Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani Jokiklaani Tuuliklaani Varjoklaani  Tähtiklaani Erakot ja kotikisut 

 

Varjoklaanilaisten tarinat

 

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Varjosydän

08.02.2018 11:22
Heräsin kun joku tuli sisään pentutarhaan. Nostin päätäni.
*kotkakatse!*huomasin ilokseni.
Kollin kasvoilla oli huolestunut ilme.
"Huomenta" kuiskasin etten herättäisi pentuja.
"Huomenta" kotkakatse tervehti.
"Mitä sinulla on sydämmelläsi?" Kysyin sillä aavistin ettei hän ollit vain tullut tervehtimään.
"Mitä kävi eilen Sysiraidan kanssa kun olin lähtenyt" hän kysyi varovasti.
"Hänen rakkautensa asuu Jokiklaanissa, hän tuli jättämään hyvästinsä ja neuvottelemaan pennuista. " maukasisin.
"Näin hänellä yhden mitä viidennelle kävi?" Hän kysyi kauhistuneena varmasti jo arvaten mitä oli käynyt.
"Sysiraita tahtoi vain satuttaa minua, sovimme että hän saa kaksi. Toisen hän tappoi silmieni alla ja toisten hän viilteli melkein hengiltä, se tuskin on enään hengissä" maukaisin hiljaa, en tahtoisi että koko klaani tietäisi minulla koskaan olleen viittä pentua, sen tiesi vain minä, keith, laventelitassu ja Ruohotähti. Muiden tiedossa oli neljä pentua joista kolme oli jäänyt varjoklaaniin.
"Pentu on hengissä, törmäsin Sysiraitaan kun hän pakeni reviiriltämme. Hän lupasi että pentu pääsisi hengissä jokiklaaniin ja hän jättäisi sinut ja varjoklaanin rauhaan" Kotkakatse maukui.
Nyökkäsin helpottuneena, ainakin pentu olisi turvassa.
"Niin tämä on sinulle" Kotkankatse huikkasi ja heitti minulle palan korvaa. Tunnistin Sysiraidan tuoksun.
"Kiitos, pidän sen tallessa jotta muistan karkottaa hänet tähtiklaanista kauas pois kun sen aika tulee. " maukaisin huvittuneena.
Kotkakatse oli lähdössä kun yksi pennuistani heräsi.
"Odota Kotkankatse" maukaisin.
Nostin tuon heränneen pennun pesän reunalle.
"Mikä nimi sopisi hänelle?" Kysiyin.
Kotkakatse näytti miettivältä hetken.
"Värepentu" hän maukui lopulta ja lähti pesästä.
*värepentu*
Värepentu katsoi kun Kotkakatse lähti.
"Kuka tuo on?" Värepentu maukui.
"Hän on Kotkakatse" maukaisin.
"Minne hän lähti?" Värepentu kysyi.
"Haluatko ottaa selvää?" Vastasin.
Värepentu nyökkäsi.
"Mene vain" annoin luvan.
Hän hymyili ja säntäsi lyhyillä jaloillaan soturin perään. Ulkoa kuului säikähtänyt kehräys.
*kotkakatse taisi löytyä* ajattelin mielissäni.

//illalla

Etsin kuumeisesti pentua jonka sysiraita oli nimennyt leikopennuksi en ollut itse vielä varma ottaisinko hänelle sitä nimeä, hän oli järkyttynyt pahemman kerran avatessaan silmänsä ensi kertaa silloin kun sysiraita oli lähtenyt, hän oli nähnyt veljensä kuolleena. Klaaninvanhimmat sanoivat hänen olleen hyvin järkyttynyt veljensä kuolemasta ja kaipasi isäänsä.
Hän istui Sysiraidan pedillä.Tämä tökki kuonollaan sammalpalloa jonka hän oli jyystänyt iriti isänsä maukksijasta
"Hei" sanoin ja tämä nosti katseensa.
"Aika mennä nukkumaan"
Hän vain painoi kasvonsa käpälilleen ja jätti sanani huomiotta.
"Haluaisitko nukkua tänä yönä Parantajan pesässä?" Kysyin ajattelematta mitä muut siihen tuumaisi. Haluasin että joku vahtisi tuota jos ei hän suostuisi tulemaan mukaani
"En halua" hän naukaisi
"Oletko aivan varma?" Varmistan
Hän hymyili aavistuksen verran. "Olen"
Vastasin varovasti hymyyn.
Hän nousi ja kiersi hetken isänsä pedillä kunnes taas asettui kerälle sen päälle. Hän nappasi sammalpallon hampaisiinsa ja siirsi sen lähemmäs petiään.
"Sinun pitää tietää, että jos me kaikki jaksamme rakastaa toisiamme, me kyllä selviämme tästä." Jokainen sana vaati ponnistelua, kuin raahaisi hopeahäntää takanaan, ja lauseen sanominen uuvutti minut täysin. En halunnut kertoa pennulleni totuutta hänen isästä, en vielä. Hän oli tarpeeksi rikki jo valmiiksi.
"Aijon toivoa oikein hartaasti" hän vastasi tyynesti.
"Ja rukoilla Tähtiklaania että hän tulee takaisin" tämä jatkoi.
"Rakas..."aloitin mutta hän keskeytti minut
"Tähtiklaani tuo hänet takaisin jos tahtoo" Hän maukui päättäväisenä.
"Rakas, edes Tähtiklaanilla ei ole sellaisia voimia" Sanoin epävarmasti.
"Mutta vanhimmat sanoivat.." hän yritti. Tällä kertaa oli minun vuoroni keskeyttää.
"Kukaan ei ole palannut" naukaisin hellästi. Tiesin ettei Sysiraita palaisi ja hän olisi nyt rakkaansa luona, oikean rakkaansa.
Hän katsoi minua surun murtamilla sameilla silmillään murheellisesti ja ehkä uhkaavastikkin.
"Minä pidän huolen että kaikki on valmiina häntä varten." Hänen äänensä oli tyyni, mutta näin tämän olevan kuoleman väsynyt. Näky sattui sydämmeen niin kovin, että minun teki mieli kääntyä pois. En koskaan ollut nähnyt kenenkään kapiaavan jotakuta niin paljon, miten pieni sydän voisikin kaivata isäänsä jota tuskin tunsi.
Katsoin pentuani kyynelet silmissä, hän muistutti minua Leikotassusta ja murheestani nuorena.
*leikopentu, se pysyköön nimenäsi* ajattelin.
"Aijon aina kantaa sammalpalloa mukana ja pitää kaiken valmiina" hän maukui murtavalla äänellä.
"Ja syön myös lisoja" klaaninvanhemmat olivat näköjään kertoneet että Sysiraita oli rakastanut liskoja vaikka Leikopentu oli protestoinut niiden maistuvan kuolleilta koppakuoriaisilta.
" ja minä... minä....minä pidän kaiken valmiina... hän palaa" tämä sai sanotuksi itkunsa keskeltä.
Nuolaisin tätä päälaelta. Hänen puheissa oli eräänlaista järkeä. Väylien pitäminen avoinna. Asioiden pitäminen vierellä. Veljen muiston vaalimimen. Kivun mukana katoiaisi myös merkitys. Ehkä hän ymmärsi joku päivä että on parempi antaa lähteneiden ja kuolleiden olla kuolleita. En ollut nähnyt pentuani noin rikkinäisenä, hän oli tuhansina sirpaleina.
Hetken myöhemmin hän oli jo syvässä unessa ja kyynel vierähti tämän silmäkulmasta. Nousin hänen vierestään ja venyttelin jäseniäni. Nappasin hellästi kiinni tämän niskasta, niin ettei hän heräisi ja kannoin hänet pentutarhaan. Laskin hänet vierelleni ja siirsin muutkin pennut vatsani viereen.
*hyvä tähtiklaani, anna taivalpennun olla elossa ja onnellinen siellä missä hän on. Nauttia niiden kissojen seurasta joita hällä on, säästä hänet Sysiraidalta. Tuo hänet luokseni.*





//kaksi päivää sysiraidan lähdöstä varjoklaanista, saapuu rajapartiolle tieto että Sysiraitaa ei koskaan hyväksytty klaaniin. Mutta pentu on turvassa jokiklaanissa.

Tieto saapui korviini nopeasti. Leikopentu oli klaaninvanhimpien luona mutta muut makoilivat pedilläni.
"Ruusujalka katsotko heidän perään hetken?" Kysyin emoltani. Hän nosti päätään ja nyökkäsi.
"Kiitos" naukaisin.
Tassuttelin pois pesästä. Löysin Ruohotähden puhumassa Kidekuun kanssa joka oli ollit vastuussa partiosta joka tapasi Jokiklaanin sattumalta.
"Ruohotähti" naukaisin.
Molemmat kääntyivät minua kohti.
"Voinko lähteä jokiklaaniin selvittämään asiat pennusta, se kuuluu meille." Maukaisin.
"Et" Kidekuu maukui.
Katsoin särkynenin sydämmin Kidekuuta, tiesin tämän tietävän kuinka vahva oli emon ja pennun välinen side.
"Kide, anna minun hoitaa tämä" ruohotähti maukui.
"Varjosydän, Kidekuu on oikeassa että sinun pitäisi huolehtia pennuistasi mutta ymmärrän syysi päästä mukaan. Saat tulla jos lupaat kääntyä heti kun Routamyrsky käskee. Hän ja Kidekuu tulevat kanssasi" Ruohitähti jatkoi.
Kumarsin ja Kidekuukin näytti tyytyväisemmältä kun pääsisi mukaan. Hän haki Routamyrskyn mukaan.
"Haluatko syödä jotain ennen kun lähdemme? Et ole syönyt tänään ja eilen jätit syömättä." Routamyrsky kysyi.
"Kyllä minä pärjään" naukaisin ja loihdin hymyn huulilleni. Toki minulla oli nälkä mutta söisin sitten kun palaisimme.
"Hyvä on" routamyrsky naukaisi epävarmana.
Suuntasimme suoraan jokiklaanin rajalle Kidekuu johdossa. Yhtääkkiä routamyrsky hyppäsi erään puun juurelle. Katsahdin tähän kummastuneena ennenkun ymmärsin tämän teilanneen hiiren.
"Emme ota askeltakaan ennenkun olet syönyt tuon, ethän sinä voi taivaltaa heidän leiriinsä saakka kun et ole syönyt moneen päivään mutta silti pentusi ovat käytännössä syöneet sinua." Hän maukui vakavan.
"Hyvä on hyvä on. Kuhan pääsen taivalpennun luo pian" naukaisin ja kumarruin hiiren puoleen hankkiuduin siittä eroon muutamalla haukkaisulla. Lämmin veren maku tulvahti suuhuni.
*omnomnom*
Nuolin huupieleni ja hautasin luut nopeasti maahan.
Astelimme kovalle hirviömaalle se oli jäässä ja hiljainen. Hiivimme hiljaa sen yli.
Laskeuduimme jokiklaanin reviirille. Löysimme pian partion.
"Aivan, taivastähti mainitsikin että saataisit ilmestyä. Seuratkaa, viemme teidät leiriin. Saatte puhua hänen kanssaan" maukui harmaa kissa joka esitteli itsensä Tuhkamyrskyksi.
Seurasimme partiota halki jäisen maan. Saavuimme leiriin ja Taivastähti oli jo meitä vastassa.
"Varjosydän sinä tulet kanssani ja te muut saatte odottaa ulkopuolella, häntä asia koskee."
Taivastähti saattoi minut pesäänsä.
"No tiedämme molemmat miksi tulin" maukaisin.
"Totta, taivalpentu on tosin hyvin heikkona. Sysiraita raapi häntä vielä ennenkun jätti jokiklaanin, hänen turkistaan ei ole paljon jäljellä, lisäksi hän oli pahasti kylmettynyt. Parin päivän ikäisen pennun tuonti toiseen leiriin ei takss hyviä mshdollisuuksia pennun selviämiseen."
Henkäisin kauhuissani, millaiseen kissaan olin oikein rakastunut?
"Hän ei selviä välttämättä matkasta Varjoklaanin leiriin" Taivastähti jatkoi.
Nyökkäsin.
"Saanko nähdä hänet" jatkoin varovasti. Jokiklaanin päällikkö katsoi minua hellsti.
"Tottakai, kamalaa että tämä meni näin." Taivastähti sanoi.
Hän ohjeisti minut parantajan pesälle. Tassuttelin sisään. Vastassa oli nenäänsä nyrpistävä soturi js parantaja.
"Hän on täällä" maukui parantaja.
Pentuni makasi pehmeällä sammalpedillä, sahramitassu oli kiertynyt hänen ympärilleen ettei taivalpennun tarvitsisi palella. Hän väistyi kun saavuin. Kosketin kuonollani varovasti pentua. Se tuhisi ja avasi silmänsä.
"Emo" se kuiskasi.
"Minä tässä, sysiraita ei tule satuttamaan sinua enään. Olet turvassa ja pian pääset kotiin" lepertelin pennulleni. Silmäni koskuivat kun pentu ryömi lähemmäs minua. Esikkokuu oli tehnyt hyvää jälkeä, taivalpennun turkki tuoksui kehäkukalle ja oli hämähäkin seitin peittämä.
"Sysiraita sai aikaan paljon vahinkoa" Sahramitassu maukui.
"Mitä tapahtui hänen tultua tänne, ei taival ollut näin haavoilla hänen lähtiessä." Kysyin lasisin silmin.
"Sysiraita meni päällikön puheille pennun kanssa. Muta ei suostunut vannomaan uskollisuutta jokiklaanille joten Taivastähti käski hänen lähteä jokiklaanista. Hän viilsi pentua ja sanoi tappavansa sen muistoksi. Hän suutuksissana kohotti tassunsa uuteen iskuun mutta Takiaisroihu lopetti hänen hyökkäyksensä ja nappasi pennun turvaan. Sysiraita juoksi ulos leiristä ja manasi kostoa sinulle, varjosydän. Sen jälkeen ei häntä ole näkynyt eikä partio ole haistanut häntä. " Sahramitassu lopetti tarinansa.
"Olen niin pahoillani että Taivalpentu joutu kokemaan tämän, jos voisin ottaisin nuo haavat itselleni. Tekisin sen hetkeäkään epäilemättä. Kiitos kun hoidatte häntä." Mau'uin ja loin kiitollisen katseen parantajiin.
Kosketin neniä vielä Taivalpennun kanssa ennen kun menisin ilmoittamaan päätökseni Taivastähdelle.
*hän ei selviä matkasta*
"Taivastähti, käykö jos haen hänet kun hänen haavat ovat parantuneet, lähetä joku ilmoittamaan kun hän on valmis." Naukaisin.
"Sopii" Taivastähti maukui.
Lähdin jokiklaanista Kidekuun ja Routamyrskyn kanssa.
"Mihin päädyitte?" Kidekuu uteli.
"Haemme pennun kotiin kun hänen haavat ovat sen verran parantuneet että hän kestää matkan." Vastasin.
Routamyrsky nyökkäsi.
Saavuimme leiriin ja kidekuu lupasi ilmoittaa päätöksestä jotta minä pääsisin pentujeni luo. Pentutarhassa minua oli vastassa nälkäinen joukko, leikopentu ja Kielopentu juoksivat ympäri ja vaahterapilkku näytti närkästyneeltä.
"Emo" Leikopentu maukuaisi innoissaan ja sydämmenlyöntiä myöhemmin koko katras oli jaloissani.
Kömmin makuusijalleni ja pennut seurasivat perässä

//käykö ruhtinas tälleen.
Jatkakoo ken haluu

Nimi: Kotkankatse

07.02.2018 01:38
Olin ollut aammusta asti metsällä Viistotassun kanssa. Nimityksestäni soturiksi oli jo jonkin aikaa, ehkä muutamia päiviä, viikko tai kaksi. Olin aluksi luullut, että pääsisin nimityksen jälkeen kiertämään enemmän rajoja tai tekemään jotain mielenkiintoista, mutta ei. AINA VAIN METSÄSTYSTÄ. Lisäksi, Vesiturkki ja minä riitelimme yhä ja muut soturit melkein heittivät meidät ulos pesästä ensimmäisenä yönä, koska ajauduimme jälleen sanaharkkaan ja rupesimme melkein huutamaan. Kuulimme ystäväni kanssa kuinka joku lähestyi. Keskeytimme jäljityksen ja tervehdimme Varjosydäntä, sekä Pimeävarjoa. Oli outoa nähdä 'emoni' muun kuin Sysiraidan kanssa kävelyllä, mutta ilmeisesti tämä ei ollut taaskaan paikalla. Varjosydän näytti jotenkin rennolta tämän seurassa.
"Onko metsästys onni myötä?", naaras kysyi.
"On", maukaisin. Olimme saaneet jo oravan ja linnun, joka oli aika hyvin ajatellen olosuhteita ja riistan yleistä vähyyttä. Yhtäkkiä sieraimiini tulvahti tuttu haju, joku naapuri oli päättänyt tulla kylään. Pimeävarjo astui hieman Varjosydämen eteen suojatakseen tätä tarpeen tullen. Pian eteemme hölkkäsi punaruskea naaras.
"Millä asialla olet reviirillämme?", varapäällikkömme kysyi.
"Parantajamme on kuollut kaksijalkojen takia ja tarvitsemme Värelehden apua", tämä kertoi.
*Parantaja kuollut?*, ihmettelin. Olin kyllä kuullut sotureiden katoavan ja kuolevan, mutta parantajathan pysyivät melkeinpä koko ajan leirissä. Miten tämä siis pystyi kuolemaan kaksijalkojen takia? Näin silmäkulmastani Varjosydämen kuiskaavan jotain Viistotassulle, joka lähti sitten kohti leiriä. Itse päätin ottaa vähän paremmin selvää tilanteesta, en kumminkaan voinut uteliaalle luonteelleni mitään.
"Mitä tapahtui tarkalleen?", kysyin naaraalta. Kylmä katseeni kohtasi naaraan hengästyneet kasvot.
"Kaksijalat tappoivat Mustikkaraidan ja Pujotassu tarvitsee apua, sillä ei ole vielä lainkaan valmis parantajaksi" Lumikkotaival maukui lopulta.
*Eli ei pelkästään parantaja. Ei pyhä... no mikä olento siellä pilvien päällä tähdissä nyt asuukaan*, tuumin huolestuneena. Ihmisistä oli tosiaan hirveästi haittaa klaanikissoille. Onneksi olimme aika lähellä leiriä, joten Värelehti sekä Ruohotähti saapuivat nopeasti. Päällikkö nyökkäsi myrskyklaanilaiselle ja meni suoraan asiaan. Oli selvää, että Viistotassu oli kertonut mitä oli tapahtunut.
"Värelehti tulee mukaasi Lumikkotaival, Kotkakatse mene hänen mukaansa ja takaa hänen turvallisuutensa", vanha kolli sanoi. Ensiksi en ymmärtynyt mitä tämä oli sanonut, mutta pian tajusin, että Ruohotähti oli käskenyt MINUA menemään parantajan mukaan. Vaikka se ei ulospäin näkynytkään, olin hyvin innoissani. Vihdoinkin pääsisin Myrskyklaanin reviirille ja jopa heidän leiriinsä!
*Uusi paikka, uusia kissoja ja vieläpä vapaa kulku!*, riemuitsin. Ulospäin kumarsin pienesti päällikölleni ja lähdin Värelehden kanssa Lumikkotaipaleen perässä kohti Myrskyklaanin reviiriä.

Kun saavuimme Myrskyklaanin leirin laitamille, ainut asia mitä pystyin ajatella oli...
*No nyt on kyllä väritön paikka*
Lehtipuut näyttivät miltein kuolleilta ilman lehtiään, eikä paksu lumikerros maanpäällä tuonut sen enempää väriä. Pystyin haistamaan Myrskyklaanin hajun kaikkialla ja leirin suuaukolle saapuessamme haju oli vahvimmillaan.
"Varokaa askelianne", Lumikkotaival sanoi. Otin muutaman askeleen eteenpäin ja näin Myrskyklaanin leirin koko komeudessaan. Se oli täysin erilainen, mitä olin luullut. Pesiä oltiin rakennettu kallioisen montun reunoille ja se melkein muistutti linnoitusta, tai kuolon loukkua. Laskeuduimme jyrkkää polkua pitkin alas. Värelehti oli selvästi tervetullut näky, mutta itse sain osakseni epäileviä ja jopa uhkaavia katseita. Katselin ympärilleni ja huomasin, että monilla kissoilla oli aika tuoreita arpia.
*Aivan... Tuuliklaani*, muistin. Päästyämme kaikki kolme ehjin nahoin alas, astelimme keskelle leririä, jossa meitä vastaan asteli kokouksessa näkemäni kissa. tämän turkki oli valkea kuin lumi, lukuu nottamatta muutamaa oranssia läiskää. Muistaakseni tämän nimi oli Vinhatähti. Kollin vierellä käveli toinen laikukas kissa, tämä taisi olla varapäällikkö.
"Kiitos saapumisestasi Värelehti", Vinhatähti sanoi. Värelehti nyökkäsi tälle pienesti.
"Toivottavasti minusta on apua Pujotassulle ja otan osaa menetyksestänne", parantajamme sanoi.
"Kiitos", Kolli kiitti kunnes käänsin katseensa minuun. Tämän katse oli mitään sanomaton.
"Ruohotähti taisi lähettää sinut saattamaan parantajaanne, hyvin hänen tapaistaan", Vinhatähti totesi.
"Kyllä, olen Kotkankatse", esittäydyin kumartaen pienesti. Nostaessani pääni, huomasin jonkun heiluvan epämääräisesti hieman kauempana kaksikosta. Vilkaisin pikaisesti Vinhatähden olan ylitse ja tunnistin Minkkihännän huitomassa ilmaa käpälällään. Hymyilin tälle pienesti merkkinä siittä, että huomasin tämän. Totta kai muut huomasivat tämän ja kääntyivät naarasta kohti. Varapäällikkö viittasi hännällään naarasta tulemaan lähemmäs ja naaras tottelikin, tosin, hieman nolona.
"Minkkihäntä, etkös kertonut jonkun varjoklaanilaisen auttaneen sinua kun olit jäänyt ihmisten loukkuun?", tämä kysyi.
"Kyllä Säröpolte, itseasiassa kotkankatse tässä sattuu olemaan se samainen kissa", tämä kertoi. Kuulin leirin laitamilla istuvien kissojen supisevan jotain, mutta sävy ei ollut niinkään vihamielinen.
"Aivan, kiitos siis sinun, soturimme pääsi kotiin. Olemme sinulle kiitollisia avustasi kotkankatse", Säröpolte naukaisi.
"Ei se ollut mitään, olen iloinen, että pystyin auttamaan", sanoin vaatimattomasti. Vaikutti siltä, että myrskyklaanilaiset olivat juuri sellaisia kuin 'emo' oli kertonut. Ystävällisiä ja kunniakkaita. Värelehti antoi minun lähteä takaisin omalle reviirilllemme ja niin teinkin. Vaihdettuani muutaman sanan Minkkihännän kanssa ja vastattuani erään uteliaan pennun kysymyksiin, joka oli hiippaillut ulos pentitarhasta. Koko lyhyen vierailuni ajan, minusta tuntui, että joku olisi tuijottanut minua. Lopulta päätin lähteä takaisin, sanoin Minkkihännälle ja Suistohaukalle ohimennen näkemiin ja kiipesin ylös leiristä. Lumi leijaili hiljalleen maahan kun kävelin hiljalleen kohti rajaa. Minulla ei ollut kiirettä takaisin, joten katselin rauhassa ympärilleni. Yhtäkkiä kuulin lähestyviä askeleita takaani. En ollut varma, kuka tulia oli, joten kiepsahdin nopeasti tämän suuntaan. Hitaasti, mutta varmasti kinosten takaa ilmestyi valkea, hyvin vanhan näköinen naaras, jonka sinmät hehkuivat mintun vihreinä. Tämä näytti hengästyneeltä ja ilahtui selvästi kun näki minun pysähtyneen. Naaras tuoksui jotenkin makealta.
"Enkai säikäyttänyt nuorukainen?", tämä kysyi. Tämän ääni oli lempeä ja hunajainen.
"En nyt sanoisi", vastasin. "Kuinka voin auttaa...?", jatkoin. Naaras tasasi hieman hengitystään.
"Olen Minttuturkki, ja sinä taist olla Kotkankatse, eikö vain?", tämä esittäytyi. Nyökkäsin tämän olevan oikeassa.
"Kuulo siis pelittää vielä, se on hyvä", tämä naurahti. Naaras vaikutti hyvin suloiselta ja lempeältä. Nuorempana tämä oli varmaan ollut aika tavoiteltu.
"Kuinka voin olla siis avuksi Minttuturkki?", kysyin tältä kohteliaasti.
"Minun oli pakko kysyä, tiedätkö ketään Tao nimistä kissaa?", tämä kysyi. En tiedä mistä kysymmys tuli, mutta tiesin kyllä yhden sen nimisen kissan, en kumminkaan ollut varma, oliko kyseessä sama kissa.
"Kyllä, tai noh, en henkilökohtaisesti. Aikoinaan kaupungissa asusti sen niminen kolli. Tämä johti kissalaumaa. Kuinka niin?", kerroin lyhyesti mitä tiesin. Naaraan silmät tuntuivat syttyvän jotenkin eloon.
"Onko ihan hullua olettaa, että olisit tälle jotain sukua?", tämä lohkaisi yllättäen. En tiennyt mistä naaras oli tämän keksinyt, mutta en voinut väittää tämä olevan väärässä. Mietin tosin ensin, mitä minun pitäisi vastata. Päädyin kumminkin kertomaan totuuden.
"Itseasiassa kyllä. Olen hänen poikansa Yangin tyttären pojan poika... Mistä tiesit?", kysyin hämmentuyneenä. Minttuturkki näytti helpottuneelta ja onnelliselta.
"Tiesin. Vanhat silmäni eivät petä. Sinulla on samanlaiset silmät kuin Perhossielulla ja Liekkitähdellä, eri väri tosin", tämä totesi. Tässä vaiheessa keskustelua olin täysin hämilläni. Naaras näytti huomaavan tämän myös.
"Nuorukainen, jos kerta olet Yangin jälkeläinen, se tarkoittaa sitä, että sinussa virtaa Myrskyklaanin verta", tämä töksäytti.
*Mitä apsoluuttista kettua?!*
"Mutta, miten, eihän se ole mahdollista? En minä ole klaanisyntyinen, eikä kukaan suvustanikaan!", naukaisin järkyttyneenä. Naaraan täytyi olla erehtynyt. En ollut ikinä edes kuullut puhuttavan klaanikissoista kotipuolessa, joten miten moinen olisi mahdollista.
"Rauhoitu pikkuinen niin selitän. Emoni nimi oli Perhossielu, hän oli Myrskyklaanista, mutta päätyi kaksijalkojen kaappaamaksi ja päätyi kaupunkiin. Siellä häntä ja veljeäni Liekkitähteä, joka oli silloin vielä Liekkipentu, auttoi eräs mustavalkoinen kissa nimeltä Tao. Myöhemmin emoni synnytti kaksi pentua. Toinen oli musta ja toinen valkea. Pennuilla ei ollut samaa isää mitä minulla ja sisaruksillani, ja emomme päätyi viemään pennut Taolle, joka oli heidän isänsä. Valkea kolli sai nimen Yang, kun taas musta naaras Yin. Yin löysi aikuisiällä tiensä klaaneihin, kun taas Yang jäi isänsä luokse klaaniin ja otti myöhemmin johtajan paikan. Pääsin itsekkin kerran tapaamaan tämän ja hänellä oli samanlaiset siniset silmät kuin sinulla lapsukainen. Mutta niiden muoto ja katse on sama kuin emollani ja veljalläni", Naaras kertoi. Minun oli pakko istua alas tarinan puolivälissä.
"Minussa siis virtaakin klaaniveri?", kysyin hiljaa, melkein kuiskaten.

Kumarruin kulkemaan tutusta Varjoklaanin sisäänkäynnistä monien ajatusten pyöriessä mielessäni. Olin edelleen hämmentynyt Minttuturkin kertomuksesta, mutta samalla innoissani. Minussa siis virtasikin samaa verta kuin tovereissani. Ei sillä, että sillä olisi niin väliä, mutta nyt ainakin voisin sanoa Vesiturkille takaisin ja oli hienoa saada tietää uusia asioita suvustaan. Astuessani aukiolle, ensimmäisenä silmiini osui Ruohotähti, joka jutteli Laventelitassulle pentutarhan edustalla. Astelin kaksikon luokse tervehtien heitä tömpön heilautuksella.
"Kotkankatse, menikö matka hyvin?", päällikkö kysyi jotenkin hyväntuulisesti.
"Kyllä, Värelehti jäi yöksi Myrskyklaaniin ja lähetti minut takaisin. Vinhatähti lähetti kiitoksensa", kerroin. Raportoituani Ruohotähdelle, päätin piipahtaa tervehtimässä Varjosydäntä. Kuonooni tulvahti pentutarhan makea ja kotoisa tuoksu, kun astuin sen suuaukosta sisään. Tosin, tänään siihen sekoittuui toinenkin haju. Haju, jota en ollut ennen haistanut. Kurkatessani kulman takaa Varjosydämen makuupaikalle tajuan mikä se uusi haju oli. 'Emoni' vierellä makoili tyytyväisesti tuhisten viisi suloista karvapalloa. Minulle tuli jotenkin lämmin tunne ja kasvoilleni levis lempeä hymy. Astelin esiin nurkan takaa Varjosydämen luokse.
"Mistäs minä jäin paitsi, menit sitten synnyttämään heti kun parantaja oli poissa?", naukaisin pieni hilpeys äänessäni.
"Et paljosta, Laventelitassu osaa asiansa. Miten meni Myrskyklaanissa?", ex mestarini kysyi. Mietin muutaman sekuntin mitä vastaisin, sillä en halunnut ihan vielä kertoa oppimastani naaraalle.
"Aikamoinen kaaos....", aloitin, mutta sitten tunsin jonkun tunkevan ohitseni. Tunnistin tämän Sysiraidaksi. Tämä vilkaisi minua ohimennen ja sai karvani melkein nousemaan pystyyn. Kollin katse, se oli jotenkin.... väärä. Ulospäin kolli vaikutti iloiselta, mutta tämän silmät, niistä näkyi jotain muuta. Vedin henkeä kollin mennessä ohi.
*Joki*, tajusin yllättyneenä. Aloin vähitellen ymmärtää mistä oli kyse.
*Voi Varjosydäntä...*, tuumin. Vaikutti siltä, että kolli oli tullut jättämään hyvästit. Ajatus tästä sai äskeisen lämmön haihtumaan ja tunsin, kuinka sydämeni täyttyi kylmyydellä ja jopa pienellä vihalla. Varjosydän oli selvästi onnensa kukkuloilla ja sitten.... En voinut edes ajatella enempää. Vähitelllen närkästykseni kollia kohtaan alkoi näkyä jopa kasvoiltani, joten päätin lähteä. Osa minusta halusi jäädä naaraan vierelle kaiken varalta, mutta tiesin mestarini olevan vahva. Tämä ei muutenkaan kuulunut minulle. Astelin sukkelaan ulos pentutarhasta ja lähdin melkein juosten leiristä öiseen, tähtien valaisemaan yöhön. Muu klaani oli jo nukkumassa, mikä oli alkujaan huvittanut minua, sillä me kissat kumminkin olemme yö eläimiä.

Istuin hiljaisen mäntymetsän siimessä eräässä männyssä. Se oli se sama mänty, jossa olin viettänyt ensimmäisen yöni Varjoklaanin alueella. Mänty sijaitsi leiristä alaspäin, suhkot lähellä Jokiklaanin rajaa. Pieni tuuli puhalsi hiljenneen metsän poikki ja hyväili turkkiani. Vaikka kuu olikin muutaman pilven takana, oli yö silti hyvin kaunis. Tähdet tuikkivat kirkkaina kylmällä taivaalla. Tällaisina öinä emoni oli yleensä laulanut minut ja sisarukseni uneen. Mieleeni muistui lauluä mitä emoni oli aina laulanut. sanoja en enään muistanut, mutta sävelmä oli edelleen tuttu. Muistellessani emoa ja sisaruksiani, tunsin pienen pistön sydämessäni ja tunsin pienen kyyneleen valuvan silmäkulmastani.
*miten he voivat, ovatkohan he muuttuneet yhtään, kai he vieläkin uskovat minuun ja odottavat paluutani*, olivat päällimmäiset ajatukseni. siitä oli kumminkin yli kolme kuuta kun olin lähtenyt kotoa. Ja mikä seikkailu se olikaan ollut.
*Kumpa pääsisin kertomaan siittä heille pian*, toivoin hiljaa luoden katseeni tähtiin. Sitä yhtään miettimättä, aloin hyräillä hiljaa emoni sävelmää. En omasta mielestäni ollut kummoinen laulaja, vaikka emoni muuta väittikin. Jotenkin hyräillessäni minusta tuntui, kuin perheeni olisi ollut vierelläni. Oloni muuttui jotenkin turvallisemmaksi. Yhtäkkiä kuulin pienen kivuliaan maukaisun maanpinnalta. Suljin suuni samointein ja jäin kuuntelemaan. Ääni tuli lähemmäksi ja pian pystyin erottamaan Sysiraidan hahmon tähtien valossa. Tämä kantoi mukanaan pentua, joka naukui hätääntyneenä. Sysiraita sähähti tälle, mutta pentu oli vielä liian pieni ymmärtääkseen tätä.
*Sinne meni se rauhallisuus*, totesin, kun tunsin inhon sydämessäni kasvavan. Ymmärsin kyllä, että Varjosydämen ja Sysiraidan välit eivät kuuluneet minulle, mutta en aikonut katsella sivusta, kun kolli vain roikotti pentua ja oikeastaan pisti tämän itkemään. Pennun itku kävi yhä voimakkaammaksi ja lopulta Sysivarjo hermostui tähän. Tämä käski pennun pitää kuononsa kiinni ja nosti tassunsa, valmiina lyömään tätä.
*Nyt riitti!*, sähäähdin mielessäni ja tunsin kuinka jäinen raivo valtasi sydämeni. En ajatellut sen enempää, vaan hyppäsin alas puusta yllättäen Sysiraidan.
"Mitä luulet tekeväsi?", kysyin tältä. Katsoin tätä jäisin silmin pitäen parhaani mukaan naamani peruslukemilla. Kollin silmien kohdatessan omani, näin, kuinka ne olivat vihan ja murhanhimon sumentamat.
*Mitä olet tehnyt?*, esitin kysymyksen mielessäni. Ne silmät kuuluvat olennole, joka on tehnyt jotain, jotain peruuttamatonta. Olennolle, joka ei edes kadu. Olennolle, jonkä sydän on kylmä kuin jää.
"Se ei kuulu sinulle!", tämä sähähti.
"Pentu on minun, joten saan tehdä mitä haluan", Sysiraita jatkoi. Katsoin tätä väräyttämättä ilmettänikään, vaikka sisälläni riehuva raivo vain kasvoi ja kasvoi.
"Ahaa.... ja minne olet matkalla?", kysyin. Sysiraita katsoi minu akummissaan, mutta pian tämän ilme muuttui vihaiseksi.
"Pois täältä, eikö se ole selvää mokoma erakko. Otan pennun mukaani ja lähden. Jos yrität estää, nirhaan sinut!", tämä sähähti ja sai pennun säikähtämään. Silloin huomasin pennun selässä olevat raapaisujääljet ja pikainen vilkaisu kollin tassuihin varmisti asian. Tajutessani asian, napsaahdin täysin. En tosin tällä kertaa hyökännyt tämän kimppuun, vaan rupesin nauramaan. Silmäni muuttuivat pimeydestä huolimatta viiruiksi ja suuni vääntyi virnistykseen. Nauraessani kylmän huurteisesti, kolli jännitti lihaksensa ja paljasti kyntensä. Naurettuani hetken , vedin henkeä ja astuin askeleen lähemmäs entistä klaanitoveriani. Katseeni oli täysin lukittunut kollin silmiin.
"On se vain huvittavaa, että erakon pitää muistuttaa klaanisyntyistä soturilaista, eikö vain?", sanoin pelottavan rauhallisesti. Kolli otti askeleen taaksepäin.
"Soturilaki, ensimmäinen sääntö. 'Puolusta klaaniasi, tarpeen tullen jopa hengelläsi. Sinulla voi olla ystäviä muista klaaneista, mutta uskollisuuden tulee pysyä sinun klaaniissasi, vaikka joutuisit taistelussa ystäviäisi vastaan'. ja nyt olet hylkäämässä syntymäklaanisi jonkun jokiklaanilaisen ketun takia?", sanoin ja otin toisen askeleen lähemmäs.
"Yhdestoista kohta. 'Rajat on tarkistettava ja merkattava joka päivä. Haastakaa kaikki tunkeutuvat kissat'. Sinä et kuulu enään Varjoklaaniin, joten olet siis tunkeutuja", sanoin kallistaen päätäni. Kollin silmistä alkoi paistaa jotakin pientä, melkeinpä pelkoa muistuttavaa. Tämä oli minusta huvittavaa ja sai virneeni leviämään.
"Ja paras kohta. Soturilain kolmastoista kohta. 'Yksikään soturi ei saa laiminlyödä pentua kivussa tai vaarassa, vaikka pentu olisi eri klaanista'", sanoin samalla, kun kiersin kollin ympäri hiljaa pysähtyen tämän korvan viereen.
"Mitä siis luulet. Mitähän rakas rakastajasi ajattelisi, jos hän saisi tietää tekosistasi, saatika hänen klaaninsa?", kuisasin kollin korvaan ja tämä hätkähti hieman.
"Niinpä. Me teemmekin siis nyt näin. Sinä varmistat, että pentu pääsee hengissä perille Jokiklaaniin ja sinä lupaat pysyä poissa reviiriltämme ja jättää Varjosydämen rauhaan, enkä minä lipsauta pikku salaisuuttasi klaanien tietoon", sanoin hullun kiilto edelleen silmissäni, mutta tällä kertaa pienen hymyn kanssa. Kollin silmistä paistoi raivo ja ahdistus ja pian tämä olikin nostamassa käpäläänsä lyödäkseen minua.
"Sinuna en tekisi noin. Vai haluatko kenties lisätä vielä klaanitoverin murhan listaasi? Siitä tulee ainakin saman tien luopion leima", sanoin naurahtaen. Kuka tarvitsi kynsiä, kun pystyi käyttää toisen ahdinkoa hyödykseen.
"Ymmärsitkö?", kysyin. Kolli irvisti täynnä raivoa mutta nyökkäsi kumminkin lopulta. Pentu vinkaisi jälleen kerran.
"Noniin, sinulla on viisi sekunttia aikaa kadota silmistäni, ennen kuin muutan mieleni ja lähetän sinut matkalle tuonpuoleiseen samoin tein", sanoin
"Yksi...... Kaksi.... Viisi!", sähähdin. Sysiraita pinkaisi pakoon minkä jaloistaan pääsi. Lähdin hänen peräänsä juosten ja saavutinkin tämän pian. HYökkäsin kollin korvaan ja koska kolli puski yhä eteenpäin, korva repesi ja siittä lähti palanen. Kollin veri täytti suuni kun pyörähdin lumessa ja jäin makuuleni katsomaan, kuinka kolli pinkoi kohti Jokiklaanin reviiriä.
"Jos vielä kehtaat näyttää naamaasi täällä, niin seuraavaksi sinulta lähtee korvan sijaan jotain jalkojen välistä!", huusin niin, että kuului. Vähitellen palasin takaisin järkiini.
*Mikä minuun oikein meni?*, tuumin järkyttyneenä. Minulle ei ollut koskaan käynyt niin ja kun ajattelin sitä kaikkea jälkeenpäin, tunsin pientä pelkoa itseäni kohtaa. Pian mieleeni kumminkin hiipi ajatus varjosydämestä. Miksen jäänyt hänen luokseen? Kuu oli jo korkealla ja pilvet olivat väistyneet sen tieltä.
*parasta palata ja käydä heti aamulla katsomassa Varjosydäntä*, totesin ja nousin ylös. Ennen kuin kerkesin kääntyä lähteökseni, huomasin Sysiraidalta riistämäni korvan palan lojumassa lumessa. Päätin hetken sitä katsottuani ottaa sen mukaan ja viedä Varjosydämelle. Hän saisi tehdä sillä mitä halusi. Olkoon se merkki siittä, ettei hänen tarvitsisi enään nähdää mokomaan niljaketta.

//Lasi, toivottavasti käy???? Kettu = bitch, ja joo, Keith osaa olla hyvin pelottava jos se tuolla tavalla napsahtaa. Jos se ois tienny et yks pennuista taapettiin, se ois ottanu taipaleen mukaansa ja tuonu takas, mut ku ei nii ei. Aamulla kauhee ragequit Ruoholle ku se ei tehny mitään ja omantunnon tuskat ku se päästi sen lähteen. Keith tosin kertoo sopimuksesta vain Varjolle koska se kumminki on asianomanen.

Nimi: Myrskyraita

06.02.2018 20:52
Vilkaisen vielä mustaa naarasta. Mitä hän tarkoitti. Mitä voisin luopua siitä että hän kertoo mitä on tekeillä. Toisaalta se tieto voisi pelastaa meidät kotiin. Nyökkään hiljaa naaraalle.
“Mitä sinä tahdot?” Kysyn hitaasti. Naaras heilauttaa häntäänsa ja astuu valoon.
“Tahdon tulla mukaanne”, hän vastaa. Yllätyn, ja Susitassu kallistaa päätään.
“Miksi haluat mukaamme”, naaras kysyy. Kotikisu kääntää katseensa kohti kaksijalkojen taloa.
“Olin ennen erakko, enkä tykkää olla täällä. Haluan metsästää ja elää vapaasti”, hän vastaa. “Kerron kaiken jos otatte minut mukaan.”
Ennenkun ehdin edes miettiä asiaa Susitassu avaa suuren suunsa.
“Voit tulla mukaamme”, naaras sanoo. “Kerrotko nyt mitä on tekeillä?”
“Joka kuun kierron ajan”, hän aloittaa. “Aina tänä päivänä, kun täysikuu saapuu yönä kaksijalat tuovat kissoja tänne. Yleensä erakoita. He joko tappavat tai antavat heidät kaksijaloille.”
Valkaisen Susitassua joka nyökkää. Katson taivaalle joka alkaa jo hämärtyä.
“Meillä on siis kuu aikaa varoittaa muita”, sanon. Hopea naaras nyökkää. Katson taas kotikisua.
“Mikä on nimesi”, kysyn pakottavasti.
“Olen Peppi”, naaras vastaa. “Entä te?”
“Olen Susitassu Varjoklaanista”, Susitassu esittäytyy.
“Ja minä Myrskyraita Varjoklaanista”, ilmoittaudun. Peppi näyttää yllättyneeltä.
“Klaanikissoja vai?” Hän miettii. “Selvä, ja nyt lähdemme!”

Olemme päässeet pois kaksijalkojen pihalta. Kykimme nyt sillan alla. Paikka on kostea mutta suojaa kaksijaloilta. Ne eivät käy täällä usein. Annoin Susitassun kävellä edessämme. Minua arvelluttaa vielä Peppi, joten en halua hänen olla oppilaan takana. Vaikka tapasimme hänet kotikisuna, on hän silti villi kissa. En tiedä mitä hän yrittää. Musta naaras alkaa kynsimään kaulapantaansa.
“Mitä sinä teet?” Kysyn. Naaras katsoo minuun pelottavilla keltaisilla silmillä.
“Otan tämän pois”, hän sähisee. Susitassu astelee hänen luo.
“Minä autan”, naaras tarjoutuu. Säpsähdän mutta he vain irrottivat kaulapannat. Mitään muuta ei tapahtunut.
“No kerro sinun tarinasi”, pakotan Peppiä. “Miten päädyit kotikisuksi?”
“No jos nyt haluat kuulla niin...”

<Katson kaksijalkojen pesän katolta aukiota. Tiedän mitä odottaa, ja tiedän että se saapuu kyllä. Olen valmis. Nuuhkaisen ilmaa. Tunnen kaksi hyvin tuttua tuoksua. Niskakarvani nousevat pystyyn.
“Tulkaa esiin, tiedän että olette siellä”, sähisen lujaa. Hetkenpäästä kaksi hahmoa tulee esiin puskasta. Tunnistan heidät heti. Alhaalla astelee käskytappajat, Rike ja Nuga. Nuga on karvaton kolli, jolla ei ole lihaksia mutta terävät hampaat. Rike on taas pelottava suuri ruskearaidallinen kolli. Katson heitä terävällä katseella.
“Vieläkö te pelkäätte sille ankalle”, kysyn sähisten. Rike heilauttaa häntäänsä ja paljastaa keltaiset hampaansa.
“Varjo ei ole mikään ankka”, hän sanoo. “Emme me pelkää häntä. Itse taisit pelätä kuin raukka pentu. Et vain kestänyt katsoa kissojen kuolevan.”
“En! En vain pelännyt häntä ja olin ainoa joka uskalsi vastustaa. Te tottelette häntä kuin kaksijalkojen koirat”, naukaisen ja heilautan häntääni.
“Me emme ole koiria”, Nuga sähisee. Paljastan kynteni.
“Miksi sitten tulitte tappamaan minut hänen käskystä?” Kysyn.
“Koska olet petturi, ja tyhmä kun lähdit!” Rike sähisee ja pääsee katolle. Hän hyökkää kimppuuni kynnet ojossa. Häistän hänen hyökkäyksensä ja sivallan vatsaa. Kolli alkaa kouristella maassa kivusta. Hän kuolee ihan kohta.
“Näetkö? Kestän kissojen kuolevan”, sanon naurahtaen. Katto alkaa täyttyä verestä. Äsken niin kovakasvoinen Rike on vetänyt pelon ilmeen kasvoilleen. Upotan kynteni tuon päähän. Katson tuota tarkkaan. Tunnen raskaan hengityksen. Pelon silmät, mutta nuo silmät aiheuttavat vihaa.
“Tapa minut”, kolli kuiskaa hiljaa. “Mitä odotat?” Mulkaisen tuota.
“Et ansaitse päästä kivuista noin helpolla. Mutta olen niin armelias etten anna sinun nhdä tätä”, naurahdan ja upotan hampaani tuon silmämuniin. Tunnen kun huononi painautuu reikään. Silmien kohdalla. Teen yhden voimakkaan kiskaisun ja tunnen kun silmä lähtee Rikkeen päästä. Kolli rääkäisee lujaa. Naurahdan ja sylkäisen silmän. Teen saman toiselle silmälle.
“Olet pelkkä pelkuri!” Rike huutaa. “Olet hullu! Olisin antanut nopean kuoleman!”
“Niin, mutta muistan sen kun tapoit kivuliaasti sen pienen pennun, vain koska Varjo käski”, kuiskaan tuon korvaan. “Et tappanut häntä nopeasti, koko pentue kuoli hitaasti kynsissäsi. Silloin tajusin etten ole käskytappaja. Kuinka monta oletkaan tappanut, ja vannoin että jos joskus vielä kohtaan sinut saat tuntea sen yhdän pennun kivut”, lopussa ääneni koveni. “Veljeni kivut! Revit häneltä silmät päästä! Kiskaisit irti hänen takavalkansa!” Väännän hampaillani Rikkeen takavalkaa, kunnes kuulen sen naksahtavan. Repäisen sen irti niin että lämmin veri roiskahtaa kasoilleni.
“Viilsit hänen kylkeä!” Viillän kollin kyljeä. “Ja vielä kaiken kukkuraksi revit veljeni suolet irti, mutta annan sinulle armoa vielä vähän, ja tapan sinut nytten...”
Revin voimalla Rikkeen pään irti. Katson takanani olevaa Nugaa. Kolli o kyyristynyt pelosta.
“Ei hätää, en ole samanlainen kuin te. Päästän sinut menemään. Tämä jää minun inoaksi kerraksi kun tapan kissan, mutta en olisi saanut rauhaa jos Varjon luotettavin murhaaja olisi vielä sukuni perässä. Saat mennä, niinkun saavat kaikki muutkin tästedes, mutta varoitan, vaikka en enää tapa saan pari naarmua aikaan kissoille, jotka tulevat perääni.>
“... Tarinani päättyi siihen”, Peppi kertoo. Katson naarasta silmät pyöreinä. Onko hän hyvä vai paha?
“Mutta et kertonut miten päädyit kaksijaloille”, sanon. Peppi kääntää päätään.
“Vähän tuon jälkeen kun matkasin kohti järveä kaksijalat sieppasivat minut ja minut annettiin sen jälkeen toisille kaksijaloille kotikisuiksi”, hän huokaa.

(Ja sit kaikille ihan selvennykseksi Peppi ei ole hullu, vaan Rike oli tehnyt noi samat jutut jokaiselle sen perheen jäsenille, ja sen takii se ei pystynyt hillitsemaan itseään. Se ei siis enää koskaan tapa, mutta voi haavoittaa taistelussa tarpeen tullen)

Nimi: Zare

06.02.2018 17:02
________________________________________________________

Nimi: Zare

06.02.2018 16:17
Kotkankatse// 22kp, 46kp, 42kp
Varjosydän// 8kp, 8kp, 17kp, 35kp

Nimi: Varjosydän

06.02.2018 01:24
Makoilin sammalpedilläni. Sysiraita oli tuonut lisää sammalia eilen, ehkä kaikki oli palaamassa normaaleille raiteilleen tai minä olin vain ollut vainoharhainen. Minä en jaksanut raahautua aukiolle ennen seuraavan partion järjestystä. Olin tulossa hulluksi pentutarhassa, kielopentu pyöri kokoajan tiellä ja uteli miksi olin täällä kun minulla ei ollut pentuja. Olin vastannut varmaan kaksikymmentä kertaa samaan kysymykseen viimeisten kahden päivän aikana.
Nyt Vaahterapilkku oli vienyt hänet tapaamaan klaaninvanhimpia.
Olin ihan tyytyväinen että en ollut jatkanut soturin tehtävissä, vatsani oli vielä suurempi kun viimeksi tai sitten en vain muistanut sen tuntuvan näin kivuliaalta, tunne oli aivan kun repeäisin.
Pimeävarjo hiipi taas sisään. Hän oli käynyt usein viime päivinä. Ruusujalka oli jo tosissaan kysynyt oliko meidän välillämme jotain. Oli nauranut tuolle ehdotukselle ja todennut että hän voisi olla huoleti. Tosin olin viettänyt paljon aikaa viime aikoina kollin kanssa, olimme olleet metsälläkin pariin otteeseen kahdestaan.
En pidä sitä vääränä. En ajattele hänestä kumppania vain ystävää. Hän on minulle tärkeä ja olimme käyneet monia syvällisiä keskusteluja, vaihtaneet kieliä niin hän ystävät tekevät?
Ei kukaan ole täydellinen, en minäkään. Alkuun olimme ehkä olleet enemmän, en tiedä tai ehkä hänen ajoituksensa oli vain ollut otollinen kun olin ollut yksinäinen ja hän oli ollut seuranani.
"Tulisitko kanssani kävelylle" Pimeävarjo kysyi.
"Toki, muuten homehdun"
Suuntasimme kohti myrskyklaanin rajaa, törmäsimme Kotkakatseeseen ja Viistotassuun jotka olivat metsällä, vähän ennen rajaa.
"Onko saalistus onni ollut myötä?" Kysyin.
"On" hän naukui.
Yhtä äkkiä tulvahti sieraimiini Myrskyklaanin haju.
"Varjosydän" maukui Pimeävarjo varoittaen.
Pian näkyviin tuli lumikkotaival.
"Millä asialla olet reviirillämme" kysyin.
"Parantajamme on kuollut kaksijalkojen takia ja tarvitsemme Värelehden apua." Hän naukui.
"Viistotassu hae Värelehti ja Ruohotähti, minä viivytän" kuiskasin niin ettei myrskyklaanilainem kuullut Pimeävarjon kuullustellessa häntä. Viistotassu oli kuulu nopeudestaan, ja olimme lähellä leiriä.
"Mitä tapahtui tarkalleen" Kotkakatse kysyi.
"Kaksijalat tappoivat Mustikkaraidan ja Pujotassu tarvitsee apua, sillä ei ole vielä lainkaan valmis parantajaksi" Lumikkotaival maukui lopulta Pimeävarjon karisteltua karu koruton totuus ulos.
Värelehti ja Ruohotähti saapuivat ja nyökkäsivät vain, Viistorassu oli selvästi kertonut tapahtumat.
"Värelehti tulee mukaasi Lumikkotaival, Kotkakatse mene hänen mukaansa ja takaa hänen turvallisuus." Ruohotähti naukui mulkoillen Lumikkotaivalta.
"Meidän pitää pitää yhtä tai menetämme lisää sotureita, ja Pimeävarjo auta minua saattamaan Varjosydän leiriin. Viistotassu jatka sinä metsällä." Ruohotähti maukui ja katsoi minuun merkittävästi, hän oli selvästi huolissaan pentujeni turvallisuudesta leirin, korjaan pentutarhan ulkopuolella. Jos luulin että viimeksi minua vahdittiin olin väärässä, Ruohotähti ja Routamyrsky tekivät kaikkensa etten lähtisi pentutarhasta ja juuri nyt Ruohotähti näytti siltä että hällä oli pari sanaa sanottavan kävelyretkestäni.
*herran jestas en ole mikään pentu!*
Heti kun Kotkakatse ja Värelehti katosivat kuuloetäisyydeltä tuuppasi Ruohotähti minut maahan istualteen.
"Hyvä tähtiklaani sentään olimme saada sydän kohtauksen kun Viistotassu juoksi leiriin kertoen että olet metsässä ja siellä on myrskyklaanilainen, Ruusujalka oli suunniltaan. Puhumattakaan Routamyrskystä. Lupaa ettet enään lähde leiristä tuolla tavoin." Hän puoliksi huusi.
*kollit* kehräsin mielessäni.
"Voi sinua, en minä kävely retkeen kuole." Mau'uin.
"Sinun on oltava varovaisempi, mieti jos joku olisi hyökännyt, mitä sinulle olisi käynyt et voi taistella aivan normaalisti, puhumattakaan pennuistasi. Tiedät paremmin kun hyvin että niin kamalalta kun se kuulostaakin pentujasi enemmän kun mitään. Tätä menoa Kaksijalat tappavat meidät jos ei meitä ole tarpeeksi"
Pyöräytin silmiäni, kollit, ota heistä nyt selvää. En jaksanut väittää vastaan. Olimme melkein leirissä kun tunsin vatsassanin viiltävän kivun, lyhistyin kaksin kerroin.
"Laventelitassu" huusin.
Heti kivun hiukan hellitettyä nousin ja koitin juosta leiriin, pentutarhaan se oli enemmän kompurointia. Onneksi matka ei ollut pitkä olimme olleet vain pari ketun mittaa leirin sissään käynniltä.
Laventelitassu tuli luokseni minun maatessa kyljelläni huohottaen pentutarhassa.
"Nyt" kuiskasin ennen seuraavaa kivuliasta aaltoa joka pyyhti kehoani.
"Rauhassa vain" hän naukui.
"Kidekuu" Laventelitassu kutsui.
"Katso ettei kukaan tule sisään" hän jatkoi.
Purin hampaitani kun aalto pyyhkäisi taas ohitseni.
*en muistanut että se oli näin kamalaa*
En ole ihan varma kauanko tät jatkui mutta pian Laventelitassu laski pienen hopeisen nyytin nenäni alle. Nuolin pentua rivakoin ottein jotta se lämpenisi. Hellyin heti pienelle mönkivälle pallerolle. Tarkistettuani että se hengitti nostin sen vatsani viereen.
Kivulias aalto vieri lävitseni ja purin kovaa hampaitani.
"Kolli" Laventelitassu naukaisi ja laski kilpikonnakuvioisen pennun nenäni eteen. Nuolin sitäkin kunnes se alkoi hengittää itse, sitten laskin sen siskonsa viereen.
Taas yksi aalto pyyhki ylitseni.
*montako näitä oikein on jäljellä*
Tuntui kuluneen ikuisuus oikeasti aurinko oli vasta laskemassa. Vieressäni makasi tyytyväisenä viisi pientä karva palleroa ja Kielopentu tarkkaili silmä kovana mitä tapahtui. Hän oli aivan varma että pian ne hyppäisivöt ja leikkisivät hänen kanssa.
Melkein puoli klaania oli käynyt täällä, routamyrsky ja Pimeävarjo etu joukoissa. Kun hän oli astunut pentutarhaan ymmärsin samalla sekunnilla katsoessani pentuihini etteivät ne olleet Sysiraidan pentuja.
Ne olivat Pimeävarjon. Oli kauhusta kankeana, miten se olisi mahdollista? Silloin mieleeni pamahti tuo eräs ilta pari kuuta sitten kun olimme olleet yhdessä kävelyllä yötaivaan alla. Se oli valehtelematta paras yöni ikinä, katselimme tähtiä, nukuimme kuusen alla ja leikimme lumisotaa, paransimme mailmaa.
Eihän se voisi, ei, kyllä vain nämä olivat Pimeävarjon pennut.
Suuaukko kahisi taas, Kotkakatse astui sisään.
Kehräsin hänen ilmestyessä.
"Mistäs minä jäin paitsi, menit sitten synnyttämään heti kun parantaja oli poissa?" Hän maukui huvittuneena.
"Et paljosta, Laventelitassu osaa asiansa. Miten meni Myrskyklaanissa?"
"Aikamoinen kaaos..." hän aloitti mutta Sysiraita ilmestyi yhtä äkkiä ja änki hänen ohitseen vierelleni.
"Minä, min-ä." Hän yritti
"Ne ovat täydellisiä" hän sai sanotuksi.
Kotkakatse näytti aavistuksen närkästyneeltä,kääntyi selin mulkaisi sysiraitaa ja lähti pentutarhasta
*kollit*
Sysiraita siirtyi taakseni ja kietoi häntänsä häntäni ympäri.
"Missä sinä olit?" Kysyin.
Hän oli vastaamassa jotain.
"Haiset jokivedelle." Sanoin. Samassa palaset loksahtivat paikalleen.
"Kehtaatkin"huusin.
"Älä koske minuun tai pentuihini" sihahdin
Ruohotähti ilmestyi samassa "varjosydän mitä tapahtuu" hän kysyi heti.
Ruusujalka vei kielopennun ja Vaahterapilkun klaaninvanhimpien luo.
"Tuo voi kertoa" sylkäisin sanat halveksuen.
"Varjosydän on oikeassa, palasin viimeisen kerran tänne, vaatimaan itselleni pennut jotka kuuluvat minulle" Sysiraita maukui hän oli pelottava, ei se kissa jota rakastin vain järviveden hajuinen, kaksinaamainen kalakuningattaren palvelia joka tahtoi vain satuttaa minua sillä hän tiesi ettei pennut olleet hänen.
Ruohotähti katsoi Sysiraitaa kauhuissaan.
Kiedoin pennut lähemmäs itseäni.
"Ei hätää" kuiskasin vaikka tiesin että meillä tosiaan olisi hätä.
"Pennut kuuluvat emon klaaniin" Ruohotähti maukui.
"Hiljaa vanha jäärä" Sysiraita ärähti hänen silmissään loisti verenhimo ja kosto
"Minä saan kaksi ja sinä kolme" hän jatkoi murhaava katse silmillään.
Ruohotähti avasi suunsa väittääkseen vastaan.
"Antaa olla, saat kaksi. Ja jätät klaanini rauhaan." Mau'uin.
Hän nyökkäsi. Sysiraita tuli lähemmäs. Hän valitsi pikimustan pennun ja harmaan. Sitten hän viilsi harmaan pennun kurku auki aina hännän töpöön asti.
"Tämä muistuttakoon miten sydämmeni meni rikki kun ymmärsin. " hän kuiskasi
Katsoin kauhuissani miten pentuni vaikeroi ja lähti sitten täthiklaaniin. Pelkäsin nyt oikeasti mustan pentuni puolesta.
"Ei sinulla ole varaa sanoa, pellehdit jonkun kalankuningattaren kanssa"
Hän kohotti käpälänsä ja paljasti kyntensä.
Hän viilsi pennun turkkiin ohuita haavoja, joista hiljalleen valui verisiä noroja. Pentu kiljahti ja jäi sitten vaikeroimaan maahan.
Ruohotähti katsoi vierstä silmät apposen auki kauhuissaan.
"Hän vain satuttakoon sinua" Sysiraita maukui julmasti.

Adrenaliini selvitti päätäni.
"Nyt sait mitä halusit, kaksi pentuani häivy" mau'uin järkyttyneenä. Painotin sanaa pentuani. Tein selväksi ettei ne olleet hänen.
Sysiraita hymyili häijysti hän nuolaisi minua suulle kun puhuin.
"Jäähyväis suukko" hän kuittasi ja lähti.
"Taivalpentu" naukaisin ennen kun hän poistui.
"Kalmapentu" hän puolestaan nimesi.
Yö oli jo pitkällä, kukaan ei ollut estämässä kun Sysiraita hiipi yön varjojen suojissa pois leiristä haavoittunut pentu mukanaan. Minulle ei jäänyt epäselväksi minne hän oli menossa eikä minua kiinnostaisi. Hän oli muuttunut hän tahtoi vain satuttaa minua vaikka oli itse tehnyt samoin, pahemminkin hän oli tapaillut kuita minä vain yhden yön.
Puhkesin kyyneliin. Olin yksin pentujeni kanssa.
Tuskin Taivalpentu selviäisi koskaan jokiklaaniin asti rukoilin Taivalpennulle kaikkea hyvää.
Ruohotähti istui viereeni.
"Tämä mailma on julma jos ei edes rakkaimpaansa voi luottaa." Hän naukui ja kiersi häntänsä ympärilleni ja silitti minut uneen

Nimi: Varjosydän

04.02.2018 23:15
Routamyrsky tuli minua kohti, istuessani aukion laidalla pentutarhasta vähän matkan päässä.
"Miten voin olla avuksi?" Kysyin hänen istuutuessa viereeni.
"Kysyisin samaa." Hän vastasi.
"Jaa voisit taikoa melle lisää riistaa ja karkottaa kaikki muut klaanit taivaan tuuliin, sitten voisit lopettaa lehtikadon..." vitsailin.
"Huumorisi on vielä tallella selvästi" tämä kehräsi huvittuneena.
"Toistaiseksi, kuun kuluttua saatan olla eri mieltä." Mietin ääneen.
"Mutta tosiaan jonkun pitää kiertää rajat, valitse mukaasi kenet tahdot." Naukaisin palaten totisiin asioihin. Pieni valittava kuoro puhkesi pentutarhassa.
*Vaahterapilkku näköjään nousi jaloittelemaan*
Suurehko soturi nyökkäsi "otan mukaani synkkätaivalen ja sysiraidan" hän maukui.
"Sysiraita ei ole leirissä, hän lähti jo aamulla aikasin kuulema metsälle, kuten viimeisen puolikuuta joka toinen päivä."
*ja palaa illalla ilman saalista valitellen lehtikatoa* jatkoin mielessäni. Kumppanini käytös tympi minua, hän ei enään toivotellut öitä eikä vaihtanut kieliä. Se harmitti minua suuresti.
"Häntä ei kyllä ole metsällä näkynyt" Routamyrsky mietti ääneen.
"Otan mukaani siis vain Synkkätaivalen" hän lopulta päätti.
Samaan aikaan Vaahterapilkku putkahti ulos pieni otus jalkaansa tarrautuneena. Hän katsoi minua anovasti ja kysyi
"Pitäisitkö hänestä hetken huolen, tulen hulluksi"
"Odota vain kun hän oppii juoksemaan" naurahdin ja poimin pennun leukoihini. Tassuttelin pentutarhaan ja istuuduin makuusijalleni. Laskin pennun viereeni. Se mourusi hetken kunnes se ymmärsi että se ei ollut yksin. Hän lähti ryömimään vatsaani kohti, hän kellahti viereeni ja tuhisi tyytyväisenä kunnes nukahti.
*hellyyttävä näky*
Pimeävarjo tassutteli sisään.
"Missäs kaikki ovat?" Hän kysyi
"Ruusujalka on klaaninvanhimpien luona ja Vaahterapilkku lähti jaloittelemaan." Maukaisin.
"Tarkoitin etusijassa Sysiraitaa, viime kerralla kun sinulla oli pentuja hän suunnin piirtein asui pentutarhassa kanssasi. Nykyään hän palaa myöhään ja ehkä heittää sinulle hiiren." Pimeävarjo arvosteli.
"Kaippa hänellä on muita kiireitä" maukaisin. Muutkin olivat näköjään huomanneet soturin poissa olon.
Pimeävarjo katsoi minua hätkähdyttävillä silmillään, kollin katseessa oli huolestunut loiste. Hengitin tämän rauhoittavaa tuoksua.
*ei, sinulla on kumppani sysää nuo ajatukset tuosta kollista. Sinähän odotat toisen pentuja!* huusi pieni ään päässäni.
*totta* mietin.
"Minun pitää mennä, tulen taas tervehtimään" Pimeävarjo naukaisi ja silitti korvaani hännällään ennekun lähti.
"Nähdään" naukaisin.
Huomasin sydämmeni lyövän tuhatta ja sataa. *Varjosydän et voi, lopeta heti mieti mitä sinusta ajateltaisiin jos pettäisit Sysiraidan* sanoi puolet minusta
*tuskin tälläkään on puhtaat jauhot pussissa* naukui toinen puoli.
*ei, tule järkiisi nyt. Vain yksi, ei kahta, vain yksi.* vastasi järki
*olimmekohan liian nuoria päättämään silloin?* sydän miettii
*sitähän Ruusujalkakin sanoi* muistutti ääni päässäni.
*turha sitä jossitella, hän tulee seisomaan rinnallani hamaan tappiin asti rakastimme toisiamme tai emme. Hän on kumppanini, sitähän se tarkoittaa?* mietin.
*hulluksihan täällä pentutarhassa tulee kun miettii jo kumppaninsa lojaaluutta. Ryhdistäydy.* mietin ja pudistin päätäni. Olin käynyt jo liian monta keskustelua päässäni.
Päivä vaihtui iltaan, Kielopentu nukkui tyytyväusenä emonsa vieressä kun Sysiraita palasi leiriin. Istuin pentutarhan laidalla. Hänen suustaan roikkui varpunen. Tassuttelin tätä vastaan.
"Hei, minun oli ikävä sinua" kehräsin.
"Minunkin sinua" hän maukui lempeämmin kun aikoihin yllättin hiukan mutta positiivisesiti. Ehkä tämä menisi ohi. Istuuduimme leirin laitamalle. Suurin osa nukkui jo.
"Ei tainnut olla metsästysonni myötä" naurahdin.
"Ei tosiaan" hän maukui ja kiersi häntänsä ympärilleni.
Lämmin hehku peitteli minut.
"Tiedän ettet ollut koko päivää metsällä" naukaisin värittömästi. Hänen lihaksensa jännittyi vähän.
"Tiedän että se on jotain tärkeää ja salaista kun et kerro sitä, enkä sitä pyydäkkään. Mutta klaani on huomannut sen, sinun kannattaisi näyttäytyä enemmän" maukaisin ja haukkasin ison palan varpusta.
"Ai, selvä" hän maukui.
"Mutta älä luulekkaan että olisin jonkun toisen kanssa. Sinä olet minulle ainoa. En voi vielä kertoa missä käyn mutta lupaan että kun tämä on ohi olen taas luonasi" hän jatkoi.
Nyökkäsin, olin tyytyväinen kuhan tämä loppuisi.
Vaihdoimme kieliä vielä hetken kunnes Sysiraita passitti mikut pentutarhaan sillä kuulema minun täytyini levätä ennen pentuja, silloin en nimittäin paljoa nukkuisi.

//ruhtinas tää menee mielenkiintoseks.
"En siis ainakaa tapaile ketää joklaanin kalakuningatarta tai mitään sellasta"~Sysiraita

Nimi: Varjosydän

04.02.2018 00:16
Katsoin entistä oppilastani ylpeänä kun hän nautti klaanitovereittensa huomiosta, tästä oli kasvanut hieno soturi. Muistan kirkkaasti sen kerran kun ensi kerran törmäsin häneen, Kotkakatse oli muuttunut valtavasti.
"Teit oikean valinnan kuita sitten" maukaisin Ruohotähdelle.
"Osuit oikeaan, hän on tärkeä lisä klaaniimme. Pennutkin tulevat tarpeeseen." Ruohotähti maukui piilottaen sanoihinsa käskyn muuttaa pentutarhaan.
Pieni osa minusta ei olisi halunnut päästää Kotkakatsetta soturiksi, minulle tulisi ikävä yhteisiä harjoituksiamme ja keskustelujamme. Toki olisimme molemmat sotureita ja nukkuisimme samassa pesässä, mutta mestarin ja oppilaan suhde on aivan toinen kun varapäällikön ja soturin. Toinen puoli minusta kuitenkin muistutti minua etten voisi jatkaa soturin saati mestarin hommissa yhtään pidempään, Värelehti oli motkottanut minulle viimeisen puolen kuun että mestarin työt ovat liian raskaita. Pennut kuulema syntyisivät neljänneskuun sisällä.
*jaahas taas yksi kuusikuuta homehtumassa pentutarhassa*
pidin toki pennuista,mutta pentutarha kävisi ahtaakis sillä siellä olisi minä, tyttäreni, emoni ja Paatsamahallakin oli vihjannut pennuista.
Huvittavaa oli että tyttäreni oli muuttanut puolikuu sitten pentutarhaan minä vasta tänään.
Katseeni kohtasi kotkakynnen kanssa, nyökkäsin hyväksyvästi tälle ennen kun Vaahterapilkun ja Ruusujalan passittamana vetäydyin pentutarhaan. Pedin oli tehnyt valmiiksi jo eilen illalla. Sysiraitaa ei näkynyt missään koko iltana mikä mietitytti minua, hän oli ollut paljon poissa leiristä. Nyt olin kuitenkin liian väsynyt miettimään sitä.
Painoin pääni tassujeni päälle ja laskin häntäni kuononi ylle. Ilmassa leijui maidon makea tuoksu, hopeahäntä oli piilossa. Sisäänkäynti kahisi, Sysiraita pujahti sisään.
"Tulithan sinä" kehräsin lempeästi ja kosketin kuonoja tämän kanssa. Olin kaivannut kumppanini seuraa.
Hän maukaisi jotain epämääräistä vastaukseksi.
*mikä on vikana?*
"Tämä on sinulle" hän naukaisi ja tiputti oravan minulle ja loikkasi ulos pesästä.
Hänen turkista putosi ruo'on pala. *eihän täällä kasva ruokoja..?* jätin asian sikseen ja keskityin oravaan. Se oli aika jäntevä, mutta niinhän suurin osa lehtikadon aikaan.
Syötyäni oravan hautasin luut maahan ja käperryin uudelleen kerälle. Nukahdin pian pentutarhan lämpimään tuoksuun.

Nimi: Kotkatassu/Kotkankatse

03.02.2018 23:58
"Kotkatassu!", kuulin mestarini kutsuvan minua kesken pesutuokioni. Vilkaisin pikaisesti mustaan naaraaseen. Oliko ihan liikaa pyydettyä peseytyä rauhassa, ennen kuin piti olla taas menossa. Naaraan ilmeestä päätellen asialla oli kiire.
*Niinpä tietysti*, huokaisin ja nulaisin vielä kerran hännän töpöäni suoristaen loput karvat ja kävelin hieman tympääntyneenä Varjosdämen luokse.
"Kotkatassu, tuoresaaliskasa on melkein tyhjä joten lähtisitkö metsälle?", mestarini 'pyysi'. Hänen äänestään tosin kuuli, ettei minulla ollut valinnan varaa. Olimme tosin vielä eile illalla puhuneet, että pitäisimme tänään taisteluharjoitukset.
"Eikö sinun tosin pitänyt tänään opettaa minulle jotain taisteluliikkeitä?", kysyin, yrittäen samalla välttää linnunpyynti vastuun. Olin kumminkin luonnostani hyvä linnunpyytäjä ja nyt kun olin oppinut tasapainoilemaan ilman häntää, linnuilla ei juurikaan ollut mahdollisuuksia. Tosin, tipahtelin edelleen välillä puista, jos jokin meinasi säikkäyttää linnun pois ja jouduin hyppäämään perään. Varjosydän kohotti kulmiaan.
"Klaanin ruokkiminen on tällä hetkellä tärkeämpää", tämä sanoi kunnes hymähti hieman.
"Enkä oikein enään keksi, mitä opettaisin sinulle", tämä jatkoi melkein kuiskaten.
"Noh, menes nyt, äläkä palaa ennen kuin olet saanut saalista, äläkä sitten tällä kertaa poistu reviiriltä", tämä sanoi vielä kunnes kääntyi kohti sotureiden pesää. En ollut oikein ymmärtänyt, mitä naaras oli tällä tarkoittanut, mutta päätin olla huutelematta tämän perään ja lähdin jälleen metsälle.
*Ehkä jos saisin loppupäivän vapaaksi jos saisin oikein paljon riistaa*, tuumin toiveikkaana, mutta klaanin nykyisen tilanteen takia, se tuntui vain toive ajattelulta. Mieleeni muistuivat taas Myrskyraita ja Susitassu, sekä Ikuisuustassu. Toivoin, että he olivat hyvien ihmisten käsissä tällä hetkellä.

*Askel.... paikka....askel... askel.... paikka...*, toistelin hiljaa mielessäni, kun lähestyin maahan lennähtänyttä varista. Ne eivät yleensä olleet näin varomattomia talvisin, tai näin muistin emoni kertoneen. Päätin kumminkin hyödyntää tilanteen ja napata oikein kunnon aterian Klaanille. Otin jälleen askeleen eteenpäin ja sitten toisen. Musta lintu käänsi epäilevän katseensa minuun, joten pysähdyin niille sijoilleni.
*Ne eivät nää sinua, jos et liiku*, kuulin emoni sanat päässäni. Vaikka tämä olikin ollut kotikissa, hän oli ollut taitava metsästäjä ja alkujaan kotoisin maalta, jossa hänen esi-isänsä olivat olleet hyvin suosittuja hiirenpyytäjiä ihmisten rakennelmissa. Hän oli opettanut ihmisten pesän pihalla minua ja sisaruksianikin metsästämään ja hänen oppiensa ansiosta, olinkin selvinnyt vaeltajana.
*Katso pois päin...*, sanoin pääni sisällä linnulle. Tiesin, ettei se kuulisi, mutta nojaa. Lopulta se käänsi päätään ja hyppäsi askeleen kauemmas minusta.
*Ei vielä... ei vielä.............................................NYT*
Lintu rääkäisi kauhuissaan kun painoin sen maahan. Pian sen rääkäisyt vaimenivat ja sen räpistely muuttui vain epämääräiseksi sätkimiseksi. Sen lämpimän veren maku tunkeutui suuhuni ja sai minut melkein kuolaamaan. Pudotin sen maahan ja naurahdin tyytyväisenä itseeni.
"Jälleen yksi voitto Keithille, taivaiden kuninkaalle!", huudahdin taivaalle. Jos joku olisi ollut kuulemassa, he olisivat varmaan pitäneet minua narsistisena tai vastaavana, mutta oikeasti siinä oli kyse vain itseni huvittaamisesta. Aloin kaivamaan linnun viereen pientä kuoppaa lumeen, jonne voisin piilottaa sen. Olin saanut kiinni jo aiemmin muutaman hiiren, ja päätin käydä hakemassa ne haudattuani variksen lumeen. Yhtäkkiä kuulin pienen tömähdyksen takaani, joka sai suuret korvani värähtämään ja kääntymään salamana äänen suuntaan. Aluksi en kerennyt edes tajuta mitä tapahtui, kun äänen suunnasta kimppuuni hyökkäsi musta hahmo kynnet paljaina. Tein pikaisen väistöliikkeen pyörähtämällä tämän alta ja hyökkäsin tämän kimppuun takakautta. Hahmo kääntyi nopeasti ja valmistautui iskuun. Pyrin iskemään tätä tassuillani kasvoihin, mutta tämä kerkesi ensin, tarttui käpälästäni kiinni ja kaatoi minut maahan kyljelleni. Juuri ennen kuin tämä painoi minut maahan, pyyhkäisin tassullani lunta tämän silmille hämäykseksi, pyörähdin maassa vasemman etutassuni varassa niin, että häntäni osoitti tätä ja potkaisin tätä kaikin voimin. Hyökkääjä menetti tasapainonsa ja lennähti noin ketunmitan päähän. Uskoakseni olin osunut tätä leukaan. Ennen kuin tämä kerkesi nousta ylös, loikkasin tämän päälle ja painoin tämän maahan.
"Varjosydän, yritätkö aiheuttaa minulle sydänkohtauksen tai jotain?!", huusin kun olin saanut mestarini maahan. Sydämeni hyppi vieläkin hulluna säikähdyksen takia. Nousin pois tämän päältä ja otin muutaman askeleen taaksepäin, pyrkien tasoittamaan turkkini, joka oli noussut pystyyn. Naaras katsoi minua hetken päästä varpaisiin arvioivan näköisenä.
"On hyvä nähdä, että oppi on mennyt perille", tämä totesi. Olin vielä enemmän ymmälläni. Naaras oli koko päivän käyttäytynyt kummallisesti ja nyt tämä oli hyökännyt kimppuuni.
"Tosin, sinun olisi kannattanut potkaista minua ennemmin vatsaan, kuin leukaan, vaikka sekin kyllä on hyvä taktiikka", tämä totesi.
"Tiedän, mutta en halunnut vahingoittaa pentujasi", kerroin ja nuolaisin etukäpälääni kohdasta, mistä Varjosydän oli puraissut minua hetki sitten. Naaras tuhahti hieman selitykselleni.
"Olisin kyllä kestänyt sen", tämä sanoi ja kääntyi lähteäkseen.
"Hei!, mistä tässä on oikein kyse?", kysyin lopulta. Tämä pysähtyi hetkeksi, mutta kunnon selityksen sian, sainkin hyvin epämääräisen vastauksen.
"Saat kyllä tietää ennen pian. Käy hakemassa loppu riista minkä olet pyytänyt ja palaa sitten leiriin", tämä sanoi ja loikki tiehensä. Naaraan vatsa oli jo pallon muotoinen, mutta siittä huolimatta tämä liikkui nopeasti hangessa.
*Naaraat, ota niistä nyt selvää*, tuumin kettuuntuneena.
"Hetkinen, ethän kuullut sitä huudahdustani?! VARJOSYDÄN!?", huusin tämän perään nolona, mutta en saanut enään vastausta.
"Voi ketun läjät"

Aurinko maalasii laskiessaan kauniita värejä taivaalle, jotka sointuivat kauniisti yhteen valkeana kimmeltävän lumen kanssa. Aamuinen pakkanen oli lauhtunut metsästysretken aikana eikä edes minulla lyhyestä turkistani huolimatta ollut niin kylmä. Kumarruin kantamuksineni kulkemaan leirin pimeähköstä sisäänkäynnistä ja astelin leirin poikki tuoresaaliskasalle. Laskin hiiret kasaan, mutta vaariksen päätin viedä klaanivanhimmille. Siitä oli kumminkin aikaa, kun olin viimeksi käynyt tervehtimässä heitä.
"Hyvää iltapäivää neitokaiset", huikkasin ovelta. Tosin, variksen takia se kuulosti kauhean epäselvältä. Oli harvinaista, että molemmat äkäpussit, Vuokkopuro ja Savuisku nukkuivat, mutta saisinpahan jutella rauhassa ilman piikikkäitä kommentteja. Purokäpälä nosti yllättyneen, mutta leppoisan katseensa minuun.
"Kotkatassu, sinua ei olekkaan näkynyt hetkeen", tämä sanoi, herättäen samalla kiitotassun, joka nukkui tämän vierellä. Hierakkakuonoa ja Piikkipaatsamavirtaa ei näkynyt, joten oletin näiden olevan jossain päin leiriä juttelemassa, tai mmuuten vain verryttelemäsää vanhoja luitaan leirin lähettyvillä. Laskin variksen kaksikon eteen.
"Anteeksi siittä, olen ollut melkein joka päivä metsällä nykyisen tilanteen takia, eikä Varjosydänkään päästä minua helpolla", kerroin. Purokäpälä naurahti hieman, kuten vanhat rouvat nyt nauravatkaan, Kiitotassun haukatessa palasen variksesta.
"Ei se mitään, mukavaa että tulit sentään nyt tervehtimään meitä vanhoja höperöitä", tämä sanoi. Tuhahdin huvittuneena naaraan kommentille.
"Uskoisin, että jos joku täällä on höperö, niin se on kyllä Varjosydän", sanoin. Purokäpälä katsahti minuun kummissaan, kun taas Kiitotassun korvat hörähtivät uteliaina.
"Kuinka niin?", Purokäpälä kysyi.
"Hän on käyttäytynyt koko päivän ihan kummallisesti. Eilen sovimme menevämme taisteluharjoituksiin, mutta tänään hän käski minut metsälle ja hykkäsi siellä kimppuuni ilman mitään syytä. Käski palata leiriin. Joko hän on pentujen takia sekaisin tai sitten hän on lyönyt päänsä", kerroin. Naaraat 'katsahtivat' toisiaan ja sitten taas minua. Molempien kasvoille levisi leveä hymy.
"Uskonpa, että mestarisi on ihan kunnossa", Kiitotassu totesi Purokäpälän nyökytellessä tämän vierellä. Olin entistä hämmentyneempi, mutta päätin luottaa heidän sanaansa. Emme kerenneet vaihtaa muuta kuin muutaman sanan, ennen kuin Ruohotähden kokoontumiskutsu kaikui aukiolla.
"Arvasin", Purokäpälä sanoi ilmaan minkäälaista kontekstia. Kiitotassu tämän vierellä huokaisi syvään.
"Kumpa Ruohotähti puhuisi tällä kertaa niin kovaa, että minäkin kuulisin", tämä sanoi. Yllätyin naaraan kommentista.
"Eikö hänen puheensa kuulu tänne asti?", kysyin tältä. Naaras pudisti päätään haikeana, mutta pakotti pienen hymyn kasvoilleen.
"Mutta ei se mitään, sinun tosin olisi parasta mennä", tämä sanoi. Purokäpälä katsoi ystäväänsä haikeana muttä ymmärtäväisenä. Minun kävi sääliksi naarasta. Hän kyllä sai tietää, milloin kokous pidettiin, mutta hän ei voinut kuulla, eikä edes mennä lähemmäksi. Sitten keksi, miten voisin piristää tätä.
"Purokäpälä, auttaisitko Kiitotassun selkääni?", kysyin saaden molemmat yllättymään.
"Sinähän halusit kuulla paremmin", sanoin ja virnistin lempeästi. Kyllä, virnistää voi myös lempeästi. Kiitotassun silmät rupesivat loistamaan. Purokäpälä auttoi tämän selkääni. Nousin hitaasti ylös.
"Sitten menoksi", sanoin ja lähsin mahdollisimman vakaasti kävelemään kohti aukiota samalla, kun Purokäpälä käveli rinnallani varmistaen, ettei Kiitotassu tipahtaisi kyydistä. Kissat kääntyivät katsomaan, kun kävelin keskelle kuuntelioita kantaen vähän minua pienempää naarasta. ympäriltäni kuului kannustavaa hälinää ja edessäni istuvat kissat antoivat tietä kun kuljin lähelle eturiviä. Vilkaisin ylös kohti Ruohotähteä, joka katsoi minua hieman huvittuneena. Laskin Kiitotassun eturiviin, jotta tämä kuulisi mahdollisimman hyvin.
"Kiitos", tämä sanoi.
"Ei kestä, oli ilo auttaa", sanoin ja melkein jo istuin alas, mutta Ruohotähti ehti puhua ensin.
"Vesitassu ja Kotkatassu, astukaa esiin", kolli sanoi. Olin yllättynyt tästä, mutta tein työtä käskettyä. Vesitassu asteli varmoin askelin kohti kiveä ja hänestä paistoi ylpeys. Itse kävelin hitaammin kiven alle ja loin kysyvän katseeni päällikköön.
"Sinusta tulee soturi", kuulin jonkun kuiskaavan Suurkiven alta. Käänsin katseeni alas ja huomasin mestarini Varjosydämen istumassa kiven juurella. Naaraan katseesta paistoi ylpeys. Suuni melkein loksahti auki yllätyksestä.
*Minusta soturi? Oikeasti?! Minusta tulee soturi!*, innostuin tajuttuani mistä kaikessa oli kyse. Suuni vääntyi pakostakin hymyyn, olin niin innoissani. Kuulin Viistotassun naurahtavan kissojen joukossa. Pyrin tämän jälkeen ryhdistäytymään ja työnsin rintaani hieman eteenpäin ja nostin pääni kohti päällikköä näyttääkseni arvokkaammalta. Auringon kellertävät säteet saivat tumman turkkini hieman punertamaan ja jäisinä tuikkivat silmäni kimmeltämään kuin lämpimät kipinät tulessa. Myös Vesitassu näytti tässä valossa sangen edustavalta. Ruohotähti katsoi meitä molempia hetken kunnes alkoi puhumaan hyvin juhlavasti.
"Minä, Ruohotähti pyydän esi-isiämme kääntämään kasvonsa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja nyt on heidän vuoronsa tulla sotureiksi", tämä lausui ja käänsin ensin katseensa Vesitassuun.
"Vesitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?", päällikkö esitti kysymyksen, johon nuori kolli vastasi varmalla ja kuuluvalla äänellä.
"Lupaan", Vesitassu sanoi.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Vesitassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Vesiturkkina. Tähtiklaani kunnioittaa Uskollisuuttasi ja aloitekykyäsi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi", päällikkö lausui ja käänsi sitten katseensa minuun.
"Kotkatassu, vaikka et olekkaan aina ollut osa klaania, olet osoittanut uskollisuutesi ja että olet valmis soturiksi. Lupaatko siis Kotkatassu elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?", päällikkö kysyi.
"Lupaan", naukaisin itsekkin varmaasti, yrittäen pitää innostukseni samalla kurissa.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Kotkatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kotkankatseena. Tähtiklaani kunnioittaa nokkeluuttasi ja oikeudentajuasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi", Ruohotähti lausui kuuluvasti. Sydämeni tuntui pakahtuvan. Siinä se oli, soturinimeni.
*Kumpa perheeni olisi näkemässä tämän, jopa isällä olisi aihetta olla ylpeä*, tuumin.
"Vesiturkki, Kotkankatse, Vesiturkki, Kotkankatse!", klaani ympärillämme hurrasi yhdessä kuorossa. Vedin syvään henkeä ja käännyin Vesitassun kanssa kohti klaanitovereitamme. Ystäväni, tuttuni ja muut klaanitoverit toistelivat uusia nimiämme ja naukuivat onnittelujaan. Sydämeni tuntui jotenkin lämpimältä ja mieleni keveältä. Suupieleni vääntyivät lempeään ja kiitolliseen hymyyn. Mutta ymmärsi kai sen, olihan koko uusi perheeni onnittelemassa minua. Käänsin katseeni Vesiturkkiin. Oli yllättävää nähdä pieni hymy kollin kasvoilla, enkä voinut olla kommentoimatta sitä.
"Sinulla on suloinen hymy noin äreäksi kolliksi Vesiturkki", sanoin. Kolli katsahti minuun kulmiensa alta, mutta yllätyksekseni ei sanonut mitään ilkeää....
"Kiitos, kai... erakko"... heti.
"Tai noh, ehkä tämän kerran kutsun sinua Kotkankatseeksi", kolli jatkoi. Tirskahdin pakostakin hieman.
"Sinä et sitten muutu" totesin. Vesiturkki katsoi minua hetken oudosti, mutta naurahti sitten itsekkin hieman. En tiennyt, tulisimmeko koskaan toimeen tämän kanssa, mutta päätin nauttia siitä hetkestä, kun erimielisyytemme olivat unohtuneet ja pystyimme nauramaan yhdessä. Katsellessani kissojen joukkoa, olisin voinut vaikka vannoa nähneeni heidän takanaan suuren kimaltavan hahmon, joka oli jo silmän räpäytyksessä poissa.



// Tästä saa jatkaa kuka tahtoo. Uskomatonta että pikku Keith on vihdoin soturi. Päätin myös nimittää Vesitassun, jotta kaksikko voisi jatkaa nahisteluaan soturien pesässä :'> Minusta tuli myös tänään KK joten uskon nimityksen tulleen hyvään väliin. Kiitos vielä kaikille~
"

Nimi: Kotkatassu

02.02.2018 20:37
Hyppäsin kaatuneen rungon päälle Varjosydämen perässä. Olimme kävelleet pienelle saarelle samaa reittiä, kuin itse olin kulkenut Varjoklaanin reviirille. Rungon päältä pystyin haistamaan useita kissoja ja joka askeleelta erotin useampia kissoja istumassa suuren kannon ympärillä. En ikinä ollut nähnyt yhtä montaa kissaa samassa paikassa yhtä aikaa. Silmäni laajenivat hämmästyksestä ja suuni vääntyi pieneen hymyyn innostuksesta.
*Ensimmäinen kokoukseni*, ajattelin. Hivuttauduin mestarini vierestä joukon perälle, missä Viistotassu ja Tuiketassu olivat. Kaksikko jutteli keskenään pian alkavasta kokouksesta.
"Hirveästi kissoja", totesin kaksikolle.
"Niin on, ja näemmä päällikkö kokoonpano on hiukan erilainen tällä kertaa", Tuiketassu sanoi.
"Niinkö?", kysyin ja katsahdin kaiken keskellä olevaa kantoa, jonne Ruohotähti ja Varjosydän astelivat. Kannon päällä istui kaksi muuta kissa samoin kuin sen vierellä. Vähitellen kaikki lähtivät omille teilleen. Varjosydän oli kertonut, että kokouksessa oli luvallista mennä juttelemaan muissa klaaneissa oleville ystävilleen ja tutustua uusiin. Katselin ympärilleni ja yritin nähdä tuntisinko ketään saarella olevista kissoista. Ilmeisesti Myrskyklaani oli saapunut paikalle jo, sillä huomasin Suistohaukan istumassa muutaman muun ilmeisesti myrkyklaanilaisen kanssa lähellä kantoa. Klaanini ja Myrskyklaanin lisäksi paikalla vaikutti olevan myös Jokiklaanilaisia, ainakin hajusta ja ulkonäöstä päätellen. Tuuliklaanilaisia ei vielä näkynyt, tai ainakaan en haistanut heidän hajuaan joukosta.
*Onkohan Varpustassu tulossa tänään?*, mietin. Olisi mukava päästä puhumaan tälle taas, hän oli vaikuttanut avarakatseiselta kissalta.
"Kotkatassu!", Tuiketassu hihkaisi kissojen joukosta. Käänsin katseeni naaraan suuntaan. Tämä oli jo löytänyt istumapaikan Viistotassun kanssa noin ringin keskikohdasta. Astelin näiden luokse ja istuin alas. Oletin, että Vesitassu olisi liittynyt seuraamme, mutta tämä istukin hänen mestarinsa vierellä hieman vasemmalle meistä.
"Miksei Vesitassu liittynyt seuraamme", kysyin, vaikka vastaus olikin ilmeinen.
"Hän sanoi, ettei halua istua kokouksessa erakon vieressä", Viistotassu kertoi hieman huokaisten samalla.
"Ai", sanoin hiljaa luoden katseen Vesitassuun. Olin yrittänyt olla yhtä mukava kollille, kuin muillekkin klaanitovereilleni, mutta hänen asenteensa ei vain muuttunut. Jos yritin kysyä tämän päivästä, hän vain tuhahti ja pyrki olemaan niin ilkeä kuin mahdollista. Tämän takia kaikki yritykseni päättyivätkin yleensä sanaharkkaan. Vähitellen minusta alkoi tuntua siltä, että tässä ei ollut kyse pelkästään 'erakkoverestä'.
"Älä välitä hänestä Kotkatassu, jotkut ovat vain toivottomia tapauksia", Tuiketassu tuhahti. Näemmä myös tämä oli kyllästynyt Vesitassun asenteeseen. Viistotassun mukaan ennen minun saapumistani he olivat tulleet hyvin toimeen keskenään. Tämä oli mielestäni surullista kuultavaa. En muiden oppilaiden joutuvan valitsemaan kumman kanssa he halusivat viettää aikaa, minun vai Vesitassun. Päätin kumminkin murehtia sitä kokouksen jälkeen. En halunnut miettiä turhia asioita ensimmäisen kokoukseni aikana, joten päätin piristää tunnelmaa.
"On se sentään mukavaa, että kaunokainen kuten sinä ymmärrät tuskani", sanoin Tuiketassulle ja iskin samalla tälle silmää. Viistotassu pyöräytti silmiään huvittuneena kun taas Kidetassu naurahti hieman nosti tassunsa rinnalleen.
"No tottahan toki ymmärrän arvon Kotkatassu rakas", tämä sanoi ja yritti kuulostaa hienosto kissalta. Naurahdin hieman tälle. Oli totta, että flirttailin hyvin useasti, mutta se ei ikinä tarkoittanut mitään. Yleensä halusin vain nähdä muitten reaktion, sillä se oli minusta huvittavaa. Tuiketassu oli jo oppinut tämän ja yleensä lähti tähän mukaan. Harmaatassu tosin katsoi minua tällöin murhaavasti. olinkin siis aika varma, että tällä oli joitain tunteita oppilastoveriamme kohtaan. Tämän takia yleensä flirttailinkin tuiketassulle aina silloin, kun tiesin Harmaatassun näkevän, vaikka tiesinkin, että vielä joku päivä kolli kynisi minut siittä hyvästä. Noh, se tulisi olemaan hauskaa niin kauan kuin sitä kestäisi. Yhtäkkiä kissojen hälinä hiljeni. Joukko kissoja asteli rukoa pitkin kohti kokousaukeaa. Tunnistin hajun.
*Tuuliklaanilaisia?*, tuumin. Joukon kärjessä olleet kaksi kissaa astelivat puhujan kannon luokse, muun joukon jäädessä yhteen, levittäytyneeseen ryhmään. Kissojen joukosta kuului vihamielistä supinaa, varsinkin Myrskyklaaanin suunnalta.
*Aivan, Tuuliklaani ja Myrskyklaani olivat vasta taistelleet toisiaan vastaan*, muistin Suistohaukan kertoneen, kun olimme kohdanneet Varjosydämen kanssa tämän johtaman partion rajalla. Katsoin vuorollani jokaista tuuliklaanilaista. Yrttijalka ei ilmeisesti ollut paikalla, mutta pian huomasin tutun hahmon muutaman muun kissan vierellä.
*Varpustassu!*, naaras näytti hyvinvoivalta, ja oli kasvanut hieman kokoa sitten viimenäkemän.
"Anteeksi, taidan käydä tervehtimässä vanhaa tuttua", sanoin Viistotassulle ja Tuiketassulle noustessani ylös.
"selvä", Viistotassu sanoi. Lähdin pujottelemaan kissojen välistä kohti Varpustassua. Tämä jutteli jonkun tiikerinraidallisen kollin kanssa. Heidän vierellään istuivat myös musta ja hopeinen kissa. Otin vedin henkeä ja loin pienen lempeän hymyn kasvoilleni viimeisten askelien aikana.
"Anteeksi", sanoin keskeyttäen kaksikon juttelun. Varpustassu kurkkasi suuren kollin takaa. Tämän silmät laajenivat lautasen kokoisiksi.
"Oletteko sattumoisin nähneet erästä Tuuliklaanin oppilasta. Hän on noin pään minua lyhyempi, älykäs ja hänellä on kaunis harmaa turkki. Nimi taisi olla Varpustassu?", kysyin selvästi tietoisena siittä, että Varpustassu istui edessäni.
"Keith?", Varpustassu kysyi epäuskoisena ja pomppasi pystyyn.
"Minähän se", sanoin ja kumarsin pienesti. Varpustassu rupesi nauramaan hieman punastellen samalla.
"Keith, mitä sinä täällä teet? Oletko liittynyyt johonkin klaaniin?", tämä kysyi silmät kimaltaen. Itseänikin rupesi hieman naurattamaan.
"Kyllä, sen jälkeen kun Yrttijalka ajoi minut pois, lähdin kullkemaan toiseen suuntaan järveä ja liityin Varjoklaaniin. Nimeni on nykyisin Kotkatassu", kerroin kehrätin pienesti. Varpustassun seuralaiset katsoivat meitä kummaksuen.
"Vau, oikeasti? Hieno nimi Kotkatassu. Oletko ollut oppilas kauankin ja kuka on mestarisi?", tämä kysyi.
"jo jonkin aikaa. Varjosydän, mestarini, tosin sanoi, että olisin pian valmis soturiksi", kerroin.
"Varpustassu, kuka hän on?", kysyi raidallinen kolli. Varpustassu pyrähti ympäri niin, että tämä seisoi vierelläni ja hänen katseensa osui muihin.
"Vaahterakasvo, tämä on Kotkatassu, tapasimme kun olin kiertämässä rajoja Yrttijalan kanssa", naaras kertoi.
"Hauska tavata", sanoin ja nyökkäsin kollille. Tämä tervehti heilauttamalla häntäänsä.
"Olet siis Varjoklaanilainen?", tämä kysyi.
"Kyllä, mutta kun tapasimme olin vielä erakko. pakko sanoa, että varpustassu on kasvanut sitten viimenäkemän, ja tottakai myös kaunistunut", sanoin ja loin katseeni loppua kohden Varpuseen. Tämä yllättyi hieman tästä, kuten myös muut.
"Öh, kiitos... Sinäkin näytät paljon vahvemmalta nykyisin", tämä sanoi, kun pieni punastus hiipi hänen kasvoilleen. Tiesin kyllä, että klaanien välinen rakkaus oli kiellettyä, mutta mielestäni se oli typerä sääntö. En tosin tälläkään kertaa flirttaillut tarkoituksenani iskeä tätä. Naaraan reaktio oli tosin juuri sellainen mitä olin toivonutkin ja se oli mielestäni huvittavaa. Vaihdoimme siinä muutaman sanan , kunnes aiheeksi nousi kissojen reaktio heidän saapumiseensa.
"Toivottavasti kokous sujuu hyvin", Varpustassu sanoi hieman huolissaan.
"Pelkäätkö uutta taistelua?", kysyin tältä.
"Toivon ettei sellaista syty täällä. Se on kuulemma huono enne", tämä kertoi. Nyökkäsin ymmärtäväisesti.
"Uskon, että kaikki menee hyvin. Tämä päällikkönne ei taida olla sama kuin se, joka aloitti sodan vai mitä?", kysyin.
"Ei, hän on entinen varapäällikkömme", naaras kertoi.
"Noniin, hänen ilmeestään ja käytöksestään päätellen hän on tullut tänne lopettamaan sodan, eikä jatkamaan sitä. Eikä sinun tarvitse potea huonoa omatuntoa klaanisi takia, sinä et tee päätöksiä, joten muiden on turha syyttää sinua mistään. Jos syyttävät niin ovat silloin väärässä ja saavat vielä henkilökohtaisesti kynsistäni", kerroin.
"Paistaako se läpi?", naaras kysyi nostaen kulmaansa.
"kyllä", vastasin, ennen kuin jatkoin.
"Älä huoli, kyllä se siitä Varpunen, avoimin mielin ja vahvoin siiven iskuin eteenpäin. Usko taivaiden kuningasta", sanoin ja nousin ylös. Kokous oli alkamassa.
"Etkö jää seuraamme?", Varpustassu kysyi ensin mietittyään sanomaani. Pudistin päätäni.
"En, lupasin istua oppilastovereideni vieressä tällä kertaa, ehkä sitten ensikerralla", kerroin ja lähdin kulkemaan Viistotassua ja Tuiketassua kohti.
"Nähdään Kotkatassu!", Varpustassu hihkaisi vielä mennessäni. Huitaisin töpölläni tälle ja muille näkemiin ja kuljin ripeästi muiden oppilaiden luokse. Kerkesin takaisin paikalleni juuri kun Ruohotähti alkoi puhumaan.
”Varjoklaanilla on mennyt hyvin ottaen huomioon lehtikadon ajan, riistaa on riittänyt tarpeeksi”, Ruohotähti aloitti asioilla, mitkä olivat hyvää heidän klaanilleen ennen kuin jatkoi:
”Meillä on kuitenkin myös huonoja uutisia liittyen kahteen klaanimme jäseneen. Myrskyraita ja Susitassu ovat kadonneet.”
Aukio täyttyi hetkessä supinasta, kissojen arvaillessa kaksikon kohtaloa. Sydäntäni kirpaisi hieman.
*Jos vain en olisi riidellyt Varjosydämen kanssa, ehkä olisimme kerenneet paikalle ajoissa*, tuumin syyttäen itseäni, vaikka tiesin, ettei se ollut minun vikani.
”Toivomme kovasti, että Varjoklaanille tulee heti ilmoitus, jos näistä kahdesta on minkäänlaisia näköhavaintoja. Kaksijalkoja on liikkunut lähellä Varjoklaanin reviiriä, tai jopa sen sisäpuolella. Emme ole varmoja liittyvätkö he Myrskyraidan ja Susitassu katoamiseen, mutta emme ole jättäneet sitä pois laskuista” , Ruohotähti Jatkoi vielä ennen kuin piti hetken hiljaisuuden antaen katseensa kiertää aukiolla, kunnes jatkoi.
”Varjoklaani on saanut kaksi uutta oppilasta, Kotkatassun ja Kielotassun, joista Kotkatassu on täällä tänään paikalla”, Päällikköni sanoi. Yllätyin hieman, sillä en ollut odottanut nimeäni mainittavan kokouksessa kaikille kissoille. Vielää yllättyneempi olin, kun klaanien joukosta kuului hurrauksia. Tottakai Varjoklaani hurrasi koviten, mutta myös muitten klaanien kissat yhtyivät hurraukseen. En sitä aluksi huomannut, mutta punastuin hieman. Tämän jälkeen Ruohotähti päätti puheenvuoronsa ja antoi tilaa seuraavalle päällikölle. Jokiklaanin päällikkö oli valkoinen ja suuri kolli.
"Onko tuo siis Jokiklaanin päällikkö?", kysyin hiljaa kuiskaten Viistotassulta.
"Juu, hänen nimensä on Taivastähti", kolli kertoi.
Taivastähti kertoi klaaninsa voivan hyvin ja, että muutamasta opilaasta oli tullut sotureita. Tavanomaisia asioita siis. Kollin päätettyä puheenvuoronsa, kissat hiljenivät ja huomasin pientä jännitystä ilmassa. Tuuliklaanin päällikkö asteli eteenpäin. Vilkaisin vielä pikaisesti Varpustassua, joka vaikutti odottavan päällikkönsä puheenvuoroa yhtä jännittyneesti kuin muukin Tuuliklaani.
”Olen Tuuliklaanin uusi päällikkö Sadetähti ja uusi varapäällikkö on Jokitaival”, varpustassun Sadetähdeksi kertoma naaras aloitti. Tämän katse kiersi aukion läpi ennen kuin jatkoi.
”Tuuliklaanilla on paljon kerrottavaa kuun tapahtumista ja aloitankin ensimmäisenä pyytämällä Myrskyklaanilta anteeksi. Viime kokoontumisessa edeltäjäni Sirpaletähti mainitsi reviirillemme levittäytyvistä kaksijaloista ja halusi reviiriä Myrskyklaanilta.”
Päällikön silmät katsoivat Myrskyklaanin päällikön suuntaan. Kissojen joukosta kuului pientä hämmennystä. 'Pyysikö hän juuri anteeksi' jotkut kyseliväät toisiltaan ihmeissään. Ilmeisesti oli epätavallista pyytää anteeksi virheitään klaanien keskuudessa.
*Klaanikissat*, totesin pyöräyttäen silmiäni.
”Sen seurauksena hyökkäsimme Myrskyklaaniin tavoitteenamme saada lisää reviiriä.” Sadetähti jatkoi.
Kissojen joukosta kuului halveksivia kommentteja Tuuliklaanilaisia kohtaan. Ymmärsin kyllä, että virheitä oli tehty, mutta jos Tuuliklaanilta viedään reviiriä ihmisten toimesta, mikseivät he voi tappelun siasta puhua asioita selviksi. Tai vielä villimpi idea, mikseivät he siirrä takarajaa?
”Me tuuliklaanilaiset olemme täysin sisäistäneet tekemämme virheen ja niin myös Sirpaletähti, joka tunnetaan nykyään Sirpalesydämenä, ja virheensä takia tämä jätti klaaninjohdon minulle ja lähti Tuuliklaanista”, Sadetähti jatkoi tasaisesti huomiosta huolimatta ja jatkoi vakaana, mutta katuvasti.
”Ymmärrämme kuitenkin, ettei anteeksipyyntö korvaa tekojamme, vaikka hävisimmekin taistelun, sillä taistelun seurauksena surmansa saivat kaksi myrskyklaanilaista, joista toinen oli Myrskyklaanin päällikkö Kajotähti.”
”Sen johdosta minä, Tähtiklaanin hyväksymä uusi Tuuliklaanin päällikkö, Sadetähti, pahoittelen tapahtunutta koko Tuuliklaanin ja Sirpaletähden puolesta Myrskyklaanille”, Sadetähti sanoi vielä pahoittelevasti. Mielestäni naaras oli puhunut hyvin, tosin, hälinä aukiolla vain suureni. Pystyin ymmärtämään Varpustassun pelon, en itsekkään voisi istua rennosti kun muut klaanit käyttäytyivät näin. Jännitin hieman lihaksiani ja valmistuduin jo siirtymään Varpustasun tueksi, kunnes Sadetähti vaihtoi puheenaihetta.
”Tuuliklaanilla on mennyt hyvin ja kahdesta entisestä oppilaastamme, Tammitassusta ja Vaahteratassusta kohosi sotureita, ja heidät tunnetaan nykyään Tammiviiltona ja Vaahterakasvona.” naaras kertoi. Toisin kuin Varjoklaanin ja Jokiklaanin kohdalla, nimitykset jäivät lähes huomiotta. Viimeisenä puheenvuoron sai Myrskyklaanin päällikkö. Pienikokoinen kolli oranssein läikin asteli eteenpäin. Hänen meripihkan värisissä silmistään pystyi erottamaan halveksunnan Tuuliklaanilaisia kohtaan.
”Kuten Sadetähti sanoi, Tuuliklaanin käpäliin kuoli kaksi klaanimme jäsentä sekä yksi saamiinsa haavoihin. Joutsenaalto, Kanjonikorsi sekä entinen päällikkömme Kajotähti ovat siirtyneet Tähtiklaanin riveihin”, tämä aloitti painostavasti.
”Minä olen Myrskyklaanin uusi päällikkö, Vinhatähti ja Tähtiklaani on hyväksynyt minut päälliköksi yhdeksällä hengellä. Uusi varapäällikkö on Säröpolte.” tämä kertoi. Klaanien joukosta kuului pieniä ja epävarmoja onnitteluhuutoja.
”Myrskyklaaninkin reviirillä on ollut havaintoja kaksijaloista. Soturimme Minkkihäntä jäi niiden virittämään ansaan eilen, mutta kaikeksi onneksi hän palasi vahingoittumana takaisin. Kiitos tästä kuuluu Varjoklaanille.” Päällikkö käänsi katseensa Ruohotähteen ja nyökkäsi tälle kiitoksen osoituksena. ”Klaanilaisenne auttoi hänet pois ansasta. Olemme toiminnasta kiitollisia. Kaksijalat ovat kuitenkin yhteisiä vihollisiamme, joten reviirirajat eivät ole niihin liittyvissä asioissa merkittäviä.” Myrskyraidan ja Susitassun jälkeen nuo olivat huuri ne sanat jotka minun piti kuulla. Oli hienoa kuulla jonkun olevan kiitollinen teostani, ja vielä ilmaisevan juuri sen saman mitä itsekkin olin ajatellut. Klaanilla ei pitäisi olla väliä kun toinen on vaarassa. Kurkustani karkasi pieni kehräys, jonka huomatessaan Viistotassu ja Tuiketassu tirskahtivat hieman.
”Tämän lisäksi kaksijalkojen hajua on esiintynyt monessa paikkaa reviirimme laitamilla, suurimmaksi osaksi hylätyn kaksijalanpesän ja järven rannan tuntumassa.” päällikkö kertoi pitäen hetken tauon, veti sitten hiljaa henkeä ja jatkoi.
”Näitä kahta takaiskua huomioon ottamatta klaanillamme menee loistavasti. Soturimme Kipinämyrsky on siirtynyt kuningattariin ja saanut kaksi pentua, Sinipennun ja Liekkipennun. Lisäksi oppilaiksi on nimitetty Kettuväijyn poika Väijytassu ja Kuunlumon tytär Tummatassu.”
Klaanikissat yhtyivät äskeistä rohkeammin onnitteluhuutoihin. Tämän jälkeen Vinhatähti lopetti puheenvuoronsa ja päätti koko kokouksen. Näin jälkeenpäin ajateltuna, en uskonut, että ensimmäinen kokoukseni olisi ollut niin kireä.

Nimi: Varjosydän

31.01.2018 08:59
"Miten aijot järjestää lisää partioita?" Kysyin epävarmana Ruohotähdeltä.

"En tiedä, tämä lehtikato on tuonut pelkkää murhetta ja menetyksiä" Päällikkö naukaisi ja ensi kertaa aikoihin näin Ruohotähdestä vanhan, väsyneen ja viisaan kissan.

Tunsin pinen raapaisun sydämmessäni, kaikki me vanhennumme ja kuolemme. Mikään ei ole ikuista, paisti rakkaus. Niin Ruusujalka aina oli vastannut.

"Koitan järjestää asian mutta sanon sen että tällä lehtikadolla on vielä yllätyksiä." Naukaisin ja näin silmäkulmastani Kotkatassun lähestyvän.

Ruohotähti nyökkäsi ja suuntasi pesälleen. Käännyin oppilaaseeni päin.

"Mitä nyt Kotkatassu?"

"Minä mietin onko jotain sääntöjä miten kokouksessa pitää käyttäytyä?" Tämä töksäytti

"No ei sellaisia kun soturilaki mutta älä kerro kellekkään varjoklaanin heikkouksia, kuten pieniä partioita. Äläkä tappele kenenkään kanssa sillä siellä vallitsee rauha, se on kaikille klaaneille tilaisuus keskustella yhteisistä uhista. Kuten kaksijaloista." Maukaisin vähän epävarmana muistinko kaiken.

"Seuraa muitten oppilaiden esimerkkiä,hyvin se menee"naukaisin lopulta ja silitin tämän selkää hännälläni.

Kotkatassu nyökkäsi vakavana.



---

Lähdimme leiristä Ruohotähden johdolla. Astelimme rajan yli jokiklaanin puolelle. Maa oli alaspäin viettävää, märkää ja sammaleista. Saapuessamme kannon läheisyyteen oikealla avautui Tuuliklaanin metsästys maat. Pellon reunan routa kiipesi huojuviin heiniin ja tuntui verhonneen jokaisen.

Kiipesimme kaatuneelle rungolle ja siitä pitkin tassuttelimme saarelle. Naukaisin tervehdyksen Tuikeaskeleelle ennen kun loikin muiden varapäälliköiden luo päälliköiden puun alle.

//käykö ruhtinas

Nimi: Kotkatassu

31.01.2018 00:04
Varjosydän asteli päällikön kanssa tämän pesään, ilmeisesti kertomaan Myrskyraidasta. Vedin syvään henkeä. Olin vasta vähän aiemmin sinä päivänä pelastanut Minkkihännän ihmisten loukusta, mutta nyt yhden myrskyklaanilaisen sijasta menetimme kaksi omaamme.
*Läjät mikä vaihtokauppa*, tuumin. En katunut edelleenkään Minkkihännän pelastamista, mutta olisin vain toivonut, että olisin voinut pelastaa kaikki. Huokaisin alakuloisesti ja käännyin oppilaiden pesälle. Muut oppilaat olivat muissa tehtävissä, joten päätin mennä lepäämään hetkeksi. Päiväni oli ollut täynnä käänteitä ja se oli vasta puolillaan. Käperryin makuusijalleni pieneksi mytyksi. Vesitassu oli pitänyt ideaani peittää sammaleiden alus havunoksilla typeränä, mutta jo seuraavana yönä hän paleli kun taas minä ja viereen kömpinyt Viistotassu nukuimme mukavasti, sillä kylmä maa ei tuntunut sammalten läpi havujen ansiosta. Herättyämme kaikki muut olivat käpertyneet yhteen isoksi palloksi ja lämmittäneet toisiaan. Minua ja ystävääni oli hieman naurattanut ja autoimme muita hakemaan havuja metsästä sinä aamuna. Olimme myös keränneet tarpeeksi myös klaanivanhimpia varten. Muistellessani tapausta, Viistotassu kurkisti pesän suuaukolta sisään ja hymyili iloisesti huomatessaan minut.
"Hei", tämä tervehti pirteästi. Vastasin tälle pienellä nyökkäyksellä.
"Mitä on tapahtunut?", tämä kysyi yllättäen ja tämän ilme muuttui huolestuneeksi. Hämmennyin hetkeksi, mutta muistin Viistotassun olevan loistava kissatuntia ja huomaavan aina jos joku oli allapäin. Kolli istui makuu paikkani viereen ja loi minuun odottavan katseen.
"Pelastin tänään myrskyklaanilaisen ihmisten loukusta....", aloitin. Viistotassun silmät suurenivat.
"MITÄ?, oikeasti? Vau, miten se tapahtui, kuka se oli, kerro kaikki!", tämä innostui. Viistotassussa oli yhtenä hyvänä puolena se, että hän ei niinkään välittänyt oliko ystävä mistäkin klaanista, kunhan oli uskollinen omalleen. Hän ei tuominnut. Naurahdin hieman, ennen kuin ilmeeni muuttui mietteliääksi.
"Kerron toki, mutta ehkä myöhemmin", sanoin.
"Eli jotain muutakin on?", tämä arvasi. Nyökkäsin hiljaa.
"Myrskyraita ja Susitassu kaapattiin heti sen jälkeen, mutta heidät vietiin heti pois, emmekä edes kerenneet näkemään heitä Varjosydämen kanssa", kerroin. Kolli näytti järkyttyneeltä, ihmekkös tuo. Tämä meni hetkeksi hyvin hiljaiseksi.
"Viisto....", yritin herättää kollin ajatuksistaan. Tämä palasikin todellisuuteen nopeasti.
"Anteeksi, yllätyin hieman. Onko Varjosydän jo kertonut Ruohotähdelle?", tämä kysyi.
"Hän on parhaillaan tämän pesässä kertomassa", kerroin. Pysyimme molemmat hetken hiljaa, kunnes ystäväni avasi suunsa.
"Luuletko... Luuletko, että Ikuisuustassu, Susitassu ja Myrskyraita ovat kunnossa?", tämä kysyi vaitonaisesti. Hymyilin tälle pienesti, mutta luoden samalla rohkaisevan katseen.
"Itse luulisin näin. Toki ihmiset voivat olla pelottavia, mutta eivät ne aina ole pahoja. Itsekkin olen seurannut ihmisiä kaupungissa läheltä ja uskoisin, että he ovat kunnossa. On hyvin paljon mahdollista, että he päätyvät kotikissoiksi joillekkin ihmisille, mutta pääsevät halutessaan karkuun", tuumin. Viistotassun katse kirkastui hieman.
"Uskotko niin?", tämä kysyi vielä varmistaen.
"Toki. Itketään siis vasta kun on aihetta ja muista, aina on toivoa", sanoin. Viistotassun suu kääntyi pieneen hymyyn.
"Olet oikeassa", tämä totesi ja nousi ylös, pian luoden minuun viekkaan katseen.
"Kerta sinäkin selvisit ihmisten parissa niin kyllä heidänkin pitäisi", tämä naurahti. Kulmani nousivat yllättyneinä mutta pian kallistin päätäni ja hymyilin virnistäen silmät suurina kollille. Veljeni oli sanonut minun näyttävän psykopaatilta hymyillessän niin ja nykyisin käytinkin sitä pelotellakseni muita. Toki perus ilmeenikin näytti siltä, että murhaan kohta jonkun, mutta sille en voinut mitään.
"Anteeksi mitä?", kysyin virneeni välistä. Viistotassu yritti pidättää nauruaan, mutta samalla näytti hieman kauhistuneelta.
"Hyvä tähtiklaani, mikä sinä olet?!", tämä nauroi. Nousin hiljaa ylös makuusijaltani j akallistin pääni toiselle sivulle.
"Se joka pitää sinut hereillä tämän yön tai pahin painajaisesi", sanoin mahdollisimman pelottavasti ja hyppäsin kollin kimppuun ja niin aloitimme leikkitaistelun. Pyörimme pesässä ympäriinsä nauraen kuin pikkupennut. Lopulta sain painettua itseäni hieman isomman kollin maahan. Olimme molemmat hengästyneitä, mutta pieni hauskanpito oli saanut murheemmi katoamaan. Kasvomme olivat vain nenänmitan päässä toisistaan ja pystyin tuntemaan toverini lämpimän hengityksen kasvoillani. Jokin tuntui jotenkin oudolta, mutta en ollut varma mitä se oli. Ruohotähden kokoontumiskutsu herätti minut ajatuksistani.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!", kuului tämän kutsu. Nousin Viistotassun päältä pois ja lähdin tämä kintereilläni kohti aukeaa. Kissat saapuivat yllättävän nopeaaa paikalle ja ilmassa oli jonkinlaista jännitystä. Kuulin joidenkin sotureiden puhuvan jostain kokoontumisesta.
*Kokoontuminen, mikä se on?*, tuumin, mutta oletin, että saisin pian tietää. Ruohotähti vaiensi muut hännän heilautuksella.
"Hyvät varjoklaanilaiset. Kuten me kaikki tiedämme, kaksijalat ovat olleet aktiivisesti reviirillämme ja olemme menettäneet heidän takiaan läheisiämme. Valitettavasti kaksijalat ovat onnistuneet kaappaamaan kaksi toveriamme, Myrskyraidan ja Susitassun", Ruohotähti kertoi. Klaanin joukosta kuului sähähdyksiä ja surullisia ulvahduksia.
"Emme ole varmoja heidän kohtalostaan, mutta voimme vain toivoa, että tähtklaani varjelee heitä, missä ovatkaan. Valitettavasti tämä tarkoittaa myös lisää työtä sotureille ja oppilaille. Joudumme tästä lähin tekemään suurempia metsästyspartioita, jotta saamme tarpeeksi riistaa klaanin ruokkimiseen", tämä ilmoitti. Niin soturit kuin oppilaatkin ympärilläni näyttivät hyvin turhautuneilta, ja ymmärsin toki. Itseänikin ärsyttivät ainaiset metsästyspartiot ja nyt niitä tarvittaisiin vielä lisää. Jos menetämme lisää kissoja, kuka kiertää rajat kun kaikki ovat metsästämässä? Päällikkö vaiensi hälinän jälleen pelkällä hännän huitaisulla.
"Kuten me kaikki tiedämme, tänä yönä on klaanien välinen kokoontuminen, ja olen valinnut sinne lähtiöiksi sotureista Vaahteraloimun, Kidekuun, Paatsamahallan ja Tiikeriliekin, sekä oppilaista Kotkatassun, Viistotassun, Kidetassun ja Vesitassun. Lähdemme matkaan pikapuoliin joten valmistautukaa", kolli luetteli ja päätti kokouksen. Olin yllättynyt kuullessani oman nimeni, mutta samalla innoissani, vaikka en sitä päällepäin niin näyttänytkään.
*Vai klaanien välinen kokous. Onkohan pikku Varpunenkin siellä, tai Yrttijalka?*, tuumin. Viistotassu loikki innoissaa paikallaan. Meinasin kysyä tältä lisää kokouksesta ja miten siellä pitäisi käyttäytä, mutta en edes kerennyt avata suutani, kun tämän mestari kutsui kollin luokseen.
"No höh", tuhahdin ja rupesin etsimään Varjosydäntä katseellani. Toivoin, että tämä voisi selittää minulle miten kokous toimii. Löysin naaraan juttelemasta Ruohotähden kanssa Suurkiven juurelta ja astelin kaksikkoa kohti.




// Jatkoa Lasi? Jos vihtit nii kirjotakko niitten matkasta kokoukseen? Kirjotan sit ite Keithin sekoiluista kokouksessa :'D

Nimi: Zare

30.01.2018 13:06
________________________________________________
Myrskyraita// 7kp

Nimi: Zare

30.01.2018 12:52
____________________________________________________
Varjosydän// 11kp

Nimi: Kipinä

30.01.2018 12:51
Siis ei myrskytassu vaan myrskyraita

Nimi: Myrskytassu

30.01.2018 12:50
Hirviö tärisee niin paljon että joudun ottamaan sen vatsasta kynsillä kiinni. Susitassu katsoo minua pelon sinisillä silmillään, ja hänen niskakarvansa ivat nousseet pystyyn.
”Mitä meille käy, Myrskyraita”, naaras kysyy värisevällä äänellä. ”Kuolemmeko me?”
Jähmetyn sillä en tiedä mitä vastata. En voisi vain sanoa ’Totta kai kuolemme! Etkö näe?’
”Minä suojelen sinua, en anna kenenkään taittaa karvaakaan sinusta”, vastaan varmasti. Sitten tapahtuu jotain yllättävää. Susitassu painautuu kiinni turkkiini. Jokin outo lämpö virtaa minuun, mitä tämä on?

Tärinä alkaa rauhoittua. En tiedä mitä tapahtuu. Syyllisyyden tunne kalvaa minua. En olisi saanut antaa Susitassun mennä niin lähelle hirviöitä.
”Kukakohan meistä lähtee seuraavaksi”, sanoo yllättäen yksi kissa häkistä. Susitassu näyttää yhtä yllättyneeltä kuin minäkin. Yksikään kissa ei ole sanonut sanaakaan matkan aikana. Huomaan nyt kuinka huonossa kunnossa tuo kissa on. Hän on laihempi kuin Tuuliklaanilainen. Hänen korvansa on revennyt ja turkista on kaljuja kohtia.
”Mitä tarkoitat”, Susitassu kysyy varovasti. Kissa häkissä katsoo häntä terävästi.
”Joka kerta kun pysähdymme, kaksijalat ottavat meistä yhden. En tiedä minne”, hän vastaa. Susitassu kääntää katseensa minuun. Siinä on enemmän pelkoa kuin koskaan on ollut.
”Ei huolta, hyppäämme pois kun kaksijalat tulevat”, sanon varmasti.
”Toimiiko se?”
”En ole varma, mutta koitetaan.”
Hirviön ulkopuolelta kuuluu jo kaksijalkojen ääntä. Viiton Susitassun tulevan minun kanssani hirviön avauskohtaan. Kyyristymme maahan. Tässäkohtaa tulee tietenkin se tunne, että toimiiko tämä? Mitä jos saatankin meidät vaaraan? Pian hirviö alkaa jo avautua. Se avautuu hyvin hitaasti. Kyyristyn entistä matalemmaksi. Kun se on tarpeeksi iso annan merkin hypätä. Hyppäämme niin nopeasti hirviöstä ulos ja alamme juosta. Kaksijalat lähtevät peräämme hurjasti mölisten, mutta eivät saa kiinni. Kun ne ovat tarpeeksi kauenpana pysähdymme. Hengitän syvään. Katson ympärille. Värähdän. Olemme kaksijalkojen pesän pihassa. Susitassu painautuu aivan minuun kiinni. Tunnistan jonkun liikkuvan. Se ln kissa! Musta naaras tuijottaa meitä keltaisilla silmillään. Hän on selvästi kotikisu kaula pannasta.
”Kaksijalat kaappasivat teidätkin”, hän sanoo uhkaavasti. ”Kuten minutkin.”
”Tiedätkö jotain siitä?” Kysyn. Naaras nyökkää.
”Tieto on kallisarvoista”, naaras sähisee. ”Mitä annatte minulle, jos kerron teille?”

//tää on kännykällä tehty pätkä










Nimi: Lasipallo

29.01.2018 16:42
Katsoin Kotkatassua sumein silmin. Ajatukseni ei kulkenut samassa tahdissa kun Keithin puhe.
* emo?* toistelin ajatusta mielessäni koittaen sisäistää sitä.
*Ryhdistäydy! Hän tarvitsee sinua* napisi pieni ääni pääni sisällä.
Kokosin ajatuksiani, räpäytin silmiäni jotka olivat kyynelissä kaiken itkemisen jälkeen.
"Ehkä olet oikeassa." Maukaisin.
Kotkatassu katsahti minuun aivan kun olisi ollut sanomassa jotakin mutta nielaisi sanansa.
"Mutta olen huolissaan hänestä, Ikuisuustassu oli niin nuori." Jatkoin ja oppilaani näytti rauhoittuneen hiukan
"Kiitos helpottavaa viimein puhua asioista jotka on vain haudannut mieleensä" mau'uin hiljaa.
"Osa kaksijaloista on hyviä, ei kaikki ole pahoja." Kotkatassu aloitti varovasti.
Katsoin häntä hämmästynein silmin minun ainoat kokemukset kaksjaloista oli negatiivisia mutta kotikisu varmaan tietää paremmin.
"Ei tähtiklaani soisi hänelle niin kamalaa kohtaloa. Hän on varmasti onnellinen" Kotkatassu naukui.
"Kotkatassu..." aloitin mutta minut keskeytty rääkäisy joka kantautui metsästä.
"Myrskyraita" henkäisen tunnistaessani uusimman soturin ja ystäväni äänen. Kotkatassukin hätkähtää. Nousen salaman nopeasti alitajunnan ottaessa ohjat.
"Mitä tapahtuu?" Kotkatassu kysyi säikähtäneenä.
"Ei mitään aavistusta, ei mitään hyvää sen lupaan." Maukaisin hiukan järkyttyneenä.
Annoin vaistojen johtaa.
*ei se järkikään parempaa keksi*
Säntäsin sinne mistä ääni oli tullut. Nelstin metsän halki niin nopeasti kun pääsin. Vilkaisin jossain vaiheessa taakseni ja näin onnekseni Kotkatassun askeleen takanani päättäväisen ja kauhistuneen sekoitteisella ilmeellä. Jouksimme ukkospolun reunalle. Ilmassa leijaili voimakas pelon tuoksu ja kaksijalka. Lisäksi haistoin Susitassun ja Myrskyraidan. Sydämmeni lyönnit nopeutuivat.
*ei meillä ole varaa soturien menetykseen* parkaisin mielessäni.
Lehtikato oli vielä aluillaan, pahin oli edessä ja pentuja oli tulossa aivan liikaa sotureihin nähden.
"Tähtiklaanin kautta ei, ei" kuiskasin.
Kotkatassu mutisi jotain epämääräistä itsekseen. Astuin kuusen varjosta niin että näin taivaan, pilvet kuitenkin peittivät hopeahännän.
"Meidän pitää kertoa Ruohotähdelle, palataan leiriin" maukaisin lopulta ja suuntasin lämpimän ja päättäväisen katseen Kotkatassuun, nut ei olisi oikea aika harmitella sanaharkkoja. Nuori soturinalku nyökkäsi ja johdatti meidät metsän halki leiriin.
"Ota jotain syötävää ja tee mitä vain hyödyllistä." Naukaisin ohimennen suunnaten Ruohotähden luo joka istui pesänsä edustalla. Kotkatassu vinkkasi korviaan merkisi että oli kuullut.
#minulla on kahdenkeskeistä asiaa# viitoin Ruohotähdelle ja hän tassutteli pesäänsä viitaten minut seuraamaan.
"Varjosydän?" Hän aloittti.
"Myrskyraita ja Susitassu on siepattu" maukaisin vastaten kierrellen.
"Kaksijalatko?" Tämä kysyi lukien ajatuksiani.
Nyökkäsin painaen pääni lopuksi kumaraan.
"Voi tähtiklaani mihin tämä johtaa? Liikaa kuolemaa yhdelle lehtikadolle" Ruohotähti kuiski itsekseen osoittaen sanansa hopeahännälle.


//käykö tää ruhtinas?

Varjosydän kutsuu joskus kotkatassua keithiksi mielessään kun ei jaksa keskittyä.

Jatkatko vaikka tarinalla ku nää lähtee kokoontumisee, siel varjon pitää valitettavasti mennä sen päälliköiden männyn juurelle muitten vp:iden kanssa.

Nimi: Zare

28.01.2018 17:23
___________________________________________

Nimi: Zare

28.01.2018 17:23
Myrskyraita// 9kp
Kotkatassu// 17kp

Nimi: Kotkatassu

27.01.2018 21:23
Katsoin kauhuissani Varjosydämen perään. Ahdistus valtasi koko kehoni ja tunsin kuinka huuto pyrki ulos kurkustani.
"Varjosydän odota!", huusin naaraan perää, mutta ei tämä halunnut kuunnella.
*Ei minun näin ollut tarkoitus tehdä. Keith, olet täysi idiootti!*, huusin itselleni pääni sisällä kun seisoin kuin jäätyneenä paikallani. Kuinka saatoinkaan sanoa niin mestarilleni. Vaikka olinkin tehnyt mielestäni oikein auttaessani Minkkihäntää, en olisi saanut verrata tilannetta Ikuisuustassuun. Saisin hävetä.
"Mene hänen peräänsä", Kuulin yhtäkkiä tutun äänen tuulessa. Katselin ympärilleni, mutta en nähnyt valtavaa kollia missään. Uskonsiipi oli oikeassa, minun oli pyydettävä heti anteeksi. Pudistelin päätäni ja lähdin juosten naaraan perään. Lumi pöllysi juostessani jalkojeni alla.
*Mihin menit?*
Olin juoksemassa hurjaa vauhtia eteenpäin ja melkein juoksin Varjosydämen ohitse, mutta onneksi kuulin tämän nyyhkytyksen ja pysähdyin. Tämä oli käpertynyt itkemään puun juurelle. En tiedä miksi niin kävi, mutta kun näin tämän itkevän, kyyneleet kipusivat myös minun silmiini. Oloni oli ihan hirveä.
"Varjo....", kutsuin naarasta, mutta ennen kuin sain edes sanottua tämän nimeä, ääneni murtui joten vaikenin. Naaras väräytti korvaansa, mutta ei kääntynyt päätään. Tämä lakkasi nyyhkyttämästä, tai pikemminkin pakotti itsensä lopettamaan. Astuin muutaman askeleen lähemmäs tätä, mutta sitä lähemmäs en kehdannut mennä.
"Varjosydän... Anteeksi", sanoin ääni väristen. Naaras pysyi edelleen hiljaa, mutta käänsi lopulta katseensa minuun. Tämän silmät olivat punaiset itkemisestä. Naaras oli aina ollut hyvin vahva ja nyt hän oli murtunut minun takiani. Tunsin kuinka ensimmäiset kyyneleet valuivat poskiani pitkin.
"Miksi sinä itket?", naaras kysyi kylmästi, mutta samalla hänen murtuneesta äänestään kuului pieni hämmennys.
"Anteeksi, olen niin pahoillani, olen ihan kamala oppilas!", huusin itkuni lomasta. Naaraan silmät suurenivat hämmennyksestä.
"Ei minun ollut tarkoitus sanoa niin! Olen täysi idiootti enkä edes ansaitsisi olla oppilaasi!", jatkoin. Naaras nousi ylös hiljaa ja otti askeleen minua kohti.
"Kotkatassu...", tämä sanoi, ennen kuin keskeytin tämän.
"Sinä otit minut hoiviisi, kun minulla ei ollut muuta paikkaa ja olet ollut minulle liittymisestäni asti kuin toinen emo, mutta sitten minä menen ja saan sinut itkemään!", kerron samalla valahtaen maahan istumaan. Kyyneleet tippuvat yksitellen lumiseen maahan juuri tassujeni eteen. Suljin silmäni ja yritin vetää henkeä. Yhtäkkiä tunnen Varjosydämmen nuolaisevan päälakeani lohduttavasti.
"Shh... Älä itke... Teit ihan oikein kun pelastit toisen, mutta olin vain niin huolissani sinusta", tämä sanoi hiljaa.
"Olit vai?", kysyin tältä ja vedin lopultakin syvään henkeä.
"Tottakai", tämä sanoi.
"Anteeksi....", pyysin vielä kerran.
Olisin tottakai halunnut ilmoittaa sinulle minne olin kadonnut, mutta minulla oli kiire ja minun oli pakko valita. Tiesin kyllä, että minun tulisi ruokkia klaanini enkä olisi saanut ylittää rajaa, mutta kyseessä oli kissan henki", kerroin.
"Hyvä, että edes muistit mitä sanoin", Varjosydän sanoi.
"Mutta rikoin sitä silti... En taida ansaita paikkaa klaanissa....", sanoin hiljaa. Olin saanut itkuni loppumaan, mutta tilalle oli jäänyt suuri syyllisyyden tunne.
"Älä sano noin, tottakai ansaitset. Klaanisyntyinen tai erakko, kaikki tekevät virheitä, mutta eivät ne välttämättä kissasta huonoa soturia tee", tämä lohdutti. Nuo sanat tuntuivat osuvan kuin terävät kyneet suoraan sydämeeni.
*Mutta kun en ole edes erakko*
"Mutta entä jos en ole edes erakko?", kysyin hiljaa ja katsoin naarasta suoraan silmiin. Tiesin, että klaanilaiset eivät katsoneet erakkoja hyvällä, mutta miten he tuomitsisivat kotikissan? En tiennyt miten Varjosydän tulisi reagoimaan, mutta en halunnut enään piilotellakkaan taustaani häneltä.
"Mitä tarkoitat?", tämä kysyi ihmeissään. Nielaisin ahdistuneena, mutta vedettyäni henkeä aloin kertoa tarinaani alusta asti.
"Totuus on, että en syntynyt erakkona. On totta, että synnyin kaupungissa, mutta en kadulla, vaan ihmisten pesään. Olen totta puhuen syntyjäni kotikissa. Emoni on myös syntyjään kotikissa, kun taas isäni syntyi kulkukissaksi. Asuin kuusi kuiseksi asti siskoni ja veljeni kanssa ihmisten pesässä näiden lemmikkeinä, mutta olin aina halunnut lähteä ja elää vapaata elämää. Tosin, isälläni oli muita suunnitelmia. Vaikka hän asustikin ihmisten pesässä, ei hän ollut täysin lemmikki. Isäni oli Taon lauman kenraali, kun taas hänen veljensä oli johtaja. Setäni ei kumminkaan voinut saada perillisiä, joten hänen jälkeensä isäni tulisi perimään paikan ja hänen jälkeensä joku hänen pennuistaan. Hän tiesi alusta asti, että halusin matkustaa, mutta silti hän valitsi minut perimään johtajan paikan, joka tarkoitti sitä, että en saanut poistua pesän alueelta minnekkään. Ei hän ikinä uskonut, että selviäisin tai että pärjäisin taisteluissa, joten hän päätti vangita minut omaksi huvikseen. Hän ei ikinä kertonut mitään lauman asioita, muuta kuin että se oli suuri. Jos vastustin isääni niin sain selkääni. Lopulta kyllyin olemaan hänen vallan välineensä ja päätin etsiä oman tieni. Niinpä karkasin kun hän oli poissa ja ryhdyin vaeltajaksi.
Tapasin matkoillani paljon muita kissoja ja opin paljon, ja sitten liityin klaaniin. Täällä opin taistelemaan ja nykyisin näen teidät ennemminkin perheenä. Ja nyt, olen pettänyt perheeni....", kerroin ja jäin odottamaan Varjosydämen tuomiota.



// Lasi toivottavasti käy? Keith ei sit haluu et muut saa tietää sen oikeesta taustasta ja periaatteessa se vois sanoo et tän takii se tietää et kaikki ihmiset ei oo pahoja ja että Ikuisuus voi olla viel elossa????

Nimi: Myrskyraita

27.01.2018 10:52
Herään siihen kun minulle tulee kylmä. Hytisen ja nousen ylös. Katson ympärilleni. Vain muutama kissa on jo herännyt. En saa unta joten tassutan aukiolla karvat pörhössä. Tuoresaaliskasalla odottaakin Susitassu. Hän tervehtii minua iloisella hännänheilautuksella. Menen ärsyyntynyt ilme kasvoillani tuon viereen ja alan valita tuoresaalista.
“Taisi olla aika kylmä yö?” Susitassu kysyy. Nyökkään kohmeisena. Naaras heittää häntänsä ympärilleni. “Piristy nyt! Mennään vaikka metsälle”, tuo ehdottaa. Nyökkään ja näytän hieman parenmalta. *Pitää lähteä ennenkun joku käskee voimistamaan pesän seiniä.*

Kuljemme pitkin tumisia metsäteitä. Turkkini ei kauhean hyvin maastoudu tähän vuodenaikaan, toisin kun Susitassun. Hän hyppii edellä innoissaan kun pääsee liikkumaan.
“Täältä ei nyt näytä löytyvän mitään”, tuhahdan. Susitassu astelee luokseni vielä hymy päällä.
“Ei nyt luovuteta! Voisimme sitten tehdä vaikka jotain jännää!”
“Kuten mitä?” Kysyn ja pyöritän silmiäni. Susitassu miettii hetken.
“Keksin! Mennään saalistamaan hirviöitä!” Hän pian keksii. Jähmetyn ja naurahdan.
“Pentumainen idea”, sanon. Susitassu loikkii ympärilläni. “Mutta miksi ei koiteta?” Hän kysyy.
“Hyvä on, ja sitten näet kuinka aivotonta tämä on!” Nauran.
“Mennään sitten!”

Olemme piilossa hirviöiltä pensaassa. Ne jytisevät ohi isoina suurina petoina. Vilkaisen Susitassua ja nauran kosta tuo tajuaa olleensa väärässä. Noita ei voi kukaan metsästää.
“No? Miten on?” Kysyn pilkallisesti. Naaras tönäisee minua.
“Odotas vielä, kyllä jotain keksin”, tuo sähähtää. Nyökkään vahingoniloisesti. Odotamme hetken aikaa. Näen kun iso hirviö on tulossa meidän ohitsemme. Susitassukin on kiinnittänyt siihen huomionsa. Odotemme sun tuloa. Se lähestyy ja lähestyy, ja sen katku voimistuu. Susitassu loikkaa ulos puskasta.
“Haluan nähdä sen lähempää”, hän ilmoittaa. Loikkaan tuon vierelle ja kiskon naarasta pois.
“Ei! Oletko hullu me-” sanani katkeavat kun hirviö pysähtyy kohdallemme. Me kummatkin jähmetymme. Kumpa se ei huomaisi meitä. Sen sisätä tulee ulos kaksijalka. Se katsoo maata ja huomaa meidät.
“Juokse!” Käsken Susitassua ja alamme pinkoa pakoon mutta liian myöhään. Kaksijalka ottaa naaraasta kiinni ja vetää hirviöönsä.
“Myrskyraita!” Susitassu huutaa. Hyppään kaksijalan kimppuun. Puten sitä niin lujaa kuin voin. Se hätkähtää ja ottaa minua niskasta kiinni. “EI!” Raavin sitä sen käpälään. Kaksijalka heittää meidät hirviönsä sisään. Otan maasta tukea kun hirviö sulkeutuu rymisällä. Susitassu on minussa kiini peloissaan.
“Olemmeko me sen vankeja?” Hän kysyy. Katson ympärilleni ja nyökkää. Pian näen jotain muutakin. Häkkejä, mutta ei tyhjiä. Muutamissa häkeissäon kissoja. Miksi? Pian hirviö alkaa täristä ja huomaan että liikumme.

Jatkuu :)

Nimi: Zare

24.01.2018 19:24
Kotkatassu// 20kp
Varjosydän// 19kp

Nimi: Varjosydän

24.01.2018 00:01
Saavuin leiriin yltäpäältä lumessa ja viikset jäätyneenä.
"Oletko nähnyt Kotkatassua?" Synkkätaival kysyi heti päästyäni sisään.
"En. Eikös hän ollut kanssasi" kysyin siristäen silmiäni ja kurtistaen kulmiani.
"Oli mutta en löytänyt tätä enään kun olimme lähdössä takaisin" tämä maukui vähän kaarrellen ja kierrellen.
*Tähtiklaani sentään eikö kukaan ikinä voi katsoa sen riiviön perään. Pistä toinen aisalle ja tee itse perässä. Kuhan vain löydän sen mokoman katin ryökäleen tämä saa tuntea turkissaan... enkö minä jo kertaalleen tehnyt selväksi että käskyjä noudatetaan. Murrr* ajattelin vihaisena mutta pidin kasvoni arvokkaana peruslukemilla.
"Pyydän Ruohotähden luvan ja lähden sinun ja Routamyrsyn kanssa etsimään tämän." Maukaisin ja Synkkätaival kumarsi aavistuksen.
Nyökkäsin merkisi että keskustelu oli loppunut. Askelsin kepeästi hiukan lumisessa leirissä oli jäätyneen puton ja parantajan pesän kohti päällikön pesää. Näin sivusilmälläni Tiikeriliekin ja Vaahterapilkun kuhertelevan leirin reunalla.
*voi heitä nuori lempi on julma* kehräsin mielessäni tyttäreni ja ottopoikani suhteelle.
*mikäs vanhus minäkin olen olevinani* ajattelin huvittuneena.
Naukaisin pehmeästi saapuessani jäkälä verkolle joka riippui pehmeänä kallioon kaivetun pesän edessä. Vastaus kaikui kuuluviini ja astuin sisään.
"Miten voin auttaa" kuului Ruohotähden rauhallinen ääni.
"Kotkatassua ei ole näkynyt, voinko lähteä kahden muun kanssa etsimään tätä?" Kysyin
"Eikö ole liian aikaista lähteä etsimään" tämä esitti.
"Entä viime kerta" vastasin katkerana muistellen Ikuiauuatassua, jos olisin vain lähtenyt etsimään häntä ehkä hän olisi hengissä.
Ruohotähti huokaisi syvää selvästi punnoten toivettani tämä kohotti katseensa ja katsoi mina syvälle silmiin. Huoleni paistoi näköjään läpi sillä tämä vain nyökkäsi.
"Mene vain." Hän lopulta sanoi.
"Kiitos" naukaisin ja kumarsin.
"Tähtiklaani olkoon puolellanne" hän lopetti ja lähdin pesästä.
Etsiskelin Routamyrsyä mutta tämä oli ilmeisesti metsällä. Tiikeriliekki suunninpiirtein käveli ylitseni.
"Hei, tulisitko kanssani etsimään Kotkatassua" naukasin.
"En voi nyt" tämä vilkaisi mulkaisin tupta pahasti ja hän luimisti korviaan.
*mokoma*
Synkkätaivalellekkin oli tullut jotain joten päätin lähteä itsekseni.
Seurasin hänen tuoksuaan niin pitkälle kun vain löysin. Se pysähtyi vähän ömautkan päähän rajasta.
*uskallakkin olla ylittänyt raja* Murisin mielessäni.
Hetken kuluttua herra salli saapua. Hän tassutteli huolettomasti myrskyklaanin reviiriltä.
Juoksin suoraan tätä kohti ensin tämä näytti ilahtuneelta mutta huomatessaan aikeeni tämän ilme muuttui radikaalisti puollustavaksi kivikasvoksi.
Hyppäsin tämän kimppuun ja taistelimme kuten soturien kuuluu.
"Luulin sinun olleen valmis soturiksi mutta et osaa edes pysyä omalla reviirillä" sihisin raivoissani oppilaalleni joka oli mitein kahdesti kokoiseni.
Tämä vain vähän nyrpisiti nenäänsä.
Viilson tätä hennosti kuonoon,en kovaa siittä ei jäisi edes arpea. Vain säikäyttääkseni hänet.
Tämän hyökkäsi. Kamppailimme hetken kunnes sinkosimme vähän matkan päähän toisistamme iskiessämme samaan aikaan.
Askelsin uhkaavasti tätä kohden, hän ei näyttänyt elettäkään alistuakseen. Paljastin hampaani, murisin syvältä kertoakseni etten enään leiki ja siristin silmiäni. Jos tämä kolli en nyt heti oppisi kunnioitusta suuttuisin tosissani. Enään en leikkinyt, se vaihe oli ohi kuten myös harjoitus tappelut. Kotkatassu ymmärsi asian tämä irvistäen ja muristen painoi päätään hiukan. Astuin lähemmäs ja hän sulki silmänsä.
*toivottavasti meni jakeluun. Minä päätän, et sinä*
Nyökkäsin ja otin askeleen taakse, oppilaani oli vielä varuillaan. Hetken kuluttua hänkin rentoutti lihaksiaan. Seisoimme vastetusten vain hännänmitan päässä toisistamme.
"Missä sinä olit? Käskin mielestäni metsälle" kysyin haastavana koittaen peittää helpotuksen silmistäni.
"Autoin apua tarvitsevaa" tämä vastadi kuivasti
*eikö kukaan ikinä opi! *
"Autoit siis myrskyklaanilaista ja annat oman klaanisi nääntyä nälkään." Jatkoin liekehtivin silmin
"Ei sillä ole väliä mistä hän tulee. Hän tarvitsi apua ja minä autoin" Kotkatassu vastasi rauhallisesti ja varmana.
*voi tähtiklaani siunatkaa minua edes yhdellä järkevällä oppilaalla*
"Mutta sinun kuuluu houlehtia oman klaanisi hyvinvoinnista ensisijaisesti" maukaisin syyttävästi.
"Etköhän sinäkin olisi kiitollinen jos joku olisi auttanut Ikuisuustassua" hän maukaisi vakaalla äänellä.
*nyt sinä menit liian pitkälle.*
Malttini alkoi loppua. Silmistäni paistoi rajaton rakkaus ja kaupuu,syyllisyys ja kipu.
"Se mitä Ikuisuustassulle tapahtui ei ollut kenekään pelastettavissa, luuletko että en antaisi mitä vain jotta hän olisi elossa." Maukaisin kääntäen päätäni hiukan poispäin oppilaastani joka tuijotti minua herkeämättä. Suru ja kivuliaat muistot esikoisestain palasivat taas kirkkaina mieleen ja kyynel vierähti poskelleni kimaltavana helmenä. Kylmä tuuli puhalsi ja tuntui valittavan kanssani.
"Oletko varma että hän on kuollut?" Kotkatassu maukui
"Kukaan ei ole palannut" naukaisin särkyen.
*en kestä pidempään. Toinen kyynel vierähti poskelleni. Säntäsin pois tahdoin vain pois en kestäisi enään. Tahdoin vain itkeä. Nelistin halki lumisen metsän. Pysähdyin vasta ylärajalla. Käperryin lumeen erään suuren puun juurakkoon

//äää lasketaaks tää 1min myöhäs...

Nimi: Kotkatassu

23.01.2018 16:16
Aloimme vähitellen lähestyä klaanien rajoja Minkkihännän kanssa. Keskipäivä oli jo mennyt muutama tunti sitten ja uskoin muiden olevan jo huolissaan minusta. Puhumattakaan siittä, miten huolissaan Myrskyklaani oli Minkkihännästä. Onneksi kaikki oli sujunut hyvin ja kumpikaan meistä ei ollut loukkaantunut, joten matka taittui nopeasti.
"kerros Kotkatassu, miksi autoit vihollisklaanilaistasi?", Minkkihäntä kysyi luoden epäilevän katseen. En varmaan ikinä tule ymmärtämään klaanikissoja, aina miettimässä toisia pelkkinä vihollisina tai ystävinä, eivätkö he oikeasti osanneet miettiä mitään siltä väliltä tai sen ulkopuolelta?
"Koska tarvitsit apua", vastasin. Tarvitsiko siihen mitään muuta syytä? Minkkihäntä yllättyi vastauksestani.
"Älä sitten oleta, että jäisin sinulle jotain velkaa", tämä sanoi. Pyöräytin silmiäni.
*Jep, pelkkää mustavalkoista*, totesin.
"En oletakkaan. En auta muita sen takia, että hyötyisin siittä itse jotenkin. Autan muita koska se on oikein. Tai siis, en tiedä miten itse olisit toiminut, mutta jos esimerkiksi minulle rakas kissa olisi pulassa, toivoisin tottakai, että joku auttaisi. Lisäksi, saan varmasti kunnon selkäsaunan kun pääsen takaisin leiriin, mutta se ei haittaa minua, kestän sen kyllä, sillä tiedän, että tein ja ansiostani joku toinen pääsee takaisin rakkaidensa luokse", kerroin ja käänsin katseeni taivaalle. Minkkihäntä pysyi vaiti hetken. Naaras vaikutti miettivän jotain hyvin ankarasti. Lopulta hän pysähtyi ja avasi suunsa puhuakseen.
"Kiitos", tämä sanoi hiljaa kuiskaten. Pysähdyin itsekkin ja kallistin päätäni. Oliko tuo ylpeä naaras juuri kiittänyt minua?
"Minun olisi pitänyt heti aluksi kiittää sinua avustasi, eikä ollu hiirenaivo ja miettiä pelkästään kuinka olet eri klaanista", tämä sanoi pieni katumus äänessään. suuni vääntyi pieneen lempeään hymyyn astellessani naaraan luokse. Pysähdyin noin askeleen päähän tästä.
"Ole hyvä", sanoin tälle. En voi sanoa varmasti, mutta luulin nähneeni soturin hieman punastuvan.
"Kerro, miksi sinä olet vielä oppilas, mutta silti puhut yhtä viisaasti kuin klaanivanhin ja olet yhtä rohkea mitä soturi. Kun minä taas käyttäydyn kuin pahainen pentu ja joudun aina pulaan, vaikka olenkin jo soturi?", tämä kysyi kääntäen katseensa maahan. Minun kävi tätä sääliksi ja olisin halunnut piristää tätä jotenkin.
*Mitä minun pitäisi sanoa.... miten emo piristi minua kun olin allapäin?*, tuumin. Muistin sitten mitä emo oli tehnyt ja sen enempää ajattelematta päätin kokeilla. Nuolaisin Minkkihännän päälakea, mutta ennen kuin kerkesin sanoa mitään, naaras hätkähti yllättyneenä ja huitaisi minua tassullaan. Onnistuin kumminkin, kiitos Varjosydämen oppien, väistämään iskun täpärästi.
"Mitä luulet tekeväsi?!", naaras sähähti.
"Anteeksi, näytit vain niin kovin alakuloiselta ja halusin yrittää piristää sinua jotenkin!", huudahdin puolustuksekseni. Valkea kissa katsoi minua edelleen tuimasti.
"Anteeksi... Ajattelin vain... Kun olin vielä pentu ja koin oloni jotenkin riittämättömäksi isäni takia, emoni sanoi aina, että 'elämä on haaste eikä se tule koskaan olemaan helppoa, mutta me itse voimme tehdä siittä hieman helpompaa ja jo pienelläkin määrällä rohkeutta voi muuttaa asioita paljon paremmaksi. Meidän pitää vain uskoa siihen ja pian elämä on paljon helpompaa ja unelmatkin saattavat käydä toteen. Muutos, lähtee kumminkin meistä itsestämme'", kerroin. Minkkihäntä näytti jälleen mietteliäältä, mutta pian hänen kasvoilleen ilmestyi pieni hymy.
"emosi on hyvin fiksu kissa, ja toivottavasti sinä jatkat hänen oppiensa noudattamista", tämä sanoi ja käveli ohitseni.
"Sitä ei ehkä usein kuule, mutta sinunlaisiasi ulkopuolisia kissoja tarvittaisiin enemmän näihin klaaneihin", tämä sanoi.
*sekö oikeasti paistaa läpi?!*
"Ehkä sen myötä myös tämä ikuinen vihanpito klaanien välillä loppuisi", naaras jatkoi.
"Se on mahdotonta minulle, mutta jos useampi uskoo sen olevan mahdollista ja uskaltaa tehdä sen eteen jotain, niin ehkä vielä joku päivä se elämä on mahdollista, mutta vain jos me tuemme toisiamme", totesin ja lähdin kulkemaan naaraan perässä.
"Mistä muuten keksit, että en ole alkujaan klaanista?", kysyin hetken päästä.
"Sanotaanko, että jos olisit klaanikissa niin sinun pitäisi olla ihan järjiltäsi pyytääksesi kaksijalalta apua. Mutta puheidesi perusteella asia ei ole niin, joten sen perusteella päättelin, että olet muualta", tämä tuhahti tyytyväisenä itseensä.
"En tosin edelleenkään ymmärrä, miksi minun piti esittää kotikisua", tämä kertoi.
"No kuten arvata saattaa, olen ollut aiemminkin tekemisissä ihmisten kanssa, ja tiedän, että jos he olettavat jotakin kissaa kotikisuksi, he eivät yleensä koe tarpeelliseksi viedä heitä mukanaan esimerkiksi leikkaajalle tarkistettavaksi, vaan päästävät nämä yleensä menemään itsekseen kotiinsa", kerroin. Minkkihäntä nyökkäsi ymmärtäneensä. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo Myrskyklaanin takarajalla. Minkkihäntä juoksi juoksi innoissaan vähänmatkaa rajan toiselle puolelle, kun taas itse pysähdyin askeleen päähän siittä. Minkkihäntä katsahti taakseen kuin odottaen minua, mutta pian muisti, että en voinut seurata.
"Kotkatassu", naaras aloitti, mutta vaikeni sitten hetkeksi. Tiesin kyllä mitä tämä ajatteli, oli kurjaa kun ensin ystävystyi jonkun kanssa ja sitten tajusi, ettei voinutkaan jutella aina kun huvitti. oloni oli hieman haikea, mutta tiesin, että tulisin vielä joskus tapaamaan uuden ystäväni.
"Menehän nyt Myrskyklaanin soturi, muut odottavat jo paluutasi", sanoin tälle rohkaisevasti ja pakotin kasvoilleni pienen virneen. Minkkihäntä hymähti hieman ja virnisti itsekkin.
"Onnea matkaan Varjoklaanin oppilas, äläkä luule, että jos taistelemme joskus, päästäisin sinut helpolla", tämä sanoi ja kääntyi juoksemaan poispäin.
"Ja jos eläämä Varjoklaanissa käy tylsäksi, voin puhua puolestasi päälliköllemme!" tämä huusi vielä pinkoessaan lumisen metsän läpi kaukaisuuteen. Naurahdin hieman ja jäin katselemaan, kuinka naaras katosi puiden lomaan. Oli hieno asaada uusii ystävä ja toivoin, että hän saisi lämpimän vstaanoton klaanissaan. Itse nimittäin tuskin tulisin sitä saamaan, mutta sillä hetkellä en välittänyt. Varjosydän saisi huutaa minkä lystäsi, mutta olin valmis sanomaan takaisin. Näitten ajatusten kanssa lähdin kohti Varjoklaanin takarajaa.




// Lasi~ Sää saat vapaasti kirjottaa sen riidan ja eikö siittä pitänyt tulla sit pelkkä varotus, sillä Keith kummiski pelasti toisen kissan????

Nimi: Zare

23.01.2018 09:39
________________________________________
Varjosydän// 9kp
Kotkatassu// 32kp

 

©2018 Metsäketo - suntuubi.com