Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

MyrskyklaaniJokiklaani Tuuliklaani Varjoklaani ⇔ Tähtiklaani Erakot ja kotikisut 

 

Varjoklaanilaisten tarinat

 

 

 
 << <  47  48  49  50  51  52  53  > [ Kirjoita ]

Nimi: Graniittitähti

08.06.2014 23:20
Tuijotin edessäni istuvaa Täplätuiketta ja yritin saada ajatuksiani kasaan. Siirsin katsettani vilkaistakseni nopeasti ympärilleni ja huomasin ohitse kulkevien klaanilaisten vilkuilevan meitä. Epäluuloiset kuiskaukset kuuluivat ilmassa. Huomioni kiinnittyi erityisesti Kaihosilmään, joka mulkoili meidän suuntaamme tuimasti. Luimistin korviani. Tumma kolli ei ollut vieläkään hyväksynyt asemaani klaanimme päällikkönä eikä läsnäoloni Täplätuikkeen seurassa varmastikaan parantaisi hänen suhtautumistaan. Nopea vilkaisu pentutarhalle paljasti, että Unikkoväre katseli suuntaamme hämmentyneen oloisena. Päästin mielessäni ahdistuneen huokaisun. Tyttäreni näytti siltä kuin olisi halunnut tulla sanomaan minulle pari valittua sanaa, mutta hän tyytyikin pysymään paikoillaan ja kääntämään katsettaan syrjään. Ahdistus nosti lisää päätään ja käännyin uudestaan katsomaan Täplätuiketta, joka oli nostanut katseensa tummenevalle taivaalle. Naaraan vaaleansiniset silmät kiiluivat ja niissä heijastui niin surua kuin helpotustakin. Sydämeni löi muutaman ylimääräisen lyönnin. Lopulta en voinut enää kieltää tunnetta itseltäni: Täplätuike oli häikäisevän kaunis. Niin kaunis ettei ollut sanoja sitä kuvastamaan. Mutta ahdistus ja epätietoisuus sekoittuivat sen tosiasian kanssa, että rakastin yhä Valosydäntä. Mitä pentuni ajattelisivat jos saisivat tietää että ajattelin lämmöllä naarasta, joka ei ollut heidän emonsa? Purin hammasta ja nostin katseeni taivaalle. Ensimmäiset Hopeahännän tähdet olivat ilmaantuneet näkyviin.
”Voisiko joku noista olla Routavarjo?” kuulin Täplätuikkeen huokaisevan kuin itsekseen. Vilkaisin naarasta nopeasti ja yritin siirtää ajatuksiani edes hetkeksi syrjempään.
”Tuo yksi hohtaa kirkkaammin kuin muut”, naukaisin ja osoitin erästä hyvin kirkasta tähteä. Täplätuike näki saman ja hänen silmiinsä ilmestyi hetkeksi iloinen pilkahdus.
”Hän on siis löytänyt perille”, naaras sanoi hiljaa. Nyökkäsin pienesti.
”Ja hän tulee aina seuraamaan kulkuasi, missä ikinä oletkin. Aivan kuten muutkin sukulaisesi ja esi-isäsi”, kuiskasin lohduttavasti ja siirsin katseeni kullanväriseen soturiin. Täplätuike katsoi minua sanomatta mitään, mutta hänen silmänsä olivat alkaneet kiilua. Painoin valkoisen etutassuni hetkeksi hänen tassunsa päälle ja katseemme kohtasivat jälleen.
”Ja muista, olen aina luottanut sinuun ja tulen aina luottamaan. Voit puhua minulle mistä tahansa ja milloin tahansa, olen valmis kuuntelemaan”, sanoin vakaasti mutta lempeästi. Täplätuike avasi suunsa ja näin Tähtiklaanin soturien tuikkeen hänen silmistään.
”Graniittitähti..” hän aloitti, mutta säpsähti kuullessaan tömisevät askeleet takanaan. Vilkaisin hänen ohitseen ja näin Leijonahännän astelevan meitä kohti. Naaras astahti nopeasti taaksepäin ja katsoi varapäällikköä, joka vilkaisi tätä ilmeettömästi. Tämän jälkeen kullanvärinen kolli siirsi vihreiden silmiensä katseen minuun.
”Anteeksi että häiritsen keskusteluanne, mutta tulin muistuttamaan Rottatassun nimittämismenoista”, hän maukaisi matalasti. Nyökkäsin vaikka mielessäni olin pettynyt hetken keskeytymisestä. Vilkaisin Täplätuiketta, joka nyökkäsi ymmärtäväisesti. Leijonahäntä lähti kulkemaan Suurkiveä kohti ja astelin hänen jälkeensä, mutta ohittaessani Täplätuikkeen sipaisin hänen kylkeään pahoittelevasti.

”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!” kajautin tutun kutsun. Hiljalleen klaanilaiset lipuivat aukiolle ja nostivat kysyvät katseensa minuun. Aavistin mistä he odottivat minun puhuvan, mutta he joutuisivat pettymään. Selvitin kurkkuni ja katsoin klaanilaisia tyynesti.
”Olemme kokoontuneet nimittämään uuden soturin. Rottatassu, tulisitko lähemmäs?” aloitin. Kissojen keskellä seissyt Rottatassu katsoi minua yllättyneenä mutta asteli kuitenkin ripeästi aukion
keskelle. Kaihosilmä käveli oppilaansa vierelle tuima katse silmissään.
”Kaihosilmä, onko Rottatassu mielestäsi valmis soturiksi?” kysyin.
”Kysytkin vielä”, tumma kolli vastasi ylimielisyys äänessään. Nyökkäsin pienesti ja nostin katseeni taivaalle.
"Minä Graniittitähti, Varjoklaanin päällikkö, pyydän soturiesi-isiämme kääntämään katseensä tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääksen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Rottatassu, lupaatko soudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania vaikka henkesi uhalla?"
"Lupaan", Rottatassu vastasi kuuluvasti. Tiesin oppilaan odottaneen tätä hetkeä kauan.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Rottatassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Rottahäntänä. Tähtiklaani kunnioittaa urheuttasi ja mielesi lujuutta ja hyväksyy sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi”, julistin ja loikkasin alas Suurkiveltä. Kävelin tuoreen soturin luo ja kosketin kuonollani hänen päälakeaan. Harmaaraitainen kolli hädin tuskin nuolaisi lapaani ja olin kuulevinani vaimean murinan hänen kurkustaan.
”Rottahäntä, Rottahäntä!” klaanilaiset huusivat. Huutojen hiljennyttyä siirryin syrjään antaen tilaa Rottahännän onnittelijoille. Harmaa kolli nyökkäili onnitteluiden lomasta mutta mulkaisi minua vihaisesti. Ilmeisesti soturinimi ei ollut sellainen mitä hän oli odottanut. Huokaisin mielessäni, aavistaen että saisin kuulla tästä vielä jollain tavalla. Vilkaisin ympärilleni ja näin Täplätuikkeen istuvan kauempana muista ja katsoen minua. Heilautin korviani tuntiessani viileän tuulen puhaltavan turkissani ja lempeä kuiskaus kantautui tajuntaani:
*Tuike kiven pinnan läpäisee, valo sydämestä himmenee mutta ei kokonaan katoa.*
Säpsähdin tunnistaessani äänen. Valosydän?

Nimi: Tuikekukka

08.06.2014 15:11
Näin Graniittitähden ja Täplätuikkeen juttelevan. Naaras oli käynyt myrskyklaanissa. Ymmärsin kyllä miksi naaras oli siellä käynyt, mutta jos kerran halusi myrskyklaaniin, niin sinne jääköön. Vilkaisin Tammiroihua, joka suki turkiaan hiljaisuuden vallitessa. Tassuttelin kollin luo ja aloin sukimaan tämän turkkia voimakkain vedoin.
" Kuule Tammiroihu", sanoin hiljaa." Minäkin rakastan sinua". Tammiroihu käänsi siniset silmänsä minuun ja niissä tuikki selvästi rakkaus. Kehräsimme hiljaa ja hellä tuuli kosketti meitä, kumpaakin. Nousin ylös ja viitoin Tammiroihua seuraamaan minua. Leirin ulkopuolella ei ollut yhtä lämmin, mutta halusin olla kahden Tammiroihun kanssa. Matka oli pitkän, johtuen hiljaisuudesta ja jännityksestä joita kareili ilmassa. Lopulta saavuimme järven rannalle. Korket puut kuvastuivat vedestä ja hopeakylkiset kalat hyppivät vedessä. Paikka oli todella kaunis ja toivoin hiljaa mielessäni, että kukaan ei tulisi nyt.
" Kaunis paikka", Tammiroihu kehui.
" Niin on, mutta minä vain halusin sanoa tämän: Minä olen rakastanut sinua..soturi nimityksestä asti ja...luulin että pidit Carmelitasta...Sen takia olin sinulle niin ilkeä ja Carmelitalle. Minä rakastan oikeasti sinua", sanoin ja laskin päätäni. Sanoja ei tarvittu, Tammiroihu painoi huulensa huulilleni. Päätin suudelman ja katsoin nuorta soturia silmiin. Äkkiä kuului karmea huuto. Juoksin huudon suuntaan ja Tammiroihu seurasi minua. Juoksimme eteenpäin, kunnes näimme mitä oli tapahtunut. Suojatassu huusi apua, kun Tarinaturkki makasi tajuttomana maassa ja heidän edessään oli kettu. Suojatassun takajalasta pulppusi verta ja Tarinaturkin valkoinen turkki oli nyt väriltään punainen verestä. Kettu syöksyi eteenpäin ja yritti raapaista Suojatassun oikeaa etukäpälää, mutta naaras väisti nopeasti. Pelon tuoksu leijui ilmassa ja syöksyi ketun kimppuun. Hyppäsin sen selkään ja aloin raapia selkää veitsenterävillä kynsilläni. Samaan aikaan Tammiroihu hyökkäsi ketun kasvoja kohti. Kolli osui punaruskean eläimen otsaan.
// Jatkan Suojalla//

Nimi: Täplätuike

08.06.2014 14:34
Istuin koko illan Myrskyklaanin leirissä suremassa isäni ruumiin vierellä, turkki emoani vasten. Auringon alkaessa laskea Tuhkatähti tassutteli luokseni ja pyysi minua kohteliaasti lähtemään.
"Tiedän, että hän oli isäsi, ja että tämä tuntuu varmasti kamalalta, mutta hänen klaanitoveriensa vuoksi pyytäisin, ettet jäisi yöksi. Sinua tarvitaan varmasti omassakin klaanissaasi", päällikkö maukui. Nyökkäsin surumielisesti, hengitin vielä kerran Routavarjon hajua johon oli jo sekoittunut kalman kylmä tuoksu.
"Niin... kiitos, että sain olla täällä", kuiskasin hiljaa. "Lähden nyt takaisin omaan klaaniini."
"Otan osaa", Tuhkatähti vielä kuiskasi ymmärtäväisesti. Hyvästelin sisarukseni ja emoni ja lähdin takaisin Varjoklaaniiin reviirien halki. Ohitettuani Varjoklaanin rajan pyydystin nopeasti hiiren, pienen harakan ja sisiliskon. Nyt minulla olisi ainakin tuomisia leiriin.

Leirissä kannoin saaliini pää painuksissa tuoresaaliskasaan yrittäen olla välittämättä jokaista askeltani seuraavasta supinasta ja epäluuloisista katseista. Klaanitoverini alkoivat tuntua vierailta... Kauhistuin ajatustani hieman ja siirryin kohteliaasti pois muiden luota reunalle sen saman männyn varjoon. En edes ottanut saalista, vaikken ollut syönyt koko päivänä.
Ilahduin nähdessäni Graniittitähden astelevan luokseni.
"No?" hän kysyi. Epäröin hetken, pitäisikö minun kertoa Myrskyklaanin asioita omalle klaanilleni, mutta tulisihan se muutenkin selville kokouksessa.
"Routavarjo on kuollut", mau'uin hiljaa. Graniittitähti painoi päänsä.
"Otan osaa", kolli kuiskasi hiljaa. "Routavarjo johti Myrskyklaania pitkään ja hyvin." Nostin päätäni hieman ja yritin piristyä.
"Toin hieman saalistakin... minua koskevat epäluulot alkavat levitä koko klaaniiin", hymähdin harmistuneena. "Minne ikinä menenkin, kissat kääntävät katseensa pois."
"Minä en", Graniittitähti maukaisi. Katsoin häneen kiitollisena. Kollin vaaleansiniset silmät tuijottivat omiini tiiviisti ja vavahdin tahtomattanikin pienesti. Aivan kuin kiitollisuuden lisäksi olisin tuntenut jotakin muutakin häntä kohtaan... ehkä pientä ihastumista?
Pudistin päätäni katkaisten katsekontaktin. Ei, se ei voinut olla mahdollista. Graniittitähti rakasti Valosydäntä, vaikka naaras olikin jo Tähtiklaanissa. En astelisi näiden kahden väliin. En kaivannut yhtään enempää vihamiehiä.

// Graniitti? :3 Toivottavast käy.

Nimi: Sudenhammas

08.06.2014 12:30
Avasin tuskissani silmäni ja näin Sulkaturkin seisovan edessäni. Nostin aavistukswn päätäni ja räpyttelin silmiäni.
"Mitä tapahtui muistan vain teidät ja Tulppaaniraidan ja sitten pimeää", onnistuin sanomaan ennen kuin pääni painui taas alas.
"No koira hyökkäsi ja Siementurkki ja Tulppaaniraita taistelivat sitä vastaan", Sulkaturkki maukui ja silmäni rävähti selälleen.
"Ovatko he kunnossa. Olisin voinut auttaa heita mutta-", Sulkaturkki keskeytti lauseeni ja hymyili vaisusti.
"He ovat molemmat kunnossa. Ei mitään hätää ja koira on kuollut", hän lohdutti ja nyökkäsin uupuneena koska olin yrittänyt nousta ylös.
Menetin taas tajuntani.
//jatkoa. Joku?//

Nimi: Sulkaturkki

08.06.2014 12:03
Istuin hiljaa isäni vieressä. Minua huoletti hänen puolestaan. Sudenhammas ei ollut enää mikään ihan nuori kissa. Katselin isäni arpista turkkia. Hänellä oli paljon arpia. Itselläni ei ollut yhtään arpia. Mutta Sudenhammas olikin puolet vanhempi kuin minä. Siementurkki makasi parantajanpesässä nukkumassa. Aamukatse oli hoitanut häntä myös. Siementurkin vieressä makasi Tulppaaniraita. Minulla oli huono omatunto siitä, että vain he olivat vahingoittuneet. Vaikka olinhan minä tiineenä, mutta silti se ei tuntunut reilulta. Samassa huomasin Sudenhampaan liikahtamaan hieman. Hyppäsin heti pystyyn.
"Aamukatse!" huudahdin. Parantaja nosti päänsä ja katsoi minua. Hänkin huomasi Sudenhampaan liikehtivän hieman. Aamukatse nosteli pari yrttiä suuhunsa ja kipitti luoksemme. Hän alkoi hyörimässä Sudenhampaan ympärillä.
"Voisitko hakea tuolta pesän perältä lisää hämähäkinseittiä?" Aamukatse kysyi.
"Tietenkin voin", nau'uin. Hölkkäsin nopeasti parantajanpesän perälle ja aloin etsimään hämähäkinseittiä. Nappasin mukaani niin paljon hämähäkinseittiä kuin pystyin kantamaan. Sitten juoksin taas Aamukatseen luokse. Annoin seitit Aamukatseelle ja hän alkoi irroittelemaan Sudenhampaan vanhoja seittejä.
"Voinko auttaa jotenkin?" kysyin.
"Voisit viedä jo käytetyt hämähäkinseitit pois", Aamukatse naukui. Nyökkäsin hyväksyvästi. Keräsin kaikki käytetyt seitit mukaani ja lähdin ulos pesästä. Vein käytetyt seitit nopeasti pois ja palasin reippaasti parantajanpesään. Aamukatse ei ollut enää Sudenhampaan luona, kun palasin. Parantaja lajitteli rauhallisesti yrttejään. Tassuttelin hänen luokseen.
"Tiedätkö milloin Sudenhammas herää?" kysyin.
"Vain aika näyttää sen milloin Sudenhammas herää", Aamukatse naukui. Nyökkäsin pienesti ja palasin Sudenhampaan viereen.
"Ehkä sinunkin pitäisi mennä nukkumaan", Aamukatse maukui.
"Ei, haluan olla hereillä kun Sudenhammas herää", nau'uin päättäväisesti. Aamukatse oli sanomassa jotain, mutta Sudenhammas äännähti.
"Sudenhammas?" vinkaisin hieman jännittyneenä.
//jatkoa? Susi?//

Nimi: Graniittitähti

07.06.2014 22:38
Katselin leiristä lähteneen Täplätuikkeen perään mietteliäänä. Tunsin surua ja myötätuntoa naaraan puolesta. Hänellä ei ollut ainoatakaan sukulaista Varjoklaanissa ja klaanilaiset epäilivät hänen uskollisuuttaan. Tiesin kuitenkin naaraan olevan ehdottoman uskollinen klaanilleen ja ymmärsin hänen halunsa käydä Myrskyklaanissa, olinhan tietoinen hänen siellä asuvista sukulaisistaan. Täplätuike oli aina kuulunut minun eniten kunnioittamieni soturien joukkoon, ei pelkästään hänen uskollisuutensa ja taitojensa vuoksi, vaan myös siksi että hän oli aikoinaan toiminut Valosydämen mestarina. Valosydän. Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä. Ikäväni kumppaniani kohtaan oli yhä suuri, mutta pahin suru oli laantunut ajan kuluessa. Täplätuike ja Valosydän olivat tulleet hyvin toimeen keskenään ja minun oli myönnettävä, että näin naaraissa paljon samaa. Kummatkin olivat huolehtivaisia ja lempeitä, klaanilleen uskollisia ja urheita. Ja kummankin kosketus sai sieluni värähtämään tavalla jota kukaan ei pystynyt aiheuttamaan...
Silmäni laajenivat. Kummankin kosketus? Mitä oikein ajattelin? Ravistin päätäni ja vedin henkeä. Olinko minä ihastumassa Täplätuikkeeseen? Ei, ei se voinut olla. Minähän rakastin Valosydäntä!
Ajatukseni keskeytyivät kun leirin suuaukolta kuului lehtien havinaa ja näin Sulkaturkin syöksähtävän aukiolle Sudenhammas tiukasti hampaissaan. Kermanvaalea soturi laski harmaan kollin tomuiseen maahan ja kajautti apua pyytävän naukaisun. Klaanilaiset seisoivat kauempana ja tuijottivat silmät suurina maassa makaavaa Sudenhammasta. Hetkessä olin jaloillani ja syöksähdin kaksikon luo.
”Hae Aamukatse. Nyt!” maukaisin lähimpänä seisoneelle Tarinaturkille. Valkoinen naaras säpsähti käskyäni ja yllätyin itsekin tiukasta äänensävystäni. Soturi kuitenkin nyökkäsi ja kääntyi kannoillaan ampaisten kohti parantajan pesää ja kadoten pian näkyvistä. Käännyin katsomaan Sulkaturkkia joka tuijotti isäänsä silmät järkytyksestä suurina.
”Mitä on tapahtunut?” kysyin pitäen ääneni rauhallisena.
”Siementurkki ja minä löysimme hänet ja Tulppaaniraidan metsästä, isä oli jo entuudestaan haavoittunut. Koira hyökkäsi kimppuumme ja siskoni jäi Tulppaaniraidan kanssa taistelemaan sitä vastaan ja...” naaras selosti ja veti henkeä yrittäen pysyä rauhallisena. Kosketin hännälläni hänen kylkeään ja katsoin Sudenhammasta jonka kylki kohoili hitaasti ja ainoa silmä oli tiukasti kiinni. En tuntenut harmaata soturia erityisen hyvin, mutta omasin hänestä vahvan muiston oppilasajoiltani. Hän oli ollut huolesta suunniltaan kun Tulppaaniraita oli loukkaantunut pahasti ja käyttäytynyt hyvin suojelevasti tätä kohtaan. Tiesin jo silloin kuinka paljon kolli oli naaraasta välittänyt. Nostin katseeni nähdäkseni joko Tarinaturkki palaisi Aamukatseen kanssa. Rukouksiini vastattiin: parantaja säntäsi pesältään Tarinaturkin seuratessa perässä.
”Tarinaturkki, auta minua tuomaan Sudenhammas pesääni. Sulkaturkki, tule mukaan”, parantaja maukui ohjeita jakaen ja tarttui harmaata kollia määrätietoisesti mutta varovaisesti niskasta. Tarinaturkki ja Sulkaturkki tekivät samoin ja naaraat kantoivat kollin Aamukatseen pesälle. Kun he olivat kadonneet näkyvistä, käänsin katseeni leirin suuaukolle ja näin Tulppaaniraidan astuvan leiriin Siementurkki vanavedessään. Ruskea naaras käveli hiljaa ja varoi askeliaan. Kauhistuin nähdessäni hänen verisen turkkinsa ja niin näytti kauhistuvan Tammiroihukin, niin nopeasti poikani syöksähti ystävänsä luokse soturienpesän edustalta ja antoi naaraan nojata kylkeensä. Siementurkki otti avun vastaan ja väläytti kullanväriselle kollille kiitollisen katseen.
”Ovatko Sulkaturkki ja Sudenhammas täällä?” Tulppaaniraita naukaisi hätäisen kuuloisena.
”Parantajan pesässä”, vastasin ja heilautin päätäni pesää kohti. Musta naaras päästi helpottuneen huokaisun ja kiiruhti pesän suuaukolle, jääden odottamaan Siementurkkia. Tammiroihu auttoi ystävänsä pesälle ja jäi seisomaan hetkeksi paikoilleen, kunnes käänsi katseensa minuun. Merensiniset silmät kiiluivat huolesta ja kävelin hänen luokseen.
”Menen puhumaan heille heti kun pahin tilanne on ohi”, sanoin hiljaa. En halunnut mennä häiritsemään parantajaa pahimman kiireen keskelle. Tammiroihu nyökkäsi pienesti.
”Ilmoitan muille ettei parantajaa sovi nyt häiritä ellei ole hengenvaara kyseessä. Etsin samalla Hiillosmyrskyn ja kerron mitä on tapahtunut”, hän maukui. Kosketin kiitollisena poikani kuonoa omallani ja tämä lähti soturienpesälle etsimään Siementurkin kumppania.

Kaiken tämän jälkeen huomioni keskittyi Lumikynteen, joka istui kauempana aukion laidalla ja itki vuolaasti. Virtahammas istui kumppaninsa vieressä ja yritti lohduttaa naarasta nuolemalla tämän päälakea hellävaraisin vedoin. Kävelin heidän luokseen ja loin huolestuneen katseen itkuiseen soturiin.
”Lumikynsi, mikä on?” kysyin jolloin ystäväni nosti meripihkan väriset silmänsä minuun. Kyynelvanat kiilsivät hänen valkeilla poskillaan. Soturi kuitenkin ravisti päätään ja laski katseensa maahan. Vilkaisin Virtahammasta joka katsoi minua vihreät silmät kiiluen. Tiesimme kummatkin erään asian: Lumikynsi näytti siltä kuin ei olisi nukkunut kokonaiseen kuuhun.
”Käyn hakemassa pari unikonsiementä Suojatassulta.” Virtahammas naukaisi huomatessaan parantajaoppilaan kävelemässä kohti parantajan pesää. Nyökkäsin ja ruskearaitainen kolli ponkaisi liikkeelle. Hänen mentyään Lumikynsi nosti uudelleen katseensa ja tuijotti minua silmät suurina. Nyt suruun oli sekoittunut kauhua ja järkytystä.
”Aavekynsi”, hän kuiskasi ääni väristen. Vavahdin pienesti mutta pysyin rauhallisena.
”Isäsi?” ihmettelin, jolloin Lumikynsi kavahti ja nyökkäsi.
”Hän on voimistunut, näin hänen varjonsa järven rannalla. Aion mennä Pimeyden Metsään ensi yönä”, hän maukui kuulostaen päättäväiseltä lopussa. Painauduin naarasta vasten ja nuolaisin hänen otsaansa. Viimeksi kun olin ollut Pimeyden Metsässä, olin siellä juuri Lumikynnen ja hänen tyttärensä Tuikekukan kanssa.
”Tulen mukaasi”, kuiskasin vaikka tiesin ettei se välttämättä olisi edes mahdollista. Olimme kaikki päätyneet silloin samaan uneen tavalla joka ei ollut vieläkään selvinnyt. Toivoin että näin kävisi nytkin eikä Lumikynnen tarvitsisi kohdata isäänsä yksin. Lumikynsi nyökkäsi hiljaa.

Nimi: Täplätuike

07.06.2014 13:41
Suin turkkiani hitain vedoin Varjoklaanin leirin reunamilla, männyn oksien tuomassa suojassa. Mieltäni kalvoi huoli Routavarjosta ja Aamunhohteesta, ja pelkäsin että minä hetkenä hyvänsä leiriin ryntäisi taas yksi Myrskyklaanilainen tuomaan sanomaa jostakin kamalasta. Pahimmassa tapauksessa isäni kuolemasta.
Huomasin muutaman klaanitoverini tuijottavan minua epäluuloisesti, mutta heti kun katsoin heihin, he käänsivät katseensa pois ja jatkoivat keskenään supattamista. Hetken harkitsin meneväni kysymään, mikä heillä oli, mutta sitten tajusin. He epäilivät uskollisuuttani Varjoklaania kohtaan! Toisaalta ymmärsin heitä, sillä olinhan käynyt Myrskyklaanissa useita kertoja viime viikkojen aikana, mutta mielestäni täysin ymmärrettävästä syystä. Eihän minulla ollut enää ketään jäljellä Varjoklaanissakaan! Ainoat sukulaiseni olivat Myrskyklaanissa, ja siksi olinkin yksinäinen. Silti uskollisuuteni kuului Varjoklaanille ja minua raivostutti, että he kehtasivat epäillä minua - olinhan palvellut tätä klaania uskollisesti, jo Revontulitähden aikaan.
Graniittitähti tuli ulos pesästään ja tassutteli lähemmäs etsien katseellaan jotakin ja huomaten sitten minut masentuneen näköisenä. Päällikkö asteli lähemmäs ja istahti viereeni.
"Oletko kunnossa?" hän maukaisi lempeästi. Hymyilin vaisusti kohottaen katseeni.
"En", vastasin totuudenmukaisesti ja harkitsin hetken kertovani päällikölle minua koskevista epäilyistä, mutta pidin kuitenkin suuni kiinni. Olin tahtomattanikin vilkaissut minusta supiseviin kissaryhmiin ja Graniittitähti taisi arvata ajatukseni.
"Älä heistä huolehdi. Niin kauan kuin päällikkö uskoo soturinsa uskollisuuteen, ei sinulla ole mitään huolehdittavaa", kolli hymähti. Vilkaisin häneen yllättyneenä ja kiitollisena. Päällikön katse muuttui yhtäkkiä huolestuneeksi kun hän vilkaisi sisäänkäynnille. Tunnistin sisään astelevan kissan Liekkimieleksi Myrskyklaanista.
"Voi ei..." huokaisin ja tassuttelin Liekkimielen luo.
"Täplätuike", kolli maukaisi. "Syvänneloikka lähetti minut hakemaan sinua." Vilkaisin anovasti Graniittitähteen ja hän nyökkäsi myötätuntoisesti.
"Mene vain", kolli tokaisi. Sipaisin hänen korvaansa hännälläni nopeasti kehräten ja seurasin sitten Liekkimieltä ulos leiristä klaanitovereistani välittämättä.

Nimi: Siementurkki

06.06.2014 11:22
Tajusin naaraan yrittävän pelastaa henkeni ja koetin päästä pois hänen altaan. Lopulta onnistuin ja koira ulvahti ja koetti napata minut leukoihinsa.
Väistin ja hyökkäsin kiinni koiran kaulaa.
Purin sitä rajusti ja koetin saada hampaat syvälle mutta koiran iho oli paksua. Onnistuin työntämään kynteni esille ja viilsin sen kaulaa.
Koiran veri kasteli minut täysin ja hetkeen en nähnyt yhtikäs mitään.
Päästin irti ja asetuin Tulppaaniraidan eteen mutta koira ei pysynyt enää pystyssä vaan kaatui maahan kuolleena.
Katsoin turkkiani ja olin kiljaista ääneen.
Vaaleanruskea turkkini oli värjäytynyt verenpunaiseksi ja haavastani vuosi yhä verta. Tulppaaniraita nousi ylös ja tuiotti minua järkyttyneenä.
"Sinä ihan yksin tapoit tuon hurtan", Tulppaaniraita maukui ja katsoi koiraa mietteliäästi.
"Mennään leiriin. Olen huolissani isästä ja Sulkaturkista hän odottaa sentään pentuja", maukaisin hätäisesti ja olin jo melkein matkalla kun muistin naaraan haavat.
"Ai niin tarvitsetko apua minulta?" Kysyin kohteliaasti.
Naaras murahti.
"En tarvitse apua jos et sinäkään sitä tarvitse", Tulppaaniraita maukui ja tunsin hymyn nykivän poskessani.
//jatkoa. Tulppaani?//

Nimi: Tulppaaniraita

06.06.2014 11:05
Lähdin raahaamaan kumppaniani leiriin ja huomasin että tämän tyttäret seurasivat perässä.
"No, kai sinun on anteeksi pyydetävä" Siementurkki maukui ja sai sisarensa virnistämään. Mulkaisin naaraita vihaisesti ja tiuskaisin;
"En pyytele teiltä anteeksi yhtikäs mitään! Saisitte olla kiitolliaia, että minä raahan isänne leiriin, ettekä te" tiuskaisin ja keskityin taas harmaaseen kolliin. Samassa pusikosta kuului kuitenkin pahaenteinen rasahdus.
"Mikä tuo oli?" Siementurkki maukui hieman epävarman kuuloisella äänellään.
"Miten minä sen voisin tietää" vastasin töykeästi, mutten ehtinyt tehdä muuta, kun puskasta hyppäsi esiin suuri koira. Eläin murisi suunnattoman vihaisena ja kuola valui sen suupielistä. Koira katsoi Siementurkkia uhkaavana, joten jokin sisälläni syttyi. Muistin yhtäkkiä oman emoni kuoleman. Hän oli menehtynyt, kun koira oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Muistin elävästi roisukvan veren ja pahaenteisen kuoleman kitkan.
"Sulkaturkki! Vie isäsi leiriin!" huudahdin ja annoin naaraan ottaa isänsä. Sitten Sulkaturkki lähti pinkomaan eteenpäin. Koira puolestaan oli iskenyt hampaansa kiinni Siementurkin niskaan. En voinut antaa toisenkin kissan kuolla, kuten emoni.
"Siementurkki!!" huudahdin ja repäisin koiran irti naaraan niskasta. Sitten hyppäsin Siementurkin pääle suojaten tätä omalla kehollani. Olin huomattavasti suurempi kokoinen, joten sain koiran iskut itseäni vasten ja Siementurkki pysyi tärisevänä ja verisenä allani.

//Siemen, Susi & Sulka? :3

Nimi: Lumikynsi

06.06.2014 10:42
//Kurre?

Nimi: Lumikynsi

06.06.2014 10:41
Olin yksin kävelyllä. Istuuduin järven rantaan. Oman kuvajaiseni sijaan näin vedessä isäni Aavekynnen. Pelästyin niin pahasti että purskahdin itkuun. Osittain sen takia että hän on saanut tarpeeksi voimia ilmestyä tänne varjona. Jos hän saa lisää voimia hänen armeejansa tulee ja murhaa koko Varjoklaanin.
*Menen ensi yönä Pimeyden metsään.* mietein ja juoksin leiriin viivana. Tämä oli ensimmäinen kerta kun itken muiden nähden sillä Graniittitähti ja Virtahammas juttelivat parantajanpesän edessä. He näyttivät kummastuneilta kun näkivät minut.

Nimi: Graniittitähti

04.06.2014 22:06
Loin lempeän katseen tyttäreeni kun tämä paimensi kaikki neljä pentuaan kohti pentutarhaa. Olin ylpeä heistä kaikista, huolimatta siitä että olin epäluuloinen heidän isäänsä kohtaan. Minun oli vain luotettava siihen että Tunturihalla olisi hyvä isä heille ja kumppani Unikkoväreelle. Tammiroihu tuli vierelleni ja katsoi sisarensa perään myöskin hymyillen.
”He ovat terveitä ja vahvoja, aivan kuten toivoit.” poikani naukaisi hiljaa. Nyökkäsin pienesti. Olin ollut huolissani Unikkoväreen tiineydestä ja pelännyt että jotain menisi pieleen, mutta niin ei ollut käynyt josta olin kiitollinen Tähtiklaanille. Vilkaisin taivaalle ja lähetin hiljaisen kiitoksen tähdistä vartioiville läheisilleni ja esi-isille. Laskettuani katseeni huomasin Täplätuikkeen tulevan leiriin jänis hampaissaan. Naaraan mentyä tuoresaaliskasalle Tammiroihu kiiruhti tämän luokse. Kohotin kulmaani ja seurasin häntä.
”Hyvä kun tulit, minulla on sinulle asiaa.” poikani naukui. Täplätuike vilkaisi meitä molempia kysyvästi.
”Kerro ihmeessä.” hän tokaisi lopulta katsoen poikaani. Tammiroihu veti syvään henkeä. Olin ihmeissäni, mutta uteliaisuuteni oli herännyt.
”Tapasin isoveljesi Syvänneloikan lähellä Myrskyklaanin rajaa.” kolli sanoi. Täplätuikkeen silmät laajenivat. Hän aavisti nopeasti mistä oli kyse.
”Syvänneloikan? Onko perheelleni sattunut jotain?” naaras naukaisi hätäännys äänessään. Katsoin Tammiroihua joka vilkaisi minua. Kehotin häntä jatkamaan nyökkäämällä päätäni ja poikani katsoi uudelleen Täplätuiketta.
”Hän sanoi että Routavarjo on huonossa kunnossa ja pyysi sinua käymään heidän leirissään niin pian kuin mahdollista.” kolli maukui. Täplätuike käänsi vaaleansinisten silmiensä katseen minuun ja tiesin mitä hän aikoi kysyä. Olin tietoinen naaraan perhetaustasta ja nyökkäsin vakaasti.
”Tietenkin voit mennä.” sanoin lyhyesti, jolloin kullanvärinen naaras hymyili kiitollisena ja lähti kohti leirin uloskäyntiä. Hänen mentyään käännyin Tammiroihun puoleen.
”Milloin aioit kertoa minulle että törmäsit myrskyklaanilaisiin? Ja kuinka edes tiedät Syvänneloikan?” kysyin. Ääneni oli vaativa ja syyllistävä vaikka en niin halunnut. Poikani laski katsettaan hieman mutta nosti sen pian uudestaan.
”Älä nyt hermostu, mutta tutustuin erään Myrskyklaanin soturin kanssa kun olin vielä oppilas. Hänen nimensä on Liekkimieli ja hän on Syvänneloikan tyttären kumppani. Tapasin Liekkimielen tänään sattumalta ja siinä samalla myös Syvänneloikkaan. Kerroin kuka ja mistä klaanista olen ja hän sanoi Routavarjon maininneen minusta. Sitten hän pyysi että kertoisin Täplätuikkeelle Routavarjon tilasta.” kullanvärinen kolli lausui. Tuijotin häntä vakaasti ja häntäni heilui puolelta toiselle. Se että pojallani oli ystäviä muista klaaneista ei haitannut minua, sillä tiesin hänen olevan uskollinen klaanilleen, mutta olisin toivonut että hän olisi kertonut Routavarjosta ensin minulle. Nyökkäsin pienesti mutta katsoin häntä vakavana.
”Saat tavata ystävääsi, mutta ensi kerralla kerrot ensin minulle kun kuulet tällaista.” sanoin päästäen ajatukseni julki. Tammiroihu nyökkäsi ja kallisti päätään hieman.
”Mistä tässä Täplätuikkeen sukulaisuudesta on kysymys? Luulin että Lieskatähti oli hänen isänsä.” hän ihmetteli.
”Olen pahoillani, mutta sinun kannattaa kysyä sitä Täplätuikkeelta itseltään.” sanoin. En halunnut kertoa naaraan taustoista ilman hänen suostumustaan. Tammiroihu näytti ymmärtävän mitä tarkoitin
ja kosketti kuonollaan omaani. Tuokiomme keskeytyi kun Leijonahäntä käveli luoksemme. Hän kumarsi minulle ja nyökkäsi pojalleni pienesti.
”Graniittitähti, minulla on kysyttävää. Koskee partioiden järjestämistä.” vihreäsilmäinen kolli maukaisi matalasti. Vilkaisin Tammiroihua, joka nyökkäsi ja lähti kohti soturien pesää. Viitoin Leijonahäntää seuraamaan ja kävelimme pesälleni jossa voisimme puhua rauhassa.
”Olin ajatellut auringonhuipun hetken partioon Hiillosmyrskyä, Lumikynttä, Rottatassua ja johtajaksi Virtahammasta. Metsästyspartioon lähtisivät Tunturihalla, Siementurkki, Sulkaturkki ja Virtaustassu. Kuunhuipun hetken partiota johdan itse ja otan mukaan Väräyskukan, Viirusilmän ja Tarinaturkin.” varapäällikkö luetteli ja katsoi minua samalla kysyvästi. Kuuntelin tarkkaavaisesti ja nyökyttelin vähän väliä.
”Kuulostaa hyvältä”, sanoin ja Leijonahäntä näytti tyytyväiseltä. ”Mitä mieltä olet Rottatassun etenemisestä?”
”Mielestäni hän on edistynyt hyvin. Metsästys sujuu hyvin ja taisteluharjoituksissa hän on hurja vastustaja.” kullanvärinen kolli sanoi mietteliäs ilme kasvoillaan. Nyökkäsin uudelleen.
”Voin siis harkita hänen nimittämistään soturiksi. Onko vielä jotain mistä haluaisit keskustella?” kysyin. Leijonahännän silmissä välähti epävarmuus mutta hän ravisti kuitenkin päätään.
”Tässä taisi olla kaikki.” hän sanoi nopeasti ja nousi seisomaan poistuen pesästä nopeasti. Jäin tuijottamaan hänen jälkeensä ja epäilykset nousivat pintaan. Päästin mietteliään tuhahduksen ja nuolaisin rintaani pähkäilevästi.

Nimi: Täplätuike

04.06.2014 21:48
Juoksin niin kovaa kuin käpälistäni pääsin kohti Myrskyklaanin leiriä. Puut suhahtelivat ohitseni ja tuuli vihelsi korvissani. Minulla ei ollut ollut tietoakaan että isäni oli ollut niin pahassa kunnossa, ja nyt hän oli kuoleman kielissä. Aivan kuin Lieskatähden, kasvatti-isäni kuolema kulkutautiin ei olisi riittänyt - nyt myös Routavarjo kuolisi ja jättäisi minut yksin. Täysin yksin. Ei sisaruksia, ei vanhempia... onnekseni Aamunhohde oli vielä elossa ja hyvinvoiva.
Törmäsin leirin suuaukosta sisään enkä välittänyt närkästyneistä katseista ympärilläni.
"Mitä tuo Varjoklaanilainen täällä tekee?" joku suhahti ja sähähdin hiljaa itsekseni jatkaen matkaani. Törmäsin johonkin valkoiseen ja olin pahoittelemassa, mutta tajusin sen olevan Aamunhohde.
"Mikset ole Routavarjon luona?" hämmästyin.
"Täplätuike! Hei vain", Aamunhohde kehräsi.
"Oikeasti, äiti. Mikset ole Routavarjon luona? Hänhän saattaa..." ääneni murtui ja syöksyin parantajanpesään välittämättä äitini hämmentyneestä katseesta.

Routavarjo makasi hiljaa hämärässä ja hänen kylkensä kohoili vain heikosti. Tassuttelin hänen viereensä ja oudosta hajusta välittämättä painoin kuononi hänen otsalleen.
"Täplätuike", hän kuiskasi.
"Shh", kehräsin hiljaa, surumielisesti. "Älä kuluta voimiasi."
"Minä-..." Routavarjo aloitti, kun Aamunhohde singahti pesään ja järkyttynyt ilme levisi hänen kasvoilleen.
"Routavarjo! Minä- minä luulin että sinulla on vain jotakin lievää..."
"Etkö kertonut hänelle?" säikähdin hieman vilkuillen vanhempiani.

Nimi: Sudenhammas

04.06.2014 16:07
Pysyin hädintuskin pystyssä mutta astuin eteenpäin ja olin kaatua maahan. Tulppaaniraita tuki minua ja oli litistyä alleni.
"Siementurkki, Sulkaraita oletteko kunnossa?", Kysyin heikolla äänellä ja katsoin tyttäriäni huolissani.
Tulppaaniraita väräytti korviaan kuullessaan tyttärieni nimet.
"Olemme ihan kunnossa ei meitä noin helposti satuteta", Siementurkki maukui arvokkaasti ja istui sukimaan turkkiaan liasta.
Olin kaatua kun huimaus iski rajusti. Tulppaaniraita maukaisi huolissaan ja tunsin kaiken pimenevän täysin.
//jatkoa. Joku? Ei kuole.//

Nimi: Tulppaaniraita

04.06.2014 13:38
"Kun pääsemme leiriin voisit tutustua Sulkaturkkiin ja Siementurkkiin" Sudenhammas mutisi, ennenkuin menetti tajuntansa jälleen. Hymyilin tälle ja painauduin siten hnen tummaa turkkiaan vasten. Kollin kaulassa oleva haava vuoti yhä verta, uttei enää niin pahasti. Sen verran kuitenkin, että se kasteli niskani, kun makasin Sudehampaan vierellä...

Kun seuraavan kerran raotin silmiäni, huomasin kahden kissan seisovan edessäni silmät sirillään. Toinen heistä oli vaaleanruskea naaras ja toinen taas kermanvärinen ja täplikäs.
"Mitä teet isän kanssa täällä, ja miksi hän on vahingoittunut?!" ruskea naaras sähisi. Siristin silmäni kapeiksi viiruiksi ja hyökkäsin naaraan kimppun painaen tämän maata vasten. Kermanvärinen puolestaan yritti irrottaa minua, mutta turhaan.
"Kuulepas nyt, neiti idiootti! Minä olen sinun isäsi kumppani ja minulla on oikeus olla hänen kanssaan!!" ärähdin ja olin painamassa kynteni naaraan kaulaan, kun Sudenhampaan ääni kaikuitakaani.
"Tulppaaniraita, EI!" Hän huudahti ja kampesi itsensä ylös maasta. Päästin irti naaraasta ja nousin sitten itsekin.
"Mitä nyt?!" tivasin ärtyneenä ja mulkoilin ruskeaa naarasta.


//Susi ja Siemen? :33

Nimi: Sudenhammas

03.06.2014 15:51
"Annoitko minulle anteeksi että minulla on pentuja jonkun toisen kanssa", kysyin heikolla äänellä ja yskin raskaasti.
"Annoin ja sitäpaitsi on minullakin pentuja toisen kollin kanssa", Tulppaaniraita maukui hiljaa ja mulkaisi siihen suuntaan jossa Suolaturkin ruumis makasi.
Kehräsin käheästi mutta se katkesi yskänpuuskaan. Tulppaaniraita katsoi minuun huolestuneesti ja näytti jännittyneeltä.
"Kun pääsemme leiriin voisit tutustua Sulkaturkkiin ja Siementurkkiin", sanoin unisesti ja tunsin tajuntani alkavan taas hämärtyä.
//jatkoa. Tulppaani?//

Nimi: Unikkoväre

03.06.2014 15:17
”Räntäpentu se on!” sanoin keksittyäni nimen valkoiselle kollille, joka oli avannut toisen sinisen silmänsä. Tunturihalla nyökkäsi ja kantoi Vuonopennun takaisin luokseni. Reipas naaras ei kuitenkaan pysynyt pitkään paikoillaan. Pentu lähti kipittämään ympäri pentutarhaa.
”Tuosta pennusta ei aiheudu kuin harmaita karvoja”, Tunturihalla huokaisi leikkisästi ja lähti naaraspennun perään. Naurahdin huvittuneena ja nuolaisin Räntäpentua. Se yritti yhä saada toista silmäänsä auki. Hymyilin piskuiselle pennulle ja tarkkailin kahta viimeistä pentua. Niistä harmaa kollipentu oli avaamassa silmiään ja se möngerteli kylkeni vieressä. Viimeinen, leopardikuvioinen naaras oli nuorin, eikä näyttänyt avaavansa vielä silmiä.
”Harmaa pentu näyttää avaavan silmiään”, sanoin Tunturihallalle pitäen katseeni yhä pennussani. Tunturihalla maukaisi vastaukseksi ja kantoi jälleen Vuonopennun vierelleni.
”Kuulos neiti, anna isän levätä”, kehräsin. Tunturihalla asettui makaamaan eteeni ja katseli pentuja onnellisena.
”Katso, tuo pentu sai jo silmänsä auki”, hän osoitti harmaata pentua, jolla oli sysimustia raitoja. Pennun silmien väriksi osottautui keltaiseksi. Nuolaisin haikean onnellisena pentua ja aloin miettiä nimeä. Miltä se vaikuttaa?
”Miltä se vaikuttaa?” päästin ajatukseni Tunturihallalle, joka tarkkaili pentua.
”Miten olisi Veistospentu?” kumppanini kehräsi. ”Se on niin... täydellinen.”
”Totta”, kehräsin. Katsoimme pentuja päättäväisinä ja vihdoin myös Vuonopentu oli asettunut paikoilleen.
”Vuonopentu, Räntäpentu, Veistospentu ja-”, luettelin jokaisen nimen kerrallaan, kunnes vastaan tuli leopardikuvioinen naaraspentu. Tuijotin sitä pitkään. Kallistin pienesti päätä, kun sen silmä alkoi avautua. Annoin leveän hymyn päästä kasvoilleni. Ainoa pentu, jonka silmät muistuttivat minua isäni, Graniittitähden silmistä. Vaaleansiniset ja lempeät.
”Vuonopentu, Räntäpentu, Veistospentu ja Lehväpentu”, luettelin uudelleen, jatkaen myös viimeisen pennun nimen. Tunturihalla päästi syvää kehräystä sisältään ja nuolaisi jokaista pentua vuorollaan.

Tammiroihu ja isä olivat jo nähneet pentuni, mutta he eivät tienneet vielä niiden nimiä. Kaikki neljä pentua olivat jo oppineet kävelemisen salat, jos sitää nyt kävelemiseksi voisi sanoa. Pikemminkin kipittelyä ja kompastelua.
”Haluan viedä heidät hetkeksi pentutarhan ulkopuolelle”, sanoin Vuokkopurolle, joka nyökkäsi hyväksyttävästi. Töyttäisin jokasien pennun liikkeelle. He kipittelivät edeltäni ulos pentutarhasta ja työnnyin itse perässä. Ilma oli melko painostava, enkä ollut varma olisiko minun sittenkään pitänyt tuoda pentuja ulos. Ilmeeni kuitenkin kirkastui, kun näin Graniittitähden kävelevän minua ja pentujani kohti.
”Unikkoväre”, hän tervehti. ”Pennut.”
”Heillä on nykyään nimet. Tuo terhakas harmaa naaras on Vuonopentu ja hänen vieressään harmaa mustaraitainen kolli on Veistospentu. Valkoinen on Räntäpentu ja leopardikuvioinen on Lehväpentu. Kun isä käänsin katseensa Lehväpentuun, hän jäi tujottamaan naaraan silmiä lumoissaan. Lehväpentu katsoi häntä takaisin järkymättömänä.
”Hänen silmänsähän ovat kuin-”, päällikkö aloitti.
”Aivain kuin sinulla. Aivan”, jatkoin loppuun ja puskin isääni. Graniittitähti aloitti kehräämään pienesti. Painnautuessani isääni laskin pentuni. Yksi, kaksi, kolme...
Nousin ylös nopeasti ja vilkuilin ympärilleni.
”Missä Vuonopentu on?” hätäännys riipi ääneeni. Graniittitähtikin alkoi katsella ympärilleen, pitäen samalla muita pentuja silmällä.
”Tätäkö neitiä etsitte?” Tammiroihu naukaisi huvittuneena kantaessaan harmaata naarasta suussaan. Päästin syvän, helpottuneen huokaisun, kun Tammiroihu laski pennun maahan. Vuonopentu kipitti luokseni ja katsoin tätä hieman varoittavaan sävyyn.
”Kuules Vuonopentu, ei noin vain saa kadota. Mitä isäsi sanoisi jos löytyisit jostain vahingoittuneena?” sanoin, mutta en voinut pitää katsetta pitkään, sillä Vuonopentu kosketti vain kuonollaan omaani. Nuolaisin pennun päälakea rakkaudella ja aloin töykkimään pentuja pentutarhaan päin.
”Tulkaahan. On aika mennä takaisin sisään”, kehotin ja yllätyksekseni pennut juoksivat takaisin sisään. Kaikki paitsi Lehväpentu. Naaras pentu kiiti vielä takaisin Graniittitähden luo ja nuolaisi tämän isoa tassua hellästi. Sitten hän syöksyi ohitseni sisaruksiensa pariin. Loin isään hempeän katseen, ennen kuin työnnyin takaisin pentutarhaan.

Nimi: Tunturihalla

03.06.2014 14:24
Katsoimme Unikkoväreen kanssa, kuinka valkoinen pentu yritti avata silmiään. Pentu avasi siniset(?) silmänsä.
" Isä? Emo? " pentu kysyi. Nyökkäsin hitaasti ja nuolaisin lempeästi pennun päälakea. Unikkoväre kehräsi ja sanoi:
" Emo ja isä ovat tässä "
Pentu katsoi meitä suurilla silmillään ja vilkaisi pentuetovereitaan.
" Miksi he nukkuvat? " pentu kysyi hämmentynneenä. Kehräsin hieman huvittunneena ja vastasin:
" He eivät nuku, heidän silmänsä eivät ole vielä auenneet, paitsi hänen "
Vilkaisin hopeista naaraspentua. Se tutkaili katseellaan ympäristöään. Pentu maukaisi hiljaa:
" Isä? "
Hän tuijotti minua sinisillä silmillään.
" Vuonopentu ", sanoin katsoen naaraan silmiin. Unikkoväre vilkaisi minuun hieman kummastunneeena.
" Vuonopentu? " hän kysyi hämmentynneenä. Nyökkäsin ja vastasin:
" Tuon naaraan nimeksi tulee Vuonopentu "
Vuonopentu kääntyi katsomaan emoaan ja sanoi:
" Emo "
Unikkoväre nyökkäsi kehräten ja otti pennun lähemmäs. Olin hetken hiljaa ja kysyin:
" Olisiko aika nimetä heidät? "
Unikkoväre nyökkäsi mietteliäänä ja katsoi toista silmänsä avannutta pentua. Vuonopentu nousi hitaasti pystyyn ja lähti kävelemään. Innostunneena se pinkaisi juoksuun, mutta kompastui pian omiin jalkoihinsa.
Kävelin pennun luokse ja autoin sen pystyyn. Kuulin takaani, kuinka Unikkoväre mietti nimiä:
" Haavepentu, Jokipentu, Räntäpentu...."
Nostin Vuonopennun hampaisiini ja toin sen Unikkoväreen luo.

// Tuli kömö, kun jouduin pätkimään sitä hieman..

Nimi: Tulppaaniraita
Kotisivut: http://www.youtube.com/watch?v=ufEejvMEP64

03.06.2014 14:15
"Sudenhammas eeeih!!" kiljuin ja painauduin kollia vasten. En olisi koskaan uskonut, että hän välitti minusta yhä. Mutta siitä ei ollut mitään iloa, jos Sudenhammas kuolisi.
"Sudenhammas, et saa kuolla" mutisin kyynelten läpi. Kolli ei kuitenkaan vastannut, vaan pysyi liikkumattomana.
*et saa tehdä näin* ajattelin onnettomana ja tunsin kuinka kuonolleni tipahti tippa. Se ei kuitenkaan ollut kyynel, vaan sadepisara, joka valui kuonostani poskelle ja sitten maahan. Alkoi sataa vettä.
*tämä tästä vielä puuttuikin* mietin epätoivoisena ja tartuin Sudenhampaan niskaan. Sitten aloin raahata häntä lähimmän puun juurelle suojaan. Kun asetin kollin maahan, hän onnekseni raotti silmiään.
"Et olekaan kuollut!" huudahdin ja katsoin kollia silmät onnesta hehkuen. Hän ei vastannut, hymyili vain onnellisen näköisenä. Hänen aikansa ei ollut vielä.

//Susi? :33

Nimi: Tammiroihu

03.06.2014 00:42
Hyvästelin Carmelitan joka lähti kulkemaan kotiinsa ja lähdin Tuikekukan kanssa kulkemaan kohti leiriä. Kulkiessani katselin hopeajuovaista naarasta hymyillen. Olin juuri kertonut soturille rakastavani häntä mutta tämä ei ollut vielä antanut kunnollista vastausta. Tuikekukka kääntyi katsomaan minua ja tämän silmät tuikkivat kauniisti. Silloin hänen kuononsa alkoi väristä.
”Täällä haisee myrskyklaani.” naaras sihahti ja pysähtyi jolloin tein samoin. Haistelin ilmaa kiivaasti ja huomasin hajun tulevan järven suunnalta. Järkytyin tunnistettuani hajun kantajan ja katsoinTuikekukkaa silmät pyöreinä.
”Mene edeltä leiriin, otan selvää kuka on tunkeutunut reviirillemme.” naukaisin ja ampaisin juoksuun odottamatta Tuikekukan vastausta. Valkea soturi huusi jotain perääni mutta en kuullut mitä.
Sain järven näkyviini ja samassa huomasin valkeaturkkisen kissan ampaisevan ohitseni. Avasin suuni hämmästyneeseen naukaisuun. Liekkimieli! Lähdin juoksemaan kollin perässä enempää miettimättä. Tämä vilkaisi taakseen kuultuaan askeleeni.
”Mitä teet Varjoklaanin alueella, Liekkimieli?” älähdin ja huomasin kuulostavani töykeältä vaikka ei olisi pitänyt. Soturi ei kuitenkaan vaikuttanut välittävän äänensävystäni.
"Jahtaan Tuulenpoikaa, joka kantaa mukanaan tytärtäni!" Liekkimieli huudahti ja lisäsi vauhtiaan.
Kohotin kulmaani ja nostin katseeni taivaalle. Näin ruskeasulkaisen haukan kiitävän korkealla yläpuolellamme. Petolinnun kynsissä oli pieni valkoinen pentu joka vikisi hätääntyneenä. Purin hammasta ja unohdin rajatarkkuuden sen sileän tien. Kiristin vauhtiani kunnes juoksin Liekkimielen rinnalla.
"Siinä tapauksessa, minä autan sinua!" huudahdin. Jahtasimme haukkaa pitkän aikaa, kunnes saavuimme erään männyn juurelle. Liekkimieli ei huomannut esille ilmaantuneita juuria vaan kompastui yhteen ja kaatui maahan. En ehtinyt reagoida vaan kaaduin älähtäen hänen päälleen.
"Kuiskepentu!" ystäväni huusi itkien ja hautasi päänsä tassujensa väliin.

Nousin Liekkimielen päältä pitäen katseeni haukassa, joka kantoi Kuiskepentua kynsissään. Pennun epätoivoiset naukaisut kantautuivat olemattomiin petolinnun kadotessa näkyvistä.
”Se suuntaa Jokiklaanin reviirille!” henkäisin ja otin muutaman juoksuaskeleen kunnes vilkaisin taakseni ja pysähdyin. Liekkimieli itki vuolaasti pitäen yhä päätään tassujensa välissä.
”Tule nyt, meillä on vielä mahdollisuus.” mau'uin hoputtavaan sävyyn, mutta Liekkimieli pudisti päätään.
”Tuulenpoika on liian nopea, emme mitenkään löydä sitä ajoissa.” myrskyklaanilainen sopersi nostaen kyynelten täyttämät silmänsä minuun. Käännyin vanhemman soturin puoleen uskomatta korviani.
”Noinko helpolla luovut tyttärestäsi? Jos sinä et tule, menen yksin.” sanoin jolloin punaläikkäinen kolli nousi jaloilleen.
”Jokiklaanin reviirille? Älä ole hiirenaivoinen, rikkoisit soturilakia ja joutuisit ongelmiin. Mestarisi ja päällikkönne eivät takuulla olisi mielissään.” Liekkimieli huomautti nielaisten ääni väristen. Kollin valkeat posket kiilsivät kyynelistä ja vihreät silmät punersivat aavistuksen.
”Olen soturi nykyään”, sanoin ja huomasin etten ollut sanonut sitä aiemmin. ”Nimeni on Tammiroihu. Sitä paitsi isäni menisi vaikka kaikkien klaanien reviirin halki jos hänelle tärkeä kissa olisi vaarassa.”
”Miten isäsi tähän liittyy?” Liekkimieli ihmetteli.
”Hän oli mestarini ja nykyinen päällikkömme, Graniittitähti.” vastasin kuulostamatta kuitenkaan kerskailevalta. Liekkimieli tuijotti minua sanomatta mitään. Käännyin ympäri ja vilkaisin kollia.
”Mennään.” sanoin, mutta jälleen ystäväni ravisti päätään.
”Luovuta jo. Emme löydä Kuiskepentua enää. Hän tuskin enää on...” Liekkimieli maukui pystymättä jatkamaan loppuun.
”Miten voit luovuttaa nyt? Mitä kumppanisi sanoisi?” aloitin. Enempää en ehtinyt sanoa kun valkea kolli sihahti vaientaakseen minut.
”Herää todellisuuteen Tammiroihu. Tuulenpoika on varmasti jo ehtinyt tehdä tehtävänsä. Meidän on hyväksyttävä se ja mentävä eteenpäin niin raskasta kuin se onkin.” myrskyklaanilainen sanoi murahtaen. Ennen kuin ehdein sanoa mitään Liekkimieli kääntyi kannoillaan ja lähti kulkemaan kohti omaa reviiriään. Tuijotin hänen peräänsä suu auki. Eikö hän halunnut enää yrittää? En suostunut uskomaan että tämä päättyisi näin. Tunsin vahvasti että Kuiskepentu oli vielä elossa, mutta ystäväni oli jo luopunut toivosta enkä uskonut pystyväni vakuuttamaan häntä enempää. Vilkaisin taivaalle, jossa pilvet lipuivat kohti Jokiklaanin reviiriä. Huokaisin raskaasti ja huomasin Liekkimielen ehtineen jo pitkälle. Lähdin juoksemaan ystäväni perään ja saavutettuani hänet kuljimme rinnakkain järven rantaa pitkin.

Matka taittui painostavan hiljaisuuden vallitessa. Vilkaisin vähän väliä Liekkimieltä joka tuijotti silmät sumeana eteenpäin. Purin hammasta ja käänsin oman katseeni eteenpäin. Halusin lohduttaa kollia jotenkin, mutta miten? Hänen tyttärensä oli juuri viety eikä ollut varmaa oliko tämä enää elossa. En pystynyt täysin samaistumaan hänen tilanteeseen, minulla kun ei ollut omia pentuja. Emoni oli menehtynyt heti syntymäni jälkeen joten en ollut ehtinyt tutustua häneen kunnolla. Pystyisin astumaan Liekkimielen asemaan jos menettäisin Unikkoväreen tai isäni. Pelkkä ajatus sai kehoni vavahtamaan. Vilkaisin jälleen Liekkimieltä, joka tuijotti minua sivusilmällä. Kollin vihreät silmät liekehtivät tutuksi tulleella tavalla ja aavistin mitä hän näki.
”Kultainen osuus aurassasi on hieman kasvanut.” ystäväni sanoi äänellä jota en osannut tulkita. Kohotin kulmaani pienesti ja Liekkimieli käänsi katseensa eteenpäin. Liekit katosivat ja katse muutti jälleen murheelliseksi ja sumeaksi.
Matkamme jatkui hiljaisena. Saavuimme joelle jonka toisella puolella alkoi Myrskyklaanin reviiri. Seisahduimme joen äärelle ja kosketin kuonollani Liekkimielen poskea.
”En osaa sanoa kuinka pahoillani olen.” sanoin hiljaa. Liekkimieli ei puhunut mitään mutta painoi kuononsa hetkeksi omaani vasten. Joen toiselta puolelta kuului askelia ja astahdin nopeasti taaksepäin. Näin harmahtavan kissan joka juoksi mäkeä alas meitä kohti.
”Liekkimieli!” kolliksi osoittautunut kissa naukaisi. Tuijotin kollia ja huomasin hänen muistuttavan paljon Routavarjoa, Myrskyklaanin soturia jonka tapasin pian sen jälkeen kun isästäni tuli päällikkö ja olinkin aikeissa naukaista hänen nimensä kun Liekkimieli ehti ensin.
”Syvänneloikka, kuinka Ilveskuura voi? Ovatko muut pennut turvassa?” ystäväni kyseli hätäännys äänessään. Syvänneloikaksi kutsuttu kolli pysähtyi joen äärelle ja veti muutaman kerran henkeä.
”Hän on järkyttynyt ja murheellinen, niinkuin varmasti aavistat. Pennut ovat kunnossa. Entä Kuiskepentu?” harmahtava soturi naukui. Liekkimieli ravisti murheellisena päätään ja huomasin Syvänneloikan sinisten silmien kiiluvan pohjattomasta surusta. Kuunneltuani heidän puheitaan päättelin tämän Ilveskuuran olevan Liekkimielen kumppani, mutta muuten olinkin epävarma. Syvänneloikka tuntui huomaavan minut vasta nyt ja hänen karvansa pörhistyivät aavistuksen.
”Kuka sinä olet?” hän kysyi surusta huolimatta terävästi. Hätkähdin pienesti mutta pysyin rauhallisena.
”Olen Tammiroihu, Varjoklaanista. Olen Liekkimielen ystävä.” vastasin jolloin Syvänneloikka näytti rauhoittuvan, kuin hän olisi muistanut jotain.
”Tammiroihu? Routavarjo mainitsi sinusta. Hän tapasi sinut mennessään tapaamaan Täplätuiketta. Routavarjo siis on isäni ja Täplätuike isosiskoni.” hän kertoi. Väräytin korviani tarkkaavaisesti.
”Syvänneloikka on myös kumppanini Ilveskuuran isä.” Liekkimieli lisäsi ja tunsin piston rinnassani. Kuiskepennun sieppaus oli koskettanut monia ja katsoin Syvänneloikkaa pahoittelevasti.
Harmahtava kolli laski katsettaan hieman mutta nosti sen pian takaisin minuun.
”Tammiroihu, pyydän paljon mutta voisitko välittää viestin Täplätuikkeelle? Routavarjo on hyvin huonossa kunnossa. Kerro että pyysin häntä käymään leirissämme niin pian kuin suinkin.” hän maukui huolestuneella äänellä. Silmäni laajenivat hieman mutta nyökkäsin vakaasti.
”Kerron hänelle heti kun näen hänet.” lupasin ja Syvänneloikka räpäytti silmiään kiitollisena. Käännyin vilkaisemaan Liekkimieltä, joka nyökkäsi minulle hyvästiksi ja ylitti joen. Katselin kuinka myrskyklaanilaiset käänsivät selkänsä minulle ja lähtivät juoksemaan mäkeä ylös kadoten pian näkyvistä. Suuntasin oman kulkuni kohti omaa reviiriä ja juoksin koko matkan aina leiriin asti.

Aukiolle päästyäni vedin syvään henkeä ja annoin katseeni kulkea ympäriinsä. Klaanilaisia kulki pitkin ja poikin aukiota mutta en havainnut merkkiäkään Täplätuikkeesta. Ravasin soturienpesälle ja
kurkistin sisään. Pesässä ei ollut muita kuin Väräyskukka ja Viirusilmä vaihtamassa kieliä ja peruutin ulos. Miettiessäni missä kullanvärinen naaras saattoi olla, huomasin Tuikekukan tulevan luokseni kiivas ilme kasvoillaan.
”Saitko sen myrskyklaanilaisen kiinni? Ilmoitin jo asiasta Graniittitähdelle.” soturi naukui. Säpsähdin sisäisesti mutta nyökkäsin nopeasti.
”Asia on hoidettu, sain häädettyä hänet pois reviiriltämme.” vastasin lyhyesti. Tuikekukka tuijotti minua hetken kunnes nyökkäsi. Kuulin jonkun kutsuvan nimeäni klaaninvanhimpien pesältä. Käänsin katseeni ja näin Haukkahännän viittovan minulle. Vilkaisin Tuikekukkaa ja kosketin kuonollani hänen omaansa.
”Puhutaan myöhemmin. Jos näet Täplätuiketta, voisitko sanoa hänelle että minulla on asiaa?” sanoin hiljaa.
”Hyvä on.” Tuikekukka myöntyi ja hymyili pienesti. Katsoin kuinka kaunis naaras lähti kohti tuoresaaliskasaa ja käännyin uudelleen Haukkahännän puoleen. Kävelin vanhimman luo ripeästi ja kumarsin tälle katsoen samalla kysyvästi.
”Missä olet ollut? Isäsi on etsinyt sinua.” ruskea kolli mourusi.
”Onko jokin hätänä?” kysyin ihmeissäni. Haukkahäntä katsoi minua terävästi mutta sinisissä silmissä pilkahti veikeys.
”Jo vain. Saimme neljä suuta ruokittavaksi klaaniin. Perheesi odottaa parantajan pesällä.” vanhempi kissa tokaisi ja iski silmää. Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä ja katsoin parantajan pesälle. Olin muutamassa loikassa pesän suuaukolla ja laskeuduin pesään ripein askelin. Päästyäni perille näin sisareni makaamassa sammalvuoteella Tuntirihallan ja Graniittitähden istuessa tämän ympärillä. Kolmikko käänsi katseensa minuun ja Unikkoväreen silmissä näkyi kiusoitteleva tuike.
”Luulin jo ettet tule lainkaan.” tuore kuningatar murahti hyvätahtoisesti ja kävelin hänen luokseen koskettaen kuonollani hänen omaansa.
”En jäisi pois yhdestäkään hiirestä.” vastasin ja siirsin katseeni neljään pieneen pentuun, jotka imivät ahnaasti maitoa emonsa nisistä. Vilkaisin nopeasti isää, joka hymyili liikutuksen partaalla.
”Onneksi olkoon. He ovat kauniita.” kehräsin tutkiessani sisarenpentujani tarkemmin. Unikkoväre kehräsi kiitokseksi ja katsoin Tunturihallaa joka nyökkäsi vakaasti. Asetuin istumaan isän viereen. Katsoimme kaikki yhdessä kuinka pennut syötyään käpertyivät Unikkoväreen kylkeen nukkumaan. Hymyilin lempeästi ja tunsin kevyen kosketuksen kyljessäni. Vilkaistessani sivulle näin lyhyen hetken ajan Valosydämen joka katseli pennunpentujaan haikeana. Emoni katosi nopeasti ja jätti jälkeensä kimaltavaa tähtipölyä. Tunsin yhtäkkisen surun sisimmässäni ja silmäni alkoivat kiilua kyynelistä. Hieroin silmiäni tassuuni ja keskityin uudestaan Unikkoväreen pentuihin.

Nimi: Unikkoväre

02.06.2014 19:47
”Vuokkopuro, voisitko katsoa pentujani sen aikaa kun menen katsomaan Hiillostassun nimityksen”, mau'uin ylpeänä vanhemmalle kuningattarelle. Vuokkopuro hymähti lempeästi ja nousi ylös. Hän käveli luokseni ja katsoi pentujani.
”Tietenkin”, hän hymyili. ”Mikään ei ole hienompaa kuin nähdä oman oppilaansa soturinimitys. Paitsi omat pennut tietenkin.”
Hymyilin kiitollisena ja poistuin pesästä. Kävelin suoraan keskusaukiolle ja istuin Tunturihallan viereen. Nuolaisin hänen poskeaan ja katsoin tätä silmiin.
”Miten pennut voi?” hän kysyi lempeästi. Hymyilin.
”Hyvin”, naukaisin. ”He jäivät Vuokkopuron hoiviin.” Tunturihalla nyökkäsi ja kääntyi katsomaan suurkivelle.
”Shh, nyt se alkaa”, kolli sihahti. Käänsin katseeni Graniittitähteen joka seisoi suurkivellä arvokkaasti, mutta hänen silmissään heijastui jotain.
”Olemme kokoontuneet nimittämään uuden soturin”, päällikkö aloitti. ”Hiillostassu”, hän viittoi oppilastani lähemmäs suurkiveä. Seurasin ylpeänä Hiillostassun askelia.
"Minä Graniittitähti, varjoklaanin päällikkö, pyydän soturiesi-isiämme kääntämään katseensä tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääksen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Hiillostassu, lupaatko noudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania vaikka henkesi uhalla?” Graniittitähti kysyi.
Hiillostassun häntä kipristyi innostuneena ja hän vastasi: ”Lupaaan.”
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Hiillostassu, tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Hiillosmyrsky. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja uskollisuuttasi ja hyväksyy sinut varjoklaanin täydeksi soturiksi”, isäni julisti ja loikkasi alas kiveltä. Hän käveli Hiillosmyrskyn luo ja kosketti tämän päälakea kuonollaan. Oppilaani, entinen oppilaani nuolaisi päällikön lapaa kunnioittavasti.
”Hiillosmyrsky! Hiillosmyrsky!” huusin klaanin mukana ja huomasin myös Siementurkin huutavan kovaa. Sen jälkeen Siementurkki kipitti Hiillosmyrskyn luo ja onnitteli tätä. He olivat selvästi rakastuneita. Ei mitään epäillystä. Kun Siementurkki antoi tietä, tassutin Hiillosmyrskyn luo.
”Onnea”, sanoin lempeästi tönäisten tätä lapaan. ”Muista, että olet aina oppilaani.”
Hiillosmyrsky naurahti tuttua nauruaan ja nyökkäsi pienesti. Loin uudelle soturille vielä hymyn ja annoin sitten muille tilaa onnittelemiseen. Kävelin jälleen pentutarhaan. Asetuin pentujeni vierelle ja Vuokkopuro meni omalle paikalleen. Käänsin jokaisen pentuni mahaani kohti ja kun käänsin hopeisenharmaan naaraan..
Pinkaisin ylös pediltäni ja työnnyin ulos pesästä.
”Tunturihalla! Yksi pennuista on jo avannut silmänsä!” huusin, jolloin kumppanini juoksi heti luokseni. Kun kipitimme takaisiin pedille, tajusimme, että valkoinen kolli pinnisteli avatakseen silmänsä. Huokaisin onnellisena ja annoin Tunturihallan suudella minua hellästi.

Nimi: Siementurkki

02.06.2014 18:44
Katsoin kun Hiillostassu nimitettiin soturiksi. Hänen uusi nimensä oli Hiillosmyrsky.
Menin ensimmäisenä hänen luokseen ja puskin kiintyneesti.
"Onnea Hiillosmyrsky," Maukaisin ja nuolaisin hänen molempia poskiaan hellästi.
Hän kehräsi.
"Olisin mieluummin tullut soturiksi sinun kanssasi mutta kai se näinkin käy," Hän naureskeli.
Kehräsin huvittuneena ja päästin muutkin onnittelemaan tuoretta soturia.
//jatkoa. Hiillos?//

Nimi: Sudenhammas

02.06.2014 16:37
Haukoin henkeäni tuskissani ja silmissäni alkoi sumeta mutta pakotin itseni pysymään tajuissaan. Tulppaaniraita oli hakenut hämähäkinseittiä ja paineli sitä haavoilleni.
Älähdin kun hän osui haavan sisäpintään.
"Tulppaaniraita jos en selviä tästä niin rakastan sinua aina ja ikuisesti." Sillä hetkellä kun oli lausunut sanata yskänpuuska sai minut vapisemaan ja suustani roiskui verta.
"Sudenhammas!"Tulppaaniraita huusi.
Menetin tajuntani.
//jatkoa. Tulppaani? Ei kuollut//

Nimi: Tulppaaniraita
Kotisivut: http://www.youtube.com/watch?v=bcpYKBTALKY

02.06.2014 12:39
Karvani tasoittuivat ja korvat suoristuivat väkisin.
"Ni-niinkö...onko sinulla siis jotain minua vastaan vai ei. Jos kerran olet toisen naaraan kanssa, niin miksi edes vaivaudut tänne?" mau'uin katsoen kollia hämmästyneenä. Hän oli juuri vastaamassa, kun Suolaturkki syöksyi tämän kimppuun. Suolaturkki puri Sudenhampaan kaulaa ja raastoi tätä kynsillään. En oikein tiennyt, kannattiko minun auttaa kollia, vai sen sijaan antaa olla. Valitsin kuitenkin toisen vaihtoehdon ja hyppäsin Suolaturkin niskaan. Suurikokoinen kolli päästi otteensa Sudenhampaasta ja kaatuii maahan litistäen minut samalla alleen.
*Miksi minä autan häntä?!* kysyin raivoissani itseltäni, mutten ehtinyt miettiä enempää, sillä Suolaturkki kampesi itsensä taas pystyyn.
"Älä häiritse, Tulppaaniraita. Tuo kolli on petturi, kuten tiedät!!" Suolaturkki sähisi. En kuitenkaan välittänyt, vaan kaadoin hänet uudestaan maahan ja iskin hampaani kollin kaulalle. Suuhuni purskahti verta ja tunsin pientä huimausta, kun Sulaturkki yritti irrottaa minua. Kolli vääntelehti ja kiemurteli hetken, sitten hän jähmettyi.
"Minä rakastan sinua, kaikesta huolimatta" Suolaturkki kähisi katsoen minua silmät sumeina. Päästin irti kollista ja painoin kynteni hänen kaulassaan olevalle haavalle. Sitten kumarruin kollin ylle. Hän painoi huulensa omiani vasten ja samalla hetkellä iskin kynteni syvälle Suolaturkin haavaan. Hän nytkähti ja jäi sitten silmät lasittuneina makaamaan maahan. Sitten nuolin veren huuliltani ja käännyin katsomaan Sudenhammasta, joka makasi maassa. Hänen kaulastaan pulppusi verta voimakkaalla tahdilla.
"Sudenhammas!" kirkaisin ja juoksin kollin luokse.

//Susi? :3

Nimi: Tikru

02.06.2014 12:04
___________________________________________
Sudenhammas// 4kp
Siementurkki// 5kp
Unikkoväre// 30kp
Hiillostassu// 20kp

 

©2018 Metsäketo - suntuubi.com