän itkevän, kyyneleet kipusivat myös minun silmiini. Oloni oli ihan hirveä.
"Varjo....", kutsuin naarasta, mutta ennen kuin sain edes sanottua tämän nimeä, ääneni murtui joten vaikenin. Naaras väräytti korvaansa, mutta ei kääntynyt päätään. Tämä lakkasi nyyhkyttämästä, tai pikemminkin pakotti itsensä lopettamaan. Astuin muutaman askeleen lähemmäs tätä, mutta sitä lähemmäs en kehdannut mennä.
"Varjosydän... Anteeksi", sanoin ääni väristen. Naaras pysyi edelleen hiljaa, mutta käänsi lopulta katseensa minuun. Tämän silmät olivat punaiset itkemisestä. Naaras oli aina ollut hyvin vahva ja nyt hän oli murtunut minun takiani. Tunsin kuinka ensimmäiset kyyneleet valuivat poskiani pitkin.
"Miksi sinä itket?", naaras kysyi kylmästi, mutta samalla hänen murtuneesta äänestään kuului pieni hämmennys.
"Anteeksi, olen niin pahoillani, olen ihan kamala oppilas!", huusin itkuni lomasta. Naaraan silmät suurenivat hämmennyksestä.
"Ei minun ollut tarkoitus sanoa niin! Olen täysi idiootti enkä edes ansaitsisi olla oppilaasi!", jatkoin. Naaras nousi ylös hiljaa ja otti askeleen minua kohti.
"Kotkatassu...", tämä sanoi, ennen kuin keskeytin tämän.
"Sinä otit minut hoiviisi, kun minulla ei ollut muuta paikkaa ja olet ollut minulle liittymisestäni asti kuin toinen emo, mutta sitten minä menen ja saan sinut itkemään!", kerron samalla valahtaen maahan istumaan. Kyyneleet tippuvat yksitellen lumiseen maahan juuri tassujeni eteen. Suljin silmäni ja yritin vetää henkeä. Yhtäkkiä tunnen Varjosydämmen nuolaisevan päälakeani lohduttavasti.
"Shh... Älä itke... Teit ihan oikein kun pelastit toisen, mutta olin vain niin huolissani sinusta", tämä sanoi hiljaa.
"Olit vai?", kysyin tältä ja vedin lopultakin syvään henkeä.
"Tottakai", tämä sanoi.
"Anteeksi....", pyysin vielä kerran.
Olisin tottakai halunnut ilmoittaa sinulle minne olin kadonnut, mutta minulla oli kiire ja minun oli pakko valita. Tiesin kyllä, että minun tulisi ruokkia klaanini enkä olisi saanut ylittää rajaa, mutta kyseessä oli kissan henki", kerroin.
"Hyvä, että edes muistit mitä sanoin", Varjosydän sanoi.
"Mutta rikoin sitä silti... En taida ansaita paikkaa klaanissa....", sanoin hiljaa. Olin saanut itkuni loppumaan, mutta tilalle oli jäänyt suuri syyllisyyden tunne.
"Älä sano noin, tottakai ansaitset. Klaanisyntyinen tai erakko, kaikki tekevät virheitä, mutta eivät ne välttämättä kissasta huonoa soturia tee", tämä lohdutti. Nuo sanat tuntuivat osuvan kuin terävät kyneet suoraan sydämeeni.
*Mutta kun en ole edes erakko*
"Mutta entä jos en ole edes erakko?", kysyin hiljaa ja katsoin naarasta suoraan silmiin. Tiesin, että klaanilaiset eivät katsoneet erakkoja hyvällä, mutta miten he tuomitsisivat kotikissan? En tiennyt miten Varjosydän tulisi reagoimaan, mutta en halunnut enään piilotellakkaan taustaani häneltä.
"Mitä tarkoitat?", tämä kysyi ihmeissään. Nielaisin ahdistuneena, mutta vedettyäni henkeä aloin kertoa tarinaani alusta asti.
"Totuus on, että en syntynyt erakkona. On totta, että synnyin kaupungissa, mutta en kadulla, vaan ihmisten pesään. Olen totta puhuen syntyjäni kotikissa. Emoni on myös syntyjään kotikissa, kun taas isäni syntyi kulkukissaksi. Asuin kuusi kuiseksi asti siskoni ja veljeni kanssa ihmisten pesässä näiden lemmikkeinä, mutta olin aina halunnut lähteä ja elää vapaata elämää. Tosin, isälläni oli muita suunnitelmia. Vaikka hän asustikin ihmisten pesässä, ei hän ollut täysin lemmikki. Isäni oli Taon lauman kenraali, kun taas hänen veljensä oli johtaja. Setäni ei kumminkaan voinut saada perillisiä, joten hänen jälkeensä isäni tulisi perimään paikan ja hänen jälkeensä joku hänen pennuistaan. Hän tiesi alusta asti, että halusin matkustaa, mutta silti hän valitsi minut perimään johtajan paikan, joka tarkoitti sitä, että en saanut poistua pesän alueelta minnekkään. Ei hän ikinä uskonut, että selviäisin tai että pärjäisin taisteluissa, joten hän päätti vangita minut omaksi huvikseen. Hän ei ikinä kertonut mitään lauman asioita, muuta kuin että se oli suuri. Jos vastustin isääni niin sain selkääni. Lopulta kyllyin olemaan hänen vallan välineensä ja päätin etsiä oman tieni. Niinpä karkasin kun hän oli poissa ja ryhdyin vaeltajaksi.
Tapasin matkoillani paljon muita kissoja ja opin paljon, ja sitten liityin klaaniin. Täällä opin taistelemaan ja nykyisin näen teidät ennemminkin perheenä. Ja nyt, olen pettänyt perheeni....", kerroin ja jäin odottamaan Varjosydämen tuomiota.



// Lasi toivottavasti käy? Keith ei sit haluu et muut saa tietää sen oikeesta taustasta ja periaatteessa se vois sanoo et tän takii se tietää et kaikki ihmiset ei oo pahoja ja että Ikuisuus voi olla viel elossa????

Nimi: Myrskyraita

27.01.2018 10:52
Herään siihen kun minulle tulee kylmä. Hytisen ja nousen ylös. Katson ympärilleni. Vain muutama kissa on jo herännyt. En saa unta joten tassutan aukiolla karvat pörhössä. Tuoresaaliskasalla odottaakin Susitassu. Hän tervehtii minua iloisella hännänheilautuksella. Menen ärsyyntynyt ilme kasvoillani tuon viereen ja alan valita tuoresaalista.
“Taisi olla aika kylmä yö?” Susitassu kysyy. Nyökkään kohmeisena. Naaras heittää häntänsä ympärilleni. “Piristy nyt! Mennään vaikka metsälle”, tuo ehdottaa. Nyökkään ja näytän hieman parenmalta. *Pitää lähteä ennenkun joku käskee voimistamaan pesän seiniä.*

Kuljemme pitkin tumisia metsäteitä. Turkkini ei kauhean hyvin maastoudu tähän vuodenaikaan, toisin kun Susitassun. Hän hyppii edellä innoissaan kun pääsee liikkumaan.
“Täältä ei nyt näytä löytyvän mitään”, tuhahdan. Susitassu astelee luokseni vielä hymy päällä.
“Ei nyt luovuteta! Voisimme sitten tehdä vaikka jotain jännää!”
“Kuten mitä?” Kysyn ja pyöritän silmiäni. Susitassu miettii hetken.
“Keksin! Mennään saalistamaan hirviöitä!” Hän pian keksii. Jähmetyn ja naurahdan.
“Pentumainen idea”, sanon. Susitassu loikkii ympärilläni. “Mutta miksi ei koiteta?” Hän kysyy.
“Hyvä on, ja sitten näet kuinka aivotonta tämä on!” Nauran.
“Mennään sitten!”

Olemme piilossa hirviöiltä pensaassa. Ne jytisevät ohi isoina suurina petoina. Vilkaisen Susitassua ja nauran kosta tuo tajuaa olleensa väärässä. Noita ei voi kukaan metsästää.
“No? Miten on?” Kysyn pilkallisesti. Naaras tönäisee minua.
“Odotas vielä, kyllä jotain keksin”, tuo sähähtää. Nyökkään vahingoniloisesti. Odotamme hetken aikaa. Näen kun iso hirviö on tulossa meidän ohitsemme. Susitassukin on kiinnittänyt siihen huomionsa. Odotemme sun tuloa. Se lähestyy ja lähestyy, ja sen katku voimistuu. Susitassu loikkaa ulos puskasta.
“Haluan nähdä sen lähempää”, hän ilmoittaa. Loikkaan tuon vierelle ja kiskon naarasta pois.
“Ei! Oletko hullu me-” sanani katkeavat kun hirviö pysähtyy kohdallemme. Me kummatkin jähmetymme. Kumpa se ei huomaisi meitä. Sen sisätä tulee ulos kaksijalka. Se katsoo maata ja huomaa meidät.
“Juokse!” Käsken Susitassua ja alamme pinkoa pakoon mutta liian myöhään. Kaksijalka ottaa naaraasta kiinni ja vetää hirviöönsä.
“Myrskyraita!” Susitassu huutaa. Hyppään kaksijalan kimppuun. Puten sitä niin lujaa kuin voin. Se hätkähtää ja ottaa minua niskasta kiinni. “EI!” Raavin sitä sen käpälään. Kaksijalka heittää meidät hirviönsä sisään. Otan maasta tukea kun hirviö sulkeutuu rymisällä. Susitassu on minussa kiini peloissaan.
“Olemmeko me sen vankeja?” Hän kysyy. Katson ympärilleni ja nyökkää. Pian näen jotain muutakin. Häkkejä, mutta ei tyhjiä. Muutamissa häkeissäon kissoja. Miksi? Pian hirviö alkaa täristä ja huomaan että liikumme.

Jatkuu :)

Nimi: Zare

24.01.2018 19:24
Kotkatassu// 20kp
Varjosydän// 19kp

Nimi: Varjosydän

24.01.2018 00:01
Saavuin leiriin yltäpäältä lumessa ja viikset jäätyneenä.
"Oletko nähnyt Kotkatassua?" Synkkätaival kysyi heti päästyäni sisään.
"En. Eikös hän ollut kanssasi" kysyin siristäen silmiäni ja kurtistaen kulmiani.
"Oli mutta en löytänyt tätä enään kun olimme lähdössä takaisin" tämä maukui vähän kaarrellen ja kierrellen.
*Tähtiklaani sentään eikö kukaan ikinä voi katsoa sen riiviön perään. Pistä toinen aisalle ja tee itse perässä. Kuhan vain löydän sen mokoman katin ryökäleen tämä saa tuntea turkissaan... enkö minä jo kertaalleen tehnyt selväksi että käskyjä noudatetaan. Murrr* ajattelin vihaisena mutta pidin kasvoni arvokkaana peruslukemilla.
"Pyydän Ruohotähden luvan ja lähden sinun ja Routamyrsyn kanssa etsimään tämän." Maukaisin ja Synkkätaival kumarsi aavistuksen.
Nyökkäsin merkisi että keskustelu oli loppunut. Askelsin kepeästi hiukan lumisessa leirissä oli jäätyneen puton ja parantajan pesän kohti päällikön pesää. Näin sivusilmälläni Tiikeriliekin ja Vaahterapilkun kuhertelevan leirin reunalla.
*voi heitä nuori lempi on julma* kehräsin mielessäni tyttäreni ja ottopoikani suhteelle.
*mikäs vanhus minäkin olen olevinani* ajattelin huvittuneena.
Naukaisin pehmeästi saapuessani jäkälä verkolle joka riippui pehmeänä kallioon kaivetun pesän edessä. Vastaus kaikui kuuluviini ja astuin sisään.
"Miten voin auttaa" kuului Ruohotähden rauhallinen ääni.
"Kotkatassua ei ole näkynyt, voinko lähteä kahden muun kanssa etsimään tätä?" Kysyin
"Eikö ole liian aikaista lähteä etsimään" tämä esitti.
"Entä viime kerta" vastasin katkerana muistellen Ikuiauuatassua, jos olisin vain lähtenyt etsimään häntä ehkä hän olisi hengissä.
Ruohotähti huokaisi syvää selvästi punnoten toivettani tämä kohotti katseensa ja katsoi mina syvälle silmiin. Huoleni paistoi näköjään läpi sillä tämä vain nyökkäsi.
"Mene vain." Hän lopulta sanoi.
"Kiitos" naukaisin ja kumarsin.
"Tähtiklaani olkoon puolellanne" hän lopetti ja lähdin pesästä.
Etsiskelin Routamyrsyä mutta tämä oli ilmeisesti metsällä. Tiikeriliekki suunninpiirtein käveli ylitseni.
"Hei, tulisitko kanssani etsimään Kotkatassua" naukasin.
"En voi nyt" tämä vilkaisi mulkaisin tupta pahasti ja hän luimisti korviaan.
*mokoma*
Synkkätaivalellekkin oli tullut jotain joten päätin lähteä itsekseni.
Seurasin hänen tuoksuaan niin pitkälle kun vain löysin. Se pysähtyi vähän ömautkan päähän rajasta.
*uskallakkin olla ylittänyt raja* Murisin mielessäni.
Hetken kuluttua herra salli saapua. Hän tassutteli huolettomasti myrskyklaanin reviiriltä.
Juoksin suoraan tätä kohti ensin tämä näytti ilahtuneelta mutta huomatessaan aikeeni tämän ilme muuttui radikaalisti puollustavaksi kivikasvoksi.
Hyppäsin tämän kimppuun ja taistelimme kuten soturien kuuluu.
"Luulin sinun olleen valmis soturiksi mutta et osaa edes pysyä omalla reviirillä" sihisin raivoissani oppilaalleni joka oli mitein kahdesti kokoiseni.
Tämä vain vähän nyrpisiti nenäänsä.
Viilson tätä hennosti kuonoon,en kovaa siittä ei jäisi edes arpea. Vain säikäyttääkseni hänet.
Tämän hyökkäsi. Kamppailimme hetken kunnes sinkosimme vähän matkan päähän toisistamme iskiessämme samaan aikaan.
Askelsin uhkaavasti tätä kohden, hän ei näyttänyt elettäkään alistuakseen. Paljastin hampaani, murisin syvältä kertoakseni etten enään leiki ja siristin silmiäni. Jos tämä kolli en nyt heti oppisi kunnioitusta suuttuisin tosissani. Enään en leikkinyt, se vaihe oli ohi kuten myös harjoitus tappelut. Kotkatassu ymmärsi asian tämä irvistäen ja muristen painoi päätään hiukan. Astuin lähemmäs ja hän sulki silmänsä.
*toivottavasti meni jakeluun. Minä päätän, et sinä*
Nyökkäsin ja otin askeleen taakse, oppilaani oli vielä varuillaan. Hetken kuluttua hänkin rentoutti lihaksiaan. Seisoimme vastetusten vain hännänmitan päässä toisistamme.
"Missä sinä olit? Käskin mielestäni metsälle" kysyin haastavana koittaen peittää helpotuksen silmistäni.
"Autoin apua tarvitsevaa" tämä vastadi kuivasti
*eikö kukaan ikinä opi! *
"Autoit siis myrskyklaanilaista ja annat oman klaanisi nääntyä nälkään." Jatkoin liekehtivin silmin
"Ei sillä ole väliä mistä hän tulee. Hän tarvitsi apua ja minä autoin" Kotkatassu vastasi rauhallisesti ja varmana.
*voi tähtiklaani siunatkaa minua edes yhdellä järkevällä oppilaalla*
"Mutta sinun kuuluu houlehtia oman klaanisi hyvinvoinnista ensisijaisesti" maukaisin syyttävästi.
"Etköhän sinäkin olisi kiitollinen jos joku olisi auttanut Ikuisuustassua" hän maukaisi vakaalla äänellä.
*nyt sinä menit liian pitkälle.*
Malttini alkoi loppua. Silmistäni paistoi rajaton rakkaus ja kaupuu,syyllisyys ja kipu.
"Se mitä Ikuisuustassulle tapahtui ei ollut kenekään pelastettavissa, luuletko että en antaisi mitä vain jotta hän olisi elossa." Maukaisin kääntäen päätäni hiukan poispäin oppilaastani joka tuijotti minua herkeämättä. Suru ja kivuliaat muistot esikoisestain palasivat taas kirkkaina mieleen ja kyynel vierähti poskelleni kimaltavana helmenä. Kylmä tuuli puhalsi ja tuntui valittavan kanssani.
"Oletko varma että hän on kuollut?" Kotkatassu maukui
"Kukaan ei ole palannut" naukaisin särkyen.
*en kestä pidempään. Toinen kyynel vierähti poskelleni. Säntäsin pois tahdoin vain pois en kestäisi enään. Tahdoin vain itkeä. Nelistin halki lumisen metsän. Pysähdyin vasta ylärajalla. Käperryin lumeen erään suuren puun juurakkoon

//äää lasketaaks tää 1min myöhäs...

Nimi: Kotkatassu

23.01.2018 16:16
Aloimme vähitellen lähestyä klaanien rajoja Minkkihännän kanssa. Keskipäivä oli jo mennyt muutama tunti sitten ja uskoin muiden olevan jo huolissaan minusta. Puhumattakaan siittä, miten huolissaan Myrskyklaani oli Minkkihännästä. Onneksi kaikki oli sujunut hyvin ja kumpikaan meistä ei ollut loukkaantunut, joten matka taittui nopeasti.
"kerros Kotkatassu, miksi autoit vihollisklaanilaistasi?", Minkkihäntä kysyi luoden epäilevän katseen. En varmaan ikinä tule ymmärtämään klaanikissoja, aina miettimässä toisia pelkkinä vihollisina tai ystävinä, eivätkö he oikeasti osanneet miettiä mitään siltä väliltä tai sen ulkopuolelta?
"Koska tarvitsit apua", vastasin. Tarvitsiko siihen mitään muuta syytä? Minkkihäntä yllättyi vastauksestani.
"Älä sitten oleta, että jäisin sinulle jotain velkaa", tämä sanoi. Pyöräytin silmiäni.
*Jep, pelkkää mustavalkoista*, totesin.
"En oletakkaan. En auta muita sen takia, että hyötyisin siittä itse jotenkin. Autan muita koska se on oikein. Tai siis, en tiedä miten itse olisit toiminut, mutta jos esimerkiksi minulle rakas kissa olisi pulassa, toivoisin tottakai, että joku auttaisi. Lisäksi, saan varmasti kunnon selkäsaunan kun pääsen takaisin leiriin, mutta se ei haittaa minua, kestän sen kyllä, sillä tiedän, että tein ja ansiostani joku toinen pääsee takaisin rakkaidensa luokse", kerroin ja käänsin katseeni taivaalle. Minkkihäntä pysyi vaiti hetken. Naaras vaikutti miettivän jotain hyvin ankarasti. Lopulta hän pysähtyi ja avasi suunsa puhuakseen.
"Kiitos", tämä sanoi hiljaa kuiskaten. Pysähdyin itsekkin ja kallistin päätäni. Oliko tuo ylpeä naaras juuri kiittänyt minua?
"Minun olisi pitänyt heti aluksi kiittää sinua avustasi, eikä ollu hiirenaivo ja miettiä pelkästään kuinka olet eri klaanista", tämä sanoi pieni katumus äänessään. suuni vääntyi pieneen lempeään hymyyn astellessani naaraan luokse. Pysähdyin noin askeleen päähän tästä.
"Ole hyvä", sanoin tälle. En voi sanoa varmasti, mutta luulin nähneeni soturin hieman punastuvan.
"Kerro, miksi sinä olet vielä oppilas, mutta silti puhut yhtä viisaasti kuin klaanivanhin ja olet yhtä rohkea mitä soturi. Kun minä taas käyttäydyn kuin pahainen pentu ja joudun aina pulaan, vaikka olenkin jo soturi?", tämä kysyi kääntäen katseensa maahan. Minun kävi tätä sääliksi ja olisin halunnut piristää tätä jotenkin.
*Mitä minun pitäisi sanoa.... miten emo piristi minua kun olin allapäin?*, tuumin. Muistin sitten mitä emo oli tehnyt ja sen enempää ajattelematta päätin kokeilla. Nuolaisin Minkkihännän päälakea, mutta ennen kuin kerkesin sanoa mitään, naaras hätkähti yllättyneenä ja huitaisi minua tassullaan. Onnistuin kumminkin, kiitos Varjosydämen oppien, väistämään iskun täpärästi.
"Mitä luulet tekeväsi?!", naaras sähähti.
"Anteeksi, näytit vain niin kovin alakuloiselta ja halusin yrittää piristää sinua jotenkin!", huudahdin puolustuksekseni. Valkea kissa katsoi minua edelleen tuimasti.
"Anteeksi... Ajattelin vain... Kun olin vielä pentu ja koin oloni jotenkin riittämättömäksi isäni takia, emoni sanoi aina, että 'elämä on haaste eikä se tule koskaan olemaan helppoa, mutta me itse voimme tehdä siittä hieman helpompaa ja jo pienelläkin määrällä rohkeutta voi muuttaa asioita paljon paremmaksi. Meidän pitää vain uskoa siihen ja pian elämä on paljon helpompaa ja unelmatkin saattavat käydä toteen. Muutos, lähtee kumminkin meistä itsestämme'", kerroin. Minkkihäntä näytti jälleen mietteliäältä, mutta pian hänen kasvoilleen ilmestyi pieni hymy.
"emosi on hyvin fiksu kissa, ja toivottavasti sinä jatkat hänen oppiensa noudattamista", tämä sanoi ja käveli ohitseni.
"Sitä ei ehkä usein kuule, mutta sinunlaisiasi ulkopuolisia kissoja tarvittaisiin enemmän näihin klaaneihin", tämä sanoi.
*sekö oikeasti paistaa läpi?!*
"Ehkä sen myötä myös tämä ikuinen vihanpito klaanien välillä loppuisi", naaras jatkoi.
"Se on mahdotonta minulle, mutta jos useampi uskoo sen olevan mahdollista ja uskaltaa tehdä sen eteen jotain, niin ehkä vielä joku päivä se elämä on mahdollista, mutta vain jos me tuemme toisiamme", totesin ja lähdin kulkemaan naaraan perässä.
"Mistä muuten keksit, että en ole alkujaan klaanista?", kysyin hetken päästä.
"Sanotaanko, että jos olisit klaanikissa niin sinun pitäisi olla ihan järjiltäsi pyytääksesi kaksijalalta apua. Mutta puheidesi perusteella asia ei ole niin, joten sen perusteella päättelin, että olet muualta", tämä tuhahti tyytyväisenä itseensä.
"En tosin edelleenkään ymmärrä, miksi minun piti esittää kotikisua", tämä kertoi.
"No kuten arvata saattaa, olen ollut aiemminkin tekemisissä ihmisten kanssa, ja tiedän, että jos he olettavat jotakin kissaa kotikisuksi, he eivät yleensä koe tarpeelliseksi viedä heitä mukanaan esimerkiksi leikkaajalle tarkistettavaksi, vaan päästävät nämä yleensä menemään itsekseen kotiinsa", kerroin. Minkkihäntä nyökkäsi ymmärtäneensä. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo Myrskyklaanin takarajalla. Minkkihäntä juoksi juoksi innoissaan vähänmatkaa rajan toiselle puolelle, kun taas itse pysähdyin askeleen päähän siittä. Minkkihäntä katsahti taakseen kuin odottaen minua, mutta pian muisti, että en voinut seurata.
"Kotkatassu", naaras aloitti, mutta vaikeni sitten hetkeksi. Tiesin kyllä mitä tämä ajatteli, oli kurjaa kun ensin ystävystyi jonkun kanssa ja sitten tajusi, ettei voinutkaan jutella aina kun huvitti. oloni oli hieman haikea, mutta tiesin, että tulisin vielä joskus tapaamaan uuden ystäväni.
"Menehän nyt Myrskyklaanin soturi, muut odottavat jo paluutasi", sanoin tälle rohkaisevasti ja pakotin kasvoilleni pienen virneen. Minkkihäntä hymähti hieman ja virnisti itsekkin.
"Onnea matkaan Varjoklaanin oppilas, äläkä luule, että jos taistelemme joskus, päästäisin sinut helpolla", tämä sanoi ja kääntyi juoksemaan poispäin.
"Ja jos eläämä Varjoklaanissa käy tylsäksi, voin puhua puolestasi päälliköllemme!" tämä huusi vielä pinkoessaan lumisen metsän läpi kaukaisuuteen. Naurahdin hieman ja jäin katselemaan, kuinka naaras katosi puiden lomaan. Oli hieno asaada uusii ystävä ja toivoin, että hän saisi lämpimän vstaanoton klaanissaan. Itse nimittäin tuskin tulisin sitä saamaan, mutta sillä hetkellä en välittänyt. Varjosydän saisi huutaa minkä lystäsi, mutta olin valmis sanomaan takaisin. Näitten ajatusten kanssa lähdin kohti Varjoklaanin takarajaa.




// Lasi~ Sää saat vapaasti kirjottaa sen riidan ja eikö siittä pitänyt tulla sit pelkkä varotus, sillä Keith kummiski pelasti toisen kissan????

Nimi: Zare

23.01.2018 09:39
________________________________________
Varjosydän// 9kp
Kotkatassu// 32kp

Nimi: Kotkatassu

18.01.2018 22:42
"Erakko", Vesitassu sihahti ohimennessään sanasotammme päätteeksi. Kaksi kuuta. Niin kauan olin asunut Varjoklaanissa ja opetellut heidän tapojaan. Olin sopeutunut joukkoon aika hyvin ja jopa mestarini sanoi minun olevan pian valmis soturiksi. Olin toki kehittynyt taistelu- sekä metsästystaidoissani, mutta loppupeleissä minusta tuntui, että oli vielä niin paljon asioita mitä en ymmärtänyt. Soturilaki ja Klaanien välit olivat vieläkin hieman sekavia, puhumattakaan heidän Tähtiklaanistaan. Ilmeisesti kaikki uskoivat tähän taivaissa sijaitsevaan metsään, jonne soturilakia noudattaneet kissat pääsivät kuoltuaan. Jos taas oli niin sanotusti 'paha' kissa, päätyi pimeyden metsään. Toki, kuten heidän tapojaan, kunnioitin myös heidän uskoaan, mutta itse en moiseen uskonut. En sitä uskaltanut rohkeudestani huolimatta ääneen sanoa, mutta minusta koko tarina oli keksitty vain sitä varten, että kissat noudattaisivat soturilakia. Niin, ja sitten vielä tämä heidän yleinen käytäntönsä siittä, että oppilas oli liian nuori saamaan pentuja tai jotain. Toki pentujen saaminen keskeyttää koulutuksen, mutta kaikki kuuden kuun ikäiset kissat ovat tarpeeksi vanhoja tullakseen vanhemmiksi. Yhtäkkiä kuulin Soraviiksen kutsuvan minua.
"Kotkatassu, Varjosydän käski minun hakea sinut mukaan metsästyspartioon", Kolli kertoi.
"Hyvä on, olin kyllä koko viimepäivän metsällä, mutta kerta mestarini niin käskee niin lähdetään sitten", sanoin hieman harmissani. Nautin toki metsästyksestä, mutta kävin pyytämässä riistaa melkeinpä joka päivä ja se alkoi vähitellen käydä tylsäksi. Seurasin kumminkin Soraviikseä partioon ja lähdimme ulos leiristä.

"Eikä vieläkään mitään", mutisin itsekseni. Olimme olleet jo muutaman tunnin verran metsällä, mutta itse en ollut vieläkään löytänyt mitään riistaa.
*Metsästysonneni taisi vihdoinkin loppua*, tuumin astellessani pitkässä lumessa. Yritin haistella ja kuunnella, jos jossakin liikkuisi jonkinlaisiakaan eläimiä, mutta turhaa. Yhtäkkiä huomasin olevani Varjoklaanin reviirin takarajalla, lähellä Myrskyklaanin reviiriä.
*Olisikohan takarajan tuollapuolen enemmän riistaa?*, tuumin ja mieleeni juolahti ajatus ylittää raja ja kokeilla siellä onneani. Mieleeni kumminkin muistuivat Varjosydämen sanat siiittä, kuinka rajaa ei saisi missään nimessä ylittää. Huokaisin syvään ja käännyin jo lähteäksen, mutta silloin kuulin etäisen huudon. Korvani värähtivät ja käännyin heti ympäri. Koko metsä tuntui olevan hetken aivan hiljaa, mutta pian kuulin taas huudon. Karvani nousivat pystöön kun tajusin huudon olevan avunpyyntö.
*Mitä on tapahtunut?*, tuumin kauhuissani. Lähdin sen enempää ajattelematta juoksemaan huutojen suuntaan, kunnes olin ihan takarajan reunalla. Olin jo lähellä, kuulin sen ja suurien korvieni ansiosta pystyin erottamaan jo sanoja.
"Apua, joku, auttakaa!", naaraan ääni huusi etäältä. Tämän ääni oli täynnä kauhua ja epätoivoa. Lihakseni jännittyivät, mutta ottaessani ensimmäisen askeleen rajan ylitse, kuulin jälleen Varjosydämen ankarat sanat pääni sisällä. Pysähdyin sekunniksi.
*Juokse*, sanoi ääni päässäni. Se tuntui jotenkin tutulta ja sen ansiosta lähdin taas kiitämään tuulen lailla huutojen suuntaan. Jäinen hanki rikkoutui allani ja upposin menlkeinpä koko ajan sen alla olevaan pehmeään lumeen. En kumminkaan suostunut hidastamaan. Kehoni alkoi liikkua oman tahtonsa mukaisesti sitä enemmän, mitä lähemmäs huutojen lähdettä pääsin. Ne jotka miettivät, miksi menetän hallinnan kehostani välillä, selityksenä se, että vaistoni ottavat vallan jollojn keskityn vain yhteen asiaan. Tämä tapahtuu yleensä silloin kun koen jonkin olevan pahasti väärin, kun joku tarvitsee apuani, välillä metsällä ja vaikka vielä en olekkaan sitä kokenut, menettäessäni malttini täysin. Saavuin hetkeä myöhemmin metsän reunalle ja eteeni aukeni joukko suuria peltoja. Kylmä viima puhalsi lumisten kenttien ylitse ja pöllytti turkkiani. Sielun valtasi se sama tunne kuin silloin, kun pääsin ensikerran näkemään jonkin uuden alueen. Tunne oli taianomainen, mukaansa tempaava ja jännittävä.
"Miksi luovuin tästä?", kysyin itseltäni hiljaa kuiskaten. Olin muutamassa kuussa unohtanut täysin miltä vaeltajan elämä tuntui. Pienen hetken ajan tunsin taas olevani vapaa.
"Apua!", kuului huuto ihan läheltäni, joka särki tämän taianomaisen hetken. katselin ympärilleni ja pian huomasin vain muutaman kymmenen metrin päässä minusta vanhan ihmisten ladon. Juoksin ladon luokse, mutta juuri kun olin hyppäämässä suuaukolle, huomasin suuren, pahalta haisevan ihmisen. Piilouduin äkkiä ladon alle ja katselin hiljaa, kuink atuo ihminen käveli pois mutisten jotain itsekseen, kompuroiden samalla lumessa. Lopulta tämä nousi pellon reunassa kulkevalle tielle jossa hänen autonsa odotti. Ihminen nousi autoon ja pian katosi se mukanaan kaukaisuuteen. Tämä oli tilaisuuteni. Kiipesin pois ladon alta ja hyppäsin ladon suuaukolle. Onnekseni ihminen oli jättänyt sen puoliksi auki joten pääsin helposti kulkemaan sisään vaikka sivuttain. Astuin sisään latoon. Aurinko paistoi seinien raoista sisään valaisten sen melkein kokonaan. Keskellä latoa kyyhötti valkea naaras ihmisten supiloukussa. Tämä kasvoilla oli yllättynyt, pelokas, mutta samalla helpottunut ilme. Nuuhkaisin nopeasti ilmaa.
*Myrskyklaanilainen*, totesin.
"Auta, pyydän!", tämä aneli itku kurkussa.
"Älä huoli, tulin auttamaan. Olen Kotkatassu ja lupaan, että pääset sieltä pois, joten koita rauhoittua ja hengittää syvään", sanoin ja yritin rauhoitella naarasta, panikointi ei auttanut tässä yhtään. Naaras katsoi minua suoraan silmiin epäillen, mutta lopulta rauhoittui.
"Olet varjoklaanista?", tämä kysyi ja nyrpisti nokkaansa hieman. Silmäni laajenivat lautasen kokoisiksi.
*Voi hyvä luoja, onko sillä läjänkään verran väliä?!*, huusin, mutta onneksi huutoni jäi vain pääni sisälle.
"Niin olen, entäs sitten?" Kysyin närkästyneenä. "Jos ei apu kelpaa niin voin toki lähteäkkin", jatkoin tuhahtaen. Naaras säikähti tästä hieman.
"Anteeksi, ei sillä ole nyt väliä. Olen Minkkihäntä", valkea kissa esittäytyi. Kiertelin loukkua hetken miettien samalla, miten sen saisi auki.
"Osaatko yhtään sanoa, miten päädyit tähän tilanteeseen ja sitä, miten loukun ovi sulkeutui?", kysyin hypätessänni luokun päälle. Loukku heilahti hieman, mutta ei kaatunut. Minkkihäntä sähähti hieman.
"Anteeksi", sanoin nopeasti, ennen kuin annoin naaraan kertoa tarinansa.
"Olin metsästämässä muiden myrskyklaanilaisten kanssa, kun löysin tämän loukun. Suuaukko oli auki ja sisällä oli lihanpala. Ajattelin, että lehtikadon aikaan kaikki ruoka oli tarpeellista niinpä tyhmänrohkeana kävelin loukkuun ja sitten se laukesi. Yritin huutaa apua mutta kukaan ei kuullut. Sitten tuo kaksijalka tuli ja toi minut tänne", Minkkihäntä kertoi. Olin muka huomaavinani kyyneleiden kipuavan takaisin tämän silmiin. Ilmeisesti tämä ei tiennyt miten loukku oli sulkeutunut, mutta ei sillä näemmä ollut väliä. Loukku oli hyvin tehty, eikä luukkukaan tuntunut avautuvan, vaikka kuinka yritin sitä vetää tai työntää.
*Minksi ihmisten piti tehdä näin hankala köyttöisiä esineitä?*, mietin. Ideani alkoivat vähitellen loppua. Ei ollut mitenkään mahdollista, että yksi kissa saisi tällaisen auki. Ei ainakaan voimalla.
*Mieti Keith, mieti*, pakotin itseni miettimään. Silloin kuulin sen ja sain idean. Kuulin kuinka naarasihminen puhui itsekseen jotain kävellessään tietä pitkin.
*Keith, joko olet nero tai hullu ja menetät henkesi*, totesin. Käännyin äkkiä Minkkihännän puoleen.
"Sain idean miten saamme sinut pois sieltä, mutta sinun tulee esittää kotikissaa", selitin, ennen kuin juoksin ulos heinäladosta ja ryntäsin lumisen pellon halki kohti tietä samalla naukuen äänekkäästi. Ihminen pysähtyi yllättyneenä ja kääntyi katsomaan minua.
*Noin, sitten seuraava vaihe*, totesin innoissani, koska ensimmäinen vaihe oli onistunut. Hyppäsin pellon ja tien välisen ojan ylitse ja tassuttelin suureen ääneen naukuen ihmisen luokse. Ihminen laskeutui matalaksi ja ojensi minulle kätensä pistettyään ensin neliönmuotoisen asian taskuunsa. Puskin sitä vasten ja nau,un. Nuori ihmisnaaras puhui lempeällä äänellä ja silitti turkkiani. pystyin haistamaan toisen kissan hajun hänen vaatteistaan.
*Hän siis välittää kissoista, hyvä*, tuumin. Kiehnäsin tämän ympärillä hetken, kunnes siirryin jälleen tämän etupuolelle. Naaras silitti minua taas ja kun hän paijasi päätäni, tajusin tilaisuuteni tulleen. Nappasin nopealla liikkeellä tämän ohuesta hanskasta kiinni ja vedin sen irti hänen kädestään. Ihminen älähti yllättyneenä. Juoksin hanska suussani takaisin pellolle kohti latoa. Ihminen huusi jotain perääni ja lähti seuraamaan. Pysähdyin vähän matkan päähän ja tiputin hanskan lumelle. Käännyin ihmisen puoleen ja nau'un tälle pyytääkseni tätä seuraamaan. Ihminen katsoi minua ihmeissään, mutta näytti lopulta tajuavan mitä halusin. Hölkkäsin reipasta tahtia takaisin ladolle ihmisen noukkiessa hanskansa lumesta ja rämpien sitten perässäni ladon suulle. Minkkihäntä näytti kauhistuneelta. Ymmärsihän sen, ensin ihminen oli vanginnut tämän ja sitten toisen klaanin oppilas oli johdattanut toisen tämän luokse.
"Oletko ihan hiirenaivo?!", tämä huudahti järkyttyneenä.
"Pyydän, luota minuun. Hän auttaa kyllä, mutta sinun pitää esittää kotikissaa sitä varten", sanoin ja loin naaraaseen anovan katseen jäänsinisillä silmilläni. Naaras epäröi hetken, mutta lopulta nyökkäsi. Ihminen kurkkasi ladon ovesta sisään ja ilmeisesti järkyttyi. Naukaisin jälleen kerran ja astelin loukun luokse. Katsahdin Minkkihäntää, joka ilmeisesti yritti käyttäytyä kuin kotikissa. Vaikka tämän katseessa oli pelokas vivahde, hän silti tervehti ihmistä nostamalla häntänsä. Ihminen kiipesi latoon ja puhutteli minua ja sitten Minkkihäntää samalla tutkien häkkiä.
"Mitä se sanoi?", valkea naaras kysyi kuiskaten. Naurahdin hieman.
"En ymmärrä kaikkea, mutta uskon hänen sanoneen, että olen fiksu kun hain apua ja että hän avaa luukun jotta pääsemme kotiin", kerroin. Minkkihäntä katsoi minua pää kallellaa, mutta oli jo hieman rennompi. Lopulta ihminen avasi loukun luukun ja päästi Minkkihännän pois. Naaras sujahti nopeasti tämän käden alta suoraan suuaukolle. Itse tassuttelin ihmisen luokse ja kehräsin tälle ikään kuin kiitoksena. Tämä naurahti, otti neliön taskustaan, kuului naksahdus ja sitten hän pisti sen takaisin taskuunsa. Hyppelehdin suuakolle ja sitten ulos ladosta. Minkkihäntä odotti ladon nurkalla hieman hätäisen näköisenä. Kävelin tämän rinnalle hyvin tyytyväisenä itseeni.
"Sanoinhan", sanoin virnistäen.
"Ovatko kaikki Varjoklaanin oppilaat noin hulluja?", Minkkihäntä kysyi pyöräyttäen silmiään.
"Eip, vain minä", totesin ja lähdin kävelemään tämän kanssa kohti metsää pellon reunaa pitkin. Aurinko oli vielä korkealla ja tuuli tanssi iloisesti peltoa pitkin. Vilkaisin taakseni ja huomasin ihmisen katselevan peräämme ja kantaen loukkua mukanaan.
*Toivonmukaan tuota loukkua ei enään näy*, toivoin ja hypähdin ilmaan muutaman kerran. Oloni oli jotenkin keveä ja mieleni teki tanssia tuulen mukana.
*Olisivatpa muut nähneet tuon*, tuumin ja tanssahdin lumisella kentällä.





//Jatkan ite viel sen kun se käväsee Myrskyn leirissä ja kun se palaa Varjon leiriin

//ps. Kyllä, vaikka Keithillä on klaaninimi, silti se kutsuu itseään syntymänimellään puhuessaan itseleen tai esittäytyessään klaanien ulkopuolella.

Nimi: Varjosydän

17.01.2018 22:43
Huomasin Kotkatassun juttelemassa Viistotassulle oppilaiden pesällä.
*vai jäi ylimääräistä aikaa mielestäni käskin metsälle KOKO päiväksi. Hmm... Taisteluliikkeitä voi aina hioa*
"Kotkatassu" kutsuin.
Oppilaani tassutteli luokseni huvittneen näköisenä.
#seuraa# viitoin sen enempää selittelemättä.
Lumikerros oli hieman jäässä. Juuri sopivasti minulle. Tassuttelin keveästi lumen päällä ja katselin kun Kotkatassu rämpi lumessa.
*jaa kukas se nyt jää jälkeen* kehräsin mielessäni huvittuneena.
Hyppäsin oppilaani kimppuun tämän rämpiessä lumessa.
"Yllätys!" Huikkasin ja läimäisin tätä korville ennen kun loikkasin tämän tassujen ulottuvuudelta. Sydämmen lyöntiä myöhemmin Kotkatassu oli taas kimpussani. Kierimme karvaisena myttynä lumessa huitoen ja sähisten.
Kaaduimme pehmeään lumeen huohottaen.
"Hienoa" kehuin.
Kirpeä tuuli pyyhälsi järven luonnotonta pintaa. Lumi jäällä tanssi heleää tanssiaan.
Kotkatassu väräytti korviaan ottaen kiitokset vastaan.
"No emme tulleet katselemaan maisemia." Totesin hengitykseni tasaannuttua.
"Hyökkää" huudahdin tutuksi tulleen käskyn.
Kotkatassu otti pari hännänmittaa etäisyyttä ja käännähti minuun päin.
Hänen hyökkäys oli suora ja aavistuksen huolimaton.
"Nouse takajaloillesi" käskin.
Kotkatassu teki työtä käskettyä ja katsahti minuun kummissaan.
"Nyt vedä häntä kiinni jalkaasi" käskin.
Hän veti hännäntöpönsä kiinni jalkaansa.
"Hyvä, noin vastustajalla on vähemmän paikkoja tarttua sinuun" maukasin ja nyökkäsin merkisi että hän voisi laskeutua.
Harjoittelimme auringon laskuun saakka.
Rentoutin lihakseni ja pudistelin lumet turkistani. Tassuttelimme leiriin jossa oli oma kotoisa pieni hulunmylly taas meneillään. Sysiraita lähestyi minua ja Kotkatassu loikki oppilaiden pesämle päin.
Kehräsin kuuluvasti tervehdykseksi.
"Hei, olen odottanut sinua ikuisuuden." Hän huudahti mukamas loukkaantuneena mutta selvästi iloisena.
Suuntasimme tuoresaaliskasalle ja valikoimme vesimyyrän. Istuimme soturien pesän läheisyyteen ja vaihdoimme kieliä jakaessamme vesimyyrää.
Hopeahäntä loisti yllämme kuunsirpin valaistessa kajollaan hempeästi lähes autiota leiriä.

//Ruhtinas?

Nimi: Zare

14.01.2018 18:52
____________________________________________

Nimi: Zare

14.01.2018 18:52
Kotkatassu// 15kp
Varjosydän// 26kp

Nimi: Kotkatassu

14.01.2018 16:55
Heilautin korviani ja hyppäsin linnun kimppuun. Olin jo muutaman kerran sinä päivänä yrittänyt saada kiinni linnun puusta käsin, mutta tämä kerta oli ensimmäinen kun onnistuin. Oranssihtava närhi päästi muutaman rääkäisyn, kunnes jäi lihasmuistista sätkimään hengettä. Hyppäsin alas kuusen hyvin piikikkäältä oksalta ja laskeuduin pehmeään puuterilumeen. Varjosydän olin lähettänyt minut heti aamusta metsästämään koko päiväksi, mutta mitä olin oppinut tuntemaan mestariani, tiesin, että muutakin olisi illemmalla luvassa. Kannoin närhen mukanani kohti leiriä ja poimin matkalla lumeen hautaamani hiiren. Saapuessani leiriin vein ensin saaliini tuoresaaliskasaan ja sen jälkeen valitsin itselleni hiiren jonka ajattelin jakaa Viistotassun kanssa. Kolli istui oppilaiden pesän suulla ja näytty sange kuolleelta. Juttelimme hetken kunnes kuulin Varjosydämen kutsuvan minua.



//Lasi

Nimi: Varjosydän

11.01.2018 22:22
"Varjosydän" Ruohotähti kutsui.
Tassuttelin tämän luo ja kumarsin aavistuksen.
#Seuraa# tämä viittoi.
Seurasin päällikköäni tämän pesään.
"Tuoresaaliskasa on parantunut" tämä naukaisi.
"Niin, mutta rajapartiot ovat olemattomia." Vastasin harmissani.
"No kaikkea ei voi saada, mutta voisitko lisätä oppilaita rajapartioihin sillä heidän pitää saada kokemusta." Ruohotähti maukui.
*herran jestas, vai lisää ruokaa ja oppilaita olemattomiin partioihin. Mitäs tästä voi seurata, katastrofi*
"Kuinka ajattelit sen järjestää? Jos oppilaat ottaa pois metsältä saadaan vähemmän saalista" totesin.
"Mutta he ovat tulevaisuutemme. Kuinka voisimme selvitä ilman että he osaavat taistella?" Ruohotähti vastasi tyynesti. Asettaen minulle kysymyksen.
*no nytkö sen hokasit?! Tuotahan minä mietin jo silloin kun tahdoit lisää saalista* ajattelin turhautuneena.
"Olet oikeassa että heissä on tulevaisuus." Aloitin mietteliäänä.
"Noin neljännes kuun verran voin vielä laittaa oppilaita rajapartioihin mutta sen jälkeen en puoleen kuuhun laittaisi sillä kovimman lehtikadon aikana ei meillä ole varaa vähempään saaliiseen. Kun kovin lehtikato on takana siirrän oppilaat taas partioihin" lopetin ja katsoin Ruohotähteä odottavana.
"Kuulostaa hyvältä, pidä huoli että jokainen oppilas saa ainakin viidesti partioida ennen kovinta lehtikatoa." Tämä naukui.
"Selvä" maukaisin.
#voi mennä# hän viittoi.
"Kiitos" kehräsin, kumarsin ja lähdin tämän pesästä.
Olin lähettänyt Kotkatassun metsälle joten olin vapaa tekemään mitä ikinä haluaisin.
"Hei Varjosydän!" Huudahti Soraviiksi.
"Hei, kuinka voin auttaa?" Kysyin arvaten että tällä oli jotain mielessä.
"Voisitko viedä Viistotassun taisteluharjoituksiin?" Tämä mauki epämääräisesti.
"Toki, Kotkatassu on metsällä. Tule katsomaan jossain vaiheessa" maukasin.
"Kiitos paljon Varjosydän. Tulen auringonlaskunn aikaan" tämä maukaisi ja kumarsi hiukan.
Nyökkäsin ja suuntasin oppilaiden pesälle. Löysin Viistotassun helposti.
"Viistotassu, Soraviiksi käski sinut kanssani taisteluharjoituksiin." Mau'uin.
Oppilas nosti päätään kummastuneena mutta tuli kuitenkin mukaani. Saavuimme rantaan ja käännyin Viistotassua kohti.
"Hyökkää" käskin.
Viistotassu katsoi minua kummastuneena mutta ei aikaillut turhia vaan hyökkäsi. Tämä juoksi minua kohti. Juuri ennenkun tämän viikset hipaisivatkaan minua loikkasin ilmaan ja käännyin laskeutuen tämän selkään. Viistotassu mätkähti maahan iskun voimasta.
"Wow miten teit sen?" Tämä kysyi innoissaan.
"Voin opettaa sinulle jos lupaat että tuo oli viimeinen surkea syöksyhyökkäys yritys jonka koskaan joudun näkemään" maukasin huvittuneena.
Hän katsoi käpäliään ja mutisi olevansa pahoillaan. Nyökkasin ja nousin tämän päältä.
"Ensin hyppää ilmaan." Käskin.
Oppilas teki työtä käskettyä.
"Et sinä tuollaisella hypyllä kenenkään päälle nuose!" Sihahdin. Viistotassu katsoi minua vihaisena mutta kokosi itsensä ja yritti uudelleen.
"Parempi mutta katsos sinun pitää jännittää lihaksesi ja ponnistaa kovemmin, käytä lihaksiasi kas näin." Maukaisin ja jännitin lihakseni, kyyrostyin aavistuksen ja ponnistin koekealle ilmaan.
"Taisin ymmärtää" Viistotassu maukaisi mietteliäänä.
Hän jännitti lihaksensa ja kyristyi.
*hiukan liikaa* ajattelin
Sitten hän ponnisti mutta hyppy jäi vajaaksi sillä tämä oli liian kyyryssä.
"Hyvä alku mutta kyyristy vähemmän" neuvoin ja katselin kun tämä yritti uudelleen.
Nyökkäsin lyhyesti.
*hyvä*
"Sitten sinun pitää vielä kääntyä"meitin ääneen.
"Onnistut siinä vain jos aloitat kääntymisen jo hypätessäsi sinun on käytettävä häntääsi!" Neuvoin.
Viistotassu nyökkäsi ja koitti tämä kuitenkin muksahti vain kyljelleen.
"Uudestaan!" Maukaisin värittömästi.
"Uudestaan!"
"Uudestaan!" Sihahdin kerta toisensa jälkeen.
Hänen kasvoiltaan paistoi kärsimys ja tämän keskittyminen alkoi herpaantua.
Salaman nopeasti löin häntä kasvoille.
"Keskity, uudestaan!" Sihahdin ja Viistotassu kavahti hereille ajatuksistaan. Hänen silmistään paistoi pelko ja säikähdys.
"Mitä täällä tapahtuu?!" Soraviiksi huudahti.
"Älä puutu tähän Soraviiksi" murahdin ja soturi tiesi mitä tuleman piti. Hän istuutui jokainen lihas jännittyneenä ja katseli vaiti.
"Nyt uudestaan" sihahdin.
Viistotassu katsoi minua epävarmana mutta yritti taas uudelleen tällä kertaa todella keskittyen. Hän onnistui!
Nyökkäsin ja maukaisin:
"Kokeile sitä minuun." Käskin.
Syöksyin oppilasta kohti ja tämä hyppäsi ajoissa mutta laskeutui tömähtäen taakseni.
Läimäisin tätä korville ja kovaa.
"Ei se vihollinen odota" sihahdin
"Uudelleen" käskin.
Juoksin tätä päin. Hän hyppäsi ja laskeutui kun kaskeutuikin slkääni heti kun tunsin tämän selässäni, ennekun tämän koko paino rojahtaisi selkääni kierähdin sivulle tiputtaen Viistotassun selästäni. Hän oli kimpussani sydämmen lyöntiä myöhemmin.
Taistelimme htkrn kierivänä karva myttynä. Seisoin tämän rintakehän päällä painaen itseäni suuremman oppilaan maahan.
"Hienoa." Maukasin ja rentoutin lihakseni merkisi lopettaa.
Viistotassu kierähti kylhelleen ja jäi hetkeksi makaamaan maahan tasaten hengitystään.
"Hän joutui koville" Soraviiksi maukui.
#seuraa# viitoin Soraviikselle.
"Ei myrskyklaanin kanssa ole leikkimistä, hän on parin kuun päästä soturi odotan että hänestä tulee mainio taistelija. Eikö vain?" Maukaisin. Kohottaen kulmaani hiukan.
"Teen parhaani" Soraviiksi naukui.
"Hän saattaa olla vähän raato huomenna" huomautin huvittuneena.
"Kukapa ei tuon jälkeen?" Soraviiksi naurahti.
"Varmasti jokainen on kuollut tuon jälkeen." Kehräsin.
"Tiedätkös muistutat Jääsielua tavallaan" hän maukui yhtäkkiä.
"Kuinka niin?" Kysyin ihmeissäni.
"No hän oli aivan yhtä kamala mestari." Tämä maukaisi.
"Jahas vai kamala" huudahdin muka loukkaantuneena. Soraviiksi kehräsi huvittuneena.
"Viistotassu on kyllä hyvä soturin alku" naukaisin.
"Hän on ahkera" Soraviiksi maukui.
"Tulisitteko aamupartioon?" Kysyin.
"Toki" Soraviiksi maukui ja hyvästelimme nopeasti. Tämä palasi oppilaansa luo ja minä suuntasin leiriin.

Nimi: Kotkatassu

09.01.2018 23:08
"Kotkatassu, näytähän tietä" mestarini maukaisi ja viittasi minua siirtymään 'partion' johtoon. En tiennyt, pystyikö sitä edes siksi kutsua. Routamyrsky oli lähtenyt metsästämään, joten kuljimme Varjosydämen kanssa kaksin rajaa pitkin. Kuulin kuinka naaras oli jäämässä jälkeen ja kääntyessä katsomaan, kuinka kauas tämä oli jäänyt, huomasin kuinka tämä joutui loikkimaan lumessa edetäkseen. En voinut olla nauramatta.
"Mikäs nyt noin naurattaa?", Varjosydän tuhahti pilke silmäkulmassa.
"Ei mikään", sanoin yrittäen vakavoitua, mutta se ei oikein onnistunut. Jatkoimme vielä hetken aikaa, kunnes haistoimme ilmassa muita kissoja. Siitä oli kulunut noin kuu kun olin saapunut klaaniin, ja olin oppinut erottamaan Myrsky- ja Jokiklaanin hajut toisistaan, sekä tietenkin Varjoklaanin hajun. Haju, jonka sillä hetkellä haistoimme, oli Myrskyklaanin haju. Olimme toki meidän ja heidän rajansa tuntumassa, mutta haju oli paljon perus hajua vahvempi.
*Partio*, totesin ja silloin heidän puoleltaan metsää esiin astuikin pieni rajapartio. Partiossa kulkevilla kissoilla oli useita, tuoreen oloisia arpia. Mielenkiintoni heräsi heti, mutta ensimmäinen kohtaamiseni Myrskyklaanilaisten kanssa oli opettanut minut olemaan varuillaan muitten klaanien tuntemattomien kissojen kohdalla. Vaikka itse en nähnyt edelleenkään toisissa klaanilaisissa vihollisia, ei se tarkoittanut, että kaikki tekisivät samoin. Odotinkin siis mestarini reaktiota ja vilkaisin ympärilleni nähdäkseni, mistä pääsisi nopeinta reittiä leiriin hakemaan apua jos tarvetta tulisi.
"Suistohaukka", Varjosydän tervehti partion johdossa olevaa kollia jolla oli suuri ja vieläpä tuore arpi kasvoissaan.
*Eli, nämä kissat eivät ole vihamielisiä... tällä hetkellä*, tuumasin ja ja rentouduin. Katsoessani kollin arpea tarkemmin, rupesin miettimään, mikä sen olisi voinut aiheuttaa. Helpointa se oli selvittää kysymyllä suoraan ja niin teinkin.
"Mitä on käynyt?", kysyin uteliaana samalla kallistaen päätäni.
"Voitte kysyä Tuuliklaanilta", kolli murahti ja nyrpisti hieman kuonoaan.
*Tuuliklaani vai? Se röyhkeä kolli Yrttijalka oli tuuliklaanilainen jos oikein muistan*, tuumin.
"Eikai kukaan kuollut?", Varjosydän kysyi vuorostaan.
"Liiankin moni", Suistohaukka vastasi tälle.
"Osan ottoni, kulkekoon Tähtiklaani heidän kanssaan", naaras maukaisi pää painoksissa. En oikein tiennyt mitä sanoa.
"Toivottavasti joku antoi Yrttijalalle kuonoon", sanoin ajattelematta. Varjosydän mulkaisi minua pahasti, mutta en niinkään välittänyt tästä. Myrskyklaanin soturi katsoi minua hetken hiljaa mietteliäänä.
"En olekkaan nähnyt sinua enne", Suistohaukka totesi.
"Aivan, anteeksi. Olen Kotkatassu, Varjosydämen oppilas", kerroin ja nyökkäsin hieman.
"Mukava tutustua Kotkatassu, olen Suistohaukka, myrskyklaanilainen", kolli sanoi esitellen samalla itsensä. Hän ei tosin vaikuttanut kovin puheliaalta.
"Anteeksi jos olen liian utelias, mutta otatteko useinkin yhteen Tuuliklaanin kanssa?", kysyin silkkaa uteliaisuuttani. En ollut vielä ihan selvillä klaanien väleistä ja siitä, kuinka usein tällaisia yhteenottoja sattui, vaikka Varjosydän olikin yrittänyt sitä minulle selittää. Kaikki tuntui vain niin sekavalta. Ensin riidellään oravasta, mutta sitten tervehditään toista kuin ystävää. Kuten sanoin, sekavaa.
"Useammin kuin teidän klaaninne kanssa", tämä totesi ja käänsi katseensa taaksensa, kohti Tuuliklaanin reviiriä.
"Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin välit eivät ole hetkeen olleet kovin hyvät", tämä jatkoi. Nyökkäsin hiljaa ymmärtäväni. Vilkaisin vieressäni seisovaa Varjosydäntä, joka oli jo hetken ollut omissa ajatuksissaan. Tämä vaikutti vähitellen palata tähän maailmaan ja näytti siltä, kuin haluaisi jo jatkaa matkaa.
"Et taida olla klaanisyntyinen, vai kuinka?", Suistohaukka kysyi yllättäen epäilevän näköisenä.
"Et vaikuta ainakaan tietävän hirveästi klaanien väleistä", tämä sanoi.
"Sekö paistaa niin paljon läpi? Olet tosin oikeassa, synnyin muualla, mutta liityin Varjoklaaniin ja aion tulla hyväksi soturiksi", kerroin ja hymyilin hieman. Kolli hymähti hieman.
"Noh, klaanisyntyinen tai ei, teot ovat ne, jotka tekevät klaanilaisen.Odotan sinusta sitten hyvää vastusta taistelukentällä", kolli totesi.
*Vau, joku toinenkin, joka uskoo ettei klaaniveri tee soturia*, mietin silmät loistaen innostuksesta.
"Voit luottaa siihen!", naukaisin.
"Me taidamme tästä jatkaa matkaa", Varjosydän sanoi ja alkoi jo lähteä. Myrskyklaanilainen nyökkäsi tälle.
"Oli hauska tutustua, niin ja voimia", sanoin vielä ennenkuin lähdin mestarini perään. Myrskyklaanin mentyä, Varjosydän pyörähti ympäri ja mulkaisi minua vihaisesti.
"Eikö kukaan ole opettanut sinua pitämään kuonoasi kiinni?", tämä kysyi vihaisena, mutta ennen kuin kerkesin vastata, tämä loikki kauas edelleni.
"No mitä minä muka nyt tein?", kysyin ihan hämilläni ääneen.
*Klaanikissat, ota niistä sitten selvää*



// Jatkan tästä ite sitten metsästystarinalla kunhan kerkeän.

Nimi: Zare

08.01.2018 13:20
__________________________________________

Nimi: Tähtitaivas

07.01.2018 22:31
Oho, vika tarina jäi arvioimatta

Varjosydän// 11kp

Nimi: Tähtitaivas

07.01.2018 22:28
Hehe mä arvioin nyt :))) Jos tää arviointi menee ihan poskelleen, niin valittakaa chatissä :D

Varjosydän// 32kp, 13kp
Kotkatassu// 27kp

 

©2018 Metsäketo - suntuubi.com